Tälläkin palstalla oli jo aikaisemmin raflaava juttu, jonka mukaan Egyptissä olisi ristiinnaulittu kristittyjä. Tätä "uutista" olivat levittäneet Ristin voitto sekä Seurakuntalainen. Nyt Seurakuntalainenkin on joutunut myöntämään, että "Egyptin ristiinnaulitsemisuutinen ilmeisesti osin liioittelua."
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/2715/egyptin_ristiinnaulitsemisuutinen_ilmeisesti_osin_liioittelua
Aika hauska tuo otsikon sanamuoto "osin liioiittelua". Ja miltähän osin tuo uutisankka eli urbaanilegenda sitten mahtoikaan olla liioiteltua? No ihan vain siltä osin, että ketään ei ristiinnaulittukaan, eikä kyse ollut edes kristityistä.
Siis se koko uutisen keskeisin pointti, josta kaikkialla kristityssä maailmassa nostettiin hirveä haloo (ja jota edelleenkin eri puolillla kierrätetään mukamas todella tapahtuneena totuutena) ei pitänytkään alkuunkaan paikkaansa. Ja tämän seikan Seurakuntalainen kertoo sanamuodolla "osin liioittelua"??
Jutun jatkeena oli kommentteja, joista tämä kertoo jotain olennaista:
"etsitään raflaavia ja kauheuksilla mässäileviä huhuja ja sitten esitetään ne totuuksina. Kaikki huhut käy, sellaisetkin joissa ihan maalaisjärjellä ajatellen ei voi olla päätä eikä häntää...- Tällaisten juttujen tarkoituksena on nostaa vihaa ihmisryhmien välille keinoista välittämättä. Meissä kristinuskoisissa on tällaista intoa ja pyrkyä kovasti paljon eikä kaikki muista, että jossain on kielletty antamasta väärää todistusta lähimmäisestä. Kristittyjen tai muidenkaan sorrettujen asemaa ei paranna valehtelu. Tällaiset jutut vievät uskottavuuden niiltäkin tiedoilta, jotka on ihan totta ja joista on kunnolliset todisteet."
Myöskin se että sanoo täysin perätöntä asiaa ja suoranaista valehtelua "osin liioitteluksi" riittää oikein hyvin viemään kaiken uskottavuuden.
Egyptissä tapahtui kyllä 8. elokuuta presidentinpalatsin edessä väkivaltaisia poliiittisia (ei uskonnollisia) levottomuuksia, joiden yhteydessä presidentin poliittisiksi vastustajiksi katsottuja muslimeja sidottiin (ei siis ristiinnaulittu) kiinni puihin (ei siis risteihin) ja ilmeisesti myös pahoinpideltiin. Mutta ketään ei tapettu, ketään ei ristiinnaulittu ja joukossa oli vain muslimeja, ei kristittyjä.
Ja tämän tapahtuman kristityt sitten käänsivät muotoon "Muslimit ristiinnaulinneet kristittyjä Egyptissä". Ja väittivät lisäksi vielä ihan pokkana, että muka useat uutistoimistot olisivat tämän vahvistaneet, vaikkei yksikään ollut.
Mutta valheilla on lyhyet jäljet.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/2709/muslimit_ristiinnaulinneet_kristittyja_egyptissa
Osin liioitelua
5
<50
Vastaukset
- a-teisti, ei kirj.
Kiinnitin itse huomiota samaan seikkaan. Vaikka uutinen oli täysi ankka ei sitä voitu myöntää juten ei sitäkään, että uutisointi meni pahooin metsään. Sanamuotoja vain lievennettiin siten, että ilmaan jäi vielä pieni epäilys: ehkä sittenkin.
Mutta kuten aiemmin asiaa käsittelevässä ketjussa totesin: vahinko on luultavasti jo tapahtunut, uutisessa on kaikki ainekset uskislegendaksi eivätkä fanaattisimmat uskonsoturit epäröi sitä totena eteenpäin kertoa vaikka tietäisivät tarinan olevan valhe.
Törmäämme tähän uutiseen siis jatkossakin. Uutisen julkaisseet verkkomediat voisivat kuitenkin todenteolla yrittää korjata mitä korjattavissa on ja uutisoida rehellisesti erehtyneensä ja laskeneensa liikkeelle täysin perättömän huhun. - Jooba88
Mikä ihmeen porukka tällaista "seurakuntalaista" oikein julkaisee? Panin merkille tuon alkuperäisen uustisen, joka oli täyttä puuta heinää. Sitten todetaan asia "osin liiotelluksi". Totuuden Hengestä ei tämä seurakunta ole ilmeisesti kuullut puhuttavankaan. Moinen seurakunta kannattaa uskonasioista kiinnostuneen kiertää kaukka, sillä siellä on paimenilla lampaanvilloja hampaidenvälissä.
- vanhoillinen
Julkaisia on kristillinen medialiitto jolla on läheiset kytkökset helluntailaisuuteen vaikka virallisesti kyseessä on yhteiskristillinen hanke. Uutisaineistoa seurakuntalainen.fi-portaaliin julkaisee mm. Ristin Voitto, Sana-lehti ja Radio Dei, kasikki fundamentalismin äänenkannattajia Suomessa.
Kyseinen "uutinen" julkaistiin kai ainoastaan seurakuntalainen.fi:ssä ja Ristin Voiton verkkopalvelussa. vanhoillinen kirjoitti:
Julkaisia on kristillinen medialiitto jolla on läheiset kytkökset helluntailaisuuteen vaikka virallisesti kyseessä on yhteiskristillinen hanke. Uutisaineistoa seurakuntalainen.fi-portaaliin julkaisee mm. Ristin Voitto, Sana-lehti ja Radio Dei, kasikki fundamentalismin äänenkannattajia Suomessa.
Kyseinen "uutinen" julkaistiin kai ainoastaan seurakuntalainen.fi:ssä ja Ristin Voiton verkkopalvelussa.Kirkkokin on mukana tuossa yhteiskristillisessä toiminnassa. Ehkäpä kirkko voisi vaatia uutisankan oikaisemista ihan reilusti ilman venkoiluja?
- Salaliitto taas
vanhoillinen kirjoitti:
Julkaisia on kristillinen medialiitto jolla on läheiset kytkökset helluntailaisuuteen vaikka virallisesti kyseessä on yhteiskristillinen hanke. Uutisaineistoa seurakuntalainen.fi-portaaliin julkaisee mm. Ristin Voitto, Sana-lehti ja Radio Dei, kasikki fundamentalismin äänenkannattajia Suomessa.
Kyseinen "uutinen" julkaistiin kai ainoastaan seurakuntalainen.fi:ssä ja Ristin Voiton verkkopalvelussa."Kyseinen "uutinen" julkaistiin kai ainoastaan seurakuntalainen.fi:ssä ja Ristin Voiton verkkopalvelussa."
Kyllä vain sillä isot viralliset uutiskanavat olivat tarpeeksi fiksuja tarkistaakseen ne väitetyt "useiden uutistoimistojen vahvistamat" lähteet, joita eí sitten tutkittaessa mistään löytynytkään.
Surkuhupaisinta oli se, miten hihhulit reagoivat siihen ettei mistään löytynytkään virallisten uutistoimistojen vahvistamaa juttua. Heille ei tullut mieleenkään, että se voisi johtua siitä että kyse on perättömästä uutisankasta. Ehei, heidän reaktionsa oli aina että se (mystinen) virallinen taho näitä taas salailee ja pimittää ja että kyse on taas siitä maailmanlaajuisesta salaliitosta uskovia vastaan, kuten aina.
Esimerkiksi koptikristityillä on moniakin omia sivustoja, joissa ei tiedetty tuosta väitetystä tapahtumasta yhtään mitään, vaikka se oli (mukamas) kohdistunut juuri koptikristittyihin ja vaikka niillä koptien sivustoilla puhutaan paljonkin Egyptin tapahtumista. Kumma että kristityt koptit itsekin ovat mukana salaliitossa itseään vastaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 833288
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli352639- 612258
Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.732239Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512181Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1102153Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.191927- 621904
Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv201859- 861632