Kuolemanrangaistus - eettisesti oikein vai väärin?

kuolemanrangaistus12

Olen tekemässä uskonnon esitelmää kuolemanrangaistuksesta. Painotan aiheeseen liittyviä eettisiä ongelmia, arvoja ja elämänohjeita kristinuskon pohjalta. Olisin todella kiitollinen jos asiaanperehtyneet viitsisivät auttaa minua kertomalla mielipiteitään ja näkemyksiään asiasta, myös raamatun pohjalta! Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille! :)

53

10586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjl.

      Otatko esille myöskin että niissä maissa missä on suurin määrä uskovaisia on myöskin kuolemantuomio voimassa.

    • J.K.P.

      Yhtälailla sekä kristityt että muslimit harrastavat kuolemantuomioita, Amerikan yhdysvalloissakin ainakin kolmessakymmenessä osavaltiossa on kuolemanrangaistus, ja amerikkalaiset jos mitkä on hyvin kristittyä porukkaa. Ja vastaus kysymykseesi: Kuolemanrangaistus ei missään tapauksessa ole oikein. Parempiakin rangaistuksia on, ja se joka tappajan tappaa on tappaja itsekin, siitä ei pääse yhtään mihinkään. Tappaminen on mielestäni aina väärin. Mutta minä olen ateisti, en tiedä miten uskonto saa jonkun näkemään tämän asian. Kyllähän raamatussakin tapetaan. Mutta minä näen tappamisen moraalittomana.

      • kunhan kysyn

        J.K.P.

        Hauska kommentti taas kerran ateistilta.
        Voisitteko viimeinkin ihan oikeesti päättää, onko USA kristillinen vai sekulaari yhteiskunta. Jos teidän aivopieruihin sopii todisteeksi, niin USA on vuoroin sekulaari yhteiskunta, koska yhteiskunta perustuslain mukaan on uskonnoton. Mutta toisissa asioissa taas USA onkin kristillinen yhteiskunta, koska siellä on niin paljon kristittyjä. Jos taas eri todistuksiin tarvitaan tukea, USA onkin muslimiyhteiskunta, koska siellä on niin paljon muslimeita, jopa nykyinen presidentti tukee muslimeita.

        Onko valehteleminen eettisesti oikein, kun ateismia pitää puolustaa?


      • J.K.P.
        kunhan kysyn kirjoitti:

        J.K.P.

        Hauska kommentti taas kerran ateistilta.
        Voisitteko viimeinkin ihan oikeesti päättää, onko USA kristillinen vai sekulaari yhteiskunta. Jos teidän aivopieruihin sopii todisteeksi, niin USA on vuoroin sekulaari yhteiskunta, koska yhteiskunta perustuslain mukaan on uskonnoton. Mutta toisissa asioissa taas USA onkin kristillinen yhteiskunta, koska siellä on niin paljon kristittyjä. Jos taas eri todistuksiin tarvitaan tukea, USA onkin muslimiyhteiskunta, koska siellä on niin paljon muslimeita, jopa nykyinen presidentti tukee muslimeita.

        Onko valehteleminen eettisesti oikein, kun ateismia pitää puolustaa?

        En minä sanonut että USA on kristillinen yhteiskunta. Sanoin että siellä jos missä on paljon kristittyä porukkaa ja "in god we trust" ajattelu kaiken alku ja juuri. Varsin aktiivinen ja äänekäs kristitty enemmistö ei voi olla vaikuttamatta sikäläiseen yhteiskuntaan ja lainsäädäntöön, vaikka perustuslain mukaan yhteiskunta sinällään uskonnoton olisikin. Kristilliset arvot ne siellä silti kuitenkin ensiviulua soittaa, vai voitko väittää vastaan?
        Se, onko jenkkilä käytännössä kristillinen vai sekulaari ja valehtelenko mielestäsi väittäessäni sitä enimmäkseen kristillismieliseksi, ei liity kuitenkaan mielipiteeseeni itse asiasta:
        Kuolemantuomio ei ole hyväksyttävä rangaistus missään tapauksessa.


      • kunhan vastaan
        J.K.P. kirjoitti:

        En minä sanonut että USA on kristillinen yhteiskunta. Sanoin että siellä jos missä on paljon kristittyä porukkaa ja "in god we trust" ajattelu kaiken alku ja juuri. Varsin aktiivinen ja äänekäs kristitty enemmistö ei voi olla vaikuttamatta sikäläiseen yhteiskuntaan ja lainsäädäntöön, vaikka perustuslain mukaan yhteiskunta sinällään uskonnoton olisikin. Kristilliset arvot ne siellä silti kuitenkin ensiviulua soittaa, vai voitko väittää vastaan?
        Se, onko jenkkilä käytännössä kristillinen vai sekulaari ja valehtelenko mielestäsi väittäessäni sitä enimmäkseen kristillismieliseksi, ei liity kuitenkaan mielipiteeseeni itse asiasta:
        Kuolemantuomio ei ole hyväksyttävä rangaistus missään tapauksessa.

        J:K:P:

        Kunhan vielä kysyn uudelleen: "Onko valehteleminen eettisesti oikein, kun ateismia pitää puolustaa?"

        Väität, että kristtillisten arvojen yhteiskunnassa kuolemantuomio olisi jotenkin yleistä ja viittaat sillä USAn kuolemantuomioihin. USAhan on arvoneutraali hllinnoltaan. Kun taas on yhteiskuntia, joissa kristinusko ei ole edes laillinen uskonto ja siellähän kuolemantuomio on tavallinen rangaistus, vielä tänä päivänäkin. Jopa niin yleinen, että siitä ei maimnita missään tiedotusvälineissä.

        Mutta tiedoksi sinulle ja muillekin, kristillinen arvomaailma ei hyväksy kuolemantuomiota missään tapauksessa. Se ei ole edes mielipidekysymys, vaan se kumpuaa juuri kristillisestä katsomuksesta jaman katsomuksen on moni ateistikin kristillisessä ympäristössään omaksunut. Jokaisella ihmisellä on elämänoikeus ja arvonsa. Jokaisella ihmisellä on oikeus ennemmin tai myöhemmin tunnustaa syntisyytensä ja uskoa anteeksiantamukseen ja syntiensä sovitukseen ja jos kuolemantuomiolla riistetään tuo oikeus, se ei sovi kristilliseen arvomaailmaan.

        Ap. kysyjä lienee jo tehnyt esitelmänsä, mutta yleistietona tämä olkoon niin kristitylle kuin ateistillekin.


      • kunhan kysyn kirjoitti:

        J.K.P.

        Hauska kommentti taas kerran ateistilta.
        Voisitteko viimeinkin ihan oikeesti päättää, onko USA kristillinen vai sekulaari yhteiskunta. Jos teidän aivopieruihin sopii todisteeksi, niin USA on vuoroin sekulaari yhteiskunta, koska yhteiskunta perustuslain mukaan on uskonnoton. Mutta toisissa asioissa taas USA onkin kristillinen yhteiskunta, koska siellä on niin paljon kristittyjä. Jos taas eri todistuksiin tarvitaan tukea, USA onkin muslimiyhteiskunta, koska siellä on niin paljon muslimeita, jopa nykyinen presidentti tukee muslimeita.

        Onko valehteleminen eettisesti oikein, kun ateismia pitää puolustaa?

        USA:ssa on yksi prosentti asukkaista muslimeja, eikä varmasti kukaan täysjärkinen ole sitä muslimiyhteiskunnaksi väittänyt. Onko valehteleminen eettisesti oikein, kun uskoa pitää puolustaa?
        >jopa nykyinen presidentti tukee muslimeita.
        Ei sen enempää kuin muitakaan kansalaisiaan. Onko valehteleminen eettisesti oikein, kun uskoa pitää puolustaa?


    • ,,,,,

      Senkaltainen toiminta mitä on nähty Suomessakin, edesauttaa kehitystä joka johtaa kuolemanrangaistuksen esille ottamiseen.
      Rikollisten suosiminen ja heidän auttamisensa.
      Tunnen monta henkilöä jotka eivät tajua muuta kuin väkivallan kieltä.
      Turha on tavallisten pulliaisten pähkäillä että hyväksyy tai ei, suuntaus on selvästi menossa ankaraan yhteiskuntaan. Koska häiriköille ei mahdeta mitään.
      Perheväkivalta, lasten pahoinpitely, entisten puolisoiden työpaikkaan asti ulottuva kiusanteko - vaikuttaa pahalta. Miten kauan apua joutuukaan odottamaan.
      Tuttava sai sietää monta vuotta eikä kukaan mennyt väliin, ei auttanut vaikka kuinka suosittu ja hyvämaineinen työläinen.

      • J.K.P.

        Tämä nyt menee vähän asian vierestä, mutta mieleeni muistui eräs takavuosina lukemani tapaus. Kuolemaantuomittu murhaaja oli onnistunut tekemään itsemurhan vankilassa. Kyseisen murhaajan uhrien omaiset olivat asiasta erittäin järkyttyneitä, surullisia ja pettyneitä, ja kiukuissaan kyselemässä miten näin saattoi käydä.
        Siis haloo, siinähän kävi niinkuin pitikin. Vähän nopeutetulla aikataululla vain, mutta lopputuloshan oli se mitä alunperin ajateltiinkin, murhaaja kuoli.


    • AloysiousPendergast

      Pikemmin tehotonta. On todettu ettei se toimi pelotteena eikä rikokset siitä vähene. Jos ihmisiä tuomittaisiin vaikka kidutettavaksi 50 vuoden ajaksi niin se olisi jo pelote. Ajatellaan vaikka jotain joka tuomittaisiin siihen että kaikki hänen ulokkeensa poistettaisiin hiomalaikalla. Niinkuin osissa. Ensin yksi sormi ja sitten toinen ja kun sormet loppuu niin varpaat, korvat nenä ja sukuelimet. Sitten hampaat ja kieli ja lopuksi itse raajat sellaisina sentin kiekkoina. Huomattavasti tyydyttävämpi rankaisutapa kuin joku kivuton kuolemanrangaistus. Ja varmasti vähenisi rikokset, kuka hullu tuohon käsittelyyn haluaisi.

      • oikeuskohtuus

        Ei rangastuksilla rikollisuutta poisteta. Surmaajat, tappajat tai murhaajat ovat enemmän tai vähemmän mieleltään sairaita. Sillä, että tuomitaan kuolemaan tai elinkautiseen (oikeasti elinkautiseen) eristykseen, on ainoastaan tarkoituksena estää henkilöä tekemästä enää koskaan henkirikoksia. Suomessa elikautinen ei ole elinkautinen. Monet näpistelijät, murtomiehet(naiset), rosvot, pahoinpitelijät, talousrikolliset, seksuaalirikolliset ym. istuvet elämänsä aikana pitempään ehdottomassa vankeudessa kuin murhasta tuomitut. Mikä on oikein, oikeus tai kohtuus, on yhteiskunnan näkemys.


    • AloysiousPendergast

      Tuo olisi ainakin pahin minkä minä tiedän, meinasi yrjö lentää kun luin tuon alunperin dexter kirjojen kakkososasta. Hyvä sarja muuten. En nyt sano että kenenkään pitäisi tällaista mennä ominpäin tekemään mutta siis pelotteena rikollisia vastaan toimisi huomattavasti tehokkaammin kuin kuolemanrangaistus. Ja tuolla tyydyttävämmällä tarkoitin niinkuin uhrin näkökulmasta.

    • cipollotta

      Kuolemanrangaistus on rangaistus niin kauan kuin sitä ei toimiteta. Sen jälkeen se on ainoastaan vapautus.

      • sefsef

        Kummallista vaan että juuri he jotka kiihkeästi vastustavat Aborttia ovat juuri kuoleman tuomion puolsesta.

        Eikö se elämä olekkaan Jumalsta kiinni?


      • Itse666

        Ei siinä ole mitään kummallista. Vauva ei ole tehnyt mitään pahaa, sen sijaan murhaaja on. Murhaaja on ansainnut kuolemantuomion. Jostain rikoksista ainoa oikea rangaistus on rikollisen tappaminen. Suomessa alkaa vähän pelottamaan kun tietää että tappajat ja murhajat pääsevät vankilasta muutaman vuoden kuluttua. Eli joukossamme on tappajia jotka nyt ovatkin ihan tavallisia kansalaisia. Minusta murhaaja ei ole ikinä yhteiskunta kelpoinen.


      • Itse666 kirjoitti:

        Ei siinä ole mitään kummallista. Vauva ei ole tehnyt mitään pahaa, sen sijaan murhaaja on. Murhaaja on ansainnut kuolemantuomion. Jostain rikoksista ainoa oikea rangaistus on rikollisen tappaminen. Suomessa alkaa vähän pelottamaan kun tietää että tappajat ja murhajat pääsevät vankilasta muutaman vuoden kuluttua. Eli joukossamme on tappajia jotka nyt ovatkin ihan tavallisia kansalaisia. Minusta murhaaja ei ole ikinä yhteiskunta kelpoinen.

        Ja kun otetaan käyttöön Hammurabin tai Sharia-laki niin väkivaltainen rikollisuus on kertaheitolla pois.
        Onnittelemme. E......


      • Itse666 kirjoitti:

        Ei siinä ole mitään kummallista. Vauva ei ole tehnyt mitään pahaa, sen sijaan murhaaja on. Murhaaja on ansainnut kuolemantuomion. Jostain rikoksista ainoa oikea rangaistus on rikollisen tappaminen. Suomessa alkaa vähän pelottamaan kun tietää että tappajat ja murhajat pääsevät vankilasta muutaman vuoden kuluttua. Eli joukossamme on tappajia jotka nyt ovatkin ihan tavallisia kansalaisia. Minusta murhaaja ei ole ikinä yhteiskunta kelpoinen.

        >Vauva ei ole tehnyt mitään pahaa, sen sijaan murhaaja on.
        Vauvan tappaminen on lapsensurma, tappo tai murha eikä mikään abortti.


    • Kuolemantuomio-turha

      Oman käden oikeus kunniaan. Muuta ei tarvita! Kuittaan.

      • pimahtanut

        Jes- Käytä omaa kättäsi, kun pimahdat.


    • gangstashit

      Mistä koulusta oot 0.o

    • dr no

      On totta että jotkut elävät ansaitsevat kuoleman. Mutta kuolemanrangaistus on peruuttamaton ja siksi huono, koska syytönkin voi joutua kärsimään sen. Ranskan vallankumous on siitä oiva esimerkki. Giljotiinilla teloitettiin kymmeniä tuhansia syyttömiä ihmisiä.

      Tässä gandalfin oiva lusahdus taru sormusten herrasta: "Monet elävät ansaitsevat kuoleman. Monet kuolleet ansaitsevat elämän. Pystytkö antamaan sen heille? Älä jakele kuolemantuomioita noin innolla."

      Monet tosiaan ansaitsevat kuoleman, mutta kuolemanrangaistuksessa syyttömän joutuminen rangaistuksi on liian suuri riski. siksi vastustan sitä.

      • Pakstori

        Lainaa: dr no
        Monet tosiaan ansaitsevat kuoleman, mutta kuolemanrangaistuksessa syyttömän joutuminen rangaistuksi on liian suuri riski. siksi vastustan sitä.

        Jumala ei hyväksy minkäänlaista kuolemaa, eli se on ihmisen oikeudentajun, ja syntiinlankeemuksen tuottama laittomuudesta johtuva asia, ja toisaalta armottumuudesta silloin, kun lakea on rikottu. Ei asioita katsota koskaan kahdella tulkinnalla, tai jos näkee kaksi tulkintaa, toinen tai molemmat niistä on kuolema:"Kaiksikielisyys on kuoleman ansa". Ei toisten kielien opettelu ole "kuoleman ansa", koska ne ovat tavallaan vain synonyymeja omalle kielellemme, mutta yhdellä tavalla ymmärrätteväksi tarkoitettu juttu, sitä ei saa kahdella tavalla tulkita... Monissa vitseissä, on sen sijaan vähintään kaksi tulkintaa, jutullaan, ja ne ovatkin "kuolema". "Kuolema on ilo"(Paavali), mutta ei kannata jättää ilittsematta sen vuoksi, että se on epäterveelllistä.


      • Potaskaako

        Kyllä minäkin olen raamattuni lukenut, ja en kyllä lue enää sitä kirjaa. Vanhan testamentin kansansurmat, joukkosurmat, tappaminen uskon tähden, kunnioitettu veljessurma, kostonhimoisuus ym. ovat sairasta luettavaa. Miten kymmentä käskyä kunnioittava kristitty voi puolustaa Jumalaansa evankeliumeilla. Tosin nykyäänhän tiedetään, että raamattuun päätyi, valikoitiin, vain osa evankeliumeista.


      • vai_niin
        Potaskaako kirjoitti:

        Kyllä minäkin olen raamattuni lukenut, ja en kyllä lue enää sitä kirjaa. Vanhan testamentin kansansurmat, joukkosurmat, tappaminen uskon tähden, kunnioitettu veljessurma, kostonhimoisuus ym. ovat sairasta luettavaa. Miten kymmentä käskyä kunnioittava kristitty voi puolustaa Jumalaansa evankeliumeilla. Tosin nykyäänhän tiedetään, että raamattuun päätyi, valikoitiin, vain osa evankeliumeista.

        Nämä Vanhasta testamentista löytyvät sodat ja joukko surmat esim. heprealaisten lapsien joukko surma Egyptissä, Sodoman tuho jne. niille asioille oli syynsä jotka on selitetty samassa kirjassa missä ne on kerrottu.

        Raamatun kontekstuaalinen lukeminen on myös suotavaa, jos jokin asia Raamatussa hämmentää.

        Kristityt eivät puolusta Jumalaa evankeliumilla. Evankeliumi (ilosanoma) on väline jolla kristityt levittävät toivoa ja uskoa pelastuksesta. Siitä että synnit voi saada anteeksi.

        Raamattuun valikoitiin ne evankeliumit jotka olivat relatiivisia kronologisesti ensimmäisen (Markuksen) evankeliumin mukaan. Muut evankeliumit esimerkiksi Jaakobin protoevankeliumi, joka kertoo Neitsyt-Marian syntymästä ja nuoruudesta ja päättyy Jeesuksen syntymään, jätettiin Raamatusta pois sen takia koska sen ei nähty olevan relevantti muihin evankeliumeihin jotka keskittyivät Jeesuksen elämään ja opetuksiin.

        Tekstejä ei valikoitu siten että saataisiin mahdollisimman hyvä kuva kristinuskosta ja sen alkuperästä. Mietin myös miten lausahduksesi <"Tosin nykyäänhän tiedetään, että raamattuun päätyi, valikoitiin, vain osa evankeliumeista."> sen suuremmin kyseenalaistaisi Raamatun evankeliumien asemaa?


        Tämmöiset tunne vuodatukset joita kristittyjä vastustavat ihmiset kirjoittavat tämmöisille palstoille ovat suorastaan turhia, sillä ne eivät yleensä saa aikaan mitään sen suurempaa reaktiota ja sen jälkeen unohtuvat internetin bittiavaruuteen.

        Toisin järkevä selkeä ja perusteltu vastaus, joka kunnioittaa toisen mielipidettä ja näkemystä ja saa toisen ajattelemaan ja uudelleen katsomaan omaa kantaansa. Tälläisella puheella saadaan aikaan muuttavaa reaktiota ihmisessä.


    • Pakstori

      Mooseksen laki hyväksyi kuolemanrangaistuksen, jos rangaistava oli aiheuttanut jonkun muun kuoleman... Mikäli kyseessä oli vahinko, tai väärä luulo, eli tappaja oli jokin muu, henkilö sai paeta turvakaupunkehin pakoon verikostajaa.
      Jeesus toi sen mallin,että turha on tappamalla kostaa tappaminen, koska se vain lisää tappamista, ja koston kierre olisi ikuinen. Kuitenkaan missään älypelissä, ei niitä nappuloitaan siksi kannata jättää kostamatta, että joku sen pelin saattaa noudattaa tappamalla jotain olentoja 50-50 molemmilta puolilta, ja häviäjältä tavallisesti enemmän. Toivo, ettei pelejäsi näe kukaan sellainen, jolla on tiedonssaan "sodan lait", vaan sellainen joka havaitsee, että napit yms. vain siirretään laudan ulkopuolelle, eikä sen kummemmin "tapeta". Pelien tähden on tapettu paljon, ja juurikin sellaisten "älypelien" takia, jossa toinen tai eka voitti.

      • fhth

        Jeesus itse aiheutti kuolemia kiihottamalla kansan kapinaan, sai siitä tuomion ja kuoli ristillä.

        Lisäksi se pummi eli leskien säästöillä ja almuilla.


      • LJMR
        fhth kirjoitti:

        Jeesus itse aiheutti kuolemia kiihottamalla kansan kapinaan, sai siitä tuomion ja kuoli ristillä.

        Lisäksi se pummi eli leskien säästöillä ja almuilla.

        Mitä amerikkalaisten kristillisyyteen tulee... Voit laittaa 100 amerikkalaista riviin,ja niistä kaikki 100 "uskovat",mutta kaikki eri asioihin.
        Ja sillä porukalla on ydinkärkiä... :O


      • kjhkjlkjlkj

        "Mooseksen laki hyväksyi kuolemanrangaistuksen, jos rangaistava oli aiheuttanut jonkun muun kuoleman..."
        Laki hyväksyi kuolemantuomion myös "aviorikoksesta" tai siksi, että lapset niskoittelivat vanhemmilleen ja monesta muusta "rikoksesta". Raamattuun vetoaminen moraalin mittapuuna ei ole tätä päivää.


      • vai_niin
        fhth kirjoitti:

        Jeesus itse aiheutti kuolemia kiihottamalla kansan kapinaan, sai siitä tuomion ja kuoli ristillä.

        Lisäksi se pummi eli leskien säästöillä ja almuilla.

        Tarkista faktat ennen kun vuodatat mielipiteitäsi ja perättömiä väitteitäsi. :)

        Jeesus ei aiheuttanut kuolemia vaan opetti. Roomalaiset pelkäsivät kapinaa sen takia halusivat vangita Jeesuksen.

        Ja että Jeesus olisi ollut pummi, ei ole mitään vedenpitävää tai muuta todistetta sillä jessus oli puusepän poika ja eli hyvinkin normaalia kansalaisen elämää, joka opetti synagoogissa ja vietti aikaa pappien kanssa ja opetti suurille väkijoukoille Jumalan valtakunnasta.


    • á la Brasilia

      Entäpä henkilöt, jotka eivät paranna tapojaan. He ovat rikollisia, jotka varastavat mitä tahansa, jos siitä hyötyvät - tappavat, jos heitä huvittaa. 20 vuotta vankilassa ei heitä muuta vaan tekevät rikoksia vankilassa ja pois päästyään. Tuhannet tällaiset elinkautisvangit ovat iso rasite yhteiskunnalle.

      Kuinka kauan yhteiskunta kestää yltiöhumanismia?

    • Aborttikin on

      kuolemanrangaistus siinnelle ihmiselle vaikka toki vielä on elämänsä äitinsä kohdussa. Ei ole tuo sinnyt lapsi ennättänyt vielä tehdä hyvää eikä pahaa ja silti erinäisistä syistä tahdotaan elämänsä päättää julmasti. Tietysti anteeksi tahtoo Jumala suoda ihmisille erinäiset synnit ja hyvää elämää vanhurskaudessa tarjoaa Jeesuksen opetuksen mukaan monille ja iloitaan tästä muutoksesta jokaisen ihmisen kohdalla varmuudella. Myös murhamiehet voivat saada anteeksi ja kokea hyvän muutoksen Jeesuksessa. Herra on hyvä ja armonsa käsittämätön.

    • Onko kuolemanrangaistus eettisesti oikein, mielestni ei ole, koska siinä rangaistuksen saaneen syyt ja seuraukset joiddenka tuloksena hän on rangaistuksen saanut, siirtyvät kuoleman jälkeen uuden syntyvän lapsen kannettavaksi sillä hän saa ne perisyntin.
      JOTEN SE PAHUUS MIKÄ FYYSISESTI HÄVITETTIIN
      ei voi päättyä kuolemassa ennenkuin ne on sovitettu
      Se on syyn ja seurauksen laki eikä sitä voi muuttaa edes uskonto jumalineen.

      Jos hän kärsii sen vankilassa, niin hänellä on mahdollisuus ymmärtää tekonsa seuraukset , ja sovittaa ne, niin ettei ne jää seuraavan sukupolven kannettavaksi
      Me olemme maailmankaikkeudellisen syyn ja seurauksen lain alaisia (karman laki)
      Joten me olemme sitä kuoleman jälkeenkin, mitä olemme ennen kuolemaakin, eikä sitä mitkään lunastuopit voi miksiän muuttaa edes jumalan armosta

      Tämä asia koskee kaikkia ihmisiä jotka vievät psykologisen perimänsä, perisynnin mukanaan hautaan

      Ymmärtämällä tuo perimä jo täällä ollessa, niin vapaudumme tuos tuhansien vuosien taakasta, emme siirrä sitä tuleville sukupolville jotka joutuvat kärsimää samat kärsimykset vai eri muodossa.

      Se on ihmiskunnan ainoa pelastuksen itsetuholta, kun se ymmärtää tuon vuosituhansien takaisen perimämme,
      silloin sytyy uusi sukupolvi, joka on vapaa tuosta permästä, jonka seuraukena syntyy ihmisiä jotka eivät tiedä mitä pahuus, ja näin voivat elää henkisesti vapaata elämää, kaiken elämän lähteenyhteydessä

    • Vapautussekylläkinon

      Mikä rangaistus kuolema on? Sillä laillahan vain pääsee pois kantamasta vastuutaan ja ajattelemasta asiaa. Jopa kenties estyy näkemästä ja kokemasta oman / -t virheensä ja sen mitä on muille aiheuttanut.

    • Kuolemanrangaistus on paradoksi - uskonnot kieltävät mutta kuitenkin annetaan valtiolle mandaatti siihen.

      • Kuolemaaeiole

        Onko ihme, että kaikki ihmiset ihan yleisesti pitävät kuolemaa rangaistuksena. Siis asiaa, joka kuuluu olennaisena osana elämään kun sitä ei voi kukaan väistää.


      • Niin kuolema on se elämänkaaren loppupiste. Ehkä kuolema on nykyisiin niin "piilossa". Kaupunkimainen asuminen ja kuolema hyvin usein sairaalassa jolloin sen näkee vain alan ammattilaiset ja hoitohenkilökunta.
        Lienee ennen maaseutumaisessa elämässä syntymä ja kuoleman, ne olivat lähellä.
        Samoin maalla asuvat lapset näkivät syntymää eläimissä.
        Itse olen vanhempi henkilö ja minulla on selvät nuotit jo tehtynä miten tullaan tekemään.
        Rangaistusmuotona en hyväksy kuolemanrangaistusta.


      • poupoiupou

        Mitkä uskonnot muka kieltävät kuolemanrangaistuksen?


    • Fkfkffk

      Mun mielestä kuolemanrangaistus pitäs ottaa käyttöön Suomessakin, koska esim maailmassa on ihan liikaa ihmisiä jo muutenkin ja näin saataisiin harvennettua ihmisten ;määrää. Ja esim raiskauksesta tuomitun uhri sais ehkä vasta sillon kunnolla mielenrauhan ku se on kuollu. Ei tiiä että koska se tulisi uudelleen raiskaamaan sen. Paha sais oikeesti palkkansa siellä helvetissä.

      • No mutta, ehkä kirjoituksen tarkoitus oli toimia vitsinä.
        Ensiksi ja humaanimpi tapa populaation pienentämiseksi on syntyvyyden säännöstely, ehkäisy ja SP-valistus.
        Lisääntykää ja täyttäkää maa se on jo tapahtunut ja nyt pitää huolehtia siitä että ikivanhat ja toimimattomat uskomukset pannaan historian roskatynnyriin.
        Tilastollisesti kuolemanrangaistus ei ole vähentänyt raakoja rikoksia.
        Lisäksi en usko mihinkään helvettiin vaikka maapallon sisus on sulassa tilassa ja lämpötila jopa 6000 as.C.
        Paha saa palkkansa ainostaan johtajien ylimitoitetuissa optioissa ja kultaisessa kädenpuristuksessa.


    • a.matsoni

      En osaa ateistina uskonnon kannalta pohtia. mutta olen sitä mieltä että kaikkeen inhimiliseen toimintaa, myös oikeuslaitokseen, kuuluu virheet. Siksi vastustan kuolemantuomiota.Aina joku kuolemaan tuomittu ja teloitettu on syytön, xe on varma sille ei voi mitään.

      USAssa jo runsaasti tapauksia, joissa kuolemansellissä teloitusta vuosia odottanut on paljastunut syyttömäksi nykyaikaisten todisteiden, mm. dna, perusteella.

      Täytäntöön pantua kuolemantuomiota ei voi perua. Ketään ei voi herättää henkiin - Jeesusta ei lasketa, vitsi vitsi, olenhan ateisti. You can't unring a bell.

      Olin vuosia sitten yliopistolla kuuntelemassa, kun eräs USAlainen mies, joka kiersi eripuolilla maailmaapuhumassa asiasta, piti esitelmän kuolemantuomiota vastaan. Ja oli vakuuttava argumenteissaan. USAssa myös se ongelma että mustat ja köyhät saavat kuolemantuomioita, valkoiset ja rikkaat eivät niinkään.

      Ja mikä logikka on siinä että yhteiskunta paheksuu murhaa niin paljon että murhaa itse murhaajan rangaistukseksi mushasta?

      Kukas pannaan syytteeseen jos teloitettu osoittautuu myöhemmin syttömäksi? Ja mikä olisi rangaistus? Kuolemantuomioko?

      • En mainosta, mutta kirjavinkki: Tapani Koivunen "Amerikkalainen painajainen.
        Mies kertoo oman tarinan Jenkkilän vankiloista.


    • lyhythistoria

      Polkupyörä on olemassa. Oravaa harmittaa koko näky Hammurabia voi tulkita uudeelleen.

    • lapsenusko

      Uskonto jää vähävaraisemmaksi elämää. Hengellisesti portistasi ei pääse edelleenkään.

    • Gthfff

      Raiskauksiin syyllistyneille turvapaikanhakijoille kuolemantuomio olisi kohtuullinen jaoikeudenmukainen tuomio.

      Rikos on moninkerroin törkeämpi jos sen tekee turvapaikanhakija.

      Mikäli oikeasti on hädänalainen ja tarvitsee turvaa silloin on syytä olla erityisen kiitollinen ja kaikki rikokset turvan antajia vastaan tulisi määrätä kovennettuna ja ankarimman kautta.

      • Jotenkin hyytävä ajatus, että tuomion ankaruus riippuisi siitä, miten hädänalainen ihminen on. Saataisiin todella kiva systeemi. Rikkailla ja etuoikeutetuilla tuomiot olisivat lieviä, kun heidän ei logiikkasi mukaan tarvitsisi olla niin kiitollisia ja se olisi lieventävä asianhaara. Sen sijaan köyhillä, tukien varassa elävillä, eri tavoin hätää kärsivillä olisi syytä olla kiitollinen ja siten heidän rikoksensa olisivat jo lähtökohtaisesti törkeitä aina kuolemanrangaistukseen saakka.

        Onneksi emme elä sinun ihannemaassasi. En ihan allekirjoita käsitystäsi oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta.


      • Kipeäkannanotto

        Olisi tooodella kohtuullista ja oikeudenmukaista että kaikki laillasi pipipäisesti ja epäoikeudenmukaisesti ajattelevat saisivat maistaa omaa lääkettään.


      • Entäs ne poliitikot jotka ovat syyllistyneet raiskauksiin ja lasten hyväksiköyttöihin? Persuissa niitä istuu.


      • Prrrkl

        Siinä laitoksessahan ei voi istua jos on tuomittu jostain rikoksesta. Ei kai nyt PS:tenkaan kannattajat niiin tyhmiä ole että sellaisia äänestäisivät. Tai toivottavasti eivät ...


    • ei_ja_kyllä

      USA on esimerkki kuolemantuomion väärinkäytöstä. Mustat ovat saaneet luopua hengestään, että valkoinen on päässyt syytteistä vapaaksi. Ihmisistä on tehty sijaiskärsijöitä. Tapauksia on todettu muistaakseni toistasataa. Paljonko lie todellinen määrä. Tämä on se suurin ongelma kuolemanrangaistuksessa. Entäs sitten esim. Anders Preivik? Näkemykseni mukaan hän ei ole sellainen kokonaisuus, joka ihmisen pitää olla. Ihmisellä pitää olla ihmisen ruumis, sekä ruumista ohjaava inhimillinen sielu, joka piirtää rajat kokonaisuudelle. Preivikin tapauksessa hänen ruumistaan
      ohjaa saatana, joka on ikäänkuin vuokralainen vuokra-asunnossa. Nämä kaksi asiaa toisistaan erottaa vain kuolema, joten katson, että imhimillisellä ihmisellä on oikeus
      langettaa kuolemantuomio, ei pelkästään Preivikille vaan hänen kaltaisilleen.
      Todisteet täytyy tietenkin olla vedenpitävät. On ilmiselvästi ihmisiä, joiden sisällä
      asuu käsittämätön määrä raakuutta ja kulkevät henkistä taivaltaan pitkin pimeitä polkuja. Kun kysyit, niin ilmaisin asian vähän korpifilosofin ottein.

    • Mielestäni kuolemantuomio on väärin, ei sen takia että murhaajat ja raiskaajat eivät sitä ansaitsisi mutta sen takia että vääräntuomion saamisen riski on liian suuri. Jenkeissäkin on teloitettu ihmisiä todella heppoisten todisteiden pohjalta ja he ovat myöhemmin paljastuneet syyttömiksi.

      Lisäksi on kaikki ne epäonnistuneet teloitukset jossa teloutettu on kärsinyt ja kituuntunut pitkään ennen kuolemista.

      • Eimullamuta

        Kansakunta joka tappaa toisiaan, ei ole sivistynyt kansakunta. Rangaista voi muutenkin.


    • PyhäJärjestys1

      -27.12.2015-

      Jopa on syntinen röyhkeys työntänyt itseänsä esille ja kaikkien silmien nähtäväksi. Tehän olette ilmiselvästi sekaantunut pahuuden henkivaltojen ja näiden palvelijoiden juonitteluihin ja aikaansaannoksineen kuten juuri noiden valhejuutalaisten ja valhekristittyjen noitien puuhasteluihin, mistä kyllä rangistuksia saatte kuten jokainen muukin, joka näiden harjoittamiseen ja levittämiseen syyllistyy, ja lienette jo saanutkin. Ja sitten teillä vielä röyhkeyttä kehottaa muita tekemään parannusta.

      Älköön kukaan ottako tosissaan täällä "uskovien" kirjoituksia älköönkä sekaantuko niiden esittelemiin noituuksiin ja harhaoppeihin koskaan missään mitenkään älköönkä niitä levitelkö, tulivatpa ne sitten millä nimikkeellä tahansa, vaan pysyköön niistä visusti erossa älköönkä niitä myöskaan rahoittako. Ja hävittäkää tällaiset materiaalit hallustanne, ellette Kaikkivaltiaan Pyhästa Tahdosta käytä niitä todisteina tällaista syntiä harjoittavia vastaan.

      Jäljet johtavat jälleen kerran samalla sylttytehtaalle, mikä ei ole mikään ihme. Tokihan tämä tunnetaan, kuka on porttokristillisyyden salassa varjeltu kumppani. Tässähän se tuli jälleen todistetuksi palstalle tuoduissa kirjoituksissa.

      Valhejuutalaiset noidat ja muut Kristuksen ja Kaikkivaltiaan viholliset pelkäävät sydänjuuria myöten nimenomaan Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittamaa oikeata Islamia ja samalla profeetta Muhammadia, sillä nämä tuovat toteutuessaan ehdottoman tuomion näiden päälle ja lopettavat heidän noituutensa ja muun vääryyden harjoittamisensa.

      Siksi "uskovat" yrittää vähätellä Koraania ja profeetta Muhammadia, mutta sen sijaan korottaa äärimmäisen tuomittavaa, syntistä riivaajien palvelemista, tätä ns. Mustan Raamatun ja muutakin noituutta, joiden tuntemisella ja harjoittamisella nämä valhejuutalaiset ja valhekristityt ja muutkin noidat yrittävät harjoittaa Kaikkivaltiaan ja Kristuksen edessä laitonta auktoriteettia, estää laillisen auktoriteetin harjoittamista samoin kuin kaapata itselleen varallisuutta, joka ei heille kuulu.

      "Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?

      Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.

      Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.

      Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.

      Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään." (Matt.7:16-20)

      "Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.

      Kaikkivaltiaan Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten kuten Koraanin sotkeminen pimeyden lasten noituuksiin ja epäjumalien (riivaajien ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen ja tähän ohjaaviin materiaaleihin sekä näiden asettaminen tasavertaiseen asemaan on Kaikkivaltiaan, Kristuksen ja Kaikkivaltiaan muiden lähettiläiden kuten profeetta Muhammadin sekä Kaikkivaltiaan Pyhän Hengen, Sanan, Lain ja näiden ilmoittaman Pyhän Järjestyksen halventamista ja väheksymistä samoin kuin pyrkimystä estää Kaikkivaltiaan Pyhän Tahdon ja Kristuksen Opetuslapseuden toteutumista tänä Kristuksen Uuden Liiton aikana. Tällaisesta kapinoinnista on määrätty kuolemantuomio.

      Noituus väärien jumalien palvelemisineen on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla

      Noituus, etenkin yhdistettynä väärin jumalien (henkivaltojen ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen (asettamiseen Kaikkivaltiaan rinnalle ja/tai yläpuolelle) on kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty myös Kristuksen Uuden Liiton aikana samoin kuin Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittaman elämänjärjestelmän, Aabrahamin uskon, sen oikean Islamin keskuudessa, joka vahvistaa Koraanin ja profeetta Muhammadin kautta Kaikkivaltiaan Pyhän Lain (Tooran) noudattamisen sekä muut Kaikkivaltiaan Pyhät Ilmoitukset ja Kirjoitukset.

      Profeetta Muhammad myös todistettavasti tuomitsi ja toimi Tooran mukaisesti, vieläpä kirjaimellisesti vedoten sen käskyihin, säädöksiin ja oikeudentuomioihin.

      Ja Suomenmaa on Kaikkivaltiaan Pyhän Säätämyksen mukaisesti jo saatettu tämän oikean Islamin alaisuuteen. Ja sillä tiellä nyt edetään.

      Noituus, etenkin yhdistettynä väärien jumalien (henkivaltojen ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen (asettamiseen Kaikkivaltiaan rinnalle ja/tai yläpuolelle) on siten kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla myös Venäjän (Russian) Tsaarikunnan eli Keisarikunnan ja sen Suomenmaan (Suomen) Suuriruhtinaanmaan eli Suuriruhtinaskunnan alueella Kristuksen nimessä ja Kaikkivaltiaan Pyhä Henki eli Totuuden Henki sen apostolisen (apostolien) seurakunnan ja profeetta Muhammadin kautta vahvistakoon.

      jatkuu...

      • PyhäJärjestys1

        Arkkienkeli Gabriel tuo

        ankaruuden ja verenvuodatuksen

        Sitten he (joukko juutalaisia rabbeja) sanoivat: "Kerro meille Hengestä."

        Jumalan lähettiläs vastasi: "Minä vannotan teitä Jumalan ja Hänen israelilaisten puolesta tekemiensä tekojen kautta! Tiedättekö te Gabrielin, joka tulee luokseni?"

        "Kautta Jumalan", he vastasivat, "kyllä, mutta hän on meidän vihollisemme, Muhammad, sillä hän on enkeli, joka tuo ankaruuden ja verenvuodatuksen. Ellei näin olisi, seuraisimme sinua."

        s. 180

        Ibn Hisham, Profeetta Muhammadin elämäkerta, arabiankielisestä 800-luvun alkuteoksesta, Sirat Rasul Allah (lyhentäen suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila), 1999 Basam Books Oy.

        Eiköhän oteta Kaikkivaltiaan Pyhä Sana ja Laki tässäkin elämän perustaksi, etenkin nyt, kun Suomenmaa on siirtynyt jo Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittaman oikean Islamin alaisuuteen.

        Varkaiden nimet ja yhteystiedot otettakoon selville ja laitettakoon julkiseksi niin tiedetään, mistä tavoittaa sitten, kun aletaan käymään ns. islamilaista oikeutta.

        Varkaan ja varkauden Jumalan oikeuden mukainen tuomitseminen, rangaistukset ja korvaukset:

        Yleislinjaus varastamiseen:

        "Älä varasta." (2.Ms.20:15 & 5.Ms.5:19)

        "Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." (2.Ms.20:17)

        "Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.' (5.Ms.5:21)

        "Varkailta taasen, olkootpa mies- tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. ALJAH (Jumala) on mahtava, viisas.

        Mutta ken tekee katumuksen ja parannuksen pahoista teoistaan, häntä kohtaan on ALJAH (Jumala) sääliväinen. ALJAH (Jumala) on totisesti armahtava, laupias."

        (Koraani 5:38-39)

        "Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.

        Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen." (Matt.18:8-9 & Mark.9:43-48)

        "Joka varastaa Aadamin (ihmisen) ja joko myy hänet tahi pitää häntä hallussansa, se rangaistakoon kuolemalla." (2.Ms.21:16)

        "Jos joku tavataan siitä, että hän on varastanut jonkun veljistään, israelilaisista, ja kohdellut häntä tylysti tai myynyt hänet, niin varas kuolkoon. Poista paha keskuudestasi." (5.Ms.24:7)


    • päevää

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe