Uskomatonta että elämme ikuisesti.
On hetkiä että ikuisuus tuntuu mahdottomalta. Miksi on niin vaikea muistaa sitä kuka todella on?
On hetkiä että ikuisuus tuntuu mahdottomalta. Miksi on niin vaikea muistaa sitä kuka todella on?
Kuolema on ikuinen elämä
olen minä
490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikään havaitsemamme ei ole ikuista, eikä se kestä edes tätä nyt-hetkeä pitempään. Näin on tiede hiukkasfysiikkaa tutkiessaankin todennut: kaikki muuttuu koko ajan, mikään ei ole pysyvää, vaikka se meidän mielestämme (havaintojemme mukaan) näyttääkin siltä!
Kun tajuamme sen, että emme ole kehomme (=fyysinen) emmekä edes mielemme (sekin on fyysinen), vaan olemme jotain 'enemmän', jotain joka on mielemme taustalla oleva 'tietoisuus', se joka tietää ja tuntee olevansa "minä", siis tietoisuus itsestä olevaisena, todellisena olemassa tässä ja nyt. Juuri tuon sisin itsemme on se ikuinen, aina ollut ja aina oleva todellinen elämä meissä joka ei kuole koskaan.
"On hetkiä että ikuisuus tuntuu mahdottomalta"
Emme voikaan käsittää mielessämme ikuisuutta, koska ajattelemme sen ikuisesti jatkuvaksi aikajanaksi. Ikuisuudessa ei ole kuitenkaan aikaa; se on aina vain NYT! Aika on mielen tuottama harhakuva, koska se tajutakseen valitsemansa havainnot fyysisten aivojensa rajoissa, sen täytyy 'laittaa ne tiettyyn järjestykseen' ja josta näin ollen syntyy mielikuva ajan kulumisesta.
"Miksi on niin vaikea muistaa sitä kuka todella on?"
Synnymme aina uuteen kehoon eli aivojemme muistitiedot kehittyvät pikkuhiljaa tämän elämän tuomien mielikuvien mukaisesti. On meillä tosin jo hedelmöittymisestämme lähtien perintömuistimme DNA:ssamme, jonka havaitsemme mm. tietynlaisina taipumuksina ja synnynnäisinä kykyina. Tosin voimme näitä aikaisempien elämiemme 'tietoja' aktivoida tietoisesti mieleemme ja siis alkamaan muistamaan niitä. Näkisin kuitenkin, että jokaisen elämän tarkoituksena onkin lähteä 'puhtaalta pöydältä' siksi, etteivät menneitten elämien muistot häiritsisi uuden tajuamista (vaikka onhan ne kuitenkin siellä taustalla vaikuttamassa mm. niin sanotun karman lakien mukaan).
Hämmästyttävää. Tuossa repliikissä on päästy erikoisen pitkälle, kun tuo totuudellisuus ilmaistaan käsitteellisesti.
Mieleen tulee sana: kvanttivälkyntä.
Kvanttivälkyntä selittää hetkien sisällön syttymisen ja sammumisen. Hetket eivät ole eri hetkiä ja erillään toisistaan. On aina vain sama hetki, jonka sisältö näyttää muuttuneen. Ei ole edes eri hetkiä, aina on vain sama hetki.
Luulo hetkien erillisyydestä tulee, kun hetken näennäinen sisältö on muuttunut. Huom. näennäinen sisältö.
Hetki itsessään on AINA (tämä on Raamatussa eräänä Jumalan nimenä ulkomaan kielestä käännettynä). Voimme tämän AINA:n tarkistaa, AINA:ssa piilee tämä sama vastaus, kuten se esitettiin aavikkokansalle. Liittyy tietoisuuteen.
Täydennänpä videolla, johon omakohtainen tulkinta.
Video havainnollistaa makrotasolla tapahtuvaa välkyntää, kun tietoisuus kuvittelee itsensä olemassaoloon ja välillä on kuvittelematta. Kuvitteleminen olemassaoloon havaitaan välkähtämisenä esiin.
http://www.youtube.com/watch?v=RtBBcoec24c
Tämä selittää myös sen kokemuksen, kun kokee olevansa ikäänkuin välkkyvässä valomeressä. Tuo välkkyvä valomeri, "taivas", on astetta alempana kuin varsinainen tietoisuus. Tietoisuutta ei nähdä, koska se ei ole ajassa eikä avaruudessa.
Atomaarisella mikrotasolla välkkyminen on jo todistettu. Etsin sopivaa termiä, muttei netistä löydy kvanttivälkyntää tai quantum flickering, quamtum flashing -termejä. Tuota termistöä lienee toistaiseksi vain kirjoissa ja fyysikkojen ajatuksissa.
NIINKÖ