perussuomalaisten vaalivoitto kautta koko Suomen

kunnallisvaaleissa valtavan äänivyöryn saava Perussuomalaiset rikkovat koko euroopan etusivu ennätyksen päivälehdessä, tulette näkemään..
461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei vaan kaikille Persujen kannattajille!

Kyllä nyt Katainen ja Jutta ovat yksissätuumin ajaneet Suomen kansan niin suuriin velkoihin ja takauksiin, että siitä riittää maksamista monelle sukupolvelle. Kunnallispolitiikka on tehty liian kaukaiseksi tavalliselle työläiselle, ei kiinnosta, mutta Persuja täytyy käydä äänestämässä.

Äänestä

Ei tule tapahtumaan. Potentiaalinen äänestäjäkuntanne ei lähde uurnille, koska se joko pitää äänestämättömyyttä ainoana todellisena protestina, tai on vaan yksinkertaisesti niin patalaiskaa porukkaa, ettei viitsi. Puolueenne sisä- ja kunnallispoliittinen sanoma on puolestaan hautautunut EU-retoriikan alle. Siihen ei ole tosin paljon tarvittu. Sitten on vielä se kaikista oleellisin syy, eli koko olemassaolonne perustuminen oppositioasemaan ja muiden syyttelyyn. Puheenjohtajan nuija kädessä sitä ei voisi enää tehdä ja olisitte heti kasvokkain sen kysymyksen kanssa, että mitäs oikeasti pitäisikään tehdä, vieläpä kompromissien kautta. Kunnallisvaalien valtasuhteet ratkaisee se n. 10 % äänestäjistä, joka ei ymmärrä/välitä hevonpaskaa politiikasta, mutta katsoo äänestämisen kansalaisvelvollisuudekseen ja valitsee ehdokkaansa hiusmallin, hampaiden kunnon ja pukeutumisen perusteella. Siinäkin te olette heikommilla kuin moni muu.

Äänestä

Suomeen tarvittaisiin riippumattomat vaalitarkkailijat. Kuitenkin noita ääniä peukaloidaan niin että päättäjiä on käytännössä mahdotonta vaihtaa

Äänestä

Tieto Oy kusettaa minkä kerkeää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


huikea kannatus kirjoitti:

kunnallisvaaleissa valtavan äänivyöryn saava Perussuomalaiset rikkovat koko euroopan etusivu ennätyksen päivälehdessä, tulette näkemään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu