Somaliperheet saavat

ilmaisia taksi matkoja valtiolta kun käyvät kaupassa tai sosiaalitoimistossa.Helsingissä on myös hoitopaikoja joita on perustettu näille muslimeille ja kunta maksaa kulut ja matkat.


On myös omat lääkärit jotka käyvät kotona hoitamassa potilasta.

Kalliiksi tulee tämä pakolaispolitiikka suomessa kun kohta varmaan omat sairaalat vaativat ja koulut.
25249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Rahaa on ja suomi maksaa kulut mutta miten on suomalaisen köyhän laita onko varaa maksaa sille lomamatkoja ja omistuskämpät niin kuin suurimalla osalla somaleista on vaikka eivät ole päivääkään töitä tehneet .Kun somaleista noin 65% asuu omistuskämpissä niin kenen idea se on ollut että saavat valtiolta lainan ja kumminkin ovat soskun elättejä.Oliko tarkoitus että paremmin sulautuvat tähän yhteiskuntaa porvareina kun sitä rahaa tolkuttomasti annetaan.

Äänestä

up

Äänestä

Niillähän on kohta yhtä hyvät olot kuin lappalaisilla.

Äänestä
  • Lappalaiset maksavat kulunsa ITSE.
    Lappalaisten malmirikkauksilla elätetään etelän pummeja.

    Äänestä

  • veroonMAKSAJA kirjoitti:

    Lappalaiset maksavat kulunsa ITSE.
    Lappalaisten malmirikkauksilla elätetään etelän pummeja.

    Nooh se nyt on hitusen kaukaa haettu . Ne rahat menee osakkeiden omistajien taskuihin ja tarkoittaa että tax free , jos ruotsia ymmärrät . Eli rahat katoaa . Kyllä ne erilaiset tuet kannattelee monia yrityksiä siellä . Että "firman piikkiin " vaan .

    Äänestä

Pitää paikkansa,mutta kun olemme vain niin saamattomia ja laiskoja,tarvitsee teidän auttaa meitä .

Äänestä
  • Ja mamuja ja karjalan evakkoja ja euroopan unionia, se olkoon teidän kohtalonne...

    Äänestä

Perussuomalaisten noustessa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen valtaan, somalien tilanne tulee muuttumaan. Suunta muuttunee yksipuolisesti Suomesta Somaliaan.

Osalla jopa vuosien loma täsyhoidolla loppuu.

Äänestä
  • Seurailkaapas noita Soinin ja Lernerin puheita ja mielipiteitä niin ymmärrätte missä perusuomalaisten kannatus on seuraavissa vaaleissa. Kunnallivaalit antoivat jo pienen vihjeen suunnasta eduskuntavaaleihin verrattuna. EU ja maahantulijat näkyvät olevan heille pyhiä ja omat kansalaiset välttämätön paha, joita voi huijata vaikka millä teemoilla vaalien alla.

    Äänestä

Nyt loppuu tämä hyysäily ja somalit töihin kun suomalainen duunari on kallis työnantajille niin voisi noita somaleita laittaa 6 e h tekee töitä ja suomalainen saisi viettää lomamatkoja niiten kustannuksella.

Äänestä

Ja mannet hamerahaa 420€ per vuosi, tiedät minkä takia maksat veroja.
Äänestäkää vaan demareita

Äänestä

Kyllä pahalta näyttää, kun pakolainen, tai joku muu vähemmistöön kuuluva elää huomattavasti leveämmin, kuin vähempiosainen kantasuomalainen.
Tällainen eriarvoisuus tekee pahaa jälkeä yhteiskuntarauhassa ja ihmisten tyytyväisyydessä yleensä.
Katsoin tuossa päivällä televisiosta dokumentin Norjan romaneista. Kaikilla oli viimeistä mallia olevat Mersut, joilla vetivät huippukalliita asuntovaunuja. Vaatetus kaikilla oli kuin jostain Pariisin muotitalosta suoraan tuotu.
Tavallinen työtätekevä ihminen ei voi ymmärtää sitä, miten joutilaana olevat ihmiset voivat elää niin loisteliaasti. Minkä motiivin perusteella valtiot pitävät yllä tällaista.

Äänestä
  • Anna vettä kuolen janoon pyysi yksi.
    Sanoin että senkun kuolet mutta painu vittuun minun pihaltani ennen ja pasikasin oven kiinni.

    Äänestä

  • Tosimies. kirjoitti:

    Anna vettä kuolen janoon pyysi yksi.
    Sanoin että senkun kuolet mutta painu vittuun minun pihaltani ennen ja pasikasin oven kiinni.

    Rasisti!

    Äänestä

Rasistista propagandaa, idiootit uskovat

Äänestä
  • niinhän me uskomme, kuten myös jussufiina.

    Äänestä

Tämä suomen maahanmuuttopolitiikka nöyryyttää suomalaisia, maksattaa suomalaisilla ulkomaalaisten joutojoukkojen joutilaselämää, haahuilikulttuuria. Vihastuttavaa paskasakkien nuoleskelua. Hyi saaaaatana.

Äänestä

Maksavat meidän eläkkeet !- ainakin VIHREIDENHOMO hyyssäreiden mielestä !!!
Mutta eivät sanoneet, että MILLOIN , ja MITEN !!!----Ehkäpä sossutuelta saamistaan rahoista, sitäkö lienevät tarkoittaneet ?

Äänestä

Jos väite on totta, tämä on törkeää. Vai mitä Biaudet ja Thors?

Äänestä

Joku hesalainen YKSIN elävä kertoi saavansa sossusta seuraavasti:

""Toimeentulotuki on 460€/kk vuokra maksimivuokra (helsingissä) jonka sossu suostuu kustantamaan on 600€/kk päälle sähkö, vesi, lämmitys. Niin se on yhteensä jo 1200€/kk. Ja se on minimi jolla saa katon pään päälle ja pysyy hengissä.""

Onko mikään ihme että ne haluavat asua nimenomaan Hesassa?!!

Äänestä
  • Ja mukamas eroavat joten kämppiä on kaksi joista saavat tuet, toisen vuokraavat ja rahat on taas tuplattu.

    Äänestä

No se 600€ menee sijoitusasuntokeinottelijalle,joka kiertää veroja.

Äänestä

Niinhän se on, että työperäisiä maahantulijoita ei ole liikaa, mutta elintasopakolaisia kyllä. Näin pieni Suomen talous ei pitkässä juoksussa kestä tällaista vääristymää varsinkin, jos aiomme joskus päästä tasapainoon valtiontaloudessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

ilmaisia taksi matkoja valtiolta kun käyvät kaupassa tai sosiaalitoimistossa.Helsingissä on myös hoitopaikoja joita on perustettu näille muslimeille ja kunta maksaa kulut ja matkat.


On myös omat lääkärit jotka käyvät kotona hoitamassa potilasta.

Kalliiksi tulee tämä pakolaispolitiikka suomessa kun kohta varmaan omat sairaalat vaativat ja koulut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu