100% pyhittynyt adventisti

Eräs adventisti paljasti: "A-kirkossa on yksilöitä ja helvetin ruokaa ja 100% pyhittyneitä rintarinnan".

Millainen on 100% pyhittynyt adventisti?
1077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jonka Jumala näkee Kristuksen veren sovituksen kautta edessään.

Äänestä

Pyhitys merkitsee Hebr 12:14 että ihminen huomioi Jumalan tahdon eämänsä kaikissa toimissa ensin siten että on ko. asian kanssa sovussa.

Siis maailmassa toimitaan, käydään koulua tehdään työtä aina.
Ei tarkoita että kiipeää paalun päähän askeetiksi vaan että toimet sujuu kaikki siten että ne ovat Jumalan tahdon kanssa sovussa joka asia huomioidaan ensimmäisenä.

Tästä on kyse pyhityksestä.

Niin että elämässä tavoitteet kulkevat Jumalan tahdon- valtakunnan asioilla myös, etti ihminen pyhitä elämäänsä itseään varten ja kokonaan itsekkäitä tarpeitaan varten.

Täsäs ei ole kyse miten yksittäinen seurakunnan jäsen näkee toisen ihmisen, vaan siitä mitä yksilö itse, sälli, persoonallisuus itse mielessään ajattelee ja toimii. Jokainen näkee oman elämänkokemuksensa silmälasien läpi eikä välttämättä ymmärrä toista jos toinen tekee asoita toisin eikä elämä ole yhtä valssia.

Hengellisessä elämässä, uskonnollisessa ja kristillisessä sattuu ja tapahtuu yhtä ja toista. Oppimista, kasvua, uupumista, sairastelua, kompastelua.
Voipa vanhurskas langetakin seitsemänkin kertaa. San 24:16. Enempää ei juuri ehdi elämän aikana, mutta tuo luku on vertauskuvallinen.

Mittapuut asetaa usein naapurin Reiska kaikessa jos uskovaisista kyse on, mutta monenlaista henkilökohtaisten mittarien virittelyä aina tapahtuu siellä täällä josta allekirjoittanut on aina kieltäytynyt mielessäänkin.
En mennyt koskaan henkilökohtaisuuksiin missään hamassa ajassa, tai nimimerkinkään takaa huudellut.

Tarkoitan tuolla lausunnolla sitä että pelastus on yksilöpeliä aina riippumatta piireistä missä. Jumalaa ei voi rahata yhden piirin sisään että Jumala täällä ja ei tuolla. Kyllä Jumala haluaa ihmiset tavoittaa kaikista mahdollisista piireistä.
Ilm 18:4 kutsuu sitten vihreimmille niityille jos joku niin näkee aidan toisella puolella.

Minulla on kotisivuni jotka ovat Jeesuksen kanssa yhteiset;
http://jarinhotelli.blogspot.com

Siellä on raamattuaiheisia kirjoituksiani jotka eivät loukkaa piirien rajoja.
Kirjoitin niitä v. 1996 yht 200 kpl monen muun kiireen ohessa. 40 kpl jäi päivittämättä ja ovat yhä pöytälaakikossani ja kaikki jäivät viimeistä viimeistelyäni vaille jota teen vähitellen ja jokunen on jo. Suurin osa viimeistelemättä ja pieni osa viimeistelty.
Siellä on myös linkkejä joista voi löytää lisää. Minä en ole kenenkään palveluksessa ja minulla ei esimiehiä ole missään koska en ole solminut työsopimuksia eikä tilinauhoja näy. Olen hengelliset maallikkovastuuni kaikki jättänyt 2006 kesäkuussa. Kunnalliset- 2008. Kaikissa hoidin tehtäväni ja vastuuni 100% ensin ta jätin vastuuni rehellisenä Jumalan ja ihmisten edessä aina.
Seurakuntademokratia on olemassa. En mukana 2006 jälkeen.

jatkuu heti...................................

Äänestä
  • Jatkoa edelliseen;


    Eli minullakin Jumalan työ määrää kaiken toiminnan vaikuttimet ensin.
    Myös mitä teen tänään kun olen opintojani tehnyt, mutta ohjelmani on raskas ja toteutuessaan vie ainakin tusinan vuosia vielä, mutta ainakin opintokokonaisuuksia ja kursseja tulee jos ei tutkintoa tule koskaan mutta minun on pakko ajatella joka päivä että kulutan päiväni jonkun kivan tekemiseen, en muuten jaksa ja kestä muulla asenteella. On liian paljon vastoinkäymisiä elämässä ollut ja olen monesta onnesta jäänyt paitsi. Kovin yksinäistä on elämä.
    Ei hengellistä eikä mitään muutakaan seuraa. Juomaseuraa aina olisi, on ollut hetkellinen turva ja pelastus yksinöisen poikamiehen elämässä joskus, mutta en 54 vuotiaana enää jaksa sellaiseen menoon.
    Jaksoin kuitenkin kesälomamatkalle 2700 km ja maakuntamatkoja yli 400 km eli matkapyöräilyä 12.7. jälkeen 3100 km. 35 kg pakkauksilla. Käy katsomassa;
    http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia3
    http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia2
    Pitää sinne kirjoittaa lyhyt matkakertomus vielä. Kuvia on. Pohjalaisuus hyvin esillä jos kaiken katsot, ja keskisuomea, ala-ja yläsavoa, Pohjoispohjanmaata lisäksi matkallani tänä kesänä. Minulle voi ilmoittautua lapin matkalle joku halukas, sinne ottaisin mielelläni kaverin mukaan sillä erämaassa on orpoa yksin vaikka tie kulkeekin.

    Minulla menee raamattuhotellini kirjoittamisessa aikaa. Pitäisi ottaa nyt yhtenä päivänä viikossa asia ohjelmaan.

    Minä en ole kenenkään palveluksessa, ei esimiehiä ollut työelämän jälkeen eikä kukaan ole minuun nähnyt mitään hyötyä pitää yhteyttä hamassa ajassa.
    Ei kukaan sanankaan tilivelvollisuutta sanoistaan eikä teoistaan koko elämän aikana. Itse kerron aina ihmiselle itselleen jos jotakin puhun ettei toinen joudu vaikeuksiin informaalisista syistä ihmisten ja ympäristönsä kanssa.
    Olen kokonaan harrastusteni puitteissa aina ollut sen jälkeen kun en työelämässä ole ollut. Siis kokonaan harrastuksista kyse kaikessa, ei työtä kun ei sellaisia sopimuksia ja tilnauhoja ja siksi ei esimiehiäkään missään ole ollut.
    Joskus joillakin on harhoja eläkeläisten ja vuokralaisten esimiehistä mutta ei eläkeläisillä eikä vuokralaisilla esimiehiä ole. Ei opiskelijoillakaan.
    Vuokrasopimuksen teko on oikeustoimi jossa sovitaan vastikkeesta ja suoritteesta sooijaosapuoleten kesken eikä siihen ole muilla nokan koputtamista. Kerrostaloasukkaiden yhteiset aisat käsitellään kaikki asukaskokouksissa ja ovat ainoita yhteisiä asioita. Ovat aina niitä joita voidaan kirjoittaa kokouksien asialistalle- kokouskutsuun, sellaisia asoita joita joskee ns. vuokralaisen puhevalta. Asumisen sivullani kaikki hvvistä vuokratavoista.

    Minä en asu pappilassa. En ole sanonut itseäni koskaan papiksi. Pappila on tästä kilometrin sivuun linnuntietä. Toinen vanha entisöity sekin on 2 km päässä.
    Olen tehnyt oman vuokrasopimuksen. Asumisen sivultani sivuiltani saat melko lailla kokonaisvaltaiset tiedot hyvistä vuokratavoista; http://jarinhotelli.blogspot.fi/p/asumisasioista.html

    Minä en ole lähivuosina ollut seurakunnan ja kirkon kirjoilla inhimillistä syistä ja uupumuksen seurauksena. Minulla oli tasan tusina luottamustehtäviä jotka veivät kaiken aikani. Vuosia kestää aina toipua uupumuksesta ja uupmusta seuraavasta masennuksesta aina ja uusissa asioissa jaksaa kun toipuilee. Toipuminen on aina vuosien asia. Olen kaksi sellaista elämässän potenut.
    Kukaan ei ole tullut lähi- tai omahoitajaksi helpottamaan oloa ja tuomaan onnen ja iloa elämään.

    Oliko vielä kysyttävää ?

    yst. jari

    Äänestä

Lisäys;

Minä suositan Adventtiseurakuntia hengellisenä kotina sellaisella perusteella että siellä ymmärretään mitä merkitsee aikamme seurakunnan vaatimukset.
Ilmaisen ne omin sanoin raamatun sanalla kolmella jakeella aina;
Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Siinä avaimet käteen toimitus taivasten valtakuntiin ja uuteen maahan.

Pyhittyneitä ihmisiä Jumalan omia on eri piireissä yksilöinä.
Ovat niitä jotka ovat uskollisia sille ymmärrykselle minkä omistavat.
Raamattua luetaan siellä täällä ja opitaan lisää.

Ei pidä lähteä hankalimmista päästä asoita, tietoa rakentuu päällekkäin aina.
Kaikilla ei ole aikaa perheellisillä ja työssäkäyvillä tutkia kaikkea mahdollista taivaan kannen alla.
Jos joku väittää että jossakin jotakin profetian sanaa olisi kirjoitettu niin aina Raamatun ohje; 2 Tess 5:20-23. Lue se tarkasti. Eli pidä se minkä näet itse sillä hetkellä hyväksi ja hylkää loppu ainakin toistaiseksi.

Rakkaussuhde tulee solmia Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen itse henkilökohtaisesti. Ainoa uskon esimerkki on Jeesus Kristus. Ei kukaan ihminen.
Jeesukseen uskotaan ja Jeesuksen esimerkkiä seurataan kaikessa.
Ei minua- eikä naapurin Reiskaa tai pappejakaan. Evaneliumin työssä on erilaisia virkoja ja papit edustavat tiedollisuutta koulutuksensa vuoksi.
Demokratiassa ja palkkasuhteissa on erilaisia tehtäviä. Esimiestyöskentely ja alaistaidot koskevat aina palkkatyötä, näin kirkkojen papit ovat pappien ja palkkatyöllisten esimiehiä. ´Seurakuntademokratiassa on sitten taas ryhmätyötä ja hallinnollisen vastuun kaiken toiminnan vaikuttavuuden tilivelvollisuudne virkoja aina kaikessa demokratiassa ja hallinnoissa, yhdistyksissä, johtokunnissa, hallituksissa, lautakunnissa. Eivät esimiespaikkoja suhteessa toiseen ihmiseen.

Jeesus Kristus Raamattu oma napa, sinne katse ja lähimmäisten hyväksi sitten löytyy voimavarojen mukaan palvelutehtäviä jokaiselle.

Minulla oli useita hengellisiä maallikkovirkoja, jaoin 150 000 kpl (sataviisikymmentätuhatta) raamattuopiston korttia ja minun ja Jeesuksen pahasti keskeneräinen hotellimme on tavoittanut yli 20 000 (kaksikymmentätuhatta) kävijäkertaa. Laskuri ei laske minun klikkauksiani.

En ole kenenkään palveluksessa ja esimiehiä ei ole ollut työelämän jälkeen.

Jos on esimiehiä jollakin pitää olla työsopimus ja tilinauhat kunnossa yhteiset tavoitteet organisaation ja ryhmän toiminnassa yksilön tavoitteet tiedossa ja vuorovaikutus näissä kaikessa asian hoidossa.

Jeesus Kristus on täydellinen. En minä eikä kukaan muukaan.
"Täydellisyys" ei merkitse kaikkitietäväisyyttä vaan yksin >rakkautta.
Rakkaus on täydellisyytta ja täydellistä joka saa aikaan sitten.

Hyvää päivänjatkoa
jari

Äänestä

100% PYHITTYNYT ADVENTISTI = ADVENTISTIPASTORIN 100% HYVÄKSYMÄ.
Eli toisin sanoen se adventisti on 100% pyhittynyt, jolle pastorikin jaksaa hymyillä.
Tulemme siis siihen johtopäätökseen, että adventistipastori hymyilee vain niille, joka ovat panneet runsaasti rahaa kolehtiin ja maksavat säännöillisesti kymmenykset adventtikirkon pastoreiden elättämiseksi.

Äänestä
  • Tietoa on:le

    Vain pysymällä (täydellisen sydämen uskon kautta) Jeesuksessa 100%, pyhityt sataprosenttisesti.

    Uskokin on Jumalan armosta saatu lahja.

    Uskoa ei oteta, eikä tienata ominvoimin, vaan se saadaaan lahjaksi armosta.

    Kun ihminen tulee synnintuntoon ja katuu syntejään ja anoo niitä Jumalalta anteeksi, niin Jumala armahtaa häntä, ja pukee hänet Kristuksen vanhurskauteen.

    Silloin ihminen on pyhitetty, ei omilla ansioillaan vaan Jumalan armosta.

    Äänestä

  • Tietoa on... kirjoittajalle.

    Aika ikävä on sinun jatkuvat viestisi kirjot.
    Kuten Kristuksessa, kirjoittaa, käydään aivan eri tasoilla, kun sinä lihassasi kirjoitat.
    Ei se adventismissa mene noin, se menee panetteluhenkesi pururadalla korviesi välissä, päivittäin. Siitä kirjoitat, siitä kertaat, siitä jankkaat jatkuvasti.

    Miksi et käy rukouskammiostasi Jeesuksen kanssa, vai oletko hyljännyt Hänet?

    Vai olitko aivan Jumalankieltäjä, etkä voi sanoa, että "Jeesus Kristus on Herra?"!

    Tee parannus, keskustelupalsta paranee heti, kun panetteluhenki muuttuu Kristuskasvoiseksi sinun kohdaltasi.

    ..

    Äänestä

  • Kristuksessa kirjoitti:

    Tietoa on:le

    Vain pysymällä (täydellisen sydämen uskon kautta) Jeesuksessa 100%, pyhityt sataprosenttisesti.

    Uskokin on Jumalan armosta saatu lahja.

    Uskoa ei oteta, eikä tienata ominvoimin, vaan se saadaaan lahjaksi armosta.

    Kun ihminen tulee synnintuntoon ja katuu syntejään ja anoo niitä Jumalalta anteeksi, niin Jumala armahtaa häntä, ja pukee hänet Kristuksen vanhurskauteen.

    Silloin ihminen on pyhitetty, ei omilla ansioillaan vaan Jumalan armosta.

    No niinpä.

    Äänestä

  • tietoa on. ille. kirjoitti:

    Tietoa on... kirjoittajalle.

    Aika ikävä on sinun jatkuvat viestisi kirjot.
    Kuten Kristuksessa, kirjoittaa, käydään aivan eri tasoilla, kun sinä lihassasi kirjoitat.
    Ei se adventismissa mene noin, se menee panetteluhenkesi pururadalla korviesi välissä, päivittäin. Siitä kirjoitat, siitä kertaat, siitä jankkaat jatkuvasti.

    Miksi et käy rukouskammiostasi Jeesuksen kanssa, vai oletko hyljännyt Hänet?

    Vai olitko aivan Jumalankieltäjä, etkä voi sanoa, että "Jeesus Kristus on Herra?"!

    Tee parannus, keskustelupalsta paranee heti, kun panetteluhenki muuttuu Kristuskasvoiseksi sinun kohdaltasi.

    ..

    Valitettavasti minulla on vankkaa tietoa adventismista Suomessa, joten kirjoitan AINA täyttä totta. Joitain änkyröitä totuus kuitenkin ärsyttää ja sille asialle minä en mahda mitään. Kiristeliväthän aikanaan kirjanoppineet Jeesuksellekkin hampaitaan, kun hän paljasti heidät.
    Ei siis mitään uutta.

    Äänestä

  • Tietoa on kirjoitti:

    Valitettavasti minulla on vankkaa tietoa adventismista Suomessa, joten kirjoitan AINA täyttä totta. Joitain änkyröitä totuus kuitenkin ärsyttää ja sille asialle minä en mahda mitään. Kiristeliväthän aikanaan kirjanoppineet Jeesuksellekkin hampaitaan, kun hän paljasti heidät.
    Ei siis mitään uutta.

    Tuo on tuota tyypillistä adventistien vihaajien höpöhöpölogiikkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


50% adventisti kirjoitti:

Eräs adventisti paljasti: "A-kirkossa on yksilöitä ja helvetin ruokaa ja 100% pyhittyneitä rintarinnan".

Millainen on 100% pyhittynyt adventisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu