Iltalehti 27.07.

Miehet käyttivät 14-vuotiaita tyttöjä hyväkseen

Helsingin rikospoliisi tutkii parhaillaan kahta lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Uhrit ovat 14-vuotiaita suomalaistyttöjä ja tekijät parikymppisiä somalimiehiä.


Kaksi piti kiinni ja yksi raiskasi
Ensimmäinen hyväksikäyttötapaus sattui Kaisaniemen puistossa 28. toukokuuta noin kello 23.

Raiskatun tytön äiti Ulla (nimi muutettu) kertoo, että vähän ennen rikosta hän soitti tytölleen ja he sopivat, että tämä lähtee metrolla kotiin. Tyttären seurassa oli pari ystävää, kun parikymppiset somalimiehet kävivät joukolla heidän kimppuunsa. Muut pääsivät kuitenkin pakenemaan ja hälyttivät apua.

- Poliisi soitti ja kertoi, että tyttäreni on raiskattu. Tyttö tuli kotiin vasta aamuviideltä käytyään oikeustieteellisissä tutkimuksissa. Jalat olivat mustelmilla ja kaulassa oli puristusjälkiä, Ulla sanoo järkyttyneenä.

Ullan mukaan kaksi somalimiestä piti kiinni ja yksi miehistä raiskasi hänen tyttärensä. Onni onnettomuudessa on se, että tapauksella oli silminnäkijä. 14-vuotias joutuu edelleen käymään jatkotutkimuksissa, joissa selviää, onko hän saanut seksitaudin.
14787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eikö somali mies saa käyttäytyä täällä ollenkaan viettiensä ja perinteittensä mukaisesti?

Äänestä

Tyypillistä suomalaista mediarasismia. Aina syyllistetään somalimiehiä. Kateus on kova kun suomipoika ei pysty tyydyttämään naista. Kill white racist! Somali Forever!

Äänestä
  • "Aina syyllistetään somalimiehiä."

    Uutinen olikin valetta? Kyseiset raiskaajat eivät olleetkaan somaleita?

    "Kateus on kova kun suomipoika ei pysty tyydyttämään naista."

    Sinä kutsut "naisen tyydyttämiseksi" sitä, kun kaksi miestä pitelee kiinni, ja kolmas raiskaa?

    Muuten, jos somalimiehet olisivat niin ylivoimaisia rakastajia, niin eivätkö he saisi naista ilman että "pitää" raiskata?

    Äänestä

Kateelliset natsit täällä vaan inisee kun ette ite saaneet mustaa munaa.
Eiköhän oikeus sentään vielä ymmärrä, että ainoa rikos tässä tapauksessa on tuon horon ja hänen äitinsä rasistinen vinkuminen tapauksesta.
Jos rasistien painostuksesta jotain tuomioita joudutaan näille nuorille Somali sankareille langettamaan, niin korkeaintaan ehdonalaista.
Ehkä oikeus jopa palkitsee näitä sankareita rahalla tai terapialla yms.
Tuhosivathan he sentään yhdeltä valkoiselta jätesäkiltä loppuelämän. Saipa natsi muija mitä tarvitsikin.

Äänestä

Miksi mustat aina raiskaa meitä, miksei suomalaiset raiskaa somalilaisia vaan nekin raiskaa meitä.....nyyh ja hakkaa päälle. Mihin me joudutaaan.

Äänestä

Missäs ne humanisti kommentit viipyy , kun kerrankin saatiin uutinen jopa lehtiin?
Huhuu Jurgen , Hmmmmm , Korma etc...
Varmaankin niin yksittäistapaus heidän mielestään , että turha kommentoida.

Äänestä
  • "Me humanistit" emme hyväksy alaikäisen/aikuisenkaan seksuaalista hyväksikäyttöä tahikka raiskauksia EDELLEENKÄÄN.
    Valitan jos tämä tuli sinulle yllätyksenä.

    Mikseivät silminnäkijät muuten koskaan tunnu puuttuvan asioihin? Puistossa on takuulla muitakin ihmisiä kuin parikymppisiä somalimiehiä ja alaikäisiä tyttöjä.


    PS. Tässä oli 2 yksittäistapausta Realisti.


    Mitä johtopäätöksiä tästä sinun mielestäsi pitäisi tehdä?

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    "Me humanistit" emme hyväksy alaikäisen/aikuisenkaan seksuaalista hyväksikäyttöä tahikka raiskauksia EDELLEENKÄÄN.
    Valitan jos tämä tuli sinulle yllätyksenä.

    Mikseivät silminnäkijät muuten koskaan tunnu puuttuvan asioihin? Puistossa on takuulla muitakin ihmisiä kuin parikymppisiä somalimiehiä ja alaikäisiä tyttöjä.


    PS. Tässä oli 2 yksittäistapausta Realisti.


    Mitä johtopäätöksiä tästä sinun mielestäsi pitäisi tehdä?

    Jos lukisit tilastoja vähän tarkemmin, niin huomaisit, että kyseessä ei ole yksittäistapaus. Nämä "pakolaiset" syyllistyvät jatkuvasti törkeisiin rikoksiin, raiskaukset, ryöstöt, puukotukset jne. Tämäkö on mielestäsi oikea tapa palkita suomalaisten apu? Herää päiväunestasi pahvi!

    Äänestä

  • suvaitsevaisuussyöpä kirjoitti:

    Jos lukisit tilastoja vähän tarkemmin, niin huomaisit, että kyseessä ei ole yksittäistapaus. Nämä "pakolaiset" syyllistyvät jatkuvasti törkeisiin rikoksiin, raiskaukset, ryöstöt, puukotukset jne. Tämäkö on mielestäsi oikea tapa palkita suomalaisten apu? Herää päiväunestasi pahvi!

    lukenut niitä tilastoja jo.

    Yksittäistapauksella tarkoitan jotain aivan muuta kuin yhtä tapausta.
    Edelleenkään yhtään raiskaajaa, ryöstäjää tai puukottajaa en hyväksy.
    Mielestäsi somaleja pitäisi rankaista, ei pelkästään syyllisiä somaleja?
    Kummallista.
    Avaa silmäsi taukki!

    Äänestä

  • En ole ollut koneen ääressä vähään aikaan, joten kommentoin asiaa vasta nyt...

    Minä en usko, että kukaan hyväksyy tuota Kaisaniemen raiskausta tai raiskauksia ylipäätään. Tai se, joka hyväksyy, on itse jotenkin mielenvikainen.

    Mutta. Jos raiskaaja on somali, niin tarkoittaako se, että kaikkia somaleita tulisi pelätä ja vihata? Ei.

    Rankaistakoon syyllisiä, jätetään muut rauhaan.

    Äänestä

Joh. 10:10
Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä (Jeesus)olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.

perkele tuo juuri väkivaltaa SUomeen Islamin kautta koska Islam opettaa jo Koraanista lähtien että jos jutalaine tai kristity ei alistu islamin ikeen alle niin heidät saa tappaa!

Mohammedilla itsellään oli monta vaimoa ja jopa 12 vuotias vaimo! ELI HÄN itsekin sekaantui lapsiin!

ISLAMin henki on väkivaltainen demoni nimelt'ä ALLAh joka on entinen kuujumala. Muhammed valisi yhden tuhansista Kaaban kivellä palvotuista jumalista, ja sen nimi oli juuri Allah.

Äänestä
  • se Allah. Sitä palvotaan kuumissa aavikkomaissa. Se polttaa ja kuivattaa helposti kaiken.

    Äänestä

  • Toivottavasti tuo kuujumalajuttu oli ihan vitsi. Jos ei, olisi sivistyksessäsi melko lailla paikattavaa.

    Äänestä

27.7.2004

Miehet käyttivät 14-vuotiaita tyttöjä hyväkseen

Helsingin rikospoliisi tutkii parhaillaan kahta lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Uhrit ovat 14-vuotiaita suomalaistyttöjä ja tekijät parikymppisiä somalimiehiä.


Tässä jutussa myös:
Kaksi piti kiinni ja yksi raiskasi
Tyttö oli vahvassa humalassa
Poliisi-ilmoitukset lisääntyneet
Raiskaajat kiistävät tekonsa



Somalimiehet ja alaikäiset tytöt kohtasivat Kaisaniemen puistossa Helsingissä pahoin seurauksin. (JARNO RIIPINEN)
Molemmat tapaukset ovat sattuneet Helsingissä Kaisaniemen puistossa. Rikoksille on yhteistä myös se, että epäiltyjä on useampi kuin yksi.

- Epäilemme molemmissa tapauksissa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, ja tekijät ovat somalimiehiä. Ensimmäisessä tapauksessa voi olla kyseessä myös pakottaminen ja raiskaus, kertoo rikoskomisario Antti Leppilahti Helsingin rikospoliisin väkivaltayksiköstä. Hän toimii kummankin tapauksen tutkinnanjohtajana.

Hyväksikäytetyt ovat ystävyksiä. Toinen heistä odottaa pääsyä terapiaan, toinen on puolestaan väliaikaisesti huostaanotettuna.

Rikosten tekijät ovat poliisin tiedossa, ja he joutuvat teoistaan vastuuseen.


Kaksi piti kiinni ja yksi raiskasi
Ensimmäinen hyväksikäyttötapaus sattui Kaisaniemen puistossa 28. toukokuuta noin kello 23.

Raiskatun tytön äiti Ulla (nimi muutettu) kertoo, että vähän ennen rikosta hän soitti tytölleen ja he sopivat, että tämä lähtee metrolla kotiin. Tyttären seurassa oli pari ystävää, kun parikymppiset somalimiehet kävivät joukolla heidän kimppuunsa. Muut pääsivät kuitenkin pakenemaan ja hälyttivät apua.

- Poliisi soitti ja kertoi, että tyttäreni on raiskattu. Tyttö tuli kotiin vasta aamuviideltä käytyään oikeustieteellisissä tutkimuksissa. Jalat olivat mustelmilla ja kaulassa oli puristusjälkiä, Ulla sanoo järkyttyneenä.

Ullan mukaan kaksi somalimiestä piti kiinni ja yksi miehistä raiskasi hänen tyttärensä. Onni onnettomuudessa on se, että tapauksella oli silminnäkijä. 14-vuotias joutuu edelleen käymään jatkotutkimuksissa, joissa selviää, onko hän saanut seksitaudin.

- Pidämme nyt kädet ristissä, että hän olisi terve. Terapiaan tyttö pääsee vasta elokuussa, äiti kertoo tuskaisena.

Hän ihmettelee, miksi hoitoon pääsy kestää näin kauan.

Raiskaajat ovat poliisin tiedossa, mutta esitutkinta on vielä kesken ja miehet ovat vapaalla jalalla. Poliisin mukaan he eivät olleet vanhoja tekijöitä.


Tyttö oli vahvassa humalassa
Viime perjantaina Kaisaniemen puistossa käytettiin hyväksi edellisen uhrin 14-vuotiasta ystävätärtä. Hän oli 1,2 promillen humalassa, kun somalimiehet käpälöivät häntä.

- Joku virolainen tyttö soitti poliisin paikalle, kun hän huomasi, että tyttöni oli pulassa. Partio sattui olemaan aivan lähellä ja tuli paikalle nopeasti. Tytär oli siitä helpottunut, kertoo tytön äiti Tiina (nimi muutettu).

Poliisit tapasivat kaksi miestä itse teossa ja kolmannen seuraamassa tilannetta.

Tekijöinä oli kaksi parikymppistä somalimiestä. Poliisi esittää toista miehistä vangittavaksi, koska 23-vuotiaalla on entuudestaan tilillään muitakin rikoksia, lähinnä omaisuusrikoksia.

Tiina on raivoissaan miehille. Hän on järkyttynyt myös siitä, ettei kukaan uskaltanut puuttua tilanteeseen, vaikka miehet toimivat julkisella paikalla.

Omalle tyttärelleen hän on yrittänyt saada perille "niin hyvällä kuin pahallakin", mitä voi tehdä ja mitä ei.

Tyttö on väliaikaisesti huostaanotettuna ja hoitoa saamassa parin viikon ajan.


Poliisi-ilmoitukset lisääntyneet
Antti Leppilahden mukaan rautatieaseman lähelle Kaisaniemeen kokoontuu yleisemminkin nuoria tyttöjä, jotka kaljoittelevat somalimiesten kanssa. Tästä koituu tilanteita, joita puidaan jälkeenpäin oikeudessa.

- Somalimiehillä on vastuu tyttöjen kohtelusta, koska he ovat aikuisia, Leppilahti toteaa. Hän toivoo kuitenkin tytöiltä ja heidän vanhemmiltaan varovaisuutta.

Nuoret 12-16-vuotiaat tytöt ovat poliisin näkökulmasta hukassa seksuaalisuutensa kanssa: he käyttäytyvät kuin aikuiset mutta ovat vielä lapsia.

Leppilahden mukaan teineillä on entistä enemmän aikuisia seksikumppaneita, ja poliisille tulee hyväksikäyttöilmoituksia yhä taajempaan tahtiin.


Raiskaajat kiistävät tekonsa
Poliisille seksuaalirikostapausten tutkiminen on vaikeaa, jos on vain sana sanaa vastaan: raiskaaja kiistää aina tekonsa ja väittää, että uhri oli halukas.

- Seksuaalirikostilastoissa ulkomaalaiset korostuvat rikoksen tekijöinä suhteessa suomalaisiin, Leppilahti kertoo.

Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa työskentelevä somalialainen sosiaalityöntekijä Mohamed Abdillahi toteaa, että islaminuskoiset somalit suhtautuvat periaatteessa kielteisesti sekä alkoholiin että seksiin ilman avioliittoa.

- Kaisaniemen tapauksista minulla ei ole mitään tietoa, hän toteaa.

Rikoslain mukaan alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saa rangaistukseksi vankeutta, maksimi on neljä vuotta.

SAGA WIKLUND
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/2004/07/27/2032956_uu.shtml

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Arkipäivä kirjoitti:

Miehet käyttivät 14-vuotiaita tyttöjä hyväkseen

Helsingin rikospoliisi tutkii parhaillaan kahta lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Uhrit ovat 14-vuotiaita suomalaistyttöjä ja tekijät parikymppisiä somalimiehiä.


Kaksi piti kiinni ja yksi raiskasi
Ensimmäinen hyväksikäyttötapaus sattui Kaisaniemen puistossa 28. toukokuuta noin kello 23.

Raiskatun tytön äiti Ulla (nimi muutettu) kertoo, että vähän ennen rikosta hän soitti tytölleen ja he sopivat, että tämä lähtee metrolla kotiin. Tyttären seurassa oli pari ystävää, kun parikymppiset somalimiehet kävivät joukolla heidän kimppuunsa. Muut pääsivät kuitenkin pakenemaan ja hälyttivät apua.

- Poliisi soitti ja kertoi, että tyttäreni on raiskattu. Tyttö tuli kotiin vasta aamuviideltä käytyään oikeustieteellisissä tutkimuksissa. Jalat olivat mustelmilla ja kaulassa oli puristusjälkiä, Ulla sanoo järkyttyneenä.

Ullan mukaan kaksi somalimiestä piti kiinni ja yksi miehistä raiskasi hänen tyttärensä. Onni onnettomuudessa on se, että tapauksella oli silminnäkijä. 14-vuotias joutuu edelleen käymään jatkotutkimuksissa, joissa selviää, onko hän saanut seksitaudin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu