2 maailmansota

Valmistelut Saksan tuhoamiseksi alkoivat 1930-luvun puolivälissä, sekä USA että Englanti aloittivat varustautumisen ja informaatiosodan Saksaa vastaan, joka oli alkanut vaihtojärjestelmäkaupallaan useiden maiden kanssa alkanut romahduttaa finanssieliitin kultajärjestelmää. Saksa yritti jo 30-luvulla irrottautua kansainvälisen korkokapitalismin orjuudesta.

Saksan uusi 1930-luvun talousjärjestelmä olisi ollut tuhoava voima koko kansainväliselle rahamaailmalle.Saksan menestys olisi johtanut siihen, että finanssieliittiläiset olisivat joutuneet sulkemaan pankkinsa.

Roosevelt piti marraskuussa 1937 Chicagossa tunnetun puheensa. finanssitoimija Baruch oli sanonut puheen jälkeen kenraali Marshallille: hitler tuhotaan. Hän vaihtosysteeminsä on tuhottava. Britannian hallitus päätti myös, että yhtään eurooppalaista markkinaa ei luovuteta ja anneta Saksalle taloudellisia etuja, saksan vaihtojärjestelmä on tuhottava oli hinta sitten mikä hyvänsä. Hitlerin poliittiset näkemykset eivät aiheuttaneet sotaa saksaa vastaan. Syy oli, että saksa oli onnistunut tekemään uuden ja menestyvän, kasvavan talouden. Sodan syy oli kateus ja ahneus.

Toinen maailmansota aloitettiin USA:n toimesta, jotta Lontoosta ja New Yorkista käsin organisoitu ja sinne omaisuuksia haalinut rahajärjestelmä ei romahtaisi uuden vapaan saksalaisen talousjärjestelmän vuoksi. 1970 oli Lännen irrotettava dollari kultakannasta, jotta tämä nykyinen taloussysteemi saatiin pidettyä kasassa.
7193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Asia on monitahoinen. Banksterit rikastuvat parhaiten sodilla koska sodassa valtiot velkaantuvat eniten, siksi sota on parasta businesta.

Lainataan rahaa hyvällä korolla, lainarahallla valtio ostaa materiaalia saman korporaation asetehtailta jne,

USA ja Wall streetin banksterit tukivat Aatun valtaan, rahoitus ja yhteistyö jatkui aina sodan lähes loppuun asti.

Professor Antony Sutton: Wall Street & the rise of Hitler
http://www.youtube.com/watch?v=3sCpsq55uic

Sama taho tuki myös Neuvostoliittoa.
http://www.youtube.com/watch?v=w71BuauA7pc

Taustalla tuttu juttu; raha ja valta. Tukemalla kaikkia sodan osapuolia, saadaan optimaalinen voitto.

Äänestä
  • Ja kaikista naurettavinta tässä ihmisten höynäytettävyydessä on se, että tästä ei nähdä "Face book" -kampanjoita, koska ihmiset pelkäävät maailman sotaakin enemmän tulevansa naurunalaisiksi yksinkertaisen ad hominem -kampanjan ansiosta. "Oletko sinä niitä salaliittoteorioihin höynähtäneitä vähäuskoisia hölmöjä? Mene hoitoon, olet ihan tyhmä". Ihmiset tietävät, että heitä narutetaan, mutta he menevät mieluummin vaikka sotaan, kuin ihmettelevät sodan motiiveja julkisesti(joka estäisi johtajia sotia tekemästä).

    Äänestä

Mikä ihme tuo olisi. Kouluissa ei opeteta todellisia syitä ja asioita vain niitä mitä jotkut haluaa toisten oppivan...

Äänestä
  • kyllä koska USA Hyvä muut Paha ja ovathan ne niin samanlaisia ku me. :)

    Äänestä

USA on paha siinä missä muutkin. USA teki itseään vastaan Mainilan laukaukset -tyyppisen ratkaisun 9/11-iskuina.

USA on sotahullu maa, jonka viihdeteollisuus suoltaa USA-myönteistä propagandaa, mm. Red Dawn -elokuvan uusintaversio ja ties mitkä, aina on jenkit hyviksiä vaikka he ovat pahiksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fran34 kirjoitti:

Valmistelut Saksan tuhoamiseksi alkoivat 1930-luvun puolivälissä, sekä USA että Englanti aloittivat varustautumisen ja informaatiosodan Saksaa vastaan, joka oli alkanut vaihtojärjestelmäkaupallaan useiden maiden kanssa alkanut romahduttaa finanssieliitin kultajärjestelmää. Saksa yritti jo 30-luvulla irrottautua kansainvälisen korkokapitalismin orjuudesta.

Saksan uusi 1930-luvun talousjärjestelmä olisi ollut tuhoava voima koko kansainväliselle rahamaailmalle.Saksan menestys olisi johtanut siihen, että finanssieliittiläiset olisivat joutuneet sulkemaan pankkinsa.

Roosevelt piti marraskuussa 1937 Chicagossa tunnetun puheensa. finanssitoimija Baruch oli sanonut puheen jälkeen kenraali Marshallille: hitler tuhotaan. Hän vaihtosysteeminsä on tuhottava. Britannian hallitus päätti myös, että yhtään eurooppalaista markkinaa ei luovuteta ja anneta Saksalle taloudellisia etuja, saksan vaihtojärjestelmä on tuhottava oli hinta sitten mikä hyvänsä. Hitlerin poliittiset näkemykset eivät aiheuttaneet sotaa saksaa vastaan. Syy oli, että saksa oli onnistunut tekemään uuden ja menestyvän, kasvavan talouden. Sodan syy oli kateus ja ahneus.

Toinen maailmansota aloitettiin USA:n toimesta, jotta Lontoosta ja New Yorkista käsin organisoitu ja sinne omaisuuksia haalinut rahajärjestelmä ei romahtaisi uuden vapaan saksalaisen talousjärjestelmän vuoksi. 1970 oli Lännen irrotettava dollari kultakannasta, jotta tämä nykyinen taloussysteemi saatiin pidettyä kasassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu