Varimport Hämeenkatu 1

iPaditta jäänyt

Välttäkää kyseistä myymälää.

Olin asiallisesti ostamassa uusimmasta iPadista 32gb wifi versiota lapseni kanssa, johon hän on jo pitkään säästänyt rahaa. Liike oli menossa kiinni noin 20 minuutin kuluttua.

Rahaa pojaltani ostoksesta puuttui 9 euroa, joten ei tietenkään saatu iPadia ostettua ja tuumasin, että voin maksaa puuttuvan summan kortilta – ei onnistunut. Ehdotin, että käyn pankkiautomaatilta nostamassa loput rahat, jos pitävät liikettä auki noin 5 minuuttia ylimääräistä, että kerkeän palata laitteen ostamaan. Myyjä tokaisee minulle ja lapselleni "Menkää ostamaan se iPad jostain Gigantista, köyhät". En viitsinyt alkaa liikkeessä ojentamaan myyjää, joten poistuin lähinnä erittäin vittuuntuneena paikalta.

Ostimmekin pojalleni iPadin lopulta Verkkokaupasta, jossa palvelu pelasi mainiosti. :)

38

2211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Variantti-Antti

      Entisaikoina myyjä olisi antanut alennusta tuon 9 euroa ja olisi tehnyt kaupat.

      Ei ollut kovin bisnes-henkinen kauppias todellakaan.

      En ole ennen edes tiennyt tämmöisen liikkkeen olemassaolosta, onkohan se rikkaita venäläisiä varten?

      • Variantti-Lantti

        Variantti-Antti puhuu järkeä. :)

      • anniina41

        Uuden puhelimen ostossa ainakin itse olin tyytyväinen ja ostin hinnan takia. Tosin ostin kerran “tehdashuolletun” ja en ollut yhtään tyytyväinen kuntoon ja hintakin huono. Jos edullisesti haluaa luurin, suosittelen ostamaan käytetyn mielummin jostain siihen erikoistuneesta kaupasta. Ainakin Swappie Suomessa myy näitä: https://www.swappie.fi/iphone-6s-ja-iphone-6s-plus/

      • Turussa meni huoltopalvelun kanssa tosi huonosti. Älkää hyvät ihmiset ostako Varimportista mitään!

      • Anonyymi

        10 vuotta vanha linkki.

    • EmeliinaH

      HUHHUH!

      Lapsi itse säästänyt noin kalliiseen laitteeseen rahat ja sitten myyjä kehtaa vielä haukkua köyhäksi.. Mihin on tämä maailma menossa??

      Todellakin pitää välttää tälläisiä puljuja, konkurssiin saisi mennä!

      • juu.

        Jos informoi itse firmaa myyjän käytöksestä, eli köyhäksi haukkumisesta, ehkä he tekevät jotain asialle. Miten firman johto voisi tietää tästä ellei joku kerro? Hyvin ikävä tapahtuma tosiaan. Moniin kauppoihin käy sekä käteinen että kortti -ja yhtäaikaa! Ja aukioloa voi toki joustaa sen 5 minuuttia.
        Ehkä olis siinä kohtaa voinut heittää särmäkkään kommentin takaisin.

      • ASPA asianantuntija
        juu. kirjoitti:

        Tekisitkö itse joka päivä ylitöitä palkatta? Aina tuollaiset itsekeskeiset ihmisrauniot ihmettelevät niin tavallisen kovaan ääneen kun toinen haluaa lähteä ajoissa töistään. Ja usko pois, teitä on jokaisessa vähänkin isommassa myymälässä joka helvatan päivä.

        Hoitaisitte asianne siten, että jos viime hetkillä kauppaan aikoo sännätä, niin ei sitten tarvitsisi äimistellä sulkemisaikoja että kun ovat niin tiukat.

      • Ostaja-asiantuntija
        ASPA asianantuntija kirjoitti:

        Todellinen kauppamies

        a) olisi tullut hinnassa vastaan sen 9 euroa ja/tai
        b) venyttänyt työpäiväänsä muutamalla minuutilla tehdäkseen kauppat.

        Tällä palstalla nähdään mitkä ovat seuraukset kun asialla ei ollutkaan myyntihenkinen ja asiakasta palveleva ihminen. Tainnut myyntityön perusasiat unohtua.

      • Olet kaukana asiantunt
        Ostaja-asiantuntija kirjoitti:

        Todellinen kauppamies

        a) olisi tullut hinnassa vastaan sen 9 euroa ja/tai
        b) venyttänyt työpäiväänsä muutamalla minuutilla tehdäkseen kauppat.

        Tällä palstalla nähdään mitkä ovat seuraukset kun asialla ei ollutkaan myyntihenkinen ja asiakasta palveleva ihminen. Tainnut myyntityön perusasiat unohtua.

        Todellinen ostaja olisi

        a) Selvittänyt riittävätkö rahat myymälään saapuessa
        b) Selvittänyt ehtiikö poiketa automaatilla nostamassa rahaa

        Teitä pellejä, jotka haluavat venyttää muiden työpäiviä silkkaa välinpitämättömyyttään on joka päivä. Myyjälle ei makseta palkkaa työajan päättymisen jälkeen.

      • wfwfwfce
        ASPA asianantuntija kirjoitti:

        Tekisitkö itse joka päivä ylitöitä palkatta? Aina tuollaiset itsekeskeiset ihmisrauniot ihmettelevät niin tavallisen kovaan ääneen kun toinen haluaa lähteä ajoissa töistään. Ja usko pois, teitä on jokaisessa vähänkin isommassa myymälässä joka helvatan päivä.

        Hoitaisitte asianne siten, että jos viime hetkillä kauppaan aikoo sännätä, niin ei sitten tarvitsisi äimistellä sulkemisaikoja että kun ovat niin tiukat.

        Joka päivä? Tuskin ne joka päivä ylitöitä siellä tekee. Itse ainakin olisin venannut sen 5-10 min tai antanut 9 e alennukset.

      • A.S.I.A.K.A.S
        Olet kaukana asiantunt kirjoitti:

        Todellinen ostaja olisi

        a) Selvittänyt riittävätkö rahat myymälään saapuessa
        b) Selvittänyt ehtiikö poiketa automaatilla nostamassa rahaa

        Teitä pellejä, jotka haluavat venyttää muiden työpäiviä silkkaa välinpitämättömyyttään on joka päivä. Myyjälle ei makseta palkkaa työajan päättymisen jälkeen.

        Olet näköjään niitä myyjiä, joille asiakas on välttämätön paha. Hakeutuisit mieluummin muihin hommiin.

    • mnbjbc

      Ostitte pojallesi eli pojan ei tarvinnutkaan itse ostaa niillä säästämillään rahoilla?

    • Omppopomppoja

      mnbjbc:n kaltaisten paskiaisten takia joka ei voi järjellä ajatella viestin sisältöä tämä palsta on aika alhaista tasoa!

      Hyvä kuitenkin että joku kehtaa rohkeasti tuoda mielipiteensä ja omakohtaisen kokemuksensa esiin tuollaisesta puljusta. Suuntaan tosiaan muualle ostamaan ompponi ennemmin kuin tuollain käyttäytyvän asiakaspalvelun hoiteisiin!

      • habasco jolokia

        mnbjbc juurikin kiinnitti huomiota alkuperäisen kirjoittajan epäloogisuuteen, mikä useimmiten viittaa muuhun kuin totuudenmukaisuuteen. Voihan aloittajalla olla jotain kränää ko. firman kanssa, ja tarinan varjolla yrittää lievästi mustamaalata kyseistä liikettä kuitenkaan syyllistymättä rankempiin, jopa rikoslain alaisiin loukkauksiin.

        Ei voi tietää, mutta on fiksua olla tarkkana.

      • mac donald's

        mnbjbc:llä on todennäköisesti järkeä ja myös älyä aivan riittävästi useimpiin tarpeisiin. Entä itselläsi?

      • provokaatio taas
        habasco jolokia kirjoitti:

        mnbjbc juurikin kiinnitti huomiota alkuperäisen kirjoittajan epäloogisuuteen, mikä useimmiten viittaa muuhun kuin totuudenmukaisuuteen. Voihan aloittajalla olla jotain kränää ko. firman kanssa, ja tarinan varjolla yrittää lievästi mustamaalata kyseistä liikettä kuitenkaan syyllistymättä rankempiin, jopa rikoslain alaisiin loukkauksiin.

        Ei voi tietää, mutta on fiksua olla tarkkana.

        "Olin asiallisesti ostamassa uusimmasta iPadista 32gb wifi versiota lapseni kanssa, johon hän on jo pitkään säästänyt rahaa."

        Mikä tässä aloittajan tekstissä on niin vaikea ymmärtää että siitä pitää alkaa leukaa vääntelemään? Ihan samalla tavalla olisin itse kirjoittanut; rahat ovat lapsen säästämät, mutta ostosreissulle tarvitaan tietenkin aikuinen mukaan kun kyse on kuitenkin 400 euron hintaluokassa olevasta ostoksesta.

    • HUHHUH

      KYLLÄ ON TÖRKEÄÄ PALVELUA!

    • Omponpompom

      Mistä näitä sunnuntaiyrittäjiä piisaa Tampereen keskustaankin?

    • Jarianttivantti

      Itsellä on kanssa kokemuksia hieman töykeästä nuoremmasta asiakaspalvelijasta kyseisessä liikkeessä. Autottomana kun ei kehtaa kauheen usein lähteä keskustan ulkopuolellekkaan ostoksille, niin on vähän "pakko" täältä ostaa. Humac tietty toinen vaihtoehto ja sieltä olenkin kuullut paljon hyvää. On vaan kaupungin toisella puolen.

    • omenaputosipuusta

      Paskaa on kaikki appletavara joten miksei liikekkin

    • TROLOLOLOLOLOLLOLL

      OSTAKAA VITTU SAMSUNGIA!!!!!!!

    • Hierotaan kauppaa..

      Asiakkaat eivät ole laitumelta palaavaa karjaa, joka lypsetään liikkeessä.
      Jos asiakaspalvelu ei toimi, niin kannattaa hankkia tuote muualta.

      Myyjä edustaa liikettä ja sellaiseen edustukseen kannattaa satsata vaikka palvelukoulutuksena. Se on johdossa vikaa, jos myyjä ei osaa toimia epätavallisissa tilanteissa. Koulutuksen ja ohjeistuksen puutetta.

      Vain tietämätön sanoo asiakkaalle tänä päivänä, että oot köyhä, kun puuttuu 9 euroa.

      • Kaupan hieroja

        Tilanne on tavallinen. Varaton koittaa saada pikaiset kaupat aikaiseksi, kun liike on jo sulkeutumassa.

        Aloittajaa ei olisi tarvinnut laske ollenkaan sisään liikkeeseen ja myyjä muistaa varmasti tämän seuraavalla kerralla.

    • Entinen asiakas

      Ihan uskomatonta! Itsellänikin on hieman negatiivinen kokemus kyseisestä puljusta. En nimittäin saanut nettiä toimimaan läppärissä. Menin liikkeeseen siinä toivossa, että olisin saanut jotakin vinkkiä, tai edes ohjeet miten toimin seuraavalla kerralla. Netti tuli kuntoon muutamassa minuutissa. Lysti maksoi 35 € ja kuulemma mahdotonta antaa mitään ohjeita, sillä ongelman korjaamiseen on useita keinoja. Kyllä naikkosta taas vietiin, kun litran mittaa!

      • Heti uskoin

        Niin vissiin!

      • Kaikki-kusettaa.com

        On ne ajat muuttuneet, joitain vuosia sitten jälleenmyyjä auttoi asiakasta mielellään pulmiensa kanssa vieläpä ilmaiseksi. :D Ei taida asiakaspalvelua nykytampereelta löytyä mistään.

    • iCorp

      Ja ennen vanhaan taisi tuotteissa olla vielä katetta jäljellä ns "ilmaiselle palvelulle".

      Se joka väittää, että Applen tuotteissa on jäätävät katteet on kyllä täysin tietämätön asioista.

    • Kyselyiässä.

      Ai pitäisikö palvelustakin nykyään maksaa? Mikä on hinta tervehtimiselle? Maksaako ystävällinen käyttäytyminen enemmän kuin yrmeä ilme? Entä paljonko maksaa jos myyjä esittelee tuotetta? Ottaako kauppa palvelumaksun siitäkin kun se imee ostajan rahat pankkikortilta?

    • Bonbon-tikkari

      Kyllä tervehtimisestä pitää jo kymppi veloittaa. :)

    • Koskarin kolli

      Koskarissa avattu uusi hyvä Apple myymälä!

      • fuck jews

        Suosittelen välttämään koko Jutkukeskusta.

    • dwdwfbfgr3

      Harvinaisen paska myymälä. Arvioivat 700 euroa mackoobik korjauksen hinnaksi vaikka eivät edes koskeneet siihen saati tutkineet . Ja loppuen lopuksi korjattiin se 0 eurolla kotona

    • iFag

      Paljonko maksoivat edelliselle liikkeelle, jotta saivat haltuunsa tampereen parhaan osoitteen? Sopii niin applen imagoongin, ulkoapäin parasta ja hienointa trendiä, sisältä pelkkää paskaa.

    • täyttä.soopaa

      Avaus on alhainen trolli, kiitos nam !

    • Anonyymi

      Normi menoa mansessa.

    • Anonyymi

      Taitaa avaus olla maksettu mainos, Verkkokaupan laatima tietenkin.

    • Anonyymi

      Kävin tänään lielahdessa kaupassa ja naudan sisäfilepala maksoi 35€, mutta minulla ei ollut kuin 50c kolikoina taskussani. Laitoin sisäfileen povariini ja menin puistoon grillaamaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe