sivistykää...

Sitäpaitsi mekin tarvitsemme ainakin miljoona lisää siirtolaisia rikastuttamaan kulttuuriamme ja talouttamme!


__________________________________________________
Asenteet maahanmuuttoa kohtaan uusiksi!


Koko Eurooppaan tarttui valtava maahanmuuttopelko 1990-luvun alussa. Varsinkin tabloidilehdistö pelotteli miljoonien itäeurooppalaisten virtaavan länteen ja sekoittavan työmarkkinat. Suomessa muistetaan erityisesti SAK:n esittämät uhkakuvat. Pelot ovat vähitellen laantuneet, kun 1990-luvulla havaittiin, että muuttaminen Keski- ja Itä-Euroopan maista olikin huomattavasti vähäisempää kuin odotettiin. Sama kehitys on jatkunut näiden maiden EU-jäsenyyden myötä.

Itävalta tarjoaa hyvän esimerkin toteutuneesta kehityksestä. Vuonna 2001 maan runsaasta kahdeksasta miljoonasta asukkaasta noin 700 000 eli yhdeksän prosenttia oli ulkomaalaisia. Kaikista ulkomaalaisista 44 prosenttia oli entisen Jugoslavian maista, 18 prosenttia Turkista ja vain kahdeksan prosenttia uusista Keski- ja Itä-Euroopan jäsenmaista. Vuonna 2001 Itävallan nettomuutto uusista jäsenmaista oli vain 1 600 henkilöä, kun 10 600 henkilöä muutti maahan ja 9 000 henkilöä muutti pois Itävallasta! Uusien jäsenmaiden elintaso nousee vanhoja nopeammin. Kokemuksesta tiedetään, että maahanmuutto vähenee oleellisesti, kun lähtömaan elintaso on 60–70 prosenttia kohdemaan elintasosta. Uusista jäsenmaista Slovenia ylittää jo 70 prosenttia, Tšekki 60 prosenttia ja Unkari ja Slovakia ylittävät 60 prosenttia vuoden 2010 vaiheilla. Vaikka suuri Puola saavuttaa 50 prosentin tason vasta vuoden 2015 tienoilla, ei sieltäkään odoteta merkittävää muuttoa. Kun EU:n sisäinen muuttopelko vähitellen tasoittuu, lienee poliittisesti realistista käydä käsiksi todelliseen maahanmuuttopolitiikan haasteeseen eli EU:n ulkopuolisista maista tulevaan muuttopaineeseen.

Tällöin ollaan paljon monimutkaisempien kysymysten äärellä. Täytyy pohtia samanaikaisesti suhtautumista laillisiin ja laittomiin maahanmuuttajiin sekä pakolaisiin. EU:n Tampereen lokakuun 1999 huippukokouksesta on tullut maamerkki eurooppalaiseen keskusteluun. Silloin laadittiin ohjelma eurooppalaisesta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueesta. Eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan keskeiset näkökulmat ovat valvonta ja avoimuus. Valvonnasta on helpompi saavuttaa yhteinen näkemys kuin avoimuudesta, jota kohtaan useilla jäsenmailla on voimakkaita varauksia. Toukokuussa 1999 voimaan astuneen Amsterdamin sopimuksen myötä maahanmuuttoa ja pakolaisuutta koskevat asiat tulivat yhteisön lainsäädännön piiriin. Tampereen Neuvoston päätösten tavoitteena oli luoda säädöstö, jonka mukaan kolmansista maista tulevia ja laillisesti maassa oleskelevia henkilöitä kohdeltaisiin reilusti ja mahdollisimman yhdenmukaisesti EU:n kansalaisten kanssa. EU:n komissio on ollut asiassa aloitteellinen, mutta kansalliset hallitukset ovat olleet usein epäröivällä kannalla, ja siten kehitys on ollut hitaampaa kuin oli tavoitteena.

Kahdessa ensimmäisessä tiedonannossaan vuosilta 2000 ja 2001 komissio painotti ennakoivan maahanmuuttopolitiikan tarvetta; sen sijaan, että pyritään estämään maahanmuuttoa, pitäisi yrittää avata sille laillisia kanavia eurooppalaisten työmarkkinoiden tarpeiden ja aukkojen täyttämiseksi. Komissio myös kiirehti jäsenmaita omaksumaan joustavamman asenteen laillisen maahanmuuton osalta.

Komission tuoreimmassa, kesäkuun 2004 tiedonannossa lähdetään jälleen liikkeelle Tampereen ohjelmasta. Komissio nimeää 13 prioriteettia, joista neljäntenä on EU:n yhteisen politiikan edistäminen maahanmuuttovirtojen hallitsemiseksi. Viidentenä prioriteettina on yhteisen pakolaispolitiikan kehittäminen. Jotta hallittu, nykyistä laajempi ja avoimempi maahanmuutto tulisi mahdolliseksi, on EU-maiden yhdessä ja erikseen osoitettava tehokkuutensa laittoman maahanmuuton vastaisessa taistelussa. Osa laittomasta muutosta olisi mahdollista toteuttaa laillisesti. Ihmisten salakuljettajat ovat rikollisen toiminnan pahin ryhmä. Muuttovirtojen hallinnassa yhteistyö lähtömaiden kanssa on myös saamassa lisää painoarvoa. On viisasta ainakin yrittää ratkaista muuttopaineiden syitä niiden syntymispaikalla. Suomessa työttömyyslukujen pysyminen sitkeästi kaksinumeroisella tasolla hankaloittaa maahanmuutosta käytävää keskustelua.

Kaikki asiantuntijat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että nykyisen väestökehityksen jatkuessa Eurooppa tarvitsee lähivuosikymmeninä runsaasti työvoimaa Euroopan ulkopuolisista maista. Työvoimatarpeet muodostuvat maittain ja alueittain eri tavoin. Suomessakin on jopa joissakin perinteisissä ammateissa, kuten hitsarin ammatissa, haettu apua työvoimapulaan naapurimaista. Euroopan eri maissa jo asuvien ulkomaalaisten integrointi yhteiskuntaan sekä rasismin ja ulkomaalaisvihan vastainen taistelu ovat maahanmuuttopolitiikkaan läheisesti liittyviä, jokapäiväisiä haasteita sekä hallituksille että kansalaisille.

Kirjoittaja on Esa Stenberg kansainvälisen liiketoiminnan professori Turusta