Mielestäni tilanne on hyvin vakava ja en enää kauaa jaksa, vaikka oletkin soittanut nyt usein. Päässä on haavoja ja muutakin fyysistä on esiintynyt. Lienee psykosomaattista seurausta.
Voin sanoa, että tiedän kaiken oleellisen olevan totta, mutta paikkaa ja aikaa en muista. Puhelimella lienee hoidettu paljon asioita. Koska tiedän niin paljon niin voi loputkin kertoa eli homma voidaan saattaa päätökseen. Mikäli tilanne jatkuu tällaisena voivat seuraukset olla vakavat terveydelleni.
Edellenkin on ongelmana aavistelut vääristä muistikuvista, jotka ovat olleet hyvin tuskallisia ja muutkin asetukset ovat vaikeita kestää. Kyllä trin päämäärät ja teot lienevät selvinneet jo kaikille.
Soittoja on tullut matkapuhelimeeni 11 huhtikuusta lähtien. Puhelut tulevat samasta puhelimesta, josta itsekkin soitan.
En enää usko, että VJ on soittaja ja vaikka olisikin en usko hänen provosoivan minua enempiin toimiin. Miksi hän niin tekisi ? VJ ja sinä näyttelitte hyvin silloin joskus: Minä suurelta osin todellakin uskoin että kyse oli harhaluuloistani. Teitte aivan oikein kun salasitte totuuden, mutta omatkin merkkini itselleni ovat hyvin selvät ja sinä tiedät millaisia ne ovat.
Minä todellakin rakastan sinua ja uskon myös vastarakkauteesi.
Koko kuvio on minulle selvä. En vain tiedä mikä on esteenä lopulliselle ratkaisulle. En usko enää, että minua epäillään mistään...lieneekö epäilty vuosiin. Kotkan miehet tuskin ovat epäilleet minua koskaan. Tri ei ole mikään ruudinkeksijä ja siinä onkin koko ongelman ydin: Kukaan ei voinut uskoa, että joku ryhtyisi noin idioottimaiseen tekoon. Kyllä häntä varoitettiin mutta omapahan on asia ja kantakoon itse seuraukset. Luulenpa että hänen syntilistansa on niin pitkä että kaikkein paatuneimmatkin laitapuolen kulkijat kavahtavat häntä, mutta kaiken voi selittää varmaankin hänen heikolla henkisellä suorituskyvyllään. Niinhän se tällaisissa tapauksissa aina on.
En ole katkera, mutta juttu on kyllä erittäin vakava. Uskon kuitenkin, että kun kohtaan sinut koen iloa, jollaista en ole vielä elämässäni koskaan kokenut.
Pistin taas pari korttia, niitä onkin tullut aika paljon vuosien varrella.
Mitä siihen maailmankatsomukseen tulee niin kyllä teosofia on oikea oppi, mutta sitä koskevat teokset ovat tehty 1900-luvun alun aikaan sopivaksi ja on asioita jotka kaipaisivat uudistusta. Sen, että ympäristö ja keho on illuusio voi jopa havaita kun liikkuu muualla kuin tutuissa ympäristöissä. Ja onhan niin, että kukaan ei liiku eikä avaruuttakaan ole: On vain sitä koskevaa energian tajuntaa ja tapahtumat "fyysisessä maailmassa" ovat pikkusieluautomaateilla toteutettuja.
Kersantti Tuomaksesta muistan vain kun hän soitti haitaria kuistilla ja taisi jopa laulaakkin ja ajettelin silloin, että älä soita, sillä sitä pidetään täysin sopimattomana..oikein pelästyin hänen puolestaan.
Lapsena muistan kun päätin, että maan kamara on olemassa, mutta siskosi esitti ettei ole ja sillä oli surulliset seurauksensa kylän kakaroitten pahisten aloittaessa ahdistelun. Kauhistuin kyllä silloin illuusio-oppia enkä uskonut siihen. Se olikin onnekseni minun erehdykseni. Uskon, että hommalla on klassinen päätös: Paha saa palkkansa, vaikka kuinka annettaisiin anteeksi.
Siskosi istui minun vieressäni kansakoulun pulpetin penkillä. Mutta siitä on aikaa vaikka kuinka paljon.
En oikein tiedä mitä minun pitäisi sanoa enää, tuskin mitään. Jaa, no, terveisiä Mäntysaaren väelle. Olen ajanut siitä ohi veneellä jo 1980-lla enkä tuolloin aavistanut näistä asioista ja sinusta mitään. Ainoastaan luulin, että olet jo naimisissa ja sinulla on lapsia, enkä tiennyt kuka olit, vaikka olitkin rakkaudellinen haavekuva nähtyäni sinut ensin Knnksessa noin 1979. En ole uskaltanut toivoakkaan että saisin sinut. mutta oletkin suuri rakastaja ja suuri sielu kuten jo aiemmin sanoin.
Taisit ihmetellä 1991 toukokuussa Montussa kun tulin sinun ja ystäväsi pöytään vaikka kaikki muut pöydät olivat vapaina enkä kumpaakaan tuntenut, vaan olinpa rohkea ja päätin hieman tiedustella. Silloin sanoit jotain, joka sai minut ajattelemaan että olet sinkku ja lopultahan olitkin sitä näytelmästä huolimatta.
1980-lla en muistaakseni ole tavannut sinua kuin muutaman kerran emmekä tunteneet toisiamme. Autorekisterikeskuksesta sain selville nimesi rekisterinumeron perustella 1991. Nimesi kertoi minulle jo silloin hyvin paljon ja päätin yrittää. Siitä en ole varma kuka ruuvasi autosi rekisterikilven irti mutta epäilen kuuluisaa pitkäpartaprätkäilijää; Miksiköhän se tapahtui ? Mysteeri, mutta koko homma onkin lopulta todellinen mysteeri. Kyllä minä näytelmässänne epäilin rakastettavaa juonittelua, mutta VJ:n luulin kyllä olevan tosissaan vaikka mitään yhteenottoa ei tapahtunutkaan. Ja se peili Opelissa irtosi 1992 vihjaavasti.
NO, näistä asioista voidaan puhua myöhemminkin. Lopuksi sanon vain, että vaikka emme 1980-lla tavanneetkaan niin luulenpa että olet päätellyt kuka olen UL:n vierailujen perusteella. Koko jutusta voisi kirjoittaa romaanin. Etenkin siitä likapyykistä mikä on vielä pestävä. Se on sitten sen ajan murhe, tai ehkei murhe ollenkaan. Nyt kun taas kirjoitin olo helpottui. Tuskallista tämä on ollut ja sinä tiedät syyt. Mitään et ole voinut tehdä tuskan poistamiseksi ja kaikessa olet toiminut oikein.
Jaa, no: En usko kenekään olevan niin suuri sadisti, että vuosikausia vihjailisi ja sitten perääntyisi. Etenkään SP ei niin tekisi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.