Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi tiistaina pohjoissavolaisen yritysjohtajan seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen työntekijänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Rikokset tapahtuivat miehen ja nuoren naistyöntekijän yhteisillä työmatkoilla Tampereella ja Espoossa lähes kymmenen vuotta sitten. Mies oli tekoaikaan 51-vuotias ja nainen 22-vuotias. He yöpyivät yhteisessä hotellihuoneessa.
Molemmilla kerroilla mies ryhtyi vastoin naisen tahtoa hieromaan alaistaan, myös intiimialueilta. Molemmat olivat alasti. Oikeuden mukaan mies käytti hyväkseen esimiesasemaansa ja taivutti naisen alistumaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavan teon kohteeksi.
Mies velvoitettiin korvaamaan naiselle kärsimyksestä 2 500 euroa ja oikeuskuluja saman verran.
Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi pari vuotta sitten saman miehen vuoden ehdolliseen vankeuteen kahden muun nuoren naistyöntekijänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288495239560.html
10 vuotta sitten mies kähmi naista, tuomio tuli
11
170
Vastaukset
- Naisille rahaa
Lähes jokainen nainen on joutunut miesten seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi, tämän kertoo uhritutkimukset. Heistä jokainen on oikeutettu tuhansien eurojen korvauksiin. Syylliset on toki tuomittava ehdottomaan vankeuteen ja valtion maksettava korvaukset jos syylliseltä korvauksia ei saada.
Äärifemujen mielestä jokainen seksuaalinen kohtaaminen miehen ja naisen välillä' on raiskaus, nyt saatiin tuomio kymmenen vuotta vanhasta tapauksesta jota ei kukaan voi todentaa millään tavalla.
Tosin miehen taustan huomioon ottaen mahdollinen tapaus mutta kyseinen tapaus näinkin pitkän ajan jälkeen on tuomio oikeusmurha, tässä alkaa olla miesten oikeusturva ihan kirjaimellisesti kortilla jos näinkin helposti saa tuomion seksuaali rikoksesta.- Nainen päättää
Jan71_hki kirjoitti:
Äärifemujen mielestä jokainen seksuaalinen kohtaaminen miehen ja naisen välillä' on raiskaus, nyt saatiin tuomio kymmenen vuotta vanhasta tapauksesta jota ei kukaan voi todentaa millään tavalla.
Tosin miehen taustan huomioon ottaen mahdollinen tapaus mutta kyseinen tapaus näinkin pitkän ajan jälkeen on tuomio oikeusmurha, tässä alkaa olla miesten oikeusturva ihan kirjaimellisesti kortilla jos näinkin helposti saa tuomion seksuaali rikoksesta.Jos nainen kokee että hänet on raiskattu niin silloin hänet on raiskattu. Vain tällä on merkitystä, ei sillä mitä objektiivisesti on tapahtunut. Vaikka nainen jälkikäteen tuntisi että hänet on raiskattu on sekin raiskaus.
- Unioniveteraani
Nainen päättää kirjoitti:
Jos nainen kokee että hänet on raiskattu niin silloin hänet on raiskattu. Vain tällä on merkitystä, ei sillä mitä objektiivisesti on tapahtunut. Vaikka nainen jälkikäteen tuntisi että hänet on raiskattu on sekin raiskaus.
Me tasa-arvoa kannattavat feministit vaadimme, että myös miehiä kannustetaan muistelemaan vanhoja seksikokemuksiaan. Jos nyt on niin, että mies kokee tulleensa hyväksikäytetyksi, on hänen saatava hyväksikäyttäjänaiselta korvauksia. Koska on yleisesti tunnettua, että poliisi suhtautuu huvittuneesti miehen tekemään hyväksikäyttöilmoitukseen, etenkin , kun todisteita ei ole esittää, on perustettava erityinen mieshyväksikäyttöasiamiehen virka hoitamaan asioita eteenpäin.
- 24
Kyllä vähällå pääsi
- sannaparka
Mies teki sen taas, 15.10.-23.10.2012!
Olen Sanna ja olen uhri - Sanna antoi taas
sannaparka kirjoitti:
Mies teki sen taas, 15.10.-23.10.2012!
Olen Sanna ja olen uhriSanna, anna panna.
- Katuva jakorasia?
"He yöpyivät yhteisessä hotellihuoneessa. Molemmat olivat alasti."
eli:
"Nainen yöpyi vahingossa samassa hotellihuoneessa. Nainen riisui vahingossa itsensä alasti."
Olen lukuisia kertoja todistanut vierestä kun naiset kuvittelelevat saavansa jotain etua makaamalla pomonsa kanssa. Jopa pettäen omia miesystäviään. Niin tyhmä ja heikko nainen on.- Naurattaa hähähähähääää
Whores. Filthy whores.
- ex.sihteeri
Sanna sai toimen yrityksen johdossa, KUN ANTOI POMON PANNA. Miksi vauhkoot, Sanna, anna pomon panna! Erotettiin kunnon työntekijä ja sihteeri tyhmyytesi ja ahneutesi tähden.
- yes
Pohjois-Savon yritys sijaitsee oikeasti eteläisessä Suomessa; on vain kirjat Pohjois-Savossa.
Tiedoksi epäileville.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723392Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211873Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281537- 841421
- 1371058
- 811014
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.66916Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86796Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61707Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51696