"tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen ... ristiinnaulittuna"

Paavali eksyi kerran julistamasta pelkkää evankeliumia.
Episodi (Apt 17) meni näin:

Ensin hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki,
että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.
Hän julisti ihmisille synagoogassa ja torilla
evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.
Filosofit eivät evankeliumia tajunneet.
Ja niin he puuskahtivat:
"Mitähän tuo lavertelija oikein tahtoo sanoa?"
Heissä ei syntynyt synninhätää.
Ei minkäänlaista kaipuuta Jumalan puoleen.
He ymmärsivät vain, että Paavali on vieraiden jumalien palvelija.

Mutta koska Ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla ei ollut muuta tekemistä
kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan,
he tahtoivat toistekin kuulla Paavalin "uutta oppia".

Tuon evankeliointitilaisuuden Paavali tärveli.
Hän asettui kreikkalaisen viisauden maaperälle.
Ja piti sinänsä kyllä loistavan puheen,
mutta kiinnittää katseensa hiukan ohi Kristuksen.
Hän puhuu lähes kunnioittaen Kreikkalaisten
epäjumalista ja runoilijoista ja käyttää näitä aasinsiltana
lähestyessään omaa Jumalaansa.
Joidenkin mielenkiinnon Paavali onnistui näin herättämään.
Mutta mitään mullistavaa heräämistä ei tapahtunut.
Ateenalaiset jäivät syvään pimeyteensä. Vain muutama uskoi.

Ateenasta Paavali jatkoi matkaansa Korinttoon.
Ja nyt hän oli läksynsä oppinut.
Hän oli päättänyt tästedes olla julistamatta
mitään muuta kuin puhdasta evankeliumia,
tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen
ja Hänet ristiinnaulittuna.
Ja niin hän kirjoittaa sitten myöhemmin näille Korinttolaisille,
joiden luokse suoraan Ateenasta meni:

"Minä olin päättänyt olla teidän tykönänne
tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa
ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja,
vaan Hengen ja voiman osoittamista,
ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan."

11

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalamos tekee karkean virhearvion Paavalin puheesta Areiopagilla.

      Paavali hallitsi tilanteen erinomaisesti ja toimi täydessä Pyhän Hengen johdatuksessa. Puhuessaan Ateenan miehille Paavali onnistui hänelle oudolla maaperällä voittamaan stoalaisten ynnä muiden viisastelijoiden mielenkiinnon. Loistava saavutus!

      Areiopagilla olleet kuulijat saivat, moni heistä, piston sydämeensä niin, että he halusivat kuulla Paavalia toistekin. Apostolien teot todistaa, että muutamat liittyivät saman tien Paavaliin; heidän joukossaan jopa Areiopagin jäsen Dionysius.

      Mikä mahtaa olla kalamoksen motiivi, kun hän lähtee erään toisen kirjoittajan tavoin Paavalia häpäisemään. Olipa motiivinsa mikä tahansa, kovin huonoksi jää menestys Paavalin vastustajilla.

      • Motiivini oli tuoda esiin Paavalin oma opetus,
        jonka mukaan meidän on julistettava evankeliumia,
        jossa kuulijoiden silmien eteen kuvataan Jeesus Kristus ristiinnaulittuna.

        Avauksessani kerroin myös sen,
        missä tilanteessa Paavali tämän läksyn oppi.
        Paavali teki tuon korinnolaiskireessään kertomansa päätöksen
        matkalla Ateenasta Korinttoon.

      • kalamos kirjoitti:

        Motiivini oli tuoda esiin Paavalin oma opetus,
        jonka mukaan meidän on julistettava evankeliumia,
        jossa kuulijoiden silmien eteen kuvataan Jeesus Kristus ristiinnaulittuna.

        Avauksessani kerroin myös sen,
        missä tilanteessa Paavali tämän läksyn oppi.
        Paavali teki tuon korinnolaiskireessään kertomansa päätöksen
        matkalla Ateenasta Korinttoon.

        Yrityksesi saattaa Paavalin menettely Ateenan Areiopagilla huonoon valoon on täysin perusteeton ja mikä sinun kannaltasi vielä paljon pahempaa, se on Raamatun sanaa väärentävä.

        Sinun pitäisi kalamos oppia se läksy, että omilla korvasyyhyilläsi et voi Raamattua totuudessa selittää. Avauksellasi paljastat oman hataran pohjasi.

        Apostoli Paavalin rohkea esiintyminen keskellä Areiopagia oli aivan erinomainen todistus siitä, että hän myös Ateenan 'viisaiden' edessä vaelsi Herran uskollisena palvelijana ja täysin Pyhän Hengen johdatuksessa.

      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        No, miten selität tuon kontrastin Ateenan ja Korinton välillä.
        Paavali miehuutensa voimissa Ateenassa.
        Kreikkalaisten jumalat ja runoilijat pääsevät estraadille.

        Ja sitten seuraavaksi suuren heikkouden vallassa oleva paavali,
        joka ei halua tuntea mitään muuta kun Jeesuksen Kristuksen
        ja Hänet ristiinnaulittuna.

      • nhjgfd

        Paavali voitti ateenalaiset heidän omilla aseilla joka todistaa Paavalin suuresta viisaudesta ja kokemuksista kun hän on joutunut kamppailemaan saaatanan valioväen kanssa.
        Kalamos on vain "hiirulainen" jota ei edes itse perkules pananna sairaudesta.
        Paavalin erinomainen erilaisten ihmisten käsittelytaito on mielenkiintoista josta meidän tulee oppia jääköön kalamos perkkeleen pariin.
        Tuo kalamössö on kuin rotta joka hiipien on tullut palstalle tartuttamaan kuolettavaa tautia.
        Paavalinkin polkee jalkojensa alle, mikäli ei kalamössö ole kampurajalka, hidas ryömijä tai liikkuu käsien varassa eteenpäin?

      • nhjgfd kirjoitti:

        Puhut "totuuden ja toimen sanoja". Olet saanut Paavalin "Ateena-aktiosta" prikulleen saman käsityksen kuin minä.

        Paavalin uhkarohkea >>kamppailu saaatanan valioväen kanssa

    • Kalamos näkee >>kontrastin Ateenan ja Korinton välillä.

      • Nimenomaan. Kaikkialla muualla hän koki vastustusta.
        Mutta ei Ateenassa. Mutta ei myös tullut hedelmää.
        Hän tuli ja meni, ei mitään häikäisevää menestystä. Vain muutama uskoi.

        Minä en mollaa Paavalia.
        Minä korostan nimenomaan hänen omaa opetustaan.
        Joka toistuen on tämä: Jeesus Kristus ristiinnaulittuna.
        Ja tämän sanoman kautta hän sai itselleen sen joukon,
        joka on hänen kerskauksensa kruunu
        meidän Herramme Jeesuksen tulemuksessa Hänen edessään.
        Mutta Ateenassa vain muutama uskoi.
        Paavalin ei koskaan tarvinnut kirjoittaa kirjettä Ateenan seurakunnalle.
        Valitettavasti.

      • kalamos kirjoitti:

        Nimenomaan. Kaikkialla muualla hän koki vastustusta.
        Mutta ei Ateenassa. Mutta ei myös tullut hedelmää.
        Hän tuli ja meni, ei mitään häikäisevää menestystä. Vain muutama uskoi.

        Minä en mollaa Paavalia.
        Minä korostan nimenomaan hänen omaa opetustaan.
        Joka toistuen on tämä: Jeesus Kristus ristiinnaulittuna.
        Ja tämän sanoman kautta hän sai itselleen sen joukon,
        joka on hänen kerskauksensa kruunu
        meidän Herramme Jeesuksen tulemuksessa Hänen edessään.
        Mutta Ateenassa vain muutama uskoi.
        Paavalin ei koskaan tarvinnut kirjoittaa kirjettä Ateenan seurakunnalle.
        Valitettavasti.

        Pysyt siis avausväitteessäsi: >>Paavali eksyi kerran..

      • Eenokki 12
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Pysyt siis avausväitteessäsi: >>Paavali eksyi kerran..

        Uuteen testamenttiin ei ole kirjoitettu erehdyksiä.

      • Eenokki 12 kirjoitti:

        Uuteen testamenttiin ei ole kirjoitettu erehdyksiä.

        Olet aivan oikeassa, ainakin tämän avausaiheen osalta.

        Silti on todettava, että Pietari erehtyi ja moni muukin erehtyi.
        Paavali erehtyi raskaasti ennenkuin Jumala pysäytti hänet.
        Sen jälkeen Paavalista tuli uskon kuuliaisuuden lannistumaton julistaja, esikuva meille kaikille Jeesuksen seuraajille.

        Totta tämäkin: "Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme." Jaakob tarkoittaa kanssaveljiään, ei siis ns. maailman ihmisiä.

        Mutta pitäydytään vielä Paavalissa ja Apostolien teoissa.
        Sieltä ei kenenkään kannata lähteä erehtymisiä eikä eksymisiä etsimään - ei kalamoksen eväillä eikä muutenkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      133
      2686
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      256
      2244
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      17
      1383
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1042
    5. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      993
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      89
      962
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      882
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      52
      774
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      721
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      274
      716
    Aihe