Tuossa lähtee aamusella takaisin kirjastoon Alister E. McGrath; "Kristillisen uskon perusteet", jonka lukaisin melko kursorisesti (on liian tiukkaa kamaa hetkessä miellettäväksi.) Itse asiassa minua kiinnostaisi sellainen opus, jossa käsiteltäisiin Raamatun kaanonin synty käytönnössä. Olisiko sulla mielessä mitään kirjaa, jota voisin kirjastosta tiedustella?
Kysymys Jarille
Rasvattu jämä
7425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Raamatun kaanonin synnystä on yllättävän vähän kirjallisuutta. Aihe ei oikein tunnu tutkijoita kiinnostaneen, koska sen selvittäminen on niin perin vaikeaa. Kaanon on yksinkertaisesti "annettu".
Suomeksi tulisi yhtäkkiä mieleeni Eduard Lohsen "Uuden testamentin synty" (1986) ja F. F. Brucen "Raamatun juuret" (1992). Myös Lars Aejmelaeus käsittelee hieman kaanonongelmaan kirjassaan "Kristinuskon synty" (2002).
Ruotsiksi on olemassa kokoomateokset "En bok om Gamla testamentet" (julk. Bertil Albrektson ja Helmer Ringgren, 5. painos 1992) ja "En bok om Nya testamentet" (julk. Birger Gerhardsson, 5. painos, 1996). Kumpikin niistä käsittelee lyhyesti myös kaanonia. Vanhan testamentin puolelta on mainittava vielä Antti Laaton "Inledning till Gamla testamentet" (2. painos, 2004).
Englanniksi tulisi mieleeni vaikkapa F. F. Brucen "The Canon of the Scripture" (1988) ja James Barrin "Holy Scripture: Canon, Authority, Criticism2 (1983) ja "The Scope and the Authority of the Bible" (1980). James Barrin kirjat ovat muutenkin "hyviä ja hyödyllisiä lukea", kuten esim. hänen jo klassiseksi muodostunut kirjansa "Fundamentalism".
Kiitos vihjeistä, emon vuoro käydä kirjastossa, laitoin vihjeesi muistilapuksi.
>> Kaanon on yksinkertaisesti "annettu".
Se kun tässä on minua entisenä jehovantodistajana viimeaikoina vaivannut. Minulle opetettiin toisesta suupielestä, että Raamattua ei olisi, ellei Jehova olisi vaikuttanut siihen, että Raamattu säilyi (käytännössä) muuttumattomana tähän (lopun) aikaan asti saakka. Siinä välissä opin, että Raamatun kaanonin määrityksen merkittävä voima on juuri se, jota Vartiotorniseura pitää arkkivihollisenaan.
Se toisen suupielen sanoma taas kertoo, että Saatana on vaikuttanut siihen, että mm. YHWH:n merkitys on väärennetty VT:n puolelle. Imperiumin vastaiskuna Vartiotorniseura riipaisi Jehovan UT:n puolelle, vaikka pitävät Jahvea enemmän oikeana. Plus pari muuta melko persoonallista käännösnäkemystä.
Millähän kaikilla tavoilla tämä oletettu "Jehova ja Saatana"-taistelupari onkaan taistellut aikain saatossa Raamatun sisällöstä?
Kun olen seurannut jonkin aikaa kirjoituksia ja epäämättömiä lähdeviitteitäsi, niin en voi kuin huvittuneena tirskua niille jehovantodistajille, jotka yrittävät Vartiotorni-seuran kirjallisuudella todistella todisteitasi vääriksi.
Tässä yksi viite hassunkuriseen väitteeseen koskien vanhempaa JT-kirjallisuutta. Tosin hupakon lausahdus, mutta...
http://www.jehovahs-witness.com/6/75721/1.ashx
"ooooo....that's APOSTATE literature."
Jatkahan hyvää työtäsi, H2O:n puolelta olen löytänyt jo muutamia lausuntoja siitä, että entisten kultin jäsenten lausunnot ovat saaneet aikaan lähtemistä liikkeestä.
>>Kun olen seurannut jonkin aikaa kirjoituksia ja epäämättömiä lähdeviitteitäsi, niin en voi kuin huvittuneena tirskua niille jehovantodistajille, jotka yrittävät Vartiotorni-seuran kirjallisuudella todistella todisteitasi vääriksi.
Kiistämättä minäkin hymähtelen ja nauran välillä ääneen. Ikäähän se vanhan uskomuksen mukaan kasvattaa.
>>Tässä yksi viite hassunkuriseen väitteeseen koskien vanhempaa JT-kirjallisuutta. Tosin hupakon lausahdus, mutta...
http://www.jehovahs-witness.com/6/75721/1.ashx
Jups, parhaimmillaan oppimuutos on tullut muutaman kuukauden sisällä, Jehova on dynaaminen. Se kun aika ajoin selitetään siten, että Jehovalla oli tarkoitus jojottaa omaa porukkaansa.
>Jatkahan hyvää työtäsi, H2O:n puolelta olen löytänyt jo muutamia lausuntoja siitä, että entisten kultin jäsenten lausunnot ovat saaneet aikaan lähtemistä liikkeestä.
Minä olen naiiviuttani sekä tietämättömyyttäni johtanut ihmisiä ovilla ja muuallakin harhaan niin monta vuotta, että häpeäkseni tunnustan, että vaikka tekisin 25/8, niin en kykene läheskään hyvittämään sitä häpeää, jota tunnen. Parastani kuitenkin panen.
>>Lars Aejmelaeus
Ellen taas ole harhainen, niin olin kansakoulussa samoilla alaluokilla. Varsinainen mietiskelijätyyppi, kaikkia meitä muita edellä funtsaamisessa. Minulla on mielikuva, että Lasse asusti Johanneksen kirkon vieressä olevassa rakennuksessa. Siis taloyhtiössä, joka käsittääkseni oli "kirkollisessa" omistuksessa.
aikanaan!
Jossain vaiheessa lienee syytä ajatella työnteon lopettamista ja eläkepäiviä. Siinä olisi se etu, että tälle nettiharrastukselle jää enemmän aikaa.