Vetovoiman lait

Armoton laki

Kohtasin eilen kaksi miestä. Molemmat hyvin erilaisia. Toinen fyysinen, maskuliininen ja seksikäs. Toinen tavallinen, hontelo ja ujon oloinen. Ensimmäinen värisytti kosketuksellaan, mutta puheesta ei tahtonut tulla mitään. Kummallakaan. Vetovoima kyllä säteili. Toisen kanssa oli hyvä ja luonteva jutella. Hän oli avoimen kiinnostunut ja punasteli herttaisesti. Hän sai myös minut ulos kuorestani. Mietin jälkikäteen- mitään ei tapahtunut. Jos olisin valintatilanteessa ja on mahdollista että olisin, kumman valitsisin nyt. Kumman kanssa, ihmistä vielä tarkemmin tuntematta, voisin kuvitella jakavani elämän. Täysin hypoteettinen ajatus. Ennen olisin epäilemättä valinnut sen salaperäisen, miehekkään. Nyt mietin vuorovaikutuksen tärkeyttä. On todella tärkeää, että toisen kanssa voi olla luontevasti oma itsensä. Puhua, nauraa ja keskustella tarvitsematta esittää muuta kuin mitä on. Se auttaa ulos kuoresta. Silloin on helppo hengittää. Fyysinen vetovoima tuo latauksen, se myös vaikeuttaa vuorovaikutusta merkittävästi. Ehkä näin.

Ei kenellekään, ei minnekään. Kunhan leikin ajatuksella.

14

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Berry Black

      "On todella tärkeää, että toisen kanssa voi olla luontevasti oma itsensä" HEh!

      On todella tärkeää että jaat reikääsi sille isolle lihaskimpulle ja haistatat pitkät passkat sille tavis-tanelle joka on kiltti normi-mies. :D !

      • ap.

        En jaa mitään. Enkä haistata tuntemattomille ihmisille, jotka lähestyvät ystävällisesti. Tuo oli hypoteettinen ajatusleikki, eikä mitään ole tapahtunut. Sekoili Sä vaan rauhassa.


      • esitykset erikseen

        Sinä et ole kiltti etkä sellainen, jonka kanssa on luonteva olla ja hyvä jutella. Et tietenkään huomaa sitä itse, moukka mikä moukka.


      • ap.
        esitykset erikseen kirjoitti:

        Sinä et ole kiltti etkä sellainen, jonka kanssa on luonteva olla ja hyvä jutella. Et tietenkään huomaa sitä itse, moukka mikä moukka.

        Jaa. Taidan kysyä toisen ja kolmannenkin mielipiteen. Ei haittaa.


      • Second round
        ap. kirjoitti:

        Jaa. Taidan kysyä toisen ja kolmannenkin mielipiteen. Ei haittaa.

        Kannattaa valita seksikäs. Jos juutut nössöön, jäät paljosta paitsi. Tiedän, koska kuvaamassasi tilanteessa valitsin väärin ja koko vitun elämä meni hukkaan.


      • ap.
        Second round kirjoitti:

        Kannattaa valita seksikäs. Jos juutut nössöön, jäät paljosta paitsi. Tiedän, koska kuvaamassasi tilanteessa valitsin väärin ja koko vitun elämä meni hukkaan.

        Ehkä pääset korjaamaan virheesi ja saat sen, jota jäit kaipaamaan. Minulla on vielä virheitä edessä, mutta ainakin elän. Life is an adventure. Let's see how we fail this one. Älä syytä muita valinnoistasi. En mäkään aio. En nyt enkä jatkossa. Ja ei se mikään nössö ollut. Sillä oli kiva hymy ja hyvä huumorintaju. Tosin puhui vähän pehmeitä, mutta eikös me kaikki joskus :). Toinen puhui vain katsellaan ja kosketuksellaan. Joka tapauksessa mä arvostan selkeyttä. Ja kuten sanottu tosiasiassa ei ole mitään valintatilannetta. Vain ihmisiä jotka kohtasivat yössä sattumalta.


      • näin se menee

        eikun jaat sille kukkakepille ja maskuliinimiehille haistatat pitkät


    • tutustu molempiin

      jos oot sinkku, eikä sulla ole kiire parisuhteeseen, ota molemmat joksikin aikaa, ja dumppaa sitten tylsempi.

    • se on oikeasti

      todella antoisaa, tapailla kahta täysin erilaista miestä. suosittelen.

      • ap.

        Sulla on varmaan kokemusta. Kahden naisen osalta. Ei kuulu tyyliin tavata kahta yhtä aikaa.


    • siis olen nainen

      ja sinkku. olen tapaillut kahta täysin erilaista miestä, en nyt tietty samaan aikaan, vaan eri aikoina, toista viikolla ja toista lähinnä viikonloppuisin. kummatkin on aivan mielettömän ihania omalla tavallaan. ja tällä hetkellä tuntuu,etten välttämättä ala seurusteleen kummankaan kanssa, vaan nautin tästä ainutlaatuisesta ajanjaksosta elämässäni juuri näin.

      • ap.

        En pystyisi samaan. Olen jakamaton ja täysin idiootti kaikenlaisten kokeilujen suhteen. Ehkä opin joskus.


    • Onhan se ihanaa kun kohtaa ihmisen jonka kanssa voi keskustella avoimesti ja olla ihan oma itsensä. Vaikkei siitä sitten mitään sen kummempaa tulisikaan. Tulee ainakin hetkeksi hyvä mieli.
      Ei kannata kokeilla ihan kaikkea mitä muut kokeilee. Omia rajojaan voi koetella jotta löytää mikä sopii itselle, mutta väkisin ei kannata. Opit enemmän itsestäsi.

    • abcdefg...

      Toiselta saisit hetken seksiä jos sitäkään koska teillä oli latausta (sekään ei aina johda mihinkään sen kummempaan) & toiselta ehkä ystävyyttä jos sitäkään.ei ole tarkoitus olla tyly mutta aivan täysin turha leikitellä edes asioilla kun ei tunne kumpaakaan.Ainakaan siitä toisesta tuskin mitään tulis ellei ole vetoa....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      64
      11670
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8861
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      19
      4467
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      23
      4004
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3871
    6. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      93
      3784
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3656
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      16
      3455
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      41
      3276
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      43
      2521
    Aihe