Oikeusoppineet: Eduskuntaa johdettiin harhaan

Oikeuskansleri haluaa nyt valtiovarainministeriöltä tietoa siitä, mitä tietoja eduskunnalle annettiin EVM:n etuoikeutetun velkojan asemasta silloin, kun EVM-sopimuksesta neuvoteltiin. Tietoja kaivataan erityisesti kesäkuulta, kun sen hyväksymistä käsiteltiin eduskunnassa. Oikeuskansleri selvittää, oliko eduskunnalla kaikki tarpeellinen tieto EVM-päätöstä tehdessään. Myös päätöksen lainmukaisuus selvitetään.

Osa oikeusoppineista on ollut sitä mieltä, että eduskuntaa johdettiin kesäkuussa harhaan, kun eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen. Julkisuudessa esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on toivonut, että oikeuskansleri selvittäisi päätöksen lainmukaisuuden. Oikeuskansleri on saanut asiasta myös useita kanteluita kansalaisilta.

Valtiovarainministeriöllä on aikaa antaa selvityksensä oikeuskanslerille tämän viikon perjantaihin mennessä. Sen jälkeen oikeuskansleri päättää, tarvitaanko asiassa vielä lisäselvityksiä. Jos lisäselvityksiä ei tarvita, oikeuskansleri tekee asiassa päätöksensä pian.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Riski asiassa on Jonkan oleminen demari.

Äänestä

Jos ja kun Jonkka päättää että eduskunta ei tiennyt mistä äänesti.
tulee uusi äänestys, joka Urpilainen valtiovarainministerinä kertoo oikein, mistä äänestetään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m/ Urpilainen kirjoitti:

Oikeuskansleri haluaa nyt valtiovarainministeriöltä tietoa siitä, mitä tietoja eduskunnalle annettiin EVM:n etuoikeutetun velkojan asemasta silloin, kun EVM-sopimuksesta neuvoteltiin. Tietoja kaivataan erityisesti kesäkuulta, kun sen hyväksymistä käsiteltiin eduskunnassa. Oikeuskansleri selvittää, oliko eduskunnalla kaikki tarpeellinen tieto EVM-päätöstä tehdessään. Myös päätöksen lainmukaisuus selvitetään.

Osa oikeusoppineista on ollut sitä mieltä, että eduskuntaa johdettiin kesäkuussa harhaan, kun eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen. Julkisuudessa esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on toivonut, että oikeuskansleri selvittäisi päätöksen lainmukaisuuden. Oikeuskansleri on saanut asiasta myös useita kanteluita kansalaisilta.

Valtiovarainministeriöllä on aikaa antaa selvityksensä oikeuskanslerille tämän viikon perjantaihin mennessä. Sen jälkeen oikeuskansleri päättää, tarvitaanko asiassa vielä lisäselvityksiä. Jos lisäselvityksiä ei tarvita, oikeuskansleri tekee asiassa päätöksensä pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu