Me muutamat innokkaat olemme jo tutustuneet kouluumme. Tietojen mukaan joku ei julkisuuden henkilö on ollut sairauslomalla.
Innoistuimme kun kuulimme, että kyseessä on todellakin KOOMA, että liitymme ja raportoimme kuinka usein Koomaa ylipäänsä näkyy koulussamme.
Meidän veikkaus on, että koulu erottaa Kooman kuukauden sisällä.
Kooma päiväsi alkaa huomenna kello 8.00 eikä sitten kun sinä haluaisit.
Odotamme sinua todella nähtäväksi.
Koulumme salainen näätä ryhmä siis päivittää asioita Koomasta laajasti nimimerkillä Kooma-Näädät
Innoistuimme kun kuulimme, että kyseessä on todellakin KOOMA, että liitymme ja raportoimme kuinka usein Koomaa ylipäänsä näkyy koulussamme.
Meidän veikkaus on, että koulu erottaa Kooman kuukauden sisällä.
Kooma päiväsi alkaa huomenna kello 8.00 eikä sitten kun sinä haluaisit.
Odotamme sinua todella nähtäväksi.
Koulumme salainen näätä ryhmä siis päivittää asioita Koomasta laajasti nimimerkillä Kooma-Näädät
Vastaukset 71
Vanhimmat
Eikö pitäisi olla jo nukkumassa, jos koulussanne pitää olla aamukahdeksalta?
Toivottavasti "koulustanne" löytyy äidinkielen kertauskurssi, osallistu ihmeessä ;)
Ps. hakeudu heti alkuunsa koulupsykologille ;D
Kuka on rehtori?
hej, jag jag mich ich,,l,
Koko koulutus peruuntuu, sanokaa mitäsanotte.
Utopiaa
Eikös saikkua pitänyt olla vielä huominen pv?
Ei julia kouluun mene koko juttu on tuulesta temmattua. höpinää...
Torstai on vielä saikkua. Perjantai on eka koulupäivä. Pe-iltana otetaan sit neuvoa-antavaa, taas..
"Sairaslomaa torstaihin asti"
Mutta mitä noihin opintoihin tulee,niin antaa nyt neidin aloittaa ja yrittää ihan rauhassa.
Toivottavasti opinnot lähtevät rullaamaan ja elämänrytmi muuttuu. Olisi meinaan koko yhteiskunnalle halvempaa
n iinkö
Miksi kirjoitat monikossa? Jokainen tietää että siellä on taas yksinäinen Urpo.
Etkä taatusti samaa koulua käy!
Mahtaneeko olla aloittaja missään koulussa. Taitaa vaan täällä lietsoa pahaa mieltä.
Tsemppiä Juulialle, hienoa että lähdet kouluttamaan itseäsi ammattiin!
sen kymmenennen kerran, etkä edelleenkään valmistu....
Onkohan kaikki maailman johtavat sanoma- ja aikakauslehdet tekemässä suurta elämää suurempaa juttua tästä henkilöstä, joka aloittaa koulunsa?
Ehkä koulu on levittänyt punaisen maton kadulle asti kun heillä on kunnia saada yksi suurimmista Hollywood julkkiksista opiskelijaksi.
Vaikka jollain ihmeen kaupalla, mihin en todellakaan usko, valmistuisi naamamaalariksi, ihmettelisin, jos asiakkaita riittäisi... Itse menisin kyllä muualle kauneushoitoon, sen verran kyseenalainen on neitokaisen maku. Hyvä tietenkin, jos edes yrittää tehdä jotain järkevämpää.
Olen miettinyt just tuota, kun Tuksu mainostaa aina olevansa huipputason meikkikoulun käynyt ja osaa maskeerata. Ei kovin hyvä kävelevä mainos ole....
Ei tulisi mieleenikään mennä kyseisen neidin sudittavaksi - paitsi jos olisin karkaamassa sirkuksen mukaan.
Mikäköhän on se Tuksun Upsalan koulutus, ei mitään todistusta, ilmottautui vaan että voi mainita koulutuksekseen.
Julialta törkeää jos ei kouluun mene, vienyt paikan joltain tosi opiskelijalta, mutta kun on vaihtoehtona Suomen fantastinen Kela, sieltähän jaetaan rahaa ilman työtäkin .
Nämä bimbot eivät ole mitään kouluja käyneet, sivistys, kasvatus 0
Yhteiskunnan elättejä, peeaukisia kun ei enään kauppa käy "SEURALAIS TYTTÖINÄ" ne ajat aikoja sitten ohi, nyt jämät nappaa samanlaiset peeaukiset "LIIKEMIEHET"
Likat oikeasti töihin, kaupankassalle pääsee ilman koulutusta ja assas vessan kassa paras työpaikka näille spurguille, ehkä siinä sivussa voisivat harjoittaa jotain pikku bisnestä.
Tiedoksi vaan niille jotka eivät tiedä mitä tarkoittaa , assan vessan kassa,
sitä kutsuttiin ennen rautatieasemmilla olevia maksullisia vessoja, siellä kassaneidit hoiteli wc käyttömaksun ja samalla oli omat bisnekset kuten viinan myynti ym.
Sorry kirjoitusvirheeni edellisessä kirjoituksessani assas tarkoittaa assan.
Assan vessan kassa, on ihan arvostettu työ, mihin vain harva pääsee. Katsos kun on vain yksi kassa ja molemmat puolet hoitaa siinä rahastaen.
Mikään rehellinen työ, ei saa olla pilkan kohde. Kirjoitan tämän muistellen aika jolloin itsekin kävin veskissä.
Mitään viinan myyntiä ei siellä voi suortittaa. Muutenhan ostaja jonoa lauantai iltaisin olisi ollut ulkorapuille asti. Älä panettele ammattia.
Tukiaiset ovat ohittaneet sen rajan, jolloin olisivat vielä voineet toipua. Ikävä kyllä jossulla muilla saattaa olla Halmeen tapainen loppu huipentuma.
Kaupan kasoiltakin vaaditaan hyvää asiakas palvelua.
Ikävä kyllä uskon heidän ensi kesänä, jos ovat hengisä notkuvan puskabaarissa.
"Tiedoksi vaan niille jotka eivät tiedä mitä tarkoittaa , assan vessan kassa,
sitä kutsuttiin ennen rautatieasemmilla olevia maksullisia vessoja"
Sinun kannattaisi tehdä kaksi asiaa:
1) Osallistua äidinkielen kurssille. Sana on "tiedotus", ei "tiedoitus".
2) Vierailla maamme pääkaupungissa, Helsingissä, ja siellä päiväsaikaan rautatieaseman aulassa, jossa toimii edelleenkin ns. assanvessankassa. Yrmeän näköinen täti, joka ottaa euron kolikkosi, kun haluat käydä ulostamassa.
Voit toteuttaa kohdat 1 ja 2 vapaavalintaisessa järjestyksessä, mutta sovitaanko, ettet kirjoittele enempää ennen kuin olet molemmat toimenpiteet tehnyt.
Onko se Julle koulussa vai tekikö jullikan vai ovatko aloittajat vain p*skanjauhajia?
Kuinkahan on Julian ensimmäinen koulupäivä mennyt?
Ei mitään viestiä aloittajalta. Taisi olla ns. runkkausaloitus.
Koulu? Opiskellaan mitä? Ruskaviinin juomista verkkareissa siskon kanssa?
Huom! Glamuur-verkkareissa. Tukiaiset ovat aina huoliteltuja ja tietoisia etiketistä.
Facebookissa pärähtää:
Julia Tukiainen
noin minuutti sitten
Okey, koulu alkaa sitten maanantaina. Viikonloppu vielä sängyssä ja sitten ylös. Käyn sen koulun ihan vaan sen takia että saan ammatin oman turvallisuuteni vuoksi, mutta miehen ja elämän haluan muualle. Kuka tänne neuvostoliittoon, joka on täynnä ilkeitä hmisiä haluaa jäädä??? :DDD Mä en edes jaksa etsiä miestä, ellei se jollaksen puskasta pomppaa eteen. Haha, epäilempä.
mutta miehen ja elämän haluan muualle
No vie ne sinne kaikki
Kooman viesti ilmeisesti tarkoittaa sitä, että on saanut tämän päivän vielä sairauslomaa tai muuten vapaaksi. Voi meitä häntä pörhöllään olevia näätiä!
Tämänhän piti olla päivänselvä asia. Tottakai Koulu alkaa vasta maanantaina, eihän sinne kande mennä yhdeksi päiväksi ja sitten olisi viikonloppuvapaa.
Nyt oli vapaata koko viikko viikonloppu. Ajankäytön hallinnan mestarisuoritus.
Katsotaan ensin mitä viikonloppuna tapahtuu. Pari päivää on tapahtumarikas ja tuhoisa aika Tukiaisten universumissa. Koulussa kun pitäisi olla selvänäkin.
Voihan olla niin, että Julian on pakko mennä kouluun. Ei olisi mikään ihme, että sossu ja työvoimaviranomaiset olisivat sanoneet Julialle, että kouluun/töihin tai tuet lakkaavat. Juliallahan ei ole mitään ammattitutkintoa, joten työkkäri olisi voinut laittaa sen vaikka siivoomaan vessoja (kaikki kunnia siivojien ammattikunnalle) ja sitäkös neiti ei aivan varmasti haluaisi tehdä, koska se työ ei sovi Jullen glamyyriin.
ohan se julle kauppiksen käynyt.
In your dreams.
Aloitti Helsinki Business Collegen, muttei koskaan valmistunut sieltä, vaikka fb-profiilissaan jotain sen suuntaista annetaan ymmärtää.
Okey, koulu alkaa sitten maanantaina. Viikonloppu vielä sängyssä ja sitten ylös. Käyn sen koulun ihan vaan sen takia että saan ammatin oman turvallisuuteni vuoksi, mutta miehen ja elämän haluan muualle. Kuka tänne neuvostoliittoon, joka on täynnä ilkeitä hmisiä haluaa jäädä???
Neuvostoliittoon? Hmm... just. Taitaa olla täällä aika paljon paremmin asiat, kuin tuolla itärajan takana.
Itse ainakin juuri mietin, miten etuoikeutettu olen, kun minulla on ammatti, opiskelen lisää, olen naimisissa rakastamani miehen kanssa ja on oma koti ja hiukan varaakin tehdä mitä haluaa.
Ei kaikilla ole. Täytyy olla kiitollinen siitä mitä on.
Julle ei tunnu tajuavan arvostelevansa tässä samalla omaa opinahjoaan, sijaitseehan se täällä Neuvostoliitossa. Miksi käydä Neuvostoliittolainen koulutus - eihän sillä voi olla mitään arvoa maailmalla, minne hän tähtää.
Paras tuo "Jollaksen puskasta" - sieltä löytyy varmasti joku pullon kanssa, kun oikein katselee.....
Taidanpa mennä iltayhdeksältä vilauttamaan Jollaksen puskaan. Ei kai se Pontso ole iso piski?
Ei ole... vilauta vaan... tarjoo sille makkaraa... kysy tutulta samalla, onko Viljoo näkynyt.
Pyytän anteeksi. Unohdin koko jutun.
Älä luovuta. Koiraa tuskin tarvitsee pelätä, mutta sen emäntä voi olla hyvinkin arvaamaton.
Kooma ei herää maanantaina.
Kaikki Suomi24 ilmoittuneet NÄÄDÄT janoavat tämän Kooman saapumista. Hymy luvannut heille huikeat palkkiot raportteista ja kuvista kun sekaisin kävelevän ja piikittävä kooman sekoilusta koulussa.
OPISKELIJA NÄÄDÄT TEKEVÄT KOOMAN KUSTANNUKSELLA RAAHAA ! ! !
Tuemme teitä NÄÄDÄT ! VOIMIA.
kyllä lähtee http://www.youtube.com/watch?v=zAeJdgLuYP8
Sairasta näätäilyä. Jos Julia ei tee mitään, sitä arvostellaan kovin sanoin. Nyt kun Julia opiskelee, sitäkin arvostellaan ja pilkataan... Tekeekö Julia koskaan mitään oikein näätien mielestä?
Paljonko Julialla on opintoja takanaan tässä nykyisessä opinahjossaan? Montako päivää hän on koulun penkillä viettänyt? Tietääkseni ei yhtäkään, joten turha on sanoa, että hän opiskelee. Eka viikko on mennyt, eikä neiti ole koulutielle vielä päässyt. Mikähän selitys tulee maanantailta, jos ei saa itseään punkasta ylös ja kouluun?
Julia Tukiainen,Painu nyt V i t t u u n täältä Suomesta ja se P e r s e r e i k ä siskosi mukana. Valitatte koko ajan kuinka huono maa Suomi on ja ihmettelette vielä miksi ette ole tervetulleita mihinkään. Kamat kantoon ja heti muutto vaikka sinne Neuvvostoliittoon jota hoette idiootti siskosi kanssa.
Julia elää jossakin kuplassa, eikä ymmärrä ulkopuolella olevasta oikeasta kovasta elämästä yhtään mitään. Kurja tulee herätys elämään maanantaina olemaan, jos nyt menee kouluun ja isoon joukkoon, jossa kanssaihmiset pitäisi ostata ottaa huomioon. Aivan aasta joutuu tytteli asiat opettelemaan ja ottamaan lusikan kauniiseen käteensä, kun ihmissuhdetaidot ovat 0-tasoa. Ei kyllä paljon Railin ennustajanlahjoja tarvita, kun jo voi aavistella lopputuloksen. Parempi kaikille, että muutat kauas pois.
Ensinnäkin se ylös nouseminen maanantai aamuna tuottaa tuskaa. Sitten miettiminen mitä laittaa päälle, ulos ovesta astuminen, bussiin nouseminen, maksaminen. Vaihto Hertsikassa ilmeisesti bussi 59:n. Koulun oven avaaminen, ihmisten tuijotus. Luokan etsiminen, paikan etsiminen luokassa. Esittäytyminen kaikille muille jotka jo ovat tuttuja keskenään. Kaikki erikoishuomio, koska ei kirjoja ei mitään tietoa mistään. Ruokailuun meno, siellä toimiminen jne.
Itselläni kerran nuorempana tuotti tuskaa mennä työhön, josta olin (oikean) sairauden takia joutunut olemaan pois ensimmäisen viikon. Vaikka olin tuntematon tavis ja asiat muuten ok ja sairauslomalappu mukana.
Maanantaina alkaa minunkin koulu.... saisinko esirukousta että selviäisin siitä päivästä.
Me näädät liitämme tassuumme yhteen, laskemme pörhöhännän alas, taivutamme hieman niskaa ja lähetämme rukouksen kohti Taivasta, jotta selviäisit ensimmäisestä koulupäivästäsi. Näätämäistä siunausta!
Onkohan reipas ja kirkassilmäinen koululainen jo suunnannut opintielle. Uusi reppu selässä keikkuen ja siellä siskon evääksi panema pullo hölskyen.
"Opettaja, opettaja. Saanko mennä vessaan? On vähän huono olo. Yööörks."
Jatkaako Kooma koulu nyt elokuussa, kun sopivasti on välivuosi pidetty?
Onko Kooman koulusta mitään todisteita edes olemassa?
Ei kai kosmetologi-kouluunkaan pääse apukoulun paperein?
Kooman koulun on tarkoitus jatkua tiistaina 13.8.2013... ellei kaavailtu Maijamin matka sote kuvioita. Hän on hankkinut uuden japanilaishenkisen kouluasun itselleen:
http://www.wordpress.tokyotimes.org/archives/schoolgirl_uniform_model02.jpg
Julian on ollut tarkoitus lähteä Miamiin, vaikka kosmetologikoulun lukuvuosi alkaa torstaina 8.8. Näin Julia kirjoitti Facebookissa 27.7.
"Nyt on Miamin matka varattu. Paradise has an address. Eka mökkeilyä vielä viikko, sitten asioiden hoitoa ihgussa helsingissä ja sitten hyppy koneeseen. Luksusta.
Olen lomani tosin ansainnut, ollut tosi rankka vuosi ja sairaala reissu kierre. Nyt vähän hemmottelua sielulle ja brunaa pintaan, hih. Sitten jaksaa opinahjossa. Tämä mun Miamin matka tuli ihan extempore, mun rukousnauha toimii, I TOLD U SO!!!!!!!!!!!!!! SOL SOL SOL"
-xxcc-
Stadin ammattiopiston lukuvuoden 2013-2014 aikataulut:
* Syyslukukausi 8.8.-20.12.2013 (lukukauden aloitus klo 9.00)
* Kevätlukukausi 7.1.-31.5.2014.
Kooman koulu jatkuu tänään torstaina 8.8.
Viime syyslukukausi päättyi joulukuun pikkujoulukiertueeseen. Nyt Koomalla on japanilaishenkinen uusi kouluasu, joten koulumenestys on taattu:
http://www.wordpress.tokyotimes.org/archives/schoolgirl_uniform_model02.jpg
Olen varma, ettei Julia päässyt kouluun
Julian piti tavata rehtori 8.8.2013. MITÄ ON TAPAHTUNUT, MISSÄ KAIKKI HEHKUTUKSET?!
Uskon, että Julia kuvitteli ihan noin vain marssivansa takaisin kohmetologikouluun kunhan vähän rehtorin kanssa jutskailee. Nyt onkin käynyt niin, että paikka on mennyt alta ja rehtori ilmoitti uusien pääsykokeiden olevan edessä. Alkoholismi olisi varmasti ollut ihan pätevä syy lykätä koulua ja pitää opiskeluoikeus, JOS Julia olisi hakenut oikeaa hoitoa, ollut katkolla tms. Mutta sen sijaan juopotteli, riehui ja pyyteli pari viimeistä viikkoa munkkeja rukoilemaan. Too little, too late :(
Jokohan Julia lähti sinne Maijamiin lomaileen?
Julian tilannekuva on tällä hetkellä ilmeisesti tämä:
* Ke 7.8. hän vei Bonzon Niko Lääperille Porvooseen hoitoon. Siellä lienevät myös osa muista Tukiaisten koirista. Lääperi huolehtii Bonzosta Julian matkan aikana.
* To 8.8. Julia neuvotteli Helpan rehtorin kanssa itselleen loman kosmetologikoulun lukuvuoden alkuun.
* Tämän viikonlopun aikana Julia lentää lomalle reittiä Helsinki-Chicago-Miami.
Hän lienee reissussa ainakin viikon.
Ja kun viikon kuluttua palaa, niin mustalaisleiri on asettunut Jollashoviin.
Ikävä yllätys, kun Julian sängyssä röhnöttää Markku-isän sijasta karvaselkäinen mustalainen...
Ihme, että sai lomaa, kun jo viime syksy osoitti niin epävarmaksi hänen kykynsä käydä koulua. Hänen tulisi todella opetella ensin koulunkäynti ja olla alusta alkaen ryhmässä mukana. Miamin loman lunnaat tulevat vielä kovalla kädellä maksettavaksi...
Internet-avaruudessa sinkoilleen parin viestin perusteella näyttää siltä, että Julia on ja Miamissa ja asettunut sinne tuttavien luo yksityismajoitukseen.
Niin kuin joku tuolla aiemmin mainitsi jo ettei apukoulupapereilla kosmetologikouluun päästä! Höpinät ko. koulusta on yksinkertasen Jullin päivä unia. Herttoniemen puskassa sillä on "leikki"koulu, rantojen miehien kanssa jotka jo kovasti odottelee p...Jullea.
Toi akka kenen luona väittää olevansa..vibe siis on tuksun kopio.patologinen valehtelija. Eikä tod asu miamissa vaan ex ukkonsa luukussa isokaaren tiellä. Sillä myös 9v poika mistä ei välitä mitään. Huostaanotettuna llut jo vuosia. Kalliossa aika ajoin myy privejä ukoille. Esim susanna yms vaasankadulla. Todella hirveä tapaus. Samat jutut ku tuksulla. Se fb profiili feikki kait. Tiedän senverran että huoraamassa tuol jenkeis käyny vähän väliä. Muttuksun sanoin asuuu sielllä :D
Julia ei enää juo; näin hän todisti 12.8. illalla Facebookissa:
”Olen nyt ollut vesi selva 19.7 alkaen ja yha onnellinen. Tiedan etta jossain vaiheessa voi himo iskea, mutta sitten karkaan vaan paikalta. Ihanaa olla selvinpain, Jumalan armosta hetki kerrallaan. WISH ME LUCK”
Julia kertoi 14.8. aamulla palaavansa Suomeen la-aamuna 17.8.
”Mulla on sulle laakari helsingissa Johannan kautta (tarkoittaa Mrs Johanna Valentinaa, jonka luona Julia on Miamissa), huippu semmoinen, kerron nimen privana, vien sut sille. Ma rakastan sua ja haluan sulle vain tasapainoa, rakkautta, ja onnea. Et ole yksin, tulen la aamuna jollakseen. Hoidetaan asiat yhdessa ja juristit kehiin.”
Moneltako Kooman lento on Suomessa?
Hän tullee Chicagosta helsinkiin.
Lento laskeutui tänä aamuna klo 8:39 Helsinkiin.
Kuulin Porvoon torilla, että itse Isä Jumala on rukoillut Jullen raittiuden puolesta.
Julian raportti Miamista 16.8. illalla Suomen aikaa:
”Ja niin ne pilvet vaistyivat, jeij. Koululaiseksi hyppaan maanantaina, uusissa kledjuissa ja bruna paalla, ihana pahkina rusketus vaikka itse kehunkin >DDD
Aitin SYNTTARIT tanaan, isukki teki tempun ja he varaavat paratiisi loman thaikuissa, go padre go!!!
Tanaan me mennaan johonkin makeeseen paikkaan illalliselle ja illan viettoon. Ollaan kaikki illat melkein oltu kotona. Mut hei, 19 pva oon ollut kuukauden juomatta, et silleen. Ja ei ole viela tullut pahaa paikkaa, hetki kerrallansa. Ihanaa iltaa kaikille, hei kertokaa mika ilma siella on??? Miten sonnustautua henkisesti, ei niinkaan fyysisesti, hahhahahha.”
Julialla on japanilaishenkinen uusi kouluasu, joten koulumenestys on taattu:
http://www.wordpress.tokyotimes.org/archives/schoolgirl_uniform_model02.jpg