Todellisen sensaation teki Tanskalainen puolueeton tutkimuslaitos todetessaan Palestiinan presidentin Kenraali Yasser Arafatin IQ on 195 sensijaan Ariel Sharonin ainoastaan 96? muita tuloksia Shimon Peres 101,Izhak Shamir 88 Palestiinalaisista Abu Ala 167,Hanan Azrawi 178,ilmeisesti koulupohja ratkaisee Arafatillahan on yliopisto tausta.
Yasser
Arafatin IQ
11556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
erään hevosmiehen, jolla Mensan mukaan oli huikeat 200, ja oli vielä manne.
Mitenkähän huijasi?
Oliko sen nimi Ariel ja oli läski kuin sika?
Otto ja aivan normaalivartaloinen. Pelkkää lihasta ja jäntevyyttä sekä hyviä peiteltyjä aforismeja maailman menosta ja elämästä yleensäkin. Huumorimiehiä.
Uskomme kaikki Arafatin IQ:n olevan vähintään tuon 195, mutta todellisuudessa enemmänkin.
Jo miettiväisenä seisovat silmät ja keskittymisen täydellistä taitoa ilmaiseva kasvojen ilme paljastavat, että palestiinalaisten johtajana on ilmeinen järjen jättiläinen, joka vain ei ole epäonnekseen saanut tasoaan vastaavaa todellista arvoa maailmalta...
Jospa ehdottaisit häntä 2000-luvun uudeksi Albert Einsteiniksi!
Ai niin, hänhän oli juutalainen, no, vaikka uudeksi da Vinciksi; molemmilla on partakin! :)))
Moikka Hitman vaihteeksi taas Huvittuneen nikillä. Seuraavaksi sitten Ihmettelijä vai kuinka?
Siis sinä olet tuonkin otsikkokirjoituksen tekijä...
On sinulla rassukalla kiire nykyään, kun yrität kaikin voimin pilata tämän palstan asialliselta keskustelulta.
Mistähän sinunlaisia surkimuksia oikein sikiää? :)))
Hitman miksi kätesi hikoavat ja miksi olet noin hermostunut. Tiedäthän että kristityn ei sovi kiivastua vaikka tappio kuinka kaivertaisi mieltä. Siis rauhallisesti Hitman ennenkuin taas nolaat itsesi kuten niin monasti aiemmin.
terroristin tausta,murhaaja, naisten ja lastentappajan tausta
Mä olen sentään uinut yli 200m ja vieläpä koiraa...
tämä(kin) ei ole hatusta vedetty tutkimus niin miten Arafatin äö ilmenee käytännössä?
Arafat mikään kenraali ole.
...