amway/network twentyone

Mitä noilla kahdella on tekemistä keskenään?

Mulle soitti pari päivää sitten eräs tuote-esittelijä, jonka olin nähnyt vain kerran aiemmin eräillä kutsuilla. Halusi kuulemma tavata, mutta ei suostunut kertomaan miksi. No suostuin tapaamaan hänet. Hän esitteli mulle amwayn ja sen käyttämän "loistavan liiketoimintamallin". Yritti patistaa mua johonkin "tapahtumaan" jossa asiantuntija kertoo tarkemmin tästä asiasta. en oikein tajunnut mihin hän pyrki.. kieltäydyin tapahtumasta. Kuitenkin hän onnistui tunkemaan mukaani jonkun cd levyn jonka kannessa lukee network twentyone.

Onko kellekkään muulle käynyt näin? mikä ihmeen tapahtuma tuo olisi ollut,johon tää yritti mua saada mukaan? Jotakin taka-ajatuksia oli selvästi mielessä, kun ventovieraalle ihmiselle alkaa soitella...
3203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Amway liiketoimita on ihan ok. hyvät ja edulliset tuotteet, koska ovat tiivisteitä. Network 21 sen sijaan on koulutusjärjestelmä, oma systeemi joka vie aikaa ja rahaa. Se mitä tienaa Amwaysta menee taatusti n21 kuluihin. Ja siitä hyötyvät ne jotka ovat päässeet tietyille tasoille. Tässä hieman taustamateriaalia
http://www.amquix.info/tr/amway_fn.html
Tämä n21 systeemi onneksi supistuu koko ajan

Äänestä

kiitos vastauksestasi! eli olisiko tämä tapahtuma ollut joku koulutustilaisuus, jossa olisivat yrittäneet sitouttaa minua johonkin koulutusjuttuun?

Äänestä
  • näin voi sanoa, koulutusjuttu on tietenkin vapaaehtoinen, mutta on kuitenkin keino sitouttaa ihmisiä. Voi sitä rakentaa myymäälä tuotteita ilman koulutusjärjestemääkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilulilu kirjoitti:

Mitä noilla kahdella on tekemistä keskenään?

Mulle soitti pari päivää sitten eräs tuote-esittelijä, jonka olin nähnyt vain kerran aiemmin eräillä kutsuilla. Halusi kuulemma tavata, mutta ei suostunut kertomaan miksi. No suostuin tapaamaan hänet. Hän esitteli mulle amwayn ja sen käyttämän "loistavan liiketoimintamallin". Yritti patistaa mua johonkin "tapahtumaan" jossa asiantuntija kertoo tarkemmin tästä asiasta. en oikein tajunnut mihin hän pyrki.. kieltäydyin tapahtumasta. Kuitenkin hän onnistui tunkemaan mukaani jonkun cd levyn jonka kannessa lukee network twentyone.

Onko kellekkään muulle käynyt näin? mikä ihmeen tapahtuma tuo olisi ollut,johon tää yritti mua saada mukaan? Jotakin taka-ajatuksia oli selvästi mielessä, kun ventovieraalle ihmiselle alkaa soitella...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu