Tarviiko se olla sellainen iso paperi, joka taitellaan kolmeen osaan, vai kelpaako siihen ihan vaan sellainen kunnan sivulta tulostettava kuva? Mistäs minä sellaisen ison kuvan saan?
Rakennustarkastaja antoi ohjeissaan että asemapiirros pitää olla 1:200 johon merkataan kaivojen etäisyydet tonttien rajoista.
Mutta sitten kuitenkin mainitsi että pitää olla nimiösivu, mutta ei kai sellaista mistään voi itsekseen taikoa, eikös se ole sen taiteltavan paperin ensimmäinen osa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
No nyt selkisi mitä siihen nimiöön ja asemapiirrokseen tihrustellaan mutta tarviiko sen olla kolmiosainen, haitanneeko jos on vaan yksi taitos/kaksi sivua?
Täällä olisi sama kiinnostus myös. Ihmeen vähän löytyy tietoa kuntien sivuilta miten pitää menetellä. Lisäksi maapiiriä ja porareikää ei ole eritelty ohjeissa. Lisäksi on jotain toleransseja haettuun ja toteutunuuseen lämpökaivoon nähden. Itsekään en ole saanut tolkkua tuohon hommaan. Nämä uudet toimenpideluvat ovat aika epäselviä. Voisitko ilmoitella täällä kun homma selviää. Kiitos.