Olen saanut 4 hyvää ystävää /kaveria vuoden sisään (paskaa)

Olin ennen onneton ja yksinäinen, ei ollut kavereita eikä ketään muitakaan ihmisiä.

Sitten kaikki muutti kun menin töihin, sain työpaikalta 2 kaveria.
Toisen kanssa olen käynyt baareissa ja toisen kanssa konserteissa.

Kerran sitten sattumalta törmäsin marketissa erääseen nuoruuden toveriin jota en ollut nähnyt varmaan 15 vuoteen enkä ollut yhteydessä.
Juttu alkoi luistaa kuin ei oltaisi oltukaan erossa koskaan.
Nähdään nykyisin viikottain ja soitellaankin.

Sitten vielä yhen toverin kanssa on ruvennut välit lämpiämään vuosien jälkeen.
Tänään käytiin syömässä ja rupateltiin, oli mukavaa pitkästä aikaa.


Silti olo tuntuu välillä yksinäiseltä ja onnettomalta, varsinkin kotona kun istuu yksin tuolissa ja tuijottaa tietokoneen näyttöä.

Se elämän manteli on edelleen hukassa ja oikeastaan koko suunta elämälle on kokonaan kadoksissa.

Olen taas sortunut ryyppäämään, olin yli vuoden ottamatta pisaraakaan.
Mutta nyt olen ruvennut ryyppäämään taas kerran-pari viikossa, vedän aina ihan koomat.

Kaikki on yhden tekevää, mikään ei tunnu miltään.
Ei ole koskaan tuntunutkaan.

Oikeastaan nuo kaveritkin on ihan yhden tekeviä mulle, ennen toivoin että mulla olis kavereita mut en vaan jaksa niitä ja sitä että koko ajna pitäisi pitää yhteyttä ja olla iloinen ja huomaavainen.

Vois taas ruveta ryyppään oikein kunnolla ja unohtaa kaikki ja toivoa nopeaa ja kivutonta lähtöä täältä.
9208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mulla on menny just toisinpäin. Ennen oli kavereita ja sosiaalinen elämä.
Ryyppäsin reilusti liikaa aina kerralla, ja pitkään oli kivaa.

Sitten kaikki kaverit haihtuivat kuin pieru Saharaan ja minä putoin yhteiskunnan ulkopuolelle laman takia. En työllistynyt enää. Lopetin ryyppäämisen kun ei viina maistu eikä huvita enää läträtä yhtään, enkä viihdy humalaisten seurassa enää.

Olis niin kiva löytää edes joku reaalielämän juttukaveri, jonka kanssa voisi käydä edes hautausmaalla oravia ja lintuja katselemassa.

Viinaan taikka huumeisiin en koske enää.

Äänestä

Itse kävin ennen tiuhaan hautasmaalla kävelemässä ja istuskelemassa.
Nyt en ole käynyt siellkään pitkään aikaan.
Hautausmaat on/oli mun lemppari mestoja aina.

Niissä on niin rauhallista ja luokseen vetävää tunnelmaa.

Ihan kuin aika aina pysähtyis kun astuu hautuumaan portista sisään ja kaikki maailman häly ja paska jää ulkopuolelle.

Äänestä

Voi, kiltti, mä olen nainen ja saanko sanoa vaikka näin:
En ole mikään sua neuvovaan mutta, tiedätkö SUN täytyy vaan itse löytää ja valita ketä haluut kuunnellä/tavata, kyl se vaan on niin että SINÄ itse päätät siitä.
Vanha sanonta on on : että ketään ei kotoa haeta (ehkä joskus joku),
tää on niin totta, muutoin jäät nurkkaan, susta tulee kitkerä kuin sipili/tai sitruuna.
Jos viellä löydät voimaa jostain (joka on sussa) anna menna vaan, elä !
Ole hyvä... jatka matkaa :D nm. mummummonimunimun ! halit

Äänestä

moi... että satutat ja kosketat mua !
onko joku joskus sulle sanonut että : elämä ihan omassa seurassa on ihan mukavaa, miksi pitäis AINA olla joku muu ???
ajattele, kun tuut kotiin jostain, voit tosiaankin potkaiska ne kengät just sinne minne lentää, ei tarvii kuunnella kitinöitä mitä SUN olisi tai/voinut tehdä !!!
Kaikki me ollaan ihmisii ja ihmisyyteen kuuluu hellyys ja läheisyys jota kaivataan,vaikeempi juttu on myös jakaa sitä. Mä tässä laittelen sulle lämpöisiä ajatuksia, mieti... ja olen ihan varma että SINÄ voit antaa... sitä kutsutaan vuorovaikutukseksi, , halit, mumuumnimunimun, (löydät mut täältä) jos tarviit !!! :D

Äänestä

Aloittaja, ongelmasi ei liity ystäviin millään tavalla. Ongelmasi on päihderiippuvuus. Se oireilee niin, että hakemalla haet syytä miksi voisit ruveta ryyppäämään.

Apua saat A-klinikalta. Kannattaa myös tehdä masennustesti.

Äänestä

Sinulla on jonkinasteinen masennus ja yrität lääkitä sitä alkoholilla. Jos jatkat niin alamäki on varmasti edessä. Puuttuu elämäntarkoitus, vaikka olisi ystäviäkin. Sinulta puuttuu yhteys Luojaasi ja Hän voi antaa sinulle tarkoituksen. Toki masennuksen syynä voi olla muitakin syitä!

Äänestä

Mulla ei ole ollut koskaan minkääänlaista suuntaa, tarkoitusta tai päämäärää elämässä.
Olen vain ajelehtinut aina virran mukana, usein ei ole ollut edes sitä virtaa viemässä.
Ilman tuulta seisottu paikoillaan vain odottaen että jotain tapahtuu.
Kuolemakin olisi virkistävää vaihtelua tähän kaikkeen paskaan.

Äänestä
  • Onhan sinulle tapahtunut jo jotain hyvää viime aikoina, olet saanut ystäviä. Niin se monesti alkaa pala pala ja vaihe vaiheelta elämä seestyä. Kyllä kai jokainen joutuu selvittelemään, kuka olen, mistä olen tullut, minnen olen menossa, mikä on tämän olemassaoloni tarkoitus??? Ja hyvä olla pohdinnoissaan rehellinen, jos tuntuu että, on paskaa niin se sillä hetkellä sitä. Varmaan on hyvä että tunteistaan ja kokemuksestaan voi ihan sanoinkin puhua. Juuri tuossa tilanteessa moni alkaa ryyppäämään, onko paha olo sitten niin ylivoimainen että sitä ei muuten kestä. On se parempi kuin itsetuh, mutta juomien kyllä ei tuo pitkäälä tähtäyksellä ratkaisua ja siitä tulee liian helppo keino siirtää ja paeta. Yritä ymmärtää tämä vaara ja korkkaa pullo kiinni. Saistko apua ammatilaiselta tähän olemassaolonkriisiisi. Viime kädessä uskon että Jumalalta tulee kaikki apu, mutta välikätenä siinä toimii ihmiset, terapia, lääkkeet ym. Ei uskoa voi tuosta vain kaikkeen patenttiratkaisuna ja syyt pahaa oloot voivat olla myös syvällä lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissa. Joskus syyt löytyvät jopa aivojen toiminnassa ja ovat neurologisia ja kemiallisia, esim. välittäjäaineissa.
    Ihminen on niin monisyinen ja syvällinen olento.
    Hyvä jos pystyisit jonkun ystävän kassa puhumaan ja filsofoimaan tästäkin aiheesta, että elämä tutuu sinusta paskalta.

    Äänestä

No lahjoita jollekin toiselle ne ystäväsikin sitten, jos mikään ei tunnu edelleenkään miltään ja kaikki on p.askaa. Olisit edes heistä onnellinen. Töissäkin näytät olevan. Ehkäpä sä olet vaan joku elämäntapa masentelija.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämä on paskaa kirjoitti:

Olin ennen onneton ja yksinäinen, ei ollut kavereita eikä ketään muitakaan ihmisiä.

Sitten kaikki muutti kun menin töihin, sain työpaikalta 2 kaveria.
Toisen kanssa olen käynyt baareissa ja toisen kanssa konserteissa.

Kerran sitten sattumalta törmäsin marketissa erääseen nuoruuden toveriin jota en ollut nähnyt varmaan 15 vuoteen enkä ollut yhteydessä.
Juttu alkoi luistaa kuin ei oltaisi oltukaan erossa koskaan.
Nähdään nykyisin viikottain ja soitellaankin.

Sitten vielä yhen toverin kanssa on ruvennut välit lämpiämään vuosien jälkeen.
Tänään käytiin syömässä ja rupateltiin, oli mukavaa pitkästä aikaa.


Silti olo tuntuu välillä yksinäiseltä ja onnettomalta, varsinkin kotona kun istuu yksin tuolissa ja tuijottaa tietokoneen näyttöä.

Se elämän manteli on edelleen hukassa ja oikeastaan koko suunta elämälle on kokonaan kadoksissa.

Olen taas sortunut ryyppäämään, olin yli vuoden ottamatta pisaraakaan.
Mutta nyt olen ruvennut ryyppäämään taas kerran-pari viikossa, vedän aina ihan koomat.

Kaikki on yhden tekevää, mikään ei tunnu miltään.
Ei ole koskaan tuntunutkaan.

Oikeastaan nuo kaveritkin on ihan yhden tekeviä mulle, ennen toivoin että mulla olis kavereita mut en vaan jaksa niitä ja sitä että koko ajna pitäisi pitää yhteyttä ja olla iloinen ja huomaavainen.

Vois taas ruveta ryyppään oikein kunnolla ja unohtaa kaikki ja toivoa nopeaa ja kivutonta lähtöä täältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu