Olen kaksikymmentäviisi. Tapahtumista on viitisentoista vuotta.
Klassinen meininki: Olin koulukiusattu. Syrjitty, varsinkin. Olin jatkuvasti yksin. Sain jatkuvasti tuntea, etten ole pidetty. Ettei minulla ole ihmisarvoa. Etten oikeastaan edes ole olemassa. Tähän lisäksi piikittely siitä, että kasvoin pituutta nopeasti. Silti annoin puolet mua lyhyemmän tytön käydä ihon alle sillä tavalla. Lisäksi olin, no, herkkä lapsi. Se nyt vasta olikin hauskaa.
Koulukiusaajani itsemurhasta on pari vuotta enkä vieläkään ole antanut sille anteeksi sitä, mitä se teki. Osa musta on sitä mieltä, että sitä saa mitä tilaa. Osa musta säälii. Osaa ei vaan kiinnosta.
Se ei koskaan pyytänyt anteeksi sitä, mitä teki.
Ja nyt se on kuollut.
Voinko mä enää olla edes katkera?
Miten se olisi voinut saada ansionsa mukaan, ellei näin?
En mä tietenkään toivo kenenkään kuolemaa.
Mutta osa on edelleen sitä mieltä, että siitäs sait saatana.
Anteeksi?
305
8139
Vastaukset
- ukkopaha
Vaikee noita on anteeks antaa. Itseäni kiusannut tyypi soitti yritykseeni ja halus tilata maanrakennustyöt omaan projektiinsa. Ilmoitin etten kerkeä hänen projektejaan rakentelemaan. Kiusaamisesta 20 vuotta ja edelleen vaikuttaa.
- puskaradio toimii
No ymmärrän aloittajan, ja joo ei kuolleita tarvitse surrakaan, itsekin tunnen muutaman kenen kuolema olisi "ihan kiva uutinen". Mutta yrittäjällä ei ole paljoa varaa alkaa oleen katkera, loppuu asiakkaat.
- hieno homma
kun lähti kiusaaja voit olla iloinen hänen poismenostaan
- Väärässä olet
hieno homma kirjoitti:
kun lähti kiusaaja voit olla iloinen hänen poismenostaan
Ai sinun mielestäsi vahingonilo on siis oikein? Taitaa kyllä ollakin kyseessä tapaus jossa itse kiusaaja kirjoittaa aloitusta ja kokee olevansa mitä lie, ja vielä lopuksi nauttii toisen huonosta kohtalosta.
Samanhenkiset sekopäiset sitten kannustavat kirjoituksillaan.
Hävetkää edes vaikka ette ole siihen kykeneviä. - jömijömiii
Väärässä olet kirjoitti:
Ai sinun mielestäsi vahingonilo on siis oikein? Taitaa kyllä ollakin kyseessä tapaus jossa itse kiusaaja kirjoittaa aloitusta ja kokee olevansa mitä lie, ja vielä lopuksi nauttii toisen huonosta kohtalosta.
Samanhenkiset sekopäiset sitten kannustavat kirjoituksillaan.
Hävetkää edes vaikka ette ole siihen kykeneviä.Kualee se viel ite toi kiusatukin ::D
- mieti uudestaan
Väärässä olet kirjoitti:
Ai sinun mielestäsi vahingonilo on siis oikein? Taitaa kyllä ollakin kyseessä tapaus jossa itse kiusaaja kirjoittaa aloitusta ja kokee olevansa mitä lie, ja vielä lopuksi nauttii toisen huonosta kohtalosta.
Samanhenkiset sekopäiset sitten kannustavat kirjoituksillaan.
Hävetkää edes vaikka ette ole siihen kykeneviä.Vahingon ilo on paras ilo. Mielestäni saa olla iloinen, että kiusaaja ei voi elää itsensä kanssa.
- jestassentaan12
Miksi kaikki on aina provoa? Ja vaikka olisikin, niin asiaa voi siltikin pohtia muuta kautta kuin provoilemalla. Oletko kuullut sanasta keskustelu ikinä? Keskustelun kannalta ei ole merkitystä onko asia provo vai ei. Jos ei osaa keskustella, niin ei kannata vastailla ja huutaa, että joku juttu on provo. Pitää vain suunsa kiinni, eikä osallistu keskusteluun
- Hai suistuiko hiiden
hieno homma kirjoitti:
kun lähti kiusaaja voit olla iloinen hänen poismenostaan
Ruskea?Hai siihen loppu lahkot ja uskonsodat.
- Jericho
Oletko sinä sitten koulukiusaaja? ...jos et ymmärrä että se saattaa oikeasti satuttaa
mieti uudestaan kirjoitti:
Vahingon ilo on paras ilo. Mielestäni saa olla iloinen, että kiusaaja ei voi elää itsensä kanssa.
Minä olin 7-10 -vuotiaana myös kiusattu. Olin parempi koulussa kuin naapurin samanikäinen poika. Suku alkoi haukkua minua norsuksi. He saivat parhaan ja ainoan kaverinikin siihen ilkkumisrinkiin. Meni kauan, ennenkuin uskalsin luottaa ystävyyteen.
Vuosikymmeniä myöhemmin tämä poika, silloin jo mies, oli alkoholisoitunut ja tappoi lopulta itsensä. En tuntenut iloa, mutta ajattelin, että paha saa aina palkkansa.- voi wtf ja omg ! ? !
jestassentaan12 kirjoitti:
Miksi kaikki on aina provoa? Ja vaikka olisikin, niin asiaa voi siltikin pohtia muuta kautta kuin provoilemalla. Oletko kuullut sanasta keskustelu ikinä? Keskustelun kannalta ei ole merkitystä onko asia provo vai ei. Jos ei osaa keskustella, niin ei kannata vastailla ja huutaa, että joku juttu on provo. Pitää vain suunsa kiinni, eikä osallistu keskusteluun
Nyt alkaa olemaan jo provot niin käsittämättömiä ettei ole kyllä enää todellista.
Kun saan itseni koottua soitan uudestaan tuonne Käyttäjätuki ja asiakaspalaute numeroon, nyt en pysty tässä tilassani näppäilemään noita numeroita, uskomatonta mutta myöskin aivan käsittämätöntä minkälaista provosointia. Voi hyvää päivää mitä provoa, ei minkäänlaista järjenhiventäkään. - on se
Jericho kirjoitti:
Oletko sinä sitten koulukiusaaja? ...jos et ymmärrä että se saattaa oikeasti satuttaa
Täytyyhän hänen olla.
Jokainen joka ei sitä ymmärrä on kiusaaja sekä huono ihminen. - Tottahan toki ,,,
on se kirjoitti:
Täytyyhän hänen olla.
Jokainen joka ei sitä ymmärrä on kiusaaja sekä huono ihminen.Näinhän se menee,paha saa palkkansa
- killekalle
Väärässä olet kirjoitti:
Ai sinun mielestäsi vahingonilo on siis oikein? Taitaa kyllä ollakin kyseessä tapaus jossa itse kiusaaja kirjoittaa aloitusta ja kokee olevansa mitä lie, ja vielä lopuksi nauttii toisen huonosta kohtalosta.
Samanhenkiset sekopäiset sitten kannustavat kirjoituksillaan.
Hävetkää edes vaikka ette ole siihen kykeneviä.Vahingonilo on sitä aidointa iloa pedolle, nimeltään ihminen.
- elämä meni jo
Tottahan toki ,,, kirjoitti:
Näinhän se menee,paha saa palkkansa
Ja se saa palkkansa heti, eikä esim niin että ensin se ei saisi palkkaansa, vaan vasta jäkeenpäin oikeus tapahtuu ja "paha saa palkkansa".
Tosin eihän tätä kaavaa voi joka ainoaan asiaan yhdistää mutta ehkä aloittajaan. - mospxm
Väärässä olet kirjoitti:
Ai sinun mielestäsi vahingonilo on siis oikein? Taitaa kyllä ollakin kyseessä tapaus jossa itse kiusaaja kirjoittaa aloitusta ja kokee olevansa mitä lie, ja vielä lopuksi nauttii toisen huonosta kohtalosta.
Samanhenkiset sekopäiset sitten kannustavat kirjoituksillaan.
Hävetkää edes vaikka ette ole siihen kykeneviä.Haista nyt home, typerä jeesustelija! Vai vuosien kiusaamisen jälkeen ei olisi oikeutta edes omiin todellisiin tunteisiin? Mutta niinhän se näyttää olevan, että moralistit ovat kiusaajien parhaita kavereita ja hännystelijöitä.
Itse tunsi suunnatonta helpotusta, kun sain tietää erään kiusaajani kuolleen. Olisiko pitänyt tuntea syyllisyyttä? - HeHimself
mospxm kirjoitti:
Haista nyt home, typerä jeesustelija! Vai vuosien kiusaamisen jälkeen ei olisi oikeutta edes omiin todellisiin tunteisiin? Mutta niinhän se näyttää olevan, että moralistit ovat kiusaajien parhaita kavereita ja hännystelijöitä.
Itse tunsi suunnatonta helpotusta, kun sain tietää erään kiusaajani kuolleen. Olisiko pitänyt tuntea syyllisyyttä?Samaa mieltä.
Pääsin yläasteelta yli kymmenen vuotta sitten. Toivon edelleen jokaiselle kiusaajalleni kuolemaa, mahdollisimman tuskaista sellaista.
Kusisin varmasti jokaisen haudalle.
Päivääkään ei kulu ilman, etteivät nuo helvetilliset ajat palaisi väkisin mieleeni. Olen vitun katkera. He tuhosivat elämäni. Miksi vitussa pitäisi tuntea jotain muuta, kuin iloa, jos he kuolisivat...? - ex kiusattu
hieno homma kirjoitti:
kun lähti kiusaaja voit olla iloinen hänen poismenostaan
Yli 20 vuotta sitten mua kiusattiin koulussa. No mä hermostuin ja työnsin sen kiusaajan rappusia alas. Se loukkaantui pahoin ja tänä päivänäkään se ei pysty kävelemään. Ei ole pätkääkään kadutanut. Koulukin tiesi et mua kiusattiin kauan aikaa eikä kukaan välittänyt, joten laitin sen kärsimään kunnolla. Se siis halvaantui.
Meinasin tehdä saman toiselle kiusaajalle mut muut ehti väliin. ei tarvii olla katkera, olin silloin iloinen kun kiusaaminen loppui. - kiusatut parhaita
thebestnumber kirjoitti:
Minä olin 7-10 -vuotiaana myös kiusattu. Olin parempi koulussa kuin naapurin samanikäinen poika. Suku alkoi haukkua minua norsuksi. He saivat parhaan ja ainoan kaverinikin siihen ilkkumisrinkiin. Meni kauan, ennenkuin uskalsin luottaa ystävyyteen.
Vuosikymmeniä myöhemmin tämä poika, silloin jo mies, oli alkoholisoitunut ja tappoi lopulta itsensä. En tuntenut iloa, mutta ajattelin, että paha saa aina palkkansa.Moni on kiusattu koska on hidas, epäsosiaalinen, ujo, tyhmä, herkkä, jne,,,
Mielestäni se ei kuitenkaan saa olla esteenä sille etteikö voisi olla etuoikeutettu olemaan näitä niin sanottuja "parempia ihmisiä" arvokkaampi.
Kiusattujen alaisuudessa he ehkä oppisivat asioita joita eivät ole ennen osanneet, tavallaan heikkoudet ovat vahvuuksia tärkeämpiä ja jos eivät vielä ole, niin olisi kyllä jo aika saada ne tärkeimmäksi asiaksi.
Aina vaan suoritusta ja muuta paskaa kaikki osaavat harrastaa.
Tässäkin tietysti kohtuus
50/50
Vähän heikkouksia, vähän vahvuuksia, molemmat yhtä hyviä, molempia tarvitaan. - pehmopappa ,
kiusatut parhaita kirjoitti:
Moni on kiusattu koska on hidas, epäsosiaalinen, ujo, tyhmä, herkkä, jne,,,
Mielestäni se ei kuitenkaan saa olla esteenä sille etteikö voisi olla etuoikeutettu olemaan näitä niin sanottuja "parempia ihmisiä" arvokkaampi.
Kiusattujen alaisuudessa he ehkä oppisivat asioita joita eivät ole ennen osanneet, tavallaan heikkoudet ovat vahvuuksia tärkeämpiä ja jos eivät vielä ole, niin olisi kyllä jo aika saada ne tärkeimmäksi asiaksi.
Aina vaan suoritusta ja muuta paskaa kaikki osaavat harrastaa.
Tässäkin tietysti kohtuus
50/50
Vähän heikkouksia, vähän vahvuuksia, molemmat yhtä hyviä, molempia tarvitaan.Jeesus käski antamaan anteeksi ja rakstamaan vihollisiaan.
Hän on Jumala. Hän antaa voiman kaikkeen ja ennen kaikkea tulla uskoon oikeasti, sitten on helpompi antaa anteeksi, kun on itse saanut paljon enemmän anteeksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10066117 - ex kiusattu
Väärässä olet kirjoitti:
Ai sinun mielestäsi vahingonilo on siis oikein? Taitaa kyllä ollakin kyseessä tapaus jossa itse kiusaaja kirjoittaa aloitusta ja kokee olevansa mitä lie, ja vielä lopuksi nauttii toisen huonosta kohtalosta.
Samanhenkiset sekopäiset sitten kannustavat kirjoituksillaan.
Hävetkää edes vaikka ette ole siihen kykeneviä.Jo yksi kiusaajakin tänne ennätti kirjoittaa, kun kirpaisi.
- ---------------
puskaradio toimii kirjoitti:
No ymmärrän aloittajan, ja joo ei kuolleita tarvitse surrakaan, itsekin tunnen muutaman kenen kuolema olisi "ihan kiva uutinen". Mutta yrittäjällä ei ole paljoa varaa alkaa oleen katkera, loppuu asiakkaat.
Ette ole sen parempia, kuin kiusaajannekaan. Jos toivoo jonkun kuolemaa, on aika huono ihminen ja petaa itselleen vain henkisesti ahdistavaa tulevaisuutta.
- huoh....
pehmopappa , kirjoitti:
Jeesus käski antamaan anteeksi ja rakstamaan vihollisiaan.
Hän on Jumala. Hän antaa voiman kaikkeen ja ennen kaikkea tulla uskoon oikeasti, sitten on helpompi antaa anteeksi, kun on itse saanut paljon enemmän anteeksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10066117Noniin, siinä jo 1. paskanpuhuja...
- tuli vain mieleen
pehmopappa , kirjoitti:
Jeesus käski antamaan anteeksi ja rakstamaan vihollisiaan.
Hän on Jumala. Hän antaa voiman kaikkeen ja ennen kaikkea tulla uskoon oikeasti, sitten on helpompi antaa anteeksi, kun on itse saanut paljon enemmän anteeksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10066117Mitäs pappa siihen sanot kun kiusattu tekee itsemurhan ? Sitäkin sattuu, mitäs se sun jeesukses siihen sanoo ?
- Niin laskit
huoh.... kirjoitti:
Noniin, siinä jo 1. paskanpuhuja...
Laskit ilmeisesti itsesi...
HeHimself kirjoitti:
Samaa mieltä.
Pääsin yläasteelta yli kymmenen vuotta sitten. Toivon edelleen jokaiselle kiusaajalleni kuolemaa, mahdollisimman tuskaista sellaista.
Kusisin varmasti jokaisen haudalle.
Päivääkään ei kulu ilman, etteivät nuo helvetilliset ajat palaisi väkisin mieleeni. Olen vitun katkera. He tuhosivat elämäni. Miksi vitussa pitäisi tuntea jotain muuta, kuin iloa, jos he kuolisivat...?Ymmärrän katkeruutesi. Katkeruus on vaan siitä paha vaiva, että se syö vain sinua. Kiusaajat eivät kärsi sinun ajatuksistasi. Katkeruus vie elämästäsi ilon, voiman ja terveyden. Moni vihaa hautonut on kuollut mitä ilkeimpiin sairauksiin, jotka ovat syöneet kehon voimavarat viha ravintonaan.
Itse olen tavallaan antanut anteeksi, koska en halua elämääni turhaa painolastia. Olenkin säilynyt terveenä, lukuunottamatta masennusta, jonka sain työelämässä. Kun pääsin inhottavasta työnantajasta eroon, olen voinut oikein hyvin.- Jeesus on 100%
tuli vain mieleen kirjoitti:
Mitäs pappa siihen sanot kun kiusattu tekee itsemurhan ? Sitäkin sattuu, mitäs se sun jeesukses siihen sanoo ?
Ei Jeesuksen sanat ole tärkeitä vaan itse Jeesus ja se mikä hän on.
Tässä nykymaailmassa missä vaatimukset on asetettu niin korkeiksi että kukaan ei ole täydellinen, on silti Jeesus joka yhä pysyy täydellisenä.
Muuta sinun eikä kenenkään tarvitse tietää. - Tämä on todellisuus
killekalle kirjoitti:
Vahingonilo on sitä aidointa iloa pedolle, nimeltään ihminen.
Vahingonilo on sitä aidointa iloa ihmiselle joka haluaa olla yksinäinen.
Vai meinaatko että kun henkilö A iloitsee siitä kun henkilö B voi huonosti, että heistä tulee varmaankin hyvät ystävät ja nauttivat toistensa seurasta?
Yleensä juuri katkera kiusattu henkilö on vahingoniloinen ja paskaa seuraa, hänen kaverinsa ovat yleensä samaa sarjaa ja paskaa seuraa.
He ovat myös omasta mielestään ala arvoisia ihmisiä joten kannustaminenkaan ei tee heistä muuta kuin huonompia. - Kiusatutkin asiakkaita
kiusatut parhaita kirjoitti:
Moni on kiusattu koska on hidas, epäsosiaalinen, ujo, tyhmä, herkkä, jne,,,
Mielestäni se ei kuitenkaan saa olla esteenä sille etteikö voisi olla etuoikeutettu olemaan näitä niin sanottuja "parempia ihmisiä" arvokkaampi.
Kiusattujen alaisuudessa he ehkä oppisivat asioita joita eivät ole ennen osanneet, tavallaan heikkoudet ovat vahvuuksia tärkeämpiä ja jos eivät vielä ole, niin olisi kyllä jo aika saada ne tärkeimmäksi asiaksi.
Aina vaan suoritusta ja muuta paskaa kaikki osaavat harrastaa.
Tässäkin tietysti kohtuus
50/50
Vähän heikkouksia, vähän vahvuuksia, molemmat yhtä hyviä, molempia tarvitaan.Ei heiltä mitään voi oppia, tuo koko teksti on täyttä paskapuhetta.
Kun itsevarma henkilö kehuu epävarmat ihmiset paremmaksi niin kyllä ne sen uskoo. Tuo on juuri sikamaisinta mitä voi olla. - pehmopappa ,
tuli vain mieleen kirjoitti:
Mitäs pappa siihen sanot kun kiusattu tekee itsemurhan ? Sitäkin sattuu, mitäs se sun jeesukses siihen sanoo ?
Jumalalla olisi ratkaisu ihmisen jokaiseen ongelmaan, mutta onko hänellä sijaa ihmisen elämässä? Onko ihmsellä kykyä pyytää apua Jeesukselta. Se, että ihminen tekee itsemurhan ei ole Jumalan tahto eikä Jumalalle mieleen. Se on ikävää, että ihminen ei tajua, että elämä ei lopu itsemurhaan vaan se sinetyö ikuuus kohtalon peruuttamattomasti. "Jumalalle ei ole mieleen jumalattoman kuolema, vaan, että hän kääntysi pois synneistään ja saisi elää".
http://www.youtube.com/watch?v=b-g2MkK_MaU - samoilla linjoilla
thebestnumber kirjoitti:
Ymmärrän katkeruutesi. Katkeruus on vaan siitä paha vaiva, että se syö vain sinua. Kiusaajat eivät kärsi sinun ajatuksistasi. Katkeruus vie elämästäsi ilon, voiman ja terveyden. Moni vihaa hautonut on kuollut mitä ilkeimpiin sairauksiin, jotka ovat syöneet kehon voimavarat viha ravintonaan.
Itse olen tavallaan antanut anteeksi, koska en halua elämääni turhaa painolastia. Olenkin säilynyt terveenä, lukuunottamatta masennusta, jonka sain työelämässä. Kun pääsin inhottavasta työnantajasta eroon, olen voinut oikein hyvin.Kuolema kuittaa univelat. Kyllä se pitäisi kuitata myös vanhat, katkeruutta ja epätoivoa herättäneet tapahtumat. Noiden vanhojen asioiden märehtimisellä eli uudelleen esille ottamisella tai edes muistelemisella ei ole kenellekään hyötyä.
Keskitä sen sijaan tarmosi parempaan nykyhetkeen ja tätäkin valoisampaan tulevaisuuteen. Vanhojen katkerien asioiden aktiivinen, mahdollisemman syvä unohtaminen on parasta terapiaa. keskity oikeisiin, positiivisiin asioihin. - Rege satanas :P
Jeesus on 100% kirjoitti:
Ei Jeesuksen sanat ole tärkeitä vaan itse Jeesus ja se mikä hän on.
Tässä nykymaailmassa missä vaatimukset on asetettu niin korkeiksi että kukaan ei ole täydellinen, on silti Jeesus joka yhä pysyy täydellisenä.
Muuta sinun eikä kenenkään tarvitse tietää.Nykymaailman vaatimukset on DPn ja sun kristillise kirkkos moraaliarvoja. Esimerkkinä: Jeesus käskee rakastamaa vihamiehiään mutta luuletko että väärinkäyttäytyvät ihmiset muuttavat tapojaan jos olemme heille kilttejä ja mielistelemme heitä? Sen sijaan että kohdistaisimme vihamme niihin jotka sen ansaitsevat, pitäisi meidän padota se itseemme ja kun emme enää kestä sen aiheuttamaa tuskaa niin puramme vihamme ympärillämme oleviin ihmisiin, eli useimmiten läheisiimme ja rakkaisiimme.
Ihmetyttää miksi elät sellaisen Jumalan orjana jolle ihmisten tunteita tärkeämpää on hänen käskyjensä kyseenalaistamattomuus. - mk
Olist ottanut 3 kertaisebn hinnan ja viivytellyt projektissa että olisi mennyt ihan päin honkia niin olisit kuitannut samalla ne vanhat jutut.
Väärässä olet kirjoitti:
Ai sinun mielestäsi vahingonilo on siis oikein? Taitaa kyllä ollakin kyseessä tapaus jossa itse kiusaaja kirjoittaa aloitusta ja kokee olevansa mitä lie, ja vielä lopuksi nauttii toisen huonosta kohtalosta.
Samanhenkiset sekopäiset sitten kannustavat kirjoituksillaan.
Hävetkää edes vaikka ette ole siihen kykeneviä.Turha hävetä;kiusaajat ovat mulkkuja,joiden kohtalosta ei kannata murhetta kantaa!
- 17+9
Rege satanas :P kirjoitti:
Nykymaailman vaatimukset on DPn ja sun kristillise kirkkos moraaliarvoja. Esimerkkinä: Jeesus käskee rakastamaa vihamiehiään mutta luuletko että väärinkäyttäytyvät ihmiset muuttavat tapojaan jos olemme heille kilttejä ja mielistelemme heitä? Sen sijaan että kohdistaisimme vihamme niihin jotka sen ansaitsevat, pitäisi meidän padota se itseemme ja kun emme enää kestä sen aiheuttamaa tuskaa niin puramme vihamme ympärillämme oleviin ihmisiin, eli useimmiten läheisiimme ja rakkaisiimme.
Ihmetyttää miksi elät sellaisen Jumalan orjana jolle ihmisten tunteita tärkeämpää on hänen käskyjensä kyseenalaistamattomuus.Luuletko, että pääasia on siinä, muuttuvatko muut ihmiset?
Täytyy itse opetella antamaan anteeksi ja pääsemään yli.
Se on mielentila. - 8+16
Tämä on todellisuus kirjoitti:
Vahingonilo on sitä aidointa iloa ihmiselle joka haluaa olla yksinäinen.
Vai meinaatko että kun henkilö A iloitsee siitä kun henkilö B voi huonosti, että heistä tulee varmaankin hyvät ystävät ja nauttivat toistensa seurasta?
Yleensä juuri katkera kiusattu henkilö on vahingoniloinen ja paskaa seuraa, hänen kaverinsa ovat yleensä samaa sarjaa ja paskaa seuraa.
He ovat myös omasta mielestään ala arvoisia ihmisiä joten kannustaminenkaan ei tee heistä muuta kuin huonompia.Hahaha.
Vitsit mitä paskaa. - Luulen.
17+9 kirjoitti:
Luuletko, että pääasia on siinä, muuttuvatko muut ihmiset?
Täytyy itse opetella antamaan anteeksi ja pääsemään yli.
Se on mielentila.Eli väärinkäyttäytyvienkö pitäisi pysyä ennallaan ja hyvien ihmisten opetella antamaan heille anteeksi ja yrittää sietää heitä, ja olla muuttamatta heitä siitä huolimatta millaista tuskaa he ympäristölleen tuottavat? :D
Eli siis Kyllä. Tiedän että kyse on ihmisten muuttamisesta ja että ihmisen tulee toimia oikein, vaikka ei voisikaan väärinkäyttäytyvälle olla reilu. Ihminen joka ei sallii pahan on myös itse paha ihminen. Ja kyllä asioista yli pääsee ilmankin että antaa anteeksi. Useimmiten se on näin vielä huomattavasti helpompaa kun hyväksyy että itsellä on oikeus tehdä niin kuin tuntee oikeutetuksi. - pehmopappa ,
samoilla linjoilla kirjoitti:
Kuolema kuittaa univelat. Kyllä se pitäisi kuitata myös vanhat, katkeruutta ja epätoivoa herättäneet tapahtumat. Noiden vanhojen asioiden märehtimisellä eli uudelleen esille ottamisella tai edes muistelemisella ei ole kenellekään hyötyä.
Keskitä sen sijaan tarmosi parempaan nykyhetkeen ja tätäkin valoisampaan tulevaisuuteen. Vanhojen katkerien asioiden aktiivinen, mahdollisemman syvä unohtaminen on parasta terapiaa. keskity oikeisiin, positiivisiin asioihin.Kiusaajile pitää vaan antaa anteeksi, oli se kuinka mahdotonta tahansa, sillä muuten ne kiusaavat loputtomiin.
Näin se vaan menee ja Jumala auttaa pääsemään kaikesta synnistä vapaaksi.
Ristin mies sai kokea sittenkin jotkain paljon pahempaa, mutta silti antoi anteeksi:
http://www.youtube.com/watch?v=C0m8vSpn_XE
- M-36
On sinulla henkisen hyvinvointisi vuoksi oikeus olla katkera. Huono muisto sinulle on tuosta ihmisestä jäänyt.
- 10
Jos jatkat hänessä roikkumista, et pääse ikinä kiusaamisesta yli. Itsesi kannalta parempi vain antaa anteeksi ja unohtaa. Kiusaaminen on tapahtunut, mutta siinä kiinni roikkuminen ei saa aikaiseksi muuta kuin pahaa oloa itsellesi.
- 15+15
Anteeksi ei tarvitse antaa, mutta kannattaa unohtaa hänet. Hän ei ansaitse ajatuksiasi. Poistat hänet mielestäsi.
- Tosi on
Kymppi ei nyt oikein ymmärrä mistä on kyse, mutta 99% kympeistä on samanlaisia.
- murmirma
Antaapa mennä näin. Sitä sa mitä tilaa.
Itse koulukiusattuna ja jopa opejenkin kiusattuna, olen unohtanut.
Kielet ei suju hyvin kiitos open, mutta pikkuhilkaa sujuu muuten.
En ole sekunttiakaan katsonut taakse, olkoon he vaikka helvetin tulessa.
Olen 50 v
Alan pikkuhiljaa opetella englantia puhumaan rennosti, tarvitsen sitä työssä.
Aiemmin rentous tuli viinistä.
Tämä kielilukko on opettajan aikaansaamaa. Kyllähän se tavallaan lohdutti jo silloin, kun kiusattiin, että tiesin ylä-aste kiusaajien pilaavan itse oman elämänsä. Niitä katsoi vähän alaspäin. Osa on jo kuollut.
Ala-aste kiusaajilla on kuitenkin täysin toinen tilanne; heistä tuli pankinjohtajia ja muita johtajia. Narsisteja, jotka kipusivat yhteiskunnan huipulle syömään kuormasta.
Heillä on päihdeongelmia ja parisuhdeväkivaltataustaa jne. mutta porskuttavat eteenpäin ja tallaavat kaiken alleen. Valtansa paljolti naisten heille ojentamaa.- tka57
käyn joskus kiusaajani haudallla (ei koulujuttu), mietin unohdanko ja annanko anteeksi! Yli 20 vuotta, olen ehkä antanut anteeksi, mutta kun en vieläkään unohtanut, mikä sen muistin veisi, ei kuiteskaan joka päivä mielessä!
- aurinko 1
Päästä ihmeesä irti ja keskity kaikkeen positiiviseen.Niin kauan kuin asiaa
mietit olet tavallaan yhä hänen "hampaissaan".Nyt sinulla on mahdollisuus elää ja nauttia,ja anna siihen itsellesi mahdollisuus.Tavallaan paha on saanut palkkansa ja sinä vapautesi onneen ja iloon !!! - K
aurinko 1 kirjoitti:
Päästä ihmeesä irti ja keskity kaikkeen positiiviseen.Niin kauan kuin asiaa
mietit olet tavallaan yhä hänen "hampaissaan".Nyt sinulla on mahdollisuus elää ja nauttia,ja anna siihen itsellesi mahdollisuus.Tavallaan paha on saanut palkkansa ja sinä vapautesi onneen ja iloon !!!Juuri näin,onpa komia nainen kuvassa !
- Tosi on
aurinko 1 kirjoitti:
Päästä ihmeesä irti ja keskity kaikkeen positiiviseen.Niin kauan kuin asiaa
mietit olet tavallaan yhä hänen "hampaissaan".Nyt sinulla on mahdollisuus elää ja nauttia,ja anna siihen itsellesi mahdollisuus.Tavallaan paha on saanut palkkansa ja sinä vapautesi onneen ja iloon !!!Et ole aurinko, olet jees ihminen. Elät pimeydessä. Et ymmärrä koko asiaa.
- ....................
aurinko 1 kirjoitti:
Päästä ihmeesä irti ja keskity kaikkeen positiiviseen.Niin kauan kuin asiaa
mietit olet tavallaan yhä hänen "hampaissaan".Nyt sinulla on mahdollisuus elää ja nauttia,ja anna siihen itsellesi mahdollisuus.Tavallaan paha on saanut palkkansa ja sinä vapautesi onneen ja iloon !!!Entäs, kun unissaan palaa vajaan parinkymmenen vuoden taakse ja kaikki palautuu elävänä mieleen? Olen edelleenkin silloin tällöin nähnyt unia niistä ajoista, kuinka olen taas vittuilun kohteena, mutta nyt olen aina antanut takaisin nautinnollisesti. Kerran näin unta, kuinka nappasin yhtä kuspäätä kiinni niskasta ja paukutin hänen päätään voimien takaa pulpetin kulmaan. Iskin ja iskin, eikä yksikään isku ollut mielestäni riittävän voimakas, mutta se tuntui silti helvetin hyvältä. Parinkymmenen vuoden takaiset asiat saattavat vieläkin ilmetä moisina tunteina.
- voi voi
Tuttuani kiusattiin myös ja hänen kiusaajansa teki itsarin jokuaika sitten.
Hän kiusattu nauroi kavereidensa kanssa tapahtumaa ...elämä on.
Sallittua mun mielestäni naurukin. Kuka asian mitenkäkin ottaa.
Kiusaajat näyttävät olevan itse aikamoisia reppanoita ja eivät arvosta itseään ja näyttävät olevan aikamoisen itsetuhoista porukkaa. Heillä on elämä itsellään peestä.- 4646466
Kylläpä olette surkeaa porukkaa, kommenteista päätellen olette ansainneet kiusatuksi tulemisen, samanlaisia olette, kuin kiusaajanne, iloitsette toisen kuolemalla. Häpeäisitte nyt, tuota kautta et kasva koskaan ihmisiksi. Ja tuota ristiänne joudutte kantamaan mukananne lopuelämänne, kuin toisten onnettomuuksilla iloitsette, jos pystyisitte jatkamaan ja antamaan anteeksi, voisitte paremmin.
- öuoöuoöu
4646466 kirjoitti:
Kylläpä olette surkeaa porukkaa, kommenteista päätellen olette ansainneet kiusatuksi tulemisen, samanlaisia olette, kuin kiusaajanne, iloitsette toisen kuolemalla. Häpeäisitte nyt, tuota kautta et kasva koskaan ihmisiksi. Ja tuota ristiänne joudutte kantamaan mukananne lopuelämänne, kuin toisten onnettomuuksilla iloitsette, jos pystyisitte jatkamaan ja antamaan anteeksi, voisitte paremmin.
Sinä ja läheisesikin voisivat varmaan paremmin, jos voisit luopua tuosta ylimielisyydestä ja halveksunnasta.
- Jeesus on ainoa tie!
Anna anteeksi, niin pääset itsekin vapaaksi kiusaamisen aiheuttamista vammoista. Viha ei saa aikaan mitään muuta kuin huonoa. Annna anteeksi, niin Jumala antaa myös sinulle anteeksi.
Sinä olet yhtä paha kuin tuo kiusaajasikin. Me kaikki ihmiset olemme pahoja ja ansainneet kuoleman. Jumala rakasti meitä vihollisiaan ja antoi ainokaisen poikansa Jeesuksen Kristuksen edestämme. Jos uskot, että Jeesus kärsi sinun edestäsi rangaistuksen, joka kuuluu sinulle ja kadut omaa pahuuttasi, sinä saat anteeksi kaikki syntisi ja pelastut. Jotta Jumala voi antaa sinulle anteeksi ja vapauttaa sinut tuskistasi, tulee sinun antaa kaikki anteeksi!- yäk----
Lällyä moskaa kirjoitat. Teiltä pitäisi kieltää pääsy kirjoittamaan. Minun vanhempani olivat juuri tuollaisia kuin sinä. Olivat täysiä sadisteja armoillaan olevaa lasta kohtaan, jeesustelivat vieraiden aikaan ja hakkasivt kun oltiin perheen kesken.
Uskonnot ovat tehneet paljon enemmän pahaa kuin hyvää ihmiskunnalle. Vielä tällä vuosituhannella noita sikiää. - syöpä..
Jeesus tiellä on ainoa anteeksi antaja. Se on totuus,
nekatiivinen asenne syö ihmistä sisältä päin. - ei-katkera
syöpä.. kirjoitti:
Jeesus tiellä on ainoa anteeksi antaja. Se on totuus,
nekatiivinen asenne syö ihmistä sisältä päin.Olen yksi uskova ja voin omasta kokemuksestani sanoa, että usko Jumalaan ja anteeksiantaminen todellakin vapauttaa vihoista ja katkeruudesta, vaikka katkeruuteen johtaneet tapahtumat olisi olleet rankkojakin. Itseäni kalvoi vuosikaudet, päivittäin voimakas katkeruus, josta vapauduin täysin pyytämällä Jeesukselta apua, antamalla anteeksi ja rukoilemalla niiden puolesta jotka joille olin katkera.
- "Nothing crushes us"
Itse olen kristitty ja voin sanoa että tuo "Jeesus on ainoa tie" kirjoittaja, ei tiedä tippaakaan mistä puhuu. Jumala on Isä ja rakkaus. Ja tämän keskustelun aloittaja saa minun täyden sympatian - minä itse en tykkää erikoisemmin vetää Jeesusta joka paikkaan,.. itse olin lähinnä kouluaikana se joka otti kiusattujen puolen, ja sain monesti kärsiä siitä, lopulta niin paljon että lopetin vähäksi aikaa toisten auttamisen ja puolustamisen... pitkän ajan päästä olen taas alkanut puolustaa toisia kaiken maailman kiusaajia vastaan - mitä nyt pelkotilaisena miehenä pystyn. Jaksamista kaikille kiusatuille. Ystäviä kyllä löytyy.
- haphaphäp
Sulle voi tulla vähän pahana takaiskuna se tosiasia että mitään henkiolentoja ei ole, vaikka miten niitä toivoisi. Siis ei oo pakko antaa anteeksi, jos ei taho. ;)
- Oikea usko!
syöpä.. kirjoitti:
Jeesus tiellä on ainoa anteeksi antaja. Se on totuus,
nekatiivinen asenne syö ihmistä sisältä päin.Tutkipa syöpä Koraania: sieltä vasta löydät totuuden !!! Jälkimmäisessä lauseessasi olet oikeassa.
- Tosi on
syöpä.. kirjoitti:
Jeesus tiellä on ainoa anteeksi antaja. Se on totuus,
nekatiivinen asenne syö ihmistä sisältä päin.Eihän kyseessä ole mikään asenne, se on todellinen tunne. Katkaise kätesi, niin tunnet sinäkin.
- sgadsgdgdsdsg
Oikea usko! kirjoitti:
Tutkipa syöpä Koraania: sieltä vasta löydät totuuden !!! Jälkimmäisessä lauseessasi olet oikeassa.
No niin justiinsa. Heti raivoihin kuin apinalauma ja poltamaan ja hävittämään kaikki, jos joku pikkusen kritisoi. Siinä oikea esimerkki elämälle.
Pysyn mahdollisimman kaukana
- elä elämääsi..
Ei tarvitsekaan antaa anteeksi. Mutta koita unohtaa itsesi takia.
En anna koskaan anteeksi omille vanhemmilleni sitä että jouduin kokemaan henkistä ja ruumiillista väkivaltaa lapsena.
Isäni kuoli syöpään ajat sitten, kun katsoin hänen laihtunutta ruumistaan ajattelin että nyt et enää pysty hakkaamaan minua. Äitini elää vielä, en pidä hänestä, näen niin vähän kuin mahdollista vaikka on lähes 90v.- Tosi on
Hänhän elää elämäänsä. "Koita sinä unohtaa, että sinulla on paskat housuissa".
- hoovee
Sääli on sairautta.
Kaikki kiusaajat ansaitsevat kuoleman, mitä kivuliaamman ja väkivaltaisemman, sen parempi!- Yhtä pipipää
Sellaisella, joka kiusaa muita, on ongelma itsensä kanssa. Oletko miettinyt omaasi?
- Maukan hyväksi
Minua on kiusattu ja se joka kiusasi..Ajoi prätkällä kuorma-auton perään.Kuoli heti ja kun kypärä otettiin pois sieltä valui aivo..ym muuta .Minä nautin aaah.Jätkän nimi oli maukka..Siitä on aikaa 40vuotta..Olen hyvin kouluteetu joten on aivan turhaa lässyttää mistään,että koet traumaa pälä pälä.Se ei vaikuta pätkääkään ,eli ole vapautuneesti hyvilläsi))
- Yöäk !
Ei uskoisi hyvin koulutetun tekstiksi. Sivistystä ja ymmärrystä opiskelu ei ainakaan ole kasvattanut.
- Hyvinkoulutettu
Yöäk ! kirjoitti:
Ei uskoisi hyvin koulutetun tekstiksi. Sivistystä ja ymmärrystä opiskelu ei ainakaan ole kasvattanut.
Eikä kirjoitustaitoa.
- Ohje paras.
Ei tarvitse antaa anteeksi eikä pidäkään antaa.
Tunne ylpeyttä ja hyvää oloa että kiusaajasi oli pikkupaskiainen joka ei kestänyt edes itseään ja valitsi sen tien mikä on parasta jokaiselle kiusaajalle - kuolema.
Älä sylkäisekään sen haudalle vaan päätä, että SINÄ VOITIT. Sinulle jäi elämä sinua itseäsi varten, ei muita varten. - nuudelipää666
Kaksi mua aikoinaan koulussa kiusannutta kuoli muutamia vuosia sitten, toinen oman käden kautta, toinen autoonnettomuudessa..
En ole ole kummallekaan katkera, tiesin että tämä itsarin tehnyt eli ylä-aste aikoina varsinaista perhe-helvettiä ja purki mieltään koulussa kiusaamalla muita.
Kuitenkin mulla on kanssa pienen pieni piru olkapäällä,joka välillä ajattelee,et hah siitäs kusipäät saitte. Mä elän, olen onnellinen,mut te ette. - exkiusattu77
paha saa aina palkkansa enemmin tai myöhemmin, sinulla on oikeus iloita :)
- ThanksButNoThanks
Itselläni oli ala-asteella tarkoitus auttaa yhtä syrjittyä ja syrjään vetäytyvää ja kiusattua oppilasta,kävin juttelemassa ja yritin tuoda häntä mukaan leikkeihin ja kaveripiireihin. Meni parikymmentä vuotta ja tämän oppilaan äiti kysyi että olinko ala-asteella kiusaaja! Eli hyväätarkoittavat tekoni oli tämä oppilas kokenut kiusaamisena. Ehkä hän olisi halunnut olla siellä syrjässä yksin? Tuosta opin sellaisen että ei kannata toisia oma-aloitteisesti auttaa koska sen voi toinen kokea häirintänä tms.
- ad pökäle hd
Älä ainaskaan käy haudalla paskalla, siitäkin saa nykyään dna:n.
- EnAntaisiAnteeksi
En kyllä antaisi anteeksi. Kiusaaminen on väärin ja sillä sipuli.
Kiusaamisia on sekä fyysistä että henkistä.
Henkinen kiusaaminen käydään sanoin, kirjoituksin ja lausein.
fyysinen nyrkein. Molemmat yhtä pahoja.
Omat kiusaajani ovat menestyviä. Heillä on kaikkea, perhe, työ, kamuja ja heillä on normaali elämä.
Minulla on vain itseni ja työni. Mutta anteeksi en anna, kun eivät hekään ole anteeksi pyytäneet. Mahdollisuuden annoin, eivätkä he ole muuttuneet tippaakaan sitten kouluvuosien. - aika...
Anteeksiantaminen ei olekaan aina niin yksinkertaista. Sinulla on oikeus tunteisiisi, älä syyllistä itseäsi siitä, että tavallaan ajattelet, että siitä sai.. Mutta toki on hyvä käsitellä asiaa, pikkuhiljaa prosessoida ja yrittää antaa itsellekin anteeksi, mitä asiassa on anteeksiannettavaa omalta kannalta. Sillä onhan siellä sitäkin. Kiusaamiset ovat monimutkaisia asioita, monenlaisia tunteita herää. Osaltaan ihminen voi olla vihainen itselleenkin siitä, että ei ole saanut puolustettua itseään. Tiedän kokemuksesta. Mutta se päivä vielä koittaa, jolloin pystyt unohtamaan asian. Ja toisen ihmisen itsemurhan syitä ei kauempaa pysty sanomaan, arvaamaan vaan. Ehkä kiusaajallakin oli vaikeaa ja varmasti jokin syy sellaiseen ilkeyteen on olemassakin.
Anna itsellesi aikaa ja anteeksi se, että et vielä pysty antamaan anteeksi. Sillä anteeksianto on tärkeää sinulle itsellesi, se on ikäänkuin tunnetasolla "asia on käsitelty loppuun ". - epäuskoinen
Miksi suomi24 väsyttää?
Myönnän että häpeän epätietoisuuttani. Aiemmin saatoin ajatella että edes joku osa suomi24 aloituksista olisi "aitoja", mutta en enää usko tuohon.
Toisaalta täällä on niin monta kirjoittajaa, että vähän mietin voiko tuollainen "kusetus" mennä läpi näin täydellisesti.
Uskon tällä hetkellä että suomi24 on formaatti, jossa palstan omistaja aloittaa päivittäin tietyn ajankohtaisten teemojen mukaisen keskustelun. Joskus tosi räikeällä (täysin läpinäkyvällä) tavalla, mutta josku vähän hienovaraisemmin.
Osa aloituksistahan on sellaisia, että edes peruskoululaiset eivät voi niitä uskoa. Silti niihin vastataan???
Kysymys: onko tämä silti oikein? Aloituksesta huolimatta ihmiset keskustelevat. Tosin viimeaikaisten uutisten myötä mietityttää vielä sekin, kuinka moni vastauksista on "oikeiden ihmisten" vastauksia.
Internet elää omaa mielikuvituskeskusteluaan, jota oikeat ihmiset seuraavat sivusta!!!
Ajatukset heräsivät kun pitkästä aikaa oli joku edes vähän oikealta kuulostava aloitus, silti aiempien kokemusten pohjalta en voi mitenkään uskoa sitä. Tämäkin on joku keinotekoinen aloitus!!!- jestassentaan1
Uskon vakaasti, että sinun ei kannattaisi epäuskoinen kirjoittaa mitään mihinkään keskusteluun.
- llllllllllllllllllll
Selvästi s24:n duunareiden provoja nuo aloitukset. Silti joskus hyviä aiheita.
- todeLliNenUkko
mun kirjoittamat/aloittamat tekstit ovat ainakin 2 kertaa päässeet "valokeilaan". Ainakin toisesta otin kuvakaappauksen PrintScreen napilla.
On se hieno tunne jos tuhansista kirjoituksista pääsee edes joskus "huipulle" ja kirjoitus on suosittu.
Olisi mielenkiintoista tietää seurataanko meidän kirjoittajien IP-osoitteita ja ylläpito seuraa ja pitää omaa salaista tilastoaan keiden ihmisten kirjoitukset saavat eniten paikkoja valokeilassa.
NIIN,VASTAUS KYSYMYKSEEN:
Ei, en usko että nää kirjotukset on minkään ylläpidon keksimiä. Paljon helpompaa nostaa jo valmis kirjoitus esille eikä ylläpidon tyyppien tarvii alkaa leikkimään ideanikkaria.
Täähän on heille ihan oikeaa työtä mistä saa palkkaa,tuskin heitä kiinnostaa alkaa vaivautumaan ylimääräistä ja alkaa luomaan provokirjotuksia...
AITOJA KIRJOTUKSIA OVAT KAIKKI !
- Vääpeli2222
Sama tilanne ja yläasteen jälkeen eikä ennen sitä minua ole ikinä kiusattu. 2v yläasteella oli todella rankka kun sitä muistelee jälkeenpäin. Siitä on yli 20v ja muutamia vuosia sitten pahin kiusaajani mylös kuoli. Kävin katsomassa hänen haudan ja surukseni on todettava että klunssasin siihen (lapsellista) ison klunssin ja sanoin että oikein kävi :(
- näkökulmia
Kaikki tunteet on ihan luvallisia. Negatiivisetkin. Itse olemme itsemme pahimpia tuomareita - ainakin jos olemme kunnossa - on olemassa ihmisiä, keitä ei omatunto soimaa milloinkaan, vaikka tekisivät mitä, ikävä kyllä.
Katkeruus muuttaa ihmistä. Miksi pitäisi katkeroitua?
Anteeksianto on kaikista tärkeintä omalle sisimmälleen. Ei sitä tarvitse toitottaa ympäriinsä tai odottaa, että joku 15 vuoden takaa tulisi ja pyytäisi anteeksi, jotta sinä voisit antaa sen anteeksiannon.
Sinulla on oikeus voida huonosti, vaikka kiusaajasi olisi kuollut jo aikoja sitten - mutta ehkä oman itsesi takia kannattaisi laskea irti kaunasta tai katkeruudesta ja huoahtaa helpotuksesta?
Entä ellei voi sitä tehdä - hanki apua ja elä eteenpäin. - M***o
Sinulla on oikeus olla kiusaajalle katkera ja anteeksiantamaton vaikka koko loppuelämäsi, mutta se on turhaa. Et voi enää mitenkään kostaa hänelle.
Kiusaajalle anteeksiantamattomuudellasi ei ole enää mitään merkitystä, nyt kun hän on kuollut. Ehkä hän ei olisi edes kaivannut anteeksiantoa sinulta silloinkaan kun vielä oli elossa.
Hänen itsemurhallaan ei välttämättä ole mitään syy-yhteyttä sinun kiusaamisesi kanssa.- Hah !
"Enää"? Mitä hyötyä kostosta olisi ollut, vaikka kiusaaja olisi jatkanut elämistään? Katkera ja anteeksiantamaton kostaa oikeastaan vain - itselleen.
- Ei ymmärrystä
Unohda koko kiusaaja. Kuten näet, hän on saanut ansionsa mukaan ja taatusti kärsinyt valtavasti, koska sitten on lopettanut itsensä. Yleensä paha saa palkkansa. Onhan se tiedossa, että kiusaajilla itsellään on paha olo ja sitä sitten purkavat ns. heikompiinsa. Mutta, sinä olet osoittanut olevasi vahvempi, sinä elät ja hän on luovuttanut. Eli luuseri. Minulla on ollut neljä vastaavanlasita tapausta ja kaikissa on tullut rankaisu kiusaajille joko halvaantumisen tai puolison tai lapsen kuoleman myötä. Sikäli itsekin aikoinani tunsin vähän huonoa omaatuntoa, kun olin näistä tapauksista vain enempi mielissäni, sitten jälkeenpäin ne tapaukset ovat minulle yhdentekeviä. Yksi oikien ikävä ihminen kuolemansairaana koetti saada jonkinlaista anteeksiantoa minulta, mutta sanoin vain, että "omatuntosi alkoi kolkuttaa vähän liian myöhään" ja sanoin vain vielä, että sitä saa mitä tilaa"....
- Ei h-i !
Nyt on vihdoinkin tullut se hetki, josta pitää ja tulee huomata, että kyse on sinusta ja sinun ongelmistasi, ei kiusaajan. Hänellä oli omat ongelmansa, jotka hän lopetti omalla päätöksellään. Sinun suurin ongelmasi olet sinä, ei kukaan ulkopuolinen, ei edes kiusaaja, jota pidät hyvänä tekosyynä, jotta ei tarvitse tehdä omalle onnettomalle itselleen mitään.
Lakkaa valittamasta, hanki itsetunto ja elämä. - assuli
Kaikki tunteet ovat sallittuja! Eikä niille mitään voi. Se, miten niitä osoittaa on eri asia....
- RockonGoodPpl
Ikävä, että jouduit sairaan ihmisen uhriksi. Sulla on täys syy inhota sitä eikä tuollaista pidä antaa koskaan anteeksi. Parasta on jos voit vaan unohtaa koko ihmisen niin se ei enää häiritse sua. Siitä, että toivoo kiusaajan kuolemaa ei ole mitään pahaa, se on ihan normaalia, mutta ei tietenkään tappaa saa. Itsekin kyllä vihasin kiusaajiani, mutta enää en jaksa välittää, he ovat minulle kuin ilmaa, täysin nollia ja arvostan päivänsä kadulla viettäviä juoppojakin enemmän kuin heitä. Älä anna kiusaajan enää häiritä sinua, ole iloinen kun et ole enää kiusattu ja olet entistä vahvempi ihminen. Yleissääntö on, että älä arvosta muidenkun sinulle läheisten ja tuttujen ihmisten mielipiteitä. Maailma on täynnä ihmisiä joilla on paha olo ja he yrittävät poistaa pahaa oloaan tekemällä muille pahan olon (tästä kiusaamisessa on usein kyse), nämä ihmiset kannattaa vain ignoorata, tai välttää heidän seuraansa mikäli se suinkin on mahdollista, ja jos ei ole niin laki kieltää työpaikkakiusaamisen jne.
- Mies 38v.
Tuo on aivan normaalia... ihmismieli toimii juuri noin (mutta älä ala syyllistämään itseäsi sen takia).
Itse olen opin aikoinaan antamaan anteeksi muille... mutta vasta sitten, kun opin antamaan anteeksi itselleni (ne tunteet, joita kävin läpi, mm. viha, katkeruus yms.) pääsin ns. henkiseen tasapainoon.
En ole mikään hihhuli, joka kääntää toisenkin posken kiusaajilleen, vaan osaan tapella (enkä ole mikään mikkihiiri 186cm/100kg), mutta en ole ikinä saanut mitään kicksejä toisten vahingoittamisesta. Toki puolustan itseäni, jos joku käy fyysisesti kimppuuni (muutaman kerran näin on käynyt, enkä ole saanut turpaan).- Mies 38v.
Hups! Tuli muutama lapsus calami... niin siinä käy, kun ei aivan selvin päin kirjoittele (mutta annettakoon se anteeksi minulle... minä ainakin annan). ;o)
- niinpä niin
Niin kauan kuin kantaa vihaa, on sidottu menneisyyteen. Kannattaa yrittää antaa anteeksi. Tuomitseminen ei ole ihmisen tehtävä, vaan Jumalan.
- elän elämääni
Jumala tuomitsee toiset kiusatuiksi, toiset kiusaajiksi.
Toiset lapset kuolemaan nuorena... millainen vitun pahviaivoinen sadisti Jumala on.
Tulis siinä koulukiusatun väliin puollustamana, niin molemmat antais sille pelkurille selkäsaunan. elän elämääni
- getyhrjt
Ehkei sinun tarvitsekaan antaa hänelle anteeksi, mutta oman itsesi takia olisi hyvä yrittää unohtaa tai vaikkapa voithan nyt nostaa itsesi korokkeelle voittajana.
Pointtini on, ettei tapahtumia voi muuttaa, mutta elämä jatkuu.. - elän elämääni
Minunkin kiusaajani teki itsemurhan vuosia sitten. Hänen kuolemansa ei ole herättänyt minussa suuria tunteita. Kaikki negatiiviset ajatukset ovat pikkuhiljaa minulla vähentyneet, koska omassa elämässäni on ollut paljon hyvä asioita. Minä elän elämääni, mutta hän teki oman ratkaisunsa. Uskon, että kun aikaa vieläkin kuluu, muistotkin hänestä haalistuvat ja muuttuvat jopa sääliksi tai myötätuntoiseksi.
- elän tod elämääni
Joku toinen ehkä, mutta minä en. Kuka lienee minun merkkini takana. Ei kiinnosta!
- ~Totuus~
Mitä luulet hyötyväsi siitä ettet anna anteeksi? Katkeruus on sielun home, samoin kuin viha. Kiusaajasi vastaa kyllä jokaisesta tekosestaan, ellei tässä elämässä niin tuonpuoleisessa. Maallinen elämä fyysisessä kehossa on vain hyvin pieni matka koko sielumme historiassa.
Kiusaajasi tulee vielä anomaan sinulta anteeksiantoa. Jokaisen sielun on tehtävä sovitustyönsä jossakin vaiheessa päästäkseen eteenpäin.
On olemassa äärimmäistä oikeudenmukaisuutta. Haluan että ymmärrät sen.
P.S. Nämä ei ole uskon asioita, vaan faktoja. Sen tulette vielä näkemään.- Sana on totuus
Ihan hölmöjä puhut. Miksi ihmeessä kiusaajalle pitäisi antaa anteeksi. Sen ymmärrän, että ei enää välitä siitä, mutta tuolla sinun tulkinnallisi olisi oikeutettua tappaa ja se pitäisi heti antaa anteeksi. Sinä olet varmaan jo antanut Breivikillekin anteeksi. Asiaa voi lakata murehtimasta ja unohtaa menneet, mutta ei niitä anteeksi pidä antaa.
- Väärin ymmärretty
Sana on totuus kirjoitti:
Ihan hölmöjä puhut. Miksi ihmeessä kiusaajalle pitäisi antaa anteeksi. Sen ymmärrän, että ei enää välitä siitä, mutta tuolla sinun tulkinnallisi olisi oikeutettua tappaa ja se pitäisi heti antaa anteeksi. Sinä olet varmaan jo antanut Breivikillekin anteeksi. Asiaa voi lakata murehtimasta ja unohtaa menneet, mutta ei niitä anteeksi pidä antaa.
Anteeksi antaminen omassa mielessä tarkoittaa sitä, että jaksaa jatkaa ilman vääryyden painolastia eteen päin. Jos aloittaja kantaa säkkiä niskassaan 15 vuoden päästä, niin korvain väliss' ei ole kaikki kotona. Eikä sydämessäkään; anteeksi antamisen ja ymmärryksen taito ei ole kasvanut, oikea aikuisuus ei ole alkanut.
Anteeksi antaminen tarkoittaa oman mielen vapauttamista turhasta, raskaasta, liiasta ... roinasta. - Sana on totuus
Väärin ymmärretty kirjoitti:
Anteeksi antaminen omassa mielessä tarkoittaa sitä, että jaksaa jatkaa ilman vääryyden painolastia eteen päin. Jos aloittaja kantaa säkkiä niskassaan 15 vuoden päästä, niin korvain väliss' ei ole kaikki kotona. Eikä sydämessäkään; anteeksi antamisen ja ymmärryksen taito ei ole kasvanut, oikea aikuisuus ei ole alkanut.
Anteeksi antaminen tarkoittaa oman mielen vapauttamista turhasta, raskaasta, liiasta ... roinasta.No nyt puhut asiaa! Eikö tuon saman asian voi ilmaista juuri noin, että lakkaa ajattelemasta asiaa eikä anna sen häiritä elämäänsä, toisinsanoen pitää kiusaajia nollana, ei minään, ja "ei mikään" ei voi vahingoittaa sinua enää.
Kuitenkaan ei tarvitse tuntea sympatiaa kiusaajaan kohtaan, ei välttämättä koskaan. Asian voi ajatella näinkin: Jos sinun tulisi päättää kahden ihmisen välisestä elämästä ja kuolemasta. Toisen pitäisi kuolla. Toinen olisi tuntematon ja toinen entinen kiusaajasi, niin varmaan antaisit sen kiusaajan kuolla. Tai sinun tulisi valita kumpi saa työpaikan, vaikka tämä kiusaaja todennäköisesti olisi pätevämpi työntekijä kuin tämä tuntematon niin tuskin palkkaisit ihmistä joka teki elämästäsi helvetin aikanaan. - Minun totuuteni
Sana on totuus kirjoitti:
No nyt puhut asiaa! Eikö tuon saman asian voi ilmaista juuri noin, että lakkaa ajattelemasta asiaa eikä anna sen häiritä elämäänsä, toisinsanoen pitää kiusaajia nollana, ei minään, ja "ei mikään" ei voi vahingoittaa sinua enää.
Kuitenkaan ei tarvitse tuntea sympatiaa kiusaajaan kohtaan, ei välttämättä koskaan. Asian voi ajatella näinkin: Jos sinun tulisi päättää kahden ihmisen välisestä elämästä ja kuolemasta. Toisen pitäisi kuolla. Toinen olisi tuntematon ja toinen entinen kiusaajasi, niin varmaan antaisit sen kiusaajan kuolla. Tai sinun tulisi valita kumpi saa työpaikan, vaikka tämä kiusaaja todennäköisesti olisi pätevämpi työntekijä kuin tämä tuntematon niin tuskin palkkaisit ihmistä joka teki elämästäsi helvetin aikanaan.Tooota; mun elämästä ei kykene tekemään helvettiä kukaan muu kuin minä itse. Siksi en toivo kenenkään kuolemaa - paitsi sellaisen, jonka aika on jo mennä pois, olen siis eutanasian kannattaja.
- Syksyä!
Ei h-i! Toit ainakin oman hyvän itsetuntosi taidokkaasti esille!
- Loistavia värejä
Yeap, kiitän siitä Luojaani. Tunnen itseni niin hyvin, että mua ei pysty kiusaamaan, osaan taittaa siltä niskat - siis kiusalta.
- Yhden kiusatun äiti
Tunteesi ovat sitä mitä ovat, ne tulevat ilman että itse valitset niitä.
Ei sinun tarvitse antaa anteeksi, jos ei siltä tunnu. Ei anteeksikaan voi antaa väkisin. Miksi pitäisi. Mutta unohtaa aina voi, olla ajattelematta ja välittämättä.
Kiusaajilla on itsellään joku ongelma, siksi he ovat sellaisia kuin ovat eikä sellainen pääty hyvin kovinkaan usein. Täällä aika moni kirjoittaa että kiusaaja on tehnyt itsemurhan. Kiusaajat pitäisi panna hoitoon, erottaa koulusta, tehdä heille jotain, eikä antaa muiden kärsiä heistä. Kiusaajia siedetään edelleenkin ihan liian pitkään eikä heidän tekemisiinsä puututa. - Everyday is Happyday
Tottaki saat iloita ja myös iloita niin pitkään kuin vain jaksat ja on mahdollista! Minua yritettiin paljon kiusata peruskoulun aikaan, mutta onneksi olin luonteeltani vahva ja uskalsin laittaa vähintään samalla mitalla vastaan, mikäli päälleni yritettiin käydä ja muutamalle ilkkujalle pistin luunkurkkuun jonka jälkeen sain olla rauhassa. Vuosien mittaan peruskoulun jälkeen useampi näistä tyypeistä on kuollut tavalla tai toisella ja osalla menee elämä päin peetä mm. dokaamisen merkeissä.
Olen iloinnut puhtaasta sydämestäni heidän kuolemaansa ja huonolla mallilla olevia elämiä. Mielestäni sitä ovat saaneet mitä aikoinaan tilasivat. En panisi yhtään vastaan, jos muutama muu ärsyttävä naama heittäisi vielä veivinsä. Mikäli joku näistä olisi vaikka jollain sillan kaiteella ja osuisin kohdalle, niin sanoisin hänelle: "Anna mennä anna mennä minä annan sitten pisteet". - SuoHonPolkija
Joo sanonpa vaan että kaikki ketkä on v-mäisiä jotenkin ja potkasevat tyhjää ennen kuin itse niin heidän haudallaan voi käydä vaikka KUSELLA ja nauraa oikein paskasesti mätänevälle kusipäälle!!!!
- katkeratkalkitjuotu
Minun kiusaamisesta on kulunut jo yli 30 vuotta. Olen nähnyt kiusaajani taannoin
ja tämä nainen oli niin riutuneen/sairaan näköinen, että ihan säikähdin.
En tuntenut katkeruutta, korkeintaan sääliä. Mitä hyödyttää vatvoa vanhoja,
sillä mennyt mennyttä on. - minä olen minä
No, iso asia elämässä on osata antaa anteeksi ja jättää menneet taakseen. Elämä on edessä, ei takana. Takana on se eletty elämä josta voi ottaa opiksi.
Jos ajattelisit niin, että kiusaaja ei ollut ihan viisas, mutta eihän sinun tarvi siitä taakkaa kantaa että hän on kuollut ja eli elämänsä tyhmemmin kuin sinä. Oletko ajatellut, että kannat sitä kiusaajaa vieläkin mukanasi? Unohda hänet ja elä omaa elämää. Miksi vielä vatvot menneitä? Tekeekö vahingonilo sinua sitten yhtään paremmaksi kuin kiusaajasi on ollut? Ei.
Kaiksita elämän kokemuksista voi ottaa opiksi, mutta huonoja asioita ei kannata mukaanaan kantaa. Tässä hetkessä muutat sen mikä on huonosti, tai pyrit muuttamaan. Teet parhaasi ja elät itsellesi.
Kiusaajasi on kuollut. Kuolemahan ei oikeastaan ole rangaistus vaan vapahdus. Sinä päivänä kun ihminen syntyy, hän myös kuolee. Turhaan vatvot voitko olla vahingoniloinen vai et. Kuolet jonkain päivänä itsekin. Kuka on sitten vanhingoniloinen? Toivottavasti ei kukaan.
On minuakin kiusattu. Ihan hirveästi. En juuri muistele kiusaajiani. Vielä näen heitä silloin tällöin. Juuri ja juuri tervehdin, en pysähdy juttusille enkä ole muutenkaan tekemisissä. Mutta minua ei vaivaa enää menneet. Olen ajatellut, että tyhmä on joka kiusaa, mutta minun ei tarvi olla tyhmä. Kiusaajilla on aina huono itsetunto. He kärsikööt omista vaivoistaan mutta minun ei tarvi heitä ajatella eikä mukanani kantaa. - psykiatri+
No siinä esimerkki siitä, että kiusaajat ovat syrjittyjä ja yksinäisiä, voivat todella
huonosti ja sitä pahaa oloa purkavat onnekkaampiin. Tällaiselle henkilölle
olisi yritettävä tarjota ystävyyttä, mutta eihän sitä voi päätä puuhun lyödä. - ferretti2012
En nyt ymmärrä, että miksi tuon pitäisi olla edes hankala kysymys. Iloitse, että sitä ihmistä ei enää ole. Ehkä se on tämän länsimaisen "moraalin" mukaan väärin tai jotain muuta moskaa, mutta henkilökohtaisesti mitä väliä? Kun itse sain tietää koulukiusaajani kuolleen, lähetin hänen vanhemmilleen kortin, jossa sanoin olevani iloinen heidän jälkikasvunsa kuolemasta ja siitä, ettei hänestä jää kuin huonoja muistoja ihmisille. Nauroin. Tein oikein.
- märehditty
Et tehnyt oikein. Lähetit sureville ihmisille inhoittavan ja ilkeän viestin. Eivät kiusaajasi vanhemmat sinua kiusanneet. Sinä nyt sitten siirryit kiusaajasi vanhempia kiusaamaan. Toisaalta en ihmettele että nimimerkki "ferrettiä" on kiusattu koska hänhän ei ole viisastunut vieläkään.
Olisit hoitanut asian kiusaajasi eläessä ja sanonut ne suorat sanat silloin. Ilkeä viestisi ei mennyt maaliinsa vaan olet kiusaaja ja huonosti käyttäytyvä ihminen vailla omaatuntoa. Ehkä kiusaaminen on tehnyt sinusta tuollaisen.
Kiusattujahan ovat olleet useat kouluhin ampuma-aseitten kanssa hyökänneet ja oppilaita tappaneet hirviöt. Hekin ovat kostaneet viattomille.
Vaarallista touhua alkaa kostamaan. Unhotakaa kiusaajat älkääkä märehtikö menneitä.
- jodfnrhno
Luettuani viestejä,käy ilmi että hyvin monet kiusaajat ovat päättäneet elämänsä oman käden kautta. Jääköhän huomioimatta kiusaaminen ja siihen puuttuminen .Ikävä että kiusatut joutuvat kantamaan elämässään mukanaan kiusaajien aiheuttamia traunoja ja vielä heidän itsemurhien aiheuttamia taakkoja.Jokaisen on itse yritettävä selvittää mikä on itselle parasta ja kuinka pystyy selviytymään menneestä. Syyllisyyttä ei kiusatun tarvitse ottaa hartioilleen mielestäni koska alku on syyttömästi jouduttu kärsimään.Mielestäni kiusaaja on saanut teoistaan palkkansa ja kova onkin.Sen enempää siihen puuttumatta.Hyvää syksyä kaikille!
- Iloitse
Iloitse kaikessarauhassa, se on sille oikein!
Eipä kiusaa enää;) - Naittikaa elämästä..
Voi teitä onnettomia, tämän viestiketjun kirjoittajia.
Minulla on ollut tosi vaikea elämä..lapsuus ja aikuisikäkin oli välillä tosi rankkaa.
Mukana lapsuudesta asti alkoholia ja väkivaltaa, aikuisiälläkin alkohoili oli perheessä jatkuvasti läsnä.
Minä kuitenkin olen selvinnyt voittajana kaikesta, vaikka onkin ollut vaikeaa useasti.
ELÄMÄ ON ANTEEKSI ANTOA JA UNOHTAMISTA..
Kuinka katkerina te jatkatte elämäänne, vaikka olisitte kiusattuja, hakattuja jne..
Oletteko onnellisia kun ette unohda tai anna anteeksi !!!! ????
Lietsotte elämäneenne lisää vaikeuksia selvitä huonoista asioista...
Unohtakaa ikävät asiat tai painakaa ne edes taka-alalle muuten oma elämänne menee pilalle, tai sen ihmisen elämä joka on teille tärkeä, ei kukaan jaksa olla kanssanne ja katsoa kuinka viha kalvaa sisuksenne pikkuhiljaa aivan turraksi elämän ihanille asioille. - kskjkahjk
Toki voit olla iloinen jos toinen meni pois.
Ei siinä ole salaamista, sinä elät ja yksi vainoojasi on poissa. - fdsfsdfsdfsd
Aika yksinkertaista sakkia täällä (no eipä yllätä, kun ollaan yleisellä foorumilla).
Kovin moni teistä ei tunnu oikeen ymmärtäväm, että kiusaajat ovat yleensä henkisesti epätasapainossa, ahdistuksessa ja masennuksessa.
Teillä ei sitten tullut mieleen miettiä, miksi niin moni kiusaaja teki vanhemmiten itsemurhan?
Kiusaaminen usein vain defenssi purkaa omaa pahaaoloaan. Tosi yksilöllistä, miten ihmiset asioitaan käsittelee.
Katoo taas usko ihmisiin, kun lukee tätä foorumia. Ehkä mun pitäis muuttaa munkikisi Tiibettiin, niin ei tarttis katella yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisia ajatuksia.- niinpä..
Luethan sinäkin tätä foorumia ja jopa laitat tänne viestin. Yksinkertaista tosiaan.
Aika moni ihminen on jossain vaiheessa elämässään ahdistunut, masentunut tai muuten epätasapainossa. Ei se silti oikeuta kiusaamaan muita. Pitäisi osata aukaista suu ja pyytää apua - ei kiusata muita. - puopopp
Aika yksinkertainen tunnut olevan sinäkin. Kuulosta lukion psykologian kurssia siteeraavalta räkänokalta.Jotkut kiusaajat ehkä tekevät itsemurhan, mutta luultavasti kiusatut kuitenkin useammin.
Liusaaminselle voidaan kyllä keksiä puolusteluja, mutta se tuho, jonka kiusaaja tekee kiusatulle, vammauttaa pahsti ja aiheuttaa tyypillisesti itsetunnon ja terveyden menetyksen. Kyse ei ole mistään pikku vitutuksesta, joka noin vain annetaan anteeksi. Tyypillisesti kiusaaminen jatkuu vuosia.
Monelta kiusatulta on pilattu loppuelämä, tuhoamalla juuri ne resurssit, joilla voisi selviytyä eteenpäin.
Sinä, joka tuskin olet paljoakaan elämää nähnyt, et tunnu ymmärtävän, että merkittävä osa kiusaajista jatkaa toimintaansa työelämässä - edelleen tuhoamassa ihmisiä.
Ehkä Tiibetti olisi sinulle se oikea paikka - myötätunto on se, mitä siellä opiskellaan. Hyvää matkaa.
- Kukkanen
Ei ehkä tarvikaan antaa kiusaajallesi anteeksi.. ole kuitenkin itsesi /asian kanssa sujut että jaksat elää normaalisti..ethän sinä ole mitään pahaa tehnyt, et edes vaikka ajattelet että: siitäs sait!
- hmh
Säälittävää että ihmiset pitävät kiinni kaunastaan useita kymmeniä vuosia. Kiusaaminen on tapahtunut kauan sitten, mutta kiusattu jatkaa itsensä kiusaamista olemalla katkera ja kaunainen. Myös yritys vastuuttaa kiusaaja oman elämän ankeudesta on lapsellista. Aivan kuin kiusatut itse olisivat tahdottomia ja kykenemättömiä muuttamaan omaa elämäänsä. Anteeksiantamattomuus, katkeruus ja kaunaisuus muuttavat ihmisen vihaamansa kohteen kaltaiseksi. Ja se on oma valinta. Suosittelisin käsittelemään kiusaamisasian läpi ammattitaitoisen terapeutin kanssa, jos oikeasti haluaa asiasta päästä eteenpäin.
- fullmoon
Meille on annettu tämä elämä oppiaksemme mahdollisimman paljon...Meille annetaan myös jokainen ihminen jonka kohtaamme jostakin syystä...jotta oppisimme jotakin... Se. että ihminen kiusaa toista, kertoo hänen elämästään paljon...ei ole hyvä olla. Sinä kiusattu...olet selvinnyt siitä, ehkä vahvempana kuin ennen....Se että ihminen tekee itsemurhan, ei auta yhtään mitään!! Valitettavasti hän tuonpuoleisessa tulee tietämään, että eipä olisi kannattanut, samat ongelmat tullaan hänelle antamaan seuraavassa elämässä...ei kukaan pääse ongelmiaan pakenemaan itsemurhan tekemällä. Ja sinulle kiusattu...koita ajatella, mitä "oppia" sait elämääsi koko tästä episodista....Olen sitä mieltä, että kaikella on tarkoitus...(itsellänikin hohhoi aika vaikiaa ollu välillä......mutta tuhkasta nousee feenikslintu!! =) Kaikkea hyvää sinulle ja ennen kaikkea ymmärtävää ja rakastavaa asennetta!
- Cecilia....
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Hienoa, että vielä löytyy ihminen, jonka ajatusmaailma on noin hieno...tykkään!!!Ajatusmaailmamme ovat ovat aivan samanlaisia! Kaikkea hyvää sinullekin!
- Inhimillistä
Eiköhän nuo ole ihan normaaleja tuntemuksia ja ajatuksia tuossa tilanteessa.
Jollakin tasolla olisi hyvä päästä menneistä yli, vaatii se sitten anteeksiantoa tai mikä nyt sinulle itsellesi on toimiva keino.
Kun mietin niitä pahimia kiusaajia ja koviksia yläasteelta niin yllättävän monelle on käynyt huonosti. Viinaa, huumeita, väkivaltaa, kuolemaa, itsemurhia, rikoksia, vankilaa, jne.
Päällimmäisenä lähinnä käy sääliksi monen kohtalo.
Toki läpeensä pahojen tapausten kohtaloista tulee mieleen, että sitä saivat mitä tilasivat. - 2 eri vaihtoehto!
ryydyt aina kiusaavist idiooteis,tai otat voimavarana jokaiseen vastoinkäymiseen tämän!nykyään monesti on tullu mielleen ei noi kiusaajat edes ajattele kun ei löydy päätä eikä h.
- Jaksaa
Jatkuvasti kiusattu aikuisiällä, perheetön 35- vuotias nainen, siinä syy..
- zzz...........
Lällyä moskaa kirjoitat.
- kimir
" Olin koulukiusattu. Syrjitty, varsinkin. Olin jatkuvasti yksin. Sain jatkuvasti tuntea, etten ole pidetty. Ettei minulla ole ihmisarvoa. Etten oikeastaan edes ole olemassa.".
Onko kymmenen vuoden ikäinen on ajatellut noin.
Nämä suomi24 etusivun jutut ovat kyllä olleet arveluttavia. - eijaty
Sinä olet sinä ,oikein tehty,ei tarvitse anteeksi pyydellä
- Entinen kiusattu
Minä en ymmärrä miksi ihmeessä ihmiset vatvovat wanhoja asioita? Kiusattu tai ei - oma aikasihan siinä menee hukkaan vatvoessa ja voivotellessa. Ja vielä järjettömämpää on jatkaa vatvomista jos toinen osapuoli on jo jättänyt maallisen tomumajansa. Unohda ja ala elää - se käy helpommin kuin luuletkaan, ottaa vain yhden päätöksen.
- suus kiinni
Ihan oikein sulle. Olet vain ollut liian ällöttävä.
- Ai että mitä,,,,
Sanoppa vielä kerran
- surullinensisko
Surullista tekstiä. Tiedän että traumoista on vaikea päästä eroon, mutta asiat pitää käsitellä niin hyvin päänsä sisällä että ymmärtää todella että itsestään kiusaaminen ei ole johtunut, vaan kiusaajasta. Niin kuin joku tuolla jo aiemmin mainitsikin: kiusaajan elämä ei ainakaan helpompaa ole ollut kuin kiusattavan. Harva tajuaa että monet kiusaajat ovat kotonaan kokeneet sellaista mitä lapsen ei pitäisi missään kokea. Henkinen ja fyysinen väkivalta sekä alkoholi on liian monen lapsen arkea. Ei ole oikein siis siirtää pahaa oloaan muihin, mutta lapsen on vaikea tajuta tätä kun elää kotona ilman oikenlaista mallia. Liian vähän puututaan lasten käytökseen. Kaikki lapsethan vähän joskus jotain nälvii, mutta on kummallista ettei pidempiaikaiseen kiusaamiseen oikeasti puututa oikealla tavalla. Ajatellaan että jaahas, siellä on taas yksi ylivilkas lapsi.. mutta MINKÄ TAKIA? Itse en siis ole ollut kiusaaja, mutta veljeni oli, hän kuoli siis muutama vuosi sitten. Ei mielestäni ole oikein että hän kuoli. Hän oli typerä lapsena ja nuorena kun kiusasi, mutta hän itsekkin oli oman isänsä uhri. Ymmärrän kyllä että kiusaajan teot ovat olleet äärimmäisen typeriä, mutta jos vain ihmiset näin aikuisikään tullessa huomaisivat ja osaisivat antaa anteeksi. Jaksamista kaikille!
Kannattaa ottaa yhteyttä ammattiauttajaan. Hän ei poista haavaa mikä sisälläsi on, osaa ohjata oikealle ajatusmaailmassasi ja kuinka saat taakkaasi kevyemmäksi.
Kiusaajasi on kuollut, enää hän ei voi sinua kiusata (käsitin, ettei enää kiusannut, mutta muisto siitä painaa sinua) muulla tavoin kuin sinun omassa mielessäsi.
Todennäköisesti siitä et missään elämän vaiheessa pääse täysin asiasta ylitse, ammattiauttajan kautta voit kyllä keventää taakkaasi.
"Siitäs sait p**ki**nen", on ihan normaali reaktio kun kuulee kiusaajansa kuolevan. Omalla tavalla myös tieto kuolemasta monasti helpottaa, kun tietää ettei enää häntä näe, kuule, eikä tapaa.
Voimia.- Rahallako!
noist pääsis,suurin osa kiusatuist ovat juuri niitä mitkä päätyvät kiusaamaan normi ihmisiä!
Rahallako! kirjoitti:
noist pääsis,suurin osa kiusatuist ovat juuri niitä mitkä päätyvät kiusaamaan normi ihmisiä!
Ja mihin perustat väitteesi?
- cxvxcv
Ammattiauttaja on hyvä vain jos sattuu olemaan hyvä ihminen, se ei ole mikään vastaus kaikkeen.
cxvxcv kirjoitti:
Ammattiauttaja on hyvä vain jos sattuu olemaan hyvä ihminen, se ei ole mikään vastaus kaikkeen.
Tuskin amatöörien neuvoista on paljoakaan iloa. Ammattiauttajan tehtävänä ei ole antaa ohjeita vaan löytää itse tie vapautukseen kahlitsevasta tunnekoukusta.
- Kyllä.
Ole vaan ilonen.
- Onneksi en enää laps
Katkeruus kostautuu vain itselle.
Minua kiusasi 7-luokalla suosittu poika, kuulin lähes päivittäin miten l.äski, h.uora ja ruma olen, usein saatuani kotioven kiinni takanani purskahdin itkuun (haukkuminen tapahtui yleensä koulubussissa, jossa vielä asialle siis oli todistajia paljon, joten se tuntui vielä kauheammalta).
Kun aloitimme 8-luokan, olin laihtunut kesän aikana 15 kiloa ja tämä kiusaajapoika oli kehittänyt itselleen pahan aknen, joten lopulta hänestä itsestään tuli se ketä haukuttiin, mutten itse kokenut tarvetta ivata häntä vaikka muut tekivätkin niin. Tänä päivänä ymmärrän, että olen ollut parempi ihminen kuin hän. Ylä-asteen päätyttyä kuulin hänen haukkuvan minua h.uoraksi, jolloin sanoin hänelle suorat sanat ja hän vaikeni.
Tänä päivänä saatan muistella noita aikoja hieman surullisena siitä, että lapsuus joka eletään vain kerran, voi mennä todella pilalle yhden/ muutaman ihmisen takia ja ihmettelen minkälaisen kotikasvatuksen nämä ihmiset ovat saaneet.
Minusta kasvoi vahva ihminen, en vihaa ketään mutten anna kenenkään enää polkea minua jalkoihinsa. Olen onnellinen etten ole enää lapsi/ teini, eikä tarvitse enää käydä kouluja.
Mielestäni kaikki, jotka lukevat näitä asioita, voisivat keskustella omien lastensa kanssa miten väärin kiusaaminen on. Tuttavapiirissäni olen huomannut, että omaa lasta ei haluta pitää kiusaajana (vaikka hän tälläinen on) ja asiaa vähätellään. Mutta sitten jos omaa lasta satutaan pitämään kiusattuna on ...vetti irti.
Itse olen joutunut pitämään omalle sukulaiselleni tiukan puheen koulukiusaamisesta, kun hän kiusasi luokkatoveriaan niin pahasti, että tämä jätti tulematta kouluun, ja sukulaiseni äiti vain vähätteli asiaa.
Toivottavasti hän lopetti kiusaamisen sen myötä.- Tietyl taval hyväks!
siis kiusaaminen tai haukkuminen monel.mitä porukka olis sit aikuisena kun ku kaikki olis hunajaa,niiku monel nykyää o,eikä vaivadu työtä tekemää-
- Hyvä ihminen
Suloinen tunne.
Itse kävin kaikilla tarpeillani epämiellyttävän hapentuhlaajan haudalla.
Ei käytä happea hukkaan ei. Kyllä teki hyvää, mieli ja sielu puhdistui. Huonot muistot jäivät sen ****pään haudalle. Huonoa ihmistä ei tarvitse ylistää sen kuoltua. Totuus ei pala tulessakaan.... - hmhmxhhjh
Kertokaa joku mitä ihminen hyötyy jonkun toisen ihmisen vihaamisesta?Se että minä vihaan jotakin ihmistä,ei vaikuta siihen vihan kohteeseen millään tavalla,ainoastaan tekisin omasta elämästä hankalaa.Toki viha on ihan hyväksyttävä tunne mutta jos se jatkuu pitkään niin ei sekään hyvä ole.Minäkin voisin ihan hyvin vihata ihmisiä jotka ovat minua vastaan väärin tehneet,mutta mitäpä minä siitä hyötyisin?Parempi vain käsitellä asiat ja elää omaa elämää.Todennäköisesti nämä kiusaajat ovat itse kärsineet omasa elämässä,ja vain purkavat kokemansa vääryyden sitten muihin kun eivät osaa asiaa käsitellä.
- Omat jutut
Itse en tuntisi huonoa omaatuntoa.
Minun työpaikallani oli johtajana oleva naishenkiö, joka aiheutti hankaluuksia kiusaamistyyppisellä käytöksellä siten, että jouduin lopulta vaihtamaan työpaikkaa.
Kuulin nyt, että hänen miehensä oli yllättäen kuollut, mutta jotenkin en tunne minkäänlaista myötätuntoa asiasta. Onneksi tällaiset asiat edes joskus menevät oikeaan osoitteeseen.- Menikö
siis oikeaan et jonkun lähinomainen on kuollut !hieno ihminen olet näköjää! eikä sinus tietenkää ollut v.
- Mustakahva
Hai papitkin näkisivät minut mielummin helvetissä kuin tien päällä.
- ei turhia paineita
No, jos olet tosissasi niin ottamatta asiaan sen kummempaa kantaa mikä on oikein ja mikä on väärin tuntea noin yleisen normin ja ajattelun mukaan, jos joku on kiusannut kun olet ollut kymmenen pinnassa ja tämä kyseinen tapaus on reilu parikymppisenä päätynyt tuollaiseen ratkaisuun... Mitä muuta siinä kannattaa todeta, kuin no... Sinulla meni asiat paremmin kuin hänellä ja kuolleen ihmisen ei-kuitenkaan-peruuttamattomia-tekoja -vatvomalla ja antamalla niiden vaikuttaa liikaa nykyhetkeen, suotta antaa oman elämänsä mennä reisille.
Eli joskus ei vain liikaa kannata katsoa taaksepäin, aikansa kutakin. Yksi huono kausi elämässä sitten ollut tuolloin, oli ja meni. Maailmassa on ihan tarpeeksi ihmisiä jotka tekevät mitä sattuvat ja rypevät milloin missäkin päihdehelvetissään, vedoten siihen ikuiseen ankeaan lapsuuteen ja johonkin muksuajan koulukiusaamiseen. Älä sinä anna elämääsi liikaa vaikuttaa jonkun asian, joka joskus vallitsi ja ei vaikuta nykypäivään tuon taivaallista. Etenkin jos tuo kys. kiusaaja ei enää edes olemassaolollaan voi muistuttaa noista hetkistä kävelemällä kadulla vastaan.. - Enkelin sanoja taiva
Tunteet ovat ihmiselle tärkeitä ja myös tässä tapauksessa, sillä tunteet ovat myös eläimillä, eli siis kaikilla meillä maapallon päällä asuvilla.
Ja jos ei olisi tunteita, ihminen ja muu eläinkunta sortuisivat tilaan joka olisi pelkkää tappamista vain.
Sinulle voin sanoa että nuo tunteet ovat ja jäävät matkan varrelle opettamaan sinua elämään elämää oikeiden tunteiden mukaan, eli tunteet ovat sallittuja ja elämän lain oikeuden mukaisia.
Ihminen joka ei tunne mitään sisällään on hyvin vaarallinen yhteisössä ja vaarantaa muidenkin elämän ympärillään.
Ja nyt kun luin tekstisi jäi vain jäljelle rakkaus elämään ja kiusaajan elämään.
Eli älä murehdi, sillä kuolema ei ole kenekään loppu, vaan alku paremmalle.- Vääri!
Ihminen joka ei tunne mitään sisällään on hyvin vaarallinen yhteisössä ja vaarantaa muidenkin elämän ympärillään???? myös ihminen mikä juuri TUNTEE tekee !
- paljon pahaa kokenut
Kun tein välit selväksi kiusaajani kanssa elämäni muuttui heti onnelliseksi. Samoin perättömiä minusta puhuneiden kuoleman jälkeen sain minäkin rauhan etten ajatellut heistä enää pahaa heidän puheittensa takia. Toivon samaa sinulle, sillä pahojen muistojen kanssa on vaikea elää.
- Kippiskippis
Tee niinkuin olikse Burt Reynolds ja Clint Eastwood tekivät , menivät yhden mulkvistin filmipomon haudalle sixpäkin kera ja kusivat oikein antaumuksella.
Sen jälkeen toteat ettei se nyt niin hyvältä tuntunutkaan ja unohdat sen kiusaajasi
Koko loppuiäksi. - musti111
On aina muistettava, että kiusaajalla on itsellä paha olla! Jos sinulla on jotain josta hän on mustasukkainen se riittää kiusaajalle kiusata sinua, myös huomion haun tarve sinulta voi kiusaajan käyttäytymään noin! Muista aina että kiusaaja on se sairas!
- VihaVille
Viha on voimavara, yksi tunne monen muun normaalin tunteen joukossa. Jos et tunne vihaa niin oireilet vakavasti. Viha ajaa minut suorituksiin ja menestykseen jota en olisi saavuttanut ilman vihaa. Vihalla voi vaikuttaa paljonkin vihan kohteen elämään. Muuta viha teoiksi ja organisoi sen energia parhaalla mahdollisella tavalla saadaksesi hyvän olon tunteen vihastasi. Oikein kodennettu viha tuo hyvän olon, leveän hymyn. Vihatkaa kaikkia vihaamisen arvoisia.
- elämälyhyt...
Oikeestaan ihan oikein tunnet, ite kokenut koulukiusaamista yms.
mutta en oikeestaan kanna enää kaunaa, jos nään entisiä koulukiusaajia
sanon että moi ja se on siiinä. - Ragorlang
Minä en koskaan ole antanut anteeksi kiusaajilleni. Vaivatkoon se syyllisyys heitä niin kauan kuin tahtovat. Mutta kun kiusaajani kuoli auto-onnettomuudessa kouluaikoinamme en tuntenut että hän olisi ansainnut sen. En ollut iloinen että hän oli kuollut. Mutta en surrutkaan sitä.
- Terve mieli!
suru suotakoon omaisil,oli henkilö mikä tyyppi tahansa,eikä se tarkoita et joku ei tykänny tyypist.
- Missä sivistys?
HYI RAATO!
Mitä seuraavaksi? Ruvetaan ihan white trashina vaatimaan kuolemanrangaistuksia kostonvietin tyydyttämiseksi? - vaikka provo olisiki
Ilmeisesti sillä sinulla kiusanneella oli muutenkin henkisiä ongelmia, kun itsemurhan teki. Eli lähinnä sait selityksen/syyn sinun kiusaamisellesi. Eiköhän olisi jo aika antaa anteeksi ja antaa menneiden olla.
- 1967 maalta.
Niinhän se on vanhojen muisteleminen on hölmöä. Anteeksi pitäisi antaa, vai pitääkö.
Se kun on sitten vaan toinen tosi, että se kouluaikainen kiusaaminen, vaikuttaa vielä 35 vuoden jälkeenkin elämään. Ei vihaamalla kiusaajia, vaan ikuisena epävarmuutena itsestään, jännittämisenä ja suuremmista porukoista syrjään vetäytymisenä. Ei liika esitä mielipiteitään. Ikuista vilkuilua ympärilleen, joko taas? - Kiusaaja itsekin
Onhan noita muutama kiusaajani itsemurhan tehnyt ja pari muuta siirtynyt manalaan alkoholin voimalla. Yhden poismenoa itkin muista ei niin väliä. Joskus nuorena pistettiin vahinkoa kiertämään, sitähän se elämä täällä on.
- maho lwhmä
Rauhoitu,Jumala tasas välit......Nä oon natsisika
- ärsyyntynyt
Oliko kasvuhäiriö,kun niin pieni!!
- Kirjoittaminen autta
Olen eläkkeellä oleva luterilainen pappi, ja rajun työpaikka kiusaamisen uhri. Koko työyhteisö, siis luterilainen seutrakunta, jossa aikoinaan toimin, oli "sairas", ja ongelmana oli paljon julkisuutta saanut "pyrkyri" ja "vapauksen teologi", teologian tohtori", josta povattiin jopa piispaa.
Kun ilmeni, että en ollut vasemmistolainen, siis "hänen meihensä", hän aloitti rankan työpaikka kiusaamiseni, jonka tuloksena sairastuin. Se johti myös avioerooni ja lopulta minut sairaseläkkeelle.
Julkisuudessa hän julisti köyhien ja huonompi osaisten rakastamista ja auttamista, mutta omassa työyhteisössään hän oli julma toisen työn mitätöijä.
Tästä johtuen jouduin tekemään koulutustani ja kykyjäni vastaamattomia tyäötejhtäviä.
Niinpä siinä seurakunnassa jouduin tekemään myös seurakunta sihteerin työtehtäviä, sillä seurakunta sihteerin kirkkoherra oli valjastanut kirjoittamaan omia teologisia kirjoituksiaan ja julkaisujaan .
Olin hänelle katkera, ja tein "myyräntyötä" siten, että hänestä ei koskaan tullut piispaa.
Eräs toinen pappi sanoi, että "hyvän eläkeviran" hän kuitenkin sai kirkkomme kansainvälisen avustusorganisation johtajana.
Mutta eläkeellä hän ei ehtinyt olla päivääkään, sillä hän sairastui kuoli.
Itse puolestani olen nyt varsinaiselöla eläkeellä, mutta vaikka urani ja perheeni tuhoutui, eläkkeelle lopulta päätyy jokainen pappi, jos Luoja elivuosia suo.
Ennen kiusaajani kuolemaa olisin halunnut hänet tavata ja pyytää häneltä kaikki anteeksi, mutta hän ei halunnut minua tavata.
Kieltämättä olin hänen kuolemastaan vahingoniloinen, sillä minusta hänelle kävi samoin kuin "rikkalle miehelle", jonka Jumala otti pois.
Tosin rikkauksia hän ei niin hamunnut, mutta mainetta ja kunniaa "kirkko ruhtinaana" sitäkin enemmän.
Toisaalta minäkään en jäänyt pelkästään kohtaloani suremaan, vaan sairastumiseni mahdollisti minulle itseni toteuttamisen.
Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta muuta eheyttävää mahdollisuutta meillä ei ole, kuin anteeksi antaminen.
Kosto sitoo tajuntamme negatiiviseen energiaan, joka tuhoaa meidät. Ja kostajalle ei mikään riitä.
Nyt kirjoitan kahta kirjaa. Ehkä vielä joskus kirjoitan kirjan myös tuosta kiusaamisen kohteeksi joumisestani, ja siitä saurakunnasta . Jos Luoja suo.
Kirjoittaminen on terapeuttista, ja se auttaa myös ymmärtämään ja antamaan anteeksi.
Kiusaajan kuolemansa on helppo jajtella, että siitäs sait. Ja usein kohtalo on ivallinen.
Kiusaajan kuolemasta on kuitenkin turha iloita, vaikka meistä voikin tuntua, että se on Jumanal rangaistus.
Sevoi olla inhimillistä, mutta kuolemmehan joskus jokainen itsekin.
Ja Jumala on antanut meille jokaiselle "oman pituisenmme" elämän.
Myös hänelle, joka meitä kiusaa. - simppeliihän tää
Itse olen ainakin iloinen jos joku vi**umainen ihminen kuolee.
- Köyhää
No miten se sun elämää auttaa - eteen päin ?
- simppeliihän tää
Köyhää kirjoitti:
No miten se sun elämää auttaa - eteen päin ?
Yksi pa*ka vähemmän maan päällä, eli maailma on heti muuttunut paremmaksi paikaksi ellää ja olla.
- Asenne ratkaisee
simppeliihän tää kirjoitti:
Yksi pa*ka vähemmän maan päällä, eli maailma on heti muuttunut paremmaksi paikaksi ellää ja olla.
Maailma ei ole yhtään parempi paikka "ellää ja olla" tasan niin kauan kuin oma asenne on peräreiästä.
- Itsemurhia läheltä
Ajatteleppas asia niin, että sillä kiusaajalla on ollut todella ahdistunut olo, koska teki itsemurhan. Ja toisaalta et koskaan pääse tuosta katkeruudestasi ellet anna anteeksi.
Et voi jatkaa katkerana elämääsi, mutt jos annat anteeksi niin pystyt unohtamaan kiusaamisen joskus. Minä ainakin säälin sitä kiusaajaa.
Ei ole varmasti ollut helppo päätös tehdä mitä teki. - srntrgthswrhtwrhtewr
Ajattelen aika monen "johtajan" kuolemasta täysin samalla tavalla. Enkä usko että kovinkaan moni harmittelee esimerkiksi Hitlerin itsemurhaa.
- Kaikki kuolevat
Miten tuollainen ajattelutapa auttaa sinua omassa elämässäsi?
Perkele munista puunoksaan kiikkumaan kiusaajat,minua ei ole kiusattu, enkä usko että kukaa tuleekaa kiusaamaan.Kenenkää ei tartte ketää kiusata,oikein että kaveri on turpeenalla,kun kerran ei päässä raksuta että eläsi niinku aikuiset.Siinä
on se herran tahto toteutunu,minut saa pistää kiikkumaan jos alan kiusata heikompiani.Eli nauti vaan nyt elämästäsi kiusattu,kaikki mitä täällä maanpäällä tapahtuu,niin niinse pitää mennäkin.- sirlis
Vaikeaa on varmasti olla tuntematta katkeruutta, mutta aina anteeksianto on parempi vaihtoehto kuin jatkuvasti kantaa katkeruutta jotain henkilöä kohtaan. Se rasittaa itseäkin. Tiedän, että asia on mielessä pahana, mutta ei hänen kuolemansakaan ole Sinulle hyvitys hänen teostansa.
Yritä voittaa itsesi se on parhain päin myöhemmin sinullekin.
jaksamista ja eteenpäin toivon sinulle. - Sitten olisi hyvä
Tottakai sinulla on oikeus iloita paskiaisen kuolemasta ja jos minä olisin sinä, kävisin vielä kusemassa sen haudalle.
- keviät mullat vaan!
Täytekakku kaupasta - ja kaffeet päälle!
- JR
Näille kusi päille ihan oikein ,itse kokenut vähän samaa. Terve menoa helvettiin!
- Naura ja iloitse
Oikein ,hyvä että saavat tekojensa mukaan,Paha saa palkkansa toivotaan ,että joutuvat saatanan kiiras tuleen siellä helvetissä.
- ei kiusattu
kiusaaja on aina lainsuojaton
- kuuku897
Sähkötuoliin kiusaajat niin loppuu se saatanan nalkutus !!!
- asdfdh
Mutta alkais sitten naputus, kun ne homot palaa karrelle. Millaisia ilmeitähän ne pitää kun paskatavat alleensa?
- fuckyouself
Ok homma :)
- vesku koski
sitä saa mitä tilaa elikkä nää kiusaajat kun ne kuolee ei yhtään käy sääliksi mulkkuja kaikki kiusaajat mua kans kiusattiin koulu aikoina enkä toivo niille mitään hyvää. semppiä sulle
- yks vähemmän
sai mitä tilas
- rumaankanpoikanen82
Olen koulukiusattu myös ja olen aina iloinnut jos olen kuullut että kiusaajallani menee huonosti tai joskus jopa muutama kiusaajani on yrittänyt iskeä minua tietämättä kuka olen. Olen kuin rumaankanpoikanen josta kasvoikin joutsen...vaikka heidän sanansa vielä sattuu ja yritän kasvaa niistä irti niin ikinä en tule antamaan kiusaajilleni anteeksi!
- Tulurululuu
.... inhimillinen tunnehan tuo on, kyllä itsekkin toivon jotain pahaa tapahtuvaksi vihaamilleni ihmisille. Mutta eriasia on jos ryhtyy näitä ajatuksia toteuttamaan käytännössä ...
- miltä tuntuu
Ei tarvitse antaa anteeksi jos ei tunnu siltä.
- urmas jermu
Itse olen aloittajaa muutaman vuoden vanhempi, ja olin koko yläasteen ajan melkoisen rajun koulukiusauksen kohteena. Kiusaajia oli useampia, lähinnä oman, ja vuotta vanhemman luokan oppilaita. Kiusaaminen oli päivittäistä ja jatkuvaa, ja sai minut inhoamaan koko koulua. Kaikeksi onneksi omalla kohdallani tuo kiusaaminen ei saavuttanut fyysisiä muotoja, kuten samojen kiusaajien useiden muiden "uhrien" kohdalla.
Kiusaajat olivat omalla kohdallani sitä varsin perinteistä sorttia, yleisesti moniongelmaisia, erittäin huonosti koulussa pärjääviä, mutta toisaalta erittäin "suosittuja" poikia. Itse taas kuuluin siihen joukkoon, jonka syrjiminen oli lähes suositeltavaa muidenkin kuin aktiivisten kiusaajien keskuudessa. Tiet kiusaajieni kanssa erkanivat peruskoulun päätyttyä, kun itse jatkoin lukioon, ja he amikseen, tai mihin ikinä menivätkään. Kaikki eivät hakeutuneet tai päässeet jatkokoulutukseen.
Omalla kohdallani meni kiusaamiskokemusten jälkeen vuosia, että pystyin taas käymään ongelmitta koulua. Lukion läpäisin kuitenkin ihan hyvin paperein, ja jatkoin ammattikorkeakouluun. Ajattelin asian jotenkin niin, että mikäli annan periksi ja jään kotiin makailemaan ja murehtimaan, kiusaajani ovat päässeet tavoitteeseensa, ovat voittaneet. Ei ennen sitä. Armeijassa viihdyin vuoden verran ennen AMK:ta, ja koulun jälkeen pistin oman firman pystyyn. Viime kesänä suoritin oman alani ylemmän AMK-tutkinnon, ja tällä hetkellä yritykseni työllistää kymmenkunta henkeä, tulevaisuuden näkymien ollessa erittäin lupaavat. Viime vuonna menin tyttöystävän kanssa kihloihin (siinäkin asia, jota kiusaamisaikoina en kuvitellut ikinä eläissäni tekevän).
Varsinkin yläaste- ja lukioaikoina tuli pohdittua vaikka minkälaisia katkeria asioita kiusaajistani, siis esim. kuinka voisin heille jonain päivänä kostaa, tai vast. Iän myötä tällainen on loppunut, ja nykyisin minua lähinnä säälittää niiden ressukoiden kohtalo. Lähes kaikki kävivät koulua jossain erityisryhmissä, osa asui sijaiskodeissa, yms. Tyttöystäväni on ihmetellyt kuinka voin tällä tavalla antaa anteeksi kaiken sen vuosia kestäneen piinan. Sanotaanko tähän näin: olen kiusaajiani niin paljon menestyneempi kaikilla elämän osa-alueilla, että jo pelkästään sen tiedostaminen on ihan riittävä kosto. Sen enempää ei tarvitse katkera olla. - Suhteeton rangaistus
En todellakaan toivo, että esim. armeijan pahin simputtajaan tekisi itsaria. Ihmishenki on kuitenkin ihmiselle kallisarvoisin asia. Jos joku tunnistaa itsarin jonkinlaiseksi rangaistuksi niin se on kuitenkin kohtuuttoman kova sellainen. Itsari on myös lähipiiriä kohtaan väärin, ja teko on omiaan ruokkimaan muitakin tekoja. Jos en väärin muista niin rikoslaissakin on maininta, että kuolleista ei saa puhua pahaa 20:een vuoteen.
- eura
Kaikki ok, kiusaajat saa mitä tilaavat.
- Paha saa palkkansa!
Sulla on täysi oikeus tuntea iloa hänen kuolemastaan!!! Hän oli sinulle paha, ja nyt paha sai palkkansa!!!
Mäkin iloitsisin, jos tietyt ihmiset tappaisivat itsensä, jotka ovat tehneet mulle pahaa!
NAUTI tästä onnen hetkestä, kun se kusipää on vihdoinkin saanut ansionsa mukaan =) Tämäkin keskustelu osoittaa että kiusaaminen ei aiheuta kärsimystä ainoastaan kiusatulle vaan myös kiusaajalle. Enemmin tai myöhemmin he tulevat kokemaan alitajuista syyllisyyttä käyttäytymisensä johdosta. Ihmismieli taas uskoo harhoissaan että rankaisemalla itseään hän sovittaisi tekojaan. Jos et pysty antamaan anteeksi uskot koston oikeutukseen joka taas johtaa loputtomaan kierteeseen jossa olet välillä uhrin tai hyökkääjän asemassa. Todellinen anteeksianto ei pyydä todisteita syyllisyydestä tai viattomuudesta. Asia luovutetaan mielestä ja ollaan halukkaita sallimaan että asia ja sen seuraukset tehdään puolestasi tekemättömäksi. Huomaa että anteeksiantamottomuutesi vanki olet sinä itse antaessasi anteeksi saat myös itse anteeksi. Koska anteeksianto voi olla vaikea asia oppia ja vaatii aikaa paljonkin, voi olla alussa avuksi että jaat ajatuksiasi luotettavan ystävän tai ammattiauttajan kanssa. Suosittelen lukemaan esim kirjan: Ehdoton anteeksianto (Colin Tripping). Eikä siinä Jumalan ja Jeesuksen puoleenkaan asiassa kääntymisessä mitään pahaa ole. Nöyrtyminen voisi tarkoittaa että ei tiedä eikä ymmärrä oma parastaan asiassa ja haluaa luovuttaa asian Hänen käsiinsä ja pyytäää pitämään mielen avoimena vastausta varten.
- Yakov ei kirj.
Olen myös ollut koulukiusattu, mutta olen antanut anteeksi ja saanut rauhan asian suhteen. Ymmärsin jo silloin sen, ettei kukaan psyykkisesti terve ihminen kiusaa ketään, ei lähimmäisiään eikä eläimiä.
Tunnustavana kristittynä olen löytänyt myös Raamatusta, Isä-meidän-rukouksesta selkeän syyn antaa anteeksi kaikille, jotka ovat rikkoneet tai ehkä vielä tulevat rikkomaan minua vastaan. Syy löytyy näistä jakeista:
Matt. 6:
Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi...;
12. ja anna MEILLE meidän syntimme anteeksi, NIINKUIN MEKIN ANTEEKSIANNAMME NIILLE, JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN RIKKONEET;
13. äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta...jne.
14. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
15. mutta JOS TE ETTE ANNA IHMISILLE ANTEEKSI, NIIN EI MYÖSKÄÄN TEIDÄN TAIVAALLINEN ISÄNNE ANNA ANTEEKSI TEIDÄN RIKKOMUKSIANNE.
Huomasitko, että taivasosuutesi riippuu myös siitä, että annatko anteeksi tuolle koulukiusaajalle vai etkö?
En suinkaan väitä, että anteeksiantaminen olisi helppoa, sillä mua hakattiin nyrkein koulussa viikkojen ajan päivittäin välitunneilla ilman opettajien väliintuloa, kunnes vasta isosiskoni vetoomuksista se loppui, koska suunnittelin jo koulussakäynnin lopettamista pahoinpitelyjen vuoksi. - koulukiusattu nainen
Minusta tuo että kiusaaja teki itsemurhan kuvaa sitä, että hänelläkin on ollut vaikeaa. Luulen, että sinua lohduttaa se, että ei hänelläkään niin helppoa ollut. Koulukiusaajatkin aikuistuvat, he voivat olla aivan eri ihmisiä aikuisina ja jopa voivat pitää lapsellisena sitä, että on tullut kiusattua jotakuta ja voivat katua sitä. Minusta on ikävää, että hän teki itsemurhan. Kivintä olisi ollut, että hän olisi tullut sinulta henkilökohtaisesti pyytämään anteeksi tekojaan.
- sekin jonkun uhri
Tämä oli tuolla otskikoissa nähtävänä.
Tuolla saa lukea paljon väkivallasta, teoista joissa uhri on kuollut.
Sinutkin yritettiin kai jotenkin kuristaa kasaan.
Se on ihan tajuttavaa jos tekijä on tappanut itsensä sillä yleensä aina
väkivaltaisten taustalla on draamaa jota ovat kokenee itse aikanaan, näin olen asioita ymmärtänyt ja he eivät hae tai saa apua ongelmiinsa.
Ikäväähän asiassa on se että siitä kärsii syyttömät.
Sinusta tehtiin se kärsijä omille kivuilleen.
Inhimillistä on kokea vihaa vääryyttä kohtaan, eihän siinä ole sellaista jota mitenkään ihannoisi.En minä ainakaan, etkä näköjään sinäkään.
Paha tilanne tulee uudelleen nyt sinulle kun tappoi itsensä, mennee ohi sekin aikanaan, vointiinsa ei kukaan puuttunut, puuttuiko sinunkaan, tässä tulos.
Sinä vain olet sillä tavoin viisaampi kuin kukaan osallisista ettet jatkanut muihin saamaasi vääryyttä. - *1948
Eiköhän nuo, jotka käskevät unohtaa ja antaa anteeksi, ole itse olleet juuri niitä kiusaajia. Heitä ketjussa todella riittää.
Koulukiusaus oli pientä, siihen nähden, mitä omat siskot teki heitä oli viisi.
En pidä mitään yhteyttä. (Jostain syystä äsken kirjoittamani palaute klo 23:08 ei ilmestynyt keskusteluketjuun nikillä 'Yakov ei kirj.', joten kopioin sen uudelleen tähän alle)
Olen myös ollut koulukiusattu 12-vuotiaana, mutta olen antanut anteeksi ja saanut rauhan asian suhteen. Ymmärsin jo silloin sen, ettei kukaan psyykkisesti terve ihminen kiusaa ketään, ei lähimmäisiään eikä eläimiä.
Tunnustavana kristittynä olen löytänyt myös Raamatusta, Isä-meidän-rukouksesta selkeän syyn antaa anteeksi kaikille, jotka ovat rikkoneet tai ehkä vielä tulevat rikkomaan minua vastaan. Syy löytyy näistä jakeista:
Matt. 6:
Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi...;
12. ja anna MEILLE meidän syntimme anteeksi, NIINKUIN MEKIN ANTEEKSIANNAMME NIILLE, JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN RIKKONEET;
13. äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta...jne.
14. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
15. mutta JOS TE ETTE ANNA IHMISILLE ANTEEKSI, NIIN EI MYÖSKÄÄN TEIDÄN TAIVAALLINEN ISÄNNE ANNA ANTEEKSI TEIDÄN RIKKOMUKSIANNE.
Huomasitko, että taivasosuutesi riippuu myös siitä, että annatko anteeksi tuolle koulukiusaajalle vai etkö?
En suinkaan väitä, että anteeksiantaminen olisi helppoa, sillä mua vanhempi ja isompi oppilas hakkasi mua täysin ilman mitään syytä nyrkein koulussa viikkojen ajan päivittäin välitunneilla ilman opettajien väliintuloa, kunnes vasta isosiskoni vetoomuksista se loppui, koska kerroin kotona, että aion lopettaa koulunkäynnin jatkuvien pahoinpitelyjen vuoksi.- juupajuuuuuuu
Etpä sinä mielestäni mitenkään paha ihminen ole, jos et kykene täysillä myötätuntoa kokemaan tätä ihmistä kohtaan. Hän on joskus vapaaehtoisesti aiheuttanut sinulle surua sekä pahaa oloa, ja myöhemmin aiheuttanut oman kuolemansa. Se siitä. Ei ne ihmiset pyhimyksiksi kuoltuaan muutu.
Tiedän henkilöitä, joille on kiusaaminen aikanaan aiheuttanut niin paljon pahaa, että heitä voisi osittain jopa kutsua henkisesti kuolleiksi. Nämä ihmiset ovat menettäneet elämänhalunsa, ovat masentuneita ja lukuisat tunnelukot estävät ottamasta riskejä ylittää itsensä. Maallinen paska kiertää.
Mutta se siitä henkevyydestä, mielestäni kuolema ei ole pahinta mitä ihmiselle voi sattua, etkä itse ole vastuussa siitä, mitä hänelle on tapahtunut ja mitä hän on sinulle tehnyt. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että olet saanut kärsiä. Sinulla täysi oikeus siihen on kyllä mielestäni,koska hän ei anteeksi koskaan pyytänyt,itse niin tekisin vastaavanlaisessa kyllä kanssa. Hänen tiensä ei ollut varmaan helppo kun sellaista teki,mutta se ei oikeuta kiusaan ketään kuitenkaan. Heitä asia mielestäsi siltä kannalta ja ala elää omaa elä'määsi vain eteenpäin. :)
- very vapaa
ihan sama ja miten vaan jos eko kestää. Itse olen kokenut vähän vastaavanlaisen kokemuksen ja käsi sydämellä vannon että pidin liputuspäivän kun "vihamieheni" LOPULTAKIN painui helvettiin elämästäni.
- Pena 57 v
Minuakin yksi vanhempi kiusasi. Jouduin tappelemaankin.
Sitten jossain vaiheessa se oli valellut itsensä bensiinillä ja sytyttänyt palamaan.
Palaneeko vielä helvetissäkin. - Anteeksi antava
En välitä mitä muut palstalla sanovat mutta minusta on moraalisesti väärin iloita kenenkään kuolemasta. En edes iloitsisi vaikka se olisi pahin vihamieheni. On minuakin jotkut ihmiset kiusanneet mutta en pidä heitä ylimpinä ystävinä enkä alimpina vihollisina. En vain tajua miten joku voi iloita jonkun kuolemasta. Entä jos sinä olisit tehnyt jotain pahaa jollekin edes vahingossa ja hän murtaa vaikka kätensä ja toivoo sinun kuolevan. Onko se teistä oikein? En halua teitä haukkua sydämmettömiksi mutta jos iloitsee jonkun kuolemasta on meikein pakko olla.
- m__33
2x päässyt korkkaamaan samppanjaa vihamiesteni kuollessa :)
kuuluvat TOP10 elämyksiini heti iloisten perhetapahtumien ja SM-voittojeni jälkeen!
Mitä kaikkea upeaa elämä voikaan vielä antaa... - Elämä jatkuu++++++
Eli,kerroit että on viisitoista vuotta kulunut,sehän oli melkein sääntö että kiusattiin,mutta olen kokenut saman, ja en tule antamaan anteeksi milloinkaan sitä pahaa,mitä jouduin kokemaan.
- jk
niinkö
- *******'
Tiedätkö, ei sillä ole enää mitään merkitystä. On tosi kurjaa, että sinua kiusattiin. On myös todella ikävää, että kiusaaja teki itsarin. Mutta ei niilllä asioilla ole näin monen vuoden jälkeen oikeasti enää mitä merkitystä, tai tekemistä toistensa kanssa.
Pää pystyyn ja elä elämääsi. Unohda menneet ja kesity nykyiseen ja tulevaan. Kaikki on ihan hyvin, kunhan vain uskot niin.- kiusaajaläjät!!!!
Mitä vitun: ikävää on siinä, että kiusaaja tekee itsarin? Niinhän sen kuuluukin mennä. Rikosta seuraa rangaistus, muodossa jos toisessa.
Kaikki kiusaajanalku kusipäät: mieti kahdesti ennen kuin lähdet siihen leikkiin mukaan. Pilaat toisen elämän ja maksat itsekin siitä vielä kovan hinnan tai joku syytön maksaa, kun kiusattu pimahtaa ja ampuu 20 tuntematonta hengiltä.
- mpmv
Ei kiusaamista voi koskaan unohtaa. Vieläkin tule kamala olo kun näen kiusaajiani kaupungilla tai jossain. Toivon että saavat vielä jossain vaiheessa elämäänsä kärsiä.
- Kiusattu myös
Minua koko yläasteen kiusannut tyyppi kuoli ajettuaan mopolla rekkaa päin pari vuotta myöhemmin. Olin 17, mutta sain hankittua kuoharin ja pari muuta tyyppiä juhli kanssani. Oli se vielä ambulanssi ntullessa elossakin. Kusimme tyypin haudallekin myöhemmin ja pistimme kiven kumoon.
Nyt olen tullut enemmän ateistimmaksi ja pasifistisemmaksi. Tyyppi oli luultavasti joku joka ei kyennyt ajattelemaan toisten kannalta asioita (asberger, prykopaatti). Mutta silti hänen omaisiaan ajatellen oli todella typerää tehdä sillä lailla. Siitä on jo 8 vuotta mutta menetin koko nuoruuteni hänen vuokseen. Hän piti huonoa minettani yllä ja sai minut uskomaan huonouteni. Uskalsin hankkia ensimmäisen tyttöystävänkin vasta täysi-ikäiseksi tultuani. - yksikiusattu
Minä olin kiusattu ala-asteella ja yläasteella. Olen nainen. Minua kiusattiin jättämällä minut ulkopuolelle ja yläasteella pahoinpideltiin fyysisesti.. Kiusaajani sylkivät päin minua ja harrastivat kovaa henkistä väkivaltaa. Tottakai olin tuolloin tosi surullinen ja mietin, kuinka päästä tilanteesta ulos. Vaikeaa oli.. Viettää vuosikausia heidän kanssaan samassa koulussa.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin en edes ajattele heitä kuin ehkä kerran puolessa vuodessa. Ei tuo jättänyt minuun suuria arpia mielestäni. Pari vuotta minulla oli aika heikko itsetunto, mutta olen aina ollut hyvä koulussa ja miesten mielestä kaunis.. Rakensin tosi mukavan elämän, minulla on korkeakoulututkinto ja aviomies jne. En ole katkera enkä oikeastaan edes ajattele heitä pahalla. En tietenkään hyvälläkään. Elämä vain on sellaista, ja uskon että kaikella on tarkoituksensa. Ei omasta pärjäämisestä ole vastuussa kuin itselleen.:) Ja Jumalaan uskon jonkin verran sekä karman lakiin. En tuolloin uskonut, että syy oli minussa enkä edelleenkään usko. Ei kannata märehtiä asioita ja olla katkera.. Siitä tulee vain itselle paha mieli. - ateisti43v
itse olen kanssa koulukiusattu. ja en tule koskaan antamaan anteeksi.. ja kiusaajia oli 3-6 .. ja olen vanhemmiten harrastanyt nyrkkeilya, kickboxingia ja judoa karate siitä on jo 10 vuotta ku lopetin nuo. harrastukset. johtuu siitä että täällä loppu vetäjät ja ite ei jaksanut enään vetää , ja nyt olen sitten harrastanut täyspäiväisesti voimannostoa.. ja silloin ku aloitin harrastaa noita itsepuolustus lajeja 17 vuotiaana. ja sitten opin alkoholia käytön.. niin tuli sitten sellaisia tilanteita baarissa.. ja kun näin siellä niitä kiusaajia.. ja mulla oli itse luottamus kohillaa ku treenasin. ja on vieläkin.. niin nen kaverit kuuli että harrastan niin sanovat että anna anteeksi kaikki ollaan kavereita jne.. niin arvatkaan annoinko anteeksi.. no en antanut ja en tullut kaveriksi ja en tule.. teki mieli läjäyttää päin pläsiä ku tiesin että olisin pystynyt kouluttamaan niitä jne.. mutta yhden kerran tuli sellainen tilanne että pahin niistä kouluaikaisista kiusaajista alko kokeilee minua.. ja olin valmis heti. mutta eikö saakelin järjestys mies tullut väliin. ku olin jo laittanut sen maahan.. ja sen pahimman kiusaajan näin sitten seuraavalla viikolla kylillä (hän ei enään asu täällä. ei asunut sillinkaan) niin menin selvinpäin hänen luokseni ja kysyin jatketaanko. hän sanoi. että anna anteeksi kaikki koulu aikainen.. no en tietenkään antanut sanoin sille että haluatko ne kaikki tuskat itellesi mitä olet mulle antanut.. mutta hiullitsin itseni.. ja tuosta viimeisestä on jo varmaan se 6-8 vuotta... ja en tule koskaan säälimään ja antamaan mitään kiusaamista anteeksi koska siitä jää arvet.. jne.. ja vihaan väkivaltaa nykyään ja kaikkea rikollista.. mun mielestä suomeen saisi tulla amerikan tapaiset tuomiot ja se kuioleman tuomio tänne kanssa. suomi on mätä mää.. ja vielä noista koulu kiusaajista suurin osa niitä tulee olemaan aikuisen alkoholisteja ja rikollisia ääliöitä valtion pummeja ja kaikkea pahaa. joita me oikeat ihmiset elätetään.. noissa baari jutuissa voi olla pieniä lisiä ku ne on tapahtunut humalassa. ja kaikkea ei voi muistaa.. :D yhden kerran olen joutunut käyttämään taitojani.. ku puolustin yksinhuoltaja naista. ku joku känniääliö tuli riehumaan. ja koulutin. ja poliisi sano että tämä kyseinen mies on ennenkin riehunut.. jen. varmaan kiittivät mielessä että emni oikeaan paikaan koulutus..
- sitä niität mitä kyl
Eipä mennyt hyvin silläkään... siirsi omat kärsimyksensä toiselle.
Mulle kävi niin että sain haudata yhden kiusaajan. ..kaivoin oikein kuopan (satuin olemaan hautausmaalla töissä) ja tampaasin maat kireälle... joten johdan siis 1-0. Vielä on muistaakseni 19 jäljellä... mutta siis olen kuitnekin siis päässyt jo ns. omilleni. Monet noista on tietojeni mukaan pääseet jo koppiin useamman kerran.
Tämä yksi kuoli muuten omaa typeryyttään... kannatti varastaa vene humalassa..
Homma ei parane jos kaikki kiusatut kärsivät vain sisällä.
Jos useampi kiusattu iskis takaas... mitä sitten kävis? - Naannaa88
Vaikea sanoa, jos nyt pahin kiusaajani tekisi itsarin niin mitä tuntisin..
Sääliä en tuntisi.. Mutta voisin ehkä ajatella että helppoa ei ole ehkä ollut hänelläkään.
En voi vaan käsittää että monen jätkän voimin käydä yhden tytön kimppuun henkisesti. Ja että poika potkii maassa makaavaa tyttöä. Sori nyt vaan.. Mutta kun en voi käsittää, vaikka pentuja oltinkin. Kuitenkin jo yli 10v, olisi pitänyt jo tajuta.
Äitinsä oli perhepäivähoitaja, kuulin että niitä lapsia oli pakkoriisuttu yms. käytetty hyväksi tämän kiusaajani toimesta ja uskon kyllä aivan täysin.- Naannaa88
Juu, osaanpa vaa kuvitella mikä haloo nykyään olis kun m*lkku jäis kiinni noista teoistaan, vaikka pentu oli itsekin. Eipä vaan ollut silloin 90-luvulla. Hyvä, että nykyään ollaan tarkempia, koska monet asiat mitä kuuli ja näki silloin oli aivan liikaa sen ikäiselle.
- Jätkä 21
Nauttisin oikein paljon , ja kusisin haudalle.
Itse olin kanssa koulukiusattu 9-13 vuotiaana. Minua lyötiin ja uhkailtiin 4v melkein joka päivä. Muistan tapauksenkin kun 3 poikaa hyökkäsi päälleni ja minulta lyötiin silmä mustaksi ja potkittiin maassa. Ja uhkailtiin ''että jos menet kertomaan opettajalle niin vanhempi veli tulee toisesta koulusta ja pistää paskat pihalle susta, ja pakotettiin tekemään kaikkea heidän pillinsä mukaan.. Johtuen kai siitä että asuin 25km päässä toisessa kaupungista ja kävin eri paikkakunnalla koulua, tai kun minulla oli pienenä lievä puhevika ja olin ujo.. En ole oikeastaan koskaan tapellut tai jotain pientä on. Kiusaus loppui kun pääsin yläasteelle kotikaupunkihin.. En ole väkivaltainen. Myöhemmällä iällä n.15v. on tullut mielenterveys ongelmia, ja minulta on mennyt luottamus itseeni ja vieraisiin ihmisiin, masennusta, en paljasta kellekkään miltä sisältäni tuntuu, Ja sen takia minulla ei ole ystäviä montaa... Kyllä se minuun on jättänyt jäljet, He pilasivat elämäni. Ja nyt vahempana iällä kun muistelen kiusaajaniani tunnen suurta vihaa.
Ja VOIN kuule luvata jos törmään tulevaisuudessa kiusaajaneihinin , niin en tiedä mitä teen, EN välitä kuule paskaakaan vaikka heistä lähtisi henki, näky ei tule olemaan kaunis. Eli en anna anteeksi heille MITÄÄN palakoon helvetissä. - Totuuden etsijä
Katkeruus tappaa sinut hiljaa sisältäpäin. Se on kuin syöpä, jonka annat itse levitä.
Olin koulukiusattu ja keikuin yhdessä vaiheessa pitkään itsemurhan partaalla. Kannoin kaunaa kiusaajilleni... Kunnes jouduin valinnan eteen. Annanko heidän voittaa vai valitsenko anteeksiannon. Hekin olivat vain oman elämänsä uhreja, jotka tuppasivat kusemaan ongelmansa "heikompien" niskaan. Kaikki on anteeksi annettu ja annoin anteeksi varsinkin itselleni. En minä halua kantaa enää tuollaista painolastia selälläni ja olla ikuisesti itsesäälissä.
Arvet pysyvät ikuisesti, mutta olen silti ihmisenä kasvaneempi. Kaikki nämä kokemukset ovat vain oppiläksyjä, jotka kasvattavat meitä ihmisinä. - lööllö
Minua surettais kiusaajieni kuolema ihan aidosti.
Minä olen antanut anteeksi vaikkei kukaan pyytänytkään. Ei ne pahuuttaan kiusanneet, kai ne tarvi jonku heikomman ollakseen ite vahvempia. Ja ihan hyviä ihmisiä niistä tuli, toivon hyvää elämää heille enkä halua heidän tietävän että asia vaikuttaa minun joka päiväisessä elämässäni varmaankin kuolemaani asti.
Joskus olen miettinyt olisinko ite kiusannut heikompaa heidän asemassaan ja luulen että vaikka pahalta olisi tuntunut niin vastaus on luultavasti että kyllä olisin. Tuskinpa minä raukka olisin uskaltanut ryhmän paineessa olla kiusaamatta. Nyt aikuisena tietenkin uskaltaisin nousta vastarintaan. En siis ole yhtään parempi ihminen. - Anna anteeksi!
Hyvä olisi sinun itsesi kannalta, että pystyisit antamaan hänelle anteeksi. Anteeksiantamus voi vapauttaa sinussa myönteistä energiaa, josta sinä hyödyt eniten. Olet myös ainoa, joka siitä eniten kärsii, jos et anna anteeksi. Anteeksiantamattomuus sitoo itseensä paljon energiaa, joka on pois jostakin muusta ihanasta elämässäsi.
Ajattele, me saamme ajatella mitä haluamme, on vapaus valita!!! Jumala kehoittaa meitä antamaan anteeksi, koska hänkin antaa anteeksi meille pahat tekomme. Muiden rankaisemisesta meidän ei tarvitse huolehtia vaan Jumala tekee sen puolestamme. - .....
Koulukiusattu myös miten voi sellaista pelkoa antaa anteeksi jota joutunut kokemaan monta vuotta. Muistan kun yksi kaveri meinas tappaa mut... Oli harrastanut itsepuolustus lajeja ja potkaisi minua päähän multa meni taju kankaalle 2min.. Kiusaajat on täysin mielenvikaisia. Kyllä minä kannatan silmä silmästä metodia.
- fakta
Jouduin seksuaalivähemmistöjen kiusauksien uhriksi työpaikalla .Silloin, kun niitä on monta yhdessä se on aika sairas yhteisö Pitkien sairaslomien kautta sain siirron muualle ja oloni työpaikalla parani.Ymmärrän hyvin niitäkin jotka tähtäilevät niitä joskus kanamunilla Ehkä hekin ovat kokeneet nöyryytystä
- se siitä...
Ihan oikein sille mulkulle. Voit käydä vääntämässä tortun jonakin syysyönä hänen haudalleen. Se helpottaa.
- Joskus kauan sitten
Oma henk. koht mielipide on, että yleisesti ottaen kiusaajilla tms. ei ole kovinkaan hyvä itsetunto, ja monesti kiusaaja saattaa esimerkiksi omaa pahaa oloaan purkaa eri tavoin, kuten kiusaamalla. Joskus kiusaaminen on oire jostakin muusta. Harvoin syy kiusaamiseen on PELKÄSTÄÄN kiusatussa (jos koskaan).
Lapset ovat joskus raakoja toisilleen. En tiedä onko se luonnon tapa kasvattaa pärjäämään elämässä. Erilaisuutta suvaitaan lasten keskuudessa kasvatuksesta riippuen hyvinkin erilailla. Mallioppiminen sekä iso osa kasvatuksesta tulee myös kotoa, esimerkiksi muiden ihmisten kunnioittamisen ja käytöstapojen osalta.
Mielestäni lasten välisen kiusaamisen osalta vastuu on kuitenkin vanhemmilla ja muilla aikuisilla, kuten opettajilla. Vaikka lapsi on vastuussa osittain tekemisistään, on suurempi vastuu kuitenkin heidän kasvattajillaan ja holhoajillaan. Siinä missä vanhemmilla on vastuu luoda turvaa ja rakkautta, on heillä vastuu myös opettaa pärjäämään elämässä, suojella ja tukea lasta, sekä kasvattaa "oikeaan" suuntaan. Lapsi ei ole riittävän kypsä tekemään oikeita ratkaisuja kaikissa tilanteissa itsensä puolesta. Sekä kiusattujen että kiusaavien lasten kasvattajat ovat täten vastuussa lasten pahoinvoinnista ja käytöksestäkin. Terveellä itsetunnolla varustetulla ei mielestäni ole tarvetta kokea muita itseään huonommiksi, kärsiä kateudesta jne jne.
Uskon että tunteesi ovat osittain oikeutettujakin. Valitettavasti ne samalla kertovat siitä, ettet mahdollisesti ole pystynyt käsittelemään läpi kauan sitten menneitä tapahtumia. Suru ja katkeruus kalvavat osittain yhä, ja mahdollisesti haittaavat jopa elämääsi? Anna anteeksi itsellesi. Olit lapsi, eikä sinulla vielä välttämättä kehityksellisesti tuolloin ollut riittäviä sosiaalisia taitoja käsitellä kyseisiä asioita. Valitettavasti joskus kyseisen kaltaiset tapahtumat saattavat jättää "jälkensä" (eräänlaisen trauman) lapsen psyykeen ja vaikuttaa täten esimerkiksi itsetunnon kehitykseen. Mikäli et vieläkään koe olevasi onnellinen, suosittelisin ottamaan yhteyttä johonkin ammattilaiseen, joka pystyy auttamaan käsittelemään tuon avuttomuuden tunteen, selviytymään siitä ja "paranemaan" onnelliseski. - nainen-
"Syrjitty, varsinkin. Olin jatkuvasti yksin. Sain jatkuvasti tuntea, etten ole pidetty. Ettei minulla ole ihmisarvoa. Etten oikeastaan edes ole olemassa."
Tämä kuulostaa juuri sille mitä pelimiehet /miehet tekevät naisille. :( - Traumat jäivät
Joukkokiusaaminen ja älytön työnteon häirköinti ja vieläpä yhtä vastaan työpaikoilla on rikollista toimintaa. Näin oli aikoinaan myös Kuopion Atrialla ryhmäurakassa. Olin pakotettu irtisanoutumaan,muuten olisin menttänyt terveyteni.Voi helvetti mikä työyhteisö, en paremmin voi sanoa. Työnantaja oli kyllä hyvä, mutta työn organisaatiossa paljon puutteita.
Nyt pian savolaisänkyrät pääsevät ihaniin matkakatöihin Kauhajoelle. Tosin pahimmat kiusaajat lienevät jo jossain "putkessa." Sitä saa mitä tilaa. /D - eusebius11
Sen mitä tuntee sen tuntee. Niitä ei kannata miettiä. ei varsinkaan kun ne ei enää ketään kosketa. ne on sinun ja hänen välinen asia. On asioita joita ei voi sopia. ja muille eine kuulu yhtään.
- ailamaija
Oikeus on tuntea jopa vihaa mutta anna elämän voittaa nauti jokaisesta päivästä.Minäkin tiedän mitä on syrjittynä oleminen.
- tivk...
Voi kristus mitä lässytystä! Olin myös koulukiusattu, mutta en ole antanut asian häiritä elämääni, en silloin nuorena enkä varsinkaan nyt aikuisena. On oikeastaan aika huvittavaa lukea näitä juttuja, siitä kuinka se paha kiusaaja on pilannut koko elämäni... :) Ottakaa nyt hyvät "kiusatut" itseänne niskasta kiinni ja menkää elämässänne eteenpäin!!!! Mikäli märehditte omaa surkeuttanne loppuelämän ajan, niin eikös se "suuri paha kiusaaja" ole onnistunut juuri niinkuin halusikin...?
Se ettei kiusattu välitä hevonkettua siitä mitä on joutunut kokemaan, on pahinta myrkkyä niille säälittäville reppanoille, jotka pönkittävät surkeaa egoaan kiusaamalla. Kiusaajat ovat paskahousuja!!!! Haluatteko te kiusatut olla myös samankaltaisia ruikuliperseitä???
t. Terveellä itsetunnolla varustettu kiusattu ;) - Tosi on
On oikein hyvä, että kirjoittelet tuntemuksistasi. Noin se asia menee, olet täysin oikeassa. Se, että sinua kiusattiin johtuu niistä muista läsnäolijoista, niistä jees ihmisistä jotka eivät ota kantaa asioihin omalla käytöksellään. Hyvä esimerkki yritysmaailmasta on Nokia jonka Ollila tappoi, ja josta hänelle maksettiin vielä hyvät tapporahat.
- Jos.
Vielä 15 vuoden jälkeenkin vatvoo mielessään koulukiusaamista, silloin kannattaa jo hakeutua terapiaan.
- Frida_Kahlo
Itse olin yläasteella ns. erilainen nuori. Silti minua ei kiusattu. Miksi toisia erilaisia kiusataan ja toisia ei, siinäpä kysymys.
- Vahvuus = taitolaji
Ehkä siksi, että toiset eivät anna kiusata, toiset antavat. Joku sisäinen vahvuus ja taju, ymmärrys siitä, mitä ja miten asioitten tulee mennä ja sujua, paistaa toisista läpi. Ehkä niillä toisenlaisilla ei sitten ole em. olemassakaan, heikkous ja epävarmuus loistavat myös kantajistaan, ja kieroutuneen asennemaailman omaava käyttää niitä hyväkseen, kieroutensa pönkittämiseksi.
- anteeksiantaja
anteeksi anto on ainoa lääke,muuten se kaveri vielä kuoleman jälkeekin kiusaa sinua,paha saa palkkansa
- niin että
Paha saa palkkansa ja se on OIKEIN!
- Tasapuolistakin
Aivan oikein: kaikki kiusaajalleen / -jilleen pahaa, kuolemaa, kidutusta ja ties mitä täällä toivovat saavat myös oman palkkansa. Eikä se ole sen kummempi kuin kiusaajankaan osa, samassa tyhmyyden ja tyhjyyden suossa vellovat kaikki tyynni.
- kukin valitsee
Itteäs sinä vahingoitat anteeksiantamattomuudella, et kiusaajaa, elossa olevaa tai kuollutta. Voit valita katkeruuden ja jatkuvan epävarmuuden ihmisiä kohtaan tai hyväksyä tilanteen ja antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Jokaisen oma valinta.
- Kiteytys*
Hyvin kiteytetty:)
- mooses2
Olet oikeassa. Taisi vainaja olla himokiusaaja, kun kiusasi itsensä hengiltä.
"Opiksi pojalle, kun jokeen hukkui." Sanoi pohjalainen isäntä ikävän tahtuman jälkeen. - taikakuu_1
Moi! Olen kolmen lapsen äiti- sanosin näin että ---,jos olet jo huolissa siittä mitä tapahtu olet hyvä ja kaunis sielu! Se mitä kävit läpi oli vain " opetus läksyjä"
Minäkiin kävin paljon alistus kokemusta, olen itkenyt ja yhden kerran tuli vain sydämmestä ajatus: että minä pelkään. se sano että ota korvista kiini ja sano että olet rakas itselle, luota oman arvonssa ja usko ....että kuka on viimeinen ihmisille se on ensimmäinen Jumalalle!
Vie kukat haudalle ja kerro hänelle kaikki ja jatä se sinne.
Sinä jatkat elämää, ja et koskaan ole kiusaja?! - havahtunut
Sinulla on oikeus olla antamatta anteeksi, mutta kiusaatko sillä vain itseäsi, kantamalla sitä mukanasi.
Kiusaajakin saattaa olla kiusattu, mutta panee vahingon kiertämään, sitä osoittaa sekin, että on tehnyt itsarin
Häntä on kiusattulapsesta asti, ja jossain vaiheessa ymmärsin
tuon kiusaamisen prosessin, enkä sen jälkeen kiusaantunut kun kiusattiin, ja siitä tuli minun vahvuuteni elämässä.
Työnantajan edustaja ja jotkut työntekijät kiusasivat häntä työpaikalla, jotta kiusaantuisin jaottaisin lopputilin, mutta tuloksetta.
Työnjohtaja jäätyään eläkkeelle tuli pyytämään anteeksi,että hänet määrättiin ylemmältä taholta tekemään niin, sanoin että olet saanut jo aikoja sitten sen anteeksi.
Elämässäni olen oppinut,että kun ei ole mitään eikä kukaan, niin ei voi kiusaantuakkaan kun kiusataan
Paljon tärkeämpää kuin kuin anteeksianto, on ettei synny anteeksiannettavaa, sillä siinä on elämän ihanuus
Jos kukaan ei loukkaantuisi kun loukataan, niin maailma olisi ihan toisenlainen, niin ei tarvitsisi hakea loukkukselle kostoa, sillä se aina viimekädessä johtaa väkivaltaan ja sotiin
Kiitos elämälle sain siltä paljon - --
Sama juttu täällä! Koulussa oli yksi poika joka kiusasi ja kävi käsiksi.
olin varmaankin koulun ainoa joka ei surrut kun tämä kyseinen poika
teki itsemurhan kun aloitti 7. luokan. Tunsin itseni vähän oudoksi kun en osannut
surra vaan oloni oli enemmänkin iloinen ja helpottunut kun en joudu itse enää
yläasteelle hänen kiusattavaksi.
Asiasta on jo 20vuotta ja olen edelleen samaa mieltä. Että siitäs sai ansionsa mukaan. - Koulukiusattu
Mä toivon joka päivä että kiusaajani kuolisivat kauheimmalla mahdollisella tavalla mitä ihminen voi kuvitella.
Mun elämä on tuhottu loppuiäksi. Miksi en saisi toivoa kiusaajien kuolemaa?- Tuhoaja olet sinä
Miten koet olevasi paree kuin kiusaajasi?
- Elämänkokemuksella
Koet aivan oikeutetusti pientä voitonriemua siitä, että kiusaajasi sai kokea loppunsa. Voitonriemusi on vain tunne, jolle et mitään voi. Mielestäni olet vain rehellinen, koska uskallat sen tunteen myöntää meille muille. Sitähän se ihmiselämä on, että uskallamme kokea erilaisia tunteita. Ne, mille jotain voimme, ovat teot muita ihmisiä kohtaan. Kiusaajallesi et ole kuitenkaan mitään pahaa tehnyt, joten ole rauhassa ja vapaa.
- -------
Yhden kiusaajani äiti kuoli. Olin pahoillani äidin puolessta, mutta NAUTIN kiusaajan kärsimyksistä. Sama juttu, kun toisen kiusaajani sisko kuoli. Älä tunne syyllisyyttä -ei suakaan kohtaan tunnettu myötätuntoa.
- mies 86
Voit ehkä lohduttautua sillä ajatuksella, ettei vika ollut sinussa itsessäsi. Jos kiusaajasi myöhemmin teki itsemurhan, niin luultavasti hänelläkin oli alusta alkaen paha olla ja purki sitä sinuun. Yleensä siinä käy niin, että hiljaiset ja herkemmät yksilöt joutuvat silmätikuiksi koulun penkillä.
No, vittumainen tyyppi oli mutta onpahan nyt kuopattu eikä mielestäni auta olla katkera. Käy vaikka sylkäisemässä hautakivelle jos helpottaa.
Niin ja mitä väliä sillä loppupeleissä on, minkälaisia tuntemuksia sinulla itselläsi on kuollutta ihmistä kohtaan? Saathan sinä ajatella ko. henkilöstä mitä haluat, hyvänen aika. Oma isoisäni kuoli 20 vuotta sitten, ja tuntuu siltä ettei faija ole vieläkään antanut sille anteeksi koska tämä juopotteli ja käyttäytyi väkivaltaisesti omia lapsiaan kohtaan. Eikä luultavasti tule koskaan antamaankaan anteeksi. Tai tiedä häntä. - tyrskytär
mitähän jos unohtaisit se vahingon ja olisit vain iloinen kiusaajasi puolesta sillä kuolema on perimmältään sama kuin syntymäkin- siis uusi alku ja mahdollisuus. on hyvä että tutkit itseäsi ja tunteitasi ja harjoittelet irtipäästämistä menneistä- elämä ei kulje taaksepäin. tsemppiä sulle
- Kuolema on
kiusaajilleni liian lempeä rangaistus. Jos kuulisin, että joku hullu sarjamurhaaja on raiskannut, kiduttanut ja murhannut minua kiusanneet olisin tyytyväinen ja onnellinen. (Tietenkään en oikeasti hyväksy mitään tuollaista, mutta......)
- Pahempi
No miten siis olet kiusaaja parempi?
- mfdlgmklf
Aivan ymmärettäviä tunteita sinulla ja täysin inhimillisä.
- oksettavia juttuja..
Ihan turha kai sivusta edes sanoakaan, koska ei psyykeltään niin sairaat ihmiset, jotka toisille jopa kuolemaa toivovat nettiteksteissä, kuitenkaan varmaankaan ole pätkääkään kiinnostuneita siitä, ettei sairaita anonyymivihatuotoksia haluaisi kukaan empatialtaan terve edes netistä lukea; sitä, että en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi Suomi24 jopa etusivun avauksissaan sallii häiriintyneeseen ilmaisuun kannustavat tekstuaaliset avaukset...
Ketä ja mitä tahoja palvelee se, että tämä Suomi24 on täynnä pelottavan sairasta ilmaisua julkisilla palstoilla, kaikki palstat vastenmielisiä tekstejä täynnä? Onko tämä Suomi24 kenties jokin kanava ilmaisuun sen sortin häiriintyneille tekstikirjoittajille, jotka jos eivät saisi sairauttaan netissä muuten ilmaista, kenties vaihtoehtoisesti olisivat kirveiden kanssa kadulla vaiko mitä, ja miksi Suomi24:n ylläpito ei puutu asiaan, jossa jokin häiriitynyt alakulttuurinen sosiaalisessa mielessä marginaaliporukka(ko?) viettää ns. omaa hubaansa kaikki päivät näillä palstoilla keskustelukykyisten kirjoittajien kustannuksella ja ylipäätään häätäen kaikki keskustelukykyiset pois?
En tiedä mitä sairaita saatananpalvojiako(?) tai kaheleita tällä Suomi24- foorumilla on, mutta kyllä psykiatriseen hoitoon kuuluisi jokainen anonyymi kirjoittaja, jotka kirjoittelee haudalle kusemisjuttuja tai muuta väkivaltaa nettiin...
Sairasta, että tuollaisia vihajuttuja on etusivulle nostettuna. Ja jos muka ihan todella joku koulukiusaaminen on jollekulle auheuttanut niin syvän kaunan, että oikein elämänsä pitää omistaa yksittäisten ihmisten vihaamiseen, niin suosittelen arvon anonyymia keskustelun avannutta ottamaan vaikkapa puhelinluettelon käteen ja etsimään sieltä oikein pätevien psykiatrien yhteystietoja, jotka voisivat auttaa sinua kieroutuneessa vihassasi joka ei ole tervettä tai jos rahasi eivät riitä omakustanteiseen psykiatriin, ottamaan vaihtoehtoisesti yhteyttä sosiaalihuoltoon ja kertomaan, että sinulla on huono olo. Muuta en osaa muuta sanoa, kun en kirjoittajien persoonista mitään tiedä.- häivy!!!
että terveisin koulukiusaajalta vai? Et taida ymmärtä miten isoksi asiaksi kiusaus muodostuu, jos tapahtuu ihmisen minäkuvan muodostuminen aikoihin eli lapsuus- ja murrosiässä.
Että mene sinä vaan helvettiiin naukumaan noita jorinoitas. Kiusaajat pitäis erottaa koulusta ja raahata sinne psykiatrille eikä ne kiusatut. - oksettavia juttuja..
häivy!!! kirjoitti:
että terveisin koulukiusaajalta vai? Et taida ymmärtä miten isoksi asiaksi kiusaus muodostuu, jos tapahtuu ihmisen minäkuvan muodostuminen aikoihin eli lapsuus- ja murrosiässä.
Että mene sinä vaan helvettiiin naukumaan noita jorinoitas. Kiusaajat pitäis erottaa koulusta ja raahata sinne psykiatrille eikä ne kiusatut.Ketä sä väität koulukiusaajaksi? Kenties mua nimetöntä naamatonta vai, joka olen kirjoittanut ketjuun vain yhden tekstin, joka on täysipäisin koko ketjussa? Minä ainakaan en netissä ole persoonastani siinä määrin avautunut, että kukaan tällaisilla nimettömillä palstoilla voisi väittää minusta yhtään mitään. Joo sori nyt vaan, kun koen vähän ahdistusta siitä, että mitä tähän ketjuun ovat useat muut nimetön keskusteluketjun avaaja mukaanlukien, kirjoittaneet, kun katsos minusta ei ole terveen kirjoittajan merkki kirjoitella esim. hautojen potkimisjuttuja tai haudoille kusemisjuttuja, tai olla pakkomielteisen iloinen yhtään esimerkiksi kenenkään kuolemasta, kuten ketjun avaajahan kertoo tuossa olevansa iloinen, että joku koulukiusaaja oli tehnyt itsemurhan.
En tiedä, mutta itse menisin mielenterveydelliseen hoitoon, jos muistelisin koulukiusaajia muulla, kuin järjellä, eli minulla ei ole vihaa sellaisia kohtaan, mutta en kyllä muutenkaan edes mieti kuin ihmisiä, joista pidän. Miksi pitäisi miettiä ihmisiä, joista ei pidä tai toivoa pahaa kenellekään? Sellainenhan on sairasta ja kettoo vaan siitä, että vihaajilla ei ole mitään kapasiteettia rakentaa omasta elämästään onnellista, että ei tarvitsisi kadehtia ulkopuolisia tai vihata viattomia. Jokainen ihminen on siten viaton, että vihaaminen on aina vihaajan ongelma, eikä kenenkään muun. Mun kyllä vaikea aiheeseen sanoa, kun en koskaan ole vihannut ketään. Voin antaa vinkin, että oma pää pysyy teveempänä, kun ei vihaa ketään ja päättää suvaita niitäkin, joista ehkä ei pidä, mutta hyvin henkisesti häiriityneitä parhaat auttamaan ovat kyllä vain ihmismielen asiantuntijalääkärit. Tavis ei voi keskustelupalstalla muuta sanoa, kuin että kuvottaa tän Suomi24:n julkaisupolitiikka.
Järki ja tunne kulkevat ihmisellä käsi kädessä, mutta järkeä ei ole siinä, jos ilmaistaan vihaa julkisella palstalla. Jokaisella henkisesti edes kohtuullisen terveellä ihmisellä järkiperustainen älyllinen itsesääntely onneksi estää sentään sen, että mitä tahansa ei viitsi eikä halua netissäkään sanoa,enkä haluaisi todeta, että suurin osa Suomi24:n kirjoittavista on sairaita, kun se tuskin pitää paikkaansa, vaan kyse lienee vaan siitä, että kirjoittajat, joilla ei ole kykyä kirjoittaa, ovat aina eniten äänessä, mitä ilmeisimminkin... Sitä en käsitä, että miksi se sallitaan, yleinen sairas kirjoittelu Suomi24:ssa, josta mistä ei varmasti ole iloa yhdellekään kenellekään. - simpplemama
oksettavia juttuja.. kirjoitti:
Ketä sä väität koulukiusaajaksi? Kenties mua nimetöntä naamatonta vai, joka olen kirjoittanut ketjuun vain yhden tekstin, joka on täysipäisin koko ketjussa? Minä ainakaan en netissä ole persoonastani siinä määrin avautunut, että kukaan tällaisilla nimettömillä palstoilla voisi väittää minusta yhtään mitään. Joo sori nyt vaan, kun koen vähän ahdistusta siitä, että mitä tähän ketjuun ovat useat muut nimetön keskusteluketjun avaaja mukaanlukien, kirjoittaneet, kun katsos minusta ei ole terveen kirjoittajan merkki kirjoitella esim. hautojen potkimisjuttuja tai haudoille kusemisjuttuja, tai olla pakkomielteisen iloinen yhtään esimerkiksi kenenkään kuolemasta, kuten ketjun avaajahan kertoo tuossa olevansa iloinen, että joku koulukiusaaja oli tehnyt itsemurhan.
En tiedä, mutta itse menisin mielenterveydelliseen hoitoon, jos muistelisin koulukiusaajia muulla, kuin järjellä, eli minulla ei ole vihaa sellaisia kohtaan, mutta en kyllä muutenkaan edes mieti kuin ihmisiä, joista pidän. Miksi pitäisi miettiä ihmisiä, joista ei pidä tai toivoa pahaa kenellekään? Sellainenhan on sairasta ja kettoo vaan siitä, että vihaajilla ei ole mitään kapasiteettia rakentaa omasta elämästään onnellista, että ei tarvitsisi kadehtia ulkopuolisia tai vihata viattomia. Jokainen ihminen on siten viaton, että vihaaminen on aina vihaajan ongelma, eikä kenenkään muun. Mun kyllä vaikea aiheeseen sanoa, kun en koskaan ole vihannut ketään. Voin antaa vinkin, että oma pää pysyy teveempänä, kun ei vihaa ketään ja päättää suvaita niitäkin, joista ehkä ei pidä, mutta hyvin henkisesti häiriityneitä parhaat auttamaan ovat kyllä vain ihmismielen asiantuntijalääkärit. Tavis ei voi keskustelupalstalla muuta sanoa, kuin että kuvottaa tän Suomi24:n julkaisupolitiikka.
Järki ja tunne kulkevat ihmisellä käsi kädessä, mutta järkeä ei ole siinä, jos ilmaistaan vihaa julkisella palstalla. Jokaisella henkisesti edes kohtuullisen terveellä ihmisellä järkiperustainen älyllinen itsesääntely onneksi estää sentään sen, että mitä tahansa ei viitsi eikä halua netissäkään sanoa,enkä haluaisi todeta, että suurin osa Suomi24:n kirjoittavista on sairaita, kun se tuskin pitää paikkaansa, vaan kyse lienee vaan siitä, että kirjoittajat, joilla ei ole kykyä kirjoittaa, ovat aina eniten äänessä, mitä ilmeisimminkin... Sitä en käsitä, että miksi se sallitaan, yleinen sairas kirjoittelu Suomi24:ssa, josta mistä ei varmasti ole iloa yhdellekään kenellekään."Mun kyllä vaikea aiheeseen sanoa, kun en koskaan ole vihannut ketään."
ole sitten hiljaa jos et tuonvertaa asiasta ja\tai empatiakyvystä ymmärrä.
terveeseen empatiakykyyn kuuluu myös kyky vihata jos siihen aihetta. simppeliä. - oksettavia juttuja..
simpplemama kirjoitti:
"Mun kyllä vaikea aiheeseen sanoa, kun en koskaan ole vihannut ketään."
ole sitten hiljaa jos et tuonvertaa asiasta ja\tai empatiakyvystä ymmärrä.
terveeseen empatiakykyyn kuuluu myös kyky vihata jos siihen aihetta. simppeliä.No en osaa sanoa, mutta Suomi24:n julkaisupolitiikan vika on se, että jos näillä palstoilla kiusataan. Itse en ole niin sairas, että ikinä ottaisin osaa kiusaamiseen, missään. Olen kuitenkin jonkin sortin akateeminen, ja tämänkin nimettömän keskusteluketjun luettuani voin valitettavasti vain todeta, että ihan kaikki Suomi24:n kirjoittavat kirjoittajat eivät ilmeisestikään käy ihan täysillä.:( Keskusteluketjuissa haukutaan terveitä kriittisiä kommentteja kirjoittavia harvoja, väkivaltaviestintä kukkii ja muutenkin pöpiä koko kirjoittelu. En tykkää näkemästäni.
Ja käsittääkseni sanoin jo, että mikäli jos joku on vihan vallassa, niin ainoastaan psykiatrit ovat sellaisia rassukoita päteviä auttamaan. Ja mieluummin ennen, kuin kukaan viaton ainakaan pääsisi esimerkiksi hengestään, eikä tragedioita kaivata yhteiskunnassa, kun nykyisin on karmeita surmauutisointejakin melkein jokainen päivä lehdissä laajalti. Minun velvollisuuteni kuitenkaan ei ole, enkä ylipäätään edes voi valitettavasti, yksittäisenä melko vähän keskusteluun osaa ottavana mitään tehdä, kitkeäkseni häiriintyneen nimettömän raukkamaisen vihakirjoittelun Suomi24 palstoilta, vaikka kuinka tahtoisin ettei vihakirjoittelua olisi ollenkaan, vaan vihakirjoittelua voivat karsia vain ne, jotka Suomi24:ssa ovat ylläpidon vastuullisia. Lisäksi poliisit.
Ymmärrän sen, etten tiedä yhtään mitään kirjoittajista jotka näille palstoille kirjoittavat. Erilaisia ihmisiä pääosin ovat kuitenkin kuin minä, koska mun elämänpiirin ihmiset eivät kirjoittele vastuuttomasti netissä. Ja asiaton on jokainen lasten tai nuorten vanhempi, mikäli kakaroita heiluu valvomatta tällaisilla palstoilla.
Kiusaaminen netissä on raukkamaisisnta mitä voi olla. Tiedätkö, että tällä Suomi24:lla on nykyisin niin harmillisen huono maine vihakirjoittelijoiden vuoksi, ettei tälle edes fiksu kansanosa juuri kirjoita? Siksi minäkään en ole tämän jäseneksi rekisteröitynyt, vaikka olen niin hyvä kirjoittaja, ettei mulla mitään hävettävää nimessänikään olisi, eikä maineessakaan, kun fiksuna tunnettu ja tavis ja rehti. Joka muuten en käsitä netin vihakirjoittelua.
Nimimerkitkin voisitte valita vähän vähän röyhkeämmin, jos sopisi. Suomi24:ssa saa kirjoittaa nimettömänä, mutta jos hakee huomiota, ei varmaan ole asiallista kirjoitella esim. viattomien nimissä, kuten häiriköt hörhöt vihapuhujat tekevät.
- Hyvä ihminen
Et ole ajatuksinesi yksin!
Varmasti suurin osa kiusatuista ajattelee noin ja ymmärrän hyvin miksi.
Itseäni kiusattiin koulussa kauan, kauan sitten ja yhä vaikuttaa heikkona luottamuksena muihin ihmisiin jne.
Tunnen myös jonkinlaista sääliä kiusaajiani kohtaan. Ja kuten aloittajakin, niin sitähän tilasi ja sai tuntemuksia.
Aika on kuitenkin parantanut pahimmat vihantunteet pois ja osa kiusaajistani jopa tervehtii nykyisin.
Ilmeisesti oma tunto alkanut kolkuttaa tai elämä opettanut?
Yhtäkaikki, kiusaamiseen tulisis puuttua, toisin kuin niin usein siihen ei uskalleta tai viitsitä puuttua.
Kymmeniä vuosia vanhemmat opettajat eivät siis välitä, tai vain uskalla!
Tälläiset opettajat eivät ole mielestäni alkuunkaan kelvollista materiaalia opettajan virkaan.
Yksin kymmentä vastaan kun kukaan ei puutu on mahdoton yhtälö, mutta valitettava osa yhteiskuntamme nurjaa puolta toisin sanoen.
Opettajakoulutuksessa tulisikin panostaa entistä enemmin tarpeettoman kiusaamisen poiskitkemiseen. Samalla koko koulujärjestelmää tulisi uudistaa raskaalla kädellä, niin, että jokaisella olisi hyvä olla, ja mahdollisuus rauhalliseen oppimisympäristöön.
Valvontakameroita ja koulutettuja valvojia voitaisiin soveltaa koulukiusaamisen poiskitkennässä varmasti myös erittäin tehokkaasti, mutta kuka tuonkin maksaisi? Niinpä. Köyhä veronmaksaja tietysti.
Hullua, miten raha pyörittää kokonaista planeettaa.- oksettavia juttuja..
Idioottimaista ajatella, että "valvontakameroilla" poistettaisiin koulukiusaamista. Ikäänkuin muka _kodeilla ensisijaisesti_ ei olisi vastuu siitä, että käveleekö peruskouluun hyypiö, joka laittaa jalat pulpetin päälle ja istuu lippis päässä koululuokassa kiusaamassa ja mölisemässä ja häiritsemässä, vaiko lapsi tai nuori, joka osaa sanoa päivää, joka ottaa hatun päästä koululuokassa ja joka kunnioittaa opettajia ja joka tietää kotikasvatuksen kautta, että koulunkäynti on tärkeää. Milloin ääliöt tajuavat, että se koulukiusaaminen johtuu siitä, että on kakaroita, joille ei kodeissaan opeteta käytöstapoja, eikä MISTÄÄN muusta?
Sitten, kun laitetaan samoihin luokkiin pennut, jotka eivät saa kodeissaan välttämättä aina edes ruokaa riittävästi ja joiden vanhempien kyvyt ovat riittäneet korkeintaan siittämiseen, niiden lasten ja nuorten kanssa, joille koulu on koulunkäymistä varten, niin kiusaajiahan laiminlyödyistä lapsista ja nuorista tulee pahaa oloaan. Ne ovat kateellisia ne koulukiusaajat ihan oikeasti siitä, että joillakin on perheet, missä katsotaan läksyjäkin yhdessä, missä kannustetaan koulunkäyntiin jälkikasvua, missä on kotiintuloajat lapsilla ja nuorilla ja missä opettajia opetetaan kodeissa kunnioittamaan siten, että esim. lintsaamisesta saisi sapiskaa kotonaan lapsi, eikä opettaja vihoja niskaansa siitä, että joku möykkäjantteri ei "sopeudu"... Kaikkein säälittävintä on se, että ne aikuiset , jotka ikinä ei lapsina ja nuorina kouluissa pärjänneet, sitten tällaisilla nettipalstoilla hekumoi koulukiusaamisillaan - sairasta...Kenties koulukiusaamisilla kehuskelu on tyhmille ainoa, mistä he saavat jotakin nautintoa, kun samalla aikaa kouluissa pärjänneet eivät enää edes muista heidän nimiään, kun peruskoulujen jälkeen ihmiset eriytyvät kukin ns. omiin elämänpiireihinsä.
Luulis, että jokaiselle kiusatulle tulisi huono olo, jos menneitä muistelisi. Kiusaaminen on tietysti aina suhteellistä, mutta päässä varmasti vippaa jokaisella tällaisille palstoille kirjoittavalla vihakirjoittajalla, joka nauttii kirjoitella vihaa netissä. Tuskin sitä on mielisairaudeksi diagnosoitu ( vielä), mutta joku häiriö päässä on pakko olla ( olen varma) tahoilla, jotka saavat nautintoa tämän tyyppisillä palstoilla julkisuudesta, laatimilleen silkoille vihateksteille. - Hyvä ihminen
oksettavia juttuja.. kirjoitti:
Idioottimaista ajatella, että "valvontakameroilla" poistettaisiin koulukiusaamista. Ikäänkuin muka _kodeilla ensisijaisesti_ ei olisi vastuu siitä, että käveleekö peruskouluun hyypiö, joka laittaa jalat pulpetin päälle ja istuu lippis päässä koululuokassa kiusaamassa ja mölisemässä ja häiritsemässä, vaiko lapsi tai nuori, joka osaa sanoa päivää, joka ottaa hatun päästä koululuokassa ja joka kunnioittaa opettajia ja joka tietää kotikasvatuksen kautta, että koulunkäynti on tärkeää. Milloin ääliöt tajuavat, että se koulukiusaaminen johtuu siitä, että on kakaroita, joille ei kodeissaan opeteta käytöstapoja, eikä MISTÄÄN muusta?
Sitten, kun laitetaan samoihin luokkiin pennut, jotka eivät saa kodeissaan välttämättä aina edes ruokaa riittävästi ja joiden vanhempien kyvyt ovat riittäneet korkeintaan siittämiseen, niiden lasten ja nuorten kanssa, joille koulu on koulunkäymistä varten, niin kiusaajiahan laiminlyödyistä lapsista ja nuorista tulee pahaa oloaan. Ne ovat kateellisia ne koulukiusaajat ihan oikeasti siitä, että joillakin on perheet, missä katsotaan läksyjäkin yhdessä, missä kannustetaan koulunkäyntiin jälkikasvua, missä on kotiintuloajat lapsilla ja nuorilla ja missä opettajia opetetaan kodeissa kunnioittamaan siten, että esim. lintsaamisesta saisi sapiskaa kotonaan lapsi, eikä opettaja vihoja niskaansa siitä, että joku möykkäjantteri ei "sopeudu"... Kaikkein säälittävintä on se, että ne aikuiset , jotka ikinä ei lapsina ja nuorina kouluissa pärjänneet, sitten tällaisilla nettipalstoilla hekumoi koulukiusaamisillaan - sairasta...Kenties koulukiusaamisilla kehuskelu on tyhmille ainoa, mistä he saavat jotakin nautintoa, kun samalla aikaa kouluissa pärjänneet eivät enää edes muista heidän nimiään, kun peruskoulujen jälkeen ihmiset eriytyvät kukin ns. omiin elämänpiireihinsä.
Luulis, että jokaiselle kiusatulle tulisi huono olo, jos menneitä muistelisi. Kiusaaminen on tietysti aina suhteellistä, mutta päässä varmasti vippaa jokaisella tällaisille palstoille kirjoittavalla vihakirjoittajalla, joka nauttii kirjoitella vihaa netissä. Tuskin sitä on mielisairaudeksi diagnosoitu ( vielä), mutta joku häiriö päässä on pakko olla ( olen varma) tahoilla, jotka saavat nautintoa tämän tyyppisillä palstoilla julkisuudesta, laatimilleen silkoille vihateksteille."Idioottimaista ajatella, että "valvontakameroilla" poistettaisiin koulukiusaamista."
Juu, mutta jos kerran kotona ei huolehdita lapsistaan riittävästi, niin miksi ei voisi ehdottaa jotakin mahdollisesti toimivaa ratkaisumallia, kuten esim mainitsemani kameravalvonta ja järjestysvalvojat?
Tietysti voidaan narista , omassa erinomaisuudessaan kaikkea muiden ihmisten touhua idioottimaiseksi, mutta silloin kaikki polkee jälleen paikallaan, eikä mitään tapahdu.
Ahdasmielisyyttä, eli toisten mielipiteiden huomioimattomuutta sanoisin.
Vai voitteko selkä suorana väittää, että muuttamalla kouluja, ei voitaisi saada muutoksia parempaan päin??
Kotioloista onkin mielestäni varsin turha rutista, kun eivät kuitenkaan muutu koskaan. Sen sijaan kouluja voidaan muuttaa paljonkin parempaanpäin, jos viitsimystä löytyisi.
Kotiolot on ja pysyy, minä pysyy. Se on fakta homma.
Eikä aloittaja mitään vihatekstiä ole kirjoittanut. Hän on vain kirjoittanut tuntemuksistaan, ja ilmeisen rehellisestikin vielä.
Siitä propsit aloittajalle! - oksettavia juttuja..
Hyvä ihminen kirjoitti:
"Idioottimaista ajatella, että "valvontakameroilla" poistettaisiin koulukiusaamista."
Juu, mutta jos kerran kotona ei huolehdita lapsistaan riittävästi, niin miksi ei voisi ehdottaa jotakin mahdollisesti toimivaa ratkaisumallia, kuten esim mainitsemani kameravalvonta ja järjestysvalvojat?
Tietysti voidaan narista , omassa erinomaisuudessaan kaikkea muiden ihmisten touhua idioottimaiseksi, mutta silloin kaikki polkee jälleen paikallaan, eikä mitään tapahdu.
Ahdasmielisyyttä, eli toisten mielipiteiden huomioimattomuutta sanoisin.
Vai voitteko selkä suorana väittää, että muuttamalla kouluja, ei voitaisi saada muutoksia parempaan päin??
Kotioloista onkin mielestäni varsin turha rutista, kun eivät kuitenkaan muutu koskaan. Sen sijaan kouluja voidaan muuttaa paljonkin parempaanpäin, jos viitsimystä löytyisi.
Kotiolot on ja pysyy, minä pysyy. Se on fakta homma.
Eikä aloittaja mitään vihatekstiä ole kirjoittanut. Hän on vain kirjoittanut tuntemuksistaan, ja ilmeisen rehellisestikin vielä.
Siitä propsit aloittajalle!No jos vaikka sossutukiperheiden edustajat maksavat sen kameravalvonnan peruskouluihin, kun kerran niiden pennut siellä pääosin hakkaileekin viattomia ja muuta, niin ei toki mitään verovaroilla maksettuja kameravalvontojakaan vastaan kouluissa siinä tapauksessa, mutta mieluummin kyllä kotikasvatusta ääliöille, eli kaiken maailman kolmikymppiset mamit ja isät v*ttuun facebookeista pelleämästä, kun teinipenikkansa itkee rupokaa pöytään ja lisäksi sen faktan tajuanminen nykyisin lapsia omaaville niin niskavilloihin, että jos penikan hankkii, ei enää koskaan eletä vapaina kuin taivaan linnut, vaan sitten tulee _vastuu_, eli vastuu kasvattaa se lapsi ja luopua lopuksi ikäänsä omasta elämästään ensisijaisena nautintona elämisessä itselle. Voi olla sinkkuna, mikäli sellainen vastuunotto ei jotakin munan pynkääjää tai revan levittäjää synnyttäjää kiinnosta, mitä tulee lasten turvallisuuden takaamiseen ja niille käytöstapojen opettamiseen, mutta tuskin mitään välimuotoa vanhemmuudessa olisi, eli ei ole sitä, että joku voisi olla sekä jollekin vanhempi, että elää samoin, kuin ennen lapsia.
Oksettaa, että jos idiootit tekee lapsia ja että jos sosiaalitätien pitää opettaa joillekuille, että omille lapsille tehdään joka päivä ruokaa siihen aasti, kun he ovat vähintään 18- vuotiaita ja että ylipäätään käydään töissä huvitti tai ei, jos on lapsia tehty.
- unohtanut
Riippu ehkä siitä, että milläistä tämä kiusaaminen on ollut. Minun naaman tämä
hirviökiusaaja pesi lumella, talvipakkasella useita kertoja, että iho ei kestä tänäkään päivänä kylmää, koska jäätyi pitkän kotimatkan aikana.
Olin tuolloin ekaluokalla ja ujo kuin mikä, mutta sain kerrottua isälle tuosta
ja siihenaikaan 60 luvulla vanhenmatkin antoi tukkapöllyä ja piiskaa lapsilleen.
Ei ollut tätä nykypäivän hyssyttämistä.
Isäni meni tämän kiusaajan kotiin ja sanoi, että jos ei kiusaaminen lopu, niin tulee tupenrapinat. No se lopui.
Täytyy kuitenkin sanoa, että inhosin, vihasin ja kiersin kaukaa tämän
tyypin. Isonpana jopa suunnittelin kostoakin, mutta onneksi se jäi tekemättä. - tuultapäin89
Tuo kiusaaminen on tapahtunut, kun olette olleet... vielä ala-asteella ja lapsia. Itsekin jouduin kärsimään ala-asteella luokan poikien kiusaamisesta, ja se vaikuttaa vielä yli 20 vuotiaanakin elämääni. Arastelen, ujostelen ja ahdistun hirveästi kaikista sosiaalisista tilanteista. Olen myös entistä enemmän väsynyt. Ala-astetta enemmän vaikutti ehkä ammattikouluaika, jossa oli yksi kiusaaja, jota oikeasti pelkäsin. Osasi todella lytätä itsetunnon erilaisilla henkisillä ja fyysisilläkin asioilla. Kun tavoistani jyrkästi poiketen (tunnollisena) jäin muutaman kerran kotiin kun en vaan uskaltanut, halunnut mennä kouluun sen yhden äijän takia, silmät turvonneinan itkemisestä, niin siitä tuli siten vanhempieni toimesta ihan kunnon selvitykset koululla. Kun olivat nuhdelleet tätä sälliä, niin tämä ilmoitti heti luokkaan tullessa tappavansa sen paskiaisen, joka hänestä on kielinyt. Tuli sitten pöydän päälle istumaan ja naljailemaan, kyselemään että minäkö se olin. Muutenkin tönimistä sun muuta oli. Sitten kun kuraattori ja ryhmän ohjaaja pakotti menemään kuraattorin huoneeseen ja se kiusaajakin istui sielä pöydän toisella puolella, voi että tunsin itseni niin huijatuksi, en ikimaailmassa olisi halunnut vastapäätä tuota hirviötä. Siinä sitten painostuksen alla pyysi anteeksi. Kuraattori valitteli, että poikaraukka on ollut peruskoulussa kiusattu ja nyt sitten itse tullut kiusaajaksi. Liekkö kosti minulle sen kaiken mitä itse oli kiusaamisen uhrina kokenut? älytöntä. Tuon tapaamiskauhusession jälkeen koko luokka hiljeni ja olin kaikille, ihan kaikille kuin ilmaa viimeiset kaksi opiskeluvuotta. Tuohan sattuin kun olin 15-18 vuotias.
En enää nykyään niinkään ole katkera tai vihainen niille alakouluajan kiusaajille, hehän olivat vaan ajattelemattomia pieniä lapsia silloin. Katkeruus painottuu siihen amiksen kauhuaikaan. Pitäisi silti kyllä saada itseä niskasta kiinni ja hommata apua jostain tähän iänikuiseen katkeruuteen ja masennukseen. En vaan uskalla mömmöjä hakea mistään, pelkään niitä. Ottaisiko kukaan lääkäri edes tosissaan, olen niin hirveän huono puhumaan ja kertomaan asioita. Joskus vaan nuo itsemyrha-ajatukset tulee liian voimakkaina, vaikkei kokeiluasteelle vielä ole mennytkään. On niin helkkarin kova pää, pakko vaan yrittää eteenpäin vielä. Katsoa minkä verran jaksaa enää. - -Kiusattu-
Kiusaajat pitäis kiduttaa hitaasti ja tuskallisesti hengiltä. Sen he ansaitsis enkä tuntisi mitään empatiaa siinä tilanteessa.
- -Kiusattu-
Niin ja ensin tietenkin nolata heidät jollakin tapaa täydellisesti.
- Hah !
-Kiusattu- kirjoitti:
Niin ja ensin tietenkin nolata heidät jollakin tapaa täydellisesti.
Miten kuvittelet olevasi kiusaajaa parempi näillä kommenteilla?
- Troljegerennn
Hah ! kirjoitti:
Miten kuvittelet olevasi kiusaajaa parempi näillä kommenteilla?
Trollasitko aivan itse?
- -Kiusattu-
Hah ! kirjoitti:
Miten kuvittelet olevasi kiusaajaa parempi näillä kommenteilla?
Koska olen parempi ihminen ja ylpeä itsestäni.
- Hah !
-Kiusattu- kirjoitti:
Koska olen parempi ihminen ja ylpeä itsestäni.
Jaaa näillä tämän sivun kommenteillako hyväksi ja ylpeäksi. Miten muuten?
- Troljegerennn
Hah ! kirjoitti:
Jaaa näillä tämän sivun kommenteillako hyväksi ja ylpeäksi. Miten muuten?
Trolli
- tivk
-Kiusattu- kirjoitti:
Koska olen parempi ihminen ja ylpeä itsestäni.
Oletko sä karannut suljetultaosastolta jossa hoidetaan kiusattuja?
Anteeksi on vaikea pyytää. Sinulla on oikeus tunteisiin, mutta eikö olisi aika unohtaa ja jatkaa eteenpäin
Systerin tyttö oli koulukiusattu.. aikuisena törmäsi kiusaajaan. Anteeksipyyntö tuli ja tämän kiusaajan mieltä oli vaivannut vuosikaudet kouluaikaiset tapahtumat.
Minuakin kiusattiin.. eräs muutaman vuoden vanhempi Marja-Liisa. Ikuisesti muistan nassun, mutta mieltä se ei ole vaivanut sen koommin kun hän koulusta lähti.
Kiusaus lähtee yleensä siitä että kiusaajalla on huono olla..johonkin herkempään pitää patoutumat purkaa.- menkää taivaaseenne
Kun poltat esim. kätesi johonkin kuumaan, et tee samaa toisten.
Psyykkinen itsesuojelu refleksi? Käsi paranee muisto jää.
http://www.terve.fi/terveyden-abc/vanhempien-ero-vaikuttaa-miehiin-kohtalokkaalla-tavalla
"– On mahdollista, että altistuminen vanhempien eron aiheuttamalle stressille voi muuttaa miesten tapaa reagoida stressiin koko loppu elämän ajan, he spekuloivat."
Vain nimenomaan itse kiusanneet jatkavat kiusattujen vähättelyä, käskevät antaa anteeksi ja unohtaa...
Ymmärtäkää nyt heitä: HEILLÄ OLI paha olla..
Lapsella ei ole elämänkokemusta ja KAIKKI kokemukset kasvattavat heitä tulevaan elämään.
Kuvaava ilmaisu on:
- lapsi on kuin kirjoittamaton kirja..
Lapsella ei ole mitään muuta kokemusta tai tietoa juuri siitä tilanteestaan ei aina edes sanoja kertoakseen mitä on tapahtunut vain suru murhe ja pahamieli.
Monella on vielä taakkana omaperhe; isienpahat teot jotka kostetaan heidän lapsilleen aina kolmanteen ja neljänteen polveen..
Valitettavasti lapsen oikeuden mukaisuuden käsitys ei kiusaamisessa tai pahoinpitelyssä katoa, kohtaamansa vääryyden tunnistaa ja ymmärtää se ansiottomuuden.
Usko oli ruoska jolla alistettiin heikompia lähimmäisen rakkauden nimissä. - mie paksukainen
oikein teet ole iloinen vaan.. itse toimisin samoin entisenä koulu kiusattuna.
- tsibuli
Mäkin sain vajaa vuosi sitten tietää että entinen kiusaajani on kuollut. En tuntenut mitään kun sain tietää. En edes ollut kamalan yllättynyt.
Mietin sitten niitä vuosia sen jälkeen kun välimme (olimme jonkinlaisia kavereita) menivät poikki. Murehdin sitä miten ilkeä se oli ollut mulle. Mutta sitten sainkin tietää sen kuolleen muutama vuosi sitten. Muutama vuosi kului murehtimiseen. Se tyyppi on kuollut!
Opin sen että pitää vain tarttua hetkeen, ja elää hyvin. Menneitä kukaan ei voi muuttaa, entiset kiusaajat voi kuvitella ulosteviemäriin ja sitten vain voisi elää onnellisesti. Siten kiusaajille pahiten vittuillaan: elämällä hyvin.- oksettavia juttuja..
Mä en ainakaan edes tiedä, mitä "koulukiusaajilleni" kuuluu, kun en koskaan ole ollut sellaisia miettimään kiinnostunut. Tuntemattomien vihaamisesta puhumattakaan. Tuskin välttämättä tunnistaisin edes katukuvasta mua koulussa kiusanneita tänä päivänä. Siitä olen kyllä tyytyväinen, että välini koulukiusaajiini menivätkin poikki aikoinaan, koska niin sen piti mennäkin ja ihmiset, jotka vaan eivät jaa samantyyppistä elämänpiiriä, eivät ole tai voi olla kavereita keskenään. Niin paljoa kukaan ulkopuolinen ei mun psyykeeni onneksi ole koskaan vihaamisillaan vaikuttanut, että olisi sikäli saanut pahaa aikaan. Voihan sen valita, keiden kanssa kaveeraa ja minä mieluummin tavisten hyväntahtoisten kanssa. Säälin näille Suomi24- palstoille vihatekstejä laativia. Kateus on varmaan usein henkisesti epäbalanssissa oleville motivaattori käydä jotakin tuntematonta vihaamaan julkisesti, mutta kun on vielä palsta, missä ei ole henkilöitä, niin sitä enemmän säälittää, että miten pipiä porukkaa pilaa ja saastaa internetin häiriköinnillä.
Luulen, että koulukiusaajilla on hirveän huono omatunto näillä palstoilla; nimettömistä vihateksteistä päätellen, mutta voin kertoa., että minä (kään) ainakaan en kaipaa kiusaajaluonteisten huomiota elämääni kohtaan missään määrin. Ei minua koskaan ole mietityttänyt, että miksi joku tyhmä minua kiusasi peruskoulussa. Kai se sitten olisi eri asia, jos olisi niin p*ska elämä, että olisi pakko olla jonkun kiusaajan kanssa vaikka samassa työpaikassa koko ikänsä tai asua jossakin naapurustossa jonkun kiusaajan kanssa, mutta mun sortin ihmiset lähti opiskelemaan muualle, mikä lavensi onneksi ymmärrystä elämästä. Ja yleensä fiksut on fiksujen kavereita, tyhmät tyhmien. Nettiä ei voi lukea realistiseksi asiaksi, ainakaan näitä saastaisia Suomi24- palstoja, mielestäni.
- huhhhhuhhh
Minkälaista kiusausta? Aika järkyttävää on saanu olla jos 15 vuoden jälkeen vaivaa. 10 vuotiaat on vielä muutenkin lapsia.
- ei eroa
Tosin kaikkihan me kuolemme ajallamme.
- katso asiat niinkuin
ne todellisuudessa ovat. Tämä kiusaaja oli oma itsensäkin vihollinen, kun riisti jopa itseltäänsä hengen, joten ei mikään kumma että hän kiusasi sinua, ja sai sinut tuntemaan että sinulla ei ole ihmisarvoa. Kaikkea sitä mitä häneltä itseltään puuttui.
Joten kehotan sinua unohtamaan ja kehittämään itseäsi, vahvaksi aikuiseksi. Tommonen ihminen joka on jopa oma itsensä vihollinen ei ole sen arvoinen että edes ilotset taikka tunnet mitään hänen kuolemasta. Hyvästi vain. Toivotan sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Romani nainen - Jenssukka
Herää yks pienenpieni kysymys, siis sellanen että ne jotka täälä toitottaa sitä että anna anteeksi ja unohda kaikki sillä kiusaaja on sitä tätä ja tota. Se kysymys olis ihan juuri niille jotka yllä mainitusti toitottaa ja nyt itse kysymys, oletteko itse ollut sekuntiaka kiusatun roolissa ja tiedättekö oikeasti sitä seikkaa että kiusattu sattuu kärsimään kiusattuna olemansa roolista joko masennuksesta, persoonallisuus häiriöistä, mielialahäiriöistä tai muista lukemattomista sairauksista jotka tasan tarkkaan haittaa kyseisen ihmisen elämää todella pahoin, toisia ehkä vähän vähemmän, mut haittaa silti tavalla tahi toisella
Mielenkiintosta kuulla sellasten suusta jotka ei kyseiseen asemaan ole päätynyt että anna anteeksi ja unohda kun miten ihmeessä voit unohtaa asian jonka johdosta sairastat kas kun se sairaus muistuttaa jok´ikinen päivä siitä mistä se sairaus sai alkunsa.
Itselläni osittain kiusaamisen johdosta ja osittain juoppo vanhempieni ansiosta sairautena on kaksisuuntainen mielialahäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö ja paniikkihäiriö joiden olemassaolosta todellakaan en iloitse. Joudun syömään lopun elämääni psykoosilääkkeitä ja käymään psykoterapiassa koska näiden sairauksieni johdosta myös oma elämäni on mennyt täysin perseelleen, ja anteeksi en koskaan tule kenellekään osapuolelle antamaan ikävä kyllä.
Mut siis takasin siihen kysymykseen, vastatkaa rehellisesti jos osaatte :) - Surullisen sairasta
Aika hyvä ketju. Jokainen, jolla järjen valo valaisee edes vähäisessä määrin, huomaa kommentit läpi lukemalla, että kiusatut eivät ole yhtään sen kummoisempaa sakkia kuin kiusaajansakaan. Samaa skeidaa, vihaa, katkeruutta ja negatiivista asennoitumista molessa osapuolissa.
Jotta kenellä on varaa sanoa mitään tai heitää sitä kuuluisaa ensimmäistä kiveä. Jos olette aikuisia, niin kannattaisiko alkaa funtsimaan - oikeesti. Kommenttien asennemaailma kertoo surullista kieltä; iästä huolimatta aikuisuudesta ei ole mitään tietoa eikä käsitystä.
Onneksi jossain välissä on ymmärrystäkin, "fullmoon" ja jokunen muukin, joka on keksinyt elämä-nimisestä aiheesta olennaisia asioita.- surullista luettavaa
Kyllä ero kiusaajan ja kiusatun välillä on olemassa. Mutta eihän sitä voi ymmärtää jo empatiakyky ei ole päässyt 2 vuotiaasta pidemmälle.
- Hah !
surullista luettavaa kirjoitti:
Kyllä ero kiusaajan ja kiusatun välillä on olemassa. Mutta eihän sitä voi ymmärtää jo empatiakyky ei ole päässyt 2 vuotiaasta pidemmälle.
Yeap, ja puhut / kirjoitat varmasti tämän sivun kaikista vihapuheen paasaajista, kiusatuista ja muistakin. Niistä, jotka eivät tiedä, että on olemassa empatiaa saatika, mitä se tarkoittaa.
- sdfasfdsfdsd
Mietis kumpi on syy ja kumpi seuraus. Siitä voi ihan aloittaa.
- oksettavia juttuja..
'Mielenkiintoisen' friikki kommentti sulla, anonyymi nimimerkki "Surullisen sairasta": Mistäs sä meedio muka tiedät, mikä nimetön teksti tässä nimettömässä keskusteluketjussa muka mahdollisesti olisi jonkinlaisen kiusaajan kirjoittama ja mikä muka kiusatun? Mä ainakin koen olevani kiusattu vain siitä syystä, että joudun lukemaan sairasta nimetöntä saastaa, mitä tämä Suomi24 on täynnä, vaikken edes tiedä yhdenkään muun kirjoiytajan persoonasta, paitsi itsestäni ja minä en esiinny.
- Saastaton
oksettavia juttuja.. kirjoitti:
'Mielenkiintoisen' friikki kommentti sulla, anonyymi nimimerkki "Surullisen sairasta": Mistäs sä meedio muka tiedät, mikä nimetön teksti tässä nimettömässä keskusteluketjussa muka mahdollisesti olisi jonkinlaisen kiusaajan kirjoittama ja mikä muka kiusatun? Mä ainakin koen olevani kiusattu vain siitä syystä, että joudun lukemaan sairasta nimetöntä saastaa, mitä tämä Suomi24 on täynnä, vaikken edes tiedä yhdenkään muun kirjoiytajan persoonasta, paitsi itsestäni ja minä en esiinny.
Onko sillä jotain merkitystä, kenen kirjoittamia kommentit ovat? Kumpaa puolta tahansa, niin oletan, että erillisiä ihmisiä kuitenkin. - Miksi ihmeessä kiusaat täällä itseäsi! Ja vielä osallistutkin "esiintymällä" eli ottamalla osaa kommentointiin. Sinäkin siis tahdot ja haluat olla kiusattu.
- Till Pärtill
oksettavia juttuja.. kirjoitti:
'Mielenkiintoisen' friikki kommentti sulla, anonyymi nimimerkki "Surullisen sairasta": Mistäs sä meedio muka tiedät, mikä nimetön teksti tässä nimettömässä keskusteluketjussa muka mahdollisesti olisi jonkinlaisen kiusaajan kirjoittama ja mikä muka kiusatun? Mä ainakin koen olevani kiusattu vain siitä syystä, että joudun lukemaan sairasta nimetöntä saastaa, mitä tämä Suomi24 on täynnä, vaikken edes tiedä yhdenkään muun kirjoiytajan persoonasta, paitsi itsestäni ja minä en esiinny.
Sulla on trauma!
- aloittajalle....
Aloittajalle:
Saat tuntea juuri niin kuin tunnet. Kunhan et anna heidän pilata enää minuuttiakaan nykyisestä elämästäsi! :)
Itse kuulin vuosia sitten, että minua 13-vuotiaana seksuaalisesti hyväksikäyttänyt ja raiskausta yrittänyt jätkä oli kuollut, ilmeisesti oman käden kautta.
Miltä tuntui? Helpottuneelta! Pelko törmätä häneen jonakin päivänä katosi. Kivi putosi sydämeltä. Tyytyväiseltä, huojentuneelta, vapaalta! Että enää ei tee samaa kenellekään muulle, eikä voi enää ikinä tehdä minulle mitään. Ei voi levitellä minusta paskajuttuja, kuten teki silloin.
Minusta tuntui silloin, että tuo asia oli vihdoin loppuunkäsitelty ja voisin kuopata koko jutun. Olen sen jälkeen kävellyt kevyemmin askelin. Minä olen täällä vielä, elossa - voin vielä tehdä jotain kanssaihmisten ja eläinten auttamiseksi, tukea toisia, nauttia elämästä, rakastaa. Se ihminen ei voi pilata minulta enää minuuttiakaan. :) - yberwunderbaaaaa
Palakoot helvetissä vitunko väliä jokainen tekee tietoisen valinnan vaikka olisi mukula,teini tai aikuinen tärkeintä nyt vain on että hyväksyt tämän tai jonkun toisen vastauksen nimittäin niin kauan kun jankkaat asiaa et saa siltä rauhaa kuollut parempi niin so fucking what.Totta kai maailma on täynnä näitä uikuttajia jotka tuomitsee sut tollasten perusteella mutta maksaako he sun verot?sun laskut?tekevätkö he sun eteen mitään? EI eivät tee joten miksi olla kiinnostunut heidän mielipiteistä katsos minulla on tapana sanoa "Maailmassa on 7 miljardia ihmistä en voi mielyttää kaikkia" ei se sinusta tunteetonta tee tai huonoa ihmistä.
- -Kiusattu-
Niin painutkoot minunkin mielipiteistäni ruikuttajat helvettiin ei kiinnosta pätkääkään tollanen ruikutus. Ei teistä ole mulle mitään hyötyä!
- vanhasanonta
Ei Jumalakaan kiellä suuttumasta ,vaan pitkää vihaa pitämästä!
Et silleen.. - Kylmät kädet
Kyllä itsemurhaajalle tulisi kyetä antaa anteeksi, oli hän sitten tehnyt mitä tahansa.
- kjvlkjvlodsjgfldj
Jeesus näitä jokapaikan kestomarttyyreitä, milloin on koulukiusattu, milloin on narsisti "pilannut" koko elämän ..
Haloo, tapahtumista on reilu toistakymmntä vuotta, ja lapsuuden kiusanhenkikin on jo ollut kuollut pari vuotta!
Jos joku sinun elämäsi pilaa, niin kyllä se olet tässä vaihessa ihan sinä itse.- --------------------
hehehe.hyvin sanottu.
- mies 86
-------------------- kirjoitti:
hehehe.hyvin sanottu.
Kieltämättä...
- 987234
Anteeksiantaminen, katkeruus tai viha edustavat oikeuskäsitteitä. Kiusaajasi varmasti halusi luoda sinusta oikeudenmukaisen ihmisen joka kostaa hänen puolesta yhteiskunnalle sen vuoksi että hän oli pelkuri eikä uskaltanut tai osannut luoda maailmasta parempaa. Usein kiusaajat kiusaavat sen vuoksi että heillä on siihen mahdollisuus. He syyttävät muita ihmisiä siitä että muut ihmiset eivät ole luoneet järjestelmää joka estää kiusaamisen. Ihmiset jotka käsittelevät elämää vahvasti oikeuskäsitteiden kautta, elävät oikeuskäsitteiden kautta. Heistä saattaa tulla äärimmäisiä oikeuden edustajia jossa tartutaan pienimpiinkin virheisiin tai sitten he osoittavat pahuuden kautta sen että muut ihmiset eivät välitä oikeuskäsitteistä ja tuovat julki muiden ihmisten pahuuden aiheuttamalla muille ongelmia sen vuoksi että laki sallii tämän.
Jos käsittelet kiusaamistasi oikeuskäsitteiden kautta, on kiusaajasi onnistunut tehtävässään ja hän on luonut sinusta sellaisen ihmisen millaisen hän halusi sinun olevan.
"Voinko mä enää olla edes katkera?"
"Mutta osa on edelleen sitä mieltä, että siitäs sait"
Voit olla katkera, vihainen tai antaa anteeksi ja unohtaa asian tätä kautta, mutta ilmeisesti haluaisit jonkinlaista ymmärrystä sen suhteen miksi kiusaaja on toiminut miten hän on toiminut. Useimmiten kiusaajien vanhemmat ovat välinpitämättömiä lapsen tulevaisuudesta ja sallivat lapsen toimia siten miten he haluavat tai sitten lapsen vanhemmat ovat äärimmäisen pikkutarkkoja oikeuskäsitteiden suhteen. Kiusaajat ovat huomanneet pääsevänsä helpolla jos he valehtelevat vanhemmille ja esiintyvät vanhempien edessä kilttinä lapsena, mutta kaverien seurassa he saattavat olla aivan muuta. Kenties kiusaajasi olisi halunnut paremman maailman missä valehtelu estetään tavalla tai toisella koska se johtaa ongelmiin. On mahdollista että kiusaajasi teki itsemurhan sen vuoksi että hän oli ajautunut valheiden kautta ongelmiin eikä kestänyt häpeää mitä olisi koitunut siitä jos hän olisi joutunut myöntämään muille ihmisille valehdelleen.
Jos haluat löytää syyllisen kiusaamiseesi, mene kysymään kiusaajan vanhemmilta millaisia ihmisiä he ovat. Todennäköisesti he eivät myönnä omaa virheellisyyttään sen suhteen että he eivät ole osanneet kasvattaa lastaan oikein. Kiusaaja on itse ollut uhrin asemassa eikä ole ymmärtänyt miten elämää tulisi elää. Toisaalta samoin kiusaajan vanhemmat jos he ovat hankkineet lapsia yhteiskunnan paineiden vuoksi. 20-50 vuotta sitten ihmisiä arvosteltiin sen mukaan ovatko he perheellisiä ja koska perheellisiä pidettiin vastuullisina ihmisinä, hankkivat useat ihmiset lapsia jotta heitä ei syrjittäisi. Todellinen syyllinen löytynee siis yhteiskunnasta sekä yhteiskunnan moraalikäsitteistä. Vanhemmuus ja lasten hankkiminen ei tee ihmisestä parempaa, pikemminkin pahemman jos ihminen ei tiedä miten lapsia tulisi kasvattaa. Toki myös muu yhteiskunta vaikuttaa ihmisen kasvamiseen, aivan kuten kiusaajasi on vaikuttanut sinun elämääsi. Sinun vanhempiesi olisi pitänyt tietää kiusaamisen vaaroista ja siitä kuinka se tuhoaa psyykkeesi. Itsekin olen ollut kiusattu ja onhan tämä ihan mielenkiintoista pohtia mikä saa ihmisen vahingoittamaan syyttömiä ihmisiä. Kiusaajat kun yleensä valitsevat uhreiksi ne jotka ovat täysin viattomia heidän omaan pahaan oloon. Kenties kiusaajat katsovat että hiljaiset ja rauhalliset ihmiset ovat yhteiskunnan fiksuja ihmisiä, mutta kiusaajat asettavat heidät omassa arvoasteikossaan niin korkealle että he alkavat vihaamaan näitä rauhallisia ja hiljaisia ihmisiä jos he eivät tee yhteiskunnan ongelmille mitään. Tämä on tietysti spekulointia, mutta tältä se on vaikuttanut omien kiusaajieni kohdalla. Ne jotka ovat toimineet minun kiusaajina, ovat vihanneet minua sen vuoksi että tietyt ihmiset ovat arvostaneet minua, mutta myöhemmin hekin ovat arvostaneet minua, mutta ainoastaan jos minä korjaan heidän elämään liittyvät ongelmat. Tosin nämä kiusaajat ovat hyvin harvoin suostuneet puhumaan omista ongelmistaan minulle. Käytännössä kiusaajat eivät siis ole osoittaneet arvostusta minua kohtaan, mutta he ovat kyllä keskittyneet minun kiusaamiseen sen vuoksi että minä en ole kiusannut takaisin enkä ole vahingoittanut heitä kuten monet muut. - Ex-kiusattu
Rehellisesti. Olet heikko ja surkea ihminen. Minuakin kiusattiin ties kuinka kauan. En silti toivoisi kenenkään kuolemaa. oikeastaan hyväkin että minua kiusattiin. Minusta tuli vahva. Periksiantamaton.
- näin se vain on
Ei kannata olla katkera,itsesi vuoksi. ja kuten osa sinusta jo sanookin: siitä sait.
hänen palkkansa tässä elämässä tuli jo, tuon koulukiusaamisen vuoks. karman laki nääs.
Nyt kannattaa vaan mennä eteenpäin, ja ajatella että olit vanhempi kun tämä kiusaajasi.- näin se vaan on
Korjaan: olit VAHVEMPI kun kiusaajasi oli. kirjoitusvirhe
- Jeesus on voittaja
Harmi, jos on kiusattu joskus, mutta se että ei voi antaa anteeksi edes 15 vuoden päästä tapahtumista kyllä vaikuttaa kyllä pahalta sinussa. Tosin vaikea kiusaaminen voi johtaa juuri tuollaiseen. Kiusaamiseen ei tietty ole ikinä kenelläkään oikeutta, mutta itsestä se on paljon myös kiinni ja siitä minkälaiseen perheeseen saa syntyä ym.
Jotta voit antaa anteeksi ja elää ilman katkeraa omaa tuntoasi loppuelämän tulee sinun ottaa vastaa Jumalan Pojan Jeesus Kristuksen sanat. Hän antaa sinulle kaikki pahat tekosi anteeksi! Mieti mitä Jeesus tekee, hän antaa kaikkien maailman ihmisten synnit anteeksi, jotka uskovat häneen ja haluavat antaa elämänsä hänen käsiinsä!
Kannattaa muistaa:
"Annan minulle anteeksi syntini kuten minäkin annan niille jotka minua vastaan ovat rikkoneet"
Jeesus on Herra! Hän on vapauttajamme! - Tyyöönnttekijä
Kiusaaja ei mitään ymmärtämistä tarvitse, hänellä on vain yksinkertaisesti paskamainen luonne. Kerran kiusaaja on aina kiusaaja, sellaiset tyypit pitää panna ojennukseen. Aika usein kiusaaja on niin tyhmä, että ei tajua edes mitä tekee, sitten on nämä narskut ja asperkerit, jotka eivät tule koko elämänsä aikana paremmiksi.
Narskuilla kuitenkin menee hyvin, heitä on nimitetty meidänkin kaupungissa runsaasti johtaviin asemiin. Kaikki työntekijät tietävät mistä on kysymys ja kärsivät, mutta irti heitä ei sanota, vaan terrori ja kiusaaminen jatkuu.- rajat röyhkeydelle
Onko teidänkin kaupungissa narskudemariveljeskunta, jota johtavat tyhmät ja röyhkeät . Työhön ei oteta pätevintä vaan se "sopiva", jolla on oikea jäsenkirja.
Vuosien saatossa on käynyt ilmi, että tämä " visinäärien älykkökonklaavi" on rapauttanut ylivertaisilla projekteillaan kaupungintalouden niin kuralle, että siitä suosta kukaan ei enää kykene sitä nostamaan.
Työntekijöitä on karsittu rankalla kädellä yhä parempaa tulosta vaatien, mutta johtoporras on niin vahvasti miehitetty, että päät kolkkaavat yhteen.
- KylmäAkka
Sääli on sairautta. Jos kaikkia pitäs aina olla säälimässä, miten voit elää omaa elämääsi?
- nenämaahan
ajattelee itsekkäät nokkapystyssä tallustelijat.
- sukupuuttoon vaan
idiootti vähemmän tällä planeetalla on aina hyvä asia. Yksi kerrallaan, jos on pakko...
Kyllä siitä saa iloita meidän kaikkien puolesta. - :$
Vääryyksiä voi olla hankala antaa anteeksi, mutta Jumala voi siinä auttaa. Se on lopulta valinta-asia. Eri asia jos haluaa pysyä katkeruudessa ja uida vihan tunteissa, mutta ainoa jolle ne ovat taakka olet sinä itse. Anteeksianto vapauttaa. Sulla on täysi oikeus kuitenkin tuohon vihaasi, ja katkeruuteen, mutta Jumala mittaa ihmiselle samalla mitalla kuin hän muille. Katso vertaus miehestä jolle annettiin paljot velat anteeksi, ja joka kävi sitten lähimmäiseltään kynimään vähiä saataviaan.
Niille jotka haluavat laittaa ateistisoopaa perään: Suksikaa suolle harjoittamaan uskontoanne. Minua ei kiinnosta. - Just Me
Omalla tavallaan, sinulla on oikeus vihaan ja iloon. Ymmärrän nimittäin tuskasi, itsekin olen koulukiusattu, ja täytän vasta marraskuussa 18 vuotta. En itse koskaan tuntenut kiusaajiani, liian monta kävi päälle kerralla, enkä voinut tämän takia koskaan näyttää opettajalle kuka oli pääsyypää kun en itse sitä tiennyt. Herkkä lapsi minäkin, vaikka yritin olla vahva. Nykyään vain olen korviani hetkauttamatta, tai sitten puran kaiken päin naamaa. Sen jälkeen jättävät yleensä rauhaan.
Mutta takaisin aiheeseen. Sinulla on oikeus iloon ja vihaan, mutta omalla tavallaan, mitä se sinua hyödyttää enään? Henkilö on kuollut, siinä se. Hän ei voi enää ikinä tulla sinua kiusaamaan, tai pyytämään anteeksikaan, joten miksi jatkat vielä hänen ajatteluaan? Sinua nyt sisällä painaa jokin, joka ei päästä irroittamaan hänestä. Tuliko itselläsi mieleen, että tämä henkilö on voinut vaikka itse olla kiusattu, joka sitten laittoi pahan kiertämään, ja nyt pari vuotta sitten syyllisyys painoi niin pahasti sydäntä, että riisti itseltään hengen, ajatellen "maailma on parempi paikka ilman minua". Niinhän sinäkin varmaan kiusattuna ajattelit, etkös? Mutta tiedätkös, jos olet kerran vielä siinä, mikä sai sinut jäämään tänne? Rakkaus? Perhe? Ystävät? Tahdonvoima? Järki? Mitkä auttoivat sinua eteen päin noina vaikeina aikoina, etkä itse mennyt tappamaan itseäsi, vaikka olosi tuntui arvottomalta? Tukeudu niihin. Usko pois, pääset niiden avulla vieläkin yli, joiden avulla pääsit aiemminkin eteen päin. Heitä kiusaaja menneeseen ja unohda hänet. Katse kohti tulevaa! - noh'
Jokainen tunne on aito ja niitä ei pidä kieltää. Kuitenkin on niin, että jos et pysty antamaan anteeksi (unohtaahan ei tartte), sinä pilaat oman elämäsi katkeroitumalla.
- Pahasti kiusattu
Olin koulukiusattu 50 vuotta sitten enkä vieläkään voi sitä unohtaa. Kiusaajia oli neljä.Jos jossakin porukassa aletaan keskustella kouluajoista, en pysty osallistumaan siihen, koska kouluaikani oli täyttä helvettiä joka päivä. Erään oppilaan kaveri muutti pois ja oma kaverini alkoi olla hänen kanssaan. Oli itse köyhästä perheestä ja tämä "parittomaksi" jäänyt oli rikkaasta perheestä. Olin avioerolapsi ja huonompi kuin muut, vaikka monella oli väkivaltainen juoppo isä. Kyllä se kiusaaminen jättää ikuiset jäljet ja se aiheuttaa monelle toiveen, että kiusaajat saisivat "palkan" pahoista teoistaan. Ajan kanssa näistä ajatuksista voi päästä. Ei kukaan kuole toisen toiveesta eikä pahaa tehneen ihmisen itsemurha ole ainakaan kiusatun syy. Kipeät tunteet pitäisi pystyä käsittelemään. Muuten ne kuormittavat koko elämän ajan ja aiheuttavat arvottomuuden tunnetta.
- Ei h-i !
Oletko ikinä kuullut niistä kiusatuista, joista kasvaa vahvoja ja 'voittajia'. Tärkein voitto sellaisen ihmisen elämässä on se, että pääsee yli, unohtaa, jatkaa eteen päin, ei jää tuleen makaamaan, osaa panna asiat omiin lokeroihinsa, järkeistää, priorisoida, kasvaa ja kehittyä ... Eikä kiusata aiheella itse itseään loppuelämänsä.
- Anonyymi
Se on helpotusta ja iloa. Kun kuulee kiusaajan kuolemasta.
Karma rankaisi kiusaajan
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768