suomen posti 3.35km/h

tulipa tässä seurattua postipaketin etenemistä. paketti saapui perille 34 tunnin päästä siitä kun posti oli sen haltuunsa saanut. kilometrinopeus huimat 3.35km/h :D
kohta ollaan kirjaimellisesti etanan nopeudessa, joka on noin 0,05km/h.

mainittakoon että saksasta tilattu saksan postin omistaman DHL:n kuljettama paketti tulee aina suomeen seuraavana päivänä.
jos suomen postille kuljetukset on ylivoimainen ponnistus, mikseivät tilaa palvelua saksan postilta?

seuraavaksi taidan lähettää paketin, jossa on sisällä älypuhelin lähettämässä gps-dataa. kiinnostaa nimittäin ihan prkleesti mitä tuole paketille matkan aikana tehdään että aikaa saadaan noin paljon kulumaan..
audiostreamiakin sen voisi laittaa lähettämään, mutta taitaa mennä silloin salakuuntelun puolelle?
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tilasin eilen netin kautta tavaroita, tänään ne tuli, jos jakelu on kerran
päivässä niin eihän ne voi nopeammin tulla, jos jakelu on useammin
niin kaipa hinta olisi moninkertainen, vai mitä?

Äänestä
  • en tilannut jakelulla. eli haen smartpostista kun paketti sinne saapuu!

    >>jos jakelu on useammin
    niin kaipa hinta olisi moninkertainen, vai mitä?>>

    saksan postin DHL jakaa suomessakin paketin heti kun se tänne tulee. jopa keskelle korpea sieltä saa tilattua.
    sinällään jännä että tuo on halvempi kuin suomen posti. ja jo saksalaisessa verkkokaupassa maksat tuotteesta vähemmän kuin suomen vastaavassa.

    eli jos on kiire ja/tai haluaa säästää rahaa, niin tilatkaa saksasta!

    Äänestä

Postissa on laiska valtion meininki.

Äänestä
  • sitähän se on. sen joutaisikin lopettaa. tilalle vaikka tuo saksan postin kuljetusyhtiö hoitamaan kuljetukset nopeammin ja halvemmalla. sekä tietenkin niin että paketti tulee ehjänä kotiin. suomen postin tapauksessahan sekään ei ole mikään itsestäänselvyys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vcxgxcbvbv kirjoitti:

tulipa tässä seurattua postipaketin etenemistä. paketti saapui perille 34 tunnin päästä siitä kun posti oli sen haltuunsa saanut. kilometrinopeus huimat 3.35km/h :D
kohta ollaan kirjaimellisesti etanan nopeudessa, joka on noin 0,05km/h.

mainittakoon että saksasta tilattu saksan postin omistaman DHL:n kuljettama paketti tulee aina suomeen seuraavana päivänä.
jos suomen postille kuljetukset on ylivoimainen ponnistus, mikseivät tilaa palvelua saksan postilta?

seuraavaksi taidan lähettää paketin, jossa on sisällä älypuhelin lähettämässä gps-dataa. kiinnostaa nimittäin ihan prkleesti mitä tuole paketille matkan aikana tehdään että aikaa saadaan noin paljon kulumaan..
audiostreamiakin sen voisi laittaa lähettämään, mutta taitaa mennä silloin salakuuntelun puolelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu