Itellan pomolle yli1milj.lisäeläke!Onko tämä sitä

Itella on maksanut 2009–2011 yli miljoona euroa toimitusjohtajansa lisäeläkemaksuja, kertoo Aamulehti.

Lisäeläkkeen saa joulukuussa eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja Jukka Alho. Lehti ei kerro, millaisella aikavälillä lisäeläke on sovittu maksettavaksi.

Kyseessä on niin sanottu etuusperusteinen lisäeläke, josta on päätetty vuonna 2000.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi äskettäin, että lisäeläkkeitä ei enää käytetä valtionyhtiöiden johdon palkitsemiseen.

Alhon seuraaja Heikki Malinen ei Aamulehden mukaan enää saa vastaavaa lisäeläkettä. Hänen eläkeikänsä on 63 vuotta, kun Alhon eläkeiäksi oli sovittu 60 vuotta. Malisen kokonaispalkka on 485 000 euroa, Alhon oli 470 800 euroa
HS 24.8.12
474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikään ei enää yllätä valtionyhtiön ollessa kyseessä.

Äänestä
  • Itella ei enää ole valtionyhtiö, vaan pitkälle yksityistetty.

    Äänestä

  • tarkennusta asiaan kirjoitti:

    Itella ei enää ole valtionyhtiö, vaan pitkälle yksityistetty.

    Mennyt päin p:tä koko touhu. Palvelujen huonontamisesta palkitaan älyttömällä palkalla ja eläkkeellä.

    Olikin jo näköjään aloitus samasta aiheesta. Pitäisi olla joku systeemi, ettei hyväksy uusia aloituksia samasta aiheesta.

    Äänestä

Suomen presidentin veroton vuosipalkkio on 160 000 € ja Ranskan pääministerin vuosipalkka alle 200 000 euroa verollisena(?) => On meillä huikeita miehiä toimitusjohtajina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ahneudenvastaista? kirjoitti:

Itella on maksanut 2009–2011 yli miljoona euroa toimitusjohtajansa lisäeläkemaksuja, kertoo Aamulehti.

Lisäeläkkeen saa joulukuussa eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja Jukka Alho. Lehti ei kerro, millaisella aikavälillä lisäeläke on sovittu maksettavaksi.

Kyseessä on niin sanottu etuusperusteinen lisäeläke, josta on päätetty vuonna 2000.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi äskettäin, että lisäeläkkeitä ei enää käytetä valtionyhtiöiden johdon palkitsemiseen.

Alhon seuraaja Heikki Malinen ei Aamulehden mukaan enää saa vastaavaa lisäeläkettä. Hänen eläkeikänsä on 63 vuotta, kun Alhon eläkeiäksi oli sovittu 60 vuotta. Malisen kokonaispalkka on 485 000 euroa, Alhon oli 470 800 euroa
HS 24.8.12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu