Miten suhtaudutte?

Hei miten suhtaudutte erilaisiin rukouspalveluihin ? Mihin perustuu ajatus että tuntemattomien puolesta esitetty rukous on oikein.
Tiedän sanonnan "tapahtukoon sinun tahtosi", mutta onko rukousplveluissa vaarana se että rukoilaan asianpuolesta jonka oikeutusta ei tunnne juurikaan kukaan.
Miltä tuntuu rukoilla asianpuolesta jota ei tunne, tai miksi ei riitä että rukoilee kaikkien puolesta ilman esirukouspyyntöä.
Minä rukoilen kyllä tuttujen ja sukulaisten puolesta aina silloin tällöin vaikka en tiedä edes onko heillä mitään kaipausta asiaan. Rukoilen niin kuin varmuudenvuoksi suojelusta heille.
KOMMENTOIKAA
12930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on varmasti monenlaisia, jopa väärämielisiä.

Perusajatus on varmasti kuitenkin ihmisten
auttaminen, koska kyllähän Jumala tietää jokaisen
toiveet ja tarpeet. Ihmisten suunnitelmat eivät kulje aina Jumalan suunnitelmien kanssa samaan suuntaan ja siksi pyydetään Jumalan tahdon tapahtumista. Aina ei asiat selviä hetkessä.

Oma esimerkki. Olen luopunut kerran rock-musiikista, mutta kuitenkaan missään ei seurakunta ole avautunut niin, että olisi selvä
paikka olla palveluksessa, vaan pikemmunkin tuntee kuin vihattaisiin, että osaa vaikkapa soittaa. Niin olenkin ryhtynyt kouluissa ohjaamaan
musiikkiryhmiä ja myös bändejä ja ollut itse myös
mukana. Samalla työ on ollut raittiustyötä ja olemme saaneet lukuisia valtakunnallisia kärkisijoituksia ja hyviä arvosteluja ja toiminta
on laajentunut eri ikäluokkiin, mutta mitä suurempi menestys, sitä suurempi vastustus ja nyt ole opettajan virasta irtisanottu eikä minulla
ole enää mahdollisuutta jatkaa musiikkitoimintaa.

Kyselen ja rukoilen, että Jumalan tahto toteutuisi. Onko Jumala avaamassa uusia ovia ja minne? Saanko virkani takaisin jos hallinto-oikeus
kumoaakin erottamispäätöksen ( virasta irtisanomiselle asiantuntijoiden mukaan ei ole ollut laillisia perusteita)? Voinko jatkaa musiikkitoimintaa? Olisiko se menestykskästä jne.
Koko ajan on ollut nousua, mutta nyt on tien haara edessä. Tyydyn jumalan tahtoon! Sanoohan sana selvästi, ettei tarvitse huolehtia huomisesta, ei siitä mitä söisi, joisi tai päällensä pukisi, eikä tule "korkeita" mielitellä!

Mutta toisaalta nekin annetaan ihmiselle sen jälkeen kun on löytänyt jumalan valtakunnan.
Voihan menestynyt muusikkokin palvella Jumalaa!
Gloria Estefan ei kiittänyt Monacon prinssiä saamastaan musiikkipystistä, vaan sanoi kiitokset
Herralle, koska katsoi menestyksen tulleen Jeesukselta Kristukselta. Vahva todistus miljoonien katsojien edessä!

Raamattu kehottaa esirukoukseen kaikkien puolesta, koska Jumalan tahto on, että kaikki pelastuisivat. Siis esirukous, että tulisi oikeata hengellistä herätystä on aina tärkeä.

Jokainen ihminen tarvitsee Jumalaa ja painiskelee omien kysymystensä ääressä ja aina on myös kysymys syntiinlangenneen ihmisen kipuilusta Jumalan tykö ja rukous on voimakenttä, joka vaikuttaa Jumalan johdatuksen, koska sielunmurhaaja tekee koko ajan vastustavaa työtä.

Kaikki rukouspalvelu ei ole Jumalasta. Olen täysin vakuuttunut, että sellaiset rukouspalvelut, joissa johdatetaan ihmisiä vain kaatumaan ja kerätään suuia kolehteja liki 230 kertaa vuodessa ovat mammonan palvelua ja pettämistä. Raamatun mukaan sellaisiin ihmekokouksiin ei tulisi mennä lainkaan ja kaikki
tulisi koetella. Johannes kirjoittaa: Tästä te
tunnette Jumalan Hengen ja eksytyksen hengen. Joka
ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi, lihaantulleeksi, ei ole Jumalan vaan antikristuksen henki.

Olin muutama vuosi sitten Jalasjärven kirkossa, jossa Juntunen ja Jalovaara pitivät rukouspalveluaan. Menin rukoillen, että Jumalan Pyhä Henki näyttäisi minulle totuuden. Heti kirkon penkillä näin julisteen, jossa puhuttiin rukouksella parantamisesta, mutta siinä puhuttiin pahoipidellyn profeetan haavoista ja mustelmista, joita ei ole puserrettu eikä öljyllä puhdistettu
ja silloin Jumalan Henki kirkasti, ettei kyseessä olekaan Raamatullinen ilta, joka perustuisi Jeesuksen haavoihin, joiden kautta voimme parantua, vaan kyseessä onkin saatanallinen eksytys. Menin rukousjonoonja kohta Seppo kysyi:
-Mikäs on veljen rukousaihe?
Vastasin: -Rukoukseni on saada tietää onko Seppo
Juntusessa Jumalan vai eksytyksen Henki...ja kysyin: Jeesuksen Kristuksen nimessä, henki, joka
olet Sepossa, tunnustatko, että Jeesus on lihaantullut Kristus?

Juntusen kasvot vääntyivät pilkalliseen ivahymyyn ja alkoivat punottaa ja suusta tuli selvästi:
-En täällä, en tänään!

Päättele itse, mikä oli henki ja laske kuinka
paljon tällainen "kaataminen" tekee vuodessa jos
kokouksia on n. 250 ja joka ilta Rukouspalvelu ry kerää keskimäärin 1700 €:n kolehdin.

Moni on huolissaan lapsistaan ja omaisistaan ja siksi on luonnollista jo oman sielunsa rauhan tähden viedä heidätkin rukouksessa Herralle.
Raamattu kehottaa olemaan murehtimatta mistään vaan saattamaan asiat Jumalalle Jeesuksen nimessä kiittäen ja Jumalan rauha on varjeleva sydämen ja ajatukset!

Äänestä
  • ihminen olla täysin varma... ja jos voi niin kuinka sen varmuuden tunnistaa ?
    Minusta kyllä kannattaa olla varovainen kaikkien kanssa jotka sanovat tuntevansa totuuden.
    Muuten kirjoituksesi oli mielenkiintoinen, siis tavallaan antoisa.
    JOs olet vilpitön voitko rukoilla puolestani ?

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    ihminen olla täysin varma... ja jos voi niin kuinka sen varmuuden tunnistaa ?
    Minusta kyllä kannattaa olla varovainen kaikkien kanssa jotka sanovat tuntevansa totuuden.
    Muuten kirjoituksesi oli mielenkiintoinen, siis tavallaan antoisa.
    JOs olet vilpitön voitko rukoilla puolestani ?

    paljon muutakin, mutta en kertonut kaikkea1

    Jumala johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen!
    Raamattu varoittaa "valkoisesta saatanasta" eli
    paholaisesta, joka on susi lammasten vaatteissa.

    Missä vain jollakin tavalla kierretään Jeesuksen
    lihaantuleminen, veri ja haavat ja puhutaan silti anteeksiantamuksesta ja paranemisesta, siellä
    on saatana liikkeellä ja saatana on valheen isä ja mestari. Itse saatana voi pukeutua valkeuden enkeliksi.

    En sanoisi itse omassa järjessäni Juntusesta noin!
    Ei minulla ole valtuuksia, eikä kenelläkään. Älkää tuomitko, me ihmiset, tuomio on Jumalan!
    Kuitenkin tuomitkaa oikea tuomio. Aivan yhtä lailla kun joku sanoo, että tuo tai tuo on Jumalan mies, hän voi sanoa väärin, ellei hän olekaan. Jeesus kertoi itse, että ennen Hänen toista tulemistaan saamme kuulla sanomia sodista ja kapinain melskettä, kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä ja nälänhätää monin paikoin, vääriä kristuksia nousee ja he tekevät monta voimallista tekoa, mutta kun sanotaan: hän on täällä tai tuolla tai erämaassa, älkää menkö, älkää juosko perässä, Moni tulee ja sanoo kerran:
    Herra Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa, ja silloin Jeesus sanoo heille: Menkää pois tyköäni, minä en tunne teitä!

    Ajattele mikä kauhistuttava hetki. Monet ovat täällä ajassa puhuneet Herrasta ja tehneet jopa
    ihmetekoja Jeesuksen nimessä ja koko ajan luulleet, että Pyhä Henki toimii heidän kauttaan, mutta se onkin ollut valkoinen saatana,
    valheen henki.

    Puheissa ei olekaan ollut lain herättävää voimaa ja julistusta, että kuulijoille olisi tullut synnintunto ja tekojen tie olisi noussut pystyyn, eikä olekaan tehty oikeaa parannusta ja kaduttu vääriä tekoja Herran edessä. Ei olekaan tullut todellista synnytyskipua uuden elämän ilmestymiseksi, syntisen ihmisen armahtamiseksi Jeesuksen veressä, ei olekaan menty ahtaasta portista taivaan kaidalle tielle, vaan kaiken on korvannut joku muu kokemus, vaikkapa kaatuminen tai jokin ihmeellinen ihana tunne, jota on pitänyt sitten saadakin lisää.

    Ajattele miten moni puhuu Jeesuksesta hyvänä paimenena ja lammastarhan ovena. Kuitenkin ollen
    itse varas ja murhaaja, koska on mentykin lammastarhaan muurin yli, eikä Jeesuksen kautta.
    Jeesus on nimittäin hyvä paimen verensä kautta.
    Hänen haavainsa kautta, hänen lihaesirippunsa kautta pääsemme kaikkeinpyhimpään.

    Hänen haavoissansa on paraneminen, ei kaatumisessa sinänsä...Jeesus on tie, totuus ja
    elämä! Ihmisen ja Jeesuksen kohtaamisessa syntinen kohtaa pyhän armahtajansa, mikä on tärkeintä, mutta moni rukoilee Jumalaa vain maallisin tarkoituksin, yleisvastaukseksi elämän kysymyksiin ja onnellisuuden tuojaksi. Olemme
    säälittäviä, jos laitamme toivomme Kristukseen vain maallisen elämän ajaksi (1 Kor 15:19)

    Ihminen on langennut, synteihinsä kuollut, saatanan ja kuoleman vallassa, ilman Kristusta kadotustuomion alainen, ilman toivoa maailmassa, omasta tilastaan kuitenkin sokea ja ihmisen silmät voidaan avata vain lain kautta, lain kautta näytetään ihmisen sielun kadotettu ja syyllinen tila ja johdatetaan ainoalle oikealle poispääsylle, Jeesus-ovelle. Jeesus on ainoa pelastus synnistä ja sen seurauksista, kuolemasta, saatanasta, tuomiosta ja kadotuksesta ja uudistava sisäinen voima ja pääsy iankaikkiseen elämään!

    Kyllä voin rukoilla vilpittömästi puolestasi ja jos haluat voit kertoa luottamuksellisesti kaikki asiasi: email: [email protected]

    Rakas Pyhä Taivaan Jumala, Isä Jeesuksen Kristuksen nimessä, siunaa tätä nimimerkin "kiinnostunut" takana olevaa ihmistä!
    Johdata häntä totuudessa ja Hengessä, sinun armosi tuntemisessa, Herra Jeesus anna ihanuutesi, sinun salaisuutesi, sinun kärsimystesi osallisuuden vaikutus ja armosi runsaus ja rikkaus vuotaa tämän etsivän henkilön sydämeen, raivaa nimesi voimalla kaikki esteet olla sinun palvelijasi, sinun joka rakastat meitä ja tahdot johdattaa kaitaa ristin tietä taivaan ihanuuteen. Jeesus sinun nimesi olkoon kiitetty ylitse tämän ystävän kaikkien asioiden ja kysymysten!

    siunausta t. raimo

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    Nyt olet kyllä horjahtanut kapealta polultasi! Sinähän saarnaat kuin vaarivainaja suviseuroissa! Lihaesiripun kautta autuuteen! Armahtakoon herrasi pääparkaasi! Et ole onnellinen, etkä koskaan voikaan olla, niin kauan kuin kuljet suomukset silmilläsi. Sydämessäsi ei asu todellinen Herran valkeus, vaan se on kuin teurastamon lihapölkky, hyytyneessä veressä ja lihanroiskeissa.
    Nihlathak on samaa mieltä Juntusesta ja Jalovaarasta kuin raimokin. Molemmat rukouskauppiaat ovat hurskaudessaan niin sokeita että heitä ei kehtaa sanoa edes tekopyhiksi, sillä he ovat varmaankin vilpittömiä uskossaan. Ihan yhtä vilpittömiä kuin sinä, raimo reppana. Valitat, vongut ja mariset etkä ollenkaan tajua omaa tilaasi. Vaikka turhapa sinulle raimo on mitään sanoa, ethän sinä edes lue näitä Nihlathakin viestejä. Jo kauan sitten Nihlathak antoi arvionsa demostasi, mutta yhä vielä sinä kyselet sen perään.
    Nousehan raimo sinne vinttikomeroosi pahvijeesuksesi luo, romauta itsesi polvillesi ja rukoile hartaammin kuin koskaan ennen, että erämaasta kävisi tuuli joka pyyhkäisi pois verenroiskeet ja lihan rippeet sydämestäsi ja toisi tilalle Elämässä Korkeimman ankaran kirkkauden ja selvän näön. Vähempään ei pidä sinun tyytymän, ettet lentäisi akanana tuleen kun Herrasi kokoaa omansa pois puimatantereelta. Kun menet ulos, raimo, tarkkaile tuulta. Tarkkaile tuulta ja ota siitä vaari. Teresa Reganin mainitsema Pazuzu saattaa olla lähempänä kuin luuletkaan.

    Äänestä

  • Nihlathak kirjoitti:

    missä tahtoo,kuulet sen hyminän, mutta et tiedä minne se menee, niin on jokaisen, joka on hengestä syntynyt. Ei ole pazuzun tuuli, vaan
    Jumalan Pyhän Hengen tuuli.. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

    Kummallinen pinttymä on aina tuo sinun "lihaverimössö". Et ymmärrä hengellistä elämää, jos et tiedä Jeesuksen veren tuottamasta sovituksesta. Eihän kristityt enää teurasta uhrieläimiä, kuten juutalaiset aikaisemmin, koska
    Jumalan Poika antoi itsensä. Kyllä Jeesuksen ruumista itseasiassa melkoiseksi mössöksi käsiteltiin, kuten psalmissakin sanotaan: kyntäjät ovat minun selkääni kyntäneet ja vetäneet pitkät vaot..Jesaja kirjoitti: Niin runneltu, ei enää ihmisen kaltainen oli hänen muotonsa..mutta hänen haavainsa kautta me olemme
    paratut...Et parane, ellet usko Herran haavoihin.
    Mutta ne ovat ainutkertaiset. En tarvitse uhrieläimiä enkä teurastusveitsiä..Niin olemme sovitetut Jeesuksen ruumiin uhrilla kertakaikkisesti. Jos et kestä sitä, asiaa, että Jeesus syntyi ihmiseksi,,,lihaan, niin silloin olet todella antikristuksen palvelija tai oliko se sitten pazuzu vai mikä lie!

    Jeesus kristus olkoon Herra!

    Äänestä

  • Jos näitä vanhoja viestejä nyt kukaan lukee, niin laitanpa toisen todistuksen kun yksi kokemus nimenomaan pastori Juntusesta on.

    Olen sinänsä samaa mieltä että Jeesuksen nimissä esiintyy maailmalla paljon huijareita, joiden tarkoitus on vain kerätä rahaa. En kuitenkaan yhdistäisi Juntusta ja rukouspalvelua moiseen.

    >>
    Päättele itse, mikä oli henki ja laske kuinka
    paljon tällainen "kaataminen" tekee vuodessa jos
    kokouksia on n. 250 ja joka ilta Rukouspalvelu ry kerää keskimäärin 1700 €:n kolehdin.
    >>

    Ensinnäkin moinen tahti on täysin mielikuvituksellinen. Kävin tässä noin pari vuotta sitten Alppilan Kirkossa järjestetyssä sanan ja rukouksen illassa, joka oli Juntusen järjestämä. Siellä oli kiertuejuliste, missä oli loppuvuoden Juntusen tapahtumat ilmoitettu. Noin 20 paikkaa oli syksyn kiertueella. Jos arvellaan kevätkaudelle sama määrä, niin tapahtumat tipahtavat 250:stä 40:neen... Melkoinen tiputus;)

    Sitten kolehti! Rukouspalvelu ry. on yleishyödyllinen yhdistys, jonka varainkeruuta ja käyttöä valvoo suomen yhdistyslaki. Yhdistys voi maksaa työntekijälleen palkkaa, mutta ei kohtuutonta. Yhdistyksen vuosi- ja talouskertomukset ovat julkisiä ja ne täytyy toimittaa valtakunnalliseen yhdistysrekisteriin vuosittain. Sieltä voi siis tuoton tarkistaa, mutta 1700,-€ kolehtisaalis on melkoisen mielikuvituksellinen. Jos osallistujia on yli 50 niin ilta on kerännyt väkeä hyvin. Voit miettiä paljonko itse laitat kolehtiin ja muistaa että kaikki eivät laita yhtään mitään. Tästä voi jokainen laskea että vaikka keskiarvoksi laittaisi huikeat 5,-€ / kuulija, niin kolehti olisi 250,-€, joka on melkoisesti eri luokkaa kuin 1700,- ;) Kolehti on lisäksi täysin vapaaehtoista ja ei liity rukouspalveluun millään lailla.

    >>
    Vastasin: -Rukoukseni on saada tietää onko Seppo
    Juntusessa Jumalan vai eksytyksen Henki...ja kysyin: Jeesuksen Kristuksen nimessä, henki, joka
    olet Sepossa, tunnustatko, että Jeesus on lihaantullut Kristus?

    Juntusen kasvot vääntyivät pilkalliseen ivahymyyn ja alkoivat punottaa ja suusta tuli selvästi:
    -En täällä, en tänään!
    >>

    Juntunenhan tarkoitti ettei kyseinen asia ole saarnan aihe sillä kertaa;-o Etköhän nyt anna tuolla väärää todistusta lähimmäisestäsi...

    Käsittääkseni Juntunen kyllä tunnustaa että Jeesus on lihaan tullut Jumalan poika!

    Itse en kaatunut Juntusen rukoillessa, vaikka olisin ehkä halunnut kaatumisen kokea. En kuitenkaan siten, että olisin itse avustanut tapahtumaa millään lailla. Kokematta jäi, mutta tapahtumasta kokonaisuudessaan jäi sellainen käsitys että Juntunen on työssään vilpitön.

    Äänestä

...mutta teitä on yhtä vaikea ymmärtää kuin kaikkia muitakin.

Taidan palata hiljaisuuteen ja rukoilla että joskus opin rakastamaan ja saan vastarakkutta...niin kuin olen toivonut.

Uskon näet että se on ainut keino elää Jumalan tahdon mukaan. Rakastaa ja olla rakastettu.

Totuus totta tosiaan on uskon asia !!

Mutta voikaa hyvin ja pitäkää kiinni siitä mitä teillä on.

Äänestä
  • Erotiikka on tärkeää, mutta ei tärkeintä!

    Filia on luonnollista vanhempien ja lasten ja ystävien välistä kiintymystä, mutta suurinta oli
    Jeesuksen esimerkki, palveleva, pyyteetön agapee-rakkaus ja väkevin on kärsivä rakkaus, johon jokaisen tulisi kasvaa, koska suurimmat vainot ovat oven edessä!

    Tavoitelkaa rakkautta! Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolajhoista...suurin niistä on rakkaus! Mutta maailman rakkaus ei ole Jumalan mieleen!

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    Erotiikka on tärkeää, mutta ei tärkeintä!

    Filia on luonnollista vanhempien ja lasten ja ystävien välistä kiintymystä, mutta suurinta oli
    Jeesuksen esimerkki, palveleva, pyyteetön agapee-rakkaus ja väkevin on kärsivä rakkaus, johon jokaisen tulisi kasvaa, koska suurimmat vainot ovat oven edessä!

    Tavoitelkaa rakkautta! Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolajhoista...suurin niistä on rakkaus! Mutta maailman rakkaus ei ole Jumalan mieleen!

    kärsivä?,,, eikö rakkaudessa päde sama jutu; "iloitkaa iloitsevien kanssa ja surkaa surevien kanssa,,,, kaikille on aikansa"

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    kärsivä?,,, eikö rakkaudessa päde sama jutu; "iloitkaa iloitsevien kanssa ja surkaa surevien kanssa,,,, kaikille on aikansa"

    historia todistaa, että kärsiminen Jeesuksen tähden oli suurinta ja tavoitelluinta aikanaan.
    Totta on, että ilo ja rakkaus kuuluvat yhteen, mutta jokainen jumalinen Kristuksessa elävä joutuu maailman vihattavaksi ja suurimmat vainot
    ovat edessäpäin. On monia, jopa kristittyjä opettajia, jotka opettavat "helppoa" tietä ja
    siksi monet lankeavat pois uskosta vastoinkäymisten ja vainojen alla.

    Richard Wurmbrand kertoo kirjoissaan ihanuudesta, jolloin ihminen on pahoipideltynä ja heikkona heitetty kylmään vankityrmään ja silloin Jeesus saapuukin vahvistamaan kärsivää uskovaa.

    Suurin niistä on rakkaus...ja vain pyyteetön, epäitsekäs, kärsivä rakkaus voittaa kaiken vastarinnan ja siksi se on tärkein!

    Siihen tulee uskovien kasvaa ja kiittää siitä armosta, että meidät on katsottu arvollisiksi kärsiä Jeesuksen tähden, mihin olemme kutsututkin!

    Äänestä

Ei vilpitön rukous tai rukouspalvelu ole pahaksi kenellekään. Asiallisessa rukouspalvelussa rukoillaan hyvää, kunnioitetaan ihmisten yksityisyyttä eikä paljasteta ryhmälle nimiä tai sairauksia. Valitettavasti rukousta voi käyttää myös juoruilun ja itsekorostuksen välineenä. Jos rukouspiirissäsi ruvetaan käyttämään ihmisten koko nimiä ja yksityiskohtaisia elämäntilannekuvauksia ja toivottelemaan "harhaanjoutuneille" " pikaisia pysähdyksiä" kyse ei enää ole rehellisestä toiminnasta. Tällöin huomauta asiasta ja lähde pois.

Äänestä
  • monissa rukousilloissa ollaan kerkeästi ja halukkaasti laittamassa käsiä siunaamaan, mikä
    voi olla hyvää tai myös pahaa!

    Jumalan siunaus voi tulla kätten päällepanemisen
    kautta, mutta myös väärä, demoninen, henki voi
    siityä kätten päällepanemisen kautta!

    Raamattu varoitta lopun ajalla menemästä "katso
    hän on täällä"-kokouksiin, koska niissä haetaan kohua ja ihmettä, käydään hakemassa kaatumiskokemuksia. Tulin aivan uteliaisuuttani, sanoi eräs henkilö, ja jatkoi: Olihan se erikoinen
    tunne, kun jonkinlainen virta meni päästä jalkoihin ja jalat eivät kantaneet. Sama ihminen
    sairastui pari viikkoa myöhemmin vakavasti ja joutui pitkäaikaiseen hoitoon. Häneltä lähti hiukset päästä kokonaan ja nyt on peruukki. Milloinkaan hän ei ole puhunut mistään Jumala-suhteesta sen enempää kuin ennenkään eli kävi vain kaatumassa kokouksessa!

    Jeesus varoitti:
    "Älkää menkö, älkääkä juosko perässä...,moni tulee minun nimessäni ja he tekevät monta voimallista tekoa..." "Älkää uskoko!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostuntu kirjoitti:

Hei miten suhtaudutte erilaisiin rukouspalveluihin ? Mihin perustuu ajatus että tuntemattomien puolesta esitetty rukous on oikein.
Tiedän sanonnan "tapahtukoon sinun tahtosi", mutta onko rukousplveluissa vaarana se että rukoilaan asianpuolesta jonka oikeutusta ei tunnne juurikaan kukaan.
Miltä tuntuu rukoilla asianpuolesta jota ei tunne, tai miksi ei riitä että rukoilee kaikkien puolesta ilman esirukouspyyntöä.
Minä rukoilen kyllä tuttujen ja sukulaisten puolesta aina silloin tällöin vaikka en tiedä edes onko heillä mitään kaipausta asiaan. Rukoilen niin kuin varmuudenvuoksi suojelusta heille.
KOMMENTOIKAA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu