Mikä mua vaivaa? Koko elämä on ollut tällasta

Eli siis mulla riittäis tarinaa kerrotavaksi niin pitkälle, ettei kukaan jaksaisi lukea. :D Otan esiin yhden ongelmani. Sen taustalla on taas jotain muita ongelmia jne. Taustatietoja: tyttö, 19v, viime keväänä lukiosta valmistunut ja viettää välivuotta.

Eli aina kun minun pitäisi puhua omista asioistani, en kykene. Kurkkuun tulee iso "pala" ja tiedän, että jos avaan suuni, niin alan itkeä. Tää on suoraan sanottuna ihan paskamaista. Kun multa kysytään, että onko jokin hätänä, niin en voi vastata. Isä kysyi joskus kauan sitten huolissaan, että kiusataanko sua koulussa? Pudistin päätäni, koska kyllä, kyllä kiusattiin. En vaan siinä tilanteessa osannut puhua, en kyennyt. Huom. tää ongelma on alkanut ennen kuin minua kiusattiin. Kerran tuli sama tilanne, kun olin pikku lapsena yksinkertaisesti vain menossa kertomaan opettajalle, että jollain oppilaalla oli joku hätänä. Silloin muistan tän alkaneen: ei mulla ollut mitään hätää, mutta kun pääsin opettajan luo, en vaan kyennytkään kertomaan toisen oppilaan hädästä, kun mua itteäni alkoi vaan armotta itkettämään. niin mitä? :-D

No tää pala kurkussa -tunne seuraa mua ihan kaikkialle. Viime kevään ylioppilas olen, ja kun koulussa piti opon puheilla käydä ja jutella omista jatkosuunnitelmista, niin enpä sitten pystynytkään puhumaan. En tajua! Opo vaan kysyi ystävällisesti, että onkos sulla mitään suunnitelmia? Olin jo suunnitellut, kuinka kertoisin niistä. Mutta en pystynyt. Tämä teksti kuulostaa jo vähän naurettavalta, mutta ei se sitä kauheesti tosielämässä ole.

Työkkäriin kun menin ilmottautumaan tässä kesällä, niin sama juttu kun kysyivät mitä aion. Tuli ihan paniikki päälle ja pudistelin päätä ja mumisin, että ei vielä mitään erityistä ole suunnitteilla tälle minun välivuodelleni. Tosi hyvän kuvan annan itsestäni? No toi tapahtu vasta ilmoittautumisvaiheessa. Kun ne kutsuvat mut sinne uudestaan... Se mua tällä hetkellä huolestuttaa. Kyllä mulla on jotain, mitä haluaisin sanoa. Jotain suuntaa, jotain kiinnostuksen kohteita. Mikä oikeen estää mua puhumasta?

Tää on ihan helvettiä arkipäivienkin tilanteissa. Luokassa, jos opettaja kysyy multa ja en tiedä vastausta ja satun olemaan vähänkin herkällä päällä, niin sitten en vastaa ollenkaan. Ihmiset saavat minusta todella epäkiinnostavan ja töykeän kuvan, mitä en todellakaan haluaisi. Elämäni olisi oikeasti PALJON mielekkäämpää, jos voisin aina puhua mitä haluan. :-l Tää estää mua ihan järjettömän paljon tekemästä yhtään mitään.

Meniköhän oikeelle aihealueelle. :)
3227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä sopii tilanteisiin, missä olet kahden kesken, etkä saa sanaa suustasi:

Kirjoita asiasi etukäteen siististi lapulle. Jos tilanteessa tulee hetki, että et saa asiaasi sanottua, yritä lukea se lapusta. Jos et saa lappua luettua anna lappu henkilölle kenen kanssa asioit.

Jollakin tavalla Sinä näytät olevan lukossa ja estät itse itseäsi.

Yritä ensin tätä: älä anna itsesi antaa periksi. Keksi korvaavia toimintoja. Tässä oli vain yksi ehdotus. Ehkä keksit itse sopivamman? Yritä tätä sellaisessa tilanteessa, joka on mahdollisimman yksinkertainen. Vaikkapa juuri Siinä tilanteessa, joka on tulossa ja mitä jännität.

Tilanne saattaa purkautua toiston avulla.

Ellei auta, hae apua lääkäristä, tai koulun terveydenhuollosta, mikäli jatkat opintojasi

Äänestä

Itselleni tulee mieleen, että sinulla on voinut joskus satua vaikka pienenä että olet yrittänyt sanoa jollkein jotain tärkeää, mutta sinut on tyrmätty tai sinulle on tullut sellainen herkkä hetki että olet alkanut itkemään tai sant eivät ole tulleet suusta. Sitten tämä pelko on alkanut viavaamaan sinua ja kasvanut lumipallon lailla. Jospa todellakin kertoist tämän asianjollkin lutetulle henkilölle kirjoittamalla ja lukisit sitten sen ääneen. Ei haittaa vaikka aloitat kymmenen kertaa uudelleen ja itsket niin paljon kuin itkettää. Voi itkeä ja sitten alkaa lukemaan siitä kohti johon jäit ja sitten lopussa iloitset että sait sanottua sittenkin asian omin sanoin loppuun. Varmaan asiaa voi harjoitella myös terapeutin kanssa ja tavallaan opetella tuo pelko asteittain pois. Kyllä meillä joakisella on tällaisa fobioita jossakin elämän vaiheessa.
Kaverin kanssa voi sia kääntyä vaikka että tuleekin lopulla naurua ja ym.

Äänestä

Kiitos todella paljon vastauksista. Tuo lapulle kirjottaminen vaikuttaa ihan hyvältä idealta, mutta sopii varmaankin vähän epävirallisempiin tapauksiin kuin esim. toi työkkäri. Tai eihän sitä tiedä. Nyt tuli mieleen sitten kaiken maailman työhaastattelut sun muut. En mä siis tollasia etukäteen jännitä yhtään sen enempää kuin muutkaan, mutta... Voin vain kuvitella itseni siihen tilanteeseen. Eh.

Voisin kertoa tähän vähän lisää. Tuo, että "sinulla on voinut joskus satua vaikka pienenä että olet yrittänyt sanoa jollkein jotain tärkeää, mutta sinut on tyrmätty tai sinulle on tullut sellainen herkkä hetki että olet alkanut itkemään tai sant eivät ole tulleet suusta." voi hyvinkin pitää paikkansa. Minulla on 3 vuotta vanhempi isosisko (ainoa siskoni), jota etenkin lapsena tietysti aina ihailin. No, hän on kuitenkin ollut minulle koko elämäni aikana aivan kamalan ilkeä. Vasta viime aikoina olen oppinut puolustamaan itseäni siskoani vastaan. Hän on sellainen ihminen, jolle jos olen yrittänyt avautua, niin vastaus on kylmästi: "luuletsä että mua kiinnostaa sun ongelmat". Ollaan me "kavereita", mutta puhua en hänelle voi, en yhtään mistään. En edes normaaleja kuulumisia! Jos mulla olis joku jännä juttu kerrottavana, niin tää siskoni voi siihenkin vaan tokasta "ei kiinnosta."

Siskoni on ollut tuollainen niin kauan kuin muistan. Ilkeä minua kohtaan muillakin tavoilla, pienestä pitäen. Luulen vähän, että hänen takiaan en normaalistikaan enää avaudu kenellekään, siis en kerro edes kuulumisia kavereille, en aloita keskusteluja, en tee alotteita. Välillä tietysti. Mutta huom. en nyt tarkoita tolla, että siskoni olisi suuri syypää ja että itse en olisi tehnyt mitään. Tarkoitan, että en aio luovuttaa asian suhteen, ja tähän liittyy varmasti paljon muutakin kuin pelkkä siskoni. Eli en halua syyllistää häntä, ainakaan liikaa, ja olisihan mun itse pitänyt tapella takaisin ja puolustaa itseäni. Mutta en osaa, vanhemmat aina sano mulle että mun pitäis puolustaa itseäni. En osaa. :l

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikämuavaivaaaaaaaaa kirjoitti:

Eli siis mulla riittäis tarinaa kerrotavaksi niin pitkälle, ettei kukaan jaksaisi lukea. :D Otan esiin yhden ongelmani. Sen taustalla on taas jotain muita ongelmia jne. Taustatietoja: tyttö, 19v, viime keväänä lukiosta valmistunut ja viettää välivuotta.

Eli aina kun minun pitäisi puhua omista asioistani, en kykene. Kurkkuun tulee iso "pala" ja tiedän, että jos avaan suuni, niin alan itkeä. Tää on suoraan sanottuna ihan paskamaista. Kun multa kysytään, että onko jokin hätänä, niin en voi vastata. Isä kysyi joskus kauan sitten huolissaan, että kiusataanko sua koulussa? Pudistin päätäni, koska kyllä, kyllä kiusattiin. En vaan siinä tilanteessa osannut puhua, en kyennyt. Huom. tää ongelma on alkanut ennen kuin minua kiusattiin. Kerran tuli sama tilanne, kun olin pikku lapsena yksinkertaisesti vain menossa kertomaan opettajalle, että jollain oppilaalla oli joku hätänä. Silloin muistan tän alkaneen: ei mulla ollut mitään hätää, mutta kun pääsin opettajan luo, en vaan kyennytkään kertomaan toisen oppilaan hädästä, kun mua itteäni alkoi vaan armotta itkettämään. niin mitä? :-D

No tää pala kurkussa -tunne seuraa mua ihan kaikkialle. Viime kevään ylioppilas olen, ja kun koulussa piti opon puheilla käydä ja jutella omista jatkosuunnitelmista, niin enpä sitten pystynytkään puhumaan. En tajua! Opo vaan kysyi ystävällisesti, että onkos sulla mitään suunnitelmia? Olin jo suunnitellut, kuinka kertoisin niistä. Mutta en pystynyt. Tämä teksti kuulostaa jo vähän naurettavalta, mutta ei se sitä kauheesti tosielämässä ole.

Työkkäriin kun menin ilmottautumaan tässä kesällä, niin sama juttu kun kysyivät mitä aion. Tuli ihan paniikki päälle ja pudistelin päätä ja mumisin, että ei vielä mitään erityistä ole suunnitteilla tälle minun välivuodelleni. Tosi hyvän kuvan annan itsestäni? No toi tapahtu vasta ilmoittautumisvaiheessa. Kun ne kutsuvat mut sinne uudestaan... Se mua tällä hetkellä huolestuttaa. Kyllä mulla on jotain, mitä haluaisin sanoa. Jotain suuntaa, jotain kiinnostuksen kohteita. Mikä oikeen estää mua puhumasta?

Tää on ihan helvettiä arkipäivienkin tilanteissa. Luokassa, jos opettaja kysyy multa ja en tiedä vastausta ja satun olemaan vähänkin herkällä päällä, niin sitten en vastaa ollenkaan. Ihmiset saavat minusta todella epäkiinnostavan ja töykeän kuvan, mitä en todellakaan haluaisi. Elämäni olisi oikeasti PALJON mielekkäämpää, jos voisin aina puhua mitä haluan. :-l Tää estää mua ihan järjettömän paljon tekemästä yhtään mitään.

Meniköhän oikeelle aihealueelle. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu