Täältä löytyy näytteitä tulevan Imaginaerum-elokuvan musiikista:
http://www.youtube.com/watch?v=zQTu4dNNDPE
Jopa kuulostaa mahtavalta. Petri Alanko on tehnyt loistavaa työtä. Toisaalta, Petrillä oli erinomaista materiaalia = Imaginaerum-levy, mistä aloittaa muokkaus elokuvan musiikiksi.
Minulla ainakin menee elokuvan musiikki cd hankintaan, vaikka olen hankkinut jo liput Hartwall-areenalla konserttia ja elokuvaa varten.
http://www.youtube.com/watch?v=zQTu4dNNDPE
Jopa kuulostaa mahtavalta. Petri Alanko on tehnyt loistavaa työtä. Toisaalta, Petrillä oli erinomaista materiaalia = Imaginaerum-levy, mistä aloittaa muokkaus elokuvan musiikiksi.
Minulla ainakin menee elokuvan musiikki cd hankintaan, vaikka olen hankkinut jo liput Hartwall-areenalla konserttia ja elokuvaa varten.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tykkään!!
Minusta nämä Alangon versiot ovat parempia kuin alkuperäiset. Jotenkin korville ystävällisempiä, ja Tuomaksen kauniit melodiat pääsevät paremmin esille.
Toivon, että NW ja Alanko tekevät jatkossakin yhteistyötä.
Tykkään kanssa minäkin. Jotenkin en voi välttyä ajatukselta, että leffan musiikki on
lähempänä alkuperäistä ajatusmallia koko projektista. On vaan niin Tuomaksen näköistä musaa tämäkin että. Tältä kuulostava yhteistyö on todellakin hyvinkin toivottavaa.
"On vaan niin Tuomaksen näköistä musaa"
Rasistimusaa?
Tuomashan ei tuominnut itkuvalituskirjeessään ainoastaan Tarjan aviomiestä vaan KOKONAISEN kulttuurin se on jo jotain se. Mutta eihän sitä liikoja voi odottaa mieheltä jonka suurin kulttuuuriteko on Disneylandissa käynti:XD
Fakta: Marcelo on erilaisen kulttuurin kasvatti kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Lisäksi eri maissa on tämän lukuisia subkulttuureja, kuten esim. muusikoilla omansa ja rikollisilla omansa. Mitenkään nyt väittämättä että Marsu olisi rikollinen... Eikä häntä kai mistään ole tuomittu, edes siinä kirjeessä.
Yhtä lailla joka paikassa toitotetaan, että suomalaiset eivät puhu. No eivät ilmeisesti Nightwishissä puhuneetkaan, vaikka länsisuomalaisena olen aina luullut, että karjalaiset ovat vilkkaita ja puheliaita ihmisiä. Tosin luulen, että jos olisivat enemmän päätään aukoneet, olisi Tarja lentänyt bändistä jo vuosia aikaisemmin.
n FAKTA: TUOMAS ON RASISTI, JOKA TUNNUSTAA SEN AVOIMESTI!
että sulla ei ole esittää mitään väittämäsi tueksi.
Minäkin tykkään. On niin hienoa kuultavaa, ettei sitä pysty edes sanoin kuvaamaan :)
Olenpa rauhallisella mielellä Imaginaerum-elokuvan suhteen kuultuani näytteet kolmesta elokuvan sävellyksestä: Last ride of the day, Turn loose the mermaids ja Rest calm (kaikille elokuvan sävellyksille on muuten annettu uudet nimet Film score cd:llä). Elokuvassa tulee varmaan olemaan sellaisia unenomaisia surrealistisia jaksoja kuin mitä on esim. The islander -videossa. Ei hätää, jos visuaaliset näyt hämmentävät, musiikki pitää elokuvaa koossa ja vie sitä eteenpäin.
Tässä on yli viiden minuutin video, missä Pyroman osallistuu Ilotulituksen SM-kisoihin Imaginaerum Score-sävelten tahdissa. Kuuluu ainakin pätkiä Storytimesta, Turn loose the mermaidsista ja Last ride of the daysta.
http://www.youtube.com/watch?v=vWxCZRJ8svE
Muutakin Nightwishin enkkufoorumilta bongattua. Scoren kannessa näkyvällä "Lumiukolla" on Kuoleman kasvot.
lahjakas toisin kuin tuomas.
Saisiko lahjakaskaan mitään irti, jos lähtömateriaali olisi huono?
mistä vaan mitä vaan niinkuin MacGyver, joka rakentaa pommin vaikka purukumista. Itseasiassa pitää olla TODELLA lahjakas, että saa jotain irti tuopin surkeista tekeleistä.
Näitä todella lahjakkaita ihmisiä löytyy ilmeisesti pilvin pimein, kun vähän katselee ympärilleen YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Kohtuullisen moni ihminen on inspiroitunut Nw:n musiikista ja tehnyt oman cover-versionsa omalla instrumentillaan, ja kenties saa muitakin innostumaan soittamaan oppimisesta. Ja musiikin soittamisen ilo leviää.
tuubissa innostunut vaikka minkä bändin ja artistin musiikista:P
Aivan.
aika persiistä koko ankkojen irstailu leffa.