Tämä kirjoitus perustuu Jukka "Mies joka sanoi KGB:LLE ei" Seppisen kirjaan "Suomettumisen syövereissä".
Presidentti Koivisto lähetti syksyllä 1985, hieman ennen vierailuaan Neuvostoliittoon, KGB-kontaktinsa välityksellä kirjeen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerille Mihail Gorbatsoville. Hän päätti kirjeensä:
"Suomen politiikka ei kuitenkaan koskaan tule kulkemaan Neuvostoliiton elintärkeitä etuja vastaan, koska meidän elintärkeät etumme eivät ole ristiriidassa keskenään."
Tämän ja monen muun vastaavan seikan perusteella Seppinen on päätynyt ajattelemaan:
"Mauno Koiviston mukaan Suomella ei siis ollut mitään omaa tahtoa ulkopolitiikassa. Tämä olikin koivistolaisen ulkopolitiikan suuri ero kekkoslaiseen ajatteluun verrattuna. Kekkonen ajoi Suomen etuja myös NKP:n ideologisia tavoitteita vastaan, vaikka myös järjestelmien sodassa eteneminen oli tietenkin Neuvostoliitolle ideologisesti elintärkeää. Kekkonen vei Suomen Eftaan ja EEC-sopimukseen, vaikka Neuvostoliitto piti elintärkeänä haastaa eurooppalainen integraatio. Kekkonen, toisin kuin Mauno Koivisto, pyrki aina puolueettomuusaseman vahvistamiseen, vaikka ideologinen kamppailu velloi valtoimenaan."
Paavo Lipponen sai tittelin Vara-Manu esiinnyttyään presidentinvaalien 1987 kampanjan aikaisessa tilaisuudessa Mauno Koiviston sijaisena. Hän on kommentoinut vuonna 1987 idänpolitiikkaa seuraavasti:
"Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa koemme olevamme samassa veneessä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kanssa, onhan meillä naapurikansoina yhteiset edut rauhan lujittamisessa, ja näemme, että yhdessä on mahdollisuuksiin myös tartuttava."
Seppisen mukaan tämä kommentti oli linjassa presidentti Koiviston politiikan kanssa. Myöhemmin Seppinen totesi, että Lipposen käsityksen muuttuivat hänen ollessaan Ulkopoliittisen instituutin johtajana.
Seppinen on tyytymätön Koiviston politiikkaan myös Euroopan murrosvuosina 1989 - 1991. Hänen mukaansa Koivisto oli kykenemätön ymmärtämään Neuvostoliiton hajotessa Suomelle tarjoutunutta tilaisuutta neuvotella jatkosodan jälkeen menettämiemme alueiden palauttamisesta Suomelle. Edelleen Seppinen katsoo, että Koivisto ei ymmärtänyt, mitä Baltiassa oli tapahtumassa. Hänen näkemyksensä on karu:
"Neuvostoliiton romahdus oli Suomen pelastus. Kun edes Neuvostoliiton heikentyminen ei johtanut 1980-luvulla Suomen etujen kirkastumiseen kommunistijättiläisen rinnalla. Suomi ei olisi selvinnyt presidentti Mauno Koiviston johdolla jatkoon länsimaisena maana, tokko edes jonkinlaisena valtiona. Käsitys, että Suomi ei olisi selvinnyt Neuvostoliitosta ilman tämän romahdusta, perustuu vankkoihin tosiasioihin".
Koiviston ja Paavo Väyrysen ajatukset kulkivat siis samaa rataa. Väyrynenhän näki kuuluisassa väitöskirjassaan, että Neuvostoliitto pysyy paikallaan. Tässä asiassa ei siis ole mitään outoa. Se vain kuvastaa Suomen ulkopoliittista analyysia 1980-luvulta. Väyrysen väitöskirjaa jälkikäteen moittivat vertautuvat mainiosti henkilöihin, jotka lyövät vetoa vain menneistä tapahtumista.
Seppisen mukaan Neuvostoliitto pyrki aluksi, kuitenkin siis vuosikymmentien ajan, vauhdittamaan vallankumousta Suomessa, johon liittyen valtaan nouseva kansanrintamahallitus kutsuisi puna-armeijan rauhoittamaan tilannetta. Puna-armeija jäisi tällöin pysyvästi maahan. Pääsihteeri Breznev luopui tästä politiikasta vuonna 1977 kyllästyttyään suomalaisten kommunistien saamattomuuteen.
Seppisen mielestä Neuvostoliitto suuntasi tämän jälkeen katseensa etelään, josta ensimmäisenä näkyvänä operaationa tuli esille sotaretki Afganistaniin. Merkittävää oli se, että Neuvostoliitto ei komentanut panssareita Puolaan vuonna 1980, vaikka vuonna 1956 Unkari ja vuonna 1968 Tsekkoslovakia jyrättiin.
Luonnollisesti Gorbatsovin nousu pääsihteeriksi muutti tilannetta edelleen. Näistä syistä voidaan pitää luonnollisena, että presidentti Koiviston suureksi hämmästykseksi Baltian maat itsenäistyivät lähes laukaustakaan ampumatta. Se, että Koivisto ja Väyrynen olivat kyvyttömiä oivaltamaan kehitystä, johtui siitä, että Suomen ulkoministeriö oli 1980-luvulla täynnä KGB-sertifioituja virkamiehiä, joista malliesimerkkinä Seppinen toi esille Jaakko Blombergin.
Edellä esittämäni ajatukset olivat - nähtävästi vannoutuneille sosialidemokraateille ja vannoutuneille Kekkosen vastustajille - niin kuumia, että kaksi näitä ajatuksia sisältänyttä viestiketjua poistettiin tällä viikolla. On hauska nähdä, miten käy tällä kertaa.
Presidentti Koivisto lähetti syksyllä 1985, hieman ennen vierailuaan Neuvostoliittoon, KGB-kontaktinsa välityksellä kirjeen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerille Mihail Gorbatsoville. Hän päätti kirjeensä:
"Suomen politiikka ei kuitenkaan koskaan tule kulkemaan Neuvostoliiton elintärkeitä etuja vastaan, koska meidän elintärkeät etumme eivät ole ristiriidassa keskenään."
Tämän ja monen muun vastaavan seikan perusteella Seppinen on päätynyt ajattelemaan:
"Mauno Koiviston mukaan Suomella ei siis ollut mitään omaa tahtoa ulkopolitiikassa. Tämä olikin koivistolaisen ulkopolitiikan suuri ero kekkoslaiseen ajatteluun verrattuna. Kekkonen ajoi Suomen etuja myös NKP:n ideologisia tavoitteita vastaan, vaikka myös järjestelmien sodassa eteneminen oli tietenkin Neuvostoliitolle ideologisesti elintärkeää. Kekkonen vei Suomen Eftaan ja EEC-sopimukseen, vaikka Neuvostoliitto piti elintärkeänä haastaa eurooppalainen integraatio. Kekkonen, toisin kuin Mauno Koivisto, pyrki aina puolueettomuusaseman vahvistamiseen, vaikka ideologinen kamppailu velloi valtoimenaan."
Paavo Lipponen sai tittelin Vara-Manu esiinnyttyään presidentinvaalien 1987 kampanjan aikaisessa tilaisuudessa Mauno Koiviston sijaisena. Hän on kommentoinut vuonna 1987 idänpolitiikkaa seuraavasti:
"Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa koemme olevamme samassa veneessä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kanssa, onhan meillä naapurikansoina yhteiset edut rauhan lujittamisessa, ja näemme, että yhdessä on mahdollisuuksiin myös tartuttava."
Seppisen mukaan tämä kommentti oli linjassa presidentti Koiviston politiikan kanssa. Myöhemmin Seppinen totesi, että Lipposen käsityksen muuttuivat hänen ollessaan Ulkopoliittisen instituutin johtajana.
Seppinen on tyytymätön Koiviston politiikkaan myös Euroopan murrosvuosina 1989 - 1991. Hänen mukaansa Koivisto oli kykenemätön ymmärtämään Neuvostoliiton hajotessa Suomelle tarjoutunutta tilaisuutta neuvotella jatkosodan jälkeen menettämiemme alueiden palauttamisesta Suomelle. Edelleen Seppinen katsoo, että Koivisto ei ymmärtänyt, mitä Baltiassa oli tapahtumassa. Hänen näkemyksensä on karu:
"Neuvostoliiton romahdus oli Suomen pelastus. Kun edes Neuvostoliiton heikentyminen ei johtanut 1980-luvulla Suomen etujen kirkastumiseen kommunistijättiläisen rinnalla. Suomi ei olisi selvinnyt presidentti Mauno Koiviston johdolla jatkoon länsimaisena maana, tokko edes jonkinlaisena valtiona. Käsitys, että Suomi ei olisi selvinnyt Neuvostoliitosta ilman tämän romahdusta, perustuu vankkoihin tosiasioihin".
Koiviston ja Paavo Väyrysen ajatukset kulkivat siis samaa rataa. Väyrynenhän näki kuuluisassa väitöskirjassaan, että Neuvostoliitto pysyy paikallaan. Tässä asiassa ei siis ole mitään outoa. Se vain kuvastaa Suomen ulkopoliittista analyysia 1980-luvulta. Väyrysen väitöskirjaa jälkikäteen moittivat vertautuvat mainiosti henkilöihin, jotka lyövät vetoa vain menneistä tapahtumista.
Seppisen mukaan Neuvostoliitto pyrki aluksi, kuitenkin siis vuosikymmentien ajan, vauhdittamaan vallankumousta Suomessa, johon liittyen valtaan nouseva kansanrintamahallitus kutsuisi puna-armeijan rauhoittamaan tilannetta. Puna-armeija jäisi tällöin pysyvästi maahan. Pääsihteeri Breznev luopui tästä politiikasta vuonna 1977 kyllästyttyään suomalaisten kommunistien saamattomuuteen.
Seppisen mielestä Neuvostoliitto suuntasi tämän jälkeen katseensa etelään, josta ensimmäisenä näkyvänä operaationa tuli esille sotaretki Afganistaniin. Merkittävää oli se, että Neuvostoliitto ei komentanut panssareita Puolaan vuonna 1980, vaikka vuonna 1956 Unkari ja vuonna 1968 Tsekkoslovakia jyrättiin.
Luonnollisesti Gorbatsovin nousu pääsihteeriksi muutti tilannetta edelleen. Näistä syistä voidaan pitää luonnollisena, että presidentti Koiviston suureksi hämmästykseksi Baltian maat itsenäistyivät lähes laukaustakaan ampumatta. Se, että Koivisto ja Väyrynen olivat kyvyttömiä oivaltamaan kehitystä, johtui siitä, että Suomen ulkoministeriö oli 1980-luvulla täynnä KGB-sertifioituja virkamiehiä, joista malliesimerkkinä Seppinen toi esille Jaakko Blombergin.
Edellä esittämäni ajatukset olivat - nähtävästi vannoutuneille sosialidemokraateille ja vannoutuneille Kekkosen vastustajille - niin kuumia, että kaksi näitä ajatuksia sisältänyttä viestiketjua poistettiin tällä viikolla. On hauska nähdä, miten käy tällä kertaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kirjailija Seppinen latoo välillä aika haulikolla räiskien omia mielipiteitään faktoina. Ilmeisesti Kekkonen on hänen suosikkinsa joka on ymmärrettävää nousihan hän diplomaatiksi Kekkosen siunauksella.
Joskus kuitenkin Seppinen osuu nasevasti luonnehdinnoissaan kuten blogissaan Väyrysestä viime presidentinvaalien jälkeen:
"Väyrynen on neuvostopolitiikan ja KGB-metkuilun airut"
Kyllä nuo "palstatietäjädemarit" nyt jättävät asiaa kommentoimatta, kun liekki punaliekki lepattaa omassa lahkeessa. :))
Kommentoidaan nyt yksi...
"Neuvostoliiton romahdus oli Suomen pelastus. Kun edes Neuvostoliiton heikentyminen ei johtanut 1980-luvulla Suomen etujen kirkastumiseen kommunistijättiläisen rinnalla. Suomi ei olisi selvinnyt presidentti Mauno Koiviston johdolla jatkoon länsimaisena maana, tokko edes jonkinlaisena valtiona. Käsitys, että Suomi ei olisi selvinnyt Neuvostoliitosta ilman tämän romahdusta, perustuu vankkoihin tosiasioihin".
Jaa, että millä perusteella? Koivisto aloitti presidenttinä 1981 ja valittiin ensimmäiseksi kuusivuotiskaudeksi 1982 sekä toiseksi kaudeksi 1988. Koivisto oli siis presidenttinä kymenen vuotta Neuvostoliiton aikana eikä sinä aikana missään vaiheessa Suomen asema ollut uhattuna muuta kuin Väyrysen KGB-juonittelujen takia. Koivistoa pidetään oikeiden tutkijoiden (Seppinen on fiktiokirjoittaja) arvioissa yhtenä merkittävävimmistä henkilöistä Suomen siirtymisessä idän vaikutusvallasta länteen.
ps. en ole demari vaan oikeistolainen (ent Kesk. nyk. Peruss.)
Seppisen ilmaus on turhan kärjistävä, mutta tosiasia on, että Suomi menetti itsenäistä toimivaltaansa suhteessa Neuvostoliittoon Koiviston aikana. Koivisto oli niin arka, ettei uskaltanut edes rohkaista Baltian maita. Karjalakin olisi saatu helposti takaisin - sitähän melkein tyrkytettiin meille. Koiviston lännettyminen tapahtui vasta vuoden 1991 jälkeen tasajalkaa Ahon hallituksen aikana.
"Koivisto oli niin arka, ettei uskaltanut edes rohkaista Baltian maita."
Koivisto vain oli tässä asiassa kaukonäköisempi kuin moni arvasikaan. Viro, Latvia, Liettua ja Puola joutuvat vielä oppimaan paikkansa, kun Saksa ja Venäjä pääsevät sopimukseen tietyistä konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Maantiedettä ei voi muuttaa. Rappeutuva USA ei enää kauan pysty olemaan selkänoja Venäjän reunavaltioiden uhittelevalle, russofobiselle politiikalle.
"Karjalakin olisi saatu helposti takaisin - sitähän melkein tyrkytettiin meille."
Venäjän ollessa edellisen kerran tilapäisen heikkouden tilassa v. 1920 Suomi keinotteli itselleen kohtuuttoman edullisen Tarton rauhansopimuksen. On laskettava osaksi Koiviston ansioksi, ettei Suomi 1990-luvun alussa sortunut samaan virheeseen, Venäjän hetkellisen alennustilan hyväksikäyttämiseen.
"Koiviston lännettyminen tapahtui vasta vuoden 1991 jälkeen tasajalkaa Ahon hallituksen aikana."
Vahvan markan politiikka ei ollut Koiviston ainoa tuhoisa erehdys. Koivisto oli myös yksi Suomen onnettoman lännettymispolitiikan arkkitehdeista. Neuvostoliiton hajoaminen vei ilmeisesti Koivistolta kaiken sen järkevyyden ja harkintakyvyn, jota Koivisto osoitti vielä varoittaessaan Baltian maita liian äkkinäisistä itsenäistymisaikeista.
Etkö ole ikinä kuullut Yöpakkasista ja Noorttikriisistä tai Maalaisliitto/kepun RUPLATAHOITUKSESTA?
URHO KEKKONEN OIKEIN VETI NEUVOSTOLIITON JA KGB:N SUOMEN SISÄPOLITIIKAN TOIMIJAKSI.
Paasikivi yritti kaikensa, ettei Neuvostoliitto sekaantuisi Suomen sisäpolitiikkaan ja Kekkonen veti KGB:n ylimmäksi ystäväkseen ja neuvonantajakseen ja rahoittajakseen.
Etkö tiedä sitäkään, että Paasikivi - Kekkosenlinja on KGB:n keksimä ja nimeämä?
YYA-KAUDEN ASIOITA ja neuvostopainostusta PITÄÄ SELVITTÄÄ, MUTTA NYT ON TÄRKEINTÄ
TAISTELLA EUROSTOLIITTOA VASTAAN, jotta ei jouduta samantapaiseen
(vaikkakaan ei yhtä kauheaan) merkel-hollandeismiin, joka tulisi marksismi-
leninismin tilalle ohjailemaan Suomen politiikkaa
YYA-KAUDEN AIKANA EI VOINUT PUUTTUA RUPLARAHOITUKSIIN
eikä rahanpesuun. Myös Kekkosen naisjutut oli siedettävä läpi sormien
(Kekkonen on suuri patriootti joka osasi hoitaa venäläiset nurkkaan.
Hän ajoi myös omaa etuaan totta
mutta tilanne oli kauhea silloin puna-armeijan uhkaillessa
ja vankileirien saariston ollessa voimissaan Venäjällä. Ei puhettakaan
että joku lökäpöksy Kennedy tai onneton Macmillan tai itä-Saksan
kanssa kamppaileva Adenauer olisi voinut auttaa Suomea
jos Brezhnev olisi tullut entistäkin vainoharhaisemmaksi.
Esim. kommariyhdistyksen kirjapaino Tiedonantaja-Kursiivi
painoi läjäpäin lehtiä venäjälle ja sai siitä ylimaksua rahaa
miten paljon tahansa, turhia lehtiä joita ei kukaan lukenut
eikä tilannut, Neuvostoliitto rakentaa ja sen sellaista roskaa.
Rahat kuljettiin Tiedonantajaan JOSSA oli tukilistat
mökin mummu Puolangalta lahjoittaa Tiekkarin taistelurajastoon
säästönsä 1000 markkaa MISSÄ OVAT köyhien proletaarien TUKILISTAT NYT KUN
VENÄJÄ EI AUTA
JUNTTILIITTO ARHINMÄKEÄ.
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/22.elokuu/GORDI.HTM
Moskovan tiedetään jo ennestään rahoittaneen suomalaisten kommunistien toimintaa. Suomen asioiden korkeasta käsittelytasosta kertoo tekijöiden mukaan se, että SKP:n nykyisen puheenjohtajan Yrjö Hakasen avustuspyyntö päätyi itsensä Gorbatshovin käsiteltäväksi.
Kyllä Jukka Seppinen kirjoittaa yöpakkasista ja noottikriisistäkin, mutta kumoaa myös harhakuvittelusi siitä, että Paasikivi olisi "yrittänyt kaikkensa", ettei Neuvostoliitto sekaantuisi Suomen sisäpolitiikkaan. Lue se kirja!
"Kekkonen on suuri patriootti joka osasi hoitaa venäläiset nurkkaan."
Neuvostoliitto "suomettui" paljon enemmän suhteessa Suomeen kuin Suomi suhteessa Neuvostoliittoon. Kekkonen ei ollut venäläisten kanssa altavastaaja, vaan samanarvoinen valtiomies, ruhtinas. Miten surkealta näyttääkään Suomen asema länsimaiden "kansainvälisessä yhteisössä" ja Euroopan unionissa verrattuna Suomen Kekkosen kauden aikaisiin voiman vuosiin.
YYA-SOPIMUKSEN VALLASSAOLLESSA OLI SUOMI HENGENVAARALLISESSA TILANTEESSA. Englanti, jonka johtaja Churchill sotarikollisena antoi venäläisille
vapaat kädet tehdä sotarikoksia Suomessa, mm. pommittaa siviilikaupunkeja
Helsinkiä Turkua Tamperetta
(Suomi ei pommittanut Moskovaa eikä edes Leningradia)
ja Churchill lahjoitti venäläisille paitsi runsasta apua ja koulutusta Suomen
tuhoamiseen lahjoitti myös Karjalan ja Petsamon valvontakomission
englantilaisosallistujien nimissä
oli siis selvää, että Venäjän painostaessa emme saa mitään apua. KEKKONEN-KOIVISTO-AJAN SUOMEA ON VAIKEA ARVOSTELLA NYKYTILANTEESTA,
mutta aivan selvää on että vähemmistöseksuaaliasioissa pyöriskellyt
Halonen ja ulkomailla sharian lakia Achiin hyväksynyt (sai tästä nobelin)
Ahtisaari
eivät ajaneet Suomen asiaa vain jotain muuta 18 vuoden ajan.
TULE KESKUSTELEMAAN LÄHIAJAN HISTORIASTA HISTORIAN TOHTORI JUSSI NIINISTÖN KANSSA, HÄN ON MYÖS PUOLUSTUSVALIOKUNNAN
PUHEENJOHTAJA JA TUNTEE SOTILASPOLITIIKAN
Jussi Niinistö auliisti kertoo myös perussuomalaisten kuntavaalilinjauksista.
EHDOTON EI YYA.-KAUDEN NEUVOSTOPAINOSTUKSELLE OBLASTIN SUUNTAAN SAMOIN
KUIN EU-KAUDEN EUROSTOLIITON PAINOSTUKSELLE LIITTOVALTION
SUUNTAAN
Suomalaiset
eivät voi jatkaa Merkelin marionetteina ja seurata, miten milloinkin Saksan
sisäpolitiikka määräilee Suomessa ja minkälaiset suhteet Merkelillä on Ranskan
Hollandeen. Suomalainen ei voi seurata sydän kylmänä, mitä kreikkalaiset hääräävät
ja mitä ne milloinkin ovat Merkeliltä ja Hollandelta mankumassa suomalaisten veronmaksajien laskuu.
ehdoton ei pakkoruotsille, eli ei Ruotsin mielistelylle, koska suomalaiset
tarvitsevat kielitaitoa, suuria eu-kieliä suomen lisäksi: saksaa, ranskaa, espanjaa italiaa puolaa ..
Kekkonen on suuri tekijä ja viimeinen presidentti ja Maukka Koivisto - varauksin - myös, eli he ovat
myös kunnioituksen ansainneet perussuomalaisten linjassa.
Kekkosen ja Mannerheimin pilkkaajat eli Hesarin ja Ylen läskipersetoimittajat saavat elää omaa elämäänsä
omassa roskajournalismissaan.
TULE KUULEMAAN UUDELLEMAALLE PERUSSUOMALAISTEN KUNTAPOLITIIKASTA JA KESKUSTELEMAAN MANNERHEIMISTA
EHRNROOTHISTA KEKKOSESTA JNE. JA SUOMEN SODISTA HISTORIAN TOHTORI KANSANEDUSTAJA JA PUOLUSTUSVALIOKUNNAN
PUHEENJOHTAJA JUSSI NIINISTÖN KANSSA
NYT ON TILAISUUS
http://jussiniinisto.fi/wp-content/uploads/2012/08/MainosKarkkila5.jpg
alas pakkoruotsi, kielitaito kunniaan, suomalaisen peruskielipaletti on suomi, englanti ja valinnan
mukaan suurista EU-kielistä saksa tai ranska, myöhemmin suositus on espanja, italia, puola
http://jussiniinisto.fi/index.php/category/politiikka/kielipolitiikka/
http://jussiniinisto.fi/index.php/2012/04/kaksikielisyyden-kustannukset-selvitetaan/
kommentti
Kyösti Kakkonen politiikasta, taloudesta ja kohdassa 13:30 kielestä ja politiikasta:
http://www.youtube.com/watch?v=-G5uFwtan28
Sanomalehti Karjalaisen taloustoimituksen Heikki Arppi vierailee Kyösti Kakkosen luona Pyhäselän rantamaisemissa. Jutustelun aiheena tärkeät yhteiskunnalliset aiheet. Osa 1.
Kyösti Kakkonen: “SE SITÄ VASTOIN MIKÄ ON NIINKUIN YHTEISKUNNAN ERITYISSUOJELUKSESSA
ON TIETYSTI TÄMÄN ERÄÄN KIELIVÄHEMMISTÖRYHMÄN,
3 PROSENTIN MARGINAALIRYHMÄN,
KAIKKI TOIMET,
TEKEE NE MITÄ TAHANSA,
PUHUU JA PETTÄÄ JA VALEHTEE,
AJAA NE MITÄ MOTIIVEJA TAHANSA,
NIIN SE ON AINA PYHÄÄ JA OIKEUTETTUA,
SE ON NIINKUIN KAIKEN YLÄPUOLELLA,
ETTÄ RUOTSINVALLAN AIKA TUNTUU,
SE SORTOHISTORIA EDELLEENKIN JATKUVAN”
Haastattelija Heikki Arppi: Kyllä, …
"YYA-SOPIMUKSEN VALLASSAOLLESSA OLI SUOMI HENGENVAARALLISESSA TILANTEESSA."
Nimenomaan YYA-sopimus turvasi Suomen koko kylmän sodan ajaksi. Suomen kansainvälinen asema ei koskaan ole ollut niin vahva kuin noina vuosina.
"Kekkosen ja Mannerheimin pilkkaajat eli Hesarin ja Ylen läskipersetoimittajat saavat elää omaa elämäänsä omassa roskajournalismissaan."
Itse asiassa presidenttinä Mannerheim laski perustan Paasikiven-Kekkosen linjalle. Suurin suomalainen ei ollut ainoastaan suuri venäläinen, vanha tsaarin upseeri, vaan myös suomalais-venäläisen ystävyyden, yhteistyön ja avunannon edelläkävijä ja symboli.
Kekkonen oli peressa isolla P:llä, manu oli häneen verrattuna lankkipoika...:)
Olihan se aikas kiimaista suutelua ja nuolemista kun kekkonen kännipäissään niitä idän tovereitaan hoiteli:)
Eipä Koivisto pervoillut vaan ihan kädestä osasi päivää sanoa ja paljon terveemmät elämän tavat kuin kgb-urkilla!
Nämä on kyllä eroteltava toisistaan,
Kekkonen ryyppäsi Hrushtshevin kanssa
mutta Nikita kannatti Kekkosta niin,
että jo ennen vaaleja antoi Suomelle takaisin Porkkalan tukikohdan
tukeakseen Kekkosen valintaa
JOS PORKKALA-SIUNTIO-KIRKKONUMMI ei olisi ollut osa Suomea
vaan sloboilla, ei kukaan
ei koskaan
olisi aloittanut Nokia-klusterin kehittelyä Otaniemessä
tykinkantaman päässä slobojen provokaatiosta.
Kun neuvostojohto joutuu kuolemantuomiolle pyhän Pietarin edessä
suomalaiset esittävät:
stalinille vain elinkautista, peruste: esitteli Leninin hallituksen ulkoministerinä
Suomelle itsenäisyyttä viran puolesta
Hrushtsheville esitämme noin 10 - 20 vuotta linnaa: peruste, Kekkosen kaveri, antoi Porkkalan,
olisi suostunut mahdollisesti Karjalan osittaiseen palauttamiseen
Jeltsinille suomalaiset esittävät elinkautista ilman ehdonalaismahdollisuutta,
peruste: tunnusti 1994 Ahtisaaren valtiovierailulla että Stalin hyökkäsi Suomeen
ja että se on pistänyt häntäkin sydämestä niin ettei aina tahdo saada
datshasha unta.
Gorbatshoville esitämme sakkorangaistusta josta siitäkin armahdetaan,
hän tajusi sosialismin mädännäisyyden ja kommunismin diktatorisuuden,
ja siirtyi sosialidemokraatiksi on MIELETTÖMÄSSÄ EPÄSUOSIOSSA
NYT VENÄJÄLLÄ KOSKA VENÄLÄISET OLISIVAT HALUNNEET
POTKIA MUITA KANSOJA (virolaisia, suomalaisia ....) entistä pahemmin
Kaikki muut venäjäjohtajat (punatsaareista esim. Lenin, Malenkov, Andropov...
Putin lavrov Medvedev ja mitä niitä on niin
saa suomalaisten puolesta hoitaa mihin tahansa vähintään elinkautista ja vaikka teloittaa
jos länsivallat tai muut haluavat.
Itsenäinen peruste suomalainen suunta ei eurostoneuvostoliitolle
Mitäpä kuumia ajatuksia tuossa nyt olisi? Demareissa on ennenkin ollut tannerilaisia sosialidemokraatteja Tanner itse mukaan lukien. Seppinen lienee sen sortin sosialisti.
Seppisen historian kirjoitus on vain paikoin tutkimusta. Se on usein panfletinomaista ja silloin "tutkija" pyrkii halukkaasti esittelemään omia subjektiivisa näkemyksiään faktoina. Hän esittää tuossakin kirjassa olettamuksia ja omia vankkoja mielipiteitään, joita on kuitenkin vaikea perustella mitenkään vedenpitävästi. Kirjan arvostellut historioitsija Jukka Tarkka sanookin, että kirjan kanssa edetessä vastuu siirtyy lukijalle.
Seppisellä on kirjoissaan, tässä ja edellisissä muotoutunut pahisgalleria. Pahimmat veijarit ovat Ahti Karjalainen, jonka hän lukee kaiketi jopa Suomen itsenäisyydelle kaikkein vaarallisimmaksi, Kalevi Sorsa, Paavo Väyrynen ja Mauno Koivisto.
Koivisto oli epäilemättä jälkikäteen tarkastellen ylivarovainen NL:n politiikassa. Se on kuitenkin paljossa jälkiviisautta. Kukaan aikaispolitikko ei esittänyt silloin poikkipuolista sanaa Koiviston toimista. Ainoa mitä ehkä vähän ihmeteltiin, oli kitsaus tukea Baltian maita itsenäistymisvaiheessa. Ääni kellossa olisi nyt kuitenkin toinen, jos Janajevin juntta olisi onnistunut pysymään vallassa pitempään. Silloin Kovistoa olisi kiitelty suuresta valtioviisaudesta.
Kekkosen vastustajille tässä ei ole mitään uutta. Jos vastusti Kekkosen ulkopolitiikkaa, silloin vastusti todennäköisesti myös Koviston ulkopolitiikkaa.
Tässä vielä eräs Seppisen kirjan lytännyt arvostelu:
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2011/11/17/Tutkija hutkijana/2011312341707/55