Vastasin topicciin, jossa joku ihmetteli, miksi naiset rakastuvat kusipäihin. Tiivistin omat havaintoni aiheesta sekä tarinani, miten pääsin katkeruudestani ja tein ison edistysaskeleen ihmissuhde-elämässäni. Päätin tehdä aiheesta oman topicin, koska toivon, että mahdollisimman moni yksinäinen mies lukisi sen ja että edes joku saisi siitä apua tai toivoa. Näin se meni:
Monesti kusipäistä huokuu itsevarmuutta, määrätietoisuutta ja voimaa saada haluamansa. Kusipäähän ihastuva nainen kokee sellaisen miehen vahvana ja turvallisena. Jos mies on vain k*sipää, ei tietenkään natsaa. Ei nainen halua sellaista miestä, jonka seurassa olo tuntuu aina pahalta; rentuilla on taipumus stimuloida koko tunneskaalaa. Välillä nainen voi pettyä katkerasti; välillä renttu saa hänet onnensa kukkuloille.
Usein kiltti mies pyrkii miellyttämään naista. Hän on aina mukava ja kohtelias. Kiltti mies myötäilee naisen mielipiteitä, vaikka olisi eri mieltä. Kiltti mies usein teeskentelee olevansa kaikin tavoin samanlainen kuin tavoittelemansa nainen. Silloinhan mies on epäaito, minkä nainen luultavasti aistii. Kiltti mies on perässävedettävä vässykkä. Hän vaikuttaa heikolta, kyvyttömältä puolustamaan itseään ja kumppaniaan. Ehkäpä nainen ei halua sellaisia geenejä lapsilleen. Vaikka nainen voi järjellään ajatella: "siinäpä luotettava kumppani", hän ei tunnetasolla syty.
Itse olin yksin melkein 30-vuotiaaksi. Suhteeni kestivät yhdestä yöstä kuukauteen, ja joskus olin parikin vuotta selibaatissa. Oli niiiin väärin, että työtävieroksuvat, petolliset paskiaiset veivät naiset ja minä jäin yksin. Katkeroiduin ja masennuin.
Olin jo noin 10 vuotta yrittänyt turhaan löytää vakituista, tasokasta tyttöystävää, kun aloin tajuta: jos ei jokin toiminta tuota tulosta, kannattaa toimia toisin. Luin pelimies- ja pokausoppaita - perehdyin mm. Neil Straussin, Mysteryn ja David DeAngelon ja Wayne Juggler Elisen teksteihin. Sain niillä opeilla kai muutaman kerran pesää, mutta persoonani soti sellaista muutosta vastaan. Sisäistin silti niistä oppaista ja omista kokemuksista muutamia juttuja, jotka sopivat persoonaani ja ovat auttaneet eteenpäin. Olen oppinut mm:
- Aina ei tarvitse olla kohtelias. Ei tarvitse tarjota naiselle drinkkiä eikä kannata jatkuvasti ylistää hänen ihanuuttaan. Kohteliailla eleillä on merkitystä, kun niitä käyttää säästeliäämmin. Naisen voi palkita niillä, kun hän on ollut erityisen ihana. Näin mies luo sellaista taustaoletusta, että mies on VALITSIJA, ei valinnan kohde. Ja se parantaa miehen mahdollisuuksia.
- Voi olla myös piikikäs, kunhan on samalla hauska ja itsevarma. Varsinkin kaunis, arvonsa tunteva nainen kestää pienen odottamattoman herjan ja se voi lisätä hänen kiinnostustaan, koska hän on tottunut ja kyllästynyt jatkuviin kehuihin. Mies joka uskaltaa olla vähän röyhkeä, on erilainen kuin ne muut miehet.
- Ei kannata suostua kaikkeen mitä nainen ehdottaa. Jos nainen haluaa teatteriin ja itse haluaa nähdä jonkun bändin, voi sanoa: "Mä meen sinne keikalle, pitäis nähä pari frendiä, mut katellaan illemmalla, tai joku toinen päivä. Tai tuu mukaan jos haluut." Näin osoitat, että sulla on oma tahto, oma elämä ja muutakin seuraa. Näin vihjaat ettet ole hänelle itsestäänselvyys. Naiselle voi tulla sellainenkin fiilis, että sulla riittää vientiä, ja hän saattaa siksi haluta sinua entistä enemmän. Hän on valmis tekemään työtä eteesi, ja näin arvosi kasvaa hänen silmissään.
- Jos nainen kehuu minua, en ala vähätellä itseäni, että "no emmä nyt tiijä en mä nyt niin erityisen hyvä siinä oo." Parempi vastata vekkulimaisesti hymyillen, että "en mä niin hyvä oo... vaan paras!"
- Joskus luulin että empaattisuus ja ymmärtäväisyys sytyttävät naisen. Jos vaikka nainen on kokenut jonkin menetyksen, siitä ei kannata liikaa kysellä, ja jos hän itse haluaa puhua siitä, voi olla hyvä kääntää puheenaihe johonkin mukavampaan. Ikävistä asioista puhuminen luo ikävän fiiliksen ja kivat aiheet luovat kivan fiiliksen - yksinkertaista. Sydän saa olla paikallaan, mutta aiemmin kompastuskiveni oli liiallinenkin halu leikkiä terapeuttia ja yrittää ratkoa ongelmia, jotka eivät kuulu mulle.
- Ylipäätään liika murehtiminen on luotaantyöntävää.
Eivät nuokaan havainnot tuottaneet heti tulosta. Olin vielä jokusen vuoden epätoivoinen ja yksinäinen, kunnes onnistuin unohtamaan koko pakottavan tarpeen löytää nainen. Jollain ihmeellä onnistuin eräänä kesänä nauttimaan elämästäni sellaisena kuin se on. Samana kesänä tapasin täydellisen naisen. Ihme ja kumma, se nainen pysyi vierelläni sen kesän... ja seuraavankin kesän, ja...
Ollaan oltu kolmisen vuotta yhdessä, joista kihloissa pari vuotta. Talvella mennään naimisiin. Minun ei edes tarvinnut tehdä itsestäni kusipäätä tai pelimiestä. Minun ei periaatteessa tarvinnut muuta kuin hylätä liiallinen miellyttämishalu, olla rohkeammin oma itseni ja lakata uskomasta, että TARVITSEN naisen.
Kysymys kelle tahansa yksinäiselle: miten SINÄ voisit muuttaa toimintaasi, jotta elämäsi kulkisi haluamaasi suuntaan?
Monesti kusipäistä huokuu itsevarmuutta, määrätietoisuutta ja voimaa saada haluamansa. Kusipäähän ihastuva nainen kokee sellaisen miehen vahvana ja turvallisena. Jos mies on vain k*sipää, ei tietenkään natsaa. Ei nainen halua sellaista miestä, jonka seurassa olo tuntuu aina pahalta; rentuilla on taipumus stimuloida koko tunneskaalaa. Välillä nainen voi pettyä katkerasti; välillä renttu saa hänet onnensa kukkuloille.
Usein kiltti mies pyrkii miellyttämään naista. Hän on aina mukava ja kohtelias. Kiltti mies myötäilee naisen mielipiteitä, vaikka olisi eri mieltä. Kiltti mies usein teeskentelee olevansa kaikin tavoin samanlainen kuin tavoittelemansa nainen. Silloinhan mies on epäaito, minkä nainen luultavasti aistii. Kiltti mies on perässävedettävä vässykkä. Hän vaikuttaa heikolta, kyvyttömältä puolustamaan itseään ja kumppaniaan. Ehkäpä nainen ei halua sellaisia geenejä lapsilleen. Vaikka nainen voi järjellään ajatella: "siinäpä luotettava kumppani", hän ei tunnetasolla syty.
Itse olin yksin melkein 30-vuotiaaksi. Suhteeni kestivät yhdestä yöstä kuukauteen, ja joskus olin parikin vuotta selibaatissa. Oli niiiin väärin, että työtävieroksuvat, petolliset paskiaiset veivät naiset ja minä jäin yksin. Katkeroiduin ja masennuin.
Olin jo noin 10 vuotta yrittänyt turhaan löytää vakituista, tasokasta tyttöystävää, kun aloin tajuta: jos ei jokin toiminta tuota tulosta, kannattaa toimia toisin. Luin pelimies- ja pokausoppaita - perehdyin mm. Neil Straussin, Mysteryn ja David DeAngelon ja Wayne Juggler Elisen teksteihin. Sain niillä opeilla kai muutaman kerran pesää, mutta persoonani soti sellaista muutosta vastaan. Sisäistin silti niistä oppaista ja omista kokemuksista muutamia juttuja, jotka sopivat persoonaani ja ovat auttaneet eteenpäin. Olen oppinut mm:
- Aina ei tarvitse olla kohtelias. Ei tarvitse tarjota naiselle drinkkiä eikä kannata jatkuvasti ylistää hänen ihanuuttaan. Kohteliailla eleillä on merkitystä, kun niitä käyttää säästeliäämmin. Naisen voi palkita niillä, kun hän on ollut erityisen ihana. Näin mies luo sellaista taustaoletusta, että mies on VALITSIJA, ei valinnan kohde. Ja se parantaa miehen mahdollisuuksia.
- Voi olla myös piikikäs, kunhan on samalla hauska ja itsevarma. Varsinkin kaunis, arvonsa tunteva nainen kestää pienen odottamattoman herjan ja se voi lisätä hänen kiinnostustaan, koska hän on tottunut ja kyllästynyt jatkuviin kehuihin. Mies joka uskaltaa olla vähän röyhkeä, on erilainen kuin ne muut miehet.
- Ei kannata suostua kaikkeen mitä nainen ehdottaa. Jos nainen haluaa teatteriin ja itse haluaa nähdä jonkun bändin, voi sanoa: "Mä meen sinne keikalle, pitäis nähä pari frendiä, mut katellaan illemmalla, tai joku toinen päivä. Tai tuu mukaan jos haluut." Näin osoitat, että sulla on oma tahto, oma elämä ja muutakin seuraa. Näin vihjaat ettet ole hänelle itsestäänselvyys. Naiselle voi tulla sellainenkin fiilis, että sulla riittää vientiä, ja hän saattaa siksi haluta sinua entistä enemmän. Hän on valmis tekemään työtä eteesi, ja näin arvosi kasvaa hänen silmissään.
- Jos nainen kehuu minua, en ala vähätellä itseäni, että "no emmä nyt tiijä en mä nyt niin erityisen hyvä siinä oo." Parempi vastata vekkulimaisesti hymyillen, että "en mä niin hyvä oo... vaan paras!"
- Joskus luulin että empaattisuus ja ymmärtäväisyys sytyttävät naisen. Jos vaikka nainen on kokenut jonkin menetyksen, siitä ei kannata liikaa kysellä, ja jos hän itse haluaa puhua siitä, voi olla hyvä kääntää puheenaihe johonkin mukavampaan. Ikävistä asioista puhuminen luo ikävän fiiliksen ja kivat aiheet luovat kivan fiiliksen - yksinkertaista. Sydän saa olla paikallaan, mutta aiemmin kompastuskiveni oli liiallinenkin halu leikkiä terapeuttia ja yrittää ratkoa ongelmia, jotka eivät kuulu mulle.
- Ylipäätään liika murehtiminen on luotaantyöntävää.
Eivät nuokaan havainnot tuottaneet heti tulosta. Olin vielä jokusen vuoden epätoivoinen ja yksinäinen, kunnes onnistuin unohtamaan koko pakottavan tarpeen löytää nainen. Jollain ihmeellä onnistuin eräänä kesänä nauttimaan elämästäni sellaisena kuin se on. Samana kesänä tapasin täydellisen naisen. Ihme ja kumma, se nainen pysyi vierelläni sen kesän... ja seuraavankin kesän, ja...
Ollaan oltu kolmisen vuotta yhdessä, joista kihloissa pari vuotta. Talvella mennään naimisiin. Minun ei edes tarvinnut tehdä itsestäni kusipäätä tai pelimiestä. Minun ei periaatteessa tarvinnut muuta kuin hylätä liiallinen miellyttämishalu, olla rohkeammin oma itseni ja lakata uskomasta, että TARVITSEN naisen.
Kysymys kelle tahansa yksinäiselle: miten SINÄ voisit muuttaa toimintaasi, jotta elämäsi kulkisi haluamaasi suuntaan?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yleensähän se ei ole muutostila vaan tahtotila, jonka ihminen vaatii. Olemassa olevat realiteetit monikin tunnistaa ja tietää. Tietää mitä ja miten pitäisi toimia, mutta sen toteuttamisen tekemiseen ei aina löydy riittävästi tahtoa ja resursseja. Mielummin jäädään sille "mukavuusalueelle" kuin astutaan sieltä pois. Ensin on oltava riittävästi tahtoa, jotta mitään liikettä voi syntyä.
Joo tämähän oli ihan sitä peruskauraa, että miten pelimiehet ja rakkauden ammattilaiset opettavat miehiä löytämään naisen. Asia ei ole kuitenkaan ihan näin mutkaton. Pelimiesskeida ei auta ketään. Se on vain amerikkalaista roinaa, mitä ei tarvitse aina joka tilanteessa matkia. Pelimiespellejen ohutta miehuutta ei ole syytä millään lailla jäljitellä. Enemmänkin on kyse Introvertti ja Ekstrovertti- rajauksesta. Ekstrovertti pelimiespelle mies on impulsiivinen, dominoiva, aggressiivinen ja kovaääninen. Mutta loppujen lopuksi yleensä pullistelijat ovat niitä heikkoja. Introvertit taas osoittavat voimaansa passivisesti ja epäsuorasti ja koska ihmisten kalibrointikyky on niin heikkoa, heitä luullaan jotenkin ujoiksi tai ongelmaisiksi. Yleensä kuitenkin hienovarainen asioiden käsittely on merkki vahvuudesta. Parhaat saalistajat piilottavat kyntensä.
Naiset toimivat aika primitiivisesti loppujen lopuksi. Heihin vetoaa varallisuus ja rohkeus. Pahoilla pojilla on rohkeutta ja KT- miehillä on taas varallisuutta. AT- mies jää ilman, koska hänellä ei ole rohkeutta ja varallisuutta. Feminismi on repinyt perhe instituution hajalle vaikka se on miehelle rauhan ja terveyden viimeinen linnake. Feministien mukaan miehet ovat jotain ihmisapinoita, jotka haluavat vain nu.ssia ja syödä. Naisia pitäisi valistaa kunnoittamaan hienovaraisia miehiä ja miehen seksuaalisuuden kauneutta ja monipuolisuutta.
Miehen panettavuudelle on olemassa kaksi eri ilmenemismuotoa: Hyvät asiakaspalvelukyvyt ja yhteiskunnallinen status. 90% miehen panettavuudesta on asemaa yhteiskunnassa, mutta sitä ennen miehen pitää taitaa tunteeton asiakaspalveluprosessi, joka koostuu 10% miehen markkina- arvoa. Jos miehellä on 0% asiakaspavelutaitoja, hän on ulos pelistä ja setistä. Yleensä KT ja YT- miehillä on kumpaakin kykyä paljon, joten he pääsevät naimisiin.
Mysteryn lakien mukaan ensimmäisen vaiheen( A1) läpäisy johtaa iskemisprosessiin( A2), kun setin nainen eristetään. Kun nainen on eristetty niin luonnollisesti seuraa A3 ja C1( A= attraction, C= comfort) vaiheet ja homma on useimmilla paketissa. Kun nainen on kiinnostunut, niin homma on jo aikalailla siinä. Naisen pokaaminen on siis naurettavan helppoa ja useimmat osaavat pelin A1 ja A2- vaiheiden jälkeen. Suurin haaste on taas naisten nirsous ja vaatimukset yhteiskunnallisessa asemassa. Mitä parempi on miehen asiakaspalvelukyvyt ja asema, sitä panettavampi mies naisten mukaan on. Naiset toimivat ihan primitiivisellä tavalla, kuten kultakalat.
”- Aina ei tarvitse olla kohtelias. Ei tarvitse tarjota naiselle drinkkiä eikä kannata jatkuvasti ylistää hänen ihanuuttaan. Kohteliailla eleillä on merkitystä, kun niitä käyttää säästeliäämmin. Naisen voi palkita niillä, kun hän on ollut erityisen ihana. Näin mies luo sellaista taustaoletusta, että mies on VALITSIJA, ei valinnan kohde. Ja se parantaa miehen” mahdollisuuksia.”
Vain 5% miehistä pystyy valitsemaan naisensa. Älä yritä valehdella, että 25- vee neitsyt kykenee tuosta noin vaan muuttumaan At- miehestä YTM:äksi.
”Voi olla myös piikikäs, kunhan on samalla hauska ja itsevarma. Varsinkin kaunis, arvonsa tunteva nainen kestää pienen odottamattoman herjan ja se voi lisätä hänen kiinnostustaan, koska hän on tottunut ja kyllästynyt jatkuviin kehuihin. Mies joka uskaltaa olla vähän röyhkeä, on erilainen kuin ne muut miehet.”
Toimii vain 10' naisille. Niitä pokaamaan jos mielii niin pitää olla jo aikamoinen grandmaster of the ladies.
-” Ei kannata suostua kaikkeen mitä nainen ehdottaa. Jos nainen haluaa teatteriin ja itse haluaa nähdä jonkun bändin, voi sanoa: "Mä meen sinne keikalle, pitäis nähä pari frendiä, mut katellaan illemmalla, tai joku toinen päivä. Tai tuu mukaan jos haluut." Näin osoitat, että sulla on oma tahto, oma elämä ja muutakin seuraa. Näin vihjaat ettet ole hänelle itsestäänselvyys. Naiselle voi tulla sellainenkin fiilis, että sulla riittää vientiä, ja hän saattaa siksi haluta sinua entistä enemmän. Hän on valmis tekemään työtä eteesi, ja näin arvosi kasvaa hänen silmissään.”
Harvalla kokemattomalla, yksinäisellä tai vähän kokeneella on mahdollisuuksia lähteä tuohon leikkiin.
"- Jos nainen kehuu minua, en ala vähätellä itseäni, että "no emmä nyt tiijä en mä nyt niin erityisen hyvä siinä oo." Parempi vastata vekkulimaisesti hymyillen, että "en mä niin hyvä oo... vaan paras!
Loppujen lopuksi ”saaminen” on pitkälti tuurista kiinni ja monella miehellä ei riitä vapaa- aikaa mennä naisia metsästämään. Tuo pelimiesskeida ei toimi, on pinnallista ja turhaa. Parasta mitä voisi tuossa tapauksessa tehdä, on aloittaa epäsuoralla avauksella ja lähteä purkamaan settejä ja... no joo. Se on oma leikkinsä se. Hyvää yötä.
"Mä meen sinne keikalle, pitäis nähä pari frendiä, mut katellaan illemmalla, tai joku toinen päivä. Tai tuu mukaan jos haluut."
Nyt ollaan antero kuule yksinäisyys-palstalla.
"Nyt ollaan antero kuule yksinäisyys-palstalla."
Ja sekö tarkoittaa, ettei KELLÄÄN täällä ole YHTÄÄN kaveria? Tuo nyt oli vain yksi esimerkki. Jos ei ole varsinaisia kavereita, niin ehkä on työtovereita, sukulaisia tai muita tuttavia, joiden kanssa vois joskus käydä jossain? Monet käyvät tapahtumissa yksinkin, itsekin käyn ja joskus ihan viihdyn. Tiedän että yksinäisenä sitä eristäytyy helposti neljän seinän sisään, kuten minullekin on yksinäisimpinä kausinani käynyt. Mutta myös yksin voi edes yrittää nauttia elämästään. Muiden ihmisten seura on vain yksi elämän lukuisista potentiaalisista ilon aiheista.
Joku toinen kirjoitti: "Pelimiesskeida ei auta ketään."
Minua se auttoi. Ja tiedän, etten ole ainoa. Ei se tietenkään kaikkia auta. Minuakaan pelimiesskeida ei pelkästään riittänyt auttamaan. Tarvittiin muutakin.
"Älä yritä valehdella, että 25- vee neitsyt kykenee tuosta noin vaan muuttumaan At- miehestä YTM:äksi."
Ei kai kukaan pysty siihen "tuosta vain". Kaikenlainen kehitys tapahtuu yleensä pienissä askelissa. Väitän, että kuka tahansa pystyy etenemään elämässään edes jonkin verran toivomaansa suuntaan, jos haluaa ja yrittää.
Eikä tarvitse olla mikään YTM (ilmeisesti Ylemmän Tason Mies?). En minäkään ole. Voi tyytyä olemaan sellainen kuin on, ja voi tutustua sellaisiin ihmisiin jotka sopivat omaan seuraan. Tälläkin palstalla on yksinäisiä miehiä ja yksinäisiä naisia. Mikä teitä estää tapaamasta toisianne?
>>Mikä teitä estää tapaamasta toisianne?
Sen toisen pitää tehdä se aloite. Pelkkä ilmoitus johon voi vastata ei riitä, vaan aloitteen pitää olla henkilökohtainen kutsu.
Tiivistäisin tutustumisen kolmeen vaiheeseen eli 1. Ensivaikutelma ja tapaaminen. 2. Tutustuminen. 3. Yhdessä oleminen.
Suurimman vaikeuden aiheuttaa yleensä kohta 1. varovaisemmille ja ujoille miehille. Heikko itsevarmuus huokuu ihmisestä ja usein ongelmia voi aiheuttaa sekin että mistä asioista puhuu. Hyvä keino olisikin rohkeasti kysellä eri asioista (lähes mistä vain) ja itsekin kommentoida ja kertoa omista asioistaan. Aina kannattaisi toki noteerata mitä nainen sanoo ja huomioimaan sekin ja vastailemaan tai myötäilemään vaikka retorisesti että on kuullut toisen vastauksen.
Moni saattaa kyllä huomata että jos naista ei hirveästi kiinnosta puhuminen. Ei kannata kuitenkaan liikaa antaa tämän asian vaikuttaa, vaan pyrkii silti rohkeasti jatkamaan juttua. Nainen kyllä lähtee tilanteesta oma-aloitteisesti jos juttelu ei suuremmin kiinnosta. Joskus juttelun jatkaminen voikin saada mielen muuttumaan.
Tuota seikkaa ei oikeastaan opi muuta kuin puhumalla naisille. Kannattaa jättää silti kaikki kaksimieliset yms. jutut myöhemmäksi. Muutenkin vitsailun ja sarkasmin kanssa kannattaa olla varovainen. Sellaiset tulkitaan helposti vain piruiluksi (jos ei tunneta paremmin toisia).
2. Tutustuminen
Tutustuminen alkaa oikeastaan vasta kun on ensin saatu tapailtua pari kertaa. Tämä vaihe yleensä määrittää jatkuuko juttu yhtään pidemmälle.
Tässä vaiheessa suositeltavaa on olla erittäin kohtelias. Lahjat yms. kyllä nopeasti vahvistavat halua tutustua paremmin. Yllätyksellisyys usein vetoaa. Aina kannattaa toki huomioida naisen omat mielipiteet ja ei kannata miehen esittää "vaikeasti tavoiteltavaa". Sillä pelillä ei kovin pitkälle pötkitä.
3. Yhdessä oleminen
n. 99%:a kaikesta materiaalista liittyy tähän seikkaan. Edellä mainittuja asioita pidetään liiankin "normaalina", vaikka useimmiten ne ovat ujoimmille tyypeille juuri se vaikein asia.
Yhdessä olemiseen ei sinänsä ole kyllä mitään erikoissääntöä, vaan aika näyttää miten se sujuu.
Tässä tapauksessa pitäisikin muistaa se ettei liiallinen killtteys ja kohteliaisuus välttämättä pure. Aluksi ne ovat kiva piriste mutta jos siitä tulee tosiaan arkipäivää kuten lahjoista niin ne eivät tarjoa mitään yllätyksellisyyttä.
Kilttien miesten ongelma onkin usein siinä että he myötäilevät liikaa naista (kuten kirjoituksestakin ilmenee) ja vähitellen naiset tympääntyvät siihen.
Yllätyksellisyys on hyvä piirre ja sekin että rohkeasti juttelee mistä tahansa asioista.
Ujojen ja yksinäisten miesten pitäisi kuitenkin eniten satsata voimavarojaan tuohon sosiaalisoimiseen (vaikka se olisi kuinka vaikeeta tahansa). Se on oikeastaan ainoa keino tutustua naisten kanssa.
Ensimmäiset kerrat eivät välttämättä tuota tulosta ja pettymyskin voi alkaa tuottaa ahdistusta mutta myöhemmin kun oppii oikealla lailla lähestymään niin se auttaa tilannetta.
Usein miehistä näkyy myös epätoivoisuus eli "jokainen nainen kelpaa". Sellaista pitäisi aina pyrkiä välttämään. Koskaan ei pitäisikään lähestyä naista sillä asenteella että "tuo nainen on tyttöystäväni tai kumppanini".
Ei vittu mitä soopaa koko ketju täynnä alusta loppuun.
Löysin nykyisen mieheni "sattumalta",heti kun nähtiin,kolahti amorinkaari?Ollaan taviksii,eletään normaali elämää,kunnioitatetaan, luontoa,eläimiä ja ihmisiä...nauretaan tilanne komiikalle,ollaan vakavia jos siltä tuntuu,,on helpotus olla oma itsensä toisen seurassa:D
Pari pointtia tuli mieleeni. Hyviä kirjoituksia oli useita. Ensinnäkin: yksinäisyys ei ole useinkaan totaalista- vaan sielun yksinäisyyttä. Sinulla ei ole ketään ketä ottaa kainaloon, tai mikä tärkeintä, kenelle avautua syvimmistä asioistasi.
Ja mitä tulee naisen pokaamiseen. Ja voin sanoa että näin on pokattu "paljon" naisia :)
Eli.. pointteja jota.. voisin sanoa että kauniitkin naiset jotka saavat kaikkialta suitsutusta, arvostavat. Palaute on "sä olit erillainen ku muut.. et ollut kokoajan kimpussa.."
*) Ole ehdottomasti oma itsesi (tietenkin siivoat ylimääräiset pervoilut, kiroilut ym :) mutta toimit kuten yleensä. Näytteleminen näkyy läpi.
*) Ole itsevarma. Tai.. jos et kykene niin pyri toimimaan niin että vaikutat siltä. A ja o naisen pokaamisessa on se että katsot silmiin ja siitä paljastuu välittömästi itsevarmuuden taso. Jos silmiin katsominen tuottaa vaikeuksia kuten monelle tekee, ajattele silmiin katsoessasi vain vastaosapuolta "haluan tutustua sinuun" "olet nätti" ym. Eikä.. vitsi selviinkö mä tästä.. paljastuuko epävarmuuteni jne.. Mietit toista niin oma, mahdollinen epävarmuus unohtuu. Toinen.. tunnin hikiliikunta ja jääkylmä suihku ennen treffejä. Toimii etenkin huonojen yöunien tms jälkeen jolloin olo ei ole lähtökohtaisesti paras.
*) Älä nuoleskele ja kehu naista (omaa tietenkin pitää sit kehua ;). Esim Facebookissa näkee jatkuvasti tämän ilmiön. Kaunis nainen laittaa kuvia itsestään. Äijät.. ei riitä että 20 eikä 200 vaan 2000 kertaa jauhaa sitä samaa mielistelyjargonia vain huomatuksi tullakseen. Eikä tehoa ei.. komeekin mies paljastaa itsensä ja vetää osakkeensa alas naisen silmissä tällä tapaa.
Miksi? Siksi koska nainen haluaa tavoitella miestä, kokea jännitystä ja menettää mielenkiinnon jos mies on "pokattu" jo valmiiksi. Aivan sama täsmää miehiin. Nainen usein kiinnostaa niin kauan kun se on selvä peli.. kun nainen on "tarjottimella", se ei enää kiinnostakkaan. Ei siis kannata "olla naisen" ennenkuin nainen "on sinun".
Tee mieluummin niin että älä ylimyy naista "omalle mielellesi" ajattelemalla hänen ylivertaista ihanuuttaan vaan ajattele oikeasti että no onhan niitä muitakin.. näin toimit luonnollisesti coolimmin.
*) Ole kiinnostunut naisesta itsestään. Ei ulkokuoresta (tai näytät siltä mutta todellisuudessa olet myytynä hänen upeaan kroppaansa, silmiinsä ym ;). Kysele, kuuntele ole kiinnostunut ja ohjaa jutunvirtaa sen mukaan. Ei niin että kerrot omia juttujasi ja nainen kuuntelee. Nainen kun nainen arvostaa sitä jos olet kiinnostunut hänestä sisimmässään. Mutta..täytyy huomoida se että että kysymykset tulevat keskustelun lomassa ettei mene tenttaamiseen. Diivamainen nainen räppää kynsille jos liian nopeesti alkaa hlö koht asioita kyselemään. Hieman ulkoista viihdykettä rinnalle, hyvä kahvila tms niin alkaa tulemaan :)
*) Älä liioittele, valehtele tms. Ensi treffeillä kerrot liioiteltuja asiotia jotka nainen havaitsee piakkoin oman mielikuvituksesi tuotteeksi niin bye bye. Puhumalla asiat niinkuin ne ovat, varmistat sen että kerrot ne samalla tapaa viikon ja kahdenkin päästä. Tarkkakorvainen poimii heti eroavaisuudet puheistasi jos puhut skeidaa. Luottamus vallitsevine epäkohtineen myy paremmin kuin liioittelu paljastuvine yksityiskohtineen. Eli.. tyyliin.. jos olet päivällä nukkumassa, nainen soittaa, sanot olleesi treenaamassa.. tai sanot että tulipa nukuttua päiväunet. Nainen voi ajatella että ompa luuseri.. mutta ihanan rehellinen..tyyliin. Sensijaan että nainen kysyy, missäpäin oot treenaamassa, tulen sinne.. ööö tuotaa....
plaa plaa..
Tosi hyviä tekstejä tässä. Voisin ihan mielenkiinnosta kirjoittaa miten ainakin minuun ja tuntemieni naisiin vaikuttaa asiat. Miten ja mikä herättää kiinnostuksen.
Sanon nyt aika suoraan kaunistelematta ja rehellisesti minkälaisia asioita mietin, kun mies tulee juttelemaan ym.
Tämähän on myös tosi henkilökohtaista, minkälaisista miehistä kiinnostuu. Minua kiinnostavat erilaiset miehet kuin kavereitani, mutta loput jatkuu kuitenkin samoin. Ja tottakai sitä huomaa ensimmäisenä ulkomuodon. Tärkein on kuitenkin se, mikä tulee sisältä päin, mutta sen saa selville vähän myöhemmin.
Jos otetaan nyt tällainen "klassinen" esimerkki, ollaan baarissa.
Kun puhutaan miehistä, niin kiinnitän huomioni ensiksi siisteihin ja minun silmää miellyttäviin miehiin. Siisteys on tosi tärkeää. Itse kiinnitän huomioni sellaisiin asioihin, joista itsekin pidän huolen. Jos esimerkiksi miehellä on likaiset hampaat, paskaa kynsien alla tai pitkät kynnet, olen lähes varma, etten halua tavata häntä sillä tasolla. Sitten tietenkin katsekontaktista huomaa, onko kiinnostunut.
Sitten kun mies tulee juttelemaan, en pidä siitä, että mies sanoo suoraan "no onpas täällä kauniita naisia".. tai.. "no huhhuh.. mitä naisia".. ja vastaavaa, koska siitä tulee mieleen, että mies haluaa pesää. Siitä vaan tulee sellainen fiilis. Ja lähes kaikki tekee niin. Pidän siitä, kun mies juttelee ihan muista jutuista, kuuntelee ja kysyy. Ei niiden juttujen tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä, jostain kirjoista poimittuja jne.
Sitten, ei tarvitse välttämättä osoittaa, että on kiinnostunut, vaan että jättää sellaisen mielikuvan, josta ei oikein saa selvää. Ns. Frendimäisen vaikutelman, koska aina ei voi tietää, että pelkääkö nainen sitoutua vai ei. Eli jättää mahiksen myöhempään, jolloin ehtii tutustuakkin, ettei homma heti kaadu siihen.
On myös täysin totta, että nainen tietoisesti tai alitajuntaisesti etsii sellaista miestä, joista saa hyvät geenit jälkeläisille. En mielelläni itse tuhlaa sellaisiin aikaani, joissa ei ole potentiaalia. Mutta, jos mies on erittäin hauska ja huumorintajuinen (mikä merkitsee mulle paljon), niin se saattaa muuttaa asiaa (kun ei lasketa ulkonäköä).
Sitten, niin kuin tuolla ylempänä sanottiin, etteivät naiset pidä liian kilteistä, niin se on aivan totta, koska nainen haluaa tuntea itsensä naiseksi.. Että mies on kykeneväinen puolustamaan häntä.. Ja että miehellä olisi myös omat mielipiteet ja toiveet, eikä aina taipuisi naisen mukaan.
Sopivasti kiltti, mutta kohtelias. Pidän siitä, että mies avaa oven yms. Siis, että on herrasmies. Myöskin, että on itsevarma, mutta ei liikaa. Siten, ettei näy hehkua, muttei myöskään niin, että puhuisi kuinka huono on. Mieluiten, ettei hehkuta, muttei myös alenna ollenkaan.
Sitten, kun ollaan keskusteltu ym, niin tärkeää on, että pitää huomion naisessa, mutta unohtamatta hänen ystäviään. Keskustelee myös heille, ettei kellekkään tule alemmuuskompleksia.
Se, mikä saa mut juoksemaan karkuun on suorat vihjaukset seurustelusta tai että "olisi kiva, jos olis joku".. Siitä tulee tosi ahdistava olo. Sitä ei pidä ilmaista tuolla tavalla. Se juttu tulee mun mielestä luonnostaan.
Sitten kun tulee se lähdön hetki, niin mieluummin antaa oman numeron kuin pyytää naisen. Kyllä nainen ottaa yhteyttä, jos on oikeasti kiinnostunut. Itse en mielelläni jakele kaikille halukkaille numeroani.
Tähän vielä lisäksi. Mun ajatuksiin on jäänyt parhaiten sellaiset miehet, jotka eivät ole yrittäneet mitään suoraan, vaan jutelleet ihan perus niitä näitä.
Niin ja pahin on tämä: Olet kaverin kanssa baarissa, mies tulee iskemään kaveria, kaveri ei lämpene, mies siirtyy luoksesi. Ei kukaan halua olla toinen vaihtoehto. Sen takia tärkeää on, että huomioi myös ystäviä eikä ole kuin hevonen laput silmillään.
Mutta siis, avoimuus, hauskuus, positiivisuus ja aitous iskee.
Tää teksi saattaa kuullostaa ehkä itsekkäältä ja itserakkaalta ym, mutta jokainen on rehellisesti vähän itsekäs ja täytyykin olla, terveellä tavalla. :p
käkipäät saatana.. aloitusviesti ainoa minkä jaksoin lukea.
Fuck you asshole peränen paska!!!! :D:D:D:D:DD:D::D:D:D:
Anttirenttu on muuten oikeassa. Itse ainakin naisena olen tätä mieltä. Varattu nainen olen, ja kommentoin tähän lähinnä siksi että olen tietoinen siitä kuinka paljon sinkkuja on olemassa.
Itse olen kai ihan nätti nainen ja vaikka olenkin ujo ja ties mitä, niin jostain syystä miehet luulevat, että jokainen nainen tykkää kuunnella kehuja ulkonäöstään. Minä en.. Ihastuinkin mieheeni (5 vuotta jo yhdessä, mikä on 22 vuotiaan iässä ihan hyvä saavutus mielestäni..) juuri siksi (tai siis osa syynä) että hän ei ikinä puhunut ns pinnallisuuksista. Hän ei koskaan sanonut että ohhoh, ootpa kaunis. Hän ei kehunut minun ulkonäköäni lainkaan. Toki vähän myöhemmin ajattelin, että olinko rupsahtanut vai mitä oikein tämä on, että mies ei pukahda mitään ulkonäöstäni. Mutta se vain on niin, että olin sattunut löytämään itselleni aivan täydellisen miehen: mies, joka ei välitä pinnallisuuksista. Kuulostaa vähän pöljältä, mutta itse olen samanlainen. En ylipäätään itsekään pidä miehistä, jotka ovat yliruskettuneita tai bodareita. Sellainen normaali on mukava. Sellainen, joka ei yritä liikaa.
Olen elovena-tyttö, sen tunnustan. Minun ei ole tarvinnut paljoa meikkiä käyttää, ja kaikenlaiset tekokynnet ja hiuslisäkkeet ovat ihan vieraita minulle, kun perin vanhemmiltani oudon tuuheat, pitkät vaaleat hiukset. Runko on pitkä, ja rintaa löytyy, peppu kivan pyöreä - arkiliikunnalla pysyn hyvässä kunnossa. Jos tahtoisin itseäni muuttaa, niin kävisin toki salilla. Mutta miksi hyvää pitäisi yrittää liikaa parantaa? Näin ajattelen. Ja samaa toivon mieheltä. Mieheni on pitkä, luonnollinen, ihanat silmät ja tumma tukka ja kulmakarvat. Eikä minua haittaa ettei hän käy salilla, vaan hänkin on pysynyt hyvässä kunnossa fyysistä työtä tehden.
Ah. Hyppäsin yli aiheen, puhumaan itsestäni. Olenkohan hieman narsisti. :) Tai sitten vain rakastunut ja onnellinen.
Minun vinkkini kaikille sinkuille onkin miettiä, että miksi viehätyt tietyntyyppisistä tyypeistä ja jos esim. huomaat itsesi aina pettyvän tai huomaat että sinut jätettiin, niin mikä voisi olla syynä.
Olemme aika paljon miehekkeeni kanssa mieskavereiden saartamana, joten olen ainakin huomannut parikymppisistä kolmeen kymmeneen miehissä sen, että he usein puhuvat vähän itsensä pussiin. Monesti oikeastaan yllätyn, miten ristiriitaisia heidän puheensa ovat.. Esim. joku koneella viihtyvä, lihava mies saattaa olla todella "into" johonkin tyttösiin, jotka harrastavat vaikkapa saleilua, ja jotka ovat koko ajan menossa, tai matkustavat ympäri maailmaa. Voiko tämmöinen toimia, jos ihan joka asia on eri tavalla?
Ja sitten on naisia, jotka haaveilevat ihan samalla tavalla. Tai vaikkapa joku kokematon nainen haaveilee miehestä, joka olisi sellainen kova menijä, ja joka vaikuttaa aidosti todella playeriltä.. Minusta kyllä usein tuntuu että nämä sinkut, jotka liikaa etsivät "sitä oikeaa" tai edes jotain seurustelukaveria, niin ovat kyllä aika metsässä.
Sekin neuvo olisi, että älä etsi mitään. Mutta se ei tarkoita sitä, että saisi jatkaa sitä lusmuamista. Haastakaa itsenne uusiin juttuihin. Avoimin mielin. Mitä enemmän näkee ja kokee, sitä varmemmin sattuu tapahtumaan yllätyksiä.
Itse en ole koskaan etsinyt miestä. En ole ikinä ollut tyyppiä joka haaveilee poikaystävästä, tai prinsseitä. Ne vain ovat "tulleet" luokse. Tai tyrkyttäneet tai jotain. Joskus nuorempana muutamat rentut vähän kuin väkisin päättivät että minä olen heidän, niin lopulta sitten olinkin. :) Mutta sitten kun nainen oikeasti rakastuu, niin kuten minäkin, ekaa kertaa elämässäni olinkin tilanteessa, että mietin että mitähän tämä (nykyinen) mieheni oikein minusta ajattelee. En tiedä oliko mieheni luonnostaan fiksu, tiesi olla liikaa kehumatta minua. Vai oliko hän kuten minäkin: ei etsinyt naisia. Ei etsinyt suhdetta. Ja sitten vain sytytti.
Ah, en usko että kukaan lukee tätä. :D
Miksi ihmisen joka ei ole ikinä tehnyt mitään oman onnensa eteen tarvii alkaa neuvomaan ihmisiä? Ja sitten vielä kerroit että sut voi painostaa suhteeseen tai sitten olemalla välinpitämätön. Mitä tästä voi mahdollisesti saada irti?