Ultrassa ei näkynyt _mitään_ rv 5+?

Menin pahoinvoinnin ja mahakivun takia hakemaan sairaslomaa terveyskeskuksesta. Lääkäri otti vastaan, teki normaalin sisätutkimuksen ja sanos, että viereisessä huoneessa on gynekologi vapaana, että hän vois varmuuden vuoksi ultrata. Miesgyne siinä sitten höpötteli lääkärille mm. että on endometrioosia, sikiö on munatorvessa jnejne. Ja minulle totesi, että nyt tuli lähete keskussairaalaan ja lääkkeellisesti keskeytetään raskaus.

Menin sairaalaan ja siellä kaksi henkilöä ultrasi minut. Kuulemma munasarjat näyttivät hyviltä, ei mitään ylimääräistä siellä ja kohdussa todella paksu limakalvo, mutta mitään ei näy. Hcg -arvot ovat 1400 ja viikkoja pitäisi olla 5 3, mutta toivon, että ovulaatio olisi ollut myöhemmin. Nyt pitäisi odotella vielä 4 päivää, että pääsee uusinta ultraan, jos sinne kohtuun olisikin ilmestynyt edes sikiöpussi niin voisi olla toivoa jäljellä.

Lääkäri sanoi, että on 10% mahdollisuus, että raskaus ei olisi kohdun ulkopuolinen.

Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista tilannetta?
2601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No mulla valitettavati samakaltainen tarina.. 5 3 viikoilla ultraan ja kohdussa ei juurikaan mitään näkynyt.. hcg arvot samaa luokkaa kun sulla.. no 5 6 alko tuhruvuoto ja sponttaani alkuraskauden keskenmeno todettiin 6 2..joten se siitä.

Äänestä

Harmillista.. Toivoin, että jollakulla olisi ollut onnellinen loppu tälläsessa tilanteessa, mutta jos rehellisiä ollaan niin mulla on ollut koko ajan sellainen olo tässä raskaudessa, että kaikki ei ole nyt hyvin. Kai se on jotain "äidin"vaistoa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Menin pahoinvoinnin ja mahakivun takia hakemaan sairaslomaa terveyskeskuksesta. Lääkäri otti vastaan, teki normaalin sisätutkimuksen ja sanos, että viereisessä huoneessa on gynekologi vapaana, että hän vois varmuuden vuoksi ultrata. Miesgyne siinä sitten höpötteli lääkärille mm. että on endometrioosia, sikiö on munatorvessa jnejne. Ja minulle totesi, että nyt tuli lähete keskussairaalaan ja lääkkeellisesti keskeytetään raskaus.

Menin sairaalaan ja siellä kaksi henkilöä ultrasi minut. Kuulemma munasarjat näyttivät hyviltä, ei mitään ylimääräistä siellä ja kohdussa todella paksu limakalvo, mutta mitään ei näy. Hcg -arvot ovat 1400 ja viikkoja pitäisi olla 5 3, mutta toivon, että ovulaatio olisi ollut myöhemmin. Nyt pitäisi odotella vielä 4 päivää, että pääsee uusinta ultraan, jos sinne kohtuun olisikin ilmestynyt edes sikiöpussi niin voisi olla toivoa jäljellä.

Lääkäri sanoi, että on 10% mahdollisuus, että raskaus ei olisi kohdun ulkopuolinen.

Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu