Katolilaisuus ei ole kyllä tehnyt paljonkaan juoppouden kiron poistamiseksi.
Päinvastoin. Se on ollut jopa erittäin huumemyönteinen. 1800 luvun loppupuolella Paavi jopa palkitsi erään apteekkarin hyvästä keksinnöstään (keksi Paavin lempijuoman): sekoitetaan kokaiinia punaviiniin.
Aijai kun portto juovuttaa harhautetut ja Jumalan viha lankeaa.
Päinvastoin. Se on ollut jopa erittäin huumemyönteinen. 1800 luvun loppupuolella Paavi jopa palkitsi erään apteekkarin hyvästä keksinnöstään (keksi Paavin lempijuoman): sekoitetaan kokaiinia punaviiniin.
Aijai kun portto juovuttaa harhautetut ja Jumalan viha lankeaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
läheskään pidä paikkaansa. Esimerkiksi ehtoollisessa oli viimevuosikymmeniin asti käytäntönä, rahvas söi leivän kuiviltaan ja papit itse uhrautuivat juomalla viinin.
Ei nyt sentään aivan kaikkea pistetä katolisen kirkon piikkiin.
Kyllä aikanaan luterilaisilla papeillakin on ollut viinan valmistus ja myyntilupa. Viinan valmistus on aikanaan ollut merkittävä lisä pappien toimeentulolle.
Eikö tällaisista asioista voitaisi keskustella aivan rauhassa ilman vihaa tai kiemurtelua. Minusta tänä päivänä tällaisia asioita pitäisi voida tarkastella kiihkottomasti, väriläikkinä uskontojen historiassa johon aina on liittynyt monin tavoin inhimillisiä piirteitä.
luterilaiset piispat eivät palkinneet huumeita viiniin sotkeneita palkinnoilla.
Taitaa olla Kristuksen Sijaisen yksinoikeus noin hyvistä huumeista palkita.
Et ole tainnut tietää, että esim. heroiini on ollut perin yskänlääke? Ja Kokaiiniakin on eräs Freud käyttänyt?
Typeriä tuollaiset kommentit että 1800-luvulla hyväksyttiin jotain ja sitten koko kirkkoa voi pitää tuhmeliinia. Oikeasti jopa paavi on kuitenkin ihminen vaikka lähellä on Jumalalta saatu työpaikka. Miten ihmeessä hän voisi nähdä 1800-luvulla että iik 1900-luvun lopussa kokaiinin huomataan olevan ihmiselle vaarallista? Hänellä ei kuitenkaan selvännäkijän lahjoja ole? Eikä hän voi kaikkia asioita tietää? Jos ei parempia kommentteja löydy niin....
Entä sitten kun Amfetamiinia käytetään nykyäänkin vielä lääkkeenä (ja erittäin tehokas lääke muuten käyttötarkoitukseensa onkin)? Onko tämäkin väärin?