VÄLIINPUTOAJAT

Minua on jo hieman ennen rippikoulu-ikää alkanut askarruttamaan seuraava asia(eli reilu seitsemän vuotta): Mihin pääsevät/joutuvat ne ihmiset joille ei ole koskaan saatettu tietoon evankeliumia? Tarkoitan tällä lähinnä alkuasukasheimoja tms, jotka ovat elelleet autuaan tietämättöminä ns "sivistyneestä maailmasta". Onko heille taivaspaikka auki vai kutsuuko alakerta?

Olen kysynyt tätä esimerkiksi muutamissa keskusteluissa pappien ja nuorisotyöntekijöiden kanssa ja he sanovat sen olevan epäoleellinen tieto minulle. Vain yksi papeista antoi vastauksen ja tuomio oli tyly; "Väliinputoajat" joutuvat helvettiin. Perusteluja ei tullut.

Jos näin on, olemme me ihmiset todella epäarvoisessa asemassa.

Toivoisin asiallisia vastauksia eikä kiihkoilua mihinkään suuntaan.
9364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Olen kysynyt tätä esimerkiksi muutamissa keskusteluissa pappien ja nuorisotyöntekijöiden kanssa ja he sanovat sen olevan epäoleellinen tieto minulle"

Muistan, että rippikoulussa kerrottiin Jumalan luoneen ihmisen omaksi ilokseen. Eikö tämä tarkoita sitä, että taivaassa on oltava siis myös surua? Eikö Jumala olekaan kaikkivoipa, koska hän tarvitsi lepoa seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.

Kaikkivoipa Jumalahan voisi luoda maailmankaikkeuden äärettömän monta kertaa peräkkäin olematta vähääkään hengästynyt. Näihin ja moniin yhtä konkreettisiin lapsen kysymyksiin olisimme halunneet silloin saada vastauksia, mutta emme saaneet.

Rippikoulua pitäneen papin mielestä ne olivat viisastelua.

Äänestä

Olen miettinyt samaa ja sen takia pitäisi evankeliumia julistaa joka paikkaan ja kaikille.Papit ei osanneet vastata ja koittivat luikerrella sun kohdalla.Olivat tympeitä kumminkin.Olen sitä mieltä,että ne jotka eivät ole kuulleet tuomitaan omantunnon mukaan.Tämä ei ole fakta vaan omamielipiteeni jonka perustan Roomalaiskirjeesen.Room.2:14-16.

Äänestä
  • Tämä on yksi asia joka minulle on Raamatuntulkinnassa jäänyt epäselväksi: onko Paavali kaikkitietävä ja erehtymätön kaikessa mitä kristinuskoon tulee? Entä muut Raamatun kirjeiden kirjoittajat?

    Äänestä

  • hmh kirjoitti:

    Tämä on yksi asia joka minulle on Raamatuntulkinnassa jäänyt epäselväksi: onko Paavali kaikkitietävä ja erehtymätön kaikessa mitä kristinuskoon tulee? Entä muut Raamatun kirjeiden kirjoittajat?

    Turkkusest, kun Turkkulaiset yleens vain kyselee tyhmii?
    Kuka meist nyt erehtymätön ois, ihmisiis.

    Äänestä

Vaikka evankeliumi vietäisiinkin joka ikiseen maailmankolkkaan, onko silti reilua moittia niitä, jotka haluavat pitää isiensä uskosta ja siihen liittyvästä kulttuuriperinnöstä kiinni? Onko reilua, että yksi syntyy uskovaiseen ympäristöön ja toinen toisuskoiseen ympäristöön, ja että kummankin sitten pitäisi tehdä "ainoa oikea valinta"?

Ei ole, sanoo maalaisjärki. Tämä onkin yksi niistä syistä, miksi lakkasin olemasta kristitty.

Hindulaisuudessa Jumala antaa ystävällisesti kaikkien tulla luokseen itselle sopivinta polkua - ymmärtäähän hän kaikkitietävänä Jumalana ihmisten erilaisuuden ja individualismin tarpeen. Ketään ei tuomita ikuiseen kadotukseen, ei edes niitä, jotka eivät ole pätkääkään kiinnostuneet Jumalan etsinnästä. Meillä on ikuisesti aikaa ja mahdollisuuksia lopettaa pyöriminen jälleensyntymän pyörässä menemällä Hänen luokseen.

Äänestä
  • ...sen itsekin olen pääsääni pyöritellyt kuten viestin alussa sanoit. Itse en tosin muihin uskontoihin ole perehtynyt vaan olen ainakin vielä tyytynyt "uskottomuuteen". Pidän enemmän ajattelutavoista joissa hyvä(ja paha) lähtee ihmisestä itsestään.

    Äänestä

Kyllä kristinuskon mukaan lopulta toteutuu täydellinen oikeudenmukaisuus jossa kukaan ei voi joutua vastaamaan tietämättömyydestään.

Väitätkö nyt aivan rehellisesti ettet ole saanut vastausta kysymykseesi ev.lut. papilta?

Paremminkin olisi ymmärrettävissä, että noiden tietämättömien puolesta vastaamaan joutuisivat tietävät, jotka ovat pitäneet tiedon itsellään vastoin Raamatun opetusta.

Luulisin etteivät minkään uskonnon mukaan tietämättömät tule tuomituiksi.

Äänestä
  • Tällaista vastausta juuri kaipasin! En siis sisällön vuoksi vaan siksi että perustelut tulivat mukana.

    Ja todellakin ev. lut. pappien kanssa näin kävi. Varsinkin riparilla tätä kysymystä pidettiin pään aukomisena joka ei liittynyt kristinuskoon mitenkään.

    Mutta kiitos sinulle tästä vastauksesta.

    Äänestä

"Jos näin on, olemme me ihmiset todella epäarvoisessa asemassa."

lähes aina absurdeihin ajatuskulkuihin.

Syykin tähän on selvä; (lähes) kaikki uskonnot ovat taikauskoisten ihmisten kehittämiä ajalla, jolloin tieteet olivat vielä lapsen kengissään.

Luepa ajatuksella esim. tämä linkki. Ehkäpä sinä ymmärrät minun ajatuksiani siitä, ettei ihminen voisi itse päättää sielunsa "loppusijoituksesta", mikäli Raamattu olisi totta.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000004109204

Itse en usko sieluihin enkä jumaliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


frrantic kirjoitti:

Minua on jo hieman ennen rippikoulu-ikää alkanut askarruttamaan seuraava asia(eli reilu seitsemän vuotta): Mihin pääsevät/joutuvat ne ihmiset joille ei ole koskaan saatettu tietoon evankeliumia? Tarkoitan tällä lähinnä alkuasukasheimoja tms, jotka ovat elelleet autuaan tietämättöminä ns "sivistyneestä maailmasta". Onko heille taivaspaikka auki vai kutsuuko alakerta?

Olen kysynyt tätä esimerkiksi muutamissa keskusteluissa pappien ja nuorisotyöntekijöiden kanssa ja he sanovat sen olevan epäoleellinen tieto minulle. Vain yksi papeista antoi vastauksen ja tuomio oli tyly; "Väliinputoajat" joutuvat helvettiin. Perusteluja ei tullut.

Jos näin on, olemme me ihmiset todella epäarvoisessa asemassa.

Toivoisin asiallisia vastauksia eikä kiihkoilua mihinkään suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu