Itsetuntoni on kehittynyt aika paljon tässä vuoden ajan mutta silti on joitakin ongelmia joista haluaisin päästä yli ja saada neuvoja... Hjalppia. Haluaisin olla niinku fuck the people ja olla oma itseni täydellisesti, en halua olla mikään teeskentelijä! Olen kuitenkin ollut jo pienestä pitäen sellainen että minusta tuntuu että olen jotenkin huonompi ja kertokoot muut mielipiteensä ei mulla oo niin väliä? Mistä tämmönen alemmuus johtuu vaikka mulla on hyvä perhe ja monta ilonaihetta. Mutta en tyhmänä aina huomaa niitä. Olen myös todella sisäänpäinkääntynyt ja vaikka en pienenä puhunut jossain peruskouluvaiheina paljoa mitään niin kukaan kotona ei huolestunut siitä vaikka koulussa opettajat puhuivat kuulemma siitä. Viihdyin hyvin yksin mikä ajoi minut tähän että kun vanhempana huomaa että haluaisi olla enemmän ihmisten kanssa tekemisissä niin niitä ei olekaan tai saakkaan niin helpolla. Haluaisin että minun ei tarvitsisi edes miettiä tällaisia asioita.. Kiitos jo etukäteen.
1. Kaikki luulevat että minä olen edelleen vanhojen ystävieni kanssa, joista heistä paras hylkäsi minut jo monta vuotta sitten eikä häntä pahemmin kiinnosta tulla minua enää katsomaan koska uusi opiskelupaikka ja poikaystävä. Ei vastannut yhteen viestiin jonka lähetin juuri, tuntuu ottavan yhteyttä muhun aina kun vaan muistaa mutta muutenkin ollaan tultu niin erilaisiksi että ehkä vaan parempi jättää hänet. Mutta pointti on se että kaikki luulevat että mulla on niitä "muitakin kavereita jossain".
2. Haluaisin uuden sellaisen ystävän jolle kertoa kaikki. (Minulla ei ole ollut sellaista enää vuosiin) En kuitenkaan kehtaa tyrkyttää itseäni kenenkään elämään koska tuntuu ettei ketään kyllä puolestaan erityisesti kiinnosta tutustua minuun. Johtuuko se itsestäni? Mitkään ihmissuhteet eivät mene kovin pitkälle kun alan idioottimaisesti ottaa takapakkia kun pelkään että itsetuntoni taas katoaa ja annan väärää kuvaa itsestäni. Ja aina kun joku tuttukin tulee vastaan jonka kanssa olen onnistunut olemaan oma itseni unohdan aina sen kaiken ja sitten alan pelkäämään en puhu/ tai puhun typeriä.
3.Ystäväni tuntuu olevan kanssani vain sen takia koska hänen vanhat ystävänsä hylkäsivät hänet n. vuosi sitten ja aina kun olen hänen kanssaan hän miettii näitä vanhoja ystäviä. Hänellä on selvästi edelleen huono olo ja hän joutuu näkemään näitä vanhoja ystäviään joka päivä, jotka puhuvat hänestä todella ilkeästi selän takana.. Mutta hän haluaisi edelleenkin vain olla heidän kanssaan. Itsetuntoni ei pääse paremmaksi kun tuntuu että en ole tarpeeksi hyvä ystävänä, en osaa lohduttaa häntä asiasta, vastoin hän saa olla aina lohduttamassa minua, en saa häntä olemaan rento ja iloinen seurassani vaikka mitä teen, se saa minut tuntemaan etten ole tarpeeksi hauska/persoonallinen.
Näen tilanteissamme jotakin samaa, meidät kummatkin on kaveri hylännyt.
1. Kaikki luulevat että minä olen edelleen vanhojen ystävieni kanssa, joista heistä paras hylkäsi minut jo monta vuotta sitten eikä häntä pahemmin kiinnosta tulla minua enää katsomaan koska uusi opiskelupaikka ja poikaystävä. Ei vastannut yhteen viestiin jonka lähetin juuri, tuntuu ottavan yhteyttä muhun aina kun vaan muistaa mutta muutenkin ollaan tultu niin erilaisiksi että ehkä vaan parempi jättää hänet. Mutta pointti on se että kaikki luulevat että mulla on niitä "muitakin kavereita jossain".
2. Haluaisin uuden sellaisen ystävän jolle kertoa kaikki. (Minulla ei ole ollut sellaista enää vuosiin) En kuitenkaan kehtaa tyrkyttää itseäni kenenkään elämään koska tuntuu ettei ketään kyllä puolestaan erityisesti kiinnosta tutustua minuun. Johtuuko se itsestäni? Mitkään ihmissuhteet eivät mene kovin pitkälle kun alan idioottimaisesti ottaa takapakkia kun pelkään että itsetuntoni taas katoaa ja annan väärää kuvaa itsestäni. Ja aina kun joku tuttukin tulee vastaan jonka kanssa olen onnistunut olemaan oma itseni unohdan aina sen kaiken ja sitten alan pelkäämään en puhu/ tai puhun typeriä.
3.Ystäväni tuntuu olevan kanssani vain sen takia koska hänen vanhat ystävänsä hylkäsivät hänet n. vuosi sitten ja aina kun olen hänen kanssaan hän miettii näitä vanhoja ystäviä. Hänellä on selvästi edelleen huono olo ja hän joutuu näkemään näitä vanhoja ystäviään joka päivä, jotka puhuvat hänestä todella ilkeästi selän takana.. Mutta hän haluaisi edelleenkin vain olla heidän kanssaan. Itsetuntoni ei pääse paremmaksi kun tuntuu että en ole tarpeeksi hyvä ystävänä, en osaa lohduttaa häntä asiasta, vastoin hän saa olla aina lohduttamassa minua, en saa häntä olemaan rento ja iloinen seurassani vaikka mitä teen, se saa minut tuntemaan etten ole tarpeeksi hauska/persoonallinen.
Näen tilanteissamme jotakin samaa, meidät kummatkin on kaveri hylännyt.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Olen kuitenkin ollut jo pienestä pitäen sellainen että minusta tuntuu että olen jotenkin huonompi"
Itsellä on ollut, ja on edelleen, samanlaisia tuntemuksia. Melkoisesti olen näiden tunteiden kanssa joutunut kamppailemaan. Vähitellen olen kuitenkin alkanut huomaamaan että muutkin ihmiset ovat "heikkoja" ainakin toisinaan ja tarvitsevat apua ja huomiota - tämä on jonkin verran nostanut itsetuntoani kun olen voinut tehdä silloin tällöin jotain toisten hyväksi.
"Ystäväni tuntuu olevan kanssani vain sen takia koska hänen vanhat ystävänsä hylkäsivät hänet n. vuosi sitten ja aina kun olen hänen kanssaan hän miettii näitä vanhoja ystäviä"
Tällä ystävällä on varmaankin omia tunneperäisiä ongelmiaan ja hän ei ehkä ole aivan kaikkein hienotunteisin ystävä sinua kohtaan... Kertomasi perusteella olet kuitenkin erittäin tärkeä ihminen hänelle, ehkä voisit tämän vuoksi antaa itsellesi luvan tuntea jonkin verran tervettä itsekunnioitusta.
Jaksamisia, toivon kaikkea hyvää sinulle :)
Ihmiset olemme niin erilaisia ja ei niitä sydänystäviä niin vain tuosta eteen tupsahda. ei vain synny sitä samalla aaltopituudella olemsien tunnetta. Itse olen ystävystynyt oidenkin hyvien ystävien kanssa vuosein varrella pikkuhiljaa: on vain kasvettu yhteyteen.
Jos olet arka ja sinulla on itsetunto-ongelmia niin alat ottaa itse pakkia tietyssä pisteessä. Niin annoit ymmärtääkkin. Torjut ettet itse tulisi torjutuksi. Jos on näin, niin tottakai toinen osapuolikin alkaa perääntyä. Ei hän voi yskipuolisesti lähestyä ja tulla reviirillesi, jos teet itsei vaikeasti lähestyttäväski. Kyllä pitää ottaa se riski, että kaveruus jatkuu ja ystävyys syntyy tai sitten se vain lopahtaa. Ihmisinä myös muutumme ja on luonnollista, että silloin myös ihmisuhteetkin vaihtuvat. Älä liikaa ala filosofoimaan, miksi joku on kanssasi tai ei? Jos on poikaystävä, rakstunut ja asuu muualla niin on luonnollista että ei enää jää niin paljon aikaa entisille ystäville. Se on elämää ja sitä on opittava ymmärtämään ja hyväksymään.
Itsellänikin sinkkuna on parisuhteessa elväiä ystäviä ja tiedän että en ole ensimmäisellä sijalla jakamassa heidän aikaansa.
Kiitti vastauksista. :) "Kertomasi perusteella olet kuitenkin erittäin tärkeä ihminen hänelle, ehkä voisit tämän vuoksi antaa itsellesi luvan tuntea jonkin verran tervettä itsekunnioitusta." Kuulosti tosi järkevältä. :D Onhan se varmaan totta..! Minä itse ainakin ja hänkin joskus selvästi oikein yrittää kaveerata ja ottaa minuakin huomioon mutta sitten se aina välillä loppuu välillä. Hän oli ystäväni mutta sitten jouduimme entistä enemmän eri porukoihin jo kaaauan sitten kun aloin tulla epävarmemmaksi ja hiljaisemmaksi, ja eristäydyin ihmisistä lähes kokonaan, en mennyt uusiin kuvioihin mukaan. Ja sen jälkeen kun ne porukat jättivät hänellä on vain minut. Ja kun meillä kummallakin on murheita niin jotenkin tuntuu että hän miettii niitä koko ajan, hänen asioitaan on vatvottu ja mietitty mutta ei se auta. Niin kuin minunkin. Yritän olla mukava, ehkä jopa korvata nuo vanhat ystävät (tiedän sen olevan mahdotonta) sillä hänen vanhat ystävänsä ovat enemmän hänen henkisiään. Minä olen aika paljonkin lapsellisempi vaikka oon jo 18... ja kiinnostunut aika eri jutuista ://// Hän on oikeasti sosiaalinen/bilehile ja mä nörtti/taiteilija tyyppiä. :D Yritän myös tulla mukaan kaikkeen mitä hän ehdottaa mutta edelleen hän hymyilee kunnolla vain jos hänen seläntakanapuukottavat kaverinsa vitsailevat. He siis manipuloivat ihmisiä kertomalla pahaa hänestä selän takana.
On parempia päiviä ja huonompia päiviä. On muutama tuttu joiden kanssa pystyn olemaan oma itseni mutta sitten siinä on aina se hylkäämisen pelko. Pelkään ettei itsetuntoni pysy korkealla, että jonakin hetkenä joku ei pidäkkään minusta. Yllyn jopa mielistelemään ihmisiä. Yksikin tyttö on koulussani josta voisi tulla kaverini mutta hän on aina koulun ulkopuolella omien kavereidensa kanssa ja on sanonut jopa suoraan ettei halua olla sellaisten tyhmien kanssa kuin minä ja hylätty kaverini. Nyt koitan stempata tämän vuodatuksen jälkeen ja yritän alkaa puhumaan ihmisten kanssa edes facebookissa. I'm not gonna give up. Kirjotan nyt kaiken s.h.i.t.i.n. tähän ku oon padonnu kaikkee vaan omaa päähäni.
Mulla on myös sellanen et on paljon mulla on ajatuksia päässä mut mitään ei tuu suusta ulos kun meen lukkoon kun tunnen että "äs kaikki menee taas perseelleen". Sellainen mulla on ollut vähä aina kun oon niin sisäänpäin kääntynyt.
Ny kaikki luulee et ihan vihaan itteeni, ei suinkaan, :D mä tykkään monista asioista kuten piirtämisestä jaaaa lukemisesta jaaa... Joo siinä pähkinää, kerranki saan purkaa itteeni johonki.
Sipsu, itsetuntoon kohdistuvat ongelmat ovat ehkä korjattavissa, kaikkihan riippuu sinusta ja omasta työstäsi. Kaikki ongelmamme ovat korjattavissa mikäli siihen ei liity suoranaisesti fyysistä estettä. Pitää uskaltaa antaa itsensä elää ja ymmärtää olevansa tärkeä, yhtä tärkeä kuin muutkin ihmiset. Sinäkin olet kaunis.
Kiitti taas vastauksesta, joo se mua mietityttääkin miksen ikinä anna itseni uskoa sitä että olen tärkeä niin kuin muutkin ihmiset. Silloinkin kun minulla menee hyvin sosiaalisesti alan vähänajan päästä miettiä että ansaitsenko tätä : Mitä jos mut on tarkoitettu aina tyytymään vähempään ja että itsekunnioitus ja itsensä rakastaminen on tyhmää eikä sovi muhun... Itsetuntoni on parempi mutta jotenkin aina oikein etsin sellaisia asioita muista ihmisistä jotka tekevät muista paremman kuin minä. Muut ovat kokeneet kaikkea hauskaa josta jään aina ulkopuolelle, olen rumempi jne. Minua harmittaa että minussa on monta piirrettä joista pidän ja haluaisin näyttää ne ihmisille mutta en pysty kun menen kuoren alle. No mä varmaan otan nyt ton mun iskulauseeks, semmoseks mitä mä hoen aina kun tunnen itteni epävarmaks :"Minäkin olen tärkeä, yhtä tärkeä kuin muutkin ihmiset." Kiitti vielä kerran et joku jaksaa vastata näihin viesteihin. :]