Avoliitosta

Pari on elänyt avoliitossa useita vuosia. Osapuoli A:lla herää halu palata ehtoollisyhteyteen ja haluaisi siksi myös laittaa vauhtia avioitumiseen. Osapuoli B ilmoittaa, että naimisiin meno käy, jos A tekee ensin asian X, mikä ei suinkaan ole nopea eikä helppo toimenpide. Ei välttämättä edes sellainen, joka onnistuukaan kaikilta ihmisiltä.

Kuinka osapuoli A:n tulee toimia?
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

A:n tulee miettiä, mitä elämältään haluaa. Haluaako esimerkiksi avioliittoa B:n kanssa vai ehtoollisyhteyttä. Vai molempia. Vai sittenkin jotain ihan muuta kuin kumpaakaan näistä. Lisäksi tulee miettiä, miksi B asettaa ko. ehdon. Onko ehto kohtuullinen vai kohtuuton. Suostuisiko A ehtoon vain avioliittoon (ja ehtoollisyhteyteen) päästäkseen vai voisiko A suostua ehtoon muustakin syystä (esim. omasta halusta, rakkaudesta B:hen).

Olen itse elänyt avoliitossa. Sen jälkeen useita vuosia sinkkuna, jona aikana liityin katoliseen kirkkoon. Jokunen vuosi sitten avioiduin hartaan katolilaisen kanssa. Näin on hyvä. Hyvä ettei avoliittoni päätynyt avioliitoksi.

A:lle voimia ja viisautta oikean ratkaisun löytämiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avioliittoon kirjoitti:

Pari on elänyt avoliitossa useita vuosia. Osapuoli A:lla herää halu palata ehtoollisyhteyteen ja haluaisi siksi myös laittaa vauhtia avioitumiseen. Osapuoli B ilmoittaa, että naimisiin meno käy, jos A tekee ensin asian X, mikä ei suinkaan ole nopea eikä helppo toimenpide. Ei välttämättä edes sellainen, joka onnistuukaan kaikilta ihmisiltä.

Kuinka osapuoli A:n tulee toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu