Nykyihminen saapui Kaakkois-Aasiaan jo yli 60,000 vuotta sitten

Laosista löytynyt pääkallo on vanhin Kaakkois-Aasiasta löytynyt nykyihmisen kallo ja se tukee niin "out of Africa"- teoriaa, kuin myös ensimmäistä kertaa vastaa geneettisiä tutkimuksia, joiden mukaan nykyihminen saapui sinne yli 60,000 vuotta sitten.

Kallo itsessään ajoitettiin uranium-thorium (U-Th, suomeksi uraani-torium) ajoitusmenetelmällä ja iäksi saatiin n. 63,000 vuotta. Ympäröivä maakerros ajoitettiin luminesenssimenetelmällä (joko TL tai OSL), millä mitataan mineraalirakeisiin kertynyt säteilymäärä ja näin saadan selville milloin se on viimeksi altistunut lämmölle tai auringolle. Maakerroksen iäksi saatiin n. 46,000-51,000 vuotta, eli hiukan kalloa nuorempi ikä, mikä oli tutkijoiden mukaan oletettavissa.

"Those dates are a bit younger than the direct date on the fossil, which we would expect because we don't know how long the body sat outside the cave before it washed in," Shackelford said."

Eikö kreationistit olekkin jännää, että geneettisten tutkimusten mukaan ihmisen migraatio Kaakkois-Aasiaan ajoitettiin yli 60,000 vuoden taakse, vaikka vanhimmat löydetyt fossiilit olivat hyvin paljon nuorempia, mutta nyt siis löydettiin juuri tuohon ajoitukseen istuva kallo?

http://phys.org/news/2012-08-lao-skull-earliest-modern-human.html

Ps. Kukas Ukko Nooan pojista otti varaslähdön ja hipsi Laosiin noinkin varhain?

20

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jkguythgdhgf

      Joku aivoton tollo uskoo vielä virheellisiin iänmääritysmenetelmiin. Ai niin, sehän onkin evoluutio-uskovainen, eipä ollut yllätys.

      • Miten nuo kaksi toisistaan poikkeavaa menetelmää antoivat toisiinsa täysin sopivat ajoitukset, jos ne olisi virheellisiä? Mietippä todennäköisyyttä sille, että puoliintumisajat ovat keksittyjä ja luminesenssimenetelmällä mitattu maakerros on altistunut valokontaminaatiolle, mutta silti tulokset täsmäävät noin hyvin.

        Olet tollo.

      • jklhiuyjhfuy
        solon1 kirjoitti:

        Miten nuo kaksi toisistaan poikkeavaa menetelmää antoivat toisiinsa täysin sopivat ajoitukset, jos ne olisi virheellisiä? Mietippä todennäköisyyttä sille, että puoliintumisajat ovat keksittyjä ja luminesenssimenetelmällä mitattu maakerros on altistunut valokontaminaatiolle, mutta silti tulokset täsmäävät noin hyvin.

        Olet tollo.

        Sinun uskosi on sokea. Minä tiedän miten näitä mittauksia tehdään ja ne on pelkkää huijausta. Ja niitä tekee evoluutio-uskovaiset.

      • jklhiuyjhfuy kirjoitti:

        Sinun uskosi on sokea. Minä tiedän miten näitä mittauksia tehdään ja ne on pelkkää huijausta. Ja niitä tekee evoluutio-uskovaiset.

        >>Minä tiedän miten näitä mittauksia tehdään...

        No selitä miten niitä tehdään.

      • jklhiuyjhfuy kirjoitti:

        Sinun uskosi on sokea. Minä tiedän miten näitä mittauksia tehdään ja ne on pelkkää huijausta. Ja niitä tekee evoluutio-uskovaiset.

        Sinä nyt et edes tiedä, kummin päin lusikkaa pidetään kädessä ilman äitisi apua.

      • jhfiyoyjjhuu
        kekek-kekek kirjoitti:

        >>Minä tiedän miten näitä mittauksia tehdään...

        No selitä miten niitä tehdään.

        Selitä sinä typerälle apinalaumalle miten avaruusraketti toimii ja katsotaan sitten pääseekö ne sillä kuuhun.

      • jhfiyoyjjhuu kirjoitti:

        Selitä sinä typerälle apinalaumalle miten avaruusraketti toimii ja katsotaan sitten pääseekö ne sillä kuuhun.

        Kerro nyt vaikka miten termoluminesenssiajoitus on huijausta, jos sitä käytetään sille sopivalla aikavälillä?

      • solon1 kirjoitti:

        Kerro nyt vaikka miten termoluminesenssiajoitus on huijausta, jos sitä käytetään sille sopivalla aikavälillä?

        En kyllä tiedä käytettiinkö ajoituksessa termoluminesenssi- vai optista luminesenssiajoitusta. Kerro siis, miksi ne molemmat ovat huijausta?

      • iutuyfseee
        solon1 kirjoitti:

        En kyllä tiedä käytettiinkö ajoituksessa termoluminesenssi- vai optista luminesenssiajoitusta. Kerro siis, miksi ne molemmat ovat huijausta?

        "Selitä sinä typerälle apinalaumalle miten avaruusraketti toimii ja katsotaan sitten pääseekö ne sillä kuuhun."

        Etkö sinä tajua mitä tämä edellinen lause tarkoittaa, ei sen pitäisi niin vaikeaa olla?

      • iutuyfseee kirjoitti:

        "Selitä sinä typerälle apinalaumalle miten avaruusraketti toimii ja katsotaan sitten pääseekö ne sillä kuuhun."

        Etkö sinä tajua mitä tämä edellinen lause tarkoittaa, ei sen pitäisi niin vaikeaa olla?

        "Etkö sinä tajua mitä tämä edellinen lause tarkoittaa, ei sen pitäisi niin vaikeaa olla?"

        Kyllä minä sen merkityksen ymmärsin oikein hyvin ja se tarkoittaa, ettet todellisuudessa ymmärrä ollenkaan aihetta ja se kertoo myös sen, että olet mahdollisesti trolli tai sitten tyhjäpäinen kretardi taas uudella nimimerkillä.

      • iooiyhjhjhf

        Ymmärsit väärin niinkuin evoluutio-uskovainen yleensäkin taas vanhalla nimimerkillä.

      • iooiyhjhjhf kirjoitti:

        Ymmärsit väärin niinkuin evoluutio-uskovainen yleensäkin taas vanhalla nimimerkillä.

        Eihän teidän päittenne sisältämissä Kalaharin aavikoissa ole mitään mitä voisi ymmärtää. Hoidettavaa kyllä olisi, kunhan suostuisitte menemään hoitoon.

      • hikohyigiug
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Eihän teidän päittenne sisältämissä Kalaharin aavikoissa ole mitään mitä voisi ymmärtää. Hoidettavaa kyllä olisi, kunhan suostuisitte menemään hoitoon.

        Ei näyttänyt hoito tehoavan ainakaan sinun kohdalla.

      • Solon1 (ei kirj.)
        hikohyigiug kirjoitti:

        Ei näyttänyt hoito tehoavan ainakaan sinun kohdalla.

        Repe vaikuttaa oikein fiksulta ja tasapainoiselta ihmiseltä, toisin kuin sinä salaliittoinesi, parahin aakkosoksennus.

      • ireoioowoood
        Solon1 (ei kirj.) kirjoitti:

        Repe vaikuttaa oikein fiksulta ja tasapainoiselta ihmiseltä, toisin kuin sinä salaliittoinesi, parahin aakkosoksennus.

        Niin se vaikutti Hitlerkin evoluutio-uskovaisten mielestä, eihän se muuten olisi valtaan noussut.

      • Solon1 (ei kirj.)

    • Millenium man
      • Apo-Calypso

        Milloinkas postikorttimaakarista on tullut ajoitusmenetelmien asiantuntija?
        Olet tollo.

      • Millenium man

        Luojamme kertoo naurettavilla selityksillään!! Ihan sama moniko ipelatusihme tuntuu sopivan/ toteutuvan, koska ne on kaikki virhee... Ja näYteltyy...

    • 980784765456543

      Onpas avuttoman tyhmä kretu täällä trollaamassa:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6850
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4328
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3176
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      179
      3047
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1998
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1634
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1632
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1568
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1510
    Aihe