tarinoita epäluottamuksesta suhteessa

'kaipaava*

kertokaa omia kokemuksianne siitä miten on epäluottamus toiseen tässä tapauksessa mieheen pilannut suhteen ja suhde on päättynyt.
haen jotain helpotusta tällä tänne kirjoittamisella tämän hetkiseen olooni.
pää tuntuu että räjähtää tästä ajattelemisesta suhteen päättymisestä ja ikävästäkin kai.
päätin siis suhteeni ihmiseen johon ihastuin rakastuin ja johon en kuitenkaan voinut luottaa.
sattuu koska olisin halunnut ihan jotain muuta.
suhteen alku siis perustui ihan pelkälle epäluottamukselle jossa toinen yritti pelata useamman kanssa ja minä olin yksi heistä tietenkin. menin ja ihastuin ja uskoin löytäneeni jotain ihanaa ja sitten tajusinkin leikissä olevan muitakin eikä mulle oltu rehellisiä vaan ensin aloin epäillä ja sitten selvisi totuus kun aloin urkkia hänen elämäänsä tarkemmin.
ihminen siis tämä mies hyvin epävarma itsestään ja hirveän huomionhakuinen naisten suhteen ja jonkunlaista hyvää oloa sai tästä.
kolme vuotta tätä kesti ja yritin ja yritin ja uskoin vannomisia että minä olen ainoa oikea.
mutta ei, en pystynyt,sattui ahdisti erottiin palattiin erottiin palattiin ja kunnes tein lopun.
nyt mietin ja yritän nostaa pääni.on ikävä ahdistaa ja pelottaa jotenkin.
miksi mä aina tapaan miehiä johon ei voi luottaa ja mua koetellaan tämän luottamusasian suhteen koska ite oon luotettavin mitä voi olla. yhden miehen nainen ja luotan itseeni ja en tarvitse liikahuomiota miehiltä.

pelottavinta,että onko se aina näin ettei ole olemassakaan miehiä johon vois luottaa 100pros?? musta tuntuu että on kuitenkin ja mä tiedän monta mutta miksi mä törmään näihin idiootteihin???

mun tätä edeltäväkin juttu päättyi samoin että luottamuspula pilasi kaiken kun ei toisella ollut rohkeutta puhua suoraan vaan piti pelata selän takana.

sen mä ymmärrän jos ollaan rehellisiä ja sanotaan ja sen mä jotenkin kestäisinkin jos sanotaan suoraan että mulla on tässä vähän muutakin juttuja mutta en sitä että uskotellaan ja sit paljastuu asioita mitkä sattuu todella.

siksi nyt kaipaisin jotain "lohdutuksen" sanoja tilanteeseen miten jaksaa taas eteenpäin ja saada oma henkinen tasapaino kuntoon..

3

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Accrual of Xperience

      No vastaanpa nyt sulle, vaikka nuo murheet ovat ainakin tällä hetkellä mun kohdalla jo takana päin! Eli elin itse todella epävarmassa on-off suhteessa 4 vuotta, jota toki itsekin olin aina laittamassa poikki juurikin tuon epäluottamuksen takia, tai milloin mistäkin syystä.

      En koskaan edes saanut tätä tapausta kiinni mistään...mutta jostain syystä mulla oli vain sellainen kalvava tunne, että hänessä on jotain sellaista, mistä en tiedä. Jotain sellaista, miksi ei voinut luottaa. Puhuimme asiasta muutamia kertoja ja kyseenalaistaessa hän aina vakuutteli ummet ja lammet. En silti pystynyt luottamaan ja sen lisäksi aloin pitämään itseäni mustasukkaisena ja jopa pakkomieleteisenä ihmisenä. Jankkasin vain niitä samoja ajatuksia seurustelukumppanin epäluotettavuudesta ja omasta pahasta olostani.

      No, koska suhde tosiaan kesti sen tuskalliset 4 vuotta, niin ero ei tapahtunut mitenkään käden käänteessä, vaan irrottauduin pikkuhiljaa...ei välttämättä paras metodi, mutta niin se vain meni. Jälkikäteen olen joutunut toteamaan, että se paha olo oli selkeä merkki siitä, että jokin ei ollut kunnossa. Se syy siihen, miksen pystynyt koskaan luottamaan ei edelleenkään ole mitenkään konkreettisesti selvinnyt mulle, mutta nyt kun olen uudessa, joskin tuoreessa, suhteessa PALJON avoimemman ihmisen kanssa, joka selkeästi ja suoraan on kertonut, missä mennään ja mitä hän tuntee, niin olen huomannut, että en koe samanlaisia jatkuvia epäilyksiä tai mustasukkaisuutta. Huoh, mikä helpotus!

      Minustakin tuntui, että vedän puoleeni pelkästään lurjuksia ja kurjuutta, eikä minulla ole vastausta siihen, miksi näin on sinun kohdallasi, mutta ainoa annettavissa oleva neuvo onkin kai se, että jos tapaat tyypin, niin tsekkaile hänen elämänsä, tutustu kavereihin ja käy hänen kotonaan... jos et ole tervetullut, niin kysy miksi. Ja jos alat havaita epäluotettavia piirteitä uudessa miestuttavuudessa, niin kysy itseltäsi, että mikä siinä ihmisessä tasan tarkkaan sinua viehättää. En vieläkään ymmärrä, miksi itse roikuin siinä edellisessä huonossa suhteessa liian pitkään, mikä sai minut palaamaan tämän ihmisen luo kerta toisensa jälkeen, mutta sen tiedän vahingosta viisastuneena, että en todella jäisi vastaavanlaiseen tuleen makaamaan enää. Jos on paha olla, niin sitten täytyy vain lähteä pois. Tsemppiä!

    • ap

      hei kiitos sinä

    • Tuulitukka

      Kirjoituksesi on suoraan omasta elämästäni :(.....paitsi että en ole saanut revittyä itseäni tästä irti vieläkään.Olemme olleet yhdessä 1.5v. ja koko ajan hänestä paljastuu asioita ja tekoja jotka syö luottamustani.
      Minunkin miesystäväni on hyvin huomionhakuinen ja itsekeskeinen.
      Lisäksi hänellä on alkoholi ongelma ja sen ympärillä on jatkuvaa valehtelua.
      Mistä sen voiman saa että osaa lähteä tai minun tapauksessa saisin heitettyä hänet ulos asunnostani ja elämästäni lopullisesti?
      Kolme kertaa olen heittänyt ulos ja saman verran ottanut takas...olen siis täysin ääliö.Kertokaa mistä sen voiman saisi`?
      Koska uskon ja ymmärrän että olen paremman kumppanin arvoinen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe