Uudestisyntymättömät uudestikastajat, kuten mathetes, selittävät todella törkeästi Jeesuksen sanoja väännellen tätä raamatunkohtaa saadakseen sen jotenkin, edes tökerösti, sopimaan omaan harhautuneeseen kasteoppiinsa.
Jeesuksen määräys on, että kaikki kansat on kastamalla ja opettamalla tehtävä hänen opetuslapsikseen.
Alkukielisessä tekstissä ei ole sanaa "opetuslapsi". Mathetes & co kuitenkin laittaa, tekstille väkivaltaa tehden, sen siellä väkisin olemaan, että kastetta ei voitaisi antaa kristittyjen pienille lapsille vaan vasta aikuisena julistuksen kautta opetuslapseksi tulemisen jälkeen.
Alkutekstissä on verbi "opetuslapseuttakaa" Opetuslapseuttaminen on tehtävä kaikille kansoille. Se tapahtuu kastamalla ja opettamalla.
Ukastaja-irvileuat länkyttävät tätä vastaan, ettei kokonaista kansaa voi kerralla kastaa, alkavat jauhaa jotain typeriä jostain paloruiskuista ja päästellä muita sellaisia idioottimaisia aivopieruja.
Ei koko kansaa kerralla kastetakaan, mutta tavoite on, että kaikki ihmiset tulisivat opetuslapsiksi. Jumala tahtoo pelastaa kaikki eikä tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen.
Jeesuksen määräys on, että kaikki kansat on kastamalla ja opettamalla tehtävä hänen opetuslapsikseen.
Alkukielisessä tekstissä ei ole sanaa "opetuslapsi". Mathetes & co kuitenkin laittaa, tekstille väkivaltaa tehden, sen siellä väkisin olemaan, että kastetta ei voitaisi antaa kristittyjen pienille lapsille vaan vasta aikuisena julistuksen kautta opetuslapseksi tulemisen jälkeen.
Alkutekstissä on verbi "opetuslapseuttakaa" Opetuslapseuttaminen on tehtävä kaikille kansoille. Se tapahtuu kastamalla ja opettamalla.
Ukastaja-irvileuat länkyttävät tätä vastaan, ettei kokonaista kansaa voi kerralla kastaa, alkavat jauhaa jotain typeriä jostain paloruiskuista ja päästellä muita sellaisia idioottimaisia aivopieruja.
Ei koko kansaa kerralla kastetakaan, mutta tavoite on, että kaikki ihmiset tulisivat opetuslapsiksi. Jumala tahtoo pelastaa kaikki eikä tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ajatellaanpa, että jossain kaupungissa olisi mellakka ja poliisipäällikkö antaisi alaisilleen määräyksen, että "Vangitkaa mielenosoittajat: uhkaamalla heitä aseella ja laittamalla heitä käsirautoihin."
Tässä on juuri samanlainen rakenne kuin Jeesuksen käskyssä. "Opetuslapseuttakaa kaikki kansat: kastamalla heitä ja opettamalla heitä."
Eivät poliisitkaan varmasti jokaikistä mielenosoittajaa saa vankilaan vietyä, mutta resurssiensa puitteissa he toteuttavat määräystä niin hyvin kuin taitavat.
Matheteen & co:n uudella uljaalla kieliopilla poliisipäällikön määräys olisi tulkittava niin, että ensin poliisien on ilman aseilla uhkaamista ja ilman käsirautojen käyttämistä otettava vankeja, ja vasta sitten, kun joku ihminen on vangittu, saa häntä alkaa uhata aseella ja panna rautoihin, mutta ei ennen vangitsemista.
Ja mielenosoittajia ei saisi millään aseilla uhkailla eikä heitä rautoihin panna, vaan niitä vain uhattaisiin aseella ja pantaisiin rautoihin, jotka itse tahtovat ensin alkaa vangeiksi!
"Vangitkaa"-verbi ei kuitenkaan ole "vanki" substantiivi. Vangitsemisen, aseella uhkaamisen ja käsirautoihin laittamisen kohteena eivät siis ole vangit vaan mielenosoittajat. Poliisi, joka soveltaisi päällikön määräyksiä mathetes & co:n kieliopin neuvomalla tavalla erotettaisiin virasta ja pantaisiin peruskouluun kertaamaan äidinkieltä.
Tuosta sinun "kieli-opillisesta" selitttelystäsi saa seen vaikutelman, että
myös kaikki pienet vauvat olisi vangittava!
Eikö se olisi aika julmaa laittaa vauvat käsirautoihin?
Tutkituta pääsi.
Pointti on, että molemmissa käskyissä, Jeesuksen ja poliisipäällikön, on samanlainen rakenne:
-Mitä on tehtävä
-Kenelle on tehtävä
-Millä keinoin se on tehtävä
Jeesuksen tapauksessa on
-Opetuslapseutettava
-kaikki kansat
-kastamalla ja opettamalla
Poliisipäällikön tapauksessa on
-vangittava
-mielenosoittajat
-uhkaamalla virka-aseella ja laittamalla käsirautoihin.
Tässä yritän siis teille mainioille ukastajille kerrata äidinkielen alkeita, jotka itse olen ymmärtänyt jo lapsena, mutta teille näkyvät olevan liian vaikeita.
Miten olette onnistuneet suorittamaan oppivelvoillisuutenne??
on ainoa tärkeä ja ihmis-keskeinen synnyttää vain ulkokultaista uskonnollisuutta.
Miksihän apostolit eivät kastaneet kaikkea kansaa, vaikka saarnasivat
evankeliumia kaikille kansoille?
He kastoivat vain ne, jotka ottivat sanan vastaan.
Ap 2 :41
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
ymmärsivät toimia Jumalan tahdon mukaan eikä tehdä kasteesta yleistä sillä on pyhä, kuten Herrakin on Pyhä, Pyhä, Pyhä, amen.
Ne, jotka tahtoivat alkaa hallitsemaan kansaa kasteen kautta ja kaikkia, toivat tietysti sen yleisen kasteen kaikille ja vainosivat niitä, jotka eivät alistuneet oppiinsa. Ihan niinkuin islam pyrkii hallitsemaan sharian kautta kaikkia näin myös sen yleisen kasteen tuoneet noissa niinsanotuissa kristillissä maissa kirkkojen kautta.
Ei eksytä vaan pyhitytään ja pysytään totuudessa eli Jeesuksessa. Jotka uskovat ja kastetaan, ne pelastuu, tietysti ei Isä tahdo että uskomia edes kastetaan, kuten tapahtui helluntaina Jumalan Hengen vaikutuksesta Pietarin ja muiden opetuslasten kautta Isän toimiessa Jeesuksessa.
He eivät kastaneet kaikkia ihmisiä kerralla, koska eivät he olisi koko kansaa päässeet opettamaan. Kun joku kastetaan, niin se edellyttää, että häntä tullaan opettamaankin. Jeesus ei käskenyt pelkästään kastaa.
Jerusalemiin oli juuri syntynyt seurakunta. Seurakuntaa perustettaessa kastetaan sellaisia, jotka haluavat tulla seurakuntaan ja haluavat tulla opetuslapsiksi.
Kokonaisia perhekuntia kastettiin myös paljon. Lue Apostolien Tekoja eteenpäin.
Perhekuntien pieniä lapsia opetettiin myöhemmin. He saivat opetusta omilta kristityiltä vanhemmiltaan ja seurakunnassa.
Apostolien ajoista saakka on ollut tapana kastaa kristittyihin perheisiin syntyvät lapset jo pienenä.
Ihmeellistä riidanhaastamista.
En osaa teologioita tai muita, mutta Raamatussa sanotaan että kaste on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Miten voi pieni lapsi pyytää hyvää omaatuntoa? Tai miten voi pieni lapsi ottaa kasteen? Pienellä lapsella ei ole omaa tahtoa. Tuo sanamuodosta saivertelu on täysin yhden tekevää. Miten on? Voiko joku uskoa toisen puolesta? Ettei nämä irvileuat olisi suomi24 keskenkasvuisia ateistitrolleja.
Jeesus ei opeta Matteuksen lopussa "uskovien kaste"-oppia. Tästä on nyt kyse. Tämä on selvää.
Kyse ei ole nyt "sanamuodosta saivartelusta" vaan ukastajien raamatuntekstin törkeän kieroon vääntämisen ja väärin selittämisen oikaisemisesta.
On vaarallista alkaa väännellä Jumalan sanaa ja pakottaa se johonkin omaan väärään oppiin, niin kuin oppi uskovien kasteesta.
Myöntäkääpä ukastajat, että käsittelette näitä jakeita Matteuksen lopussa epärehellisesti. Tottahan tekin selvän asian voitte nähdä. Haluatte sokeasti selittää väärin ja vaihtaa puheenaihetta ja kiemurrella pois tämän kysymyksen luota, josta nyt keskustellaan.
Te olette vilpillisiä ja puoluemielisiä lahkolaisia.
kertosiko sophia, kun niinolet pätevä öidinkieleesä ja liki kaikessa, että miksi Apostolit eivät noudattaneet käskyä kastaa kaikkea kansaa, vaan pelkästään uskoontulleet ?
Kyllä he noudattivat käskyä tehdä kaikista opetuslapsia kastamalla ja opettamalla. Uskoontulleita aikuisia kastettiin paljon seurakunnan perustamisvaiheessa. Niitä ei tietenkään kastettu, jotka halusivat pysyä juutalaisina tai jossain pakanauskonnossa.
Kaikkia kokonaisia kansoja eivät apostolit opetuslapsiksi tehneet eikä tee kukaan muukaan. He tekivät omien resurssiensa puitteissa niin paljon kuin pystyivät. Työ on yhä kesken. Tavoite on tehdä opetuslapsiksi kaikki maailman ihmiset.
Mutta jos kastamalla voitaisiin kaikki kansat tehdä opetuslapsiksi, niin kannattaisi vuokrata palo-auto ja ruiskuttaa kerralla kaikki väki!
Vai riittäisiköhän kummeja kaikille?
Ja jos tädillä olisi munat, hän olisi setä.
Ja jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto.
Olet aika järjenjättiläinen..
Vastaus aloitukseen!
Alkuteksti on "matheteuoo/mathetes" ja tuo sana on "oppilas ja juuri niitä oppilaita tulee opetuslapseuttaa"! Se on siis tuon sanoman sisällinen merkitys! Aivan samoin kuten Markuksen lähetyskäskystäkin saadaan ymmärtää, jotta evankeliumin sanaa julistamalla mennään sinne kaikkeen maailmaan ja ne jotka tuon evankeliumin sanoman ottavat uskossa vastaanottavat, niin heidät kastetaan, ja juuri nuo uskon vastaanottaneet ovat juuri niitä evankeliumin sanan "mathetes/matheteuoo = oppilaita, siis niitä / opetuslapsia!
Ymmärrä asia oikein äläkä kikkaile!
Eksyt vain syvemmälle noihin omiin "näppäryyksiisi" ja Kristuksen sisällinen tunteminen katoaa sinulta kokonaan !
Kirjoitit:
>>Ukastaja-irvileuat länkyttävät tätä vastaan, ettei kokonaista kansaa voi kerralla kastaa,
matheteusate on imperatiivi ja monikon toinen persoonamuoto VERBISTÄ. Se on teonsana eikä nimisana! Voit tarkistaa tämän NOVUMISTA, joka on teidän hellarien itse julkaisema.
Älä siis puhu valheita. Miksi ihmeessä väität pokkana tuollaista, minkä itsekin tiedät vääräksi.
Sinulle tarkoitus pyhittää keinot. Kuvittelet, että saat valehdella ja kaikki muut uskovat sinua.
Häpeä , häpeä, häpeä!!!!!!
Häpeä sinä itse! :)
Koska sinulta puuttuu Kristuksen sisäinen tunteminen, =(uudestisyntyminen), niin et voi asiaa ymmärtää, se tietentään ei ole sinun vikasi, vaan puutteesi, joka onkin korjattavissa kun annat tietoisesti elämäsi Jeesukselle, tunnustaen hänelle syntisi, jolloin saat häneltä armahduksen hänen uhrinsa ansiosta jonka hän golgatalla on maksanut omalla uhrillaan sinunkin edestäsi !
Kaikkea hyvää sinulle ja toivon sinulle iloista Kristusmieltä tähän syksyn alkavaan harmauteen, joka kovasti näkyykin jo ankeassa mielialassasi! Otappa siis vastaan Kristuksen mieli, se piristää sinua aivan ihmeellisti, kokeile! :)
Terv, mathetes
"kun annat tietoisesti elämäsi Jeesukselle, tunnustaen hänelle syntisi, jolloin saat häneltä armahduksen"
Tarkoitat siis, että kun uudestisyntymätön rukoilee esimerkiksi "Jeesus, anna syntini anteeksi, annan elämäni sinulle", niin hän saa syntinsä anteeksi?
Sinulta puuttuu uudestisyntyminen, koska valehtelet oppiasi puolustaessasi ja uskallat Jeesuksen sanatkin selittää muuksi, mitä Raamatussa lukee.
Kun annat tietoisesti elämäsi Jeesukselle, tunnustaen hänelle syntisi, varsinkin valehtelun synnin, josta sinun on tehtävä kiireesti parannus, silloin saat häneltä armahduksen hänen uhrinsa ansiosta jonka hän golgatalla on maksanut omalla uhrillaan sinunkin edestäsi.
Ei ole vielä liian myöhäistä. Vaikutat kirjoitustesi perusteella varhaisteini-ikäiseltä.
Niin, miksi monet uskovien kaste -oppilaiset (kuten mathetes) valehtelevat, että Jeesus sanoi tuolloin sanan "opetuslapsi" vaikka hän ei sitä sanaa sanonut, vaan sanoi sanan "opetuslapseuttaa". Miksi ei voi olla rehellinen? Miksi pitää valheilla yrittää puolustaa oppiaan?
Ei minun Raamatussani puhuta mitään "opetuslapseuttamisesta"!!
Suomenkielessä ei ole tuollaista sanaa, vaan se on vauvakastekiivailijoiden
keksintö kun eivät halua taipua Jumalan sanan alle.
Jeesus sanoi yksinkerteiseti:
Tehkää kaikista kansoista minulle opetuslapsia: Kastakaa heitä---siis opetuslapsia ja opettakaa heitä--siis opetuslapsia!!!!
sinulle - nlkgjn437 !
Kirjoitit:
>>Niin, miksi monet uskovien kaste -oppilaiset (kuten mathetes) valehtelevat, että Jeesus sanoi tuolloin sanan "opetuslapsi" vaikka hän ei sitä sanaa sanonut, vaan sanoi sanan "opetuslapseuttaa". Miksi ei voi olla rehellinen? Miksi pitää valheilla yrittää puolustaa oppiaan?
Sinun kannattaisi tulla uskoon. Ja opiskella kreikkaa ja lauseenjäseniä. Olet yhä saatanan röyhkeä valepukkiukko.
"Suomenkielessä ei ole tuollaista sanaa ... "
Mitä, luuletko että Uusi testamentti on alunperin suomenkielellä? :)
Ei ole, vaan alkuteksti on kreikaksi ja siinä on yksi teonsana (verbi), joka on suomeksi käännettävä teonsanaksi (verbiksi)(sopiva yksi teonsana (verbi) on "opetuslapseuttaa").
Huomatkaa, että kohdassa (Matt. 28:18-20) ei esiinny ollenkaan sanaa "opetuslapsi", vaikka sellaista uskovien kaste -eksyttäjät väittävät!
Kyllä ihmisellä on vastuu pelastuksen vastaanottamisella. Eihän tässä olisi sitten millään mitään väliä jos pelkällä veden valelulla pelastuisi. Sitten murhamiehetkin ilman katumusta ja parannusta pelastuisivat, ja vauvana kastetut ateistit myöskin. Senkun elää heläyttäisi ja taivaspaikka olisi varma. Liian helppoa elämä olisi, jos tämä vauvakaste pelastaisi. Eihän Jeesus luvannut helppoa elämää seuraajilleen. Enemmistö vauvana kastetuista elää synnin orjana, ja tämä todistaa että ei sillä kasteella ole elämän muutoksen ja synnistä luopumisen vaikutusta. Vastaavasti sellaiset joita ei olla kastettu vauvana, voivat olla aitoja Jeesuksen seuraajia ja pyhityksessä eläviä. Kyllä ihmisellä itsellä täytyy olla halu muutokseen ja Jeesuksen seuraamiseen.
Valistusta valistuksen tarpeessa oleville:
" http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/tiljkam.htm "
Niinpä niin - Valistaja!
Valistusta tarvitaan! Mielenkiintoista tekstiä sinulla! :)
Olen ymmärtänyt KO, asioita samoin kuin miten tekstissäsikin ilmenee!
Siis ensin pitää mennä kaikkialle maailmaan julistamaan evankeliumin pelastus-sanomaa Jeesuksesta ja ne "yksilö ihmiset jotka sieltä kaikkialta maailmasta tuon julistetun evankeliumin sanoman uskossa vastaanottaa, niin (he) ovat evankeliumin oppilaita ja juuri heistä tulee niitä "opetuslapsia" julistetun evankeliumin uskossa vastaanottamisen perusteella ja siis juuri vain heitä tulee kastaa, (..kastakaa heitä..) ei siis muita! Ja tietysti heitä edelleenkin tulee evankeliumin sanalla opettaa yhä edelleen! Olen ollut siis samoilla linjoilla kuin mitä laittamasi allaoleva tekstikin kertoo!
Kasteen etukäteisellä suorituksella ennen uskoontulemista ei ole mitään vaikutusta tai merkitystä uskoontulemisen suhteen, jotta joku sen voimasta ja vaikutuksesta tulisi uskovaksi, vaan ensin on kuultava evankeliumin sanoma Jeesuksesta, jotta vasta sen uskosssa vastaanottamisen kautta voidaan "sisäisellä sydämen uskolla" tulla Jeesukseen uskoviksi !
Tässä tuo lainaamani kirjoituksesi johon äsken ylempänä viittasin!
(((Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara on julkaissut Kreikassa Uuden testamentin parafraasin eli selittävän mukaelman. Tässä parafraasissa pyritään mahdollisimman tarkoin tuomaan ilmi alkutekstin merkitys, sellaisena kuin kirkkoisät ovat tekstit ymmärtäneet. Kolitsaran teksti Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyyn on seuraava:
"Siis, menkää nyt ja opettakaa totuutta kaikille kansoille. Ja heidät, jotka tulevat uskoviksi ja tulevat oppilaiksenne, kastakaa heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Opettakaa heitä pitämään kaikki käskyt, jotka minä teille olen antanut. ..."
Kolitsaran mukaan on siis oikein tulkita Matteuksen alkutekstin merkitys siten, että oppilaaksi tekeminen aloitetaan opettamalla, ja vasta sen jälkeen kastetaan nämä uskoviksi tulleet ja täten apostolien oppilaiksi suostuvat, jonka jälkeen taas jatketaan opetusta. Evankeliumin julistaminen on opettamista, ja ihmisten oppilaiksi tekeminen aloitetaan, julistamalla heille evankeliumia. Näin myös Apt.14:21 kertoo tapahtuneen: "Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa, ja tehtyään monia oppilaiksi..." Tässä on ilmeistä, että oppilaiksi tekemiseen kuului evankeliumin vastaanottaneiden kastaminen, vaikka sitä ei tekstissä sanota)))
Myös muutkin kirjoituksessasi oli tosi mielenkiintoista!
Siun, terv, mathetes