Anteeksi?

Vaikee noita on anteeks antaa. Itseäni kiusannut tyypi soitti yritykseeni ja halus tilata maanrakennustyöt omaan projektiinsa. Ilmoitin etten kerkeä hänen projektejaan rakentelemaan. Kiusaamisesta 20 vuotta ja edelleen vaikuttaa.

On sinulla henkisen hyvinvointisi vuoksi oikeus olla katkera. Huono muisto sinulle on tuosta ihmisestä jäänyt.

Jos jatkat hänessä roikkumista, et pääse ikinä kiusaamisesta yli. Itsesi kannalta parempi vain antaa anteeksi ja unohtaa. Kiusaaminen on tapahtunut, mutta siinä kiinni roikkuminen ei saa aikaiseksi muuta kuin pahaa oloa itsellesi.

Antaapa mennä näin. Sitä sa mitä tilaa.

Itse koulukiusattuna ja jopa opejenkin kiusattuna, olen unohtanut.
Kielet ei suju hyvin kiitos open, mutta pikkuhilkaa sujuu muuten.

En ole sekunttiakaan katsonut taakse, olkoon he vaikka helvetin tulessa.

Olen 50 v
Alan pikkuhiljaa opetella englantia puhumaan rennosti, tarvitsen sitä työssä.
Aiemmin rentous tuli viinistä.
Tämä kielilukko on opettajan aikaansaamaa.

Kyllähän se tavallaan lohdutti jo silloin, kun kiusattiin, että tiesin ylä-aste kiusaajien pilaavan itse oman elämänsä. Niitä katsoi vähän alaspäin. Osa on jo kuollut.

Ala-aste kiusaajilla on kuitenkin täysin toinen tilanne; heistä tuli pankinjohtajia ja muita johtajia. Narsisteja, jotka kipusivat yhteiskunnan huipulle syömään kuormasta.
Heillä on päihdeongelmia ja parisuhdeväkivaltataustaa jne. mutta porskuttavat eteenpäin ja tallaavat kaiken alleen. Valtansa paljolti naisten heille ojentamaa.

käyn joskus kiusaajani haudallla (ei koulujuttu), mietin unohdanko ja annanko anteeksi! Yli 20 vuotta, olen ehkä antanut anteeksi, mutta kun en vieläkään unohtanut, mikä sen muistin veisi, ei kuiteskaan joka päivä mielessä!

Tuttuani kiusattiin myös ja hänen kiusaajansa teki itsarin jokuaika sitten.

Hän kiusattu nauroi kavereidensa kanssa tapahtumaa ...elämä on.

Sallittua mun mielestäni naurukin. Kuka asian mitenkäkin ottaa.

Kiusaajat näyttävät olevan itse aikamoisia reppanoita ja eivät arvosta itseään ja näyttävät olevan aikamoisen itsetuhoista porukkaa. Heillä on elämä itsellään peestä.

Anna anteeksi, niin pääset itsekin vapaaksi kiusaamisen aiheuttamista vammoista. Viha ei saa aikaan mitään muuta kuin huonoa. Annna anteeksi, niin Jumala antaa myös sinulle anteeksi.
Sinä olet yhtä paha kuin tuo kiusaajasikin. Me kaikki ihmiset olemme pahoja ja ansainneet kuoleman. Jumala rakasti meitä vihollisiaan ja antoi ainokaisen poikansa Jeesuksen Kristuksen edestämme. Jos uskot, että Jeesus kärsi sinun edestäsi rangaistuksen, joka kuuluu sinulle ja kadut omaa pahuuttasi, sinä saat anteeksi kaikki syntisi ja pelastut. Jotta Jumala voi antaa sinulle anteeksi ja vapauttaa sinut tuskistasi, tulee sinun antaa kaikki anteeksi!

Ei tarvitsekaan antaa anteeksi. Mutta koita unohtaa itsesi takia.
En anna koskaan anteeksi omille vanhemmilleni sitä että jouduin kokemaan henkistä ja ruumiillista väkivaltaa lapsena.
Isäni kuoli syöpään ajat sitten, kun katsoin hänen laihtunutta ruumistaan ajattelin että nyt et enää pysty hakkaamaan minua. Äitini elää vielä, en pidä hänestä, näen niin vähän kuin mahdollista vaikka on lähes 90v.

Sääli on sairautta.

Kaikki kiusaajat ansaitsevat kuoleman, mitä kivuliaamman ja väkivaltaisemman, sen parempi!

Minua on kiusattu ja se joka kiusasi..Ajoi prätkällä kuorma-auton perään.Kuoli heti ja kun kypärä otettiin pois sieltä valui aivo..ym muuta .Minä nautin aaah.Jätkän nimi oli maukka..Siitä on aikaa 40vuotta..Olen hyvin kouluteetu joten on aivan turhaa lässyttää mistään,että koet traumaa pälä pälä.Se ei vaikuta pätkääkään ,eli ole vapautuneesti hyvilläsi))

Ei tarvitse antaa anteeksi eikä pidäkään antaa.
Tunne ylpeyttä ja hyvää oloa että kiusaajasi oli pikkupaskiainen joka ei kestänyt edes itseään ja valitsi sen tien mikä on parasta jokaiselle kiusaajalle - kuolema.

Älä sylkäisekään sen haudalle vaan päätä, että SINÄ VOITIT. Sinulle jäi elämä sinua itseäsi varten, ei muita varten.

Kaksi mua aikoinaan koulussa kiusannutta kuoli muutamia vuosia sitten, toinen oman käden kautta, toinen autoonnettomuudessa..
En ole ole kummallekaan katkera, tiesin että tämä itsarin tehnyt eli ylä-aste aikoina varsinaista perhe-helvettiä ja purki mieltään koulussa kiusaamalla muita.
Kuitenkin mulla on kanssa pienen pieni piru olkapäällä,joka välillä ajattelee,et hah siitäs kusipäät saitte. Mä elän, olen onnellinen,mut te ette.

paha saa aina palkkansa enemmin tai myöhemmin, sinulla on oikeus iloita :)

Itselläni oli ala-asteella tarkoitus auttaa yhtä syrjittyä ja syrjään vetäytyvää ja kiusattua oppilasta,kävin juttelemassa ja yritin tuoda häntä mukaan leikkeihin ja kaveripiireihin. Meni parikymmentä vuotta ja tämän oppilaan äiti kysyi että olinko ala-asteella kiusaaja! Eli hyväätarkoittavat tekoni oli tämä oppilas kokenut kiusaamisena. Ehkä hän olisi halunnut olla siellä syrjässä yksin? Tuosta opin sellaisen että ei kannata toisia oma-aloitteisesti auttaa koska sen voi toinen kokea häirintänä tms.

Älä ainaskaan käy haudalla paskalla, siitäkin saa nykyään dna:n.

En kyllä antaisi anteeksi. Kiusaaminen on väärin ja sillä sipuli.

Kiusaamisia on sekä fyysistä että henkistä.

Henkinen kiusaaminen käydään sanoin, kirjoituksin ja lausein.

fyysinen nyrkein. Molemmat yhtä pahoja.

Omat kiusaajani ovat menestyviä. Heillä on kaikkea, perhe, työ, kamuja ja heillä on normaali elämä.

Minulla on vain itseni ja työni. Mutta anteeksi en anna, kun eivät hekään ole anteeksi pyytäneet. Mahdollisuuden annoin, eivätkä he ole muuttuneet tippaakaan sitten kouluvuosien.

Anteeksiantaminen ei olekaan aina niin yksinkertaista. Sinulla on oikeus tunteisiisi, älä syyllistä itseäsi siitä, että tavallaan ajattelet, että siitä sai.. Mutta toki on hyvä käsitellä asiaa, pikkuhiljaa prosessoida ja yrittää antaa itsellekin anteeksi, mitä asiassa on anteeksiannettavaa omalta kannalta. Sillä onhan siellä sitäkin. Kiusaamiset ovat monimutkaisia asioita, monenlaisia tunteita herää. Osaltaan ihminen voi olla vihainen itselleenkin siitä, että ei ole saanut puolustettua itseään. Tiedän kokemuksesta. Mutta se päivä vielä koittaa, jolloin pystyt unohtamaan asian. Ja toisen ihmisen itsemurhan syitä ei kauempaa pysty sanomaan, arvaamaan vaan. Ehkä kiusaajallakin oli vaikeaa ja varmasti jokin syy sellaiseen ilkeyteen on olemassakin.

Anna itsellesi aikaa ja anteeksi se, että et vielä pysty antamaan anteeksi. Sillä anteeksianto on tärkeää sinulle itsellesi, se on ikäänkuin tunnetasolla "asia on käsitelty loppuun ".

Miksi suomi24 väsyttää?

Myönnän että häpeän epätietoisuuttani. Aiemmin saatoin ajatella että edes joku osa suomi24 aloituksista olisi "aitoja", mutta en enää usko tuohon.

Toisaalta täällä on niin monta kirjoittajaa, että vähän mietin voiko tuollainen "kusetus" mennä läpi näin täydellisesti.

Uskon tällä hetkellä että suomi24 on formaatti, jossa palstan omistaja aloittaa päivittäin tietyn ajankohtaisten teemojen mukaisen keskustelun. Joskus tosi räikeällä (täysin läpinäkyvällä) tavalla, mutta josku vähän hienovaraisemmin.

Osa aloituksistahan on sellaisia, että edes peruskoululaiset eivät voi niitä uskoa. Silti niihin vastataan???

Kysymys: onko tämä silti oikein? Aloituksesta huolimatta ihmiset keskustelevat. Tosin viimeaikaisten uutisten myötä mietityttää vielä sekin, kuinka moni vastauksista on "oikeiden ihmisten" vastauksia.

Internet elää omaa mielikuvituskeskusteluaan, jota oikeat ihmiset seuraavat sivusta!!!

Ajatukset heräsivät kun pitkästä aikaa oli joku edes vähän oikealta kuulostava aloitus, silti aiempien kokemusten pohjalta en voi mitenkään uskoa sitä. Tämäkin on joku keinotekoinen aloitus!!!

Sama tilanne ja yläasteen jälkeen eikä ennen sitä minua ole ikinä kiusattu. 2v yläasteella oli todella rankka kun sitä muistelee jälkeenpäin. Siitä on yli 20v ja muutamia vuosia sitten pahin kiusaajani mylös kuoli. Kävin katsomassa hänen haudan ja surukseni on todettava että klunssasin siihen (lapsellista) ison klunssin ja sanoin että oikein kävi :(

Kaikki tunteet on ihan luvallisia. Negatiivisetkin. Itse olemme itsemme pahimpia tuomareita - ainakin jos olemme kunnossa - on olemassa ihmisiä, keitä ei omatunto soimaa milloinkaan, vaikka tekisivät mitä, ikävä kyllä.

Katkeruus muuttaa ihmistä. Miksi pitäisi katkeroitua?

Anteeksianto on kaikista tärkeintä omalle sisimmälleen. Ei sitä tarvitse toitottaa ympäriinsä tai odottaa, että joku 15 vuoden takaa tulisi ja pyytäisi anteeksi, jotta sinä voisit antaa sen anteeksiannon.

Sinulla on oikeus voida huonosti, vaikka kiusaajasi olisi kuollut jo aikoja sitten - mutta ehkä oman itsesi takia kannattaisi laskea irti kaunasta tai katkeruudesta ja huoahtaa helpotuksesta?

Entä ellei voi sitä tehdä - hanki apua ja elä eteenpäin.

Sinulla on oikeus olla kiusaajalle katkera ja anteeksiantamaton vaikka koko loppuelämäsi, mutta se on turhaa. Et voi enää mitenkään kostaa hänelle.

Kiusaajalle anteeksiantamattomuudellasi ei ole enää mitään merkitystä, nyt kun hän on kuollut. Ehkä hän ei olisi edes kaivannut anteeksiantoa sinulta silloinkaan kun vielä oli elossa.
Hänen itsemurhallaan ei välttämättä ole mitään syy-yhteyttä sinun kiusaamisesi kanssa.

Unohda koko kiusaaja. Kuten näet, hän on saanut ansionsa mukaan ja taatusti kärsinyt valtavasti, koska sitten on lopettanut itsensä. Yleensä paha saa palkkansa. Onhan se tiedossa, että kiusaajilla itsellään on paha olo ja sitä sitten purkavat ns. heikompiinsa. Mutta, sinä olet osoittanut olevasi vahvempi, sinä elät ja hän on luovuttanut. Eli luuseri. Minulla on ollut neljä vastaavanlasita tapausta ja kaikissa on tullut rankaisu kiusaajille joko halvaantumisen tai puolison tai lapsen kuoleman myötä. Sikäli itsekin aikoinani tunsin vähän huonoa omaatuntoa, kun olin näistä tapauksista vain enempi mielissäni, sitten jälkeenpäin ne tapaukset ovat minulle yhdentekeviä. Yksi oikien ikävä ihminen kuolemansairaana koetti saada jonkinlaista anteeksiantoa minulta, mutta sanoin vain, että "omatuntosi alkoi kolkuttaa vähän liian myöhään" ja sanoin vain vielä, että sitä saa mitä tilaa"....

Nyt on vihdoinkin tullut se hetki, josta pitää ja tulee huomata, että kyse on sinusta ja sinun ongelmistasi, ei kiusaajan. Hänellä oli omat ongelmansa, jotka hän lopetti omalla päätöksellään. Sinun suurin ongelmasi olet sinä, ei kukaan ulkopuolinen, ei edes kiusaaja, jota pidät hyvänä tekosyynä, jotta ei tarvitse tehdä omalle onnettomalle itselleen mitään.

Lakkaa valittamasta, hanki itsetunto ja elämä.

Kaikki tunteet ovat sallittuja! Eikä niille mitään voi. Se, miten niitä osoittaa on eri asia....

Ikävä, että jouduit sairaan ihmisen uhriksi. Sulla on täys syy inhota sitä eikä tuollaista pidä antaa koskaan anteeksi. Parasta on jos voit vaan unohtaa koko ihmisen niin se ei enää häiritse sua. Siitä, että toivoo kiusaajan kuolemaa ei ole mitään pahaa, se on ihan normaalia, mutta ei tietenkään tappaa saa. Itsekin kyllä vihasin kiusaajiani, mutta enää en jaksa välittää, he ovat minulle kuin ilmaa, täysin nollia ja arvostan päivänsä kadulla viettäviä juoppojakin enemmän kuin heitä. Älä anna kiusaajan enää häiritä sinua, ole iloinen kun et ole enää kiusattu ja olet entistä vahvempi ihminen. Yleissääntö on, että älä arvosta muidenkun sinulle läheisten ja tuttujen ihmisten mielipiteitä. Maailma on täynnä ihmisiä joilla on paha olo ja he yrittävät poistaa pahaa oloaan tekemällä muille pahan olon (tästä kiusaamisessa on usein kyse), nämä ihmiset kannattaa vain ignoorata, tai välttää heidän seuraansa mikäli se suinkin on mahdollista, ja jos ei ole niin laki kieltää työpaikkakiusaamisen jne.

Tuo on aivan normaalia... ihmismieli toimii juuri noin (mutta älä ala syyllistämään itseäsi sen takia).

Itse olen opin aikoinaan antamaan anteeksi muille... mutta vasta sitten, kun opin antamaan anteeksi itselleni (ne tunteet, joita kävin läpi, mm. viha, katkeruus yms.) pääsin ns. henkiseen tasapainoon.

En ole mikään hihhuli, joka kääntää toisenkin posken kiusaajilleen, vaan osaan tapella (enkä ole mikään mikkihiiri 186cm/100kg), mutta en ole ikinä saanut mitään kicksejä toisten vahingoittamisesta. Toki puolustan itseäni, jos joku käy fyysisesti kimppuuni (muutaman kerran näin on käynyt, enkä ole saanut turpaan).

Niin kauan kuin kantaa vihaa, on sidottu menneisyyteen. Kannattaa yrittää antaa anteeksi. Tuomitseminen ei ole ihmisen tehtävä, vaan Jumalan.

Ehkei sinun tarvitsekaan antaa hänelle anteeksi, mutta oman itsesi takia olisi hyvä yrittää unohtaa tai vaikkapa voithan nyt nostaa itsesi korokkeelle voittajana.
Pointtini on, ettei tapahtumia voi muuttaa, mutta elämä jatkuu..

Minunkin kiusaajani teki itsemurhan vuosia sitten. Hänen kuolemansa ei ole herättänyt minussa suuria tunteita. Kaikki negatiiviset ajatukset ovat pikkuhiljaa minulla vähentyneet, koska omassa elämässäni on ollut paljon hyvä asioita. Minä elän elämääni, mutta hän teki oman ratkaisunsa. Uskon, että kun aikaa vieläkin kuluu, muistotkin hänestä haalistuvat ja muuttuvat jopa sääliksi tai myötätuntoiseksi.

Mitä luulet hyötyväsi siitä ettet anna anteeksi? Katkeruus on sielun home, samoin kuin viha. Kiusaajasi vastaa kyllä jokaisesta tekosestaan, ellei tässä elämässä niin tuonpuoleisessa. Maallinen elämä fyysisessä kehossa on vain hyvin pieni matka koko sielumme historiassa.
Kiusaajasi tulee vielä anomaan sinulta anteeksiantoa. Jokaisen sielun on tehtävä sovitustyönsä jossakin vaiheessa päästäkseen eteenpäin.

On olemassa äärimmäistä oikeudenmukaisuutta. Haluan että ymmärrät sen.

P.S. Nämä ei ole uskon asioita, vaan faktoja. Sen tulette vielä näkemään.

Ei h-i! Toit ainakin oman hyvän itsetuntosi taidokkaasti esille!

Tunteesi ovat sitä mitä ovat, ne tulevat ilman että itse valitset niitä.
Ei sinun tarvitse antaa anteeksi, jos ei siltä tunnu. Ei anteeksikaan voi antaa väkisin. Miksi pitäisi. Mutta unohtaa aina voi, olla ajattelematta ja välittämättä.
Kiusaajilla on itsellään joku ongelma, siksi he ovat sellaisia kuin ovat eikä sellainen pääty hyvin kovinkaan usein. Täällä aika moni kirjoittaa että kiusaaja on tehnyt itsemurhan. Kiusaajat pitäisi panna hoitoon, erottaa koulusta, tehdä heille jotain, eikä antaa muiden kärsiä heistä. Kiusaajia siedetään edelleenkin ihan liian pitkään eikä heidän tekemisiinsä puututa.

Tottaki saat iloita ja myös iloita niin pitkään kuin vain jaksat ja on mahdollista! Minua yritettiin paljon kiusata peruskoulun aikaan, mutta onneksi olin luonteeltani vahva ja uskalsin laittaa vähintään samalla mitalla vastaan, mikäli päälleni yritettiin käydä ja muutamalle ilkkujalle pistin luunkurkkuun jonka jälkeen sain olla rauhassa. Vuosien mittaan peruskoulun jälkeen useampi näistä tyypeistä on kuollut tavalla tai toisella ja osalla menee elämä päin peetä mm. dokaamisen merkeissä.

Olen iloinnut puhtaasta sydämestäni heidän kuolemaansa ja huonolla mallilla olevia elämiä. Mielestäni sitä ovat saaneet mitä aikoinaan tilasivat. En panisi yhtään vastaan, jos muutama muu ärsyttävä naama heittäisi vielä veivinsä. Mikäli joku näistä olisi vaikka jollain sillan kaiteella ja osuisin kohdalle, niin sanoisin hänelle: "Anna mennä anna mennä minä annan sitten pisteet".

Joo sanonpa vaan että kaikki ketkä on v-mäisiä jotenkin ja potkasevat tyhjää ennen kuin itse niin heidän haudallaan voi käydä vaikka KUSELLA ja nauraa oikein paskasesti mätänevälle kusipäälle!!!!

Minun kiusaamisesta on kulunut jo yli 30 vuotta. Olen nähnyt kiusaajani taannoin
ja tämä nainen oli niin riutuneen/sairaan näköinen, että ihan säikähdin.

En tuntenut katkeruutta, korkeintaan sääliä. Mitä hyödyttää vatvoa vanhoja,
sillä mennyt mennyttä on.

No, iso asia elämässä on osata antaa anteeksi ja jättää menneet taakseen. Elämä on edessä, ei takana. Takana on se eletty elämä josta voi ottaa opiksi.

Jos ajattelisit niin, että kiusaaja ei ollut ihan viisas, mutta eihän sinun tarvi siitä taakkaa kantaa että hän on kuollut ja eli elämänsä tyhmemmin kuin sinä. Oletko ajatellut, että kannat sitä kiusaajaa vieläkin mukanasi? Unohda hänet ja elä omaa elämää. Miksi vielä vatvot menneitä? Tekeekö vahingonilo sinua sitten yhtään paremmaksi kuin kiusaajasi on ollut? Ei.

Kaiksita elämän kokemuksista voi ottaa opiksi, mutta huonoja asioita ei kannata mukaanaan kantaa. Tässä hetkessä muutat sen mikä on huonosti, tai pyrit muuttamaan. Teet parhaasi ja elät itsellesi.

Kiusaajasi on kuollut. Kuolemahan ei oikeastaan ole rangaistus vaan vapahdus. Sinä päivänä kun ihminen syntyy, hän myös kuolee. Turhaan vatvot voitko olla vahingoniloinen vai et. Kuolet jonkain päivänä itsekin. Kuka on sitten vanhingoniloinen? Toivottavasti ei kukaan.

On minuakin kiusattu. Ihan hirveästi. En juuri muistele kiusaajiani. Vielä näen heitä silloin tällöin. Juuri ja juuri tervehdin, en pysähdy juttusille enkä ole muutenkaan tekemisissä. Mutta minua ei vaivaa enää menneet. Olen ajatellut, että tyhmä on joka kiusaa, mutta minun ei tarvi olla tyhmä. Kiusaajilla on aina huono itsetunto. He kärsikööt omista vaivoistaan mutta minun ei tarvi heitä ajatella eikä mukanani kantaa.

No siinä esimerkki siitä, että kiusaajat ovat syrjittyjä ja yksinäisiä, voivat todella
huonosti ja sitä pahaa oloa purkavat onnekkaampiin. Tällaiselle henkilölle
olisi yritettävä tarjota ystävyyttä, mutta eihän sitä voi päätä puuhun lyödä.

En nyt ymmärrä, että miksi tuon pitäisi olla edes hankala kysymys. Iloitse, että sitä ihmistä ei enää ole. Ehkä se on tämän länsimaisen "moraalin" mukaan väärin tai jotain muuta moskaa, mutta henkilökohtaisesti mitä väliä? Kun itse sain tietää koulukiusaajani kuolleen, lähetin hänen vanhemmilleen kortin, jossa sanoin olevani iloinen heidän jälkikasvunsa kuolemasta ja siitä, ettei hänestä jää kuin huonoja muistoja ihmisille. Nauroin. Tein oikein.

Luettuani viestejä,käy ilmi että hyvin monet kiusaajat ovat päättäneet elämänsä oman käden kautta. Jääköhän huomioimatta kiusaaminen ja siihen puuttuminen .Ikävä että kiusatut joutuvat kantamaan elämässään mukanaan kiusaajien aiheuttamia traunoja ja vielä heidän itsemurhien aiheuttamia taakkoja.Jokaisen on itse yritettävä selvittää mikä on itselle parasta ja kuinka pystyy selviytymään menneestä. Syyllisyyttä ei kiusatun tarvitse ottaa hartioilleen mielestäni koska alku on syyttömästi jouduttu kärsimään.Mielestäni kiusaaja on saanut teoistaan palkkansa ja kova onkin.Sen enempää siihen puuttumatta.Hyvää syksyä kaikille!

Iloitse kaikessarauhassa, se on sille oikein!

Eipä kiusaa enää;)

Voi teitä onnettomia, tämän viestiketjun kirjoittajia.
Minulla on ollut tosi vaikea elämä..lapsuus ja aikuisikäkin oli välillä tosi rankkaa.
Mukana lapsuudesta asti alkoholia ja väkivaltaa, aikuisiälläkin alkohoili oli perheessä jatkuvasti läsnä.
Minä kuitenkin olen selvinnyt voittajana kaikesta, vaikka onkin ollut vaikeaa useasti.
ELÄMÄ ON ANTEEKSI ANTOA JA UNOHTAMISTA..
Kuinka katkerina te jatkatte elämäänne, vaikka olisitte kiusattuja, hakattuja jne..
Oletteko onnellisia kun ette unohda tai anna anteeksi !!!! ????
Lietsotte elämäneenne lisää vaikeuksia selvitä huonoista asioista...
Unohtakaa ikävät asiat tai painakaa ne edes taka-alalle muuten oma elämänne menee pilalle, tai sen ihmisen elämä joka on teille tärkeä, ei kukaan jaksa olla kanssanne ja katsoa kuinka viha kalvaa sisuksenne pikkuhiljaa aivan turraksi elämän ihanille asioille.

Toki voit olla iloinen jos toinen meni pois.

Ei siinä ole salaamista, sinä elät ja yksi vainoojasi on poissa.

Aika yksinkertaista sakkia täällä (no eipä yllätä, kun ollaan yleisellä foorumilla).

Kovin moni teistä ei tunnu oikeen ymmärtäväm, että kiusaajat ovat yleensä henkisesti epätasapainossa, ahdistuksessa ja masennuksessa.

Teillä ei sitten tullut mieleen miettiä, miksi niin moni kiusaaja teki vanhemmiten itsemurhan?

Kiusaaminen usein vain defenssi purkaa omaa pahaaoloaan. Tosi yksilöllistä, miten ihmiset asioitaan käsittelee.

Katoo taas usko ihmisiin, kun lukee tätä foorumia. Ehkä mun pitäis muuttaa munkikisi Tiibettiin, niin ei tarttis katella yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisia ajatuksia.

Ei ehkä tarvikaan antaa kiusaajallesi anteeksi.. ole kuitenkin itsesi /asian kanssa sujut että jaksat elää normaalisti..ethän sinä ole mitään pahaa tehnyt, et edes vaikka ajattelet että: siitäs sait!

Säälittävää että ihmiset pitävät kiinni kaunastaan useita kymmeniä vuosia. Kiusaaminen on tapahtunut kauan sitten, mutta kiusattu jatkaa itsensä kiusaamista olemalla katkera ja kaunainen. Myös yritys vastuuttaa kiusaaja oman elämän ankeudesta on lapsellista. Aivan kuin kiusatut itse olisivat tahdottomia ja kykenemättömiä muuttamaan omaa elämäänsä. Anteeksiantamattomuus, katkeruus ja kaunaisuus muuttavat ihmisen vihaamansa kohteen kaltaiseksi. Ja se on oma valinta. Suosittelisin käsittelemään kiusaamisasian läpi ammattitaitoisen terapeutin kanssa, jos oikeasti haluaa asiasta päästä eteenpäin.

Meille on annettu tämä elämä oppiaksemme mahdollisimman paljon...Meille annetaan myös jokainen ihminen jonka kohtaamme jostakin syystä...jotta oppisimme jotakin... Se. että ihminen kiusaa toista, kertoo hänen elämästään paljon...ei ole hyvä olla. Sinä kiusattu...olet selvinnyt siitä, ehkä vahvempana kuin ennen....Se että ihminen tekee itsemurhan, ei auta yhtään mitään!! Valitettavasti hän tuonpuoleisessa tulee tietämään, että eipä olisi kannattanut, samat ongelmat tullaan hänelle antamaan seuraavassa elämässä...ei kukaan pääse ongelmiaan pakenemaan itsemurhan tekemällä. Ja sinulle kiusattu...koita ajatella, mitä "oppia" sait elämääsi koko tästä episodista....Olen sitä mieltä, että kaikella on tarkoitus...(itsellänikin hohhoi aika vaikiaa ollu välillä......mutta tuhkasta nousee feenikslintu!! =) Kaikkea hyvää sinulle ja ennen kaikkea ymmärtävää ja rakastavaa asennetta!

Eiköhän nuo ole ihan normaaleja tuntemuksia ja ajatuksia tuossa tilanteessa.

Jollakin tasolla olisi hyvä päästä menneistä yli, vaatii se sitten anteeksiantoa tai mikä nyt sinulle itsellesi on toimiva keino.

Kun mietin niitä pahimia kiusaajia ja koviksia yläasteelta niin yllättävän monelle on käynyt huonosti. Viinaa, huumeita, väkivaltaa, kuolemaa, itsemurhia, rikoksia, vankilaa, jne.

Päällimmäisenä lähinnä käy sääliksi monen kohtalo.

Toki läpeensä pahojen tapausten kohtaloista tulee mieleen, että sitä saivat mitä tilasivat.

ryydyt aina kiusaavist idiooteis,tai otat voimavarana jokaiseen vastoinkäymiseen tämän!nykyään monesti on tullu mielleen ei noi kiusaajat edes ajattele kun ei löydy päätä eikä h.

Jatkuvasti kiusattu aikuisiällä, perheetön 35- vuotias nainen, siinä syy..

Lällyä moskaa kirjoitat.

" Olin koulukiusattu. Syrjitty, varsinkin. Olin jatkuvasti yksin. Sain jatkuvasti tuntea, etten ole pidetty. Ettei minulla ole ihmisarvoa. Etten oikeastaan edes ole olemassa.".
Onko kymmenen vuoden ikäinen on ajatellut noin.
Nämä suomi24 etusivun jutut ovat kyllä olleet arveluttavia.

Sinä olet sinä ,oikein tehty,ei tarvitse anteeksi pyydellä

Minä en ymmärrä miksi ihmeessä ihmiset vatvovat wanhoja asioita? Kiusattu tai ei - oma aikasihan siinä menee hukkaan vatvoessa ja voivotellessa. Ja vielä järjettömämpää on jatkaa vatvomista jos toinen osapuoli on jo jättänyt maallisen tomumajansa. Unohda ja ala elää - se käy helpommin kuin luuletkaan, ottaa vain yhden päätöksen.

Ihan oikein sulle. Olet vain ollut liian ällöttävä.

Surullista tekstiä. Tiedän että traumoista on vaikea päästä eroon, mutta asiat pitää käsitellä niin hyvin päänsä sisällä että ymmärtää todella että itsestään kiusaaminen ei ole johtunut, vaan kiusaajasta. Niin kuin joku tuolla jo aiemmin mainitsikin: kiusaajan elämä ei ainakaan helpompaa ole ollut kuin kiusattavan. Harva tajuaa että monet kiusaajat ovat kotonaan kokeneet sellaista mitä lapsen ei pitäisi missään kokea. Henkinen ja fyysinen väkivalta sekä alkoholi on liian monen lapsen arkea. Ei ole oikein siis siirtää pahaa oloaan muihin, mutta lapsen on vaikea tajuta tätä kun elää kotona ilman oikenlaista mallia. Liian vähän puututaan lasten käytökseen. Kaikki lapsethan vähän joskus jotain nälvii, mutta on kummallista ettei pidempiaikaiseen kiusaamiseen oikeasti puututa oikealla tavalla. Ajatellaan että jaahas, siellä on taas yksi ylivilkas lapsi.. mutta MINKÄ TAKIA? Itse en siis ole ollut kiusaaja, mutta veljeni oli, hän kuoli siis muutama vuosi sitten. Ei mielestäni ole oikein että hän kuoli. Hän oli typerä lapsena ja nuorena kun kiusasi, mutta hän itsekkin oli oman isänsä uhri. Ymmärrän kyllä että kiusaajan teot ovat olleet äärimmäisen typeriä, mutta jos vain ihmiset näin aikuisikään tullessa huomaisivat ja osaisivat antaa anteeksi. Jaksamista kaikille!

Kannattaa ottaa yhteyttä ammattiauttajaan. Hän ei poista haavaa mikä sisälläsi on, osaa ohjata oikealle ajatusmaailmassasi ja kuinka saat taakkaasi kevyemmäksi.

Kiusaajasi on kuollut, enää hän ei voi sinua kiusata (käsitin, ettei enää kiusannut, mutta muisto siitä painaa sinua) muulla tavoin kuin sinun omassa mielessäsi.

Todennäköisesti siitä et missään elämän vaiheessa pääse täysin asiasta ylitse, ammattiauttajan kautta voit kyllä keventää taakkaasi.

"Siitäs sait p**ki**nen", on ihan normaali reaktio kun kuulee kiusaajansa kuolevan. Omalla tavalla myös tieto kuolemasta monasti helpottaa, kun tietää ettei enää häntä näe, kuule, eikä tapaa.

Voimia.

Ole vaan ilonen.

Katkeruus kostautuu vain itselle.
Minua kiusasi 7-luokalla suosittu poika, kuulin lähes päivittäin miten l.äski, h.uora ja ruma olen, usein saatuani kotioven kiinni takanani purskahdin itkuun (haukkuminen tapahtui yleensä koulubussissa, jossa vielä asialle siis oli todistajia paljon, joten se tuntui vielä kauheammalta).
Kun aloitimme 8-luokan, olin laihtunut kesän aikana 15 kiloa ja tämä kiusaajapoika oli kehittänyt itselleen pahan aknen, joten lopulta hänestä itsestään tuli se ketä haukuttiin, mutten itse kokenut tarvetta ivata häntä vaikka muut tekivätkin niin. Tänä päivänä ymmärrän, että olen ollut parempi ihminen kuin hän. Ylä-asteen päätyttyä kuulin hänen haukkuvan minua h.uoraksi, jolloin sanoin hänelle suorat sanat ja hän vaikeni.

Tänä päivänä saatan muistella noita aikoja hieman surullisena siitä, että lapsuus joka eletään vain kerran, voi mennä todella pilalle yhden/ muutaman ihmisen takia ja ihmettelen minkälaisen kotikasvatuksen nämä ihmiset ovat saaneet.
Minusta kasvoi vahva ihminen, en vihaa ketään mutten anna kenenkään enää polkea minua jalkoihinsa. Olen onnellinen etten ole enää lapsi/ teini, eikä tarvitse enää käydä kouluja.

Mielestäni kaikki, jotka lukevat näitä asioita, voisivat keskustella omien lastensa kanssa miten väärin kiusaaminen on. Tuttavapiirissäni olen huomannut, että omaa lasta ei haluta pitää kiusaajana (vaikka hän tälläinen on) ja asiaa vähätellään. Mutta sitten jos omaa lasta satutaan pitämään kiusattuna on ...vetti irti.
Itse olen joutunut pitämään omalle sukulaiselleni tiukan puheen koulukiusaamisesta, kun hän kiusasi luokkatoveriaan niin pahasti, että tämä jätti tulematta kouluun, ja sukulaiseni äiti vain vähätteli asiaa.
Toivottavasti hän lopetti kiusaamisen sen myötä.

Suloinen tunne.

Itse kävin kaikilla tarpeillani epämiellyttävän hapentuhlaajan haudalla.
Ei käytä happea hukkaan ei. Kyllä teki hyvää, mieli ja sielu puhdistui. Huonot muistot jäivät sen ****pään haudalle. Huonoa ihmistä ei tarvitse ylistää sen kuoltua. Totuus ei pala tulessakaan....

Kertokaa joku mitä ihminen hyötyy jonkun toisen ihmisen vihaamisesta?Se että minä vihaan jotakin ihmistä,ei vaikuta siihen vihan kohteeseen millään tavalla,ainoastaan tekisin omasta elämästä hankalaa.Toki viha on ihan hyväksyttävä tunne mutta jos se jatkuu pitkään niin ei sekään hyvä ole.Minäkin voisin ihan hyvin vihata ihmisiä jotka ovat minua vastaan väärin tehneet,mutta mitäpä minä siitä hyötyisin?Parempi vain käsitellä asiat ja elää omaa elämää.Todennäköisesti nämä kiusaajat ovat itse kärsineet omasa elämässä,ja vain purkavat kokemansa vääryyden sitten muihin kun eivät osaa asiaa käsitellä.

Itse en tuntisi huonoa omaatuntoa.

Minun työpaikallani oli johtajana oleva naishenkiö, joka aiheutti hankaluuksia kiusaamistyyppisellä käytöksellä siten, että jouduin lopulta vaihtamaan työpaikkaa.

Kuulin nyt, että hänen miehensä oli yllättäen kuollut, mutta jotenkin en tunne minkäänlaista myötätuntoa asiasta. Onneksi tällaiset asiat edes joskus menevät oikeaan osoitteeseen.

Hai papitkin näkisivät minut mielummin helvetissä kuin tien päällä.

No, jos olet tosissasi niin ottamatta asiaan sen kummempaa kantaa mikä on oikein ja mikä on väärin tuntea noin yleisen normin ja ajattelun mukaan, jos joku on kiusannut kun olet ollut kymmenen pinnassa ja tämä kyseinen tapaus on reilu parikymppisenä päätynyt tuollaiseen ratkaisuun... Mitä muuta siinä kannattaa todeta, kuin no... Sinulla meni asiat paremmin kuin hänellä ja kuolleen ihmisen ei-kuitenkaan-peruuttamattomia-tekoja -vatvomalla ja antamalla niiden vaikuttaa liikaa nykyhetkeen, suotta antaa oman elämänsä mennä reisille.

Eli joskus ei vain liikaa kannata katsoa taaksepäin, aikansa kutakin. Yksi huono kausi elämässä sitten ollut tuolloin, oli ja meni. Maailmassa on ihan tarpeeksi ihmisiä jotka tekevät mitä sattuvat ja rypevät milloin missäkin päihdehelvetissään, vedoten siihen ikuiseen ankeaan lapsuuteen ja johonkin muksuajan koulukiusaamiseen. Älä sinä anna elämääsi liikaa vaikuttaa jonkun asian, joka joskus vallitsi ja ei vaikuta nykypäivään tuon taivaallista. Etenkin jos tuo kys. kiusaaja ei enää edes olemassaolollaan voi muistuttaa noista hetkistä kävelemällä kadulla vastaan..

Tunteet ovat ihmiselle tärkeitä ja myös tässä tapauksessa, sillä tunteet ovat myös eläimillä, eli siis kaikilla meillä maapallon päällä asuvilla.
Ja jos ei olisi tunteita, ihminen ja muu eläinkunta sortuisivat tilaan joka olisi pelkkää tappamista vain.
Sinulle voin sanoa että nuo tunteet ovat ja jäävät matkan varrelle opettamaan sinua elämään elämää oikeiden tunteiden mukaan, eli tunteet ovat sallittuja ja elämän lain oikeuden mukaisia.
Ihminen joka ei tunne mitään sisällään on hyvin vaarallinen yhteisössä ja vaarantaa muidenkin elämän ympärillään.
Ja nyt kun luin tekstisi jäi vain jäljelle rakkaus elämään ja kiusaajan elämään.
Eli älä murehdi, sillä kuolema ei ole kenekään loppu, vaan alku paremmalle.

Kun tein välit selväksi kiusaajani kanssa elämäni muuttui heti onnelliseksi. Samoin perättömiä minusta puhuneiden kuoleman jälkeen sain minäkin rauhan etten ajatellut heistä enää pahaa heidän puheittensa takia. Toivon samaa sinulle, sillä pahojen muistojen kanssa on vaikea elää.

Tee niinkuin olikse Burt Reynolds ja Clint Eastwood tekivät , menivät yhden mulkvistin filmipomon haudalle sixpäkin kera ja kusivat oikein antaumuksella.
Sen jälkeen toteat ettei se nyt niin hyvältä tuntunutkaan ja unohdat sen kiusaajasi
Koko loppuiäksi.

On aina muistettava, että kiusaajalla on itsellä paha olla! Jos sinulla on jotain josta hän on mustasukkainen se riittää kiusaajalle kiusata sinua, myös huomion haun tarve sinulta voi kiusaajan käyttäytymään noin! Muista aina että kiusaaja on se sairas!

Viha on voimavara, yksi tunne monen muun normaalin tunteen joukossa. Jos et tunne vihaa niin oireilet vakavasti. Viha ajaa minut suorituksiin ja menestykseen jota en olisi saavuttanut ilman vihaa. Vihalla voi vaikuttaa paljonkin vihan kohteen elämään. Muuta viha teoiksi ja organisoi sen energia parhaalla mahdollisella tavalla saadaksesi hyvän olon tunteen vihastasi. Oikein kodennettu viha tuo hyvän olon, leveän hymyn. Vihatkaa kaikkia vihaamisen arvoisia.

Oikeestaan ihan oikein tunnet, ite kokenut koulukiusaamista yms.
mutta en oikeestaan kanna enää kaunaa, jos nään entisiä koulukiusaajia
sanon että moi ja se on siiinä.

Minä en koskaan ole antanut anteeksi kiusaajilleni. Vaivatkoon se syyllisyys heitä niin kauan kuin tahtovat. Mutta kun kiusaajani kuoli auto-onnettomuudessa kouluaikoinamme en tuntenut että hän olisi ansainnut sen. En ollut iloinen että hän oli kuollut. Mutta en surrutkaan sitä.

HYI RAATO!

Mitä seuraavaksi? Ruvetaan ihan white trashina vaatimaan kuolemanrangaistuksia kostonvietin tyydyttämiseksi?

Ilmeisesti sillä sinulla kiusanneella oli muutenkin henkisiä ongelmia, kun itsemurhan teki. Eli lähinnä sait selityksen/syyn sinun kiusaamisellesi. Eiköhän olisi jo aika antaa anteeksi ja antaa menneiden olla.

Niinhän se on vanhojen muisteleminen on hölmöä. Anteeksi pitäisi antaa, vai pitääkö.
Se kun on sitten vaan toinen tosi, että se kouluaikainen kiusaaminen, vaikuttaa vielä 35 vuoden jälkeenkin elämään. Ei vihaamalla kiusaajia, vaan ikuisena epävarmuutena itsestään, jännittämisenä ja suuremmista porukoista syrjään vetäytymisenä. Ei liika esitä mielipiteitään. Ikuista vilkuilua ympärilleen, joko taas?

Onhan noita muutama kiusaajani itsemurhan tehnyt ja pari muuta siirtynyt manalaan alkoholin voimalla. Yhden poismenoa itkin muista ei niin väliä. Joskus nuorena pistettiin vahinkoa kiertämään, sitähän se elämä täällä on.

Rauhoitu,Jumala tasas välit......Nä oon natsisika

Oliko kasvuhäiriö,kun niin pieni!!

Olen eläkkeellä oleva luterilainen pappi, ja rajun työpaikka kiusaamisen uhri. Koko työyhteisö, siis luterilainen seutrakunta, jossa aikoinaan toimin, oli "sairas", ja ongelmana oli paljon julkisuutta saanut "pyrkyri" ja "vapauksen teologi", teologian tohtori", josta povattiin jopa piispaa.

Kun ilmeni, että en ollut vasemmistolainen, siis "hänen meihensä", hän aloitti rankan työpaikka kiusaamiseni, jonka tuloksena sairastuin. Se johti myös avioerooni ja lopulta minut sairaseläkkeelle.

Julkisuudessa hän julisti köyhien ja huonompi osaisten rakastamista ja auttamista, mutta omassa työyhteisössään hän oli julma toisen työn mitätöijä.

Tästä johtuen jouduin tekemään koulutustani ja kykyjäni vastaamattomia tyäötejhtäviä.
Niinpä siinä seurakunnassa jouduin tekemään myös seurakunta sihteerin työtehtäviä, sillä seurakunta sihteerin kirkkoherra oli valjastanut kirjoittamaan omia teologisia kirjoituksiaan ja julkaisujaan .


Olin hänelle katkera, ja tein "myyräntyötä" siten, että hänestä ei koskaan tullut piispaa.

Eräs toinen pappi sanoi, että "hyvän eläkeviran" hän kuitenkin sai kirkkomme kansainvälisen avustusorganisation johtajana.
Mutta eläkeellä hän ei ehtinyt olla päivääkään, sillä hän sairastui kuoli.

Itse puolestani olen nyt varsinaiselöla eläkeellä, mutta vaikka urani ja perheeni tuhoutui, eläkkeelle lopulta päätyy jokainen pappi, jos Luoja elivuosia suo.

Ennen kiusaajani kuolemaa olisin halunnut hänet tavata ja pyytää häneltä kaikki anteeksi, mutta hän ei halunnut minua tavata.

Kieltämättä olin hänen kuolemastaan vahingoniloinen, sillä minusta hänelle kävi samoin kuin "rikkalle miehelle", jonka Jumala otti pois.
Tosin rikkauksia hän ei niin hamunnut, mutta mainetta ja kunniaa "kirkko ruhtinaana" sitäkin enemmän.

Toisaalta minäkään en jäänyt pelkästään kohtaloani suremaan, vaan sairastumiseni mahdollisti minulle itseni toteuttamisen.

Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta muuta eheyttävää mahdollisuutta meillä ei ole, kuin anteeksi antaminen.

Kosto sitoo tajuntamme negatiiviseen energiaan, joka tuhoaa meidät. Ja kostajalle ei mikään riitä.

Nyt kirjoitan kahta kirjaa. Ehkä vielä joskus kirjoitan kirjan myös tuosta kiusaamisen kohteeksi joumisestani, ja siitä saurakunnasta . Jos Luoja suo.
Kirjoittaminen on terapeuttista, ja se auttaa myös ymmärtämään ja antamaan anteeksi.

Kiusaajan kuolemansa on helppo jajtella, että siitäs sait. Ja usein kohtalo on ivallinen.
Kiusaajan kuolemasta on kuitenkin turha iloita, vaikka meistä voikin tuntua, että se on Jumanal rangaistus.

Sevoi olla inhimillistä, mutta kuolemmehan joskus jokainen itsekin.
Ja Jumala on antanut meille jokaiselle "oman pituisenmme" elämän.
Myös hänelle, joka meitä kiusaa.

Itse olen ainakin iloinen jos joku vi**umainen ihminen kuolee.

Ajatteleppas asia niin, että sillä kiusaajalla on ollut todella ahdistunut olo, koska teki itsemurhan. Ja toisaalta et koskaan pääse tuosta katkeruudestasi ellet anna anteeksi.
Et voi jatkaa katkerana elämääsi, mutt jos annat anteeksi niin pystyt unohtamaan kiusaamisen joskus. Minä ainakin säälin sitä kiusaajaa.
Ei ole varmasti ollut helppo päätös tehdä mitä teki.

Ajattelen aika monen "johtajan" kuolemasta täysin samalla tavalla. Enkä usko että kovinkaan moni harmittelee esimerkiksi Hitlerin itsemurhaa.

Perkele munista puunoksaan kiikkumaan kiusaajat,minua ei ole kiusattu, enkä usko että kukaa tuleekaa kiusaamaan.Kenenkää ei tartte ketää kiusata,oikein että kaveri on turpeenalla,kun kerran ei päässä raksuta että eläsi niinku aikuiset.Siinä
on se herran tahto toteutunu,minut saa pistää kiikkumaan jos alan kiusata heikompiani.Eli nauti vaan nyt elämästäsi kiusattu,kaikki mitä täällä maanpäällä tapahtuu,niin niinse pitää mennäkin.

Vaikeaa on varmasti olla tuntematta katkeruutta, mutta aina anteeksianto on parempi vaihtoehto kuin jatkuvasti kantaa katkeruutta jotain henkilöä kohtaan. Se rasittaa itseäkin. Tiedän, että asia on mielessä pahana, mutta ei hänen kuolemansakaan ole Sinulle hyvitys hänen teostansa.
Yritä voittaa itsesi se on parhain päin myöhemmin sinullekin.

jaksamista ja eteenpäin toivon sinulle.

Tottakai sinulla on oikeus iloita paskiaisen kuolemasta ja jos minä olisin sinä, kävisin vielä kusemassa sen haudalle.

Näille kusi päille ihan oikein ,itse kokenut vähän samaa. Terve menoa helvettiin!

Oikein ,hyvä että saavat tekojensa mukaan,Paha saa palkkansa toivotaan ,että joutuvat saatanan kiiras tuleen siellä helvetissä.

kiusaaja on aina lainsuojaton

Sähkötuoliin kiusaajat niin loppuu se saatanan nalkutus !!!

Ok homma :)

sitä saa mitä tilaa elikkä nää kiusaajat kun ne kuolee ei yhtään käy sääliksi mulkkuja kaikki kiusaajat mua kans kiusattiin koulu aikoina enkä toivo niille mitään hyvää. semppiä sulle

sai mitä tilas

Olen koulukiusattu myös ja olen aina iloinnut jos olen kuullut että kiusaajallani menee huonosti tai joskus jopa muutama kiusaajani on yrittänyt iskeä minua tietämättä kuka olen. Olen kuin rumaankanpoikanen josta kasvoikin joutsen...vaikka heidän sanansa vielä sattuu ja yritän kasvaa niistä irti niin ikinä en tule antamaan kiusaajilleni anteeksi!

.... inhimillinen tunnehan tuo on, kyllä itsekkin toivon jotain pahaa tapahtuvaksi vihaamilleni ihmisille. Mutta eriasia on jos ryhtyy näitä ajatuksia toteuttamaan käytännössä ...

Ei tarvitse antaa anteeksi jos ei tunnu siltä.

Itse olen aloittajaa muutaman vuoden vanhempi, ja olin koko yläasteen ajan melkoisen rajun koulukiusauksen kohteena. Kiusaajia oli useampia, lähinnä oman, ja vuotta vanhemman luokan oppilaita. Kiusaaminen oli päivittäistä ja jatkuvaa, ja sai minut inhoamaan koko koulua. Kaikeksi onneksi omalla kohdallani tuo kiusaaminen ei saavuttanut fyysisiä muotoja, kuten samojen kiusaajien useiden muiden "uhrien" kohdalla.

Kiusaajat olivat omalla kohdallani sitä varsin perinteistä sorttia, yleisesti moniongelmaisia, erittäin huonosti koulussa pärjääviä, mutta toisaalta erittäin "suosittuja" poikia. Itse taas kuuluin siihen joukkoon, jonka syrjiminen oli lähes suositeltavaa muidenkin kuin aktiivisten kiusaajien keskuudessa. Tiet kiusaajieni kanssa erkanivat peruskoulun päätyttyä, kun itse jatkoin lukioon, ja he amikseen, tai mihin ikinä menivätkään. Kaikki eivät hakeutuneet tai päässeet jatkokoulutukseen.

Omalla kohdallani meni kiusaamiskokemusten jälkeen vuosia, että pystyin taas käymään ongelmitta koulua. Lukion läpäisin kuitenkin ihan hyvin paperein, ja jatkoin ammattikorkeakouluun. Ajattelin asian jotenkin niin, että mikäli annan periksi ja jään kotiin makailemaan ja murehtimaan, kiusaajani ovat päässeet tavoitteeseensa, ovat voittaneet. Ei ennen sitä. Armeijassa viihdyin vuoden verran ennen AMK:ta, ja koulun jälkeen pistin oman firman pystyyn. Viime kesänä suoritin oman alani ylemmän AMK-tutkinnon, ja tällä hetkellä yritykseni työllistää kymmenkunta henkeä, tulevaisuuden näkymien ollessa erittäin lupaavat. Viime vuonna menin tyttöystävän kanssa kihloihin (siinäkin asia, jota kiusaamisaikoina en kuvitellut ikinä eläissäni tekevän).

Varsinkin yläaste- ja lukioaikoina tuli pohdittua vaikka minkälaisia katkeria asioita kiusaajistani, siis esim. kuinka voisin heille jonain päivänä kostaa, tai vast. Iän myötä tällainen on loppunut, ja nykyisin minua lähinnä säälittää niiden ressukoiden kohtalo. Lähes kaikki kävivät koulua jossain erityisryhmissä, osa asui sijaiskodeissa, yms. Tyttöystäväni on ihmetellyt kuinka voin tällä tavalla antaa anteeksi kaiken sen vuosia kestäneen piinan. Sanotaanko tähän näin: olen kiusaajiani niin paljon menestyneempi kaikilla elämän osa-alueilla, että jo pelkästään sen tiedostaminen on ihan riittävä kosto. Sen enempää ei tarvitse katkera olla.

En todellakaan toivo, että esim. armeijan pahin simputtajaan tekisi itsaria. Ihmishenki on kuitenkin ihmiselle kallisarvoisin asia. Jos joku tunnistaa itsarin jonkinlaiseksi rangaistuksi niin se on kuitenkin kohtuuttoman kova sellainen. Itsari on myös lähipiiriä kohtaan väärin, ja teko on omiaan ruokkimaan muitakin tekoja. Jos en väärin muista niin rikoslaissakin on maininta, että kuolleista ei saa puhua pahaa 20:een vuoteen.

Kaikki ok, kiusaajat saa mitä tilaavat.

Sulla on täysi oikeus tuntea iloa hänen kuolemastaan!!! Hän oli sinulle paha, ja nyt paha sai palkkansa!!!

Mäkin iloitsisin, jos tietyt ihmiset tappaisivat itsensä, jotka ovat tehneet mulle pahaa!

NAUTI tästä onnen hetkestä, kun se kusipää on vihdoinkin saanut ansionsa mukaan =)

Tämäkin keskustelu osoittaa että kiusaaminen ei aiheuta kärsimystä ainoastaan kiusatulle vaan myös kiusaajalle. Enemmin tai myöhemmin he tulevat kokemaan alitajuista syyllisyyttä käyttäytymisensä johdosta. Ihmismieli taas uskoo harhoissaan että rankaisemalla itseään hän sovittaisi tekojaan. Jos et pysty antamaan anteeksi uskot koston oikeutukseen joka taas johtaa loputtomaan kierteeseen jossa olet välillä uhrin tai hyökkääjän asemassa. Todellinen anteeksianto ei pyydä todisteita syyllisyydestä tai viattomuudesta. Asia luovutetaan mielestä ja ollaan halukkaita sallimaan että asia ja sen seuraukset tehdään puolestasi tekemättömäksi. Huomaa että anteeksiantamottomuutesi vanki olet sinä itse antaessasi anteeksi saat myös itse anteeksi. Koska anteeksianto voi olla vaikea asia oppia ja vaatii aikaa paljonkin, voi olla alussa avuksi että jaat ajatuksiasi luotettavan ystävän tai ammattiauttajan kanssa. Suosittelen lukemaan esim kirjan: Ehdoton anteeksianto (Colin Tripping). Eikä siinä Jumalan ja Jeesuksen puoleenkaan asiassa kääntymisessä mitään pahaa ole. Nöyrtyminen voisi tarkoittaa että ei tiedä eikä ymmärrä oma parastaan asiassa ja haluaa luovuttaa asian Hänen käsiinsä ja pyytäää pitämään mielen avoimena vastausta varten.

Olen myös ollut koulukiusattu, mutta olen antanut anteeksi ja saanut rauhan asian suhteen. Ymmärsin jo silloin sen, ettei kukaan psyykkisesti terve ihminen kiusaa ketään, ei lähimmäisiään eikä eläimiä.

Tunnustavana kristittynä olen löytänyt myös Raamatusta, Isä-meidän-rukouksesta selkeän syyn antaa anteeksi kaikille, jotka ovat rikkoneet tai ehkä vielä tulevat rikkomaan minua vastaan. Syy löytyy näistä jakeista:

Matt. 6:
Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi...;

12. ja anna MEILLE meidän syntimme anteeksi, NIINKUIN MEKIN ANTEEKSIANNAMME NIILLE, JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN RIKKONEET;
13. äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta...jne.

14. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
15. mutta JOS TE ETTE ANNA IHMISILLE ANTEEKSI, NIIN EI MYÖSKÄÄN TEIDÄN TAIVAALLINEN ISÄNNE ANNA ANTEEKSI TEIDÄN RIKKOMUKSIANNE.

Huomasitko, että taivasosuutesi riippuu myös siitä, että annatko anteeksi tuolle koulukiusaajalle vai etkö?

En suinkaan väitä, että anteeksiantaminen olisi helppoa, sillä mua hakattiin nyrkein koulussa viikkojen ajan päivittäin välitunneilla ilman opettajien väliintuloa, kunnes vasta isosiskoni vetoomuksista se loppui, koska suunnittelin jo koulussakäynnin lopettamista pahoinpitelyjen vuoksi.

Minusta tuo että kiusaaja teki itsemurhan kuvaa sitä, että hänelläkin on ollut vaikeaa. Luulen, että sinua lohduttaa se, että ei hänelläkään niin helppoa ollut. Koulukiusaajatkin aikuistuvat, he voivat olla aivan eri ihmisiä aikuisina ja jopa voivat pitää lapsellisena sitä, että on tullut kiusattua jotakuta ja voivat katua sitä. Minusta on ikävää, että hän teki itsemurhan. Kivintä olisi ollut, että hän olisi tullut sinulta henkilökohtaisesti pyytämään anteeksi tekojaan.

Tämä oli tuolla otskikoissa nähtävänä.
Tuolla saa lukea paljon väkivallasta, teoista joissa uhri on kuollut.
Sinutkin yritettiin kai jotenkin kuristaa kasaan.
Se on ihan tajuttavaa jos tekijä on tappanut itsensä sillä yleensä aina
väkivaltaisten taustalla on draamaa jota ovat kokenee itse aikanaan, näin olen asioita ymmärtänyt ja he eivät hae tai saa apua ongelmiinsa.
Ikäväähän asiassa on se että siitä kärsii syyttömät.
Sinusta tehtiin se kärsijä omille kivuilleen.
Inhimillistä on kokea vihaa vääryyttä kohtaan, eihän siinä ole sellaista jota mitenkään ihannoisi.En minä ainakaan, etkä näköjään sinäkään.
Paha tilanne tulee uudelleen nyt sinulle kun tappoi itsensä, mennee ohi sekin aikanaan, vointiinsa ei kukaan puuttunut, puuttuiko sinunkaan, tässä tulos.
Sinä vain olet sillä tavoin viisaampi kuin kukaan osallisista ettet jatkanut muihin saamaasi vääryyttä.

Eiköhän nuo, jotka käskevät unohtaa ja antaa anteeksi, ole itse olleet juuri niitä kiusaajia. Heitä ketjussa todella riittää.
Koulukiusaus oli pientä, siihen nähden, mitä omat siskot teki heitä oli viisi.

En pidä mitään yhteyttä.

(Jostain syystä äsken kirjoittamani palaute klo 23:08 ei ilmestynyt keskusteluketjuun nikillä 'Yakov ei kirj.', joten kopioin sen uudelleen tähän alle)

Olen myös ollut koulukiusattu 12-vuotiaana, mutta olen antanut anteeksi ja saanut rauhan asian suhteen. Ymmärsin jo silloin sen, ettei kukaan psyykkisesti terve ihminen kiusaa ketään, ei lähimmäisiään eikä eläimiä.

Tunnustavana kristittynä olen löytänyt myös Raamatusta, Isä-meidän-rukouksesta selkeän syyn antaa anteeksi kaikille, jotka ovat rikkoneet tai ehkä vielä tulevat rikkomaan minua vastaan. Syy löytyy näistä jakeista:

Matt. 6:
Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi...;

12. ja anna MEILLE meidän syntimme anteeksi, NIINKUIN MEKIN ANTEEKSIANNAMME NIILLE, JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN RIKKONEET;
13. äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta...jne.

14. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
15. mutta JOS TE ETTE ANNA IHMISILLE ANTEEKSI, NIIN EI MYÖSKÄÄN TEIDÄN TAIVAALLINEN ISÄNNE ANNA ANTEEKSI TEIDÄN RIKKOMUKSIANNE.

Huomasitko, että taivasosuutesi riippuu myös siitä, että annatko anteeksi tuolle koulukiusaajalle vai etkö?

En suinkaan väitä, että anteeksiantaminen olisi helppoa, sillä mua vanhempi ja isompi oppilas hakkasi mua täysin ilman mitään syytä nyrkein koulussa viikkojen ajan päivittäin välitunneilla ilman opettajien väliintuloa, kunnes vasta isosiskoni vetoomuksista se loppui, koska kerroin kotona, että aion lopettaa koulunkäynnin jatkuvien pahoinpitelyjen vuoksi.

Etpä sinä mielestäni mitenkään paha ihminen ole, jos et kykene täysillä myötätuntoa kokemaan tätä ihmistä kohtaan. Hän on joskus vapaaehtoisesti aiheuttanut sinulle surua sekä pahaa oloa, ja myöhemmin aiheuttanut oman kuolemansa. Se siitä. Ei ne ihmiset pyhimyksiksi kuoltuaan muutu.

Tiedän henkilöitä, joille on kiusaaminen aikanaan aiheuttanut niin paljon pahaa, että heitä voisi osittain jopa kutsua henkisesti kuolleiksi. Nämä ihmiset ovat menettäneet elämänhalunsa, ovat masentuneita ja lukuisat tunnelukot estävät ottamasta riskejä ylittää itsensä. Maallinen paska kiertää.

Mutta se siitä henkevyydestä, mielestäni kuolema ei ole pahinta mitä ihmiselle voi sattua, etkä itse ole vastuussa siitä, mitä hänelle on tapahtunut ja mitä hän on sinulle tehnyt. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että olet saanut kärsiä.

Sinulla täysi oikeus siihen on kyllä mielestäni,koska hän ei anteeksi koskaan pyytänyt,itse niin tekisin vastaavanlaisessa kyllä kanssa. Hänen tiensä ei ollut varmaan helppo kun sellaista teki,mutta se ei oikeuta kiusaan ketään kuitenkaan. Heitä asia mielestäsi siltä kannalta ja ala elää omaa elä'määsi vain eteenpäin. :)

ihan sama ja miten vaan jos eko kestää. Itse olen kokenut vähän vastaavanlaisen kokemuksen ja käsi sydämellä vannon että pidin liputuspäivän kun "vihamieheni" LOPULTAKIN painui helvettiin elämästäni.

Minuakin yksi vanhempi kiusasi. Jouduin tappelemaankin.

Sitten jossain vaiheessa se oli valellut itsensä bensiinillä ja sytyttänyt palamaan.

Palaneeko vielä helvetissäkin.

En välitä mitä muut palstalla sanovat mutta minusta on moraalisesti väärin iloita kenenkään kuolemasta. En edes iloitsisi vaikka se olisi pahin vihamieheni. On minuakin jotkut ihmiset kiusanneet mutta en pidä heitä ylimpinä ystävinä enkä alimpina vihollisina. En vain tajua miten joku voi iloita jonkun kuolemasta. Entä jos sinä olisit tehnyt jotain pahaa jollekin edes vahingossa ja hän murtaa vaikka kätensä ja toivoo sinun kuolevan. Onko se teistä oikein? En halua teitä haukkua sydämmettömiksi mutta jos iloitsee jonkun kuolemasta on meikein pakko olla.

2x päässyt korkkaamaan samppanjaa vihamiesteni kuollessa :)
kuuluvat TOP10 elämyksiini heti iloisten perhetapahtumien ja SM-voittojeni jälkeen!
Mitä kaikkea upeaa elämä voikaan vielä antaa...

Eli,kerroit että on viisitoista vuotta kulunut,sehän oli melkein sääntö että kiusattiin,mutta olen kokenut saman, ja en tule antamaan anteeksi milloinkaan sitä pahaa,mitä jouduin kokemaan.

niinkö

Tiedätkö, ei sillä ole enää mitään merkitystä. On tosi kurjaa, että sinua kiusattiin. On myös todella ikävää, että kiusaaja teki itsarin. Mutta ei niilllä asioilla ole näin monen vuoden jälkeen oikeasti enää mitä merkitystä, tai tekemistä toistensa kanssa.

Pää pystyyn ja elä elämääsi. Unohda menneet ja kesity nykyiseen ja tulevaan. Kaikki on ihan hyvin, kunhan vain uskot niin.

Ei kiusaamista voi koskaan unohtaa. Vieläkin tule kamala olo kun näen kiusaajiani kaupungilla tai jossain. Toivon että saavat vielä jossain vaiheessa elämäänsä kärsiä.

Minua koko yläasteen kiusannut tyyppi kuoli ajettuaan mopolla rekkaa päin pari vuotta myöhemmin. Olin 17, mutta sain hankittua kuoharin ja pari muuta tyyppiä juhli kanssani. Oli se vielä ambulanssi ntullessa elossakin. Kusimme tyypin haudallekin myöhemmin ja pistimme kiven kumoon.

Nyt olen tullut enemmän ateistimmaksi ja pasifistisemmaksi. Tyyppi oli luultavasti joku joka ei kyennyt ajattelemaan toisten kannalta asioita (asberger, prykopaatti). Mutta silti hänen omaisiaan ajatellen oli todella typerää tehdä sillä lailla. Siitä on jo 8 vuotta mutta menetin koko nuoruuteni hänen vuokseen. Hän piti huonoa minettani yllä ja sai minut uskomaan huonouteni. Uskalsin hankkia ensimmäisen tyttöystävänkin vasta täysi-ikäiseksi tultuani.

Minä olin kiusattu ala-asteella ja yläasteella. Olen nainen. Minua kiusattiin jättämällä minut ulkopuolelle ja yläasteella pahoinpideltiin fyysisesti.. Kiusaajani sylkivät päin minua ja harrastivat kovaa henkistä väkivaltaa. Tottakai olin tuolloin tosi surullinen ja mietin, kuinka päästä tilanteesta ulos. Vaikeaa oli.. Viettää vuosikausia heidän kanssaan samassa koulussa.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin en edes ajattele heitä kuin ehkä kerran puolessa vuodessa. Ei tuo jättänyt minuun suuria arpia mielestäni. Pari vuotta minulla oli aika heikko itsetunto, mutta olen aina ollut hyvä koulussa ja miesten mielestä kaunis.. Rakensin tosi mukavan elämän, minulla on korkeakoulututkinto ja aviomies jne. En ole katkera enkä oikeastaan edes ajattele heitä pahalla. En tietenkään hyvälläkään. Elämä vain on sellaista, ja uskon että kaikella on tarkoituksensa. Ei omasta pärjäämisestä ole vastuussa kuin itselleen.:) Ja Jumalaan uskon jonkin verran sekä karman lakiin. En tuolloin uskonut, että syy oli minussa enkä edelleenkään usko. Ei kannata märehtiä asioita ja olla katkera.. Siitä tulee vain itselle paha mieli.

itse olen kanssa koulukiusattu. ja en tule koskaan antamaan anteeksi.. ja kiusaajia oli 3-6 .. ja olen vanhemmiten harrastanyt nyrkkeilya, kickboxingia ja judoa karate siitä on jo 10 vuotta ku lopetin nuo. harrastukset. johtuu siitä että täällä loppu vetäjät ja ite ei jaksanut enään vetää , ja nyt olen sitten harrastanut täyspäiväisesti voimannostoa.. ja silloin ku aloitin harrastaa noita itsepuolustus lajeja 17 vuotiaana. ja sitten opin alkoholia käytön.. niin tuli sitten sellaisia tilanteita baarissa.. ja kun näin siellä niitä kiusaajia.. ja mulla oli itse luottamus kohillaa ku treenasin. ja on vieläkin.. niin nen kaverit kuuli että harrastan niin sanovat että anna anteeksi kaikki ollaan kavereita jne.. niin arvatkaan annoinko anteeksi.. no en antanut ja en tullut kaveriksi ja en tule.. teki mieli läjäyttää päin pläsiä ku tiesin että olisin pystynyt kouluttamaan niitä jne.. mutta yhden kerran tuli sellainen tilanne että pahin niistä kouluaikaisista kiusaajista alko kokeilee minua.. ja olin valmis heti. mutta eikö saakelin järjestys mies tullut väliin. ku olin jo laittanut sen maahan.. ja sen pahimman kiusaajan näin sitten seuraavalla viikolla kylillä (hän ei enään asu täällä. ei asunut sillinkaan) niin menin selvinpäin hänen luokseni ja kysyin jatketaanko. hän sanoi. että anna anteeksi kaikki koulu aikainen.. no en tietenkään antanut sanoin sille että haluatko ne kaikki tuskat itellesi mitä olet mulle antanut.. mutta hiullitsin itseni.. ja tuosta viimeisestä on jo varmaan se 6-8 vuotta... ja en tule koskaan säälimään ja antamaan mitään kiusaamista anteeksi koska siitä jää arvet.. jne.. ja vihaan väkivaltaa nykyään ja kaikkea rikollista.. mun mielestä suomeen saisi tulla amerikan tapaiset tuomiot ja se kuioleman tuomio tänne kanssa. suomi on mätä mää.. ja vielä noista koulu kiusaajista suurin osa niitä tulee olemaan aikuisen alkoholisteja ja rikollisia ääliöitä valtion pummeja ja kaikkea pahaa. joita me oikeat ihmiset elätetään.. noissa baari jutuissa voi olla pieniä lisiä ku ne on tapahtunut humalassa. ja kaikkea ei voi muistaa.. :D yhden kerran olen joutunut käyttämään taitojani.. ku puolustin yksinhuoltaja naista. ku joku känniääliö tuli riehumaan. ja koulutin. ja poliisi sano että tämä kyseinen mies on ennenkin riehunut.. jen. varmaan kiittivät mielessä että emni oikeaan paikaan koulutus..

Eipä mennyt hyvin silläkään... siirsi omat kärsimyksensä toiselle.

Mulle kävi niin että sain haudata yhden kiusaajan. ..kaivoin oikein kuopan (satuin olemaan hautausmaalla töissä) ja tampaasin maat kireälle... joten johdan siis 1-0. Vielä on muistaakseni 19 jäljellä... mutta siis olen kuitnekin siis päässyt jo ns. omilleni. Monet noista on tietojeni mukaan pääseet jo koppiin useamman kerran.
Tämä yksi kuoli muuten omaa typeryyttään... kannatti varastaa vene humalassa..

Homma ei parane jos kaikki kiusatut kärsivät vain sisällä.
Jos useampi kiusattu iskis takaas... mitä sitten kävis?

Vaikea sanoa, jos nyt pahin kiusaajani tekisi itsarin niin mitä tuntisin..
Sääliä en tuntisi.. Mutta voisin ehkä ajatella että helppoa ei ole ehkä ollut hänelläkään.

En voi vaan käsittää että monen jätkän voimin käydä yhden tytön kimppuun henkisesti. Ja että poika potkii maassa makaavaa tyttöä. Sori nyt vaan.. Mutta kun en voi käsittää, vaikka pentuja oltinkin. Kuitenkin jo yli 10v, olisi pitänyt jo tajuta.
Äitinsä oli perhepäivähoitaja, kuulin että niitä lapsia oli pakkoriisuttu yms. käytetty hyväksi tämän kiusaajani toimesta ja uskon kyllä aivan täysin.

Nauttisin oikein paljon , ja kusisin haudalle.
Itse olin kanssa koulukiusattu 9-13 vuotiaana. Minua lyötiin ja uhkailtiin 4v melkein joka päivä. Muistan tapauksenkin kun 3 poikaa hyökkäsi päälleni ja minulta lyötiin silmä mustaksi ja potkittiin maassa. Ja uhkailtiin ''että jos menet kertomaan opettajalle niin vanhempi veli tulee toisesta koulusta ja pistää paskat pihalle susta, ja pakotettiin tekemään kaikkea heidän pillinsä mukaan.. Johtuen kai siitä että asuin 25km päässä toisessa kaupungista ja kävin eri paikkakunnalla koulua, tai kun minulla oli pienenä lievä puhevika ja olin ujo.. En ole oikeastaan koskaan tapellut tai jotain pientä on. Kiusaus loppui kun pääsin yläasteelle kotikaupunkihin.. En ole väkivaltainen. Myöhemmällä iällä n.15v. on tullut mielenterveys ongelmia, ja minulta on mennyt luottamus itseeni ja vieraisiin ihmisiin, masennusta, en paljasta kellekkään miltä sisältäni tuntuu, Ja sen takia minulla ei ole ystäviä montaa... Kyllä se minuun on jättänyt jäljet, He pilasivat elämäni. Ja nyt vahempana iällä kun muistelen kiusaajaniani tunnen suurta vihaa.
Ja VOIN kuule luvata jos törmään tulevaisuudessa kiusaajaneihinin , niin en tiedä mitä teen, EN välitä kuule paskaakaan vaikka heistä lähtisi henki, näky ei tule olemaan kaunis. Eli en anna anteeksi heille MITÄÄN palakoon helvetissä.

Katkeruus tappaa sinut hiljaa sisältäpäin. Se on kuin syöpä, jonka annat itse levitä.

Olin koulukiusattu ja keikuin yhdessä vaiheessa pitkään itsemurhan partaalla. Kannoin kaunaa kiusaajilleni... Kunnes jouduin valinnan eteen. Annanko heidän voittaa vai valitsenko anteeksiannon. Hekin olivat vain oman elämänsä uhreja, jotka tuppasivat kusemaan ongelmansa "heikompien" niskaan. Kaikki on anteeksi annettu ja annoin anteeksi varsinkin itselleni. En minä halua kantaa enää tuollaista painolastia selälläni ja olla ikuisesti itsesäälissä.

Arvet pysyvät ikuisesti, mutta olen silti ihmisenä kasvaneempi. Kaikki nämä kokemukset ovat vain oppiläksyjä, jotka kasvattavat meitä ihmisinä.

Minua surettais kiusaajieni kuolema ihan aidosti.
Minä olen antanut anteeksi vaikkei kukaan pyytänytkään. Ei ne pahuuttaan kiusanneet, kai ne tarvi jonku heikomman ollakseen ite vahvempia. Ja ihan hyviä ihmisiä niistä tuli, toivon hyvää elämää heille enkä halua heidän tietävän että asia vaikuttaa minun joka päiväisessä elämässäni varmaankin kuolemaani asti.

Joskus olen miettinyt olisinko ite kiusannut heikompaa heidän asemassaan ja luulen että vaikka pahalta olisi tuntunut niin vastaus on luultavasti että kyllä olisin. Tuskinpa minä raukka olisin uskaltanut ryhmän paineessa olla kiusaamatta. Nyt aikuisena tietenkin uskaltaisin nousta vastarintaan. En siis ole yhtään parempi ihminen.

Hyvä olisi sinun itsesi kannalta, että pystyisit antamaan hänelle anteeksi. Anteeksiantamus voi vapauttaa sinussa myönteistä energiaa, josta sinä hyödyt eniten. Olet myös ainoa, joka siitä eniten kärsii, jos et anna anteeksi. Anteeksiantamattomuus sitoo itseensä paljon energiaa, joka on pois jostakin muusta ihanasta elämässäsi.

Ajattele, me saamme ajatella mitä haluamme, on vapaus valita!!! Jumala kehoittaa meitä antamaan anteeksi, koska hänkin antaa anteeksi meille pahat tekomme. Muiden rankaisemisesta meidän ei tarvitse huolehtia vaan Jumala tekee sen puolestamme.

Koulukiusattu myös miten voi sellaista pelkoa antaa anteeksi jota joutunut kokemaan monta vuotta. Muistan kun yksi kaveri meinas tappaa mut... Oli harrastanut itsepuolustus lajeja ja potkaisi minua päähän multa meni taju kankaalle 2min.. Kiusaajat on täysin mielenvikaisia. Kyllä minä kannatan silmä silmästä metodia.

Jouduin seksuaalivähemmistöjen kiusauksien uhriksi työpaikalla .Silloin, kun niitä on monta yhdessä se on aika sairas yhteisö Pitkien sairaslomien kautta sain siirron muualle ja oloni työpaikalla parani.Ymmärrän hyvin niitäkin jotka tähtäilevät niitä joskus kanamunilla Ehkä hekin ovat kokeneet nöyryytystä

Ihan oikein sille mulkulle. Voit käydä vääntämässä tortun jonakin syysyönä hänen haudalleen. Se helpottaa.

Oma henk. koht mielipide on, että yleisesti ottaen kiusaajilla tms. ei ole kovinkaan hyvä itsetunto, ja monesti kiusaaja saattaa esimerkiksi omaa pahaa oloaan purkaa eri tavoin, kuten kiusaamalla. Joskus kiusaaminen on oire jostakin muusta. Harvoin syy kiusaamiseen on PELKÄSTÄÄN kiusatussa (jos koskaan).
Lapset ovat joskus raakoja toisilleen. En tiedä onko se luonnon tapa kasvattaa pärjäämään elämässä. Erilaisuutta suvaitaan lasten keskuudessa kasvatuksesta riippuen hyvinkin erilailla. Mallioppiminen sekä iso osa kasvatuksesta tulee myös kotoa, esimerkiksi muiden ihmisten kunnioittamisen ja käytöstapojen osalta.
Mielestäni lasten välisen kiusaamisen osalta vastuu on kuitenkin vanhemmilla ja muilla aikuisilla, kuten opettajilla. Vaikka lapsi on vastuussa osittain tekemisistään, on suurempi vastuu kuitenkin heidän kasvattajillaan ja holhoajillaan. Siinä missä vanhemmilla on vastuu luoda turvaa ja rakkautta, on heillä vastuu myös opettaa pärjäämään elämässä, suojella ja tukea lasta, sekä kasvattaa "oikeaan" suuntaan. Lapsi ei ole riittävän kypsä tekemään oikeita ratkaisuja kaikissa tilanteissa itsensä puolesta. Sekä kiusattujen että kiusaavien lasten kasvattajat ovat täten vastuussa lasten pahoinvoinnista ja käytöksestäkin. Terveellä itsetunnolla varustetulla ei mielestäni ole tarvetta kokea muita itseään huonommiksi, kärsiä kateudesta jne jne.

Uskon että tunteesi ovat osittain oikeutettujakin. Valitettavasti ne samalla kertovat siitä, ettet mahdollisesti ole pystynyt käsittelemään läpi kauan sitten menneitä tapahtumia. Suru ja katkeruus kalvavat osittain yhä, ja mahdollisesti haittaavat jopa elämääsi? Anna anteeksi itsellesi. Olit lapsi, eikä sinulla vielä välttämättä kehityksellisesti tuolloin ollut riittäviä sosiaalisia taitoja käsitellä kyseisiä asioita. Valitettavasti joskus kyseisen kaltaiset tapahtumat saattavat jättää "jälkensä" (eräänlaisen trauman) lapsen psyykeen ja vaikuttaa täten esimerkiksi itsetunnon kehitykseen. Mikäli et vieläkään koe olevasi onnellinen, suosittelisin ottamaan yhteyttä johonkin ammattilaiseen, joka pystyy auttamaan käsittelemään tuon avuttomuuden tunteen, selviytymään siitä ja "paranemaan" onnelliseski.

"Syrjitty, varsinkin. Olin jatkuvasti yksin. Sain jatkuvasti tuntea, etten ole pidetty. Ettei minulla ole ihmisarvoa. Etten oikeastaan edes ole olemassa."

Tämä kuulostaa juuri sille mitä pelimiehet /miehet tekevät naisille. :(

Joukkokiusaaminen ja älytön työnteon häirköinti ja vieläpä yhtä vastaan työpaikoilla on rikollista toimintaa. Näin oli aikoinaan myös Kuopion Atrialla ryhmäurakassa. Olin pakotettu irtisanoutumaan,muuten olisin menttänyt terveyteni.Voi helvetti mikä työyhteisö, en paremmin voi sanoa. Työnantaja oli kyllä hyvä, mutta työn organisaatiossa paljon puutteita.
Nyt pian savolaisänkyrät pääsevät ihaniin matkakatöihin Kauhajoelle. Tosin pahimmat kiusaajat lienevät jo jossain "putkessa." Sitä saa mitä tilaa. /D

Sen mitä tuntee sen tuntee. Niitä ei kannata miettiä. ei varsinkaan kun ne ei enää ketään kosketa. ne on sinun ja hänen välinen asia. On asioita joita ei voi sopia. ja muille eine kuulu yhtään.

Oikeus on tuntea jopa vihaa mutta anna elämän voittaa nauti jokaisesta päivästä.Minäkin tiedän mitä on syrjittynä oleminen.

Voi kristus mitä lässytystä! Olin myös koulukiusattu, mutta en ole antanut asian häiritä elämääni, en silloin nuorena enkä varsinkaan nyt aikuisena. On oikeastaan aika huvittavaa lukea näitä juttuja, siitä kuinka se paha kiusaaja on pilannut koko elämäni... :) Ottakaa nyt hyvät "kiusatut" itseänne niskasta kiinni ja menkää elämässänne eteenpäin!!!! Mikäli märehditte omaa surkeuttanne loppuelämän ajan, niin eikös se "suuri paha kiusaaja" ole onnistunut juuri niinkuin halusikin...?
Se ettei kiusattu välitä hevonkettua siitä mitä on joutunut kokemaan, on pahinta myrkkyä niille säälittäville reppanoille, jotka pönkittävät surkeaa egoaan kiusaamalla. Kiusaajat ovat paskahousuja!!!! Haluatteko te kiusatut olla myös samankaltaisia ruikuliperseitä???

t. Terveellä itsetunnolla varustettu kiusattu ;)

On oikein hyvä, että kirjoittelet tuntemuksistasi. Noin se asia menee, olet täysin oikeassa. Se, että sinua kiusattiin johtuu niistä muista läsnäolijoista, niistä jees ihmisistä jotka eivät ota kantaa asioihin omalla käytöksellään. Hyvä esimerkki yritysmaailmasta on Nokia jonka Ollila tappoi, ja josta hänelle maksettiin vielä hyvät tapporahat.

Vielä 15 vuoden jälkeenkin vatvoo mielessään koulukiusaamista, silloin kannattaa jo hakeutua terapiaan.

Itse olin yläasteella ns. erilainen nuori. Silti minua ei kiusattu. Miksi toisia erilaisia kiusataan ja toisia ei, siinäpä kysymys.

anteeksi anto on ainoa lääke,muuten se kaveri vielä kuoleman jälkeekin kiusaa sinua,paha saa palkkansa

Paha saa palkkansa ja se on OIKEIN!

Itteäs sinä vahingoitat anteeksiantamattomuudella, et kiusaajaa, elossa olevaa tai kuollutta. Voit valita katkeruuden ja jatkuvan epävarmuuden ihmisiä kohtaan tai hyväksyä tilanteen ja antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Jokaisen oma valinta.

Olet oikeassa. Taisi vainaja olla himokiusaaja, kun kiusasi itsensä hengiltä.
"Opiksi pojalle, kun jokeen hukkui." Sanoi pohjalainen isäntä ikävän tahtuman jälkeen.

Moi! Olen kolmen lapsen äiti- sanosin näin että ---,jos olet jo huolissa siittä mitä tapahtu olet hyvä ja kaunis sielu! Se mitä kävit läpi oli vain " opetus läksyjä"

Minäkiin kävin paljon alistus kokemusta, olen itkenyt ja yhden kerran tuli vain sydämmestä ajatus: että minä pelkään. se sano että ota korvista kiini ja sano että olet rakas itselle, luota oman arvonssa ja usko ....että kuka on viimeinen ihmisille se on ensimmäinen Jumalalle!

Vie kukat haudalle ja kerro hänelle kaikki ja jatä se sinne.
Sinä jatkat elämää, ja et koskaan ole kiusaja?!

Sinulla on oikeus olla antamatta anteeksi, mutta kiusaatko sillä vain itseäsi, kantamalla sitä mukanasi.
Kiusaajakin saattaa olla kiusattu, mutta panee vahingon kiertämään, sitä osoittaa sekin, että on tehnyt itsarin
Häntä on kiusattulapsesta asti, ja jossain vaiheessa ymmärsin
tuon kiusaamisen prosessin, enkä sen jälkeen kiusaantunut kun kiusattiin, ja siitä tuli minun vahvuuteni elämässä.

Työnantajan edustaja ja jotkut työntekijät kiusasivat häntä työpaikalla, jotta kiusaantuisin jaottaisin lopputilin, mutta tuloksetta.
Työnjohtaja jäätyään eläkkeelle tuli pyytämään anteeksi,että hänet määrättiin ylemmältä taholta tekemään niin, sanoin että olet saanut jo aikoja sitten sen anteeksi.
Elämässäni olen oppinut,että kun ei ole mitään eikä kukaan, niin ei voi kiusaantuakkaan kun kiusataan

Paljon tärkeämpää kuin kuin anteeksianto, on ettei synny anteeksiannettavaa, sillä siinä on elämän ihanuus
Jos kukaan ei loukkaantuisi kun loukataan, niin maailma olisi ihan toisenlainen, niin ei tarvitsisi hakea loukkukselle kostoa, sillä se aina viimekädessä johtaa väkivaltaan ja sotiin

Kiitos elämälle sain siltä paljon

Sama juttu täällä! Koulussa oli yksi poika joka kiusasi ja kävi käsiksi.
olin varmaankin koulun ainoa joka ei surrut kun tämä kyseinen poika
teki itsemurhan kun aloitti 7. luokan. Tunsin itseni vähän oudoksi kun en osannut
surra vaan oloni oli enemmänkin iloinen ja helpottunut kun en joudu itse enää
yläasteelle hänen kiusattavaksi.
Asiasta on jo 20vuotta ja olen edelleen samaa mieltä. Että siitäs sai ansionsa mukaan.

Mä toivon joka päivä että kiusaajani kuolisivat kauheimmalla mahdollisella tavalla mitä ihminen voi kuvitella.
Mun elämä on tuhottu loppuiäksi. Miksi en saisi toivoa kiusaajien kuolemaa?

Koet aivan oikeutetusti pientä voitonriemua siitä, että kiusaajasi sai kokea loppunsa. Voitonriemusi on vain tunne, jolle et mitään voi. Mielestäni olet vain rehellinen, koska uskallat sen tunteen myöntää meille muille. Sitähän se ihmiselämä on, että uskallamme kokea erilaisia tunteita. Ne, mille jotain voimme, ovat teot muita ihmisiä kohtaan. Kiusaajallesi et ole kuitenkaan mitään pahaa tehnyt, joten ole rauhassa ja vapaa.

Yhden kiusaajani äiti kuoli. Olin pahoillani äidin puolessta, mutta NAUTIN kiusaajan kärsimyksistä. Sama juttu, kun toisen kiusaajani sisko kuoli. Älä tunne syyllisyyttä -ei suakaan kohtaan tunnettu myötätuntoa.

Voit ehkä lohduttautua sillä ajatuksella, ettei vika ollut sinussa itsessäsi. Jos kiusaajasi myöhemmin teki itsemurhan, niin luultavasti hänelläkin oli alusta alkaen paha olla ja purki sitä sinuun. Yleensä siinä käy niin, että hiljaiset ja herkemmät yksilöt joutuvat silmätikuiksi koulun penkillä.

No, vittumainen tyyppi oli mutta onpahan nyt kuopattu eikä mielestäni auta olla katkera. Käy vaikka sylkäisemässä hautakivelle jos helpottaa.

Niin ja mitä väliä sillä loppupeleissä on, minkälaisia tuntemuksia sinulla itselläsi on kuollutta ihmistä kohtaan? Saathan sinä ajatella ko. henkilöstä mitä haluat, hyvänen aika. Oma isoisäni kuoli 20 vuotta sitten, ja tuntuu siltä ettei faija ole vieläkään antanut sille anteeksi koska tämä juopotteli ja käyttäytyi väkivaltaisesti omia lapsiaan kohtaan. Eikä luultavasti tule koskaan antamaankaan anteeksi. Tai tiedä häntä.

mitähän jos unohtaisit se vahingon ja olisit vain iloinen kiusaajasi puolesta sillä kuolema on perimmältään sama kuin syntymäkin- siis uusi alku ja mahdollisuus. on hyvä että tutkit itseäsi ja tunteitasi ja harjoittelet irtipäästämistä menneistä- elämä ei kulje taaksepäin. tsemppiä sulle

kiusaajilleni liian lempeä rangaistus. Jos kuulisin, että joku hullu sarjamurhaaja on raiskannut, kiduttanut ja murhannut minua kiusanneet olisin tyytyväinen ja onnellinen. (Tietenkään en oikeasti hyväksy mitään tuollaista, mutta......)

Aivan ymmärettäviä tunteita sinulla ja täysin inhimillisä.

Ihan turha kai sivusta edes sanoakaan, koska ei psyykeltään niin sairaat ihmiset, jotka toisille jopa kuolemaa toivovat nettiteksteissä, kuitenkaan varmaankaan ole pätkääkään kiinnostuneita siitä, ettei sairaita anonyymivihatuotoksia haluaisi kukaan empatialtaan terve edes netistä lukea; sitä, että en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi Suomi24 jopa etusivun avauksissaan sallii häiriintyneeseen ilmaisuun kannustavat tekstuaaliset avaukset...

Ketä ja mitä tahoja palvelee se, että tämä Suomi24 on täynnä pelottavan sairasta ilmaisua julkisilla palstoilla, kaikki palstat vastenmielisiä tekstejä täynnä? Onko tämä Suomi24 kenties jokin kanava ilmaisuun sen sortin häiriintyneille tekstikirjoittajille, jotka jos eivät saisi sairauttaan netissä muuten ilmaista, kenties vaihtoehtoisesti olisivat kirveiden kanssa kadulla vaiko mitä, ja miksi Suomi24:n ylläpito ei puutu asiaan, jossa jokin häiriitynyt alakulttuurinen sosiaalisessa mielessä marginaaliporukka(ko?) viettää ns. omaa hubaansa kaikki päivät näillä palstoilla keskustelukykyisten kirjoittajien kustannuksella ja ylipäätään häätäen kaikki keskustelukykyiset pois?

En tiedä mitä sairaita saatananpalvojiako(?) tai kaheleita tällä Suomi24- foorumilla on, mutta kyllä psykiatriseen hoitoon kuuluisi jokainen anonyymi kirjoittaja, jotka kirjoittelee haudalle kusemisjuttuja tai muuta väkivaltaa nettiin...

Sairasta, että tuollaisia vihajuttuja on etusivulle nostettuna. Ja jos muka ihan todella joku koulukiusaaminen on jollekulle auheuttanut niin syvän kaunan, että oikein elämänsä pitää omistaa yksittäisten ihmisten vihaamiseen, niin suosittelen arvon anonyymia keskustelun avannutta ottamaan vaikkapa puhelinluettelon käteen ja etsimään sieltä oikein pätevien psykiatrien yhteystietoja, jotka voisivat auttaa sinua kieroutuneessa vihassasi joka ei ole tervettä tai jos rahasi eivät riitä omakustanteiseen psykiatriin, ottamaan vaihtoehtoisesti yhteyttä sosiaalihuoltoon ja kertomaan, että sinulla on huono olo. Muuta en osaa muuta sanoa, kun en kirjoittajien persoonista mitään tiedä.

Et ole ajatuksinesi yksin!
Varmasti suurin osa kiusatuista ajattelee noin ja ymmärrän hyvin miksi.
Itseäni kiusattiin koulussa kauan, kauan sitten ja yhä vaikuttaa heikkona luottamuksena muihin ihmisiin jne.
Tunnen myös jonkinlaista sääliä kiusaajiani kohtaan. Ja kuten aloittajakin, niin sitähän tilasi ja sai tuntemuksia.

Aika on kuitenkin parantanut pahimmat vihantunteet pois ja osa kiusaajistani jopa tervehtii nykyisin.
Ilmeisesti oma tunto alkanut kolkuttaa tai elämä opettanut?

Yhtäkaikki, kiusaamiseen tulisis puuttua, toisin kuin niin usein siihen ei uskalleta tai viitsitä puuttua.
Kymmeniä vuosia vanhemmat opettajat eivät siis välitä, tai vain uskalla!
Tälläiset opettajat eivät ole mielestäni alkuunkaan kelvollista materiaalia opettajan virkaan.

Yksin kymmentä vastaan kun kukaan ei puutu on mahdoton yhtälö, mutta valitettava osa yhteiskuntamme nurjaa puolta toisin sanoen.

Opettajakoulutuksessa tulisikin panostaa entistä enemmin tarpeettoman kiusaamisen poiskitkemiseen. Samalla koko koulujärjestelmää tulisi uudistaa raskaalla kädellä, niin, että jokaisella olisi hyvä olla, ja mahdollisuus rauhalliseen oppimisympäristöön.
Valvontakameroita ja koulutettuja valvojia voitaisiin soveltaa koulukiusaamisen poiskitkennässä varmasti myös erittäin tehokkaasti, mutta kuka tuonkin maksaisi? Niinpä. Köyhä veronmaksaja tietysti.

Hullua, miten raha pyörittää kokonaista planeettaa.

Riippu ehkä siitä, että milläistä tämä kiusaaminen on ollut. Minun naaman tämä
hirviökiusaaja pesi lumella, talvipakkasella useita kertoja, että iho ei kestä tänäkään päivänä kylmää, koska jäätyi pitkän kotimatkan aikana.

Olin tuolloin ekaluokalla ja ujo kuin mikä, mutta sain kerrottua isälle tuosta
ja siihenaikaan 60 luvulla vanhenmatkin antoi tukkapöllyä ja piiskaa lapsilleen.
Ei ollut tätä nykypäivän hyssyttämistä.

Isäni meni tämän kiusaajan kotiin ja sanoi, että jos ei kiusaaminen lopu, niin tulee tupenrapinat. No se lopui.

Täytyy kuitenkin sanoa, että inhosin, vihasin ja kiersin kaukaa tämän
tyypin. Isonpana jopa suunnittelin kostoakin, mutta onneksi se jäi tekemättä.

Tuo kiusaaminen on tapahtunut, kun olette olleet... vielä ala-asteella ja lapsia. Itsekin jouduin kärsimään ala-asteella luokan poikien kiusaamisesta, ja se vaikuttaa vielä yli 20 vuotiaanakin elämääni. Arastelen, ujostelen ja ahdistun hirveästi kaikista sosiaalisista tilanteista. Olen myös entistä enemmän väsynyt. Ala-astetta enemmän vaikutti ehkä ammattikouluaika, jossa oli yksi kiusaaja, jota oikeasti pelkäsin. Osasi todella lytätä itsetunnon erilaisilla henkisillä ja fyysisilläkin asioilla. Kun tavoistani jyrkästi poiketen (tunnollisena) jäin muutaman kerran kotiin kun en vaan uskaltanut, halunnut mennä kouluun sen yhden äijän takia, silmät turvonneinan itkemisestä, niin siitä tuli siten vanhempieni toimesta ihan kunnon selvitykset koululla. Kun olivat nuhdelleet tätä sälliä, niin tämä ilmoitti heti luokkaan tullessa tappavansa sen paskiaisen, joka hänestä on kielinyt. Tuli sitten pöydän päälle istumaan ja naljailemaan, kyselemään että minäkö se olin. Muutenkin tönimistä sun muuta oli. Sitten kun kuraattori ja ryhmän ohjaaja pakotti menemään kuraattorin huoneeseen ja se kiusaajakin istui sielä pöydän toisella puolella, voi että tunsin itseni niin huijatuksi, en ikimaailmassa olisi halunnut vastapäätä tuota hirviötä. Siinä sitten painostuksen alla pyysi anteeksi. Kuraattori valitteli, että poikaraukka on ollut peruskoulussa kiusattu ja nyt sitten itse tullut kiusaajaksi. Liekkö kosti minulle sen kaiken mitä itse oli kiusaamisen uhrina kokenut? älytöntä. Tuon tapaamiskauhusession jälkeen koko luokka hiljeni ja olin kaikille, ihan kaikille kuin ilmaa viimeiset kaksi opiskeluvuotta. Tuohan sattuin kun olin 15-18 vuotias.

En enää nykyään niinkään ole katkera tai vihainen niille alakouluajan kiusaajille, hehän olivat vaan ajattelemattomia pieniä lapsia silloin. Katkeruus painottuu siihen amiksen kauhuaikaan. Pitäisi silti kyllä saada itseä niskasta kiinni ja hommata apua jostain tähän iänikuiseen katkeruuteen ja masennukseen. En vaan uskalla mömmöjä hakea mistään, pelkään niitä. Ottaisiko kukaan lääkäri edes tosissaan, olen niin hirveän huono puhumaan ja kertomaan asioita. Joskus vaan nuo itsemyrha-ajatukset tulee liian voimakkaina, vaikkei kokeiluasteelle vielä ole mennytkään. On niin helkkarin kova pää, pakko vaan yrittää eteenpäin vielä. Katsoa minkä verran jaksaa enää.

Kiusaajat pitäis kiduttaa hitaasti ja tuskallisesti hengiltä. Sen he ansaitsis enkä tuntisi mitään empatiaa siinä tilanteessa.

Anteeksi on vaikea pyytää. Sinulla on oikeus tunteisiin, mutta eikö olisi aika unohtaa ja jatkaa eteenpäin
Systerin tyttö oli koulukiusattu.. aikuisena törmäsi kiusaajaan. Anteeksipyyntö tuli ja tämän kiusaajan mieltä oli vaivannut vuosikaudet kouluaikaiset tapahtumat.
Minuakin kiusattiin.. eräs muutaman vuoden vanhempi Marja-Liisa. Ikuisesti muistan nassun, mutta mieltä se ei ole vaivanut sen koommin kun hän koulusta lähti.
Kiusaus lähtee yleensä siitä että kiusaajalla on huono olla..johonkin herkempään pitää patoutumat purkaa.

Kun poltat esim. kätesi johonkin kuumaan, et tee samaa toisten.
Psyykkinen itsesuojelu refleksi? Käsi paranee muisto jää.

http://www.terve.fi/terveyden-abc/vanhempien-ero-vaikuttaa-miehiin-kohtalokkaalla-tavalla
"– On mahdollista, että altistuminen vanhempien eron aiheuttamalle stressille voi muuttaa miesten tapaa reagoida stressiin koko loppu elämän ajan, he spekuloivat."

Vain nimenomaan itse kiusanneet jatkavat kiusattujen vähättelyä, käskevät antaa anteeksi ja unohtaa...

Ymmärtäkää nyt heitä: HEILLÄ OLI paha olla..

Lapsella ei ole elämänkokemusta ja KAIKKI kokemukset kasvattavat heitä tulevaan elämään.

Kuvaava ilmaisu on:
- lapsi on kuin kirjoittamaton kirja..
Lapsella ei ole mitään muuta kokemusta tai tietoa juuri siitä tilanteestaan ei aina edes sanoja kertoakseen mitä on tapahtunut vain suru murhe ja pahamieli.

Monella on vielä taakkana omaperhe; isienpahat teot jotka kostetaan heidän lapsilleen aina kolmanteen ja neljänteen polveen..

Valitettavasti lapsen oikeuden mukaisuuden käsitys ei kiusaamisessa tai pahoinpitelyssä katoa, kohtaamansa vääryyden tunnistaa ja ymmärtää se ansiottomuuden.

Usko oli ruoska jolla alistettiin heikompia lähimmäisen rakkauden nimissä.

oikein teet ole iloinen vaan.. itse toimisin samoin entisenä koulu kiusattuna.

Mäkin sain vajaa vuosi sitten tietää että entinen kiusaajani on kuollut. En tuntenut mitään kun sain tietää. En edes ollut kamalan yllättynyt.

Mietin sitten niitä vuosia sen jälkeen kun välimme (olimme jonkinlaisia kavereita) menivät poikki. Murehdin sitä miten ilkeä se oli ollut mulle. Mutta sitten sainkin tietää sen kuolleen muutama vuosi sitten. Muutama vuosi kului murehtimiseen. Se tyyppi on kuollut!

Opin sen että pitää vain tarttua hetkeen, ja elää hyvin. Menneitä kukaan ei voi muuttaa, entiset kiusaajat voi kuvitella ulosteviemäriin ja sitten vain voisi elää onnellisesti. Siten kiusaajille pahiten vittuillaan: elämällä hyvin.

Minkälaista kiusausta? Aika järkyttävää on saanu olla jos 15 vuoden jälkeen vaivaa. 10 vuotiaat on vielä muutenkin lapsia.

Tosin kaikkihan me kuolemme ajallamme.

ne todellisuudessa ovat. Tämä kiusaaja oli oma itsensäkin vihollinen, kun riisti jopa itseltäänsä hengen, joten ei mikään kumma että hän kiusasi sinua, ja sai sinut tuntemaan että sinulla ei ole ihmisarvoa. Kaikkea sitä mitä häneltä itseltään puuttui.
Joten kehotan sinua unohtamaan ja kehittämään itseäsi, vahvaksi aikuiseksi. Tommonen ihminen joka on jopa oma itsensä vihollinen ei ole sen arvoinen että edes ilotset taikka tunnet mitään hänen kuolemasta. Hyvästi vain. Toivotan sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Romani nainen

Herää yks pienenpieni kysymys, siis sellanen että ne jotka täälä toitottaa sitä että anna anteeksi ja unohda kaikki sillä kiusaaja on sitä tätä ja tota. Se kysymys olis ihan juuri niille jotka yllä mainitusti toitottaa ja nyt itse kysymys, oletteko itse ollut sekuntiaka kiusatun roolissa ja tiedättekö oikeasti sitä seikkaa että kiusattu sattuu kärsimään kiusattuna olemansa roolista joko masennuksesta, persoonallisuus häiriöistä, mielialahäiriöistä tai muista lukemattomista sairauksista jotka tasan tarkkaan haittaa kyseisen ihmisen elämää todella pahoin, toisia ehkä vähän vähemmän, mut haittaa silti tavalla tahi toisella
Mielenkiintosta kuulla sellasten suusta jotka ei kyseiseen asemaan ole päätynyt että anna anteeksi ja unohda kun miten ihmeessä voit unohtaa asian jonka johdosta sairastat kas kun se sairaus muistuttaa jok´ikinen päivä siitä mistä se sairaus sai alkunsa.
Itselläni osittain kiusaamisen johdosta ja osittain juoppo vanhempieni ansiosta sairautena on kaksisuuntainen mielialahäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö ja paniikkihäiriö joiden olemassaolosta todellakaan en iloitse. Joudun syömään lopun elämääni psykoosilääkkeitä ja käymään psykoterapiassa koska näiden sairauksieni johdosta myös oma elämäni on mennyt täysin perseelleen, ja anteeksi en koskaan tule kenellekään osapuolelle antamaan ikävä kyllä.
Mut siis takasin siihen kysymykseen, vastatkaa rehellisesti jos osaatte :)

Aika hyvä ketju. Jokainen, jolla järjen valo valaisee edes vähäisessä määrin, huomaa kommentit läpi lukemalla, että kiusatut eivät ole yhtään sen kummoisempaa sakkia kuin kiusaajansakaan. Samaa skeidaa, vihaa, katkeruutta ja negatiivista asennoitumista molessa osapuolissa.

Jotta kenellä on varaa sanoa mitään tai heitää sitä kuuluisaa ensimmäistä kiveä. Jos olette aikuisia, niin kannattaisiko alkaa funtsimaan - oikeesti. Kommenttien asennemaailma kertoo surullista kieltä; iästä huolimatta aikuisuudesta ei ole mitään tietoa eikä käsitystä.

Onneksi jossain välissä on ymmärrystäkin, "fullmoon" ja jokunen muukin, joka on keksinyt elämä-nimisestä aiheesta olennaisia asioita.

Aloittajalle:
Saat tuntea juuri niin kuin tunnet. Kunhan et anna heidän pilata enää minuuttiakaan nykyisestä elämästäsi! :)
Itse kuulin vuosia sitten, että minua 13-vuotiaana seksuaalisesti hyväksikäyttänyt ja raiskausta yrittänyt jätkä oli kuollut, ilmeisesti oman käden kautta.
Miltä tuntui? Helpottuneelta! Pelko törmätä häneen jonakin päivänä katosi. Kivi putosi sydämeltä. Tyytyväiseltä, huojentuneelta, vapaalta! Että enää ei tee samaa kenellekään muulle, eikä voi enää ikinä tehdä minulle mitään. Ei voi levitellä minusta paskajuttuja, kuten teki silloin.
Minusta tuntui silloin, että tuo asia oli vihdoin loppuunkäsitelty ja voisin kuopata koko jutun. Olen sen jälkeen kävellyt kevyemmin askelin. Minä olen täällä vielä, elossa - voin vielä tehdä jotain kanssaihmisten ja eläinten auttamiseksi, tukea toisia, nauttia elämästä, rakastaa. Se ihminen ei voi pilata minulta enää minuuttiakaan. :)

Palakoot helvetissä vitunko väliä jokainen tekee tietoisen valinnan vaikka olisi mukula,teini tai aikuinen tärkeintä nyt vain on että hyväksyt tämän tai jonkun toisen vastauksen nimittäin niin kauan kun jankkaat asiaa et saa siltä rauhaa kuollut parempi niin so fucking what.Totta kai maailma on täynnä näitä uikuttajia jotka tuomitsee sut tollasten perusteella mutta maksaako he sun verot?sun laskut?tekevätkö he sun eteen mitään? EI eivät tee joten miksi olla kiinnostunut heidän mielipiteistä katsos minulla on tapana sanoa "Maailmassa on 7 miljardia ihmistä en voi mielyttää kaikkia" ei se sinusta tunteetonta tee tai huonoa ihmistä.

Ei Jumalakaan kiellä suuttumasta ,vaan pitkää vihaa pitämästä!
Et silleen..

Kyllä itsemurhaajalle tulisi kyetä antaa anteeksi, oli hän sitten tehnyt mitä tahansa.

Jeesus näitä jokapaikan kestomarttyyreitä, milloin on koulukiusattu, milloin on narsisti "pilannut" koko elämän ..

Haloo, tapahtumista on reilu toistakymmntä vuotta, ja lapsuuden kiusanhenkikin on jo ollut kuollut pari vuotta!

Jos joku sinun elämäsi pilaa, niin kyllä se olet tässä vaihessa ihan sinä itse.

Anteeksiantaminen, katkeruus tai viha edustavat oikeuskäsitteitä. Kiusaajasi varmasti halusi luoda sinusta oikeudenmukaisen ihmisen joka kostaa hänen puolesta yhteiskunnalle sen vuoksi että hän oli pelkuri eikä uskaltanut tai osannut luoda maailmasta parempaa. Usein kiusaajat kiusaavat sen vuoksi että heillä on siihen mahdollisuus. He syyttävät muita ihmisiä siitä että muut ihmiset eivät ole luoneet järjestelmää joka estää kiusaamisen. Ihmiset jotka käsittelevät elämää vahvasti oikeuskäsitteiden kautta, elävät oikeuskäsitteiden kautta. Heistä saattaa tulla äärimmäisiä oikeuden edustajia jossa tartutaan pienimpiinkin virheisiin tai sitten he osoittavat pahuuden kautta sen että muut ihmiset eivät välitä oikeuskäsitteistä ja tuovat julki muiden ihmisten pahuuden aiheuttamalla muille ongelmia sen vuoksi että laki sallii tämän.

Jos käsittelet kiusaamistasi oikeuskäsitteiden kautta, on kiusaajasi onnistunut tehtävässään ja hän on luonut sinusta sellaisen ihmisen millaisen hän halusi sinun olevan.

"Voinko mä enää olla edes katkera?"
"Mutta osa on edelleen sitä mieltä, että siitäs sait"

Voit olla katkera, vihainen tai antaa anteeksi ja unohtaa asian tätä kautta, mutta ilmeisesti haluaisit jonkinlaista ymmärrystä sen suhteen miksi kiusaaja on toiminut miten hän on toiminut. Useimmiten kiusaajien vanhemmat ovat välinpitämättömiä lapsen tulevaisuudesta ja sallivat lapsen toimia siten miten he haluavat tai sitten lapsen vanhemmat ovat äärimmäisen pikkutarkkoja oikeuskäsitteiden suhteen. Kiusaajat ovat huomanneet pääsevänsä helpolla jos he valehtelevat vanhemmille ja esiintyvät vanhempien edessä kilttinä lapsena, mutta kaverien seurassa he saattavat olla aivan muuta. Kenties kiusaajasi olisi halunnut paremman maailman missä valehtelu estetään tavalla tai toisella koska se johtaa ongelmiin. On mahdollista että kiusaajasi teki itsemurhan sen vuoksi että hän oli ajautunut valheiden kautta ongelmiin eikä kestänyt häpeää mitä olisi koitunut siitä jos hän olisi joutunut myöntämään muille ihmisille valehdelleen.

Jos haluat löytää syyllisen kiusaamiseesi, mene kysymään kiusaajan vanhemmilta millaisia ihmisiä he ovat. Todennäköisesti he eivät myönnä omaa virheellisyyttään sen suhteen että he eivät ole osanneet kasvattaa lastaan oikein. Kiusaaja on itse ollut uhrin asemassa eikä ole ymmärtänyt miten elämää tulisi elää. Toisaalta samoin kiusaajan vanhemmat jos he ovat hankkineet lapsia yhteiskunnan paineiden vuoksi. 20-50 vuotta sitten ihmisiä arvosteltiin sen mukaan ovatko he perheellisiä ja koska perheellisiä pidettiin vastuullisina ihmisinä, hankkivat useat ihmiset lapsia jotta heitä ei syrjittäisi. Todellinen syyllinen löytynee siis yhteiskunnasta sekä yhteiskunnan moraalikäsitteistä. Vanhemmuus ja lasten hankkiminen ei tee ihmisestä parempaa, pikemminkin pahemman jos ihminen ei tiedä miten lapsia tulisi kasvattaa. Toki myös muu yhteiskunta vaikuttaa ihmisen kasvamiseen, aivan kuten kiusaajasi on vaikuttanut sinun elämääsi. Sinun vanhempiesi olisi pitänyt tietää kiusaamisen vaaroista ja siitä kuinka se tuhoaa psyykkeesi. Itsekin olen ollut kiusattu ja onhan tämä ihan mielenkiintoista pohtia mikä saa ihmisen vahingoittamaan syyttömiä ihmisiä. Kiusaajat kun yleensä valitsevat uhreiksi ne jotka ovat täysin viattomia heidän omaan pahaan oloon. Kenties kiusaajat katsovat että hiljaiset ja rauhalliset ihmiset ovat yhteiskunnan fiksuja ihmisiä, mutta kiusaajat asettavat heidät omassa arvoasteikossaan niin korkealle että he alkavat vihaamaan näitä rauhallisia ja hiljaisia ihmisiä jos he eivät tee yhteiskunnan ongelmille mitään. Tämä on tietysti spekulointia, mutta tältä se on vaikuttanut omien kiusaajieni kohdalla. Ne jotka ovat toimineet minun kiusaajina, ovat vihanneet minua sen vuoksi että tietyt ihmiset ovat arvostaneet minua, mutta myöhemmin hekin ovat arvostaneet minua, mutta ainoastaan jos minä korjaan heidän elämään liittyvät ongelmat. Tosin nämä kiusaajat ovat hyvin harvoin suostuneet puhumaan omista ongelmistaan minulle. Käytännössä kiusaajat eivät siis ole osoittaneet arvostusta minua kohtaan, mutta he ovat kyllä keskittyneet minun kiusaamiseen sen vuoksi että minä en ole kiusannut takaisin enkä ole vahingoittanut heitä kuten monet muut.

Rehellisesti. Olet heikko ja surkea ihminen. Minuakin kiusattiin ties kuinka kauan. En silti toivoisi kenenkään kuolemaa. oikeastaan hyväkin että minua kiusattiin. Minusta tuli vahva. Periksiantamaton.

Ei kannata olla katkera,itsesi vuoksi. ja kuten osa sinusta jo sanookin: siitä sait.

hänen palkkansa tässä elämässä tuli jo, tuon koulukiusaamisen vuoks. karman laki nääs.

Nyt kannattaa vaan mennä eteenpäin, ja ajatella että olit vanhempi kun tämä kiusaajasi.

Harmi, jos on kiusattu joskus, mutta se että ei voi antaa anteeksi edes 15 vuoden päästä tapahtumista kyllä vaikuttaa kyllä pahalta sinussa. Tosin vaikea kiusaaminen voi johtaa juuri tuollaiseen. Kiusaamiseen ei tietty ole ikinä kenelläkään oikeutta, mutta itsestä se on paljon myös kiinni ja siitä minkälaiseen perheeseen saa syntyä ym.

Jotta voit antaa anteeksi ja elää ilman katkeraa omaa tuntoasi loppuelämän tulee sinun ottaa vastaa Jumalan Pojan Jeesus Kristuksen sanat. Hän antaa sinulle kaikki pahat tekosi anteeksi! Mieti mitä Jeesus tekee, hän antaa kaikkien maailman ihmisten synnit anteeksi, jotka uskovat häneen ja haluavat antaa elämänsä hänen käsiinsä!

Kannattaa muistaa:
"Annan minulle anteeksi syntini kuten minäkin annan niille jotka minua vastaan ovat rikkoneet"

Jeesus on Herra! Hän on vapauttajamme!

Kiusaaja ei mitään ymmärtämistä tarvitse, hänellä on vain yksinkertaisesti paskamainen luonne. Kerran kiusaaja on aina kiusaaja, sellaiset tyypit pitää panna ojennukseen. Aika usein kiusaaja on niin tyhmä, että ei tajua edes mitä tekee, sitten on nämä narskut ja asperkerit, jotka eivät tule koko elämänsä aikana paremmiksi.

Narskuilla kuitenkin menee hyvin, heitä on nimitetty meidänkin kaupungissa runsaasti johtaviin asemiin. Kaikki työntekijät tietävät mistä on kysymys ja kärsivät, mutta irti heitä ei sanota, vaan terrori ja kiusaaminen jatkuu.

Sääli on sairautta. Jos kaikkia pitäs aina olla säälimässä, miten voit elää omaa elämääsi?

idiootti vähemmän tällä planeetalla on aina hyvä asia. Yksi kerrallaan, jos on pakko...
Kyllä siitä saa iloita meidän kaikkien puolesta.

Vääryyksiä voi olla hankala antaa anteeksi, mutta Jumala voi siinä auttaa. Se on lopulta valinta-asia. Eri asia jos haluaa pysyä katkeruudessa ja uida vihan tunteissa, mutta ainoa jolle ne ovat taakka olet sinä itse. Anteeksianto vapauttaa. Sulla on täysi oikeus kuitenkin tuohon vihaasi, ja katkeruuteen, mutta Jumala mittaa ihmiselle samalla mitalla kuin hän muille. Katso vertaus miehestä jolle annettiin paljot velat anteeksi, ja joka kävi sitten lähimmäiseltään kynimään vähiä saataviaan.

Niille jotka haluavat laittaa ateistisoopaa perään: Suksikaa suolle harjoittamaan uskontoanne. Minua ei kiinnosta.

Omalla tavallaan, sinulla on oikeus vihaan ja iloon. Ymmärrän nimittäin tuskasi, itsekin olen koulukiusattu, ja täytän vasta marraskuussa 18 vuotta. En itse koskaan tuntenut kiusaajiani, liian monta kävi päälle kerralla, enkä voinut tämän takia koskaan näyttää opettajalle kuka oli pääsyypää kun en itse sitä tiennyt. Herkkä lapsi minäkin, vaikka yritin olla vahva. Nykyään vain olen korviani hetkauttamatta, tai sitten puran kaiken päin naamaa. Sen jälkeen jättävät yleensä rauhaan.

Mutta takaisin aiheeseen. Sinulla on oikeus iloon ja vihaan, mutta omalla tavallaan, mitä se sinua hyödyttää enään? Henkilö on kuollut, siinä se. Hän ei voi enää ikinä tulla sinua kiusaamaan, tai pyytämään anteeksikaan, joten miksi jatkat vielä hänen ajatteluaan? Sinua nyt sisällä painaa jokin, joka ei päästä irroittamaan hänestä. Tuliko itselläsi mieleen, että tämä henkilö on voinut vaikka itse olla kiusattu, joka sitten laittoi pahan kiertämään, ja nyt pari vuotta sitten syyllisyys painoi niin pahasti sydäntä, että riisti itseltään hengen, ajatellen "maailma on parempi paikka ilman minua". Niinhän sinäkin varmaan kiusattuna ajattelit, etkös? Mutta tiedätkös, jos olet kerran vielä siinä, mikä sai sinut jäämään tänne? Rakkaus? Perhe? Ystävät? Tahdonvoima? Järki? Mitkä auttoivat sinua eteen päin noina vaikeina aikoina, etkä itse mennyt tappamaan itseäsi, vaikka olosi tuntui arvottomalta? Tukeudu niihin. Usko pois, pääset niiden avulla vieläkin yli, joiden avulla pääsit aiemminkin eteen päin. Heitä kiusaaja menneeseen ja unohda hänet. Katse kohti tulevaa!

Jokainen tunne on aito ja niitä ei pidä kieltää. Kuitenkin on niin, että jos et pysty antamaan anteeksi (unohtaahan ei tartte), sinä pilaat oman elämäsi katkeroitumalla.

Olin koulukiusattu 50 vuotta sitten enkä vieläkään voi sitä unohtaa. Kiusaajia oli neljä.Jos jossakin porukassa aletaan keskustella kouluajoista, en pysty osallistumaan siihen, koska kouluaikani oli täyttä helvettiä joka päivä. Erään oppilaan kaveri muutti pois ja oma kaverini alkoi olla hänen kanssaan. Oli itse köyhästä perheestä ja tämä "parittomaksi" jäänyt oli rikkaasta perheestä. Olin avioerolapsi ja huonompi kuin muut, vaikka monella oli väkivaltainen juoppo isä. Kyllä se kiusaaminen jättää ikuiset jäljet ja se aiheuttaa monelle toiveen, että kiusaajat saisivat "palkan" pahoista teoistaan. Ajan kanssa näistä ajatuksista voi päästä. Ei kukaan kuole toisen toiveesta eikä pahaa tehneen ihmisen itsemurha ole ainakaan kiusatun syy. Kipeät tunteet pitäisi pystyä käsittelemään. Muuten ne kuormittavat koko elämän ajan ja aiheuttavat arvottomuuden tunnetta.

Se on helpotusta ja iloa. Kun kuulee kiusaajan kuolemasta.
Karma rankaisi kiusaajan