Miksei evoluutioteoriasta saa vaatia päteviä todisteita?
Onko se tabu?
Onko se tabu?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 212
Vanhimmat
Millainen tämän pätevän todisteen pitää olla ja kenelle se on tarkoitettu?
Jos kreationistille niin pätevää todistetta ei ole olemassa eikä tule olemaan.
Jos tavalliselle ihmiselle niin se riittää, että hän huomaa seuraavan sukupolven eroavan edellisestä.
En ole kreationisti!
Kreationistin ja evokin on tässä ja nyt saatava MINUT vakuutettua uskonsa perusteiden oikeellisuudesta.
Yrittäisit edes!
Jos et ole kretardi, osaat varmaankin antaa esimerkin todisteesta jollainen vakuuttaisi sinulle evoluutioteorian olevan paras selitys biodiversiteetin kehitykselle.
Tieteellisen teorian todisteiden pätevyyden ratkaisee tiedeyhteisö. Jos sinä tai Hentun Liisa ette niistä vakuutu, sillä ei ole väliä. Olette sitten vain vakuuttumatta.
Vaatia saa aina, mutta tässä maailmassa kaikki vaatimukset eivät toteudu.
Täällä osin testataan oletteko te pelkkiä papukaijoja.
Tähän mennessä olette niiksi osoittautuneet.
"Täällä osin testataan oletteko te pelkkiä papukaijoja."
Juu ja sinä osoittauduit kreationistiksi vaikka valehtelit toisin.
Testailehan mitä huvittaa. En minä sinua varten kirjoittele, vaan sivullisten suojaamiseksi ketkuilultasi.
En pidä kreationistien todisteita pätevinä muilta osin kuin evoluutiotodisteiden merkitysten epäilyssä.
Kreationistit yleensä tekevät omat väitteensä yhtä hatarilla todisteilla.
"En pidä kreationistien todisteita pätevinä muilta osin kuin evoluutiotodisteiden merkitysten epäilyssä."
Eli et tiedä edes mitä evoluutioteoria sisältää jos pidät epäilyjään pätevinä, kretardit nimittäin yleensä paljastavat heikon tietopohjansa ja puutteellisen logiikkansa yrittäessään kritisoida evoluutioteoriaa.
Siitä syystä kretardit ovat luoneet evouskonto/evo-oppi nimisen olkiukon jota he kritisoivat ja riepottelevat mielensä mukaan vaikka kyseessä on vain heidän oma ajatusrakennelmansa joka eroaa suurelta osin synteettisestä evoluutioteoriasta.
"Kreationistit yleensä tekevät omat väitteensä yhtä hatarilla todisteilla."
Kretujen väitteet eivät ole ainoastaan hataralla todistepohjalla ne ovat puhtaassa ristiriidassa todellisuuden kanssa.
Voisitko jo vastata kysymykseen todisteesta jollaisen hyväksyisit evoluutioteorian puolesta, sitä odotellessa vastaan omaan kysymykseesi yhdellä lainauksella:
"Nothing in Biology Makes Sense Except in the Light of Evolution"
Luonnontieteellisen teorian on tarkoitus on selittää ristiriidattomasti alueensa havainnot. Siksi teoriaa ei koskaan voi todistaa lopullisesti oikeaksi ainoastaan enemmän ja enemmän "ei-vääräksi".
Evoluutioteoria on paras ja kattava selitys genetiikasta tehdyille havainnoille, elokehän taksonomialle, fossiiliaineiston järjestäyneisyydelle ja eläinmaantieteelle. Lisäksi evoluutio on luonnossa havaittu ilmiö. Mitä muuta luonnontieteelliseltä teorialta voi odottaa?
Pidän sellaista toteennäytettynä joka tapahtuu. Mutta en siitä tehtyjä kaikkia päätelmiä.
Ja kaikkein vähiten päätelmiä joita tehdään soveltaen jostain muusta kohteesta saatuja todisteita.
Esim. mutaatiot. Kun yhdessä kohdin tapahtuu mutaatio se ei tarkoita että mutaatioista voisi tehdä oletuksia muihin mutaatioihin. Nehän sisältävät eri lainalaisuudet koska ne ovat mikrorakenteeltaan eri asia.
Jos perunassa tapahtuu jotain kun siihen vaikutetaan tietyllä tavoin ei sama asia tapahdu porkkanalle.
Jos auto menee kolarissa ruttuun ei raktorinrenkaalle käy samoin vastaavassa tilanteessa.
Jos joku mutaatio vaikuttaa yhteen asiaan voikin toinen mutaatio vaikuttaa sataan.
"Pidän sellaista toteennäytettynä joka tapahtuu. Mutta en siitä tehtyjä kaikkia päätelmiä."
Eli et kykene kertomaan, mikä riittäisi sinulle todistamaan historiallisen evoluution. Tyypillistä kreationismia siis.
"Esim. mutaatiot. Kun yhdessä kohdin tapahtuu mutaatio se ei tarkoita että mutaatioista voisi tehdä oletuksia muihin mutaatioihin. Nehän sisältävät eri lainalaisuudet koska ne ovat mikrorakenteeltaan eri asia."
Mitä tahdot sanoa? Mutaatioita on montaa erilaista: deletio, insertio, pistemutaatio. Jotta mutaatiolla olisi joku vaikutus, sen pitää tapahtua siinä osassa perimää, jossa on jotain toiminnallista ohjetta, joko geenissä tai sitten jossain geenejä ohjaavassa osassa.
"Jos joku mutaatio vaikuttaa yhteen asiaan voikin toinen mutaatio vaikuttaa sataan."
Riippuu mutaation paikasta. Mutta oleellista tässä on mutaation aiheuttama muutos eliön ilmiasuun - se on sitten luonnonvalinnan alainen juttu.
Eliöiden perimästä on kuitenkin saatu nykyaikaisilla menetelmillä selville, että eliöillä on samoja geenejä, niitä ohjaa samanlaiset mekanismit ja sen perusteella on kyetty sitten tutkimaan ja ratkomaan perimän ilmenemiseen liittyviä asioita. Samoin on kyetty löytämään mm. syöpiin liittyviä tekijöitä, koska esim. sama geeni toimii niin hiirellä kuin ihmiselläkin - ja siksi hiirikokeilla on kyetty selvittämään näitä tekijöitä.
Joten mitä sinä yritit sanoa?
Pötyä.
Maailmassa on 7miljardia ihmistä ja jokainen olemme erilaisia.
Mikäli meillä olisi yhteiset perintötekijät eroja olisi.
Sinun siittiöilläsi saa syntymään jokaisesta jälkeläisestä erilaisen vaikka ne kaikki hedelmöittäisivät yhden munasolun kloonit.
Samoin on geenienkin laita. Ei voi syntyä kahta täsmälleen täsmälleen samanlaista mutaatioitakaan.
Ja vielä vähemmän kun jokainen meistä on yksilöllisesti erilainen.
Kahdessa eri tehtävässä toimivassa geenissä ei päde samat lainalaisuudet.
Eikä geenit yleensä toimi yksin vaan symbioosissa muiden kanssa.
"Pötyä."
Aha, mistäs tiedät?
"Maailmassa on 7miljardia ihmistä ja jokainen olemme erilaisia.
Mikäli meillä olisi yhteiset perintötekijät eroja olisi."
Tuota, mitenkähän tämän sanoisi nätisti? Sinulla on norsun mentävä aukko genetiikkaan liittyvissä asioissa - ja se näkyy.
Analogia lotosta: voit valita seitsemän numeroa väliltä 1-39. Sinulla voi kuitenkin olla samoja numeroita toisen kanssa ilman, että lottorivisi olisi täysin sama.
Sama juttu on perimäsi kanssa: olet saanut puolet geenialleeleistasi isältäsi ja toisen puolen äidiltäsi. Sinulla on siis samoja geenejä ja geenialleeleja kuin vanhemmillasi on, ja jos sinulla on sisaruksia, niin samoja geenejä ja geenialleeleja on teillä molemmilla sisaruksilla. Tähänhän ne isyystestit (ja miksei äitiytstestitkin ;-) perustuvat.
"Sinun siittiöilläsi saa syntymään jokaisesta jälkeläisestä erilaisen vaikka ne kaikki hedelmöittäisivät yhden munasolun kloonit."
Niin? Just noinhan minä tuolla toisaalla jo kerroinkin. Mutta sehän ei poista sitä, etteikö minun kantamiani geenejä ja geenialleeleja päädy jälkeläisilleni - meillä siis on samaa perimää jälkeläisteni kanssa.
Siis meillä kaikilla ihmisillä on ihmisen geenit, mutta geeneissämme me kukin kannamme eri kokoelmaa noiden geenien eri alleeleista (geenien sisältö, geenin versio, esim. eriryhmää koodaa yhden geenin alleeli(t), joita ihmisellä on siis kaksi, mutta ihmiskunnasta löytyy yli 200 erilaista geenialleelia).
"Ei voi syntyä kahta täsmälleen täsmälleen samanlaista mutaatioitakaan."
Se on erittäin epätodennäköistä, että kaksi eri mutaatiota tuottaisi saman muutoksen (muuttaisi siis perimän DNA.juostetta samsta kohtaa ja samalla tavalla). Siksi yksi vahva todiste simpanssin ja ihmisen sukulaisuudesta on tuo samalla tavalla mutatoitunut (ja rikki mennyt) C-vitamiiniin liittyvä geenikin. Kun kerran olet tuota mieltä mutaatioista, niin varmaan hyväksyt nyt tuon rikkinäisen C-vitamiinin valmistukseen liittyvän geenin todistuksen yhteisestä alkuperästä ihmisellä ja simpanssilla - perimä kun havaitusti siirtyyy vanhemmalta jälkeläiselle?
"Kahdessa eri tehtävässä toimivassa geenissä ei päde samat lainalaisuudet."
Mitä lainalaisuuksia ajattelit? Voitko tarkentaa, mitä tuolla tarkoitat?
"Eikä geenit yleensä toimi yksin vaan symbioosissa muiden kanssa."
Niin? Geenien yhteisvaikutuksesta kukin eliö on ylipäätään kehittynyt alkiosta aikuiseksi. Entä sitten?
Geenit ovat yhtälailla erilaisia kuin yksilötkin jos niitä tarkistetaan absoluuttisella kriteerillä. Evoluutioteorian kannalta, jossa v'äitetään jotain populaatiotasolla on menneet jyvät ja akanat sekaisin.
Kun vertaat Lottorivin numeroita et ota huomioon, että Lottorivi arvotaan joka kierroksella uudestaan. Siten eri kierrosten samatkaan numerot eivät todista niiden arvonnoille yhteyttä toisiinsa yhtäläisen numeron perusteella.
Evoliuutioteoria ei perustu täsmätietoihin vaan todennäköisyyksiin ollen näin esimerkkisi lottoamista.
Eikä teillä sitäpaitsi ole käytössänne DNAta fossiileista joten niiden todistusvoimaa teillä ei edes olekaan.
Uteljas väittää olevansa kriittinen joka suuntaan, ja sitten se tulee *kreationismipalstalle* kiistämään *evoluutioteoriaa*.
Koskas meinaat alkaa kretiinien kanssa kinaamisen? Huomenna jossei sada?
Jos ei huomenna sada niin menen mökille polttopuiden tekoon !
En hyväksy (omaksu) kreationistien todisteluja jos ne ovat ilman luonnosta löytyviä perusteluja. Tulvan merkissä pitää lukea että se on vedenpaisumukseen liittyvä. Muuten on turha minulle sitä tarjota fyysiseksi todisteeksi.
Enkä hyväksy uskon nimissä esitettyihin asioihin ellei siitä löydy selkeästi mustaa valkoisella Raamatusta. Minulle on turhaa saarnata pötyä! Siksi olen kriittinen evoluutionkin suhteen.
En kuulu enkä kannata mitään uskonnollista järjestäytynyttä yhteisöä.
"Geenit ovat yhtälailla erilaisia kuin yksilötkin jos niitä tarkistetaan absoluuttisella kriteerillä."
Suuri osa geeneistä on täsmälleen samanlaisia useiden eri lajien väleillä. Ja ne erot, jotka useista geeneistä löytyvät, voivat olla hyvin pieniä: samankaltaisuus on niin suurta, ettei se voi olla sattumaa.
"Eikä teillä sitäpaitsi ole käytössänne DNAta fossiileista joten niiden todistusvoimaa teillä ei edes olekaan."
Valehtelet jo suoraan: lukuisista fossiileista, varsinkin nuorista kylmän alueen fossiileista on saatu DNA:ta. Jopa niin paljon, edttä neandertaalien ihmisten koko genomi on saatu selvitettyä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Neanderthal#Genome
"Geenit ovat yhtälailla erilaisia kuin yksilötkin jos niitä tarkistetaan absoluuttisella kriteerillä."
Mikä on tämä absoluuttinen kriteeri?
MItä geenillä tarkoitetaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Geeni
Alleeli: http://fi.wikipedia.org/wiki/Alleeli
Sinun (ja minun) geenien toiset alleelit ovat äidiltäsi ja toiset isältäsi. Suvullinen lisääntyminen, näet.
"Evoluutioteorian kannalta, jossa v'äitetään jotain populaatiotasolla on menneet jyvät ja akanat sekaisin. "
Mitä mahdat tarkoittaa? Populaatiossa on eri yksilöillä liikkeellä geeneistä eri alleeleja. Jokaisella populaation jäsenellä oma kokoelmansa noista, vanhemmilta perittyinä.
Väitätkö, ettei periytymistä tunneta ja periytymistä ja geenialleelien frekvenssejä eri sukupolvilla havaita?
"Eikä teillä sitäpaitsi ole käytössänne DNAta fossiileista joten niiden todistusvoimaa teillä ei edes olekaan. "
Väärin. Tarpeeksi nuorista fossiileista on DNA:ta saatu eristettyä - tästä on sinulle aiemminkin sanottu. Älähän enää väitä tuota noin huolettomasti.
Geeneissä on atomitasolla eroja.
Ja geenien fyysinen koko on riippuvainen otuksesta vaikka se päätelläänkin samaksi. Eli samaksi sanotussa geenissä atomien lukumäärä ei ole sama!
Geenit toimivat yhdessä. Kirjoitetussa tekstissä kirjaimella on se merkitys mikä sen muodostamassa sanassa sille määräytyy. Eri sanoissa yhden kirjaimen merkitys muuttuu tarpeen mukaan.
""/Valehtelet jo suoraan: lukuisista fossiileista, varsinkin nuorista kylmän alueen fossiileista on saatu DNA:ta. Jopa niin paljon, edttä neandertaalien ihmisten koko genomi on saatu selvitettyä./""
Koska kaikista samassa sukupuuketjussa käytetyistä fossiileista ei ole saatu DNAta ketjun todellisuusarvoa ei ole todistettu DNAlla vaan päättelemällä. Päätelmä ei ole milloinkaan todiste.
Nykyihmisiltäkään ei voida DNAn yhtäläisyydellä todistaa kuin lähisukulaiset.
Kauempia sukulaisuussuhteita ei voida lainkaan todistaa siten että ne vastaisivat täsmälleen todellista sukulaisuutta.
Sinun ja minun DNAta verrattaessa emme voi löytää välissämme olevien tiedostamme puuttuvien varhemmin eläneiden ihmisten DNAta.
Logiikkasi ontuu siis senkin vuoksi, että menettelysi ei päde edes läheisemmillä yksilöillä vaikka heidän voidaan paljon varmemmin perustein olettaa olevan sukua keskenään.
Oletukset ovat aina hypoteeseja ja hypoteesit vaativat todisteet. TEILLÄ NUO TODISTEET puuttuvat. Teillä on oletukset.
Edes Suomen hevosen alkuperää ei ole kyetty selvittämään.
Se tunnustetaan mutta te ette tunnusta tuhansia kertoja epävarmempaa omaa oletustanne.
Miksi sinulle on vaikea tunnustaa tiedottomuuttasi??
Minä tunnustan sen auliisti! Joten olen sinua rehellisempi.
"Geeneissä on atomitasolla eroja."
Kuten sanoin, osa geeneistä on täsmälleen samanlaisia, siis myös atomitasolla.
"Ja geenien fyysinen koko on riippuvainen otuksesta vaikka se päätelläänkin samaksi. Eli samaksi sanotussa geenissä atomien lukumäärä ei ole sama!"
Älä höpötä asiasta, jota et ymmärrä: geenit rakentuvat emäksistä ja nuo emäkset atomeista. Joissakin tapauksissa geenit ovat täsmälleen samat emästasolla ja täten myös atomitasolla.
"Geenit toimivat yhdessä. Kirjoitetussa tekstissä kirjaimella on se merkitys mikä sen muodostamassa sanassa sille määräytyy. Eri sanoissa yhden kirjaimen merkitys muuttuu tarpeen mukaan."
Sinun valheesi oli, että fossiileista ei olisi saatu eristettyä DNA:ta. Kyllä on. Se, että fossiileista saadaan muodostettua johdonmukaisia kehityssarjoja eri lajeiksi todistaa evoluution, kun verrataan nykyisiten lajien DNA:ta ja havaitaan niiden olevan sitä samankaltaisempia mitä läheisemmästä fossiiliaineiston mukaisesta lajista on kysymys. Se todistaa evoluution jokaiselle järjellään ajattelevalle, mutta ei taikauskoisille todellisuudenkiistäjille, jotka elävät omassa päänsisäisessä mielikuvitusmaailmassaan, kuten sinulle.
"Nykyihmisiltäkään ei voida DNAn yhtäläisyydellä todistaa kuin lähisukulaiset."
Älä höpsi. DNA:n perusteella kuka tahansa ihminen voidaan todistaa sukulaisiksi muiden ihmisten kanssa.
"Kauempia sukulaisuussuhteita ei voida lainkaan todistaa siten että ne vastaisivat täsmälleen todellista sukulaisuutta."
Mutta ihmisen kuuluminen samaan lajiin ja näin sukulaiseksi voidaan todistaa.
"Sinun ja minun DNAta verrattaessa emme voi löytää välissämme olevien tiedostamme puuttuvien varhemmin eläneiden ihmisten DNAta."
Ei se haittaa. Voimme osoittaa, että sinun minun DNA:n yhtäläisyydet ovat niin suuret, että niiden on täytynyt periytyä meidän yhteiseltä esi-isältämme.
"Logiikkasi ontuu siis senkin vuoksi, että menettelysi ei päde edes läheisemmillä yksilöillä vaikka heidän voidaan paljon varmemmin perustein olettaa olevan sukua keskenään."
Ei tarvitse tietää kaikkea, riittää että yhtäläisyydet ovat niin suuria, että sukulaisuus on varma.
Juu, ja sama geeni voi tuottaa eri lopputuloksen riippuen siitä, missää se ilmenee.
"Koska kaikista samassa sukupuuketjussa käytetyistä fossiileista ei ole saatu DNAta ketjun todellisuusarvoa ei ole todistettu DNAlla vaan päättelemällä. Päätelmä ei ole milloinkaan todiste."
"Oletukset ovat aina hypoteeseja ja hypoteesit vaativat todisteet. TEILLÄ NUO TODISTEET puuttuvat. Teillä on oletukset."
Ei. Meillä on todisteet: DNA-todisteet, jotka vahvistavattäysin varmasti sukulaisuuden. Sinähän tässä mielikuvituksellasi kuvittelet lajeja luoduiksi. Sellaista ei ole koskaan tapahtunut.
"Edes Suomen hevosen alkuperää ei ole kyetty selvittämään."
Suomenhevosen genomia ei ole vielä sekvensoitu. Kun se tehdään ja lähisukulaislajien genomit saadaan myös sekvensoitua kokonaan, asia selviää täydellä varmuudella.
"Se tunnustetaan mutta te ette tunnusta tuhansia kertoja epävarmempaa omaa oletustanne."
Ei meillä ole epävarmaa oletusta DNA:n suhteen. Se tiedetään miten se periytyy ja syntyy. Se ei synny yliluonnollisesti.
"Miksi sinulle on vaikea tunnustaa tiedottomuuttasi??"
Ei se ole lainkaan vaikeaa: minä en tiedä kaikea, en edes kaikkea sitä mitä geeneistä tiedetään. Sen sijaan minä tiedän, että DNA:n perusteella kyetään päättelemään ja todistamaan sukulaisuussuhteet ja historiallinen evoluutio.
"Minä tunnustan sen auliisti! Joten olen sinua rehellisempi."
Et ole. Sinä valehtelit senkin, että fossiileista ei olisi löydetty DNA:ta ja vaikkapa siitäkin, ettet ole kreationisti, vaikka sitten esittelit käsityksiäsi muka luoduista lajeista.
"Geeneissä on atomitasolla eroja."
Tuota, luepa DNA:sta vaikka tästä: http://fi.wikipedia.org/wiki/DNA
Geenit ovat aina kokoelma tripleteistä, jotka koostuvat emäspareista joukosta adeniini (A), guaniini (G), sytosiini (C), tymiini (T).
Joten kun alat puhumaan jostan atomitason eroista, paljastuu, ettet oikeastaan tiedä tarpeeksi DNA:sta, geeneistä, periytymisestä ja genetiikasta.
Ja loppu on taas tuota jankkaamista, joka perustuu juuri tuohon tietämättömyyteesi. Luuloja näyttää olevan enemmän.
Jos kerran mainostat rehellisyyttäsi, niin tunnusta toki pois tuo tiedottomuutesi. Nyt näytät enemmän kaksinaamaiselta.
Kaivahan Molo esille vaikkapa valaan evoluuttisesta koulukirjasukupuusta ne kaksi joiden periytyminen toisistaan on varmennettu.
Minulle riittää se todisteeksi evoluutiosta ja minusta tuleekin sitten atte samantien.
No otetaampa esimerkki;
Ihmisen ja simpanssin sormenjäljet ovat niin samankaltaiset ettei niillä voi erottaa toisistaan lajia.
Todistaako sormenjälkien yhtäläisyys sinulle läheisen sukulaisuuden vaiko ei?
Ja jopa kasveissa on samat geenit!
Ja kaikki materia geeneihinkin on alunperin tullut samasta maankamasta!
Eläimillä on pääpiirteittäin samat ruumiintoiminnot .
Kahdessa kirjassa on samoja kirjaimia ilman että niitä pidettäisiin toistensa sukulaisina.
Millä perusteella vaatisit, että luomisessa kutakin eliölajia varten olisi täysin yksilölliset geenit mutta ne muuten olisivat kuten nytkin?
Siihen asiaan minä etsin vastausta.
Jaa miksikö?
Siksi, että minulle on tullut täysin selväksi, että nykyisenlaista maailmaa te ette voi hyväksyä luoduksi maailmaksi.
Ja yhtäläisen uskon vaatiminen tässä asiassa tarkoittaa että halunne olisi kaikessa muussakin yhdenmukaistaa muiden tekemiset ja asenteet teidän tahtonne mukaisiksi tarvittaessa vaikka väkipakolla.
Sellainen on teidän suvaitsevaisuutenne perimmäiseltä olemukseltaan.
Mikäli geeneissämme keskenämme ei olisi mitään eroja, olisimme kaikki klooneja.
http://www.geenitesti.fi/etusivu
Geeneissämme on eroja (mutta atomitasolla yhtäläisiäkö?)ja siksi niitä testataankin!
Mistähän yhtäläisyydestä sinä mahtanet nyt vaahdota?
"Sinun (ja minun) geenien toiset alleelit ovat äidiltäsi ja toiset isältäsi. Suvullinen lisääntyminen, näet."
MITÄS VÄLIÄ SILLÄ ON MIKÄLI NE SINUN MUKAASI OVAT absoluuttisesti SAMANLAISIA!
Kerro ihmeessä miten väitteesi mukaan absoluuttisesti samanlaisista geeneistämme huolimatta eri ihmisyksilöiden variaatiot ovat rajattomat? Ja miten samoilla geeneillä eri soluissamme toiminnat ovat kuitenkin jokaisella erilaiset henkilökohtaisin vaihteluin.
"MITÄS VÄLIÄ SILLÄ ON MIKÄLI NE SINUN MUKAASI OVAT absoluuttisesti SAMANLAISIA! "
Missäs kohdassa antimyto tuollaista väitti, tollo?
Todistelet harhaanjohtavilla vertailuilla:
"Kahdessa kirjassa on samoja kirjaimia ilman että niitä pidettäisiin toistensa sukulaisina."
Jos kahdessa kirjassa on (edes melkein) samanlaisia lukuja, niitä pidetään sukulaisina. Geenit ovat enemmän lukujen kuin kirjainten kaltaisia.
"No otetaampa esimerkki;
Ihmisen ja simpanssin sormenjäljet ovat niin samankaltaiset ettei niillä voi erottaa toisistaan lajia.
Todistaako sormenjälkien yhtäläisyys sinulle läheisen sukulaisuuden vaiko ei?"
Ei. Vaikka mekanismi sormenjälkien tuottamiseen on sama simpansseilla ja ihmisillä, se on myös sama monilla muilla kaukaisimmallakin sukulaisillamme, siitä ei siis voi päätellä sukulaisuuden astetta, kuten geenien yhtäläisyyksistä.
"Ja jopa kasveissa on samat geenit!"
Aivan. Ja se olisi mahdotonta, jos ne eivät periytyisi yhteiseltä kantamuodolta.
"Ja kaikki materia geeneihinkin on alunperin tullut samasta maankamasta!
Eläimillä on pääpiirteittäin samat ruumiintoiminnot ."
Niin. Vaikka suuriakin eroja on.
"Kahdessa kirjassa on samoja kirjaimia ilman että niitä pidettäisiin toistensa sukulaisina."
Vaan kahdessa kirjassapa ei ole tuhansien sanojen mittaisia samanlaisia pätkiä ilman, että ne ovat peräisin samasta lähteestä.
"Millä perusteella vaatisit, että luomisessa kutakin eliölajia varten olisi täysin yksilölliset geenit mutta ne muuten olisivat kuten nytkin?"
Ei ole mitään syytä, että miksi kaikkivaltias rajoittuisi luomisissaan samoihin geeneihin. Hän voisi tehdä aivan mainiosti täysin eri pohjalta haluamansa eliöt.
"Siihen asiaan minä etsin vastausta.
Jaa miksikö?
Siksi, että minulle on tullut täysin selväksi, että nykyisenlaista maailmaa te ette voi hyväksyä luoduksi maailmaksi."
Aivan. Nykyinen maailma näyttää aivan liikaa luonnollisten prosessien tulokselta ollakseenluotu. Huijaako sinun jumalasi, pettää rehellisiä etsijöitä tekemällä maailman täysin luonnollisilla prosesseilla syntyneen näköiseksi ja peittää kaikki jäljet erityisistä luomisista, jotta mahdollisimman moni eksyisi?
"Ja yhtäläisen uskon vaatiminen tässä asiassa tarkoittaa että halunne olisi kaikessa muussakin yhdenmukaistaa muiden tekemiset ja asenteet teidän tahtonne mukaisiksi tarvittaessa vaikka väkipakolla."
Saat mainiosti olla eri mieltä, päinvastoin sinua on hauska käyttää esimerkkinä, varoituksena muille, että millaisiin aivopieruihin ja vainoharhaisuuteen kreationismi johtaa.
"Sellainen on teidän suvaitsevaisuutenne perimmäiseltä olemukseltaan."
Muistele vain inkvisition aikoja, kuinka suvaitsevia te kreationistit silloin olitte, kun teillä vielä oli valta. Tai vaikkapa nykyistä Pakistania. Voit vaikka mennä torille julistamaan siellä, että Jumala ei ole luonut ihmistä ja sitten voimme laskea sekunteja kauanko olet hengissä.
"Kerro ihmeessä miten väitteesi mukaan absoluuttisesti samanlaisista geeneistämme huolimatta eri ihmisyksilöiden variaatiot ovat rajattomat?"
Heikko luetun ymmärtämisen taitosi on näemmä johtanut sinut kreationismiisi ja kuumatkadenialismiisi.
"MITÄS VÄLIÄ SILLÄ ON MIKÄLI NE SINUN MUKAASI OVAT absoluuttisesti SAMANLAISIA! "
Missäs minä tuollaista olen sanonut?
"Kerro ihmeessä miten väitteesi mukaan absoluuttisesti samanlaisista geeneistämme huolimatta eri ihmisyksilöiden variaatiot ovat rajattomat? "
Pitänee kerrata.
Geeneistä on populaatiossa (ihmiskunta on myös populaatio) liikkeellä useampi versio. Ihminen kantaa perimässään samasta geenistä kahta alleelia (jotka voivat tosin olla samatkin). Toisen geenialleelin ihminen saa isältään, toisen äidiltään. Sukusolujen syntyviaheessa vanhemman perimästä arpoutuu joku kokoelma vanhemman kantamista geenialleeleista.
Vaikka siis ihmisillä on samoja geenialleeleja (kuten vanhempi-jälkeläinen tapaus esimerkkinä), heidän perimänsä on kokonaisuudessaan vain osajoukko kaikista geenialleeleista vähintään niin, että ainakin jonkun geenin toinen alleeli on eri kuin millään muulla ihmisellä. Geenien ja alleelikombinaatioiden joukko on niin suuri yms. että käytännössä väkisinkin jokaisen yksilön perimä on yksilöllinen.
Huomaa geenin ja geenalleelin ero. Ihmisillä on ihmisten geenit, joista osa tosin on yhteistä toistenkin eläinlajien kanssa.
Jesuiitat ja inkvisitio eivät liity mitenkään kristinuskoon!
Olet samantason tietonikkari kuin nämä täällä.
http://www.youtube.com/watch?v=5nZy75y2EZU&feature=related
"Jesuiitat ja inkvisitio eivät liity mitenkään kristinuskoon!
Olet samantason tietonikkari kuin nämä täällä."
Juu, tietenkin he liittyvät, älä nyt yritä peittää uskontonne pimeitä puolia.
Kerro tuo paaville.
Höpsistä!
Solu>tuma>kromosomit>geenit>Dna jne >>>......... Kaikistä noista voi haulla löytää tietoa vaikka kuinka paljon eikä missään löydy sitä tukea väitteillesi joilla yritit mitätöidä ne asiat joita tarkoitin.
Geenillä on kromosomissa oma paikkansa (lokus) eikä tietty geeni voi sijaita missään muualla, kuin juuri siinä. Tarkasteltavana olevasta geenistä voi olla erilaisia muotoja, yksi muoto aikaansaa koiralle esimerkiksi ruskeat silmät ja toinen siniset silmät.
Eli geenit eivät ole samanlaisia eikä siten tarkoittamassani merkityksesä SAMA GEENI. Eihän erilainen kertakaikkiaan ole yhtäaikaa erilainen ja samanlainen.
Ykkönen ei ole kakkonen!
Kromosomi ei ole samanlainen koska siinä on sisällään eroa verrattuna jonkun toisen VASTAAVAAN kromosomiin.
Kysehän on siitä että mikä on se salaperäinen voima/luonnonlaki joka voi hyväksyä erot silti saaden aikaan toimivan kokonaisuuden sitä etukäteen varmistamatta.
Jos vastaavaa tekisi vaikkapa tietokoneelle se ei olisikaan enää toiminnaltaan ennustettavissa.
Juuri se, että eroja on, tekee teidän teorianne päätemät epätieteeksi.
Teillä ei ole loppuun asti tietoa mikä vaikuttaa mihinkin asiaan eikä kaikkia tulla koskaan tietämäänkään.
Ja tätä tarkoitin että atomitasolta katsoen ole täysin erilaisia! Erilaisia siksi, että koskaan ei ole kahta lähellekään samanlaista yksilöä.
Mikä on se luonnonlaki joka sallii erot rikkomatta silti kokonaisuutta. Erojen vuoksi jokaista yksilöä liikuttaa erilaiset luonnonlakien ehdot.
Ota huomioon, ettei luonnonvalinta ole valitsemassa meihin sopivia geenmejä geenialleeneineen vaan pärjäämme vallan hyvin ilman että niitä on mitenkään valittu.
-Sukusolut yhdistyvät ilman luonnonvalintaa niillä, jotka yhdentyvät hedelmöityessä.
- Sikiön ensi hetkistä lähtien solunjakautumisessa ei ole minkäänlaista luonnonvalintaa.
-Solujen erikoistuessa eri tehtäviin tapahtuu täysin ilman luonnonvalintaa ja näin joka vaihen ihmisen vanhuuteen asti.
Koskaan ei ketään ole luonnonvalinnalla hyväksytty ja annettu sertifikaatti että saa aloittaa elämänsä.
Se perimän laatu jonka saamme on täysin vapaa luonnonvalinnasta.
Luonnonvalinnalla ei ole mitään tekoa siihen mitä meistä tulee eikä siihen mitä lapsistamme, lastenlapsistamme ja heidän jälkeläisistään tulee. Jokainen on etukäteen testaamatta täällä. Jälkikäteen se onkin jo myöhäistä!
Luonnovalinta ei ole mitään, sillä sellainen määritelmä jolla ei ole pysyvää ilmenemismuotoa ei voi olla edes olemassa.
Evoluutioteoriassahan muutos tapahtuu kuulemma valinnan perusteella mutta luojan luodessa yksilöiden muutoksia ei mikään ulkopuolinen luonnonvalinta valitse.
"Eli geenit eivät ole samanlaisia eikä siten tarkoittamassani merkityksesä SAMA GEENI."
On monia geenejä, jotka ovat täsmälleen samoja aivan atomitasollakin.
"Juuri se, että eroja on, tekee teidän teorianne päätemät epätieteeksi.
Teillä ei ole loppuun asti tietoa mikä vaikuttaa mihinkin asiaan eikä kaikkia tulla koskaan tietämäänkään."
Ei tarvitse tietää esim. jonkin mutaation syytä, jotta voitaisiin havaita, miten se vaikuttaa ja leviää populaatioon eli tuottaa evoluutiota, koska tiedämme lukuisia luonnollisia syitä, jotka aiheuttavat mutaatioita.
"Ota huomioon, ettei luonnonvalinta ole valitsemassa meihin sopivia geenmejä geenialleeneineen vaan pärjäämme vallan hyvin ilman että niitä on mitenkään valittu."
Luonnonvalinta onkin valinnut useimmat niistä menneisyydessä.
"Juuri se, että eroja on, tekee teidän teorianne päätemät epätieteeksi."
Ei suinkaan, voimme helposti mitata vaikkapa jonkin alleelin vaikutuksia sitä kantavien yksilöiden selviämiseen ja jälkeläisten määrään. kyse on vain laskennasta.
"-Sukusolut yhdistyvät ilman luonnonvalintaa niillä, jotka yhdentyvät hedelmöityessä."
Se, että sukusolut yleensä pääsevät yhdistymään on vaatinut useinkin erään luonnonvalinnan osan läpäisemistä, seksuaalivalinnan. Ja kaikki mitä tapahtuu tuossa yhdistymisessä on myös luonnonvalinnan suosimien mekanismien tuotosta.
"- Sikiön ensi hetkistä lähtien solunjakautumisessa ei ole minkäänlaista luonnonvalintaa."
Suuri osa alkioista kuolee tuossa vaiheessa mutaatioiden tuottamien häiriöiden ja muiden alkionkehityksen ongelmien vuoksi. Siinä luonnonvalinnan karsinta on usein suurimmillaan.
"-Solujen erikoistuessa eri tehtäviin tapahtuu täysin ilman luonnonvalintaa ja näin joka vaihen ihmisen vanhuuteen asti."
Solujen erilaistuminen tapahtuu luonnonvalinnan suosimien mekanismien avulla. Jos mutaatiot tuottavat tuossa muutoksia, erilaistumisen täytyy olla hyödyksi, jotta luonnonvalinta sitä voisi suosia.
"Koskaan ei ketään ole luonnonvalinnalla hyväksytty ja annettu sertifikaatti että saa aloittaa elämänsä."
Myös synnytystapahtuman yhteydessä luonnonvalinnan karsinta onb kovin suurta, useat lapset ja joskus äiditkin siihen kuolevat.
"Se perimän laatu jonka saamme on täysin vapaa luonnonvalinnasta."
Ei todellakaan ole.
"Luonnonvalinnalla ei ole mitään tekoa siihen mitä meistä tulee eikä siihen mitä lapsistamme, lastenlapsistamme ja heidän jälkeläisistään tulee."
Paitsi että se on sille ratkaisevaa.
" Jokainen on etukäteen testaamatta täällä. Jälkikäteen se onkin jo myöhäistä!"
Testi on jo tapahtunut kohdussa ja synnytyksessä. Lisäksi se jatkuu elämän aikana monin eri tavoin, esim. perinnöllisten sairauksien suhteen, alttiudella sairastua infektioihin, lisääntymismenestyksellä ym.
"Luonnovalinta ei ole mitään, sillä sellainen määritelmä jolla ei ole pysyvää ilmenemismuotoa ei voi olla edes olemassa."
Sillä on pysyvä ilmenemismuoto, mutta toki se on laaja käsite. Et näemmä ole ymmärtänyt siitä höykäsen pöläystä.
"Evoluutioteoriassahan muutos tapahtuu kuulemma valinnan perusteella mutta luojan luodessa yksilöiden muutoksia ei mikään ulkopuolinen luonnonvalinta valitse."
Kerro jo, missä noita Luojan luomia eliöitä voisi käydä tarkastelemassa, kun kaikki tähän mennessä näkemäni ovat peräisin evoluutiosta ja syntyneet luonnollisin prosessein.
Kaikkiaan nautittavan rationaalista ja analyyttistä juttua.
Erityisesti kuitenkin tuo autoabortaatiojuttu on kaikille aivojaan ajatteluun käyttäville huomionarvoinen pointti. Sehän on todella merkittävä osuus, mitä alkioista menee kesken. Muistaako joku aivan 'hyllyltä', että oliko se ihmisen kohdalla yli vai alle 95%.
Ei ole lähellekään 95%.
Sehän tarkoittaisi, että nainen hedelmöityisi ilman ehkäisyä kerran seitsemässätoista vuodessa-
Meillä syntyi joka/toisella kerralla heti kun sitä tavoittelimme. Yht. 4 mukulaa.
Toki ubaanissa ympärisössä nykyään jo pelkkä kaupunkiasuminen suuremmissa kaupungeissa vastaa ehkäisyä sillä nuorten miesten sperma vastaa jokseenkin kusilitkua.
Joo, kyllä se varmaan alle tuon provokatiivisen 95 prosentin on. Mutta eikös hedelmöitys voi tapahtua vaikka kerran kuukaudessa? Ja toisinaan useampi kuin kuin yksi munasolu hedelmöittyy. Spontaani abortoituminen sitten vähentää pidemmälle eteneviä raskauksia. Kaikki alkiorakkulat eivät edes kiinnity kohdun seinämään.
Kaikilla ei käy sellainen mäihä kuin teillä. Joillakin pareilla (tai joillakin naisilla) jokainen hedelmöittyminen päättyy varhaiseen keskenmenoon.
Tuolta löytyy tilastoa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00138
"Noin 10–15 % raskauksista päätyy keskenmenoon, yleensä ennen 12. raskausviikon täyttymistä. Lisäksi on ns. biokemiallisia raskauksia, joissa hedelmöitynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti on positiivinen. Vuoto kuitenkin alkaa muutaman päivän myöhässä, mahdollisesti tavallista runsaampana. Arvioidaan, että jopa puolet hedelmöityksistä päätyy tällaiseen tilanteeseen."
Toki pitää laskea mukaan myös jokainen kuukausi, jona raskaus ei ala, vaikka siihen olisi tilaisuus ja kyky (jonka parin lopulta saama lapsi todistaa). Prosenttiluku kasvaa melkoisesti, ellei moninkertaiseksi. Vaikeampaa kyllä mitata kuin alkaneiden raskauksien keskeytyminen.
Katolinen kirkko on Raamatun ennustusten LUOPIO (Nainen pedon selässä/Ilmestyskirja)
Nainen pedon selässä on kuvaannollisesti kirkon ja valtion liitto joka toteutui Rooman imperiumin ja katolisen kirkon yhdentyessä.
Jeesus ilmoitti tämän etukäteen kertoen vastustajien ottavan Raamatun Sanaan haltuunsa.>> "" Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen...engl vastine > the kingdom of heaven suffereth violence, and men of violence take it by force. ""
Kaikille ilm. kirjan enn. toimijoille on löydettävissä historialliset puitteet.
Ja näiden oma toiminta tukee tulkintaa.
Nyt nuo toimijat ovat toteuttamassa loppupuolen ennusteita täsmälleen etukäteen kerrottuja vaiheita noudattaen. Tiedämme siis mitä on odotettavissa.
Ainoastaan aikataulun nopeus on arvoitusta.
Normaalisti on naisella vain yksi munasolu kerrallaan tarjolla. Joka kuukautiskierrolla valmistuu normaalisti vain yksi munasolu.
Hedelmöitystä ei tee paras siittiö vaan se hedelmöityskykyinen siittiö joka ehtii saavuttaa munasolun ensimmäisenä. Sitä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa luonnonvalinnaksi.
Jokainen täysin normaali siittiö käy hedelmöittäjäksi yhtähyvin.
Ehkäisyn käyttämisellä on viivevaikutusta myös sen päätyttyä.
Nyky-yhteiskunnissako?
Nykyään on lukuisia itse kevytkenkäisyydellä hankittuja esteitä.
Et kai sinä niitä pidä mukana???
Biologiassa ei ole vähäisintäkään tarvetta tehdä oletuksia menneistä tapahtumista.
Sille riittää dokumentoitujen havaintojen ymmärtäminen .
"Hedelmöitystä ei tee paras siittiö vaan se hedelmöityskykyinen siittiö joka ehtii saavuttaa munasolun ensimmäisenä."
Niin. Se paras siittiöhän olisi jonkun toisen miehen siittiö. :-)
Mutta jos kuitenkin pohditaan yksittäisen siemensyöksyn siittiöjoukkoa, niin onkin hauska miettiä, että olisiko useinkin jossakin sadoista miljoonista välille jääneistä siittiöstä ollut paremmat kromosomit kuin siinä, joka hedelmöityksen onnistui suorittamaan.
"Sitä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa luonnonvalinnaksi."
Vähän niinku kaupassakäyntiä ei voi sanoa lentokoneeksi.
Mutta jos puhutaan siitä, että ne ihmisyksilöt, joiden on fysiologisista syistä vaikea saada lasta, jäävät muita todennäköisemmin lapsettomiksi, niin silloin puhutaan evoluutiota ohjaavasta valinnasta.
"Hedelmöitystä ei tee paras siittiö vaan se hedelmöityskykyinen siittiö joka ehtii saavuttaa munasolun ensimmäisenä. Sitä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa luonnonvalinnaksi.
Jokainen täysin normaali siittiö käy hedelmöittäjäksi yhtähyvin."
Kyse on ehdottomasti luonnonvalinnasta: normaalit siitiöt läpäisevät todennäköisemmin tuon reitin kuin vähänkin vaurioituneet tai epämuodostuneet siittiöt. Reitti on kehittynyt hankalaksi, koska näin varmistuu hedelmöittävien siittiöiden laatu mahdollisimman hyväksi.
"Biologiassa ei ole vähäisintäkään tarvetta tehdä oletuksia menneistä tapahtumista.
Sille riittää dokumentoitujen havaintojen ymmärtäminen ."
Eipä niitä havaintoja voi ymmärtää ilman ne selittävää kattoteoriaa, evoluutioteoriaa.
En tiedä, kun et kerro mitä tarkoitat.
Jäi sitten kertomatta...
Eihän ennallaansäilyttäminen mitenkään ole evoluutiota.
Sinulla on milloin muuttunut ja toisen kerran aiemmankaltainen molemmat evoluutiota. Maalitolppasi viuhuvat sinnetänne ilman mitään tolkkua.
Pysyisit kerrankin oman väitteesi takana kun olet sitä pitänyt kerran todisteenas.
"Eihän ennallaansäilyttäminen mitenkään ole evoluutiota."
Ei olekaan, evoluutio kun on populaation geenipoolin muuttumista sukupolvien myötä.
"Sinulla on milloin muuttunut ja toisen kerran aiemmankaltainen molemmat evoluutiota."
Ehei, vain populaation muutos on evoluutiota.
"Maalitolppasi viuhuvat sinnetänne ilman mitään tolkkua.
Pysyisit kerrankin oman väitteesi takana kun olet sitä pitänyt kerran todisteenas."
Sinä taisit luulla, että luonnonvalinta tarkoittasisi samaa kuin evoluutio. Ei tarkoita. Luonnonvalinta voi olla myös säilyttävää luonnonvalintaa, vaikka luonnonvalinta on myös evoluution tärkeä mekanismi. Opettele perusasiat, niin et nolaa itseäsi enempää.
Jos et ymmärrä tähän ikään mennessä et opettamalla viisastu.
Ladasta ei saa Mersua.
Otan osaa!
Siittiöt?
Siittiötä ei auta yhtään onko se normaali vai epänormaali kun joku on ehtinyt hedelmöittää munasolun. Monikkopuheesi ei mennyt läpi.
Eikä sama valintatilanne toistu kahdesti populaatiotasolla. Näet sen siinäkin kun ei löydy mitään homogeenista populaatiota ympärilläsi.
Rullatuolipotilaillakin voi olla kersoja ja sinulla ei ole.
Eikä apolla.
Eihän maailma ole sinun ymmärryksesi varassa.
Onneksi!
"Siittiöt?
Siittiötä ei auta yhtään onko se normaali vai epänormaali kun joku on ehtinyt hedelmöittää munasolun. Monikkopuheesi ei mennyt läpi."
Tässä oli puhe reitistä, ei munasolun läpäisemisestä.
"Eikä sama valintatilanne toistu kahdesti populaatiotasolla."
Juu, toki voi mainiosti toistua.
"Näet sen siinäkin kun ei löydy mitään homogeenista populaatiota ympärilläsi."
Ihmispopulaatio on monessa suhteessa homogeeneinen.
"Rullatuolipotilaillakin voi olla kersoja ja sinulla ei ole.
Eikä apolla."
Aposta en tiedä, mutta itseltäni niitä löytyy vastoin sinun valheitasi ja typeryyksiäsi.
>"Rullatuolipotilaillakin voi olla kersoja ja sinulla ei ole.
Eikä apolla."
>Aposta en tiedä, mutta itseltäni niitä löytyy vastoin sinun valheitasi ja typeryyksiäsi.
Pointsipelle taitaa siis kuvitella olevansa sinun kersojesi isä. Hurinaahan tuollaisten suikissa piisaa joka lähtöön. Ilmeisesti nuppi on nyt räjähtämäisillään, kun pelle ei ole ikinä päässyt pukille ja biologinen kello hihittää.
Lada-Mersu -vertaus kuvaa tosiaan mainiosti sinua ja tieteenharrastajaa. Äläkä vain kuvittele, että olisit siinä leikissä Mersu, vaikka suikassasi huriseekin nyt ennenkuulumattoman kovat hurinat.
Olet kyllä erittäin viihdyttävä siirtäessäsi kreationistisen tietämättömyyden ja denialismin ennätyskeppiä yhä uusille metriluvuille. :D
"Eihän maailma ole sinun ymmärryksesi varassa.
Onneksi!"
Kas, kerrankin nikkihiiri osui oikeaan. Sen sijaan ymmärryksemme ympäröivästä maailmasta on tiedeyhteisön varassa ja tiedeyhteisö on käytännössä yksimielinen siitä, että evoluutioteoria on biologian keskeinen osa.
Mene ohi vaan.
Sehän siinä onkin, ettei evohypoteesille ole todisteita vaan kaikki perustuu bluffiin. Tiedemaailmassa on menossa historian suurin puhallus evogurujen toimesta, jotka professorin arvovallalla johtavat kadunmiestä harhaan. Täytyy vain toivoa, että mahdollisimman moni ottaisi itse selvää evohypoteesin olemattomista todisteista.
Kalasta ei tule ihmistä edes neljässä miljardissa vuodessa eikä lajirajoja voi ylittää.
"Tiedemaailmassa on menossa historian suurin puhallus evogurujen toimesta"
On ollut menossa jo reilusti yli sata vuotta, ihan tiedoksesi... Aika pitkään ovat jaksaneet!
"Kalasta ei tule ihmistä edes neljässä miljardissa vuodessa eikä lajirajoja voi ylittää. "
Mikä estää?
>>Kalasta ei tule ihmistä...
Ei evoluutio mene noin... eikä hevosesta kehity hiirtä.
>Mikä estää?
Mr. Sebaot?
Mikä ihme sinut saa kuvittelemaan että evoluutioteorian tueksi ei olisi vankkoja perusteluja? Se, että te fundamentalistit ette usko tieteen tuloksia on toinen asia ja teidän ongelmanne.
Mikään ei todista että ne kuuluisivat evoluutioteorian todisteiksi. Kaikki havaitut asiat ovat täysin itsenäisesti riippumattomia evoluutioteoriasta.
Erityisen riippumattomia ne ovat evoluutioon uskovien mielipiteistä.
Evoluutioteoria on torso!
Molokki myötää, ettei se ole evoluutiota eikä luonnonvalintaa kun minä valitsen hevostammalleni oriin siittämään varsan. Mutta jos minä valitsen oman puolisoni hän pitää sitä luonnonvalintana. Näin hänen eri viesteistään on saatu selville.
Kun valitset toiselle, se on luonnonvalintaa. Itselle valinta on seksuaalivalintaa, johon luonto vaikuttaa vetämällä tikanpoikaa johonkin puuhun.
"Evoluutioteoria on torso!"
Sinun ymmärryksesi tässä torso on.
"Molokki myötää, ettei se ole evoluutiota eikä luonnonvalintaa kun minä valitsen hevostammalleni oriin siittämään varsan."
Evoluutio on populaatiotason prosessi, ei yksittäinen lisääntymistapahtuma sitä hetkauta suuntaan tai toiseen. Sinä toki voit jalostaa hevosiasi.
"Mutta jos minä valitsen oman puolisoni hän pitää sitä luonnonvalintana. Näin hänen eri viesteistään on saatu selville."
Juuri näin. Mutta sekään ei vielä ole evoluutiota.
>Mutta jos minä valitsen oman puolisoni
Valitset? Onko niitä muka tarjolla muitakin kuin se joka ei muille kelvannut?
"...huomaa seuraavan sukupolven eroavan edellisestä."
Laji ei siinä muutu toiseksi lajiksi? Koska ainoastaan se olisi evoluutiota että tulisi kokonaan uusi laji.
On aivan päivänselvä asia että jälkeläisistä tulee aina erinäköinen kun vanhempansa olivat. Ei siinä mitään evoluutiota ole.
Opettelisit edes päällisin puolin vastustamasi asia. Pitää vain uskaltaa, jos järki riittää.
Ja lisää!
Vaikka samat vanhemmat saavat lisää jälkeläisiä ne eivät ole ensimmäisen kanssa yhtäläisiä. Miten se sopii evokkien teoriaan? Ei mitenkään.
Evokkien teoria ei anna siihen selitystä.
Vaikka evokin päähän takoo saman asian, se vaikuttaa eri evokeissa erilaisen ymmärryksen.
"Vaikka samat vanhemmat saavat lisää jälkeläisiä ne eivät ole ensimmäisen kanssa yhtäläisiä. Miten se sopii evokkien teoriaan?"
Miksi pitäisi olla samoja? Varsinkin suvullisessa lisääntymisessä kummaltakin vanhemmalta siirtyy vain puolet perimästä jälkeläisille, ja sukusolujen muodostumisvaiheessa perimä tulee arvottua (ja tämä on tutkittu juttu, nuo mekanismit tunnetaan) sukusoluihin. Siksi jälkeläiset ovat erilaisia niin keskenään kuin vanhempiensakin kanssa.
Evoluutio on siis perimän muutosta ajan myhötä sukupolvelta toiselle.
Nyt näyttää siltä, että sinulla on joku ihan oma käsityksesi siitä, mitä evoluutioteoria sanoo ja on - samoin kuin mitä evoluutio ilmiönä on.
Kannattaisiko ottaa jo vähitellen selvää? Tuo näyttää perin hassulta tuollainen möyhääminen väärinkäsitystesi pohjalta.
Perimä ei ole yhtäläinen populaatiossa MILLOINKAAN! Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaankaan. Eikä löydy edes kahta joilla olisi täsmälleen yhtäläinen perimä vaikka olisi kyse identtisitä kaksosista.
Pitääkö se sinulle vääntää rautalangasta?
Kuinka usein tämä pitää teille evokeille toistaa?
"Eikä löydy edes kahta joilla olisi täsmälleen yhtäläinen perimä vaikka olisi kyse identtisitä kaksosista."
Onko joku niin väittänyt?
"Kuinka usein tämä pitää teille evokeille toistaa?"
Vastustat väitettä jota kukaan ei ole esittänyt, olet siis joko idiootti tai kreationisti.
Te vuorotellen yhtäläisyyttä todisteeksi ja taas toisaalta samaan asiaan kelpaa erilaisuuskin.
Jos lajissa on yhtäaikaa elävilläkin erilaisuutta ei sen merkitys muutu vaikka ne erilaisuudet esiintyvät eri aikaisilla yksilöillä!
Ei se ole evoluutiota jos Aleksanteri Suuri oli geneettisesti erilainen kuin minä ja sinä nyt!
Eikä populaatio milloinkaan ole homogeeninen.
Tiedätkö että ihmisillä on lukuisia eri veriryhmiä ? Eikä se seikka ole evoluutiota.
Mikään niistä havaituista asioista joita te esittelette evoluutiotodisteeksi ei ole luomista kumoava todiste.
Evoluution vastustamisen tärkein syy on se, että te todellisuudesta sieppaatte yksittäisiä asioita omaan teoriaanne ikäänkuin ne olisivat kumoamassa luomisen . Tosiasioilla ei voi luomista kumota. Tosiasiat kuuluvat luotuun luontoon.(Mutta eivät evoluutioteoriaan)
"Ei se ole evoluutiota jos Aleksanteri Suuri oli geneettisesti erilainen kuin minä ja sinä nyt!"
Itseasiassa on. Evoluutio on nimitys havaittavissa olevalle ilmiölle jossa populaation geenipooli muuttuu sukupolvien myötä.
"ei ole luomista kumoava todiste."
Luominen rikkoo tuntemiamme luonnonlakeja joten se riittää sen kumoamiseen.
"todellisuudesta sieppaatte yksittäisiä asioita omaan teoriaanne ikäänkuin ne olisivat kumoamassa luomisen ."
Evoluutioteorian tarkoitus on selittää biodiversiteetin kehitys, ei kumota satuja.
"Tosiasioilla ei voi luomista kumota."
Mitä ihmeen luomista.
"Tosiasiat kuuluvat luotuun luontoon.(Mutta eivät evoluutioteoriaan)"
Miten voit sanoa noin kun selvästikkään sinulla ei ole käsitystäkään evoluutioteorian sisällöstä?
On yksi omena ja on kaksi omenaa.
Mikä on tuon välimuoto?
Väite; Välimuotoa ei ole.
"Väite; Välimuotoa ei ole." Jos ei tässä esimerkissä, niin muissa voi silti olla.
Miten teoria voi olla tosi jos se ei päde käytännössä?
Oikeassa teoriassa poikkeusta ei voi olla. Mikä pitää olla toteutumisen suhde toteutumattomaan jotta teoria olisi oikea? Pitäähän teorioilla joku kriteeri olla.
Muuten sen falsisiointia ei voida suorittaa.
Hauliseulan periaate on simppeli. Se ei tee poikkeuksia.
Taidat käyttää hauliseulaa ymmärryksenäsi. Vaihda parempaan:
"Hauliseulan periaate on simppeli."
Luonnonvalinta on stokastinen prosessi, jossa yhdistyvät satunnaisuus ja säännönmukaisuus. Yksittäiset tapaukset eivät ole ennustettavissa, mutta suuren tapausmäärän keskiarvot ovat.
"Miten teoria voi olla tosi jos se ei päde käytännössä?
Oikeassa teoriassa poikkeusta ei voi olla. Mikä pitää olla toteutumisen suhde toteutumattomaan jotta teoria olisi oikea?"
Evoluutioteoria olisi helppo kumota, jos siinä olisi virhe. Jos esim. pystyt osoittamaan, että populaatiot eivät muutu ajan myötä, voit kumota evoluutioteorian.
"Pitäähän teorioilla joku kriteeri olla.
Muuten sen falsisiointia ei voida suorittaa."
Voit falsifioida evoluutioteorian osoittamalla, että jäniksiä eli kambrikaudella niin kuin mm. JC väittää.
"Hauliseulan periaate on simppeli. Se ei tee poikkeuksia."
Elämä tekee. Ymmärryksesi riittää simppeleihin asioihin kuten hauliseulaan, elämästä et näemmä ymmärrä.
"Miksei evoluutioteoriasta saa vaatia päteviä todisteita?
Onko se tabu?"
Tarkoittanet varmaankin todisteita evoluutioteorian kuvaamasta evoluutiosta etkä todisteita evoluutioteoriasta. Historiallisen evoluution vahvistavat tieteelliseksi faktaksi fossiiliaineiston järjestäytyneisyys miljardien vuosien ajalta evoluutioteorian mukaisesti lukuisine välimuotoineen ja kaikien lajien jakamat sadat yhteiset geenit sekä lähes universaali geneettinen koodi. Noiden yhtäläisyyksien syntyminen olisi käytännössä mahdotonta ilman että ne peritään yhteiseltä kantamuodolta ja näin evoluutioteorian mukainen kaiken elämän yhteinen kantamuoto tiedetään tieteelliseksi faktaksi.
"Noiden yhtäläisyyksien syntyminen olisi käytännössä mahdotonta ilman että ne peritään yhteiseltä kantamuodolta ja näin evoluutioteorian mukainen kaiken elämän yhteinen kantamuoto tiedetään tieteelliseksi faktaksi." = Uskontunnustus.
Sinä varmaan uskot saunatonttuihinkin ja hiirestä hevoseksi satuihin.
"= Uskontunnustus. "
Ei siinä muuta uskoa vaadita kuin luottamusta todisteisiin. Usko sinä vain niihin lajien yliluonnollisiin syntymisiisi, joista kenelläkään ei ole mitään havaintoa.
"Sinä varmaan uskot saunatonttuihinkin ja hiirestä hevoseksi satuihin."
Eikös ne kuulukaan Raamatun tarinoihin?
Johtopäätöksen kuittaaminen uskonnontunnustukseksi ei oikein toimi, kun sinulla ei ole minkäänlaista vasta-argumenttia itse asiaan.
Kun jokin suunnitellaan tietoisesti ja sitten luodaan niin siinä ei ole mitään yliluonnollista.
Ja sitäpaitsi suunnittelu ja luominen on tieteellisesti todistettu, yliluonnollisia evoluutiosattumia ei.
Raamatussa ei ole tarinoita, niitä on evoluutio-uskonto kirjoissa.
Evoluutio on uskonto eikä siihen enää tarvita vasta-argumentteja koska se on luonnossa ja laboratoriossa havaittu tieteellinen tosiasia.
"Raamatussa ei ole tarinoita"
Roskaromaanissasi on pelkästään satuja.
Ethän sinä voi taata että löydöillä on vastaava sukulaisuusyhteys keskenään mitä kuvittelit!
Teoriasi on epävarmojen asioiden ketjutusta eli nimeltään kehäpäättelyä.
Olipa kyse suunnitellusta kehittämisestä tai sattumalta syntynyttä et voi millään tavoin saada tuloksesta siihen varmaa vastausta. Vastaus on löydettävä muualta.
Raamatussa luotu mies ja nainen eivät sellaisenaan olleet suotavia puolisoita keskenään pelkän sukupuolen perusteella. Siksi avioituminen kehoitettiin tekemään muulla perusteella kuin sukupuolten vastakkaisuuden perusteella.("Älkää TE ottako vaimoja muiden kansojen keskuudesta")
Puoliksi oikein. Uskonnot ovat huuhaata eivätkä ne tarjoa mitään luotettavaa kuvaa siitä, millainen meitä ympäröivä todellisuus on.
Siinä meni väärin, että evoluutio ei ole uskonto (eikä tiedettä), vaan luonnossa havaittava ilmiö. Vähän kuin gravitaatio.
Evoluutioteoria on taas tiedettä ja biologia-nimisen luonnontieteen ydin.
"Ja sitäpaitsi suunnittelu ja luominen on tieteellisesti todistettu, ...
Raamatussa ei ole tarinoita"
Jos kysymys olisi jostain muusta kuin uskonnollisesti motivoituneesta väitteestä, niin näiden esittäjä olisi helppo luokitella harhaiseksi.
Mutta kun kyse on uskonnosta, niin kyse ei ole harhaisuudesta vaan syvästä uskonnollisuudesta. Joku psykologi voi kertoa mikä ihmeen ero näillä kahdella on.
"Kun jokin suunnitellaan tietoisesti ja sitten luodaan niin siinä ei ole mitään yliluonnollista."
Aivan. Mutta Raamatun luomiset olisivat yliluonnollisia luonnonlakien vastaisia tapahtumia.
"Ja sitäpaitsi suunnittelu ja luominen on tieteellisesti todistettu, yliluonnollisia evoluutiosattumia ei."
Aivan. Evoluutioteoriankin vaatimat satunnaiset tapahtumat on kaikki havaittu, mitään yliluonnollisuuksia ei.
"Raamatussa ei ole tarinoita, niitä on evoluutio-uskonto kirjoissa."
Ahaa. Et ole tainnut liiemmälti selailla tuota(kaan) opusta. Sieltähän löytyy mm. satu Nooasta, joka rakensi arkin ja pelasti eläimiä ja vaikkapa hassu taru Joonasta, joka asui suuren kalan vatsassa kolem päivää ja yötä .
Eihän sinun romaanihyllyssäsi ole mitään muita kuin roskaromaaneja!
olet siis tollo!
"Ethän sinä voi taata että löydöillä on vastaava sukulaisuusyhteys keskenään mitä kuvittelit!"
Juu, se voidaan taata DNA:lla, kuten jo sanoin. Katsopas kun niin suurten yhtäläisyyksien syntyminen muuten kuin perimällä ne yhteiseltä kantamuodolta on käytännössä mahdotonta. Ja voimme verrata eri lajien genomeja ja näin tehdä luotettavia johtopäätöksiä sukulaisuussuhteista aivan kuin isyystesteissä tehdään.
"Teoriasi on epävarmojen asioiden ketjutusta eli nimeltään kehäpäättelyä."
Ei ole, katsos kun asiat voidaan varmistaa useasta eri lähteestä. Esim. fossiiliaineistosta, fylogeniasta. molekyylibiologiasta jaDNA:sta. Ei tarvita kehäpäättelyä, vaan luottamusta eri alojen yhtäpitäviin todisteisiin.
"Olipa kyse suunnitellusta kehittämisestä tai sattumalta syntynyttä et voi millään tavoin saada tuloksesta siihen varmaa vastausta. Vastaus on löydettävä muualta."
Vastaus löytyy siitä, että tiedämme kuinka uutta DNA:ta syntyy ja kuinka sitä ei synny. Sitä syntyy lisääntymisen yhteydessä muuntelemalla vanhaa DNA:ta eikä se synny koskaan yliluonnollisesti. Näin helposti sinäkin voit ymmärtää miten todistetaan asiat. Tuolla ylempänä et osaa kertoa, mikäs sinulle riittäisi evoluution todisteiksi, mutta jokaiselle järkeään käyttävälle ihmisille nämä riittävät. Sääli, kun et kuulu heihin.
Sinun evoluutio-uskonnolliset argumenttisi ei ole tiedettä vaan yliluonnollista satua.
Luojalle on kaikki luonnolliosta.
Mistä sinä ylipäätään mistään voit löytää yliluonnollista?
Yliluonnollistahan ei ole olemassakaan.
"Luojalle on kaikki luonnolliosta."
Vaan meillepä ei ole ja mehän tässä keskutelemme. Meille yliluonnollista olisi esim. lajien ilmestyminen tyhjästä.
"Mistä sinä ylipäätään mistään voit löytää yliluonnollista?"
No harvemminpa noita lajeja on yliluonnollisesti havaittu syntyvän.
"Yliluonnollistahan ei ole olemassakaan."
On meille. Yliluonnollista olisi esim. se, että sinä yhtäkkiä ymmärtäisit jotakin.
"Sinun evoluutio-uskonnolliset argumenttisi ei ole tiedettä vaan yliluonnollista satua."
Siksipä en noita harrastakaan.
Suureksi hiirenikäväksesi ne kaikki argumentit ovat peräisin tieteellisistä lähteistä ja moloch esittää ne tieteellisessä asiayhteydessään.
Heh heh, revipä siitä, sinä kiihkoileva todellisuudenkieltäjäkekkuli.
Ja seuraavaksi hiiri meille vinkaisee pari lausetta ateistista evo-oppia:
Uskonnot ovatkin huuhaata mutta usko ei ole.
Miksi sekoittelet asioiden merkitykset?
Ei fossiileista ole saatu DNAta!
Puhuit täyttä soopaa. Millään ette voi todistaa että päättelemänne sukulaisuudet olisivat oikeita. Ja virheillä on tyylinä kertautua. Miksi sitten tieteessä erehdytään tarkemmilla alkutiedoillakin?
Miksi tiede ylipäätään välillä erehtyy?
Miksi kaikkien pitäisi mennä mukaan yhteiseen erehdykseen?
"...evoluutio ei ole uskonto (eikä tiedettä), vaan luonnossa havaittava ilmiö. Vähän kuin gravitaatio."
Gravitaatio on luonnossa havaittu ilmiö, evoluutio ei sitä ole. Evoluutio ei ole tiedettä vaan pelkkä uskomus.
Evoluutio-uskovaisen mukatieteelliset lähteet ovat uskonnollisia, ei ne ole tiedettä. Moloch on evoluutio-uskontoon vakaasti sitoutunut epätiedettä harrastava henkilö.
Voi ei... taas uusi nikki.
Eipä tämäkään kretiini ole vilä opinut, että evoluutio on myös luonnon ilmiö: perimän muutosta ajan myötä sukupolvelta toiselle.
Minkähän olkiukon perässä tällä kertaa juoksentelet?
Joistakin fossiileista on saatu DNA:ta, mm. mammuteista ja Neanderthalin ihmisestä.
Tiede ei ole erehtymätöntä, se on inhimillistä toimintaa ja tiede perustuu parhaimpaan saatavilla olevaan tietoon. Mutta yrittämättä ei edes tiedetä, onnistuttiinko (jossain asiassa) vai ei - erehdyksistäkin voi oppia. Tieteen historia on erehdyksiä pullollaan ...
Voi lapsikulta. Tieteelliset lähteet ovat tiedettä eilen, tänään ja huomenna, eikä kukaan tule tällä vuosituhannella kysymään sinulta siihen mielipidettä. Lopeta todellisuuden pakoileminen ja jätä lahkon hourejengi kuolaamaan keskenään, niin ahdistuksesi hellittää.
Mikä on se taho, jolta voi kysyä missä kohden nykyinen tiede erehtyy? Taho joka ryhdikkäästi vastaa siitä mitä sanoo eikä vain louskuta leukoja?
>Yliluonnollista olisi esim. se, että sinä yhtäkkiä ymmärtäisit jotakin.
Jos joku rekisteröity palstakretu, jos sellaisia olisi, "yhtäkkiä ymmärtäisi jotakin", olisimme lähellä maailman ensimmäistä todistettua ihmettä.
"Meille yliluonnollista olisi esim. lajien ilmestyminen tyhjästä."
Niinhän evoluutio-uskovaiset väittääkin, kirjaimellisesti tyhjästä syntynyt, tai räjähtänyt, ilman suunnitelmaa ja ilman tarkoitusta. Ilman ainuttakaan tieteellistä todistetta tai toimivaa teoriaa. Täyttä yliluonnollista satua josta on tehty uskonto.
Jospa joku evoluutio-uskovainen kirjoittaisi omalla nimellään eikä keksityillä nikeillä. Laittakaa osoite ja puhelinnumero mukaan.
Evoluutio on valhetta johon vain tollot uskovat.
Voi sinä pieni kuolaava vauvakulta. Tietessä tehdään tutkimusta ja siinä erehdytään. Evoluutio on pelkkä erehdys alusta loppuun.
Eli ei kretiini vieläkään ole oppinut, että evoluutio on perimän muutosta ajan myötä sukupolvelta toiselle. Luonnonilmiö, joka on havaittavissa.
Jos siis kretiini pitää haivaittavia luonnonilmiöitä valheena, kretiini elää jossain omassa harhakuvitelmassaan.
Se kyllä selittäisi paljon.
Sanoo itsensä erehtymättömäksi nostanut kretiini.
No, kyseisen kretiinin kohdalla evoluutio on ollut ilmeisen pelkkä erehdys alusta hamaan loppuun asti. Ihmiskunnan kannalta olisi hyvä, jos tämän kretiinin perimä pysähtyy kretiiniin itseensä, ettei evoluutio erehtyisi enempää.
Ikävä kyllä kaatumaseuroissa on niin hyvä osuus naisia, että myös rumat, tyhmät ja ilkeät äijät tuppaa saamaan. On siis pelättävissä, että tältä osin rappeutuminen jatkuu.
Siinähän sitten vakka kantensa valitsee. Sääliksi käy mukuloita.
"Niinhän evoluutio-uskovaiset väittääkin, kirjaimellisesti tyhjästä syntynyt, tai räjähtänyt, ilman suunnitelmaa ja ilman tarkoitusta. Ilman ainuttakaan tieteellistä todistetta tai toimivaa teoriaa. Täyttä yliluonnollista satua josta on tehty uskonto.""
No jopas tuo evoluutio-uskonto hassuksi menee, lajit jopa räjähtelevät tyhjästä. Sehän kuulostaa melkein raamatulliselta luomiselta. Evoluutioteorian mukaan lajit kuitenkin syntyvät toisista edeltävistä lajeista.
"Ei fossiileista ole saatu DNAta!"
Olet esittänyt saman valheen aikojen kuluessa jo kymmenkunta kertaa. Ja aina sinua on korjattu, että fossiileista on saatu DNA:ta, jopa niin paljon, että koko neandertalien genomi on saatu selvitettyä. Koska ajattelit lopettaa valehtelemisen? Vai et koskaan, koska olet kreationisti?
"Puhuit täyttä soopaa."
En puhunut.
"Millään ette voi todistaa että päättelemänne sukulaisuudet olisivat oikeita."
Emme tietenkään sinulle, koska sinä kieltäydyt hyväksymästä todellisuuden todisteita etkä kykene kertomaan, että mikä sinulle edes periaatteesssa voisi todistaa historiallisen evoluution. Sen sijaan voimme todistaa sen jokaiselle rehelliselle ajattelevalle ihmiselle, koska jokainen ymmärtää, että kyse on samasta asiasta kuin tuomioistuinten tekemät isyyskokeet, vain laajemmassa mittakaavassa.
"Ja virheillä on tyylinä kertautua. Miksi sitten tieteessä erehdytään tarkemmilla alkutiedoillakin?"
Ei erehdytä.
"Miksi tiede ylipäätään välillä erehtyy?"
Siksi että se on inhimillistä toimintaa, jossa kaikkia asiaankuuluvia seikkoja ei aina kyetä huomioimaan. Sen sijaan satuihin uskominen tiedetään jo lähtökohtaisesti naurettavaksi.
"Miksi kaikkien pitäisi mennä mukaan yhteiseen erehdykseen?"
Ei toki tarviytse, mutta sinulla ei ole mitään perusteita kiistää evoluutiota. Saat elää omassa pääsi sisäisessä Liisan ihmemaassa aivan niin kuin haluat. Tässä todellisuudessa tiedämme historiallisen evoluution faktaksi todisteiden perusteella.
Nimenomaan teidän oppisuunnassannehan lajien ilmaantumiset sanotaan ilmestyksiksi. En ole nähnyt teiltä yhtäkään perusteellista dokumenttia miten asiat oikeasti ovat tapahtuneet. Oletukset eivät käy todisteiksi.
Vetoamiseesi todisteisiin on torso koskapa sinulla ei ole itselläsi mistään asiasta muita todisteita kuin joihin uskot toisenkäden lähteiden kautta ilman että niillä todisteilla olisi "lihaa luitten päällä".
Se evoluutiousko joka sinulla on, ei perustu luonnosta saamiisi havaintoihin!
Toistat kuin papukaija pelkästään sitä minkä olet muilta omaksunut.
Perimän muutosta tapahtuu luoduilla ilman, että se kumoaisi luomisen. Et voi erilaisuutta pitää evoluution todisteena luomista vastaan!
Raamattu pitää sukulaispuhtautta suuressa merkityksessä ja osoitti, että perimän sekoittaminen muuttaa jälkeläistä eri asemaan. Luomiseen kuuluu nimenomaan yksilöllisyys joka merkitsee erilaisuutta. Sehän on luomisen erityisluonne.
Yksisoluiset ovat aina klooneja mutta silti yksilöllisiä. Myös niiden kohdalla tapahtuu erilaistumista. Raamatun opetus perustuu syiden ja seurausten olemassaoloon ja siihen, että tilanne kulkee maailmassa kehittyen syy/seuraussuhteiden välityksellä uusiin ennenkokemattomiin vaiheisiin.
Teille rakas mutaatioiden olemassaolo ei siis ole yksinoikeus teidän teoriannne oikeassaoloon.
Ja koska nämä erot kuuluvat oleellisesti Raamattuunkin kuuluvat ne myös Raamattuun uskovien hyväksyntäänkin. Mutta ei teidän teorianne antamilla merkityksillä. Miksei? Koska syy/seuraussuhteilla on uskossakin jo valmiiksi oma tarkoituksensa.
Tiedekin on erehtyväistä ja erityisen erehtyväisiä olette te tieteeseenne uskovaiset!
Ei sinun mielipiteesi ole tiede!
Evoluutioteoria ei vastaa luonnossa ilmeneviä tilanteita millään tavoin.
Se on urbaanin, luonnosta vieraantuneen ihmisen epätoivoinen/toivoton tapa ymmärtää olemassaolevaa luomakuntaa.
"sinulla ei ole itselläsi mistään asiasta muita todisteita kuin joihin uskot toisenkäden lähteiden kautta"
Tieteessä tavataan uskoa tieteellisiin lähteisiin, koska ne on tieteellisesti varmennettuja ja kumoamattomia. On se toista kuin uskoa 2500 vuotta vanha paimentolaisten stoori missä tieteellinen näyttö korvataan kohkaamisella ja älyvapaalla tieteelle naureskelulla.
>Nimenomaan teidän oppisuunnassannehan lajien ilmaantumiset sanotaan ilmestyksiksi.
Oliko tällaista väittäneellä saarnaajalla terveen paperit? Tarkistitko?
"Perimän muutosta tapahtuu luoduilla ilman, että se kumoaisi luomisen."
Lainaan aikaisempaa viestiäsi:
"En ole kreationisti!"
Olet, lisäksi olet valehteleva p*ska, tosin kretardeilta on sitä tottunut odottamaankin.
"kuuluvat ne myös Raamattuun uskovien hyväksyntäänkin."
Miksi saarnaat raamatusta vaikket itsekkään sitä noudata kuten valehtelemalla osoitit?
Mitä Apo taas inisee?
Eikös Apo tiedä että Jeesus herätettiin kuolleista ja hän näyttäytyi sen jälkeen useita kertoja monille eri ihmiselle. Eräänkin kerran hänet näki 500 ihmistä kerralla.
Joten miksi Apo ei hyväksy tätä faktaa jota edes Jeesuksen aikalaisjuutalaiset vastustajat eivät kiistäneet?
Ei ole olemassa historiallista dokumenttia joka todistaisi Jeesuksen ylösnousemuksen valheelliseksi, joten Apo on tässä se joka puhelee vastoin sitä mitä todellisuudessa tiedetään tapahtuneen monien dokuntoitujen todisteiden mukaan. Sitäpaitsi nuo ssilminnäkijät olivat niin varmoja näkemästään että olivat valmiita kuolemaan ennenmmin kuin olisivat kieltäneet näkemänsä.
Joten Meillä on tieto Jeesuksen ylösnousemuksesta ja siitä että Apo puhuu evouskonnon saarnoja jotka ovat tyhjästä temmattuja satuja. Sitä se uskovaisuus teettää.
No kun kerran tuli tilaisuus tehdä ero uskomusten ja tiedon kanssa, niin homma menee niin että evokit ja hihulit uskovat asiaansa vailla tietoa asian todellisesta olemuksesta.
Minä taas tiedän todellisuuden sekä evoluutiosta että Raamatusta, joten minä tietenkin tiedän että kuka loi maapallon ja miten, ja kuka keksi omasta päästään evoluutioteorian jota ei kyetä todentamaan.
Ei luominen ollut luonnonlakien vastaista sillä tuotteet sopeutuivat luontoon erittäin hyvin
Ihminen ei vain vielä tiedä kaikkia luomisen teknisiä yksityiskohtia koska se on niin tyhmä.
Evoluutioteoria sensijaan sisältää niin järjettömän utopistisia sattumiin uskomisia että monet tämänkin palstan evolutionistit ovat tunnustaneet että mm. hikitissiteoria ei ole evoluutioteoriaa hulluutensa ja todistamattomuutensa vuoksi. .
Ja tietenkään Raamatun silminnäkijä-kokemusihmeitä ei vi kumota sillä että inttää ettei niitä ole tapahtunut.
Evoluutioteoria ei suinkaan ole biologian ydin muuten kuin evo-uskonnossa.
Käytännön biolgit eivät evoluutiosta juurikaan piittaa sillä siitä ei ole mitään havaintoja, ja siksi se ei kosketa tämän päivän biologeja vähääkään.
Länsimaat ovat luopuneet mm. geenimanipuloitujen viljakasvien tuottamisesta koska evouskonnon ohjaamat ennakkokäsitykset siitä miten evoluution kuviteltiin toimivan eivät toteutuneetkaan. Siinä uhrattiin suunnattomat määrät rahaa ihan hukkaan evouskonnon alttarille.
>Evoluutioteoria ei suinkaan ole biologian ydin muuten kuin evo-uskonnossa.
Käytännön biolgit eivät evoluutiosta juurikaan piittaa sillä siitä ei ole mitään havaintoja, ja siksi se ei kosketa tämän päivän biologeja vähääkään.
Olet kieltämättä omalaatuisella tavallasi huvittava. Saattaa olla että itse uskot jorinasi, mutta saattaa olla myös että vain vedätät ja pidät hauskaa.
"Nimenomaan teidän oppisuunnassannehan lajien ilmaantumiset sanotaan ilmestyksiksi."
Ei, kyllä sitä sanotaan kehittymiseksi.
"En ole nähnyt teiltä yhtäkään perusteellista dokumenttia miten asiat oikeasti ovat tapahtuneet. Oletukset eivät käy todisteiksi."
Ethän sinä ole edes lukenut, mitä sinulle on tarjottu. Kieltäydyt katsomasta ja sitten ilmoitat, ettet ole nähnyt. Noin toimii kreationistin mieli kun se joutuu tosipaikan eteen.
"Perimän muutosta tapahtuu luoduilla ilman, että se kumoaisi luomisen."
Missäs noita luotuja lajeja voi käydä katsomassa? Kai niitä jossakin on, kun sinä niistä puhut?
"Vetoamiseesi todisteisiin on torso koskapa sinulla ei ole itselläsi mistään asiasta muita todisteita kuin joihin uskot toisenkäden lähteiden kautta ilman että niillä todisteilla olisi "lihaa luitten päällä"."
Toki minulla on todisteita monestakin asiasta, vaikka evoluutiosta en niitä itse olekaan hankkinut, tuottanut tai arvioinut, koska en ole evoluutiobiologi. Tiedeyhteisön hankkimat todisteet evoluutiosta riittävät vakuuttamaan minut. Mutta sinulla ei ole edes niitä, uskot vain lapsellisiin satuihin, että lajeja olisi luotu erikseen.
Jaahas, mytomaanimultinikki on taas mielipuuhassaan, eli korostamassa itseään.
Hirvinautaa tuli taas tuutin täydeltä. Et sinä tiedä, luulet vain tietäväsi.
Pussaa hirvinautaasi.
"Ihminen ei vain vielä tiedä kaikkia luomisen teknisiä yksityiskohtia koska se on niin tyhmä. "
Pitääkö tästä päätellä, että mytomaanimultinikkimme ei ole ihminen? Ihminen ei tiedä - väität - ja kuitenkin sinä väität tietäväsi.
Et osaa olla johdonmukainen edes itsesi kanssa.
Pussaa hirvinautaasi.
"Se evoluutiousko joka sinulla on, ei perustu luonnosta saamiisi havaintoihin!"
Tuota, millähän tiedolla ja kantilla voit sitten esittää tällaista:
"Perimän muutosta tapahtuu luoduilla ilman, että se kumoaisi luomisen."
Onko sinulla sitten luonnosta sellaisia havaintoja, josta kävisi ilmi luominen? Oletko havainnut luonnosta luomisen?
Toisaalla kiellät olevasi kreationisti ja tässä taas oletkin luomiseen uskova, ts. kreationisti.
Voisitko päättää jo, kumpaa olet (ei kreationisti vai kreationisti)?
Nyt päästit sammakon!
Eihän sinun uskosi tieteeseen ole tiedettä!
Teet saman virheen kuin Raamattuun muka perustuvat lahkotkin.
He sanovat uskoaan oikeaksi sillä perusteella että se muka perustuisi Raamattuun mutta se perustuu heidän tulkintaansa joka useinmiten on pelkkää toisenkäden "tietoa" jota joku sanaseppo on sepittänyt omista päätelmistään.
Ja tällaiset tarinat ovat aikojen saatossa jääneet lahkokuntien perimätiedoksi.Niinkuin nyt tellä on asiat.
Kreationismi on oppijärjestelmä jolla on joukon hyväksymät auktoriteetit samoin perustein kuin evoluutioon uskovatkin perustavat näkemyksensä ryhmässä hyväksyttyihin teeseihin.
Minä uskon luotuun maailmaan mutta en ns. greationismiin.
Miten ja millä tavoin luominen on tehty en voi tutkien saada selville. Se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Minä myönnän tietämättömyyteni silloin kun en tiedä.
Mutta samalla kun totean oman tietämättömyyteni syyn, voin varmasti tietää ettei sinunkaan tietosi ole todisteiden tukemaa tietoa. Minullahan on käytössäni ne teidän kelvottomat todisteenne joilta puuttuvat riittävät vakuudet.
Ei kaikki hyväksy tuotetta yhtä heikoin laatuvaatimuksin kuin sinä!
"""Olet, lisäksi olet valehteleva p*ska, tosin kretardeilta on sitä tottunut odottamaankin."""
Koskapa olet kuullut paskankin valehtelevan niin arvelen sinun kuulevan olemattomia ääniä muutoinkin.
""Missäs noita luotuja lajeja voi käydä katsomassa? Kai niitä jossakin on, kun sinä niistä puhut?""
Voisitko käydä perheesi kanssa vaikkapa Korkeasaaressa!
Voitko hyväksyä 10vuotta vanhat hyljätyt evoluutioon liittyvät päätelmät tieteeksi?
Entä 20vuotta vanhat? 30 vuotta? 100vuotta? Mistä lähtien on opetettu oikeaa evoluutiotiedettä?
Jos sinä nyt tappelet sellaisen tiedon puolesta joka tullaan hylkäämään tulevaisuudessa, oletko ollut tietävä? Onko uskosi perustunut silloin tosiasioihin?
"Voisitko käydä perheesi kanssa vaikkapa Korkeasaaressa!"
Olen toki käynyt monta kerta, mutta voisitko vastata kysymykseeni?
Mitäpä jos ensin vastaat esitettyyn kysymykseen ja kyselet sitten vasta?
Minusta kysymys oli hyvä.
"Jos sinä nyt tappelet sellaisen tiedon puolesta joka tullaan hylkäämään tulevaisuudessa, oletko ollut tietävä? Onko uskosi perustunut silloin tosiasioihin?"
Entäpä jos nyt tappelet sellaisen tiedon puolesta, joka on jo hylätty virheellisenä? Perustuuko uskosi silloin tosiasioihin?
"Voitko hyväksyä 10vuotta vanhat hyljätyt evoluutioon liittyvät päätelmät tieteeksi?
Entä 20vuotta vanhat? 30 vuotta?"
Anna joku esimerkki näistä "evoluutioon liittyvistä päätelmistä" ja kuka ne on esittänyt ja miten kiistattomina niitä on esitysaikoinaan pidetty.
"Evoluutioteoria on taas tiedettä ja biologia-nimisen luonnontieteen ydin."
Röyhkeä vale. Biologia on luonnontutkimusta. Lajien ja niitä edustavien yksilöiden tutkimista ja luokittelua tieteen periaatteiden mukaisesti. Evoluuitioteoria on vain ateistinen teelmä, jonka päätarkoitus on hyökätä kristinuskoa ja sen opetuksia vastaan.
Jos evoluutiolla tarkoitetaan sitä, että jälkeläiset poikkeavat vanhemmistaan, kyse on itsestäänselvyydestä. Silloin olisi kuitenkin parempi puhua vaikkapa lajinsisäisestä vaihtelusta tai muuntelusta. Mitään evoluutiota (kehitystä) ei ole tapahtunut, rappeutumista kylläkin.
"Vastaus löytyy siitä, että tiedämme kuinka uutta DNA:ta syntyy ja kuinka sitä ei synny. Sitä syntyy lisääntymisen yhteydessä muuntelemalla vanhaa DNA:ta eikä se synny koskaan yliluonnollisesti."
Älä kieroile. Kreationismi tietenkin myöntää DNA:n periytyvän vanhemmilta, "uutta" siinä on vain ko. yksilölle ominainen järjestys. DNA on vain yksi luomisratkaisu, joka todistaa Luojansa nerokkudesta ja taidosta.
Palstan aihepiirin kannalta evoluutioteorian oleellinen kysymys koskee lajien syntyä. Jälkeläisten ja vanhempien luonnolliset erot ovat triviaaleja asioita, joita kukaan ei kiistä. Edelleenkin vain Jumalan Luomistyö kykenee uskottavasti selittämään lajien ja erityisesti ihmisen alkuperän.
Jos siis voidaan todistaa jonkin lajin "syntyneen" jostain toisesta lajista, luovun kreationismistani heti. Eikö sinua moloch yhtään ihmetytä, miksi kiistattomia ja selviä todisteita ei tunnu löytyvän? Vaikka lajeja tunnetaan jo miljoonittain, ja vielä fossiilit lisäksi.
"Älä kieroile. Kreationismi tietenkin myöntää DNA:n periytyvän vanhemmilta, "uutta" siinä on vain ko. yksilölle ominainen järjestys. DNA on vain yksi luomisratkaisu, joka todistaa Luojansa nerokkudesta ja taidosta."
Mutta jos sitä syntyy havaitusti vain perimällä vanhemmilta (ja horisontaalisissa geeninsiirroissa), niin sittenhän sen syntymisen yliluonnolisesti olettaminen on vain perusteeton hassu luulo.
"Palstan aihepiirin kannalta evoluutioteorian oleellinen kysymys koskee lajien syntyä."
Selvä. Tiesitkö, että kukaan ei ole koskaan havainnut lajien syntyvän yliluonnollisesti. Ei kukaan, koskaan, missään, mitenkään. Aina kun lajin on havaittu syntyvän, se on tapahtunut evoluution avulla. Ja muinaisista lajeista voimme päätellä saman, niillä on edeltäjät.
"Jälkeläisten ja vanhempien luonnolliset erot ovat triviaaleja asioita, joita kukaan ei kiistä."
Aivan. Kiistääkö joku, että DNA syntyy luonnollisin prosessein, ei luomalla?
"Edelleenkin vain Jumalan Luomistyö kykenee uskottavasti selittämään lajien ja erityisesti ihmisen alkuperän."
Ehei. Se ei kykene selittämään mm. sitä, että miten elämä voi olla miljardien vuosien ikäistä ja järjestynyt evoluutioteorian mukaiseen taksonomiaan. Ihmisen evoluutiosta on kymmeniä tuhansia fossiileja, jotka muuttuvat sitä enemmän nykyihmismäisemmiksi, mitä nuorempia ne ovat. Sinäkään et kykene selityksesikään avulla järkevästi kertomaan, että mitkä fossiilit niistä luokittelisit ihmisiksi ja mitkä apinoiksi.
"Jos siis voidaan todistaa jonkin lajin "syntyneen" jostain toisesta lajista, luovun kreationismistani heti."
Selvä. Tuossa on syntynyt uusi laji tutkijoiden silmien edessä, lajiutumisen tapa tunnetaan ja jopa geeninäytteet ovat selvillä:
http://www.wired.com/wiredscience/2009/11/speciation-in-action/
"Eikö sinua moloch yhtään ihmetytä, miksi kiistattomia ja selviä todisteita ei tunnu löytyvän? Vaikka lajeja tunnetaan jo miljoonittain, ja vielä fossiilit lisäksi."
Heh. Miten niin ei löydy? Tuossa sinulle lisää kiistattomia esimerkkejä evoluution tuottamista lajeista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10713736#comment-0
Mukavaa, että todisteiden perusteella nyt kykenit luopumaan humpuukiuskonnostasi.
>>Se on urbaanin, luonnosta vieraantuneen ihmisen epätoivoinen/toivoton tapa ymmärtää olemassaolevaa luomakuntaa.
Kuinkas rappeutunut siis mahdat ollakaan vanhempiisi verrattuna?
>>Länsimaat ovat luopuneet mm. geenimanipuloitujen viljakasvien tuottamisesta koska evouskonnon ohjaamat ennakkokäsitykset siitä miten evoluution kuviteltiin toimivan eivät toteutuneetkaan. Siinä uhrattiin suunnattomat määrät rahaa ihan hukkaan evouskonnon alttarille.
"Minä taas tiedän todellisuuden sekä evoluutiosta että Raamatusta, joten minä tietenkin tiedän että kuka loi maapallon ja miten, ja kuka keksi omasta päästään evoluutioteorian jota ei kyetä todentamaan."
Mainitsetko nyt kuitenkin varmistukseksi muutaman tieteellisesti pätevän kirjan tai tutkimuksen jonka olet evoluutioteoriasta lukenut ihan kannesta kanteen kun kerran siitä kaiken tarpeellisen tiedät.
Ja jos nyt kuitenkin on sattunut käymään niin että et ehkä kuitenkaan ole lukenut yhtään tieteellistä teosta evoluutiosta niin voin lohduttaa että ihan lähikirjastosta niitä löytyy hyllystä vaikka kuinka monta niin voit paikata tämänkin aukon...
"Evoluutioteoria sensijaan sisältää niin järjettömän utopistisia sattumiin uskomisia että monet tämänkin palstan evolutionistit ovat tunnustaneet että mm. hikitissiteoria ei ole evoluutioteoriaa hulluutensa ja todistamattomuutensa vuoksi. ."
Ei tuo kuuluisa "hikitissiteoria" ole koskaan ollut mikään evoluutioteorian osa. Se on vain selittävää tiedettä jonka tarkoituksena on ollut löytää syntymekanismi jollekin ominaisuudelle. Ainoa varsinainen yhtymäkohta perusevoluutioteoriaan on se että uskotaan jonkun ominaisuuden kehittyneen aikaisemmista muutosten kautta ja nyt tuota syntymekanismia tutkitaan lisää. Selitys voi olla oikea tai sitten ei mutta ei sen oikeellisuus tai virheellisyys mitenkään kumoa sitä että itse evoluutioteoria pitää paikkansa.
Eli uskokaa jo vihdoin. Jokainen evoluutiobiologian alaan kuuluva tukimus ei liity itse evoluutioteorian paikkansa pitävyyteen tai pyri sitä todistamaan. Nykyään lähes kaikki tutkimus on soveltavaa tiedettä jossa sovelletaan yleisesti hyväksyttyä perusajatusta yksittäisten ilmiöiden tutkimukseen jotta ymmärrämme paremmin ympäröivän maailmamme toimintaa.
"Voisitko käydä perheesi kanssa vaikkapa Korkeasaaressa!"
No siellähän on vain niitä vähän muuttuneita muotoja. Itsehän sanoit että toki perimä hieman muuttuu ajan kuluessa. Mutta kun meiltä "evokeilta" on ollut tapana aina penätä evoluution todisteeksi jokaista mahdollista välimuotoa fossiileina niin voisitko sinä ystävällisesti antaa ne todisteet alkuperäisistä luoduista lajeista fossiililöytöinä? Tokihan ne varmaan löytyvät niin että meille ei jää enää mitään epäselvyyttä luomisesta...
" Mitään evoluutiota (kehitystä) ei ole tapahtunut, rappeutumista kylläkin."
Evoluutio ei ole aina kehitystä siinä mielessä että uusi laji olisi absoluuttisesti mitattuna parempi kuin edeltäjänsä. Se on vain peremmin sopiva elinympäristöönsä. Mm. hirmuliskot edustivat monella tavalla parempaa kehitystä (suurempi koko, voimakkuus jne.) kuin niiden jälkeen tulleet lajit. Mutta ne eivät vain kestäneetkään muuttuneita oloja kuten monet "vähemmän kehittyneet" lajit.
Vasta luonnonvalinta päättää mikä on oikeasti hyvä ominaisuus ja mika ei. Sinun määritelmäsi kehitykselle ja rappiolle ovat vain sinun omia arvotuksiasi. Luonto valitsee taas ihan omien kriteeriensä ja sattumuksiensa kautta ilman mitään arvolatauksia.
"Röyhkeä vale. Biologia on luonnontutkimusta. Lajien ja niitä edustavien yksilöiden tutkimista ja luokittelua tieteen periaatteiden mukaisesti. Evoluuitioteoria on vain ateistinen teelmä, jonka päätarkoitus on hyökätä kristinuskoa ja sen opetuksia vastaan."
Sotkeudut itse omiin määritelmiisi. Tuo lajien luokittelu tapahtuu nykyään nimenomaan evoluutiotieteen löytämien sukulaisuuksien mukaisiin lajeihin ja heimoihin. Ennen evoluutioteoriaa lajiluokitus oli tehty ilman mitään tieteellistä pohjaa vain päätelmien mukaan ja siinä olikin useita myöhemmin havaittuja virheitä. Evoluutioteoria on siis nimen omaan nykyisen lajiluokituksen perusta.
Ja niille jotka ei linkkiä jaksa avata kerrottakoon että geenimuokattu maissi on USA:ssa suositumpaa kuin koskaan aiemmin.
Eri asia sitten onko se hyvä vai huono asia kaikkine patentti- ym. juttuineen.
"Mukavaa, että todisteiden perusteella nyt kykenit luopumaan humpuukiuskonnostasi."
Oleko jo lopettanut vaimosi pahoinpitelyn ja väkijuomien liiallisen käytön?
Galapagosin sirkut ja Hawaijin kukat on palstalla todettu joko lajilleen luoduiksi tai sitten rappeutuneiksi lajiensa edustajiksi tai vain erikoisiksi luonnonoikuiksi.
"Sinäkään et kykene selityksesikään avulla järkevästi kertomaan, että mitkä fossiilit niistä luokittelisit ihmisiksi ja mitkä apinoiksi."
Ihmisen sielu erottaa hänet tiedottomista eläimistä. Jos ihmisen luut tai niiden jäänteet sekoittuvat eläimen luihin, se ei ole olennaista. Henkiset kyvyt, omatunto, usko ja pyrkimys hyvään eivät näy luista.
"Kiistääkö joku, että DNA syntyy luonnollisin prosessein, ei luomalla?"
"...niin sittenhän sen syntymisen yliluonnolisesti olettaminen on vain perusteeton hassu luulo."
DNA on luotu aikoinaan, kuten kaikki muukin olevainen. Nyt hedelmöityksessä vanhempien perimä yhdistyy ja DNA siirtyy hieman muuntelevana uudelle sukupolvelle.
"Tiesitkö, että kukaan ei ole koskaan havainnut lajien syntyvän yliluonnollisesti. Ei kukaan, koskaan, missään, mitenkään. Aina kun lajin on havaittu syntyvän, se on tapahtunut evoluution avulla. Ja muinaisista lajeista voimme päätellä saman, niillä on edeltäjät."
Tiesin, koska tuolloin ei ollut ketään havaitsijaa. Tässä on luotettava Raamatun todistukseen.
Uusien "lajien" syntymiset ovat joko tietoista vääristelyä tai väärinkäsitystä evoluutioteorian harhauttamana. Muinaisten lajien edeltäjät ovat aina lajilleen samoja, aina luomishetkeen asti.
"Röyhkeä vale. Biologia on luonnontutkimusta."
Mainitse yksi edes jollain tavalla merkittävä yliopisto joka tutkii ja opettaa muuta biologiaa, mutta ei evoluutiobiologiaa.
Vai alammeko keskustelemaan siitä harjoittavatko tiedettä yliopistot vai raamattupiirit?
"Tiesin, koska tuolloin ei ollut ketään havaitsijaa. Tässä on luotettava Raamatun todistukseen."
Miksi?
"Oleko jo lopettanut vaimosi pahoinpitelyn ja väkijuomien liiallisen käytön?"
En vielä.
"Galapagosin sirkut ja Hawaijin kukat on palstalla todettu joko lajilleen luoduiksi tai sitten rappeutuneiksi lajiensa edustajiksi tai vain erikoisiksi luonnonoikuiksi."
LOL. Kuten Puolimatka korostaa, tuskin kukaan kreationisti esittää, että saarille olisi erikseen luotu lajeja ja kehtasipa hän jopa sanoa näin:
"Coynella on tämmöinen aivan absurdi olettamus, että me oletetaan, että Jumala loisi koko ajan uudestaan, kun siis mehän oletetaan, että Jumalan luomistyö oli joskus ja että Jumala lepää tällä hetkellä luomistyöstään."
Nytkö sinä siis kuitenkin väität, että tällä palstalla olisi esitetty sittenkin tuo absurdi olettamus ja Coyne olikin oikeassa?
Rappeutuneita nuo lajit eivät missään tapauksessa ole, päinvastoin sirkkujen geenitutkimukset yllättivät tutkijat, he eivät olsi uskoneet etukäteen millään kuinka rikkaita niiden genomit tutkitusti ovat ja nuo lajit ovat täysin elinvoimaisia ympäristöissään, mitään rappeutumista ei ole siis havaittavissa. Ja noiden kasvien genomit myös ovat rikastuneet huomattavasti geeniduplikaatioilla, niillä on selvästi enemmän geenejä kuin kantalajillaan ja ne ovat sopeutuneet moniin sellaisiin olosuhteisiin, joissa kantalaji ei menestyisi niin hyvin, eikä rappeutumisesta siis ole merkkiäkään
Ja kuitenkaan niissä ei ole mitään erikoista luonnonoikkua, päinvastoin uusikin sirkkulajin synty noudattti etukäteen rakennettua teoreettista evolutiivista mallia. Samoin kuin noiden Hawaijin kasvien evoluutio on hyvin samanlaista kuin muillakin saarilla on havaittu tapahtuvan, ne eivät ole luonnonoikkuja, vaan noudattavat tuttua mallia sopeutumisessaan.
Sinulla ei siis ole mitään perusteita esittää, etteivätkö nämä olisi esimerkkejä lajiutumisesta ja siksi sinun tulisi noudattaa lupaustasi:
"Jos siis voidaan todistaa jonkin lajin "syntyneen" jostain toisesta lajista, luovun kreationismistani heti."
"Ihmisen sielu erottaa hänet tiedottomista eläimistä. Jos ihmisen luut tai niiden jäänteet sekoittuvat eläimen luihin, se ei ole olennaista. Henkiset kyvyt, omatunto, usko ja pyrkimys hyvään eivät näy luista."
Juu, eivät näykään, sen sijaan ruumiimme kehitys näkyy noista fossiileista.
"DNA on luotu aikoinaan, kuten kaikki muukin olevainen. Nyt hedelmöityksessä vanhempien perimä yhdistyy ja DNA siirtyy hieman muuntelevana uudelle sukupolvelle."
Tiesitkö, että vanhakantaiset bakteerit synnyttävät DNA:ta edelleen RNA:sta käänteiskopioijaentsyymin avulla? Sen syntymiseen ei siis tarvita yliluonnollista ihmettä.
"Tiesin, koska tuolloin ei ollut ketään havaitsijaa. Tässä on luotettava Raamatun todistukseen."
Eli haluat luottaa vanhaan kirjaan todellisuuden todisteiden sijaan.
"Uusien "lajien" syntymiset ovat joko tietoista vääristelyä tai väärinkäsitystä evoluutioteorian harhauttamana."
Höpsis, kyse on aivan luonnollisesta prosessista.
"Muinaisten lajien edeltäjät ovat aina lajilleen samoja, aina luomishetkeen asti."
Miksi sitten emme koskaan löydä esim. merihevosen fossiilia kambrikaudelta?
Koska se on tietääkseni ainoa (säilynyt) dokumentti noista ajoista ja tapahtumista.
"Sinulla ei siis ole mitään perusteita esittää, etteivätkö nämä olisi esimerkkejä lajiutumisesta ja siksi sinun tulisi noudattaa lupaustasi:"
On hyvinkin, koska esittämäsi tapaukset eivät ole joko "uusia" tai sitten "lajeja".
"Miksi sitten emme koskaan löydä esim. merihevosen fossiilia kambrikaudelta?"
Tietääkseni ihmisenkään jäänteitä ei ole noista kerrostumista (vielä) löydetty. "Kambrikaudella" nykylajit olivat tavattoman harvalukuiset ja elivät nyt sukupuuttoon kuolleiden lajien alistamina. Muista, että ihmisen laji sai alkunsa vain kahdesta yksilöstä ja sen takia otti aikansa ennen kuin ihminen kykeni lunastamaan paikkansa luomakunnan huipulla.
"Eli haluat luottaa vanhaan kirjaan todellisuuden todisteiden sijaan."
"Todellisuuden todisteet" tukevat Luomiskertomusta. Älä sorru Raamatun väheksymiseen ja halventamiseen.
"Tiesitkö, että vanhakantaiset bakteerit synnyttävät DNA:ta edelleen RNA:sta käänteiskopioijaentsyymin avulla? Sen syntymiseen ei siis tarvita yliluonnollista ihmettä."
Väitätkö, että nuo bakteeerit valmistavat DNA:ta, rakennusohjetta, ilman rakennusohjeita? Alkuperäinen rakennusohje on aina Luojan työtä, muuta en voi uskoa.
"Juu, eivät näykään, sen sijaan ruumiimme kehitys näkyy noista fossiileista."
Ihminen on aina ollut kaltaisensa. Muinoin sukupuuttoon kuolleet apinalajit ovat aivan toinen kysymys.
"Nytkö sinä siis kuitenkin väität, että tällä palstalla olisi esitetty sittenkin tuo absurdi olettamus ja Coyne olikin oikeassa?"
Väitän, että luominen oli kertaluonteinen tapahtuma. Tämän Raamattu toteaa aivan selvästi. En pidä mitenkään mahdottomana, etteikö lajeja olisi luotu asuinpaikkojensa mukaan, esimerkkinä Australian pussieläimet.
"En vielä."
Mukava nähdä, että huumorintajusi vielä riittää, evolutionismistasi huolimatta.
"On hyvinkin, koska esittämäsi tapaukset eivät ole joko "uusia" tai sitten "lajeja"."
Alkuperäisessä lupauksessasi ei mainittu uudesta mitään:
"Jos siis voidaan todistaa jonkin lajin "syntyneen" jostain toisesta lajista, luovun kreationismistani heti."
ja nuo kaikki mainitsemani lajit ovat eri lajeja kenen tahansa biologin mukaan.
"Tietääkseni ihmisenkään jäänteitä ei ole noista kerrostumista (vielä) löydetty."
Eipä tietenkään eikä ikinä löydetäkään.
""Kambrikaudella" nykylajit olivat tavattoman harvalukuiset ja elivät nyt sukupuuttoon kuolleiden lajien alistamina."
Ne olivat jopa niin harvalukuisia, ettei niitä ollut lainkaan, ne kun eivät vielä olleet kehittyneet. Mutta ajatellaanpa sitten lajeja, joita tuolloin oli. Ensimmäiset kalat kehittyivät kambrikaudella. Voimme siis olla yksimielisiä siitä, että kaloja silloin esiintyi? Miksi emme koskaan löydä kambrikauden kerrostumista yhtään leuallista kalaa, joita kaloista nykyisin toki on valtaosa, vaan ne kaikki ovat leuattomia kaloja? Miksi emme koskaan löydä varsieväkaloja tai keuhkokaloja kambrikauden fossiilistosta? Leuallisilla varsieväisillä keuhkokaloillahan on useita ominaisuuksia, joilla niiden olisi helppo esiintyä runsasluisempana kuin leuttaomien kalojen.
"Muista, että ihmisen laji sai alkunsa vain kahdesta yksilöstä ja sen takia otti aikansa ennen kuin ihminen kykeni lunastamaan paikkansa luomakunnan huipulla."
Eikös tarinasi mukaan kaikki lajit saaneet alkunsa kahdesta yksilöstä?
""Todellisuuden todisteet" tukevat Luomiskertomusta. Älä sorru Raamatun väheksymiseen ja halventamiseen."
Todellisuuden todisteet osoittavat yksiselitteisesti, ettei mitään luomisia ole ollut ja että elämä on kehittynyt miljardien vuosien evoluutiolla.
"Väitätkö, että nuo bakteeerit valmistavat DNA:ta, rakennusohjetta, ilman rakennusohjeita? Alkuperäinen rakennusohje on aina Luojan työtä, muuta en voi uskoa."
Toki niissä evoluution kehittämät rakennusohjeet on, eiväthän ne muuten kykenisi rakentamaan RNA:sta DNA:ta käänteiskopioijaentsyymin avulla, mutta DNA:n syntymiseen siis vaadita yliluonnollista ihmettä. Muuten, kun RNA:ta tuotetaan satunnaisesti suuria määriä, pieni osa noista molekyyleistä voi aivan sattumalta kopioida itseään.
"Ihminen on aina ollut kaltaisensa. Muinoin sukupuuttoon kuolleet apinalajit ovat aivan toinen kysymys."
Ei suinkaan, menneisyydessä on ollut aika, jolloin apinoista on kehittynyt ihminen. Kukaan ei oikein olisi kyennyt tuolloin luokittelemaan populaation yksilöitä luotettvasti joko apinoiksi tai ihmisiksi.
"Väitän, että luominen oli kertaluonteinen tapahtuma. Tämän Raamattu toteaa aivan selvästi."
Eli tarkoitat että kannatat mallia, jota Puolimatkan mukaan tuskin kukaan kreationsititeoreetikko kannattaa ja jota hän pitää absurdina ajatuksena?
"En pidä mitenkään mahdottomana, etteikö lajeja olisi luotu asuinpaikkojensa mukaan, esimerkkinä Australian pussieläimet."
No jos ne sinne oli luotuja, niin miten sattuikaan, että Nooan tulvan jälkeen ne löysivät samalle seudulle? Aivan kuin enkelit olisivat ne ohjanneet synnyinseuduilleen?
"Mukava nähdä, että huumorintajusi vielä riittää, evolutionismistasi huolimatta."
Täällähän se saa päivittäistä harjoitusta.
"mutta DNA:n syntymiseen siis vaadita yliluonnollista ihmettä"
p.o.
mutta DNA:n syntymiseen ei siis vaadita yliluonnollista ihmettä
"Alkuperäisessä lupauksessasi ei mainittu uudesta mitään:"
Viittaan sanalla uusi luomistyön jälkeiseen aikaan, jolloin syntyneet lajit olisivat todellakin uusia lajeja. Tällaisia toisten lajien jälkeläisinä syntyneitä lajeja ei ole olemassa, koska lajit pysyvät lajiensa mukaisina.
"Eikös tarinasi mukaan kaikki lajit saaneet alkunsa kahdesta yksilöstä?"
Kyllä, mutta ihmisen lisääntyminen on hidasta verrattuna eläimiin.
"No jos ne sinne oli luotuja, niin miten sattuikaan, että Nooan tulvan jälkeen ne löysivät samalle seudulle? Aivan kuin enkelit olisivat ne ohjanneet synnyinseuduilleen?"
Ongelma oli vähäisempi kuin lajien Arkkiin kokoaminen. Jumalan ohjaus oli kaiketi läsnä molemmissa tapauksissa. Tosin löytäväthän muuttolinnutkin kotinsa omin päin.
"Eli tarkoitat että kannatat mallia, jota Puolimatkan mukaan tuskin kukaan kreationsititeoreetikko kannattaa ja jota hän pitää absurdina ajatuksena?"
Tarkoitin kuten kirjoitin ja kirjoitan kuten tarkoitan.
"Ei suinkaan, menneisyydessä on ollut aika, jolloin apinoista on kehittynyt ihminen. Kukaan ei oikein olisi kyennyt tuolloin luokittelemaan populaation yksilöitä luotettvasti joko apinoiksi tai ihmisiksi."
Ei. Apinaa ja ihmistä ei voi sekoittaa toisiinsa. Apina on vain yksi eläinlaji.
"Toki niissä evoluution kehittämät rakennusohjeet on..."
Vaatii lujaa uskoa hyväksyä rakennusohjeiden syntyneen ilman tietoista suunnittelijaa. Tuo usko on kuitenkin valheellinen ja siksi arvoton.
"Miksi emme koskaan löydä kambrikauden kerrostumista yhtään leuallista kalaa, joita kaloista nykyisin toki on valtaosa, vaan ne kaikki ovat leuattomia kaloja?"
Muinaiset kalat olivat paremmin sopeutuneita noiden aikojen meriin. Lienee myös evoluutio-opin mukaista, että paremmin sopeutuneet pärjäävät paremmin.
"Viittaan sanalla uusi luomistyön jälkeiseen aikaan, jolloin syntyneet lajit olisivat todellakin uusia lajeja. Tällaisia toisten lajien jälkeläisinä syntyneitä lajeja ei ole olemassa, koska lajit pysyvät lajiensa mukaisina."
Mitä lajinsa mukaista on esim. näissä kasveissa:
http://www.botany.hawaii.edu/faculty/carr/images/rail_muir.jpg
http://www.botany.hawaii.edu/faculty/carr/images/sstrio.jpg
http://www.botany.hawaii.edu/faculty/carr/images/darb.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/d/de/Dubautia_silversword_hybrid.jpg/250px-Dubautia_silversword_hybrid.jpg
http://www.ifa.hawaii.edu/info/vis/uploads/images/flora_fauna/silversword_detail.jpg
kun niillä on eri määrät kromosomeja ja sis geenjäkin ja ne ovat sopeutuneet uusilla rakenneratkaisuillaan mitä erilaisimpiin ympäristöihin? Mistä tunnistat, että ne ovat pysyneet samana lajina?
"Kyllä, mutta ihmisen lisääntyminen on hidasta verrattuna eläimiin."
Hidasta? Mistäs ne suuret kaupungit heti tulvan jälkeen rakennettiin? Eikös satusi mukaan ihmiset lisääntyneetkään kuin kaniinit?
"Ongelma oli vähäisempi kuin lajien Arkkiin kokoaminen. Jumalan ohjaus oli kaiketi läsnä molemmissa tapauksissa. Tosin löytäväthän muuttolinnutkin kotinsa omin päin."
Eli Jumala kokosi eläimet arkkiin ja siirsi eläimet tulvan jälkeen kotiseuduilleen. No tokihan tuo heti kuulostaa paaljon uskottavammalta kuin että enkelit olisivat eläimiä siirrelleet. Eihän kukaan ole koskaan nähnyt enkeleitä eläimiä kanniskelemassa. Miksiköhän ne kotiseuduilleen jääneet eläimet muuten piti tappaa ja sitten siirtää yksi pari eläimiä ensin arkkiin ja sitten takaisin kotiseudulleen?
"Tarkoitin kuten kirjoitin ja kirjoitan kuten tarkoitan."
Eli näkemyksesi on tuo Puolimatkan mukaan aivan absurdi näkemys, jota tuskin kukaan luomisteoreetikko kannattaa.
Kerropas miten mallisi sopii havintoihin kaikilta merellisillä saarilla esiintyviin kotoperäisiin lajeihin, joita ei löydy mistään muualta. Kuinka se aina sattuikin niin, että saarille eksyi tulvan jälkeen juuri sinne sopeutuneet parikymmentä eri olosuhteisiin ja ruokavalioon sopeutunutta lintulajia, joista geenitesteillä ja risteytyskokeilla voidaan todeta, että ne olisivat hyvin läheisiä sukulaisia, jos sukulaisuutta ylipäätään luoduilla lajeilla voisi olla olemassa.
"Ei. Apinaa ja ihmistä ei voi sekoittaa toisiinsa. Apina on vain yksi eläinlaji."
Siis apina on yksi laji? Jopas. Taidatkin olla kreationistitieteen edustaja. Kerropas, onko Homo ergaster sinusta ihminen vai apina? Toiset kreationistit, itse asiassa useimmat, nimittäin väittävät, että se on täysi ihminen, mutta täällä esim. Möttöskä kertoi, että ihmiset söivät noita apinoita, Homo ergastereja. Miten se muuten voi olla mahdollista, että asiasta on eriäviä mielipiteitä, jos niitä ei voi sekoittaa toisiinsa?
"Vaatii lujaa uskoa hyväksyä rakennusohjeiden syntyneen ilman tietoista suunnittelijaa. Tuo usko on kuitenkin valheellinen ja siksi arvoton."
Kyse on kemiasta. Jos tuo kemia on nyt mahdollista, en näe mitään syytä siihen, etteikö se ole voinut olla mahdollista alunperinkin.
"Muinaiset kalat olivat paremmin sopeutuneita noiden aikojen meriin. Lienee myös evoluutio-opin mukaista, että paremmin sopeutuneet pärjäävät paremmin."
Miten nuo meret poikkesivat nykyisistä niin, että leuattomat kalat pärjäsivät niissä paremmin kuin leualliset kalat?
"Koska se on tietääkseni ainoa (säilynyt) dokumentti noista ajoista ja tapahtumista."
Tarkoitin kysymykselläni sitä, mikä saa sinut pitämään raamattua luotettavana tietolähteenä?
Antamallasi perusteella sinun pitäisi hakea palvonnan kohteesi Gilgamesh eepoksesta.
"Mitä lajinsa mukaista on esim. näissä kasveissa:
kun niillä on eri määrät kromosomeja ja sis geenjäkin ja ne ovat sopeutuneet uusilla rakenneratkaisuillaan mitä erilaisimpiin ympäristöihin? Mistä tunnistat, että ne ovat pysyneet samana lajina?"
Ne ovat ilmiselvästi eri lajeja, luotuja kukin lajiinsa mukaan. Nehän näyttävätkin aivan erilaisilta.
"Hidasta? Mistäs ne suuret kaupungit heti tulvan jälkeen rakennettiin? Eikös satusi mukaan ihmiset lisääntyneetkään kuin kaniinit?"
Ihmiset lisääntyvät tunnetulla nopeudella. Tunnet varmasti eksponentiaalisen kasvun lain, jolla eläimet lisääntyvät vaistojensa mukaan, ilman ulkopuolista rajoitetta.
"Miksiköhän ne kotiseuduilleen jääneet eläimet muuten piti tappaa ja sitten siirtää yksi pari eläimiä ensin arkkiin ja sitten takaisin kotiseudulleen?"
Raamattu selittää kyseisen asian. Se oli lajien Luojan ratkaisu, uusi alku tulevaisuuden turvaamiseksi.
"Eli näkemyksesi on tuo Puolimatkan mukaan aivan absurdi näkemys, jota tuskin kukaan luomisteoreetikko kannattaa"
Käsittääkseni Puolimatkan mukaan absurdia oli olettaa luomistyön edelleen jatkuvan, mistä olen samaa mieltä. Raamattu on ohjenuorani, ei luomisteoreetikot.
"Kuinka se aina sattuikin niin, että saarille eksyi tulvan jälkeen juuri sinne sopeutuneet parikymmentä eri olosuhteisiin ja ruokavalioon sopeutunutta lintulajia, joista geenitesteillä ja risteytyskokeilla voidaan todeta, että ne olisivat hyvin läheisiä sukulaisia, jos sukulaisuutta ylipäätään luoduilla lajeilla voisi olla olemassa."
Lajit palasivat tulvan laskettua elinpaikoilleen. Jumala viisaudessaan loi kuhunkin paikkaan sinne sopivat lajit, joilla on samoja luomisratkaisuja. Siis ei sukulaisuutta, mutta kylläkin toisilleen läheisiä lajeja.
"Siis apina on yksi laji? Jopas. Taidatkin olla kreationistitieteen edustaja. Kerropas, onko Homo ergaster sinusta ihminen vai apina?"
Toki tiedän, että apinoita on useita lajeja. Ihmiseen verrattaessa ne kaikki ovat kuitenkin vain alkeellisia eläimiä.
Onko Homo ergaster Aatamin ja Eevan sukua? Jos on, silloin on ihminen, jos ei niin apina. Miksi ihminen olisi nimetty tuolla tavoin?
"Kyse on kemiasta. Jos tuo kemia on nyt mahdollista, en näe mitään syytä siihen, etteikö se ole voinut olla mahdollista alunperinkin."
Ei. Kemia on vain reaktioita aineosasten välillä. Vain Jumalan työ voi saada elottoman aineen elämään ja järjestymään noin monimutkaisesti. Ihmisen kyvyt ja tekniikka eivät riitä siihen lähimainkaan.
"Miten nuo meret poikkesivat nykyisistä niin, että leuattomat kalat pärjäsivät niissä paremmin kuin leualliset kalat?"
Oikeastaan evoluutikko voisi tähän vastata. Jäänteiden perusteella on tosiasia, että leuattomat kalat vallitsivat silloin.
"Tarkoitin kysymykselläni sitä, mikä saa sinut pitämään raamattua luotettavana tietolähteenä?
Antamallasi perusteella sinun pitäisi hakea palvonnan kohteesi Gilgamesh eepoksesta."
Raamattu on Jumalan Sanaa. Se on totuudellisinta ja siihen luotan.
Gilgamesh-eepos on tietääkseni ihmisen sepittämä muinaistaru.
"Raamattu on Jumalan Sanaa. Se on totuudellisinta ja siihen luotan."
Tämä on sinun päätelmä tai arvaus. Kun et osaa mitenkään argumentoida sitä, miksi sinä erehtyväisenä ja ymmärrykseltäsi vajavaisena ihmisenä kuvittelet, että juuri Raamattu kaikista maailman pyhistä kirjoista on Jumalan sanaa, niin kyse on arvauksesta.
Miksi vajavainen ja erehtyväinen ihminen voisi luottaa perusteettomiin arvauksiinsa?
"Ne ovat ilmiselvästi eri lajeja, luotuja kukin lajiinsa mukaan. Nehän näyttävätkin aivan erilaisilta."
No johan oli huikea argumentaatio. Parempi tosin kuin useimmat muut perustelusi, koska usein vain intät ilman mitään perusteluja.
Onko kiinankaali, nauris ja rypsi erikseen luotuja, koska ovat niin kovin eri näköisiä?
"Ne ovat ilmiselvästi eri lajeja, luotuja kukin lajiinsa mukaan. Nehän näyttävätkin aivan erilaisilta."
Ohhoh. Miksi ne sitten usein kykenevät risteytymään toistensa kanssa? Raamatussa sanotaan, Jumalan määränneen, että kukin lisääntyköön lajinsa mukaan ja nämä lisääntyvät muidenkin lajien kanssa. Miten se on mahdollista?
"Ihmiset lisääntyvät tunnetulla nopeudella. Tunnet varmasti eksponentiaalisen kasvun lain, jolla eläimet lisääntyvät vaistojensa mukaan, ilman ulkopuolista rajoitetta."
Eihän ihmisilläkään ole tuollaista rajoitetta, vaan ympäristön kantokyky sen märää. Me lisäännymme tällä hetkellä eksponentiaalisesti, niin kuin jos maanviljelyksen keksimisestä lähtien.
"Raamattu selittää kyseisen asian. Se oli lajien Luojan ratkaisu, uusi alku tulevaisuuden turvaamiseksi."
Tulevaisuus olisi ollut paremmmin turvattu, jos vedenpaisumusta ei olisi järjestetty tuhoamaan maanpäällistä elämää.
"Käsittääkseni Puolimatkan mukaan absurdia oli olettaa luomistyön edelleen jatkuvan, mistä olen samaa mieltä. Raamattu on ohjenuorani, ei luomisteoreetikot."
Jos luomistyökään ei jatku, niin mistä noille uusille saarille syntyvät nuo uudet lajit, jos eivät evoluutiolla?
"Lajit palasivat tulvan laskettua elinpaikoilleen. Jumala viisaudessaan loi kuhunkin paikkaan sinne sopivat lajit, joilla on samoja luomisratkaisuja. Siis ei sukulaisuutta, mutta kylläkin toisilleen läheisiä lajeja."
No miksi nuo saarilla elävät eri lajit, kuten nuo kasvit tai linnut kykenevät usein risteytymään keskenään, jos ne ovat eri lajeja? Miten nuo lajit ovat osanneet palata entisille elinpaikoilleen?
"Toki tiedän, että apinoita on useita lajeja. Ihmiseen verrattaessa ne kaikki ovat kuitenkin vain alkeellisia eläimiä."
Vain älyn ja sosiaalisuutemme suhteen olemme niitä kehittyneempiä.
"Onko Homo ergaster Aatamin ja Eevan sukua? Jos on, silloin on ihminen, jos ei niin apina."
Etkö kykene tietämään kumpi se on, vaikka erottamisen piti olla helppoa? Tuossa kuva:
http://en.wikipedia.org/wiki/Turkana_Boy
"Miksi ihminen olisi nimetty tuolla tavoin?"
Siksi, että se poikkeaa nykyihmisestä lähes jokaiselta luultaan, se oli eri lajia.
"Ei. Kemia on vain reaktioita aineosasten välillä. Vain Jumalan työ voi saada elottoman aineen elämään ja järjestymään noin monimutkaisesti. Ihmisen kyvyt ja tekniikka eivät riitä siihen lähimainkaan."
Ihminen ei kykene moneen muuhunkaan asiaan, johon luonto kykenee miljoonien vuosien muuntelun ja valinnan tuloksena.
"Oikeastaan evoluutikko voisi tähän vastata. Jäänteiden perusteella on tosiasia, että leuattomat kalat vallitsivat silloin."
Minä voinkin vastata. Meret eivät tuolloin poikenneet mitenkään 100 miljoonaa vuotta myöhemmistä meristä, jolloin leuat vasta kehittyivät evoluution avulla. Leuallisia kaloja ei voinut olla, ennen kuin leuat kehittyivät, yksinkertaista vai mitä?
>Vai alammeko keskustelemaan siitä harjoittavatko tiedettä yliopistot vai raamattupiirit?
Ainakin "tositiedettä" harjoitetaan raamattupiireissä ja kreationistien "tutkimuslaitoksissa".
>Koska se on tietääkseni ainoa (säilynyt) dokumentti noista ajoista ja tapahtumista.
Ja peräisin ajalta, jolloin tarkoituksenmukainen tarina ja sitä tukevat visiot olivat ylivoimaisen tärkeitä verrattuna objektiivisen totuuteen – tai edes jonkinlaiseen totuuteen.
Arvaan, että sinua ei pahemmin kiinnosta, mitä tieteellinen raamatuntutkimus nykyään Vt:sta sanoo. Minua taas se kiinnostaa suuresti...
"Ohhoh. Miksi ne sitten usein kykenevät risteytymään toistensa kanssa? Raamatussa sanotaan, Jumalan määränneen, että kukin lisääntyköön lajinsa mukaan ja nämä lisääntyvät muidenkin lajien kanssa. Miten se on mahdollista?"
Sekoitat asioita. Jos jotkin noista lajeista pystyvätkin toistensa kanssa risteytymään, kysymys on silloin erikoisesta luonnonoikusta. Jos risteytymät olisivat yleisiä, tuloksena olisi aivan täydellinen sekasotku noiden kasvien suhteen.
Olen varma, että nuo lajit lisääntyvät ensisijaisesti ja käytännössä lähes poikkeuksetta lajinsa mukaan.
"Eihän ihmisilläkään ole tuollaista rajoitetta, vaan ympäristön kantokyky sen märää. Me lisäännymme tällä hetkellä eksponentiaalisesti, niin kuin jos maanviljelyksen keksimisestä lähtien."
Ihmisen lisääntyminen on hidasta. Eläimet nopeammalla lisääntymistahdillaan valloittivat ja täyttivät maailman ennen ihmisen aikaa.
"Jos luomistyökään ei jatku, niin mistä noille uusille saarille syntyvät nuo uudet lajit, jos eivät evoluutiolla?"
Mitä tarkoitat "uusilla saarilla"? Lajit luotiin aikoinaan ja ne ovat sitten voineet siirtyä myös uusille asuinpaikoille.
"Vain älyn ja sosiaalisuutemme suhteen olemme niitä kehittyneempiä."
Apinat ovat tiedottomia luontokappaleita, eläimiä. Ihminen on luotu Luojansa kuvaksi ja on siten mittaamattomasti eläinten yläpuolella. Vain ihmisellä on sielu, joka voi jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen.
"Etkö kykene tietämään kumpi se on, vaikka erottamisen piti olla helppoa?
Siksi, että se poikkeaa nykyihmisestä lähes jokaiselta luultaan, se oli eri lajia."
Jos se ei ole ihmisen sukua, se ei ole ihminen. Hyväksyn, kuten kirjoitat, että se oli eri lajia, siis apina.
"Ihminen ei kykene moneen muuhunkaan asiaan, johon luonto kykenee miljoonien vuosien muuntelun ja valinnan tuloksena."
Elämä ja sen vaatimat ratkaisut ovat ihmiselle mahdottomat luoda. Siksi uskon Jumalan ne luoneen, koska luomakunnan kruunukaan ei siihen pysty.
"Meret eivät tuolloin poikenneet mitenkään 100 miljoonaa vuotta myöhemmistä meristä, jolloin leuat vasta kehittyivät evoluution avulla. Leuallisia kaloja ei voinut olla, ennen kuin leuat kehittyivät, yksinkertaista vai mitä?"
Varmasti poikkesivat. Olihan hirmuliskojen aikakauden maailma erilainen kuin ihmisen ja nykylajien hallitsema maailma. Sekä leualliset että leuattomat kalat luotiin aikoinaan lajilleen.
"Sekoitat asioita. Jos jotkin noista lajeista pystyvätkin toistensa kanssa risteytymään, kysymys on silloin erikoisesta luonnonoikusta."
Sepä vasta olisikin erikoista, että ne kykenisivät lisääntymään keskenään vastoin Jumalan nimenomaista määräystä, että lajit lisääntyvät lajiensa mukaan. Mutta tosiasiassa tietääkseni ne kaikki kykenevät lisääntymään joidenkin toisten lajien kanssa, siis niin että yksi laji voi lisääntyä vaikkapa kuuden muun lajin kanssa ja puolestaan nuo kuusi lajia voivat lisääntyä 11 muun lajin kanssa ja niin edelleen, kunnes kaikkien voidaan todistaa olevan sukua.
"Jos risteytymät olisivat yleisiä, tuloksena olisi aivan täydellinen sekasotku noiden kasvien suhteen."
Useat näistä lajeista ovat syntyneet nimenomaisesti alunperin risteytymien ansiosta, luonnonvalinta on niitä sittemmin muokannut.
Sinulla on nyt paha pulma: miten eri lajit voivat lisääntyä toisten lajien kanssa? Voiko tätä soveltaa eläimiinkin eli emme pysty sinun mukaasi päättelemään lajirajaa lisääntymiskyvyn avulla? Miten sen sitten päättelemme?
"Olen varma, että nuo lajit lisääntyvät ensisijaisesti ja käytännössä lähes poikkeuksetta lajinsa mukaan."
Juuri niin, eiväthän ne muuten olisi biologisia lajeja.
"Ihmisen lisääntyminen on hidasta. Eläimet nopeammalla lisääntymistahdillaan valloittivat ja täyttivät maailman ennen ihmisen aikaa."
Siinä tapauksessa voisimme havaita, että sellaiset eläimet, joilla on nopein sukupolvikierto ovat täyttäneet maailman hitaamman sulkupolvikierron omaavien eläinten nokan edestä. Tätä sinun hypoteesiasi voidaan siis testata: verrataan esim. dinosauruksia jäniksiin. Miksi oli aika, jolloin dinosaurukset olivat maailman valtiaita, vaikka jänisten sukupolvikierto oli taatusti nopeampi kuin useimpien dinosaurusten. Silti tuolta ajalta ei löydy jäniksiä lainkaan, miten se on mahdollista?
"Mitä tarkoitat "uusilla saarilla"? Lajit luotiin aikoinaan ja ne ovat sitten voineet siirtyä myös uusille asuinpaikoille."
Käytin tarkoituksella sanaa "uusi" tässä yhteydessä, koska sinä olet kieltänyt olevasi nuoren Maan kreationisti. Testaan siis, että ovatko merelliset saaret sinusta luotuja vai ovatko ne syntyneet kuten tiede kertoo, tulivuorten purkauksista luomisen jälkeen.
Jos lajit luotiin aikoinaan, niin miten sitten selität noiden saarten lajien läheisyyden keskenään? Miksi esim. Galapagossaarille on siirtynyt juuri sattumalta erilaisiin olosuhteisiin sopeutuneita lintulajeja, jotka silloin tällöin vielä kykenevät lisääntymään keskenään. Miksi ei sattunut niin, että Galapagossaarille sopeutunut keskikokoinen maasirkku olisi lisääntymiskykyinen Madagaskarilta samoissa olosuhteissa elävän ja niihin sopeutuneen samankaltaisen maalinnun kanssa, mutta se kykenee lisääntymään Galapagossaarilla kaktussirkun kanssa?
"Apinat ovat tiedottomia luontokappaleita, eläimiä. Ihminen on luotu Luojansa kuvaksi ja on siten mittaamattomasti eläinten yläpuolella. Vain ihmisellä on sielu, joka voi jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen."
Ja sinä iedät tämän mistä? Jotkut kreationistit väittävät, että eläimilläkin on tietysti sielu.
"Jos se ei ole ihmisen sukua, se ei ole ihminen."
Hyvänen aika. Toki sen on, olemme kehittyneet Homo ergasterista.
"Hyväksyn, kuten kirjoitat, että se oli eri lajia, siis apina."
Kaikki tiedemiehet luokittelevat sen ihmisen sukuun, jopa kreationistiset tiedemiehet. Mutta sinulla näemmä on tästä sama kanta kuin Möttöskällä että se on apina. Osaatko sanoa, mistä kreationistileirin eroavat näkemykset johtuvat, kun apinan ja ihmisen erottamisen piti olla niin helppoa?
"Elämä ja sen vaatimat ratkaisut ovat ihmiselle mahdottomat luoda. Siksi uskon Jumalan ne luoneen, koska luomakunnan kruunukaan ei siihen pysty."
Kyllä pystyy. Muistelepa vain muutaman vuoden takaista uutista keinotekoisesta genomista, joka alkoi elää.
"Varmasti poikkesivat."
Miten?
"Olihan hirmuliskojen aikakauden maailma erilainen kuin ihmisen ja nykylajien hallitsema maailma."
Toki. Mutta miten meret poikkesivat 500 ja 400 miljoonaa vuotta sitten toisistaan muuten kuin että 500 miljoonaa vuotta sitten ei elänyt (sinun mukaasi paljon) leuallisia kaloja?
"Sekä leualliset että leuattomat kalat luotiin aikoinaan lajilleen."
Miksi siis emme koskaan löydä leuallisia kaloja 500 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista, mutta 400 mijoonaa vuotta vanhoista kerrostumista löydämme?
"Testaan siis, että ovatko merelliset saaret sinusta luotuja vai ovatko ne syntyneet kuten tiede kertoo, tulivuorten purkauksista luomisen jälkeen."
Tämän voisi joku pahantahtoinen kreationisti ymmärtää muka väärin: saaret ovat syntyneet tulivuorten purkauksista tieteen mukaan, tiede ei kerro mitään luomisista.
"Miksi siis emme koskaan löydä leuallisia kaloja 500 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista, mutta 400 mijoonaa vuotta vanhoista kerrostumista löydämme?"
Tuolloin koitti leuallisten kalojen aika.
"Mutta miten meret poikkesivat 500 ja 400 miljoonaa vuotta sitten toisistaan muuten kuin että 500 miljoonaa vuotta sitten ei elänyt (sinun mukaasi paljon) leuallisia kaloja?"
Ken tietää. Ehkäpä kalojen ravinto muuttui paremmin leuallisille kaloille sopivaksi.
Miten?
En tiedä, mutta kaikki muukin on muuttunut noista muinaisista ajoista. Miksi siis meri olisi pysynyt ennallaan?
"Kyllä pystyy. Muistelepa vain muutaman vuoden takaista uutista keinotekoisesta genomista, joka alkoi elää."
En ole kuullutkaan moisesta. Saiko se poikasia?
"Osaatko sanoa, mistä kreationistileirin eroavat näkemykset johtuvat, kun apinan ja ihmisen erottamisen piti olla niin helppoa?"
Evoluutikkona tiedät lajinmääritysten ongelmat. Oma, Raamattuun perustuva kantani on selvä: vain Aatamin ja Eevan jälkeläiset ovat ihmisiä.
"Hyvänen aika. Toki sen on, olemme kehittyneet Homo ergasterista."
Evolutionismia, ja perusteetonta sellaista. Tuskin kukaan on edes kuullut Homo ergasterista.
"Jotkut kreationistit väittävät, että eläimilläkin on tietysti sielu."
Kuinka eläin voisi uskoa Jumalaan? Ei, ne ovat tiedottomia luontokappaleita.
En jaksa enää vastata merestä nousevia saaria, jänisten ja dinosaurusten suhteita, Hawaijin kukkia enkä Galapagoksen lintuja koskeviin kysymyksiisi. Vakuutan, että mikään niistä ei ole ongelmallinen kreationismin kannalta.
Tunnustan kyllä uutteruutesi puolustaa evoluutio-oppia.
Meille ei odoteta evokkeja kotiin eikä puheluita evokeilta!
Eikä evokkien kanssa olisi mitään juteltavaakaan.
Puhelin on ystävien kanssa yhteydenpitoa varten!
Olet tosi hankala tyyppi.
Asetat keskustelukumppanillesi uskon sisällötkin ilman kuulemista. Juuri tällä perusteella arvelen sinun omivan muutkin "tietosi", olettaen.
Kerro nyt minullekin mitä minä uskon ja millä perusteluilla!
Siten en ainakaan usko kuin olet tähän mennessä luullut.
Jos osut tasan oikeaan jatketaan, mutta muuten on ihan turhaa jatkaa kanssasi keskustelua.
http://www.koivuniemi.com/raamattuhaku?tila=pikahaku&hakuehto=luonut&kirjat=vt
Siinä tietoa luomisesta .......
"Tuolloin koitti leuallisten kalojen aika."
Ahaa. Mikähän siihen mahtoi olla syynä, että ne alkoivat esiintyä vasta tuolloin, kyllähän leaulla syö nopeammin ruokaa kuin leuattomana? Eikä sukupolvikiertokaan sitä oikein selitä, koska esim. nahkiasten sukupolvikierto kestää n.6-9 vuotta ja monet leualliset kalat lisääntyvät vuosittain.
"Ken tietää. Ehkäpä kalojen ravinto muuttui paremmin leuallisille kaloille sopivaksi."
Hetkinen. Sinä kirjoitit vastaukseksi tähän väitteeseeni:
"Meret eivät tuolloin poikenneet mitenkään 100 miljoonaa vuotta myöhemmistä meristä, jolloin leuat vasta kehittyivät evoluution avulla. Leuallisia kaloja ei voinut olla, ennen kuin leuat kehittyivät, yksinkertaista vai mitä?" , että
"Varmasti poikkesivat."
Ja nyt sitten et tiedäkään, että miten ne olisivat poikenneet. Kuitenkin kerrot, että Ken tuon tietäsi, mutta et sitten kerro edes Kenin sukunimeä, jotta voisimme tarkistaa, että kuka hän on ja mitä ja mistä hän oikein tietää mitään tuon aikaisista olosuhteista merissä?
"En tiedä, mutta kaikki muukin on muuttunut noista muinaisista ajoista. Miksi siis meri olisi pysynyt ennallaan?"
Merivesien suolaisuus, paine, valonläpäisykyky, happipitoisuus tai mikään muukaan ominaisuus ei ole niin ratkaisevan erilainen, etteivätkö leualliset kalat olisi pärjänneet niissä leuallisten kalojen kanssa, niin kuin ne nykyään tekevät mitä erilaisimmissa olosuhteissa. Kasvillisuus ja elämä ovat ainoita asioiuta, jotka tuona aikan merissä muuttuivat, mutta niissä kilpailuetu on leuallisilla kaloilla, leuattomat kalat ovat jääneet usein vain leuallisten kalojen loisiksi.
"En ole kuullutkaan moisesta. Saiko se poikasia?"
Ei varsinaisesti poikasia, kyse on bakteerista, mutta tietääkseni se elää edelleen ja jakautuu normaalisti.
"Evoluutikkona tiedät lajinmääritysten ongelmat. Oma, Raamattuun perustuva kantani on selvä: vain Aatamin ja Eevan jälkeläiset ovat ihmisiä."
Minä toki tiedän lajinmääritysten ongelmista, mutta ihmettelin sitä, että kun sinun mielestäsi ero on aivan selvä, toiset ovat sieluttomia eläimiä ja toiset luomakunnan kruunuja, niin miksi te kreationistit olette erimielisiä siitä, että kuuluuko joku fossiili eläimiin vai luomakunnan kruunuihin. Ja tähän toivoin sinulta vastausta. Pahoin pelkään, että väistät kysymystä.
"Evolutionismia, ja perusteetonta sellaista. Tuskin kukaan on edes kuullut Homo ergasterista."
Satuitko katsomaan tarjoamaani linkkiä? Tuo pystyihminen oli jo taitava työkalujen käyttäjä ja saattoi hallita tulen, jos ei jopa kyennyt sitä sytyttämään.
"Kuinka eläin voisi uskoa Jumalaan?"
En tiedä. Mutta eivät monet ihmisetkään usko, vaikka heillä on sinun mukaasi sielu.
"Ei, ne ovat tiedottomia luontokappaleita."
Tiedottomia? Etkö tiedä, että esim. simpanssit päihittävät monet ihmiset laskusuorituksissa ja että ne kykenevät kommunikoimaan viittomakielellä ihmisten kanssa usealla sadalla viittomalla?
"En jaksa enää vastata merestä nousevia saaria, jänisten ja dinosaurusten suhteita, Hawaijin kukkia enkä Galapagoksen lintuja koskeviin kysymyksiisi. Vakuutan, että mikään niistä ei ole ongelmallinen kreationismin kannalta.
Tunnustan kyllä uutteruutesi puolustaa evoluutio-oppia."
Harmi, minusta keskustelu siirtyi mielenkiintoiseen vaiheeseen, kun sinun olisi pitänyt kyetä perustelemaan noiden eri lajien risteytymiset vastoin Jumalan määräystä ja toki myös se, miten eri saarille sattui Nooan tulvan jälkeen niin samankaltaisia eläimiä. Mutta jos et jaksa, niin onhan se ymmärrettävää, varsinkin kun tiedät, etteivät ne siheet ole ongelmallisia kreationismin kannalta.
"etteivätkö leualliset kalat olisi pärjänneet niissä leuallisten kalojen kanssa,"
p.o.
etteivätkö leualliset kalat olisi pärjänneet niissä leuattomien kalojen kanssa,
"Olet tosi hankala tyyppi."
Otan tuon taikauskoiselta denialistilta tunnustuksena. Kiitos.
"Asetat keskustelukumppanillesi uskon sisällötkin ilman kuulemista. Juuri tällä perusteella arvelen sinun omivan muutkin "tietosi", olettaen.
Kerro nyt minullekin mitä minä uskon ja millä perusteluilla!
Siten en ainakaan usko kuin olet tähän mennessä luullut.
Jos osut tasan oikeaan jatketaan, mutta muuten on ihan turhaa jatkaa kanssasi keskustelua."
Uskot lajit luoduiksi erikseen.
Kuuluisa työntekijöitään riistävä kulttijohtaja Tapani Koivuniemi siinä jakaa meille tietoa luomisesta. Mahtava homma.
evoluutio ei ole teoria vaan selviö.
Evoluutio on vakava sairaus josta tulee aivovamma niin ettei erota todellisuutta vaan jää elämään valheeseen.
Aksioomoista voidaan deduktiivisen päättelyn avulla johtaa teoreemoja ja näin perustella loogisella päättelyllä tieto oikeaksi.
Joskus evoluutiossakin tapahtuu sellaista, että eliölle osuu heikot eväät. Näin näyttää tapahtuneen tällekin kretiinille, hänelle on tullut aivovamma ettei erota todellisuutta vaan elää valheessa.
Kretiini kiertää siis totuuen kanssa kuin kissa kuumaa puuroa - ihan hilkulla että oilvaltaisi sen itse, mutta kun kretiini ei sitä itse tajua.
Muut näkevät sen kyllä hyvin, kretiiniparka ei.
Siis matematiikassa. Ei luonnontieteissä.
Ei onnistu kaikessa. Et voi aksioomoista deduktiivisen päättelyn avulla johtaa teoreemoja ja näin millään loogisella päättelyllä päätyä historiallisiin tosiasioihin.
Et myöskään luonnonhistoriallisiin.
....no se oli vaan sketsi. :-)
Jovain vapaassa maassa saa vaatia melkein mitä vaan vaikka ilmaista pimpsaa.
Mistäs päättelet että et saisis vaatia jotain? Eri asia kiinnostaako ketään.
Kuten arvoisat lukijat huomaavat, olin aloitusviestissäni täysin oikeassa!
Kiitoksia kaikille osallistumisesta.
Eh, oletkohan vaihteeksi taas pulu (paskoo shakkilaudalle, jne. ...).
Evoluutioteoriaa tukevaa näyttöä saa vaatia, mutta kun se ongelma ei näytä olevan siinä puoltavassa näytössä vaan sinun kykenemättömyydestä arvioida tuota näyttöä ja etenkin haluttomuudesta tarkastella tuota näyttöä. Se hyväksyminen saattaa olla liikaa vaadittu, mutta silti.
Jaa olit vai?
Esitit kaksi kysymystä, joista ensimmäinen sisälsi pöhkön ennakko-oletuksen, sillä kaikkihan tietävät että uskonopillisista syistä koskaan ei voi olla eikä tulla sellaisia evoluutioteorian todisteita, jotka hurskaalle kreationistille kelpaisivat.
Oikeassa en muista sinun koskaan olleen juuri missään.;)
"Kuten arvoisat lukijat huomaavat, olin aloitusviestissäni täysin oikeassa!
Kiitoksia kaikille osallistumisesta."
Huomaamme, ettet osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi. Sait aloitukseesi mm. tällaisen viestin:
"Tarkoittanet varmaankin todisteita evoluutioteorian kuvaamasta evoluutiosta etkä todisteita evoluutioteoriasta. Historiallisen evoluution vahvistavat tieteelliseksi faktaksi fossiiliaineiston järjestäytyneisyys miljardien vuosien ajalta evoluutioteorian mukaisesti lukuisine välimuotoineen ja kaikien lajien jakamat sadat yhteiset geenit sekä lähes universaali geneettinen koodi. Noiden yhtäläisyyksien syntyminen olisi käytännössä mahdotonta ilman että ne peritään yhteiseltä kantamuodolta ja näin evoluutioteorian mukainen kaiken elämän yhteinen kantamuoto tiedetään tieteelliseksi faktaksi."
Ja nisäkkäät ilmestyivät?
Mitäs h....tin puhetta tuo on tieteessä?
Siinä sinulla on katkeamaton ketjusi.
Eihän dinosaurustenkaan vaiheista löydetä mitään katkottomia kehitysvaiheita. miljoonat eläimet ovat "ilman" evokkihistoriaa väitteistäsi piittaamatta.
Simpukat ovat simpukoita alimmista kerroksista ylimpiin asti. Mitään esivaihetta et edes niille ole löytänyt. En muuten minäkään!
"Ja nisäkkäät ilmestyivät?
Mitäs h....tin puhetta tuo on tieteessä?"
Tieteen mukaan nisäkkäät kehittyivät matelijoista. Luulit siis väärin.
"Siinä sinulla on katkeamaton ketjusi."
Välimuotoja on riittävästi tuostakin muutoksesta, jotta se pääpiirteittäin tiedetään.
"Eihän dinosaurustenkaan vaiheista löydetä mitään katkottomia kehitysvaiheita."
Dinosaurustenkin evoluutio tunnetaan paremmin kuin tutkijat olisivat osaanneet toivoakaan, katkoja toki on väistämättä fossiiliaineiston aukkoisuuden vuoksi. Ei se haittaa, se evoluutio tiedetään silti faktaksi jo nyt löytyneiden fossiilen perusteella.
"miljoonat eläimet ovat "ilman" evokkihistoriaa väitteistäsi piittaamatta."
Ja miljoonille sellaiset on löydetty.
"Simpukat ovat simpukoita alimmista kerroksista ylimpiin asti. Mitään esivaihetta et edes niille ole löytänyt. En muuten minäkään!"
Sinäpä olekin aivoton taikauskoinen denialisti.
>"miljoonat eläimet ovat "ilman" evokkihistoriaa väitteistäsi piittaamatta."
>Ja miljoonille sellaiset on löydetty.
Todellisen tieteen edustajina kreationistit vaativat ehdottomasti, että jokaiselle eläinlajille on löydettävä evoluutiohistoria. Jos on yksikin jolle ei löydy, evoluutioteoria kumoutuu epätieteellisenä satuna.
"Jos on yksikin jolle ei löydy, evoluutioteoria kumoutuu epätieteellisenä satuna."
Ja varsinkin sitten, jos uudet tutkimukset osoittavat, että entinen käsitys eläimen evoluutiohistoriasta olikin väärä ja sitä joudutaan muuttamaan uusien havaintojen myötä, niin silloinhan evoluutioteoria paljastuu armottomasti epätieteeksi. Oikea tiede kun ei muutu, vaikka mikä olisi.
Juu, todelliseen tieteeseen kuuluu staattinen muuttumattomuus. Johtopäätökset ovat etukäteen tiedossa ja ikuisia, ja tositieteen ainoa idea onkin keksiskellä kaikenlaisia uusia jekkuja jotka viittaavat niihin johtopäätöksiin.
Piti vielä lisäämäni että objektiivisesti katsoen keksiskely on toteutunut aika kehnolla menestyksellä, mutta se ei haittaa innokkaita tositieteen opiskelijoita tippaakaan, koska tositieteessä perustelut ovat aina johtopäätöksiin nähden toisarvoisia.
Mistä nämä ilmestykset ovat sitten kotoisin?
Kyllä ilmestys on varsin yleinen "tieteellinen" ilmaisu teidän uskomusmaailmanne selityksissä.
Älä yhtään jäkätä.
Teidän kirjoittelustannehan ne on meidän kummastukseksemme löytyneet.
http://www.ekofokus.com/2012/03/planeettamme-numeroiden-valossa.html
http://www.google.fi/search?q=ihminen ilmestyi maapallolle&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a
Ai hiiri rupesi jo nikkivarkaaksikin. Sillä lailla, kyllä jeesus antaa anteeksi.
Substantiivi ilmestys liittyy tyypillisesti uskontojen alaan eikä sitä käytetä luonnontieteellisessä asiatekstissä. Sana ilmestyminen taas on likimain synonyymi ilmaantumiselle, ja sitä kyllä näkee käytettävän.
Noiden takaa ilmestyvä verbi ilmestyä kattaakin toisistaan poikkeavia merkityksiä ja käyttötarkoituksia.
Esimerkki 1: Enkeli Gabriel ilmestyi sammuneelle nikkihiirelle juhannusyönä.
Esimerkki 2: Tekniikan Maailma ilmestyy keskiviikkoisin 22 kertaa vuodessa.
Esimerkki 3: Kylätietä kävellessämme erään aitan takaa ilmestyi hirvi.
Esimerkki 4: Neandertalin ihminen ilmestyi maapallolle noin 230 000 vuotta sitten.
Ilmeisesti nikkihiiren heikko suomen kielen osaaminen teki taas tepposet. Olen ennenkin huomauttanut että ei kannattaisi remuta alueella jota ei lainkaan hallitse, mutta minkäs tässä teet.