Mitäs sanotte siihen, minulle ilmoitettiin sielunkumppanini ulkoinen olemus ja nimi "Petri", jo paria kuukautta ennen kuin hänet oikeasti tapasin. Keskellä päivää kun olin touhuamassa normaalia arkiaskareita "näin" hänen kuvansa/kasvonsa silmien edessä ja vähän ajan päästä kuulin nimen Petri. Ja kun näin hänet kaupassa ensimmäisen kerran olin lentää perseelleni sillä tunnistin hänet heti. Ja jotenkin vain hänkin pysähtyi minun kohdallani, olimme kumpikin onnellisia nähdessämme toisemme ja hymyilimme. En ole hänen kanssaan ja luulen että tein väärän valinnan. En saa häntä mielestäni koskaan (vaikka kaikilla järkisyillä olen yrittänyt perustella ja unohtaa) vaikka aikaakin on kulunut yli kymmenen vuotta. Mietin usein että miksi hänet minulle "näytettiin" ja oliko valinta tosiaan minun.Minun piti vaihtaa paikkakuntaa koska en kestänyt olla hänen lähellään, olisin ehdottomasti halunnut olla yhdessä mikäli asumme samalla paikkakunnalla. Nyt on muutama sata kilometriä välissä mutta silti ajoittain tunnen hänen"energiansa". Tämä on ihan hullu juttu, enkä pysty tämmöistä järjellä ymmärtämään, mutta sen tiedän että rakastan häntä ja että jos entisiä elämiä on ollut olemme olleet rakastavaisia silloinkin.
Tämä asia vaivaa minua. Jos joku kenellä on sydämessään halu auttaa ja kyky nähdä asioita, avaisi tätä asiaa minulle. Olisiko minun elämäni ollut parempaa hänen kanssaan? Onko kaikki jo myöhäistä tässä elämässä? Kysyn suoraan onko tämä vain minun pakkomielteinen päähänpinttymä, haihattelua vai oliko/onko tämä molemminpuolinen yhteys.

Vastaukset 2
Vanhimmat
hei miks kysyt samaa asiaa kaikilla palstoilla??
Koska laitoin aluksi tämän kysymyksen vahingossa tälle väärälle palstalle. Huomasin erehdykseni ja laitoin sen sitten ennustukset palstalle minne se kuuluukin. Ja ainakaan minä en tiedä konstia millä näitä ylimääräisiä kysymyksiä saisi poistettua.