http://www.ts.fi/teemat/auto ja liikenne/382915/Kuolonkolari maksaa 23 miljoonaa euroa
Kuolonkolari maksaa 2,3 miljoonaa euroa
Liikenne | Turun Sanomat 03:31
Liikennevalvonta on tärkeä osa liikenneturvallisuustyötä. Jotta valvonnalla saadaan tosiasiallisia vaikutuksia, pitää sen olla riittävän usein toistuvaa, laajaa ja näkyvää ollakseen uskottavaa.
– Kiinnijäämisen todennäköisyys ennaltaehkäisee tehokkaasti esimerkiksi rattijuopumusta, Liikkuvan poliisin tulosyksikön päällikkö, liikennepoliisitarkastaja Mika Peltola korostaa.
Peltolan mukaan liikenneturvallisuustyö on hyvin tuottavaa: siihen laitettu euro tulee kolmena takaisin.
– Yhden kuolonkolarin on laskettu maksavan yhteiskunnalle 2,3 miljoonaa euroa. Jos varovasti arvioiden liikennevalvonnalla pystytään vähentämään henkilövahinko-onnettomuuksia 10 prosenttia, tietäisi se valtiolle vuosittain 150 miljoonan euron kustannussäästöä.
Liikenneviraston tilastojen mukaan henkilövahinko-onnettomuuksien aiheuttamat kustannukset olivat vuonna 2010 noin 1,5 miljardia euroa.
Valitettavasti lähes kaikkien poliisilaitosten liikennevalvonta on vähentynyt, ja sama suunta jatkunee. Liikenteen valvontaan erikoistuneen Liikkuvan poliisin lakkautus olisi vääjäämätön takaisku liikenneturvallisuudelle.
Liikkuva poliisi ei ole organisaationa itsetarkoitus, mutta tosiasiassa se varmistaa ja turvaa poliisille mahdollisuuden suorittaa liikennevalvontaa ja liikenneturvallisuustyötä yhä haastavammassa tehtäväkentässä.
– Joka tapauksessa poliisissa tarvitaan liikenteeseen erikoistunut ryhmä ja yhteiset valtakunnalliset kriteerit. Näin ollen on järkevää ja tarkoituksenmukaista kehittää jo moneen kertaan toimivaksi todettua yksikköä, Liikkuvaa poliisia.
Erityisesti raskaan liikenteen valvonta vaatii pitkällistä erityisosaamista eikä sitä voida tehdä muun työn ohessa. Peltola näkisi mieluusti, että liikennevalvonta erotettaisiin omaksi ryhmäkseen ja se saisi tuekseen oman tutkintaryhmän.
MARJA HEIKKILÄ
==============
Tuntuu kun media olisi aivan sekaisin tuon maailman hinnoittelun vuoksi.
Tuskin Suomessa edes liikkuu niin paljon rahaa kuin media laskee menoiksi joka asiaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
VAI NIIIIN