Kun Norjassa suoritetaan pieni demarinuorison harvennushakkuu, aletaan miettiä pitäisikö pääministeri erottaa.
Kun Suomessa joku urpo murhasi koululaisia Matti Vanhasen pääministerikaudella, syy oli ilman muuta urheiluampujissa! Ei tarvinnut erottaa ketään.
Kun Suomessa joku urpo murhasi koululaisia Matti Vanhasen pääministerikaudella, syy oli ilman muuta urheiluampujissa! Ei tarvinnut erottaa ketään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suomalaiselle puna-viher-stalinisti-nuorisolle kannattaisi järjestää kesäleirejä Norjan saaristossa.
Ironmikkihiiren,lue Kehäpelkurin voisi laittaa Sirolaopiston Norjanretken vetäjäksi opettaan kommunismia! Ai niin, sillähän alkaa kohta työt kun alkaan siivoo Lapin mökkejä etelän varisten oksennuksista,hihihihi!!
Sivistysmaissa yleinen poliittisen vastuun kulttuuri ei ole saanut Suomessa vieläkään jalansijaa. Lienemme keskimäärin melko luopiomainen kansa, sillä ei voida olettaa, että läpeensä rehdin kansan maassa ainoastaan poliittinen valta saa aikaan korruptoitumista. Kyllä täytyy olla hyvät pohjat jo valmiina ja kansan eetoksessa vikaa. Suomalainen rehellisyys joutaa samaan kompostiin kuin sisukin. Meillä on edelleen suuri määrä nuoren kansakunnan tarpeisiin rakennettuja myyttejä (lue: valheita), joilla petämme itseämme vuodesta toiseen. Voi meitä poloisia.
Matti Vanhanen aavisti mitä olisi tulossa ellei hän kiireesti sysää vastuuta jollekin toiselle. Niinpä hän piti hätäseen puheensa jossa demonisoi urheiluampujat, iski aseharrastajia vasten kasvoja, lähes sarjatulella.
No ei sentään ihan kaikki Vanhasen harteilla ollut. Kouluampumisten tapauksissa olisi ennen kaikkea sisäaisianministeri Holmlundin (kok) kuulunut kantaa poliittinen vastuunsa ja erota. Mutta suomalainen poliitikkohan takertuu pestiinsä tiukemmin kuin paska junttilan tuvan seinään. Toisin sanoen meillä kansa on poliitikkoa varten, eikä päinvastoin.
Kuka olisi kelvollinen poliitikko, jos heti pitäisi erota kun joku umpihullu yksilö ei pidä meiningistä?
Yksin tämän palstan kirjoittajissa riittää kaistapäitä joka ainoan haukkumiseen, joka vain suunsa aukaisee.
Tällekin kirjoitukselle pamahtaa 15 miinuspeukkua alta aikayksikön, joten en vaivaudu ehdolle eduskuntaan.
Ei minulla toki olisikaan lääkkeitä siihen, että jos joku yksittäinen hullu Köyliössä vinttikamarissaan saa päähänsä pamauttaa isän apulannat kunnatalon edessä, niin miten sen estäisin.
Tietysti voisi yrittää laittamalla jokainen kylähullu mielisairaalaan, mutta silti niin kovin moni jää asemalle. Mitä esimerkiksi pitäisi tehdä Tuska-festivaalin tarkoituksella ahdistuvalle porukalle? Samaan aitaukseen hullujen kanssa? Töihin noita tuskin kovin hanakasti halutaan makkaraa pakkaamaan tai meikkejä myymään tavarataloon?
Milloin poliitikkojen tärkeimmäksi tehtäväksi on tullut varttihullujen vahtiminen?
Et selvästikään ymmärrä, mitä poliittinen vastuu tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että hallinnonalan vastaava ministeri, tai tapauksesta riippuen muu merkittävä poliitikko, omalla erollaan pitää yllä kansalaisten luottamusta järjestelmää kohtaan. Ministerin tai poliitikon ei tietenkään tarvitse olla itse syyllistynyt yhtään mihinkään erotakseen. Suomalainen ajatusnirhama näissä asioissa on seurausta siitä, että poliitikon luottamustoimi mielletään tavanomaiseksi työpaikaksi, josta eroamiseen tai erottamiseen vaaditaan jonkinasteinen henkilökohtainen rikos tai muu vakava väärinkäytös. Ei se sellainen ole, vaikka poliitikot itse mielellään niin väittävät. Poliitikon tehtävänä on aistia kansan tuntoja ja toimia niiden mukaan, myös itseään ja edustamaansa järjestelmää koskien. Poliitikko, joka ei tätä ymmärrä, ei ole paikkansa arvoinen. Sivistysvaltioissa tämä poliittisen vastuun periaate on itsestäänselvyys, mutta meillä sitä ei tunnu ymmärtävän edes keskiverto kansalainen. Sellainenko on poliitikko kuin kansakin, voi voi silloin meitä.
Jos sinä nyrjähdät ja ryöstät pankin, niin valtiovarainministerin on erottava?
Sinne nyt vain on demokraattisesti äänestetty eduskunta joka muodostaa hallituksen. Hallituksen tehtävä on luotsata Suomi Oy:tä miten parhaiten osaa.
Jos hallituksen tai yksittäisen ministerin täytyisi erota, kun joku idiootti metsäkylältä ampuu koulukavereitaan, niin se vasta yllyttäisi näihin tekoihin jos niillä saavutettaisiin niinmerkittäviä tuloksia.
Kyllä ministerin ja hallituksen tehtävä on ajatella niitä 5,3 miljoonaa muuta jotka jatkavat elämäänsä teetpä sinä minkälaisen kauheuden hyvänsä.
Luottamus punnitaan sitten vaaleissa.
Juurihan Norjassa tultiin siihen tulokseen, että pääministerin on turha erota Breivikin takia. Sehän olisi ollut Breivikille riemuvoitto.
Norjan ampujan teko oli sentään puhtaasti suunnitelmallinen poliittinen teko, toisin kuin Suomessa tapahtuneet järjen nyrjähdykset, jollaisia on aika mahdotonta estää, oli vallan kahvassa kuka hyvänsä.
Vaikea hahmottaa miksi koulumurhasta täysin ulkopuoliset urheiluampujat olisivat vastuussa. Matti Vanhasen hallitukset sitä politiikkaa ovat tehneet jonka hedelmiä koulumurhat olivat. Poliittinen vastuu kuuluu poliitikoille eikä urheiluampujille.
Vanhanen eksyttää eläkeläiset
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081515953276_uu.shtml
ja ratkaisee täten Suomen eläkeläisongelman.
Trikoot ja viitta päälle niin Vanhasesta tulee Super-Vanhanen.
Ai että lahtaaminen oli poliittinen teko? Ei hyvää päivää...