Oletko käynyt leipäjonossa?

näläkä.

Itse en ole vielä kertaakaan käynyt, mutta saattaa olla edessä tällainenkin kokemus. Eräs ystävä kertoi juuri että hän on menossa leipäjonossa käymään lähiaikoina ja ehdotti minulle samaa. Elämäntilanteeni on nyt kyllä sellainen että ruoka-apu on ihan paikallaan. Mielellään en kyllä menisi sinne jonottamaan, koska nolottaa jos joku tuttu näkee minut leipäjonossa. Onko ollut samanlaisia tuntemuksia?

164

9321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perääntynyt

      Käy ensin katsomassa minkä näköistä porukkaa leipäjonossa on ja päätä sitten.

      Kyllä niistä jonottajista suurin osa on rahansa pistänyt päihteisiin ja tulevat sitten hakemaan leipäjonosta makaroneja ja kauraryynejä. Onhan se inhimillistä apua, eikä sitä ruokaa tietenkään roskiinkaan pitäisi heittää, parempi se on antaa tarvitseville. Silti leipäjonoa katsoessa tulee mieleen että aika monen kohdalla ruuan jakelu toimii eräänlaisena päihteiden käyttöä ylläpitävänä tekijänä: kun tietää, että saa kuitenkin ruokaa, niin voi käyttää sossusta saadut ruokarahat päihteisiin.

      Aika pienellä rahalla ne sämpylä- ja puuroaineet saa kaupastakin, ja metsässä on vielä marjoja ja sieniä. Kun poimii, niin samalla saa raitista ilmaa ja liikuntaakin.

      • kippis ja kulaus

        Tätä olen itsekin mieltä. Jos ei dokaa eikä polta niin ei Suomessa kukaan nälkää näe vaikka eläisi avustuksilla.

        Osa dokaa rahansa ja sitten hakee ruoat leipäjonosta. Näiltä pitäisi evätä pääsy leipäjonoon.

      • kaikki ei köyhiä

        Ainakin meidän kaupungissa jonottajat on jakautuneet( tai jaettu) "kahden kerroksen väeksi. Ruokajakelu on kahtena päivänä viikossa ja teimme saman havinnon useita kertoja viime keväänä: Jonottajat olivat "eri maata " eri päivinä.

        Toisena päivävä jonotti ns siistimpää väkeä. Voi sanoa, että jopa tyylikkäitä siististi pukeutuneita eläkeläisrouvia, vetolaukkuineen. Toki muitakin mutta siistejä.

        Sitten saman viikon toinen jakelupäivä. Nuhjaantunutta väkeä, miestä naista joista lemahti vanhan viinan/oluen lemu... vaatteet nukkavieruja ulkonäkö sitä mitä se on vuosien ryyppämisen ja tupakoinnin jälkeen.

        Emme olleet utelaisuuttamme lähistöllä vaan tapana on käydä liikkeessä jonka edessä vierustalla on ko leipäjono. Ekaa kertaa ei ensin älytty että mikä jono on kyseessä koska jakelupaikka oli hiljan vaihtunut.

        Eräs sukulainen kävi vuosia ko jonossa, pieneläkeläinen on ja oli. Hän kertoi kuinka tosijuttuja mitä kuullut jonossa. Eräskin rouva oli kertonut toiselle että ollaan lähdössä kreikkaan ensi viikolla!? ( tämä tapahtui vuosia sitten) eli kaikki eivät ole köyhiä tai röyhkein laskee että kerää vuoden mittaan etelänmatkan hinnaan. Jos käy hakemassa viikottain n 20-25 e kassin, mitä ko jonossa parhaillaan saa, niin vuoden mittaan on tonni kasassa.

      • Ei todellakaa köyhiä
        kaikki ei köyhiä kirjoitti:

        Aika moni niistä jonossa kävijöistä on matkannu aika lailla ja matkaa. Kerran kuuntelin yhtäki, että oli hakemassa linnuille kauraryynejä lomamatkan ajaksi, kun oli lähdössä Välimeren rannalle ja omakotitalon pihalle ruokinta-automaatiin tarttee olla kauraryynejä, sai sieltä ison laatikollisen.

      • Närkästynyt

        Ei se ulkonäöstäole kyse onko rahaa! Itsekin olen ollut työttömänä 4kk ja sosiaalitoimisto ei hyväksy lainojen maksua joten olen pakotettu ruokajonoon.
        Mutta minulla ei ole huonoja vaatteita, ja tuoksun viellä hyvältä sillä siisteys on puoli ruokaa.

      • kekkulikukko
        Närkästynyt kirjoitti:

        Pitäisikö sossun siis maksaa lainasi?

        Dille dong!

        Siisteys on kyllä hyvä asia.

      • eimaksamitäänollaihminen
        kippis ja kulaus kirjoitti:

        Tätä olen itsekin mieltä. Jos ei dokaa eikä polta niin ei Suomessa kukaan nälkää näe vaikka eläisi avustuksilla.

        Osa dokaa rahansa ja sitten hakee ruoat leipäjonosta. Näiltä pitäisi evätä pääsy leipäjonoon.

        Kuinka voitte puhua noin.
        Jotkut kyllä ovat tuota, mutta...........tiedän että siellä on äitejä jotka ovat joutuneet työttömäksi ja elävät Kelan päivärahalla ja monta suuta ruokittavana ja koulutettavanakin.
        Urheilu välineet maksaa ja kouluissa ei aina ole antaa ilmaisiakaan lainaksi.
        Sitten on kaikki muu, vaatteet jne....

        Kyllä tuo Ruoka on edelleen monelle se suurin rahanreikä, vaikka muusta tinkisikin ja Laskut, ne on pakko maksaa tai sähköyhtiö laittaa senkin poikki ja vesikin.

      • oasktydmfodjeyt

        EN juo enkä polta. En siis käytä rahojani mihinkään turhaan. Mutta ruoka tekee tiukkaa kun laskut on maksettava. On parempi katto päänpäällä ja lämmin kuin evästä suussa mutta pakkasessa kuusen alla... Ongelma vaan siinä että asun maalla ja täällä ei ole leipäjonoja! Kukaan ei niitä järjestä. Ainakaan en olekoskaan kuullut moisesta tällä seudulla. Jos olisi niin toki kävisin hakemassa. Olisi jotain vaihtelua aina tuohon ikuisiin makaroniperunoihin... Ja jos sieltä saisi oikein jotain riiniä leivänpäälle - niin ja sitä leipää - olisi elämäni jo niini auvoisaa että luulisin paratiisissa asuvani... Mutta ei. Laitan perunakattilan tulelle - taas. Mutta voikaahan paksusti ne ketkä voivat näin tehdä. Hyvät päivän jatkot kullekin!

      • lkoiujhy

        Oletko käynyt leipäjonossa?

      • Sairaseläkeläinen
        kippis ja kulaus kirjoitti:

        Tätä olen itsekin mieltä. Jos ei dokaa eikä polta niin ei Suomessa kukaan nälkää näe vaikka eläisi avustuksilla.

        Osa dokaa rahansa ja sitten hakee ruoat leipäjonosta. Näiltä pitäisi evätä pääsy leipäjonoon.

        en juo enkä polta. Sairauden takia en pysty menemään metsään keräämään marjoja. Kyllä leipäjono on auttanut minua, että saan laskut maksettua ja alaikäisen lapseni ruokittua. Enkä ole siellä yhtään päihtynyttä nähnyt. perheellisiä tavallisia ihmisiä siellä käy. En häpeä mennä leipäjonoon, kun toimeentulotukeakaan ei anneta.

      • massia-

      • mersullaleipäjonoon
        massia- kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711262200560879_pi.shtml

        Kaikkien ay-pomojen palkkoja nostetaan Teollisuusliitossa - puheenjohtaja Aallolle 14900 euroa kuussa

        Mitenkä niinku liittyy käytyyn keskusteluun, että käytkö leipäjonossa?? Toisaalta vassarit on aina osanneet kusettaa omiaan... joten omat koirat purivat!

      • Anonyymi
        mersullaleipäjonoon kirjoitti:

        Mitenkä niinku liittyy käytyyn keskusteluun, että käytkö leipäjonossa?? Toisaalta vassarit on aina osanneet kusettaa omiaan... joten omat koirat purivat!

        Ay-liikkeellä on paljon varallisuutta

        https://yle.fi/uutiset/3-9691412

        Yle selvitti: Ammattiliittojen miljardiomaisuus paisuu – Katso paljonko liittosi omistaa
        Verovapaat sijoitustuotot paisuttavat vuodesta toiseen ammattiliittojen varallisuutta. Ay-johtajat huomauttavat, että suuret varat hupenisivat nopeasti lakossa.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012032415358255_uu.shtml

        Ay-liitoilla jättiomaisuus

        IL 24.3.2012

        Verorahoista häviää satoja miljoonia euroja ammattiliittojen tilien kartuttamiseen.

        Ammattiliitoilla vaikuttaa pyyhkivän taloudellisesti hyvin. Osakkeita ja omistuksia riittää, ja useamman liiton omaisuus ylittää sadan miljoonan euron rajan. Ay-liittojen suurten omaisuuksien taustalla on niiden keräämät jäsenmaksut, jotka voi vähentää verotuksessa.

      • Anonyymi
        kippis ja kulaus kirjoitti:

        Tätä olen itsekin mieltä. Jos ei dokaa eikä polta niin ei Suomessa kukaan nälkää näe vaikka eläisi avustuksilla.

        Osa dokaa rahansa ja sitten hakee ruoat leipäjonosta. Näiltä pitäisi evätä pääsy leipäjonoon.

        Miks mamuja on ruokajonossa kuinka paljon dokaavat ja juhlivat

        Joka paikassa missä jaetaan ilmaista ruokaa niin mamut on heti rynnimässä jaolle. Vaikka punainen risti auttaa pääasiassa mamuja ahneita paskoja ovat

      • Anonyymi
        kekkulikukko kirjoitti:

        Pitäisikö sossun siis maksaa lainasi?

        Dille dong!

        Siisteys on kyllä hyvä asia.

        Sossu maksaa mamujen lainat maalaa naama mustaksi niin raha virtaa

      • Anonyymi
        Ei todellakaa köyhiä kirjoitti:

        Aika moni niistä jonossa kävijöistä on matkannu aika lailla ja matkaa. Kerran kuuntelin yhtäki, että oli hakemassa linnuille kauraryynejä lomamatkan ajaksi, kun oli lähdössä Välimeren rannalle ja omakotitalon pihalle ruokinta-automaatiin tarttee olla kauraryynejä, sai sieltä ison laatikollisen.

        Joo olen luullut tarinoita leipäjoon lähtee pariskunta asuvat omassa asunnossa oli ostettu uusi auto ja leipäjonoon!!!!. Sit et voi käydä leipäjonossa säästää etelänmatkaa!!! Nämä on tarinoita mut voihan olla tottakin!!! Mut miten sit jos ei olisi leipäjonoo???. Mikä olisi kohtalo !!!.

      • Anonyymi
        kaikki ei köyhiä kirjoitti:

        Ainakin meidän kaupungissa jonottajat on jakautuneet( tai jaettu) "kahden kerroksen väeksi. Ruokajakelu on kahtena päivänä viikossa ja teimme saman havinnon useita kertoja viime keväänä: Jonottajat olivat "eri maata " eri päivinä.

        Toisena päivävä jonotti ns siistimpää väkeä. Voi sanoa, että jopa tyylikkäitä siististi pukeutuneita eläkeläisrouvia, vetolaukkuineen. Toki muitakin mutta siistejä.

        Sitten saman viikon toinen jakelupäivä. Nuhjaantunutta väkeä, miestä naista joista lemahti vanhan viinan/oluen lemu... vaatteet nukkavieruja ulkonäkö sitä mitä se on vuosien ryyppämisen ja tupakoinnin jälkeen.

        Emme olleet utelaisuuttamme lähistöllä vaan tapana on käydä liikkeessä jonka edessä vierustalla on ko leipäjono. Ekaa kertaa ei ensin älytty että mikä jono on kyseessä koska jakelupaikka oli hiljan vaihtunut.

        Eräs sukulainen kävi vuosia ko jonossa, pieneläkeläinen on ja oli. Hän kertoi kuinka tosijuttuja mitä kuullut jonossa. Eräskin rouva oli kertonut toiselle että ollaan lähdössä kreikkaan ensi viikolla!? ( tämä tapahtui vuosia sitten) eli kaikki eivät ole köyhiä tai röyhkein laskee että kerää vuoden mittaan etelänmatkan hinnaan. Jos käy hakemassa viikottain n 20-25 e kassin, mitä ko jonossa parhaillaan saa, niin vuoden mittaan on tonni kasassa.

        Miks mamut on ruokajonossa

      • Anonyymi
        kekkulikukko kirjoitti:

        Pitäisikö sossun siis maksaa lainasi?

        Dille dong!

        Siisteys on kyllä hyvä asia.

        Sossu maksaa mamujen lainat mutta ei suomalaisten. Rasismia huudan minä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks mamuja on ruokajonossa kuinka paljon dokaavat ja juhlivat

        Mamut on kovia syömään niitä on aina siellä missä ruokaa jaetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka paikassa missä jaetaan ilmaista ruokaa niin mamut on heti rynnimässä jaolle. Vaikka punainen risti auttaa pääasiassa mamuja ahneita paskoja ovat

        Mamut lähettää kotimaahan rahaa siks ovat jonoissa. Käyttävät todella väärin meidän etuja

      • Anonyymi
        kekkulikukko kirjoitti:

        Pitäisikö sossun siis maksaa lainasi?

        Dille dong!

        Siisteys on kyllä hyvä asia.

        Mamujen velat sossu maksaa miks minun velkoja ei ai niin olen vääränvärinen

      • Anonyymi
        kippis ja kulaus kirjoitti:

        Tätä olen itsekin mieltä. Jos ei dokaa eikä polta niin ei Suomessa kukaan nälkää näe vaikka eläisi avustuksilla.

        Osa dokaa rahansa ja sitten hakee ruoat leipäjonosta. Näiltä pitäisi evätä pääsy leipäjonoon.

        Höpö höpö keneltäkään ei pidä evätä pääsyä vaikka olisi ryypänny kaikki rahat. Jokaisella on oikeus käydä leipäjonossa oli sitten juoppo tai työssä käyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka paikassa missä jaetaan ilmaista ruokaa niin mamut on heti rynnimässä jaolle. Vaikka punainen risti auttaa pääasiassa mamuja ahneita paskoja ovat

        ,mä ern taasn ole koskaan nähnyt yhtään mamua ko jonossa. en itse käy mutta olen yksin asuva leski., niin tulen vähemmällä ruualla toimeen, asun yhdessä pk- seudun kaupungeista ja olen täällä nähnyt ldeipäjonon, missä mkielestäni on ihan normaalinnäköisiä ihmisiä. olen keskituiloinen eläkeläinen, eikä mulla olisi mitään mahdollisuuksia toimentulotukeen esim.

        jos jostakin syystä joutuisin tilanteeseen, että pitääisi turvautua leipäjonoon, menisin, en häpeä tilannetta. Ruokahan on täällä maassa tunnetusti kallista.

        Sossu ei tietääkseni maksas kenenkään lainoja, ainakaan valtaväestön

        Namuja joka jonossa ei tartte töitä tehdä saavat kaiken .suomalaiset kerrää tölkkejkä pulloja et saa lisää rahaa

      • Anonyymi
        kaikki ei köyhiä kirjoitti:

        Ainakin meidän kaupungissa jonottajat on jakautuneet( tai jaettu) "kahden kerroksen väeksi. Ruokajakelu on kahtena päivänä viikossa ja teimme saman havinnon useita kertoja viime keväänä: Jonottajat olivat "eri maata " eri päivinä.

        Toisena päivävä jonotti ns siistimpää väkeä. Voi sanoa, että jopa tyylikkäitä siististi pukeutuneita eläkeläisrouvia, vetolaukkuineen. Toki muitakin mutta siistejä.

        Sitten saman viikon toinen jakelupäivä. Nuhjaantunutta väkeä, miestä naista joista lemahti vanhan viinan/oluen lemu... vaatteet nukkavieruja ulkonäkö sitä mitä se on vuosien ryyppämisen ja tupakoinnin jälkeen.

        Emme olleet utelaisuuttamme lähistöllä vaan tapana on käydä liikkeessä jonka edessä vierustalla on ko leipäjono. Ekaa kertaa ei ensin älytty että mikä jono on kyseessä koska jakelupaikka oli hiljan vaihtunut.

        Eräs sukulainen kävi vuosia ko jonossa, pieneläkeläinen on ja oli. Hän kertoi kuinka tosijuttuja mitä kuullut jonossa. Eräskin rouva oli kertonut toiselle että ollaan lähdössä kreikkaan ensi viikolla!? ( tämä tapahtui vuosia sitten) eli kaikki eivät ole köyhiä tai röyhkein laskee että kerää vuoden mittaan etelänmatkan hinnaan. Jos käy hakemassa viikottain n 20-25 e kassin, mitä ko jonossa parhaillaan saa, niin vuoden mittaan on tonni kasassa.

        Ei pidä arvostella kaikilla ei ole varaa edesb omiin vaatteisiin .laskut vie suuremman osan rahoista .kaikki ei juokse kaikissa ruokajonossa .yrittää tulla omillaan toimeen .mut kun rahat ei riitä pakko keräillä tölkkejä pulloja .käydä leivän jatketta hakemassa ruokajonosta .sieltäkään ei aina saa vaik tarttes ruuan mistä itse valmistaa ois hyvä .mut jokainen kulkee niissä vaatteissa mitä on ei tää ole mikään mannekiini jono .et revi siitä tärkeä se ruoka se kuuluu valitettavasti kaikille muillekin rääsyissä kulkeville .katso peiliin arvostele sit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Namuja joka jonossa ei tartte töitä tehdä saavat kaiken .suomalaiset kerrää tölkkejkä pulloja et saa lisää rahaa

        Itsekkin kerään tölkkei pulloi et lisä tienestii .sain kengät puseron kun paljon koiran kaa kuljen lenkillä kenkiä kuluu .leipä jono ja ruoka kuuluu kaikille .jaossa näkee Namut saa paremmat safkat .suomalaiset syö makkaraa .jos ottaa aivoon hyppää kaivoon jos ottaa päähän hyppää jäähän .Namut sit osaa etuills .

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks mamut on ruokajonossa

        Mamut on kovia syömään ovat aika lihavia paskoja

      • Anonyymi
        kippis ja kulaus kirjoitti:

        Tätä olen itsekin mieltä. Jos ei dokaa eikä polta niin ei Suomessa kukaan nälkää näe vaikka eläisi avustuksilla.

        Osa dokaa rahansa ja sitten hakee ruoat leipäjonosta. Näiltä pitäisi evätä pääsy leipäjonoon.

        Ketään ei saa jättää ilman ruokaa.

      • Anonyymi
        Närkästynyt kirjoitti:

        Ei se ulkonäöstäole kyse onko rahaa! Itsekin olen ollut työttömänä 4kk ja sosiaalitoimisto ei hyväksy lainojen maksua joten olen pakotettu ruokajonoon.
        Mutta minulla ei ole huonoja vaatteita, ja tuoksun viellä hyvältä sillä siisteys on puoli ruokaa.

        Ei ole huonoja vaatteita minullakaan. Kirpparilta saa mitä vain.

      • Anonyymi
        eimaksamitäänollaihminen kirjoitti:

        Kuinka voitte puhua noin.
        Jotkut kyllä ovat tuota, mutta...........tiedän että siellä on äitejä jotka ovat joutuneet työttömäksi ja elävät Kelan päivärahalla ja monta suuta ruokittavana ja koulutettavanakin.
        Urheilu välineet maksaa ja kouluissa ei aina ole antaa ilmaisiakaan lainaksi.
        Sitten on kaikki muu, vaatteet jne....

        Kyllä tuo Ruoka on edelleen monelle se suurin rahanreikä, vaikka muusta tinkisikin ja Laskut, ne on pakko maksaa tai sähköyhtiö laittaa senkin poikki ja vesikin.

        Näillä palstoilla kirjoittaa monesti ne joilla ei ole sydäntä.

      • Anonyymi
        Sairaseläkeläinen kirjoitti:

        en juo enkä polta. Sairauden takia en pysty menemään metsään keräämään marjoja. Kyllä leipäjono on auttanut minua, että saan laskut maksettua ja alaikäisen lapseni ruokittua. Enkä ole siellä yhtään päihtynyttä nähnyt. perheellisiä tavallisia ihmisiä siellä käy. En häpeä mennä leipäjonoon, kun toimeentulotukeakaan ei anneta.

        Ei siinä ole mitään noloa.

      • Anonyymi
        mersullaleipäjonoon kirjoitti:

        Mitenkä niinku liittyy käytyyn keskusteluun, että käytkö leipäjonossa?? Toisaalta vassarit on aina osanneet kusettaa omiaan... joten omat koirat purivat!

        Kuka sinua on kusettanut. Katso joskus uutisia. On erilaisia hallituksia ja silti kova hätä muuallakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks mamuja on ruokajonossa kuinka paljon dokaavat ja juhlivat

        Eivät juhli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka paikassa missä jaetaan ilmaista ruokaa niin mamut on heti rynnimässä jaolle. Vaikka punainen risti auttaa pääasiassa mamuja ahneita paskoja ovat

        En ole nähnyt yhtään mamua jonossa.asun ruokapankin vieressä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sossu maksaa mamujen lainat maalaa naama mustaksi niin raha virtaa

        Höpöhöpö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ,mä ern taasn ole koskaan nähnyt yhtään mamua ko jonossa. en itse käy mutta olen yksin asuva leski., niin tulen vähemmällä ruualla toimeen, asun yhdessä pk- seudun kaupungeista ja olen täällä nähnyt ldeipäjonon, missä mkielestäni on ihan normaalinnäköisiä ihmisiä. olen keskituiloinen eläkeläinen, eikä mulla olisi mitään mahdollisuuksia toimentulotukeen esim.

        jos jostakin syystä joutuisin tilanteeseen, että pitääisi turvautua leipäjonoon, menisin, en häpeä tilannetta. Ruokahan on täällä maassa tunnetusti kallista.

        Sossu ei tietääkseni maksas kenenkään lainoja, ainakaan valtaväestön

        Ei maksa kenenkään lainoja.

      • Anonyymi
        oasktydmfodjeyt kirjoitti:

        EN juo enkä polta. En siis käytä rahojani mihinkään turhaan. Mutta ruoka tekee tiukkaa kun laskut on maksettava. On parempi katto päänpäällä ja lämmin kuin evästä suussa mutta pakkasessa kuusen alla... Ongelma vaan siinä että asun maalla ja täällä ei ole leipäjonoja! Kukaan ei niitä järjestä. Ainakaan en olekoskaan kuullut moisesta tällä seudulla. Jos olisi niin toki kävisin hakemassa. Olisi jotain vaihtelua aina tuohon ikuisiin makaroniperunoihin... Ja jos sieltä saisi oikein jotain riiniä leivänpäälle - niin ja sitä leipää - olisi elämäni jo niini auvoisaa että luulisin paratiisissa asuvani... Mutta ei. Laitan perunakattilan tulelle - taas. Mutta voikaahan paksusti ne ketkä voivat näin tehdä. Hyvät päivän jatkot kullekin!

        Minäkin asun pienessä "rintamamiestalossa", joka on kyhätty melkein 100 vuotta sitten halvoista aineista. Lämpö sisällä 10-16¤ välillä.
        Nyt 14¤, kun tuuli ei puhalla niin, että verhot heiluvat ja ulkona -6¤
        Eläkeläisenä olen selvinnyt ruokakaupan alelaareista saamallani.
        Hyvää "kuuma kuppi" = kauraryyniä ja yleismaustetta, sekä jotain pientä vaihdellen, mitä löytyy. Sillähän hepokin pitää turkin kiiltävänä.
        Perunasta saa vaihdellen monenlaista ja kun lisää hiukan jotain rasvaa mukaan, siitä tulee täyttävämpää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mamut lähettää kotimaahan rahaa siks ovat jonoissa. Käyttävät todella väärin meidän etuja

        Tätä olen miettinyt itsekin. Jos olisi suomalaisillakin tilaisuus lähettää sukulaisia ulkomaille, missä jaetaan vuoden palkan verran kuussa rahaa tukena. Sinne saisi lähteä peräkammari pojat lorvimaan ja lähettää käteisen mitä saa tänne suvulle Suomeen. Itse söisivät sit kaikissa ilmaispaikoissa siellä. Mielelläänhän ne lähtiskin kun paikalluset naiset tykkäisivät vaaleista sinisilmäsistä olematta kahlittuna siveysnormeihin.

    • Jonossa käynnyt

      Joo, muutaman kerran olen käynnyt leipäjonossa tai siellä jakelupaikassa. Minulla itselläni ei ole tarvetta siellä käydä, mutta kävin katsomassa systeemin, kun jotkut moittivat niitä ruokia ja tarpeita, mitä sieltä jaettiin.
      Ensinnäkin ne emmeet oli ihan hyviä, sain makarooneja, näkkileipää, jauhoja, kauraryynejä (tosi paljon) ja yhden purkin sika-nautalihaa. Kaikki oli hyvää tavaraa, mutta kaupastakaan ostettaessa ne eivät olisi maksaneet paljoakaan n. 5€ koko kassillinen. Periaatteessa noilla eväillä olisi pärjännyt aika pitkälle todellinen puutteessa oleva ja tietenkin meidänkin perhe söi niitä yhtälailla, mutta näin samoja tuotteita kaupiteltavan varsin yleisesti. Eli käsitykseni on, että tuo jakelu on osin täysin turhaa, jos kuka hyvänsä jolla pokeri pitää hakea sieltä ruokaa saa sitä ja lisäksi niillä ruokatarpeilla vielä vaihdetaan lisää juotavaa tai voi juoda kaiken ja silti saa vielä ruokaa. Jotain kertoi vielä tilanteesta, että autolle oli vaikeaa saada parkkipaikkaa siitä leipäjonon läheltä.. Jotkut "ammattilaiset" neuvoivat minulle lisäksi, että toinen jakelupaikka on tässä ihan lähellä, sieltä voi hakea vielä samalla reissulla toisen kassillisen, eikä kukaan kysele mitää, nimi vaan kirjaan.
      Kokemus on osoittanut, että joitakin voi nolottaa, mutta kaikki ilmainen kelpaa joillekin. Muutama vuosi sitten kaupunkimme jakoi vielä rotanmyrkkyä ilmaiseksi n. rottasotaan kiinteistöjen omistajille. Aivan uskomaton menekki oli rotanmyrkylle ja viimein virkamiehet tajusivat tilanteen naurettavuuden, kun niitä myrkkyjä meni niin paljon ihan muille ja tehtiin kauppaa niillä. Eräs koneliike jakoi ilmaiseksi todella laadukkaita talvilippahattuja ja samalla sai hernesoppaa, kävin tietty itsekin hakemassa pari hattua ja söin hernesoppaa todellisena asiakkaana, mutta niin oli moni muukin samalla asialla ilman todellista asiakkuutta, haki vain hatun ja söi hernesopat...
      Pienessä kaupungissamme (Etelä-Suomen läänissä) muutamat vanhukset keksivät oivan keinon syödä hyvin ilmaiseksi, kävivät hautajaisissa syömässä, jos vain oli sopivan ikäinen vainaja jonka "nuoruuden ystävänä" pääsi muistotilaisuuteen syömään.
      Eräs autoliike jakoi risteilylippuja ilmaiseksi kaikille uuden auton koeajajille, olipa monenkirjavaa sakkia koeajamassa niitä autoja ja kohta oli myytävänä noita risteilylipuja... :D

      • lusmuliisa

        No ainakin elintarvikeliikkeiden maistiaiset ovat lopetettuja noiden ilmaista hakevien takia.
        Samoin vanhenevat elintarvikkeet myydään 20 - 30 % ale, ei enää 50%, kun noita jaettiin netti mediassa osana toimeentulotukea.

        Kaikki pilataan kateudella ja ahneudella.

        aikoinaan äitini kaupunkilaisserkku toi vieraansa meille syötettäviksi ;)

        härskejä on aina joka asiaan.

        Mitään "asiakaskorttia" ei sosiaalitoimen asiakkaalla ole,
        eikä käsittääkseni työttömällä,
        kortti maksaisi ja sen ajan tasalla pito myös.

        Keskiluokan sylky ei jää roikkumaan otsaan, muiden nähtäväksi, joten ei todella ole mitään tunnistus mahdollisuutta, vain kateus ja ilkeys pitää kirjaa muista.

      • mersullaleipäjonoon
        lusmuliisa kirjoitti:

        Kyllä monessa paikassa on jatkuvat maistiaiset kaupoissa. Maistiaisina annetaan asiakkaille ne pätkät ja päätypalat, jotka jäisivät muutenkin. Niitä sitten saa cocktail tikuilla pistellä suuhunsa.
        Alennukset on myös -50% ihan yleisesti vieläkin, jopa -60% tai -70% joissakin kaupoissa.

      • Anonyymi

        Täällä Helsingissäkin käy tuttuja joka kirkko messuista mistä saa ilmaiset kahvit ruuat koko kesän juossut .mua hävettäs. pienestä olen leipänihankkinut nytkin .paitsi poikkeus Hurstin yllärii pussi kiehtoo siellä sais vaan olla vaik jauhelihaa ei makkaraa .

    • 13+19

      Täälläpäin ruokajonoissa ei juuri taida suomalaisia käydä, melkein kaikki puhuvat venäjän tai eestin kieltä. Eivät kyllä miltään spurguilta näytä, tavallisia ihmisiä.

      • Ei ole köyhiä

        niissä leipäjakeluissa, autolla tullaan ja hyvät vaatteet. Haetaan ilmaiset pois kun ilmaiseksi saadaan, ei siitä tule kulujakaan. Miksi maksaa niistä kauppaan, kun saman saa ilmaiseksi. Pelle touhua, täällä kukaan oikeasti nälkään kuole!

      • ...
        Ei ole köyhiä kirjoitti:

        Hyviä vaatteita haetaan kirpputoreilta ja diakonin paperilla. Ei ulkonäkö kaikkea kerro.
        Tuttava on velkainen ja elää takuueläkkeen varassa eikä silti uskalla mennä leipäjonoon.
        Olisihan se hyvä jos pitäisi esittää joku todistus tuloista.
        Ikävä puoli on kädenvääntö siellä kävijöiden kesken, on tietty järjestysmiehet.
        Ei kukaan ihan huvikseen mene. Pienten lasten vanhemmat ovat melkoisessa hädässä että kannatan toimintaa ja tukisin jos kykenisin rahallisesti.

      • Ei silti sun tuttava
        ... kirjoitti:

        ole vielä kuollut nälkään, vai? Eihän oikeesti kukaan Suomessa nälkään kuole.

        En silti ilku ahdingossa olevien kustannuksella. Kuitenkin tulee aika skeptinen olo, kun seuraa sitä leipäjonottelua, taikka paikka josta ruokaa jaetaan. Joillakin sitä pokka pitää, heitetään huonompaa vaatetta päälle ja surkeeta esittämään. Oikeesti, ei niitä kukaan valvo, että millaiset tulot on ja onko todellinen tarve!

      • ...
        Ei silti sun tuttava kirjoitti:

        Ei mutta laihtunut hän on ja sanoo usein kun vien ruokakassin ettei ole koko päivänä syönyt.
        Ateria saattaa olla makaroneja öljyn ja suolan kanssa.

      • .

        " ole vielä kuollut nälkään, vai? Eihän oikeesti kukaan Suomessa nälkään kuole. "

        Mene kytikseen vanhainkodin luo kun ruumisauto hakee voit itse todeta kyllä ne luukasat ovat kuolleet NÄLKÄÄN.

      • Käyty on vanhusos.
        . kirjoitti:

        " ole vielä kuollut nälkään, vai? Eihän oikeesti kukaan Suomessa nälkään kuole. "

        Mene kytikseen vanhainkodin luo kun ruumisauto hakee voit itse todeta kyllä ne luukasat ovat kuolleet NÄLKÄÄN.

        Ei niillä safkoilla kuole nälkään, mitä vanhainkodilla jaetaan vanhuksille. Olin viime keväänä kolme viikkoa samoilla safkoilla, mitä jaettiin vanhuksille, niin ei voi valittaa! Oli aamupuurot, leivät ja maitoa/teetä, päivällä kunnon ruokaa, iltapäivällä kahvit/tee/mehua, alkuillastaa ruokaa kunnolla ja vielä iltapalan leipää ja teetä, jogurttia ym. Tällänen reilu satakiloinen äijä ei päässyt kyllä laihtumaan ja nää vanhukset kehu kovasti ruokia ja hoitoa.

        Joten älkää vääntäkö ihan skeidaa täällä, kun ette tiedä mitää!

      • oolo
        Käyty on vanhusos. kirjoitti:

        Sulla siis kädet ja pää toimii, joten oma suu on lähinnä.
        Vanhuus on vähän muuta.

      • muorikkainen...
        Käyty on vanhusos. kirjoitti:

        Ei niillä safkoilla kuole nälkään, mitä vanhainkodilla jaetaan vanhuksille. Olin viime keväänä kolme viikkoa samoilla safkoilla, mitä jaettiin vanhuksille, niin ei voi valittaa! Oli aamupuurot, leivät ja maitoa/teetä, päivällä kunnon ruokaa, iltapäivällä kahvit/tee/mehua, alkuillastaa ruokaa kunnolla ja vielä iltapalan leipää ja teetä, jogurttia ym. Tällänen reilu satakiloinen äijä ei päässyt kyllä laihtumaan ja nää vanhukset kehu kovasti ruokia ja hoitoa.

        Joten älkää vääntäkö ihan skeidaa täällä, kun ette tiedä mitää!

        Juu, voihan sitä olla ja onkin ruokaa vanhuksen edessä, monta kertaa päivässä. Jos ei vanhus itse pysty sitä ruokaa syömään, niinkuin on useinkin, eikä ole omaista, joka kävisi päivittäin syöttämässä, voikin olla että se ateria kannetaan lähes koskemattomana pois.
        Tai sitten niitä käsiä on liian vähän hoitopaikoissa, että ehtisivät kunnolla syöttämään. Siis on hoitohenkilökunnasta pulaa.

        Kyllä voi sanoa, että lähes vajaaravitsemukseen ja siitä aiheutuneisiin vaivoihin moni vanhus kuolee.

      • arki
        ... kirjoitti:

        Ei mutta laihtunut hän on ja sanoo usein kun vien ruokakassin ettei ole koko päivänä syönyt.
        Ateria saattaa olla makaroneja öljyn ja suolan kanssa.

        Perheen äitinä meillä syötiin alkusyksynä makaroonia ja ketsuppia. Itkuhan siinä äidille nukkumaan mentäessä tuli. Tasa arvoa ei suomessa ole.

      • leipä
        Ei ole köyhiä kirjoitti:

        niissä leipäjakeluissa, autolla tullaan ja hyvät vaatteet. Haetaan ilmaiset pois kun ilmaiseksi saadaan, ei siitä tule kulujakaan. Miksi maksaa niistä kauppaan, kun saman saa ilmaiseksi. Pelle touhua, täällä kukaan oikeasti nälkään kuole!

        kyllä ihmiset jotka käy leipäjonoissa niin heillä on tosi hätä,hvikseen ei voi seisoa jonossa tunninkin voi joutua jonottamaan,pakkasella se on hyytävän hirveää

      • Biologi
        . kirjoitti:

        " ole vielä kuollut nälkään, vai? Eihän oikeesti kukaan Suomessa nälkään kuole. "

        Mene kytikseen vanhainkodin luo kun ruumisauto hakee voit itse todeta kyllä ne luukasat ovat kuolleet NÄLKÄÄN.

        Tiesitkö, että iän myötä kropan kyky käyttää ravinto hyväkseen heikkenee?
        Lihakset surkastuvat ja rasvakerros ohenee, kun soluja kuolee mutta kroppa ei enää pysty tuottamaan uusia? Jos elää tarpeeksi pitkään, kuolee jokainen "näivettymiseen". Ei ole ruokahalua, koska ruoka ei sula, ja kun ruuasta ei saada ravintoaineita irti, ei mikään ruoki elintoimintoja. Kyse ei siis ole ruuan puutteesta, vaikka keho olisikin aliravittu.

      • Anonyymi
        . kirjoitti:

        " ole vielä kuollut nälkään, vai? Eihän oikeesti kukaan Suomessa nälkään kuole. "

        Mene kytikseen vanhainkodin luo kun ruumisauto hakee voit itse todeta kyllä ne luukasat ovat kuolleet NÄLKÄÄN.

        Kyllä Suomessakin nälkään kuolee liikunta rajoitteinen ei pääse itse hakemaan ruokaa .eikä osaa soittaa apua .niille pitäs kotia tuoda ruokakassi

      • Anonyymi
        muorikkainen... kirjoitti:

        Juu, voihan sitä olla ja onkin ruokaa vanhuksen edessä, monta kertaa päivässä. Jos ei vanhus itse pysty sitä ruokaa syömään, niinkuin on useinkin, eikä ole omaista, joka kävisi päivittäin syöttämässä, voikin olla että se ateria kannetaan lähes koskemattomana pois.
        Tai sitten niitä käsiä on liian vähän hoitopaikoissa, että ehtisivät kunnolla syöttämään. Siis on hoitohenkilökunnasta pulaa.

        Kyllä voi sanoa, että lähes vajaaravitsemukseen ja siitä aiheutuneisiin vaivoihin moni vanhus kuolee.

        Totta jos vanhus ei itse kykene syömään ruoka viedään pois ja sanotaan ei maistunut .tosi kuulin yhdeltä naiselta jonka äiti on vanhusten palvelutalossa .tyttö kävi äitiä syöttämässä kauheen nälkä oli vanhukselle .piste

      • Anonyymi
        . kirjoitti:

        " ole vielä kuollut nälkään, vai? Eihän oikeesti kukaan Suomessa nälkään kuole. "

        Mene kytikseen vanhainkodin luo kun ruumisauto hakee voit itse todeta kyllä ne luukasat ovat kuolleet NÄLKÄÄN.

        Eivät ole

      • Anonyymi
        Käyty on vanhusos. kirjoitti:

        Ei niillä safkoilla kuole nälkään, mitä vanhainkodilla jaetaan vanhuksille. Olin viime keväänä kolme viikkoa samoilla safkoilla, mitä jaettiin vanhuksille, niin ei voi valittaa! Oli aamupuurot, leivät ja maitoa/teetä, päivällä kunnon ruokaa, iltapäivällä kahvit/tee/mehua, alkuillastaa ruokaa kunnolla ja vielä iltapalan leipää ja teetä, jogurttia ym. Tällänen reilu satakiloinen äijä ei päässyt kyllä laihtumaan ja nää vanhukset kehu kovasti ruokia ja hoitoa.

        Joten älkää vääntäkö ihan skeidaa täällä, kun ette tiedä mitää!

        Pitäis nuo valittajat laittaa sotaan.

      • Anonyymi
        arki kirjoitti:

        Perheen äitinä meillä syötiin alkusyksynä makaroonia ja ketsuppia. Itkuhan siinä äidille nukkumaan mentäessä tuli. Tasa arvoa ei suomessa ole.

        Hae apua.

    • HurstinJonossa

      Hurstin leipäjonossa Kalliossa olen käynytmuutaman kerran ku rahat on ollu loppu ja ihan kivasti saa purtavaa, ainoa miinus on mielettömän pitkät jonot eli suosittelen että otat sellaisen kannettavan minituolin mukaan, muuten käy jalkojen päälle oikein kunnolla.

      Siellä oli ihmisiä joka lähtöön ei pelkästään päihdeongelmaisia, paljon myös työttömiä yh-äitejä jotka haluaa ostaa jotain vaatteita lapsille ja säästää tällä tavalla ruokarahoissa, juttelin yhden yh-äidin kanssa joka sanoi juuri tippuneensa ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle eikä riitä enää rahat kaikkeen..tuttu tunne..

    • onnellinen köyhä

      Olen muutaman kerran käynyt leipäjonossa. Onneksi ei tarvinnut senjälkeen käydä.

    • jaaaa...

      ""Eräs ystävä kertoi juuri että hän on menossa leipäjonossa käymään lähiaikoina ja ehdotti minulle samaa. Elämäntilanteeni on nyt kyllä sellainen ""

      Ihmiset tuntee ja elää kaltaisensa kanssa. Kuten sanoit niin ystäväsi kävi leipäjonossa kuten varmaan muutkin ystäväsi niin miksei sinkäkin. Köyhät kulkee köyhien perässä,,,,

      • Anonyymi

        Ei tarvitse olla köyhä eikä kipeä moni hakee kun saa ilmaseks ruokaa ja kavereita tapaa yksin tartte kotona nyhjöttää venäläiset hakee kaksi jopa neljä kertaa samana päivänä jakajat huomio

      • Anonyymi

        Ei kaikki ole köyhiä.Hakee ilmaista ruokaa kun saa.kstsoo esimerkiksi muun maalaiset kulkee hienoissa vaatteissa .Rahaa on silloin kun vaatteita ostetaan .Ruokaan raha ei riitä .Suomi jättää omat kansalaiset varjoon ei auta omia .Muun maalaisia paapotaan ruokajonossa paremmat safkat vetää päältä.Hurstikin tutulle heittää lisä kassin tai jotain ylimääräistä .Huomattu .Etuilijat pitäis jonosta poistaa .Pikkasen ois hyvä kun tuloja katsottas kuka mitä rahoja saa .jäisi tarvitsijoille lapsiperheille .Enemmän

    • Mihin sun rahat meni

      En ole käynyt. Tunnen kyllä kavereita, jotka on käyneet leipäjonossa kun ovat ensin käyttäneet sossun antamat rahat huumeisiin. Kyllähän sossusta saa ruokarahat, jos on tarpeessa, mutta jotkut käyttää ruokarahansa muuhun. Ei leipäjono mitään päihde ongelmaa poista eikä aiheuta eikä ylläpidä, mutta se helpottaa ongelmista kärsivien ihmisten elämää.

    • ruokajonon tyttönen

      No minäpä käyn välillä ruokajakelussa, vaikka oon työssäkäyvä, mutta töitä vaan pätkinä. Nyt ei ole pätkää mutta syksyllä alkanee taas ja saan nauttia yli 2 tonnin liksasta:) sitä odotellessa. Nyt on rahaa vain 3 euroa syyskuun alkuun ja ruokajakelusta saa perusruoat, kun tulona vain pieni peruspäiväraha. Eihän se kivaa ole mennä leipäjonoon mut minkäs teet. Enkä edes polta tupakkaa enkä käytä huumeita/alkoa että sekin vielä...

    • ykykyih

      Sopssusta ei todellakaan saa ruokaan rahaa. Mullekin sanottu ettei oo heidän ongelmansa vaikka kuolisin nälkään.

      Käyn ruokajonoissa kun rahat ei riitä. Niin ja en ole koskaan polttanut ja alkoholia en juo, huumeisiin en ole koskenutkaan Siltikään ei rahat riitä. Ennen kuin ei itse ole samassa tilanteessa niin on parempi vaan pitää suunsa kiinni(tarkotettu kaikille jotka muka väittää tietävänsä kaiken).

      Täällä ruokajonoissa näkyy kaikenlaista porukkaa, juoppoja, yh-vanhempia, opiskelijoita, vanhuksia. Ulkomaalaiset tosin puuttuu kokonaan näinkin ison kaupungin ruokajonoista. Noh en ihmettele he saa kyllä sossusta kaiken kun vaan menevät sinne pyytämään. Jossain luki että ulkomaalaiset saa suomessa erilaisia tukia kk jopa 2200 e ja oma kansalainen ton 460 e. Joku tilastoitu juttu se oli että missä euroopan maassa maahanmuuttajat saa parhainta tukea.

      • Anonyymi

        Älkää uskoko kaikkea hyvät ihmiset.

    • ruokajonon tyttönen

      No täällä meilläpäin tuntuu ruokajono olevan täynnä venäläisiä ja jonkin verran virolaisia. Me suomalaiset taidetaan olla vähemmistönä :) Mulle ihan sama mikä kansalaisuus kenelläkin on, somaleita ei tosin oo näkynyt :D

      • sisäpiirille

        Taitaa olla niin että aivan oikeasti pulassa olevat eivät edes tiedä mistä hakea ruokakassia.

        On erikoista että jako paikat ja ajat ovat julkinen salaisuus. Opiskelijat jakavat omilleen jopa jako ajat ilmoitetaan väärin että ehtii jakaa pois alta, muille voi sitten jakaa loppui ei ole enää.

      • ei oo salaista
        sisäpiirille kirjoitti:

        Tuosta linkistä löytyy tietoa, mutta milloin on päivitetty kunkin paikkakunnan tiedot ?

        Löysin ainakin yhden vanhan tiedon eräästä kaupungista. Ruokajakelupaikka on vaihtunut miltei keskelle kaupungia vai lieneekö sekään enää?

        http://leipajono.blogspot.fi/p/ruoka-apua.html

      • Joskus nälkäinen
        sisäpiirille kirjoitti:

        Taitaa olla niin että aivan oikeasti pulassa olevat eivät edes tiedä mistä hakea ruokakassia.

        On erikoista että jako paikat ja ajat ovat julkinen salaisuus. Opiskelijat jakavat omilleen jopa jako ajat ilmoitetaan väärin että ehtii jakaa pois alta, muille voi sitten jakaa loppui ei ole enää.

        Naapuripaikkakunnalla ruokajako on tarkoitettu vain opiskelijoille. Omalla paikkakunnalla ei ole ruokajakoa koska kauppiaat eivät halua antaa ilmaiseksi ruokajakoon viimeisen päivämäärän tuotteita vaan laittavan ne mieluummin lukittuihin roskiksiin ja maksavat jätteenkuljetuksesta.

      • kauppa on kannatavaa
        Joskus nälkäinen kirjoitti:

        Naapuripaikkakunnalla ruokajako on tarkoitettu vain opiskelijoille. Omalla paikkakunnalla ei ole ruokajakoa koska kauppiaat eivät halua antaa ilmaiseksi ruokajakoon viimeisen päivämäärän tuotteita vaan laittavan ne mieluummin lukittuihin roskiksiin ja maksavat jätteenkuljetuksesta.

        JUU JA YHTEISKUNTA MAKSAA SITTEN KAATOPAIKAN HOIDON JA SINNE VIENNIT.

      • Anonyymi

        Somalit käyvät sossussa. Pinkin värinen kieli näkyy kun lipovat huuliaan tekee oikein pahaa täytyy mennä kauas niin ei kieli yllä

      • Anonyymi
        sisäpiirille kirjoitti:

        Taitaa olla niin että aivan oikeasti pulassa olevat eivät edes tiedä mistä hakea ruokakassia.

        On erikoista että jako paikat ja ajat ovat julkinen salaisuus. Opiskelijat jakavat omilleen jopa jako ajat ilmoitetaan väärin että ehtii jakaa pois alta, muille voi sitten jakaa loppui ei ole enää.

        Soita diagonille. Sieltä neuvovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Somalit käyvät sossussa. Pinkin värinen kieli näkyy kun lipovat huuliaan tekee oikein pahaa täytyy mennä kauas niin ei kieli yllä

        Hohhoijaa.

    • Ydinperhe

      Leipäjonossa on tullut käytyä ja ihan siisteissä vaateissa ja auton kanssa. 3 kertaa viikossa haen pari, kolme kassillista ruokaa. Kyllä sillä jo pikkasen säästää. On totta kyllä, että riittäisihän tuet ruokaan, mutta ei sitten paljoa muuhun ja lapseperheessä sitä muuta menoa on kyllä ihan riittämiin, pitää lapsille hankkia polkupyöriä, vaatteita, kenkiä yms. eikä niitä aina löydy sopivia kirppareilta edullisesti. ulkomaamatkoja ei nyt työttömyyden aikana olla tehty, kun ei rahat riitä vaikka kuinka kävisi leipäjonossa.
      Netistä löytää googlettamalla missä noita leipäjonoja ja ruoka-apua on saatavilla. Myös kirkolta voi hakea ruokakuponkeja.

      • Kyllä sitä pienellä

        kikkailulla kummakseen pärjää, hakee ruokakassit sieltä ja täältä. meillä täällä useampikin paikka mistä saa ruokaa. Kaupan hävikistä saadaan myös runsaasti hyvää syötävää. lapset saa vaatteita tuttavilta ja huutonetistä, ulkomailta ostetaan myös halpoja lastenvaatteita (voi tilata myös postitse, ei maksa paljoa) , ulkomaille pääsee halvalla halpislentoyhtiöllä ja rahat saa helposti kokoon vaikka vero% korottamalla, tulee joulukuun alussa veronpalautus. Lisäksi on täytetty netissä erilaisia kilpailuihin osallistumis juttuja ja voitettu muutaman kerran. Pienellä tukikikkailulla voi hankkia lisää tuloja, täällähän jaetaan rahaa melko helposti, jos pistää olosuhteen kohdalleen, niin saa rahaa. Jos jotain huonoa on tässä, niin eläkettä ei juuri kartu, mutta me on ostettu velaksi iso asunto ja sitä vuokrataan, että vuokralainen maksaa sen meille omaksi ja muitakin kiinteistöjä on ostettu ihan sijoitusmielessä, että olis jotain vanhuuden turvaa ja ehkä ostetaan ulkomailta joku halpa kiinteistö, ettö voidaan vanhoina olla ulkomailla asumassa.

      • ihan totta joo
        Kyllä sitä pienellä kirjoitti:

        Höpölöpö tuotakin "kyllä sitä pienelläkin" Kaikkea sitä ihmiset viitsiis valehdella...Ostettiin iso asunto, jonka vuokralainen maksaa, Muitakin kiintiestöjä ostettu ihan sijoitusmielessä....::)) Päivän parhaat naurut....

    • Ensikertalainen?

      Minä en ole vielä käynyt ruokajonossa mutta nyt näyttää kriittisen huonolta tuo ruokatilanne ensi viikolla. Googletin Helsingin alueen ruokajonoja ja aattelin käydä ens viikolla joko Hurstin ja Myllypuron ruoka-avussa mut kummassa kannattaa käydä? Onko tuotteissa isoja eroja mitä jakavat? Yks tuttuni on käynyt Myllypuron ruokajakelussa ja siellä kuulema ei nykyisin saa paljoa muuta kuin leipää, joskus aikaisempina vuosina kertoo jaettavaa olleen paljon enemmän esim. juustoja/leikkeleitä ym. Mulla on pakkasessa leipää joten ilmeisesti Hurstin jonoon mun ennemmin kannattaa suunnata jos siellä saisi monipuolisempaa täydennystä. Eli auttakaa nyt mua ja valistakaa noista jonojen tuotevalikoimista! Ei viittis turhaan mennä johkin jonoon jos ei ole muuta kuin leipää tarjolla...

      • LeipikisenVakioasiakas

        Hurstilta irtoaa ke,pe klo 9:30-14, n1-2 pvän sapuskat ja Myllypurosta ma,ke ja pe oltava viim 9:30 2-3pvän ruuat. Jonotus Hurstilla kestää 20-30 min ja Myllypurossa 2h

    • 17+4

      Oli työtön v. -07 ja silloin jaettiin tääl hesan alueel paljon ruokia noissa leipäjonoissa. Nyt tänä kesänä olin taas vähän aikaa työtön ja menin hakemaan ruokakassia mut kovin oli tarjottavat niukentuneet. Joko hakijamäärä kasvanut rajusti tai kaupat ei enää anna ruokiaan ilmaisjakeluun vaan rahtaavat ne kaatopaikalle, Mut onneksi nyt olen taas töissä ja pärjään omillani :)

    • Ilmane ruoka kelpaa

      Oon käynny hakemassa ruokaa, ku sitä ilmaseksi sieltä jaetaan. Monta kertaa oon hakenu kassillisen. Eukko ei kehtaa hakea, sitä hävettää, mutta mulla ei oo mitää estoja. Kummaksee maistuu leipä eukollekin ja lapsille. Meillä ny kaurapuuroa muut viitti syödä, mutta mulle maistuu ja kun ei mitää maksa niin hyvin mulle maistuu. Jakajat on mulle tuttuja, sanovat et tätä kyllä riittää, ei kaikki viitti hakee näitä kasseja.

    • jauhonaama

      Täällä ei ole mitään leipojonoa missä käydä. Eu paketin saa 6 kertaa vuodessa(jauhoja,puurohiutaleita ja makaroonia).

    • viekas tyttö :)

      Pakko heittää lusikka tähän soppaan..Kävin noin 12v sitten leipäjonossa,Kuopiossa siis ja nyt pari vuotta sitten uudestaan,eri järjestäjien.olin ihan pikkusta yli 20v ja toisella kerralla vähän yli 30v,ja todellakin hätään hain.Olin 20v juuri valmistunut ja oli vain pätkähommia,en tajunnut ettei niistä mitään oikeasti tienaa vaan tilanne oli plus miinua nolla,soskusta en osannut hakea mitään joten vuokranmaksun jälkeen jäi joku pari kymppiä ruokaan kuukaudeksi,eihän se mihinkään riittänyt.Kolmekymppisenä olin yh,yhden lapsen ja iskä ei maksanut elareita ja ulosotossa oli varallisuus selvitykset sillä menossa joten kusessa olin.Molemmilla kerroilla voin sanoa että ahneet eläkeläismummot oli jonossa tuliterien rollaattoriensa kanssa,nimenomaan lihavia ja saivat ahnehdittua useamman kassin per kus*nen mummo ja loput jonossa oli etuilevia densoja jotka tosiaan haisivat hielle ja vanhalle viinakselle,meinasin jo pois kääntyä mutta eipä ollut vaihtoehtoa,joten jäin odottamaan.Jakajat olivat molemmilla kerroilla,molemmilla jonoja ihan kauhean töykeitä sikoja ja ns.ilmaissaalis naurettava,puoliksi pilaantuneita hedelmiä,puoliksi sulaneita pakastettuja kuivia leipiä,makkaraa ja jugurttia,siinä se.
      Musta ihan ylläpidetään alkoholistien elämäntapaa ja tosiaan vanhoja densoja jonoissa oli,ei yhden yhtää perhettä tai nuorta joka ei näyttänyt syrjäytyneeltä.Itse kyllä olen vähävarainen mutta yritän näyttää hyvältä ,en ole ylipainoinen ja pidän vaatteistani niin hyvää huolta että vaikka kirppareilta ovat pidän niitä helposti 5vuotta,takkikin 10v vanha.
      Näihin jonoihin en enää ikinä lähde,pitää oikeasti olla nälänhätä Suomessa ennen kuin menen.hyvin pärjätään 4 henkinen perhe pikku tuilla kun aina pitää hätävaraa ja tosiaan marjoat kerään talteen ja netissä ostetaan kaikenlaista mitä kotoa löytyy,mm.lasten tavarat millä ei ole enää käyttöä,vaatteita ja vastaisesti esim torissa löytyy puoli ilmaiseksi uuttakin tavaraa ja varsinkin jos osaa tingata!Itse löysin netistä ostijia jopa hyötykasvien kuivatuille lehdille,joku jalostaa niitä teeksi.Viime vuonna myin mustikoita ja keräsin niitä metsässä vaikka olin raskaana ja pahoinvoiva,samalla vetelin syödä marjoja ja sain raitista ilmaa.
      Ilmaisnäytteetkin kantsii hyödyntää,lastenvaippa näytteitä saa ilamiseksi,yrttisuola Herbamarelta,Relaa ja d-vitamiineja Vermalta,tarroja ja tehtävävihkoja Viking Linelta kun meilaa,taivas vaan on rajana,Vuokkosilta ilmaisia siteitä,toinen on reklamaatiot,niitä voi kans tehtailla jos on taitava.Mulle tulossa nyt ilmainen tuotepaketti karkkia erinäiseltä karkkitehtaalta.Annoin palautetta karkkipussista,joita lapsille ostin.Piti olla hedelmää ja salmiakkia mutta ei ollutkaan kuin hedelmää,joku yksi tai kaksi salmiakkia ja kirjoitin että voi kun harmittaa niin hei meilittivät että laatikko makeisia postiin teille laitettu.Sama sipsien kanssa,ooh,musta sipsi oli pussissa ja lähetät tiedot pussista firmalle,laittavat ilmaisia herkkuja laatikollisen.Sit olen opetellu miten avataan esim huolttiksien wc-paprurulla teline hajoittamatta sitä ja ne on niitä ns teollisuuspapru rullia jotka kestää pitkään,nytkin kaapissa on niitä 5kpl ja varmasti kestävät ainakin viikon kaks.Noloa jossain jonoissa seistä,kivempi odotella postia kotiin ja saada paljon ilmaista ruokaa herkkua vaippoja,siteitä,shampoota,kokeilkaa niin huomaatte miten helppoa se on

      • palturia

        Nyt muistat väärin.
        Toimeentulotuki / laki voimaan 1984. Siitä on NYT 29 vuotta eikä jakanut ensin kuin n. 50 % nykyisestä kuukausi avusta eli oli viimeinen apu ruokaan.

      • Anonyymi

        Vessapaperivaras. Ammattihan se tuokin.

    • kateudenverkko

      Kassin saa kaksi kertaa kuukaudessa tai vain kerran.
      Se sisältää:
      Kananmunat 0.7 kg 10 kpl
      Keiju -levitettä 400g
      Leipä 2 kpl
      Vehnäjauho 2kg
      Kaurahiutaleita 1kg
      Makaronia 2x 400g
      Näkkileipä 2 x pikkupaketti
      Sika Nauta säilyke; 400g
      Hernekeitto 400g
      Kaupan hinta noille on n. 15 €
      Joskus on huomenna vanhenevia leivonnaisia esimerkiksi pullaa

    • Leipäjono-----

      Laittaisitteko jonkun yhtenäisen linkkisivun, mistä näkee leipäjonojen jakelupisteet?

    • hkmhkmhhg

      Joudun köymään 2 kertaa viikossa hakemassa leipää.Puolentoista kuukauden välein saa lapun jolla saa alennettua ruokaa ja eineksiä.Maitojauho on paras sillin on aina kahvimaitoa,samoin näkkärit ja hapankorput,puurohiutalaat,ja makaroonia sekä vehnäjauhoja,joskus vanhaksi jäänyttä pullaa.Parempi sekin kun olla nälässä.

    • Ehkä joskus..

      Ei ole leipäjonoja missä jonottaa,ei tällä paikkakunnalla.

    • köyhä poika

      En ole käynyt, ei pikkukaupungeissa eikä varsinkaan maaseudulla sellaisia ole. Täällä ruoka-apu haetaan huomaamattomasti SPR:n, Pelastusarmeijan tai seurakunnan toimiston sisätiloista tai otetaan mutama leipä kirppareiden jakeluista. Ei niiden toimistojen oven ulkopuolelle koskaan jonoa kerry, harvoin edes näkee muita hakijoita. Käytän harvoin alkoholia ja raha riittää ruokaan kun muut menot karsii minimiin. Eihän siinä kalliita vaatteita osteta ja lihasvoimin liikutaan mutta huonomminkin voisi olla.

      • Anonyymi

        Aina voi olla huonommin ,joten Jospa ei niin kovasti viitsitä valittaa.

    • M-kauppa

      Leipäjonot vedätystä?

      Voisko joku jonon vakkari kertoa tulot ja menot? Kiitos.

      Alin tukihan on:
      470€ asunto, sähköt, netti, vakuutus, lääkkeet ja lääkäri. harkinnan varaset

      Ruokaan Suomen hintatasolla menee 75€-200€ riippuen paljon tekee itse.
      Mulla harvemmin menee yli satasta kuussa. (olen 56/173 eli normaali)
      Pakollisia laskuja ei ole, mutta puhelimeen voi mennä 0-20€
      Vaatteisiin ja muihin pakollisiin menee keskimäärin 50€
      Tosta jää pakostikin se 200€ karkkirahaa, itselläni yli 300€. Saan siis neljässä viikossa käteen 600 euron säästön, jolla saa vaikka 52 tuumasen 3d telkkarin huuto netistä käyttämättömänä. En ymmärrä miksei muutkin muka.

      • köyhä poika

        Alin tuki on se kun tuosta otetaan 40 prossaa pois eli noin 280 euroa. Sillä saa ruokaa juuri ja juuri ja tuo 75 euroa pätee Puolassa tai Latviassa, ei täällä.

      • Höpöjuttuja

        Harkinnanvaraista ei tällä paikkakunnalla saa,tai ehkä jotkut sellaiset jotka osaavat sitä "itkeä".
        Vuokrasta,vesi- ja sähkölaskusta maksetaan vain kohtuullinen määrä,sekin vaihtelee paikkakunnittain. Nettiä ei makseta.
        Kotipaikkakunnallani ei ole tuollaista ruoka-avustusta.

        Jos olin tuki on 470€ yksinelävällä niin miten ihmeessä säästät siitä 600€ kuukaudessa :D
        Kun vielä vähennät tuosta 470€:sta puhelinlaskusi,vaatekulut ja muut pakolliset sekä ruokarahan. Taitaa olla laskutaidoissasi hieman puutetta..

      • Anonyymi
        Höpöjuttuja kirjoitti:

        Paljon on puutetta.

    • D-Kauppa

      köyhä poika, Googla ruokabudjetti 75e euroa. Siinä blogisti ei edes käytä parhainpia säästö kikkoja, joten ei ole edes alaraja.

      Ei keneltäkään oteta pysyvästi tai heti pois 40 prossaa. Muutaman kuun pärjää kyllä ilman isompia ostoksia.

    • syksyn lehti

      Hei! ( lue tarinani nimim. syksyn lehti)

      Minulle tuli tälläinen tilanne eteen. Enpä olisi uskonut mutta leipä alkoi kaapista loppua. Oli pakko etsiä jostain paikka mistä saisi ilmaiseksi ruokaa. Kuulin että leipäjonot ovat kesällä kiinni mutta aukeavat syksyllä, oli kamalaa ajatella miten pärjäisin 2kk ilman ruokaa. Keräsin pulloja ja kävelin pitkiä matkoja niiden vuoksi, sossu tuki jonkun verran jo aikaisemmin vuokrissa joten nyt ei ollut enää oikeutta saada. Löysin netistä kirkon avun joka onnekseni oli auki, menin sinne ja sain lapun jolla saan haettua pari kertaa kuukaudessa ruokaa =). Jauhoja, munia, voita, makaronia, sikanautaa purkissa, leipää, puuroa, mysliä ja sellaisia valmispusseja 2kpl joissa on makaronijuustojauhesekoitusta sekä maitojauhetta. Lääkäri tosin kielsi kananmunat, voin sianlihan yms. kolesterolitason vuoksi mutta enpä voi valittaa, pakko jotain syödä. Toivottavasti tilanteeni kuitenkin muuttuu pian etteivät arvot nouse, isälläni on tälläisten ruokien seurauksena toinen kaulavaltimo tukossa ja toinen puoliksi. Mutta hän valitsi tuon kaltaisen ruuan vapaaehtoisesti ;).

      Ei se jonotus lopulta paha juttu ole, itse tutustuin naapureihini siellä. Mutta yritän toki välttää seuraa joka elää pelkästään muiden avuilla. Otat vain normi repun ja muovikassin sinne ja ajoissa jonottamaan niin pääset ensimmäisten joukossa. Minuakin naapurit ihmettelivät että miksi siellä olen mutta parille kerroin tilanteestani. Näin voi tapahtua kelle vaan, milloin vaan. Ja ei ne rikkaatkaan turvassa ole, joskus voi kelkka kääntyä niilläkin ;).

    • monipuolisempitarjon

      mielestäni leipä valikoima suhteellisen pieni. Viimeksi hain pellavansiemen leipää eikä ollut valikoimassa. Myös leivospuolella
      voisi valikomaa laajentaa.Myös leikkelet olisi kiva olla mukana

      • pulinat pois!

        Omilla varoillasi voit ostaa haluamasi. Jonossa tyydytään siihen mitä on tai sitten jonosta pois. Mitä sitä ronklaamaan, jos ei kerran itsestä ole ostamaan tarvitsemaansa!!

      • Anonyymi
        pulinat pois! kirjoitti:

        Omilla varoillasi voit ostaa haluamasi. Jonossa tyydytään siihen mitä on tai sitten jonosta pois. Mitä sitä ronklaamaan, jos ei kerran itsestä ole ostamaan tarvitsemaansa!!

        Näin juuri. Hävettää nuo ruikuttajat.

    • Vaikeaa varmaan

      Tämä, joka ehdottaa monipuolisempaa tarjontaa mm leivosten muodossa, on sydämetön pilailija. Suomessa on valitettavasti köyhyyttä ja leipäjonot monelle tarpeen. Varmaan aika monella on myös itse aiheutettua vipeistä tms johtuvaa rahapulaa. Mutta syystä viis, jollei rahat riitä ruokaan, on elämä ankeaa ja niissä kodeissa vietetään unettomia öitä. Kaikkilla ei ole samanlaisia elämäntaitoja, ei ole saatu oppia kotoa tai muuten vaan ei pystytä hallitsemaan asioita näin monimutkaisessa ja tuhlaukseen houkuttelevassa ympäristössä.

    • ................

      Odotas, kun pääset julkiseen edunvalvontaa, niin saat 10e/pvä ja 20e/vkl.

      Olen kuullut tapauksia, jossa "edunvalvoja" on antanut 10e/vko rahaa ja myynyt asunto-osakkeen sillä aikaa, kun asiakas on ollut sairaalassa.

    • jäi sille tielle

      Kävin tällä viikolla tutustumassa muutaman henkilön kanssa ruuanjakeluun. On tarkoitus aloittaa seurakunassa jotain ruokailua vapaaehtoisvoimin. Toimintaa esitteli pirteä rouva. Hän oli ollut itse reilut vuosi sitten toimintakeskuksen leipäjonossa. Oli joutunut leikkaukseen ja elämä toipilaana oli taloudellisesti tiukkaa ja edessä häämötti pysyvä eläkepäätös.
      Hän oli päättänyt eräänä päivänä lähteä leipäjonoon ja samalla nähdä ihmisiä. Tietenkin kovasti jännitti lähteä ensimmäistä kertaa hakemaan köyhäin apua. Jo esimmäisellä kerralla nainen oli kokenut jotain yllätyksellistä ja oli alkanut juttelemaan ruuanjakajien kanssa: miten kivoja ja rentoja ihmisiä siellä oli. Ei mennyt kauaa kun nainen alkoi käymään myös yhdistyksen hengellisissä tilaisuuksissa. Kohta hän liittyi seurakuntaan ja kokee löytäneensä uuden tehtävän heti eläkkeelle jäämisen jälkeen. Palvelee arkipäivisin ruokahuollossa ja seurakunnassa.

    • Hurstin jonoon

      Olisiko kenelläkään Helsingissä tietoa siitä, että onko Hurstin leipäjonossa "rauhallisempaa" keskiviikkoisin vai perjantaisin....vai onko päivissä mitään eroa ? Kiitos asiallisista vastauksista :)

    • kirkon rotta

      Huh, tunnen itseni tosi nirsoksi, kun tuli tätä ketjua lukiessa mieleen, ettei minulle leipäjonon antimet kelpaisi.

      En ikinä pystyisi syömään jotain säilykepurkissa olevaa sianlihaa. Myöskään mitään ryynejä en söisi vapaaehtoisesti koskaan, keiju-margariinista puhumattakaan.

      Vaikka olen köyhä, suostun silti syömään jauhelihoista ainoastaan naudanlihaa. Leviterasvoista minulle kelpaa vain Oivariini jne jne.

      Vanhaksi mennyttä pullaa en liioin kelpuuttaisi. Tuoretta sen pitää olla. Mieluummin ottaisin vaikka kääretorttua tms.

      Mieluummin näen nälkää kuin pakotan itseni syömään tuollaista. Olen hyvin hoikka varmaankin juuri tämän vuoksi.

      • Miumoumau

        Mummini on välillä pakottanut minut ruokajonoon hänen kanssaan.. yleensä en jakaa koska olen diiva..siellä kun lihaa saa todella harvoin. Ja sekin pakastettua marinoitua.. yök.. yleensä saa eineksiä vain.. mis on e-koodeja kilokaupalla.. maitotuotteissa melkein kaikissa laktoosia.. eli en hyödy niistä mitään.. vihannekset on kulahtaneet .. tomaatit pehmeitä.. leipää saa ettimällä ettiä että ois ees kelvollinen syödä kun yleensä eräpäivä mennyt.. karjalanpiirakat aina päivän päästä homehtuu jossei rohmu heti yhessä päivässä.. että jos haluu syödä terveellisesti nii ruokajonosta ei sellaista saa
        . Van hiilaripohjaista einestä.. välillä käy hyvä munkki ja saa lohta..tai sian kieltä yms..savustettuu lohta.. onhan sieltä kakkujakin välillä saanut..mutta todella harvinaista.. myllypuron jakelussa kun ollut niin maanantaina ei saa melkein mitään.. tai sitten sinne tuodaan vasta iltapäivällä en tiiä.. itse kun käynyt nii meen mielellään mahdollisimman aikaisin ettei tarvi niitä super pitkii jonoi odottaa..sörkässä pitäis päästä jonotta 12 aikoihin.. rattaiden kanssa olevat pääsevät ilman jonotusta siellä.. tosiaan kun minulla laktoosi intoleranssi ja refluksi en mitä vain voi syyä.. et kyllä siellä hyvääkin ruokaa irtoo mutta suurin osa einestä.. leipää ja hiilaria. Somaleita siellä ei tosiaan näy ollenkaan.. eikä mustalaisia...suurin osa vanhuksia.. venäläisiä ja eestiläisiä..ja on monesti suomalaispariskuntiakin..opiskelijoita ja äitejä rattaineen..itse joudun silti aina lihat ostaa kaupasta koska ruokajonosta niitä ei saa.. on myös olemassa malmin jakelu siellä saa numeron.. ihan sama monelta olet tullut arpomalla antavat.. että vaikka tulisit vikana jonoon saatat saada 1 numeron. Se on jokin seurakunta juttu eli ennen jakelua täytyy kuunella rukouksia yms.. olen 25 vuotias nainen avioliitossa ja raskaana tällä hetkellä.. senkään puolesta en voi mitä vaan suuhuni laittaa.. ollaan vain päädytty siihen miehen kanssa että jossei haluta lihoa isoiksi possuiksi niin ruokajonossa ei käydä.. vaikka välillä joutuukin tiukille.. kun on kaikki mahdolliset velat ja laskut ja koko tuki yleensä menee laskuihin niin jää se 100 euroa kuussa elettäväksi jos sitäkään.. onneksi mummi on ruokkinut meitä tarpeen mukaan ja miehen äiti avustanut rahallisesti..

      • rous2
        Miumoumau kirjoitti:

        ei pitäs valittaa mitä leipä jonosta saa pitää ottaa vastaan mitä annetaan kaikki ei ole niin hyvä tuloisia ja sä voit ne ruuat antaa mummille tai joka todella tarvitsee ole tyytyväinen edes et jotain saat lahjota sit eteen päin jos et itse tartte itse olen leipäni repinyt joka puolelta ja ruuat ostanut omilla tuloilla mut nyky aika vie minut välillä leipä jonoon eikä enää hävetä joka päivä on syötävä

      • Anonyymi

        Kun on nirso todella et tarvitse moni syö sen säilykepurkissa olevan ruuan mielellään .sitä sanotaan Helsingissä lötkötin .Mä en .syö mut antanut kuka haluaa .Jos ei itse syö anna jollekin joka tarvitsee .mulle tulee hyvä mieli kun saa toista auttaa .Kodittomia auttanut
        olen .jokainen taaplaa tyylillään.

      • Anonyymi

        No huhhuh.

    • Jonoissa ollut

      Leipäjonoihin vaan kaikki, jotka kehtaavat ja tarpeessa ovat. Jos joku tuttu näkee, niin mitä sitten. Jos tuttu on myös jonossa, on hänkin avun tarpeessa ja ymmärtää yskän. Ei leipäjonolaiset toisistaan lavertele, koska pilkka osuisi myös omaan nilkkaan. Onhan aina sitten myös joitakin tarkkailijoita, jotka kyyläävät jonossa kävijöitä, mutta onneksi ei kovin paljoa. Suurin osa ihmisistä ei jonolaisia kyttää.

      Ruokajonoissa olevien taustaa on turha arvailla, eli kenelle apu on tarpeen ja kenelle ei. Jos tunnet itsesi vähävaraiseksi, niin jonossa käyntikin on ihan asiallista. Ei siellä mitään rikkaita käy, ihan harhakuvitelmaa. Väärinkäyttäjiäkin voi olla, mutta tähän on leipäjono-kohtaisia ratkaisuja. Suurin osa avusta menee siis oikeaan paikkaan. Jonoissa on paitsi pienituloisia, eläkeläisiä niin myös täysin tulottomiakin, eli niitä jotka eivät saa mitään tuloa mistään. On yhteiskunnalle häpeäksi, että ihmisiä jätetään täysin ilman yhtään mitään, ja jonot hivenen tarjoavat helpotusta, vaikka eivät asiaa ratkaisekaan.

      Suuri osa jonojen ruoasta on peräisin kaupoista, jotka lahjoittavat vanhenevat tuotteensa hyväntekeväisyyteen. Tämä on todella tärkeä pointti, jonot vähentävät vuosittain haaskoon menevän ruoan määrää. Jonojen suosiminen on siis paitsi eettistä ja humaania, niin myös ekologista.

      Jos on kiehtovaa yleistää jonojen väestä stereotypia jos toinenkin (kuten vaikka juopot luuserit), niin yhtä lailla mielenkiintoista voisi olla pohtia kovimpien leipäjono-halveeraajien sielunmaisemaa.

      • arki

        Ruoka apu on todellisuutta ja oikeita tarvitsijoita on. Ja moni oikea avuntarvitsija jää ulkopuolelle.
        Suomessa on köyhiä (ei ole syynä päihteet yms) Erilaiset olosuhteet ajavat ihmiset ahdinkoon.

      • Anonyymi

        Ne on sieluttomia.

    • rous1

      leipä jono muakin aluksi nolotti mut kun rahat ei riitä jostain se leipä on revittävä vaik sieltä sais makkaralenkin tyhjää parempi kuin ei mitään myllikässä saaa itse ottaa leipää minkä tarvitseee ja naapureillekkin hursti ja kumppanit tekee hyvää työtä ilman niitä ois aikas kurjaa monilla pieni tuloisilla ja laps perheillä .suomi on nyt pudonnu pepulleen kun katsoo ruoka jonoja tuntuu pahalta ne jotka rakensi meidän maata joutuu tälläistä kokemaan seista leipä jonossa kun rahat ei riitä hyvää parempaa vuotta kaikille koittakaa kestää valoa on aina tunnelin päässä

    • ..............

      KELA korttia ne vaatii. Ettei ruoka-apu mene Tallinnaan tai Baltiaan myytäväksi. Samoin vaateapu lyövät euron tiskiin ja rohmuavat kassit täyteen "Mina ei ummarra ei puhu soomi kieli"

      • Anonyymi

        Älä höpötä

    • sossuko toimii

      Ensimmäinen kerta nolottaa, mutta kaikkeen tottuu. Meillä Tuusulassa ei auteta mitenkään pulassa olevia ihmisiä. Hyvinkäälle ja Helsinkiin matkustamme kimppakyydein. Itse olin 2,5 kk pelkän lipton-teen varassa ennenkuin menin niin huonoon kuntoon, että jouduin etsimään lähimmän leipäjonon. Tiedoksi, etten ole alkoholisti.

    • Joo olen käynnyt

      Mitäs nolottamista siinä on, jos käy hakemassa ruokaa leipäjonosta, ihan laillista touhua. Monet käy hakemassa ilmaiset safkat pois, ettei joudu asiattomien käsiin. Miksi turhaan maksamaan safkasta, kun sitä saa täysin ilmaiseksi! Ja netistä löytyy kätevästi kaikki jakopaikat, että voi käydä useammassakin paikassa hakemassa. Halpojahan ne safkat on ostaa kaupastakin, mutta hyvin säilyy makaroonit ja kauraryynit, niitä voi syödä vielä muutaman vuoden päästäkin parasta ennen päiväyksestä. Kimppakyydit hyvä juttu, pääsee helposti moneen paikkaan silläkin konstilla, kun suunnittelee reitin logistisesti.

    • Kokonainen nainen

      Pää pystyyn leipäjonossa. Ei ole yksilön häpeä jos eläke laahaa niin jäljessä ettei riitä yhäti kiihtyminen hinnannousujen perässä. Hoidin lapseni kotona, työeläkettä ei ehtinyt kertyä. Sitäpaitsi leipäjono on myös mukava sosiaalinen tapahtuma:samassa asemassa olevien ihmisten kanssa ei tarvitse esittää mitään. Jonotan kerran viikossa kiitollisin mielin niin kauan kun jaksan. Ja eläkerahastoja eivät mene viinaan tai tupakkaan, kyllä elinkustannukset ilmankin ovat karanneet minun tavoittamattomiin.

    • rerererererere

      asunmaalla ja täällä ei kasseja jaella. Nälkään saa keksiä mitä parhaiten kulloinkin keksii... Enpä jaksa eritellä. Jokaine fiksu tietää miten helppoa on keksiä esim. 10 sentillä syötävää... Ruhtinaallisia ovat päivät jolloin on kahvitarjoiluja ym. Hiukankatsovat pitkään kun kähmii pullapitkosta puolet tai sieppaa 5 maggaraa kerralla... mutta harvoin puhuvat mitään... Myöskin tuolloin teen niin montakeikkaa kun kehtaan että saan varastoonkin...

      • Köyhä maalta

        Missä kunnassa ei muka ruokakasseja jaeta?? Meidän kunnassa ainakin jaetaan ja naapurikunnissa myös, sekä läheisessä kaupungissa. Kimppakyydillä pääsee vaikka miten eri paikkoihin ja tavarat kulkee kätevästi autossa.
        Huomenna perjantaina on yhdessä koneliikkeessä makkaraa ja vaikka mitä tarjolla koko päivän. Pankin pihalla on monasti soppatykki kuumana ja saa hernekeittoa taikka jotain muuta keittoa.
        Kalaa täällä saa onkimalla ja toisilta pilkkijöiltä talvella vaikka muovikassillisen. Kesällä mato-ongella saa hyvin kalaa.
        Syksyllä saa porkkananviljelijän pellolta kerätä ilmaiseksi hukkaporkkanaa, mitä nostokone jättää peltoon, saa talven porkkanat helposti kerättyä. Pientä porkkanaa, mutta hyvää tulee keittämällä, lapset tykkää rakuunaporkkanoista.
        Metsät loppukesällä ja syksyllä väärällää marjoja ja sieniä.
        Ei köyhällä maalla ruoka lopu.

    • pitkä matka

      Asun pääkaupunkiseudulla. Leipäjonossa käyminen maksaa 6€. Sillä rahalla saan kahden päivän ruuat.

    • köyhyys

      mitä te syötte jos 20€ menee vkossa ruokaan? 3€/pvä. muutenkin kaikki säästämiseen, arkeen,terveyteen ja ilmaisiin juttuihin liittyvät linkit ym. kiitos!

      • M-76

        Itse huomasin, että taloyhtiössä on ilmainen punttisali! Kolme vuotta olen asunut tässä ja nyt vasta huomasin! Aloin juoksulenkillä tutkimaan talon ympäristöä ja isolla luki ovessa. Avaimen joutuu vain lunastamaan taloyhtiöltä. Tässä olen miettinyt, että alanko asiakkaaksi jollekin kuntosalille, nyt ei tosiaankaan tarvitse! Säästy taas 30-50€/kk Terveyteenhän pystyy vaikuttamaan juuri liikunnalla ja saa samalla aikaakin kulumaan hyvin! Kaikki ilmaiset jututhan on mukavia, tai melkein ilmaiset. Jos on leipäjono lähellä, niin sinne ilman muuta! Kuitenkin mitä olen seurannut, niin ei meillä kovinkaan moni käytä palvelua hyväksi, keskiarvo on noin 20-30 hlö. Ruokaa on riittänyt todella hyvin ja tarjonta on runsas! Itse olen tyytyväinen juuri hedelmiin ja kasviksiin. Kukkakaalitkin on kallita, jos kaupasta lähtee ostamaan. Ilmeisesti kaikille ei juuri tämän puolen tuotteet kelpaa? Lihatuotteita on ollut vähemmän, mutta ei ongelma minulle.

    • köyhyys

      oon huono säästämään ja käyttämään rahaa ja huono matikkapää, harmittaa tosi paljon. kadun syvästi et joskus kävin yksit.lekurille/h.lekurilla ja autokoulunkin upposi n.10 000€,turhaa FUCK!

      mulla kaikki leipäjonot kaukana. Mis tää hurstin on ja miloin? kandeeko myllypuroon mennä? mitä sieltä nyk.saa ja millä arvolla? ei oo kiva 2h jonottaa 5€ takia.

      • Elämäheittelee

        Empä tiedä kannattaako edes todistella asioita tuon tarpeellisuuden suhteen.

        Harvasitä huvikseen vapaaaikanaan viitsii herätä kelillä kuin kelillä lähtemään ruokaa huvikseen jonottamaan jos massia on kukkarossa ja voi valita mit hakee ruokakaupasta ja olla vällyjen alla kunnes sitten viitsii hakea sen mitä tarvitsee.Valita haluamansa ja välttyä arvostelulta .

        ihmisellä on kynnyksiä ja Suomalaisilla mielestäni korkea sellainen lähteä hattukourassa kerjuulle.

        Terveys on toinen .Kun voi valita kaupanvalikoimasta voi tehdä ravitsemuksen kautta terveellisiä valikoimia ja vältyä näiltä polemiikeilta,eikä tarvitse vetää lippaa silmille kulkiessaan josko moitteen katseilta .

        Leipäjonossa on sitä mitä on kulloinkin saatavilla.Leipää paljolti,joskus hedelmiä ,maito tolkki .Elämiseen riittää kyllä ja sen minkä ilmaiseksi saa sitä ei voi moittia .
        Kaikesta siitä on oltava jokseenkin tyyytyväinen ja kiittäen otettava vastaan.

        Mutta ei tuo ole ihmisyyden kannalat ylen nostattavaa jos apuun jotuu turvautumaan.Ihmisen itsearvolla kun on hinta jonka nimi on itsetunto ja itse arvo.

        Nöyrtymään jotuu monasti elämässä.Myös silloin kun on aika osoittaa nöyrtyessään kiitosta siitä mitä muut tuntevat inhimillisyydessään myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.

        Leipäjonot ovat osoitus tästä myötätunnosta jota maassamme löytyy,m,utta myös siitä kuinka hyvinvointi yhteikuntamme toimii.

        Leipäjonoja ei tuklisi olla ,vaan sosiaalinen turva tulisi olla selllainen,jotta kenenkään ei tulisi joiutua vapaaehtoiseen köyhäinapuun turvautumaan.

        Puku ei tee miestä ,eikä vaatteet määritä ihmisarvoa. Ne ihmiset jotka joutuvat turvautumaan ruoka apuun voivat olla toimeen tulovaikeuksiin juuri joutuneita tai pitkään siinä riutuneita, joilla ei ole varaa uusia vaatekerrastojaan.

        Pukeutuminen on ulkoinen olemus jolla viestitään ,mutta se ei kerro kaikkea.

        Elämän taaplaajilla asema voi tänäpäivänä muuttua hetkessä.Siksi perusturva on järjestettävä niin että elämä on elämisen arvoista ja arvonsa on kullakin riippumatta elämäntilanteesta.

    • Kannattava bisnes

      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/250394-akateemiset-tyottomat-nakyvat-jo-espoon-leipajonossa-jonotettaessa-itketaan

      Ne jotka ovat äänestäneet kokoomusta, tai jotain sen monista apupuolueista, ovat tilanneet itsensä leipäjonoon itkemään. Samoin ne saksalaiset, jotka äänestivät Hitleriä, tilasivat länsiliittoutuneilta lancasterit ja memphis bellet pörräämään kotiensa yläpuolelle. Sellainen on maailma, eskoseni. Järkiinsä tuleminen, eli omien aivojen käyttäminen päämedian propagandan kuuntelemisen sijaan on siis kannattavaa bisnestä.

    • hlkjbljljhkhjk

      Täällä päin kaikki avustukset jaetaan keskustassa. Eli paikalle pääsevät ne, jotka asuvat keskustan kalliimmissa vuokra-asunnoissa tai liikkuvat autolla tai bussille. Itse haluaisin lähteä hakemaan ruokakassia, mutta asun edullisemman vuokran takia kauempana... Bussimatkat edes takaisin maksaa ja pyörästäkin on kumi puhki. Ja valivali...

    • härö

      me saatiin tutuilta eu avustus näkkäriä ja sen paketin myötä meille tuli ilmeisesti härötoukkia.ja niistä on tosi vaikea päästä eroon.

    • eirutiköyhä

      Älkää pilatko leipäjonosysteemiä, se on hyvä idea. Käyttäytykää fiksusti leipäkassin kanssa kaupungilla ettei puhuta, että leipäjonon kasseja on pubin naulakossa ja kassien omistajat on kaljoilla. Näitä voidaan seurata ja tämäkin ilo viedään pois tai se kovennetaan.Kaikki ei välttämättä tarvii olla leipäjonossa "rutiköyhiä".

    • VeiVei

      Minä lähetän aina palvelijani leipäjonoon puolestani ettei mene maine.

    • näinmeill

      Luulin kauan ettei Ikaalisissa jaeta ruoka-apua ollenkaan kunnes kuulin työttömien yhdistyksen jakavan kaupan lajoittama vanhentunutta ruokaa (nyt kun saa vanhaakin lahjoittaa) ja oon huomannu et nois vanhois ei oo ikinä täl palstal monesti mainittui punasia lappuja eli -50% - lappuja päällä. Vain 30€ alee antaa k-kauppa viimeseen asti ennen ku lahjottaa lopulta tarvitseville. Täälä myös (harvemmin tosin) jaetaan ny pitkäst aikaa myös EU-rokakasseja jois on ne jauhot ja ryynit mitä kaikil paikkakunnil on Eu-pusseis.

      • Helpompilukea

        Vaikka on köyhä niin voi siitä huolimatta kirjoittaessa käyttää
        kaikki kirjaimet kun se ei edes maksa mitään.

        "kaikil paikkakunnil on Eu-pusseis."

        kaikilla paikkakunnilla on Eu-pusseissa.

      • Äläneuvoköyhää
        Helpompilukea kirjoitti:

        Vaikka on köyhä niin voi siitä huolimatta kirjoittaessa käyttää
        kaikki kirjaimet kun se ei edes maksa mitään.

        "kaikil paikkakunnil on Eu-pusseis."

        kaikilla paikkakunnilla on Eu-pusseissa.

        Kohta sataa paskaa niskaan.
        Köyhälle ei saa opettaa sivistyneitä tapoja.
        Köyhyyden pitää näkyä kirjoituksessa ja puheessa ja köyhän
        pitää lisäksi haista paskalle.

      • Anonyymi
        Helpompilukea kirjoitti:

        Vaikka on köyhä niin voi siitä huolimatta kirjoittaessa käyttää
        kaikki kirjaimet kun se ei edes maksa mitään.

        "kaikil paikkakunnil on Eu-pusseis."

        kaikilla paikkakunnilla on Eu-pusseissa.

        Hyvin sanottu.

    • paridonaa

      http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711262200560879_pi.shtml
      Kaikkien ay-pomojen palkkoja nostetaan Teollisuusliitossa - puheenjohtaja Aallolle 14900 euroa kuussa

      http://www.iltalehti.fi/verot-2015/2015110220600402_da.shtml
      SAK:n Lauri Lylyn ansiot jäivät pienemmiksi kuin muiden AY-pomojen. Lyly ansaitsi viime vuonna yhteensä 190 874 euroa

      http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/ihalainen palkka-10924
      Työministeri Lauri Ihalainen kertoo Ilta-Sanomissa, mistä hänen 244980 euron ansiotulonsa vuoden 2012 verotuksessa muodostuvat. Työministeri kertoo saavansa eläkettä SAK:lta, jossa hän oli töissä noin 40 vuotta.

      • Anonyymi

        Häkämiehellä vielä enemmän.

    • Anonyymi

      Käyn. Kaikki mistä saa ilmasiksi.

      • Anonyymi

        En käy rupesi ottamaan päähän kun ihmiset polttavat tupakkaa jonossa ja juomat viinaa.
        Itse olen täysin raitis enkä halua haistella toisten tupakkaa.
        Ihmettelen miten näillä edes varaa enää polttaa tupakkavero nousee joka vuosi aski varmaan maksaa kohta 10e.
        Sitten mennään köyhänä jonottamaan ruokaa koska kaikki rahat menee kalliiseen tupakkaan.

    • Anonyymi

      Miten on mahdollista ruokaavun saaminen on vaikeaa ministerit nikottelee kun kysytään missä rahat viipyy. Mutta isisnaisille ja afgaaneille löytyi heti rahat. Ruokaapu on pieni verrattuna mamujen rahanjaolle. Törkeetä. Ilmankos rasismi lisääntyy

      • Anonyymi

        Ja höpö höpö taasen noille sinun kirjoituksille! Mamut saa ihan samat rahat ja tuet, kuin perussuomalaiset, ei ole mitään erillistä rahanjakoa vain mamuille!
        https://yle.fi/uutiset/3-6848867
        Tälläisillä trolleilla olet vain luomassa rasismia, kun jaat täysin puppua tänne.

        Olen toiminut yhteistyössä seurakunnan diakonien kanssa ja ollut avustamassa ihan perussuomalaisia, jotka ovat sössineet asiansa, kyllä heille löytyy yhteiskunnalta apua nopeasti, jos vain tapaus tulee sosiaaliviranomaisten tietoon. Asunnottomat perussuomalaiset pääsevät asumaan heti vaikka hotelliin, yleensä tosin asuntolaan, kuten maahanmuuttajatkin.
        https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006376967.html

        Juuri nytkin minulla on menossa yhden perussuomalaisen asioiden hoito diakonien kanssa sosiaaliviranomaisten kanssa.

        Mamut ei saa yhtään enempää. Årasistit täällä valehtelee.

    • Anonyymi

      Älä mangu ja vingu vaan mene töihin tai kuntouttavaantyötoimintaan.

    • Anonyymi

      Mielestäni mamujen ei oidä missään tapauksessa mennä ruokaapu jonoon. Joka paikkaan tunkevat itsensä. Tarkoitettu vaan suomslaisille. Venäläiset hakee ruokaa ja vievät rajan yli. Aikamoisia rosvoja

    • Anonyymi

      En ole vielä käynyt. Mutta minkä verran on mamuja ruokajonoissa varsinkin vantaalla ja hesassa

    • Anonyymi

      Olen käynyt leipäjonossa.Tarvis on .laskuihin menee suurin osa tuloista .Vaatteita kun pitäs saada milläs ostat .kun pitää laskut maksaa .ulosmittaukseen menee joka kuukausi Autettava on muitakin pienituloiset lapset ruokajonossa ei oikeen saa sellaista ruokaa mistä itse voisin tuumasta ruokaa allergiat estää kaikkea syömästä .Hurstin jaon pussit aina ylläreitä pitää aina katsoa sanoa mitä tänään syötäisiin .lenkkiä tyhjää parempi kun ei mitään .mut ruokajonoon väärin käyttäjiä löytyy .Hakee kaksi kertaa jopa neljä silmät auki jakajat .sempit .kiitos avusta ilman teitä monella ei mitään .valojakaan jää kaapissa . .

      • Anonyymi

        leipäjonossa on terveellistä jonottaa ulkoilmassa ja se kasvattaa hermoa ja luonnetta.

    • Anonyymi

      Jos tarvis ja nälkä lapsia ruokittavana vaik kuin hävettää niin ei pidä antaa periksi menee vain jonoon sitvon parempi mieli kun on jotain syömistä .kaikkia joskus hävettää mut siellä jonossa käy sellaisiakin jotka ei todella tarvitse hyvät eläkkeet hakee kun ilmasta ruokaa saa ja monessa ruokajonossa käy jotka todella tarvitsee jä ilman .kun niitäkin on vaatteet vaihtaa tulee uudelleen ..käy jonossa tulee sosiaalinen tapahtuma voi jutella toisten kans vaik rakastua olen käynyt vuosia jonossa enää ei niin paljon hävetä jos nälkä on häpeä häviää sempit.tavatasn ruokajonossa
      😁

    • Anonyymi

      OLEN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLÄ, OMISTAN AUTON JA RUOKAA SAA VIELÄ TOISTAISEKSI RIITTÄVÄSTI KAUPASTA.
      JOS SE TÄSTÄ VIELÄ KALLISTUU, NIIN JUMALAISTE, EIHÄN TÄLLÄSTÄ KESTÄ.
      BENSANKIN HINTA, JUMALISTE.

      • Anonyymi

        Maassa on valtavia talousongelmia, mutta vihreät vaan vouhottaa ilmastosta.

    • Anonyymi

      Siellä on vaan venäläisiä. Saat olla ihan rauhassa.

    • Anonyymi

      Mitä ihmeen jonottamista? Olen käynyt hakemassa monta kertaa ilmaista ruokaa ja ei siellä ole mitään jonoja ollut! Ja kyllä meille on tuotu kotiinkin ilmaista ruokaa, kun ei olla itse päästy hakemaan, seurakunnan diakonit toi sitä meille.

    • Anonyymi

      Diakoni kutsui ratsua nimeltä auktori.....

    • Anonyymi

      Eläinten ruokien jakaja Hurstilla ihme ei meinaa antaa koiranruokaa vaik koira on.väittää toista .sit jakaa niille vaik ei ole kissaa ei koiraa nähty .ja muutenkin paremmat.Ruuat annetaan muun maalaisille .omat ensin sit muut .Kyllä se yksin eläjäkin tartte syödä ja koira .Jaetaan jauhopussit pituuden mukaan.ihme touhua Myllikästä ei edes saa ruoka ruokaa mätäsalaattia .juustopaketti muka ruoka .joo sitä pitäs koko viikonloppu syödä .joillekin 10 tuotetta ja kissat hiekat kissan ruuat päälle .tasan jako en ole turha valehdella 🙄

      • Anonyymi

        Ei sitä ruokakassia ole pakko ottaa vastaan jos ei halua. Asiaan on helppo ratkaisu.
        Kun menee töihin, niin voi ostaa ihan millaisia fileitä vaan sattuu haluamaan.

    • Anonyymi

      Ei tarvitse nolottaa. Olen käynyt.

    • Anonyymi

      en ole käynyt.
      yksin asuvana kulutus kuitenkin sen verran pientä, niin hae "valmiiksi vanhaa", jotka vielä siellä huoneenlämmössä pakkaukissa / muovikasseissa odottamassa.
      syön kuitenkin melko halvasti, pullat ja keksit jättänyt minimiin, noh, siitä huolimatta ruoka / puhtaus on melkoinen menoerä nyt kun hinnat nousseet tuntuvasti.

    • Anonyymi

      Tämä on aloitettu 2012.08.19 ja jatkuu ajankohtaisena vielä tulevaisuudessakin. Köyhyys tulee olemaan vielä suurempi.

    • Anonyymi

      Olen käynyt muutaman kerran ja kyllä itselläkin on hieman ollut aina häpeänkin tunnetta siitä, kai muutenkin mutta vielä kanssa, että jos joku tuttu näkee.
      Mut ei auta, käytävä siellä on, kun sitä apua tarvitsee.
      Ja parempi se muutenkin on, että jaetaan ruokaa ilmaiseksi sitä tarvitseville kuin että se heitetään roskiin.
      Mutta tuo on totta, leipäjonoissa käy riippuvaisia ihmisiä, jotka laittavat rahat riippuvuuteensa. Kuka peleihin, kuka päihteisiin etc.
      Ja sitten on näitä, jotka ei sinänsä tarvitse leipäapua.
      Säästävät ruokakuluissa hakemalla ilmaista ruokaa, ja tekevät säästetyllä rahalla ulkomaan matkoja tms.
      Mutta tosiaan, on se jotenkin "noloa", vaikkei siinä ole hävettävää. Joskus joillekin tulee elämänvaihe eteen, kun rahat ei yksinkertaisesti riitä elämiseen.
      Nyt jouduin ostamaan vaatteita enemmän ja iso osa budjetista meni siihen, eikä raha riitä ruokaan, joten jonottamalla saan osan kuukauden ruuasta.

    • Anonyymi

      NO EN TODELLAKAAN OLE KÄYNYT
      NIIN MONTAKERTAA ON OLLUT MIELESSÄ MENNÄ, KUN OLEN KUULLUT SELLAISIA OLEVAN SUOMESSA. MUTTA KOHDALLE EI VAAN OLE SATTUNUT JA AINA ON SITTEN UNOHTUNUT.
      TÄYTYYPÄ MUISTAA.
      TUNTEMUKSIA ON, TOTTAKAI, MUTTA EI SELLAISIA, ETTEIKÖ SIKSI VOISI MENNÄ.
      SE ON TODELLA HAUSKAA, KUN MITÄ ILMAN SAA, TÄYTYYPÄ HAKEA POIS.
      EKA KERTAA, KUN MENEE, SE TIETYSTI TUNTUU JOLLAIN TAPAA OUDOLTA, MUTTA TOTTUUHAN SIIHEN. TAVAKSI KUN TULEE, RUTINILLA MENEE.
      SOSIALISTINEN SUOMI ON SELLAINEN, ETTÄ SE AUTTAA KÖYHIÄ JA HEIKOMPIOSAISIA, KUN SAMALLA SE VIE TOISILTA, JOS EI PIDÄ PUOLIAAN, VIE KAIKEN.
      TÄMÄ ON SITÄ VIHREÄÄ OMAVARAIS TALOUUTTA, JOKSI VIHREÄT SITÄ KUTSUVAT. VAARANA ON, ETTÄ RUOKA HUONONEE JA MAKU HÄVIÄÄ, MUUTTUU, RUOHOIKSI, MUTTA MIKÄÄN PAKKO EI SITTEN OLE MENNÄ . VOIHAN SE OLLA, ETTÄ HOUKUTUKSINA JOTAIN JAUHOJA VIHREÄT TARJOAVAT, TUNTUUKIN OLEVAN YLEINEN HOKUTIN NYKYÄÄN JOKAPAIKASSA. NÄYTETÄÄN SAMALLA, KUIN PILLUN RAKOA.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe