Länsimaissa on omaksuttu tavoiteltavaksi normiksi se, ettei saa julkisesti sanoa tykkäävänsä muita vähemmän muunvärisistä tai -uskoisista, ja julkinen sana sekä poliitikot ovat kilvan tuomitsemassa tästä normista poikkeavaa käytöstä. Osaako joku asiaa tunteva kertoa, miten asian laita on muslimimaissa? Ovatko esim. Saudi-Arabian ja Iranin johtavat tiedotusvälineet ja poliitikot kilvan kertomassa kansalaisille, että kristityt tai juutalaiset ovat ihmisinä samanarvoisia kuin muslimitkin?
Miten lienee
hyväuskoinen
10999
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 109
Vanhimmat
Ei.
Sen vuoksi niin monet valtiot kuin ihmisoikeusjärjestötkin ovat julkisesti asian johdosta ilmaisseet kantansa kyseisten maiden ihmioikeustilanteesta.
Niin mutta jos on niin, että kyseisten maiden kansalaisten enemmistö on asiasta valtaapitävien kanssa samaa mieltä, voinko julkisesti sanoa tykkääväni heistä muita ihmisryhmiä vähemmän, vai onko se rasismia? Ja jos se ei ole rasismia, miksi ei?
Ko. enemmistön suhteen - tietysti!
Huolimatta sheriffin sekoilusta, rasismi ei tarkoita syrjintää vaan rotuennakkoluuloja. Valitettavasti nykyään ei enää ymmärretä syrjinnän ja ennakkoluulon eroa. Sheriffi nimenomaan sekoilee näiden asioiden kanssa.
Eihän tosiasioiden tunnustamien voi olla rasismia. Jos katsot että mielestäsi saudien ajatusmaailma on epämiellyttävä ja syysi on se kuinka ne kohtelevat kristittyjä ja juutalaisia niin ei siinä ole tippaakaan rasismia. Tosiasioihin perustuva mielipide ei ole ennakkoluuloa.
Samoin hyysäreiden vaatimus että jokaista ihmistä tulee kohdella yksilönä on yksinkertaisesti naurettava. Yksi ihmisen puolustusmekanismeista nimenomaan on yleistäminen. Jokainen ymmärtää että esimerkiksi jokin ryhmä, vaikka Helvetin Enkelit (pääasiallisesti valkoista miehistä koostuva ryhma), voi ja on vaarallinen niin ei se auta että yksi yksittäinen ryhmän jäsen on jonkun YKSITTÄISEN henkilön mielestä hyvä tyyppi, koska sattuvat olemaan kavereita.....
Sama koskettaa kaikkia muita. Jos katsomme asiaa siltä kantilta että esimerkiksi muslimien ainoa tavoite on maailmanvaltius, eli pyrkivät islamistamaan koko maailman, niin eikö tämä ole jokaisen ei muslimin mielestä uhka? Toki voihan itse kukin tuntea mukavia muslimeita, mutta kokonaisuutena ne ovat uhka omalle kulttuurillemme ja tavallemme elää.
Mutta sheriffin mielestä olet rasisti, sillä selkeästi olet muslimeja vastaan tai ainakin esität kommenttisi sellaisessa muodossa että arvostelet muslimeita.
Samoin mustien arvostelu on sheriffin mielestä kielletty. Ainoa sallittu aihe on valkoisen haukkuminen rasistiksi.
Tuo vastaus nyt oli hieman moniselitteinen, mutta ymmärsin sheriffin tarkoittavan, että voin julkisesti sanoa tykkääväni heistä (siis tuosta enemmistöstä) muita ihmisryhmiä vähemmän. Ymmärsinkö oikein?
Et.
Ensinnäkin tämä on yhteiskunnallinen palsta, jossa "tykkääminen" ei nyt oikein kuulu avainverbeihin. "Hyväksyminen" ja "tuomitseminen" sitä vastoin kyllä.
Käymme jo kolmatta varvia tässä keskustelussa, eikä vieläkään ole tavoittanut sinua se, että ihmiset kohdataan - niin täällä yhteiskunnallisella palstalla kuin ihan livenäkin YKSILÖINÄ - ei ryhmänä.
Olen valittanut ylläpidolle joka kerta "ilmoita asiaton viesti", kun Mover on haukkunut minua rasistiksi. Noin joka viides Moverin viesti on poistettu. Välillä se roisto palauttaa takasin sen ylläpidon poistaman viestin. Moveri on siis ylläpidon yläpuolella.
Eilenkin parin asiakirjoitukseni poiston jälkeen tuli banni muutamassa minuutissa. Mover on siis s24 propagandapäällikkö.
Palstalla pitäisi nyt keskittyä toimenpiteisiin jolla tämän rikollisjohtajan henkilöllisyys saadaan selville. Tyyppi on aivan selvä turvallisuusriski itsenäiselle vapaalle Suomelle.
Sinä siis et ole rasisti - koska pidät sitä haukkumasanana?
Ja mielestäsi rasismi on tuomittavaa?
Hälytys, hälytys!
Arvoisa presidentti! Naapurivaltio Kakistan on julistanut meille sodan. He hyökkäävät. Meidän on puolustauduttava, miehet aseisiin!
- Ei. Laskekaa aseenne. Meidän on kohdattava heidät yksilöinä. Lähettäkää sosiaalityöntekijät avaamaan keskusteluyhteys. Ottakaamme heidät avosylin vastaan.
Kyllä mielikuvituksesi lentää!
Kauanko mietit - ja mitä vaihtoehtoja mahdollisesti punnitsit ennen kuin sait pakerrettua paperille tuon vaihtoehdon!
Kysymyshän tuossa on juuri kollektiivisesta uhasta omalle yksilöä kunnioittavalle järjestelmällemme?
Ja sellaisena se torjutaan.
mitähän tuokin taas tarkoitti.
Mitä nyt olet torjumassa?
Mut turha vastata kun ei siitä mitään tolkkua saa kuitenkaan.
Miksi olet sensuroinut tästä viestini? Siksikö että pääsi on kusta täynnä, vai löytyykö joku muu tekosyy?
mistä ihmeen haukkumasanasta sinä änkytät?
En ole koskaan käyttänyt mitään haukkumasanoja, vaan puhunut niinkuin asiat ovat, suoraan.
No en vastaa sitten.
Tosiaan tuntuu välillä siltä, että pääni olisi täyttymässä tuosta aineesta.
Mutta se ei ole omaani.
Ihan oikeasti - etkö voisi olla vastaamatta minulle - koska joko et hyväksy vastauksiani kuitenkaan kommentoimatta niitä - tai ymmärrä niitä?
Ei tämä ole keskustelua. Vie vain kaikkien aikaa.
Tarkoitatko että pääsi on yleinen latriini, minne kuka tahansa voi urinoida?
Se kyllä selittäisi miksi olet niin pihalla.
itsehän tuossakin aloit haastamaan riitaa. Ensin sensuroimalla ja sitten vielä puhumalla palskaa päälle.
Eihän tuon Moverin kanssa voi käydä minkäänlaista keskustelua. Sen ÄO on niin alhainen ja kirjallinen ulosanti heikompaa kuin luokallejääneellä viidesluokkalaisella.
Sitten kun vielä joku puupää on sille antanut sensurointioikeudet niin jo on soppa.
Aika osuva kielikuva.
Nimenomaan sen suhteen, että mulla on täällä rekisteröity nikki ja yleensä puskista huutelijoilla ei.
Olen, edelleen, rasistisuuksista, tyystin pihalla.
Kuinka on mahdollista, että palstan moderointioikeudet on annettu neljäsluokkalaisen tasoiselle kirjoittajalle?
Sitä mekin täällä ihmettelemme.
"juristia" käyttämään toilettia, miksi annat sen silmääsi rikastaa..?
Mihin tulokseen tulette?
Tuntuu, että tuota eritettä karkaa aina hieman täältä poistettavista viesteistä.
Paha vain, että siitä näytä olevan edes lannoitteeksi.
muffe hyvä. ryhmä koostuu yksilöistä. äh-dullaheiden tapauksessa yhteiskuntakelvottomat rikolliset ja ihmisoikeuksia polkevat yksilöt muodostavat sen ryhmän.
aivan kuten me armeijan käyneet lihaa syövät veronmaksaja heteromiehet muodostamme kännisen vaimonhakkaajaryhmän.
mokukiimaisella maailmankatsomuksella ja äh-dullaheiden nuolemisella pääsee näköjään mihin vaan.
jopa stadin sossuun töihin... tai tänne seefferiksi.
Mahtaisiko peräti näyttää erehdyttävästi siltä, että koko Suomen hallinto on mokukiimassa ja äh-nuolijoita?
Pitääkö sun lannoittaa päätäs?
En minä nyt ihan kasvina ole sinua pitänyt, mutta hyvä kun nyt tuli tiedoksi.
Valitettavasti
Miten niin?
Mikä tuli tiedoksi?
Hyvä.
Saimme näkyviin keskustelujemme koko kuvan.
Siis mitä??????
Voinet taas kertoa mitä tarkoitat?
Sitä mitä sanoin(!)
Että mielestäsi koko Suomen hallinto on mokukiimassa ja äh-nuolijoita.
Halvaantuko sulla nyt viiminenkin aivosolu?
Tarviitko lannotteeks kusta vai paskaa vai molempia?
Etkö tiedä, että Suomen hallitus on palkannut Moverin tänne sensuroimaan ja levittämään valheellista propagandaa.
Mistähän tuon nyt tempaisit?
En ole missään moista todennut. Keksit tuon nyt ihan itse.
Aika vekkuli olet, mitä et poista keksit itse omasta päästäsi ja laitat muiden mielipiteeksi.
No sitähän se selittää,
Puskista huutelet sinäkin anonyymin nimimerkkisi suojista. Ainoastaan omalla oikealla nimellään kirjoittavat eivät huutele puskista.
Nimenomaan. Jokaisen kohtaaminen yksilönä eikä viiteryhmänsä edustajana olisi ylellisyyttä, johon meillä ei ole varaa.
Suomen valtiolla - tai millään muullakaan valtiolla - ei yksinkertaisesti riitä aika eikä raha elättämään muslimeja.
On siinä se ero, että "Moverin" nimimerkin kaikki tietää samaksi kirjoittajaksi - mutta nikittömien identiteetistä sen vaihtuvuuden suhteen on oikeastaan mahdotonta sanoa yhtään mitään.
Esimerkiksi on selvää, että moni kirjoittaa useammalla nimimerkillä kompaten aina omia erinimimimerkillä kirjoitettuja kirjoituksiaan.
En.
Tarvitsisin kunnon argumentointia. Aivan sellaista oman käsitykseni vastaistakin - josta itse saisin oppia ja ojennusta.
Sinulla - nytkin - on tarjolla vain noita kahta.
Ei mitään järkeä!
Mielestäni sanoit - aivan yksiselitteisesti - toisessa ketjussa juuri niin.
Ehkäpä kommentti tulee vastaan vielä?
No tuota, tuota.
Kyllä kirjoitusten perusteella on nikkisi takana useampi kuin yksi ihminen. Taso heittelee todella paljon, lähinnä aivan törkeästä kurasta keskinkertaiseen. Hyviä tai loistavia kirjoituksia en nimimerkiltäsi ole vielä nähnyt.
Nyt minä olen kiinnostunut - ainoastaan - siitä törkeästä kurasta.
Laita nyt hyvänen aika tähän konkretiaa!!!!!
Kun tuollaista sanoo, on minun mielestäni reilua perustella tuomalla pahimmat kehään????!!
siinäpä suurmuftin tuotanto pähkinänkuoressa.
muistan kommentin juurikin päinvastoin, hän vastasi muistaakseni "ei ole"
joka tietysti mokukiimaisessa päässä kääntyy muidenkin tosiasioitten tapaan päinvastaiseksi.
aivan yksiselitteisesti.
yhteiskuntakelvottomat rikolliset ja ihmisoikeuksia polkevat yksilöt
v
armeijan käyneet lihaa syövät veronmaksaja heteromiehet muodostamme kännisen vaimonhakkaajaryhmän.
Mitä haluat tällä sanoa?
Itse asiassa olen aika varma tuon RW:n kommentin olemassaolosta.
Ehkäpä selaan hieman ketjuja.
no jos somalit täytyy ottaa yksilöinä yleistämättä, miksi yleistät suomalaiset miehet kännisiksi vaimonhakkaajiksi?
vai onko se sitä "positiivista" syrjintää, mikä on oikeutettua teidän toiseuden nuolijoiden mielestä???
kirjoittaisit mieluummin kerrankin jotain järkevää.
Muslimien tavoite ei ole maailmanvalloitus.
jopa humanist1-idiootti osaa käyttä ainakin seitsemää toistuvaa, -mutta sehän onkin sopeutunut musu.(mikähän sekin on)
-mutta mitä me taas täällä valehtelemme?
Mikähän sinäkin olet ja mitähän yrität sanoa?
Sinusta en tiedä, mutta minä en valehtele.
eipä tietenkään. heidän tavoitteensa on levittää rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta varsinkin länsimaissa.
parhaiten se käy raivotautisen apinan lailla riehumalla.
Hirvisaari ja Halla-aho riehuvat raivotautisen apinan lailla
jospa sitten valehdellaan kilpaa..
http://www.focus.de/politik/diverses/bundesregierung-deutschland-ist-ein-kriegsgebiet-salafistenfuehrer-droht-mit-anschlaegen-bka-warnt-im-zdf-vor-rekrutierung-durch-al-kaida_aid_812141.html
ovatko ne somaliaan mennet oppia hakemaan? ja samaistuneet paikallisiin.
-mutta hyvä, kun tajuat somppujen olevan raivotautisia apinoita.
Voitit, minä kun en valehtele.
että hirvisaari, halla-aho ja muut sisupössit ovat raivotautisia apinoita?
Aletaankohan me pikkuhiljaa päästä keskustelemaan...?
Minua syytetään rasistisuudesta - ja periaatteessa ihan oikein sille rakennetun syytteen avulla...
Pitääpä vastata huudostaan huomenaamuna...
Tähän vastaisin, että milloinkas minä olen jotain muuta kirjoittanut - mutta koska tuskin tulet kiikuttaneeksi - taaskaan - mitään konkreettista - niin jätän sanomatta sitäkään.
sinua syytetään yleistämisestä eikä rasismista tällä kertaa, vaikka kylllä sinä rasistikin olet, omaa rotuasi kohtaan.
noin pitkälle voi toiseuden nuoleminen johtaa.
no hyvä että jätit. kyllästyttää vastailla höperehtimisiisi.
Onneksi tuolta alueelta tulevien ihmisten asenne jotenkin nopeasti muuttuu heidän tullessaan Eurooppaan. He tosiaan ovat parempia ihmisiä sillä itse en tuollaiseen asenteen vaihtoon kykene.
Jos todella olet sitä mieltä, että minun rinnakkaiseksi esimerkiksi ottamani puhe suomalaisista vaimonhakkaajista on rasismia - niin erittäin hyvä.
Sillä silloin sinulla pitäisi olla aika mukavat ymmärtää sitä, kun VÄHEMMISTÖÄ - ja vieläpä MUUTA KUIN SITÄ MIHIN ITSE KUULUU - yleistetään rasistisesti?
On todella, todella kummallista, D, että sinä tunnut ihan oikeasti loukkaantuvan siitä, kun minä puhun "suomalaisista vaimonhakkaajista" - mutta "afrikkalaisista puoliapinoista" puhuminen on sinusta vain "realismia"...
Luulisi, että kyllästyttäisi syytellä ihmisiä asioista, joita ei pysty perustelemaan...
Tässä sinulle konkretiaa (mitä se sitten onkaan):
Kirjoitustesi tason heittely, täydellisestä roskasta (kurasta tms.) keskinkertaiseen voidaan selittää vain ja ainoastaan sillä että on kaksi tai useampia kirjoittajia.
Kuralla tarkoitin sitä että kirjoitustesi TASO on niin surkea että sitä voidaan kuvailla kyseisellä kielikuvalla. Sisältöähän kirjoituksissasi ei koskaan ole, joten en edes ala kuvailemaan kirjoituksiasi siltä kantilta.
No.
Jos katsomme nyt erilaisia yhteiskuntia kokonaisuutena niin voimme hyvin todeta että kaukaasialaisten muodostamat yhteiskunnat ovat yleisesti ottaen sivistyneitä ja rauhallisia. Verrattaessa negroidien muodostamiin yhteiskuntiin, jotka yleisimmin ovat kaaosmaisia, likaisia nepotismin ja despoottien johtamia väkivaltaisia yhteikuntia, kaukaasialaisten yhteiskunnat ovat paratiiseja.
Kaukaasialaisissa yhteiskunnissa väkivalta ja murhat yms. ovat poikkeus.
Negroidi yhteiskunnissa väkivalta ja murhat yms. ovat jokapäiväisiä.
Kovasti on viimevuosikymmeninä pidetty meteliä siitä kuinka kaukaasialaiset suorastaan ryöstivät Afrikkaa, mutta mikäli en aivan väärässä ole niin eipä siellä ole enää kaukaasialaista eliittiä yhdessäkään maassa ja sen kyllä huomaa. Varmasti paras esimerkki on Zimbabwe joka oli Afrikan vauraimpia valtioita kun sitä johti kaukaasialaiset. Katsokaa sitä nyt...
Negroidit yksinkertaisesti eivät osaa elää sovussa kenenkään kanssa ja siksi parasta olisikin että ne jätettäisiin sinne Afrikkaan ihan keskenään. Antaa niiden sekoilla siellä. Älköön kukaan menkö sinne, mutta ei niitäkään tule sieltä päästää ihmisten asuinalueille.
Jaha.
Mistä olet tämän kuullut? Lempi musulmaaniltasiko?
Kyllä minä tuon ymmärrän:
Olet haukkunut kirjoitukseni - ja lisäksi nimitellyt minua.
Kysyn nyt esimerkkejä siitä "täydellisestä roskasta".
Eli voitko linkata ko. kohdat?
Et voi oikeasti olla noin tyhmä.
Siis kirjoituksesi ovat pelkkää roskaa. Mitään substanssia niissä ei ole.
Osa kirjoituksista on kaiken muun lisäksi aivan järjettömiä.
En ala nyt yksittäisiä kirjoituksiasi etsimään.
Et vastaa kommenttiini.
Se koski tapaa puhutella ihmisiä - eli rasistisuutta.
Sinä peräänkuulutat sivistystä. Hyvä.
Vastaa kommenttiini:
"On todella, todella kummallista, D, että sinä tunnut ihan oikeasti loukkaantuvan siitä, kun minä puhun "suomalaisista vaimonhakkaajista" - mutta "afrikkalaisista puoliapinoista" puhuminen on sinusta vain "realismia"..."
En hirveän yllättynyt ole muistikuvastasi.
Olet vahvistanut rasistin peruskuvan: Ei yhdn yhtykäistä argumenttia - mutta, perustelupyyntöjenkin jälkeen, toistuvaa nimittelyä.
Tulee mietittyä, että minkä vuoksi ihminen tulee tänne keskustelemaan - jos hän ei ole valmis vastaamaan kommentteihin - ja ennen kaikkea puheistaan...
no kumoa se sitten äläkä piipitä. ei tämä ole ensimmäinen kerta kun vetelet hatustasi sammakoita toisten suuhun.
muistan ketjun jossa kysyit aivan samaa, koska ajattelin että muffe se jaksaa kysellä tyhmiä ketjusta toiseen.
selvitä faktat ENNEN kuin alat keulimaan.
no lopeta sitten maahanmuuttokriittisten realistien syytteleminen rasisteiksi ja rikollisiksi.
En ole sanallakaan kommentoinut sinun ja jonkun muun keskustelua. Ei minua tuollaiset asiat kiinnosta.
Mutta en minä loukkaantunut vaikka väititkin kaikkia suomalaisia vaimonhakkaajiksi, kuten ei minua loukkaa vaikka afrikkalaisia kutsuttaisiin puoliapinoiksi. Molempien nimitysten taustalla on syynsä.
en minä loukkaannu vaikka kutsuisit minua miksi tahansa.
näpäytin sinua yleistämisestä, josta keuhkoat jatkuvasti ja silti syyllistyt siihen itse jatkuvasti.
milloin kyseessä ovat vaimonhakkaajat, perhesurmaajat tai "rasistit"
sinulla on käytössä kaksoisstandardi, kuten mokukiimaisilla aina.
olet vain niin "oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden, sekä ihmisoikeuksien" lumoissa, että eväät ne meiltä "väärinajattelijoilta" kokonaan, silti vaadit niitä rikollisille ihmisoikeuksien polkijoille ja sosiaalipummeille.
mitä tekemistä tavalla puhutella ihmistä on rasismin kanssa? rasismi on rotusyrjintää, ja jos yksilöiden muodostama joukko käyttäytyy kuin kirppuinen bonobo-lauma, sen saa tottavie sanoa ääneen.
silloinkin kun se ryhmä kuuluu herrakansaan.
sen tietävät. Kyllä Viennan porteilta jo melko kauas on tultu, vaikka sen norjalaisen höyrypään hengeheimolaiset sinne jämähtivätkin.
No joo.
Ihan tasan tarkkaan olen perustellut kirjoituksissani tuhat kertaa enemmän mielipiteitäni kuin mitä sinä.
En huutele vaan kerron faktoja.
Sen lisäksi minulla ei ole sensorin oikeuksia, kuten sinulla, ja en poista viestejäni saati muiden viestejä kuten sinä.
Rasistia minusta et saa tekemälläkään.
Vienna on kyllä ihan Wien näin suomeksi ja saksaksi.
Hauska tuo vertauksesi, että muslimit ovat norjalaisen höyrypään hengenheimolaisia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wienin_piiritys
Etkös sinä juuri aamupäivällä kutsunut joitakin maahanmuuttaneita "puoliapinoiksi".
Minä sen sijaan olen oikein pyytämällä pyytänyt että toisit niitä "törkeyksiäni" framille - mutta ei!
Mikä kumma siinä on?!
Ja kun niiden kaikkien täytyy oikeastaan käytännössä olla vielä edelleen täällä palstalla!
väärin vertaukseni. Breivikin hengenheimolaisilla tarkoitin niitä omaa vastajihadiaan käyviä suomalaisia höyrypäitä (FDL, Suomen Sisu jne.). Ja tiedän kyllä, että suomeksi kaupungin nimi on Wien niin kuin saksassakin - halusin vain tuoda näkyviin Gates of Vienna -sivuston, jolta materiaalinsa imuroivat niin norjalaiset lapsenmurhaajat kuin suomalaiset mestaritontutkin.
Joko muuten halla-aho on ehtinyt tuomita Breivikin teot ja selvällä suomen kielellä sanonut, että mitään tällaista hän ei ainakaan koskaan tahtonut, toivonut eikä tarkoittanut? Meinaan vain, että onko muttiksella kenties aihetta tarkistaa käsityksiään Jussista.
No - osoitatko nyt, "1000-kertainen perustelija ja fakta-fakiiri" - ne kommenttini (tai siis edes yhden), joissa olen raakimmin vetänyt suohon!!!!!!!!!!!!!
enemmistö suomalaisista on islamvastaisia. Vain kuusi prosenttia suomalaisista ajattelee islamista myönteisesti. Eli sinä kuulut -onneksi - muuverin kanssa hyvin pieneen vähemmistöön.
Tutkimus todistaa, että suomalaiset ovat vieläkin tarvittaessa valmiita puolustamaan isänmaataan tänne tunkeutujia vastaan.
http://yle.fi/uutiset/suomalaisten_asenteet_islamiin_ovat_jyrkentyneet/5411761
hieno kirjoitus aiheesta:
Islamisaation uhka otetaan Suomessa vakavasti
Kotimaa Suola -lehdessä (2/2012) julkaistiin taannoin artikkeli otsikolla "Euroopan usko muuttuu". Artikkelissa tuodaan esille jo tutuksi käynyt kehityssuunta, jonka mukaan tapauskovaisuus Euroopassa vähenee, uskonnottomuus lisääntyy sekä islamin vaikutusvalta kasvaa muslimien määrän kasvaessa.
Artikkelissa todetaan, että vaikka islaminuskoisten lukumäärä on Suomessa vielä suhteellisen pieni muihin Länsi-Euroopan maihin verrattuna, asenteet islamia kohtaan ovat kuitenkin Euroopan kielteisimpiä. Suomalaisten terveen varaukselliset asenteet islamia kohtaan ovat positiivinen uutinen, sillä islamisoitumisen uhka olisi vihdoin syytä ottaa Suomessa vakavasti.
Suomalaisten islam-asenteisiin vaikuttanee vahvasti se, että suomalaiset valistuneina ja sivistyneinä seuraavat maailman tapahtumia ja siten ymmärtävät islamin leviämisen aiheuttavan väistämättä lukuisia kauaskantoisia yhteiskunnallisia ongelmia. Muun muassa miehen ja naisen välinen tasa-arvo-käsitys on juurtunut syvästi suomalaiseen arvomaailmaan, jolloin naisvihamieliset uskonnot ja ideologiat nähdään yksiselitteisesti kielteisinä ilmiöinä maassamme.
Uskontotieteen tutkija Kimmo Ketola toteaa samassa artikkelissa, että monikulttuurisuutta ja muslimien yhteiskunnallista asemaa koetteleva kiista on Suomessa vasta aluillaan. Maassamme ei ole vielä toistaiseksi saatu aikaan avointa yhteiskunnallista keskustelua esimerkiksi musliminaisten alistamisen symboleista, burkista ja niqabeista, sekä islamin vallan leviämisen symboleina näyttäytyvistä suurmoskeijoista ja minareeteista. Monet perussuomalaiset toimijat ovat kuitenkin yrittäneet kannanotoillaan ja teoillaan luoda pohjaa keskustelulle. Hyvä esimerkki tästä on perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tullut lakialoite, jossa vaaditaan poikalasten rituaalisten ympärileikkausten kriminalisoimista.
Vaikka keskustelu islamista on Suomessa vielä lapsen kengissä, toivon hartaasti, etteivät suomalaiset sortuisi tulevaisuudessa muiden länsimaalaisten kanssaihmistensä tavoin tekosuvaitsevaiseen hymistelyyn aiheen tiimoilta. Suomessa on perinteisesti uskallettu seistä omien mielipiteiden ja arvojen takana, vaikka eliitti yrittäisi tarkoituksella ohjailla kansalaisten ajattelua "oikeaan" suuntaan. Useiden poliitikkojen ja kansalaisaktivistien kannanottojen lisäksi huolestuttavia ovat olleet muun muassa eräiden evankelis-luterilaisen kirkon piispojen ja ex-piispojen lausunnot Suomen islamisoitumiskehityksestä. Nämä vaikuttajat ovat eräissä puheenvuoroissaan pyrkineet täysin häivyttämään erot islamilaisen ja kristillisen etiikan välillä, minkä pitäisi saada varsinkin jokaisen kirkollisverovelvollisen hälytyskellot soimaan. Samat korkeassa asemassa olevat kirkon edustajat ovat esittäneet hämmästyttävää sinisilmäisyyttä islamin perusluonnetta kohtaan useissa julkilausumissaan, mitä tulee muun muassa naisten asemaan sekä islamin ja demokratian väliseen suhteeseen. Kyseiset henkilöt ovat pyrkineet kulttuurirelativistisilla lausunnoillaan niin sanotusti lieventämään suomalaisten islamia kohtaan kokemia "ennakkoluuloja", mutta heidän toimintansa muistuttaa pitkälti vain päänsä hiekkaan työntäviä strutseja.
Tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan keskustelu ja asenteet islamia kohtaan tulevat Suomessa kehittymään. On kuitenkin selvää, että nykyinen kehitys johtaa Suomessa ja muualla Euroopassa tilanteeseen, jossa länsimainen elämänmuoto on uhattuna. Islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin välinen vastakkainasettelu tulee olemaan väistämättä yksi tätä vuosisataa määrittelevistä megatrendeistä.
Olli Immonen
kansanedustaja (ps.)
Oulu
http://olliimmonen.net/158.html
kyllä, kutsuin joitakin maahanmuuttaneita puoliapinoiksi.
he ovat tehneet kovan työn ansaitakseen sen nimen. koeta takoa kalloosi, että kun puhutaan puoliapinoista, ei tarkoiteta kaikkia maahanmuuttajia.
puhuthan sinäkin suomalaisista vaimonhakkaajista, etkä ilmeisesti tarkoita jokaista suomalaista miestä?
(tosin melko suuri osa suomalaisista vaimonhakkaajista ja -raiskaajista on äh-dullaheita ja mutumboja. siinä yksi syy evätä kansalaisuus iäksi tietyiltä viiteryhmiltä.)
Yli 60 prosenttia suomalaisvastaajista on sitä mieltä, että kaikkia uskontoja pitäisi kunnioittaa.
Olen sitä paitsi tainnut ennenkin sanoa, että en suhtaudu islamiin myönteisesti enkä kielteisesti, vaan neutraalisti. Olen puolueeton tässä asiassa - kuten uskontojen suhteen yleensäkin. Minusta on parempi ettei usko mihinkään eikä kehenkään, mutta se mikä sopii minulle, ei välttämättä sovi kaikille.
Kukaa ihminen ei ole puoliapina.
MINÄ PUHUN SUOMALAISISTA VAIMONHAKKAAJISTA AINOSTAAN RINNASTUKSENA RASISTIEN TÖRKEÄÄN JA YLEISTÄVÄÄN RASISTISUUTEEN.
Voi hellanlettas.
Kunmmatkin yleistykset ovat typeriä - mutta luonteeltaan vähemmistöön enemmistöläisten suulla lausuttuna huomattavasti, huomattavasti raskauttavampi.
Minä kutsuin suomalaisia vaimonhakkaajiksia ainoastaan rinnastamalla sen juuri tuohon törkeään rasistisuuteen.
Siitä, missä se luki, sen kykeni kyllä ihan loistavasti ymmärtämään. Mutta kun täällä irrotetaan asioita yhteyksistään miten sattuu ja käytetään väärin.
Miten mahdat suhtautua islamiin kun jossain vaiheessa tyttäriäsi raiskataan tai silvotaan?
Kyse ei - TODELLAKAAN - ole täällä yksittäisen ihmisen (esim. sinun) tunteista sinänsä.
Olemme yhtieskunnallisella palstalla. Täällä keskustellaan siitä, mitä yhteiskunnasamme saa, pitää, ei saa, ei pidä tehdä. Ok?
Minä olen käyttänyt siis "vaimnonhakkaajia" ainoastaan paljastamaan sen rasismin, jota täällä olen kohdannut.
On ihan kummallista, että sinä et tuomitse sitä karkea, graavia ja aivan selvää rasismia, mitä kohdistetaan vähemmistöihimme - mutta kaivat esimerkin, jossa itse olen juuri sen paljastanut - ja syytät minua siitä !!!!!!!!!!!!
Rasistit ovat - kaikki rasisteja - toisin kuin esimerkiksi somalit raiskaajia. Sen vuoksi rasisteista, kaikista heistä, on lupa puhua, niin kuin rikollisesta puhutaan.
Rasistit ivat rikollisia - oikeesti - eivät esim. somalit.
Ok?
Olipa tyhmä kysymys.
ei kai tuollainen laitostunut hullu perillisiä mistään saa.
Miten somalirasistit? Ovatko nekin rikollisia?
me suomalaiset. Yli 60 prosenttia on sitä mieltä, että kaikkia uskontoja PITÄISI kunnioittaa.
Silti fiksut suomalaiset eivät kunnioita islamia, vaan ovat sitä vastaan, koska ovat tietoisia sen kielteisistä puolista.
MINÄ TAAS PUHUN PUOLIAPINOISTA RINNASTUKSENA ERÄITTEN "PAKOLAISTEN" KÄYTÖKSEEN!!!
itse asiassa apinoista olisi vähemmän haittaa.
hellanduudelis sentään.
Tottakai ovat.
"selvitä faktat ENNEN kuin alat keulimaan."
SITÄ SAMAA.
Sanoin epäilykseni kysymyksen valossa ja ehdollisena. Toisin kuin sinä esimerkiksi olet tehnyt omassa rasistisuudessasi.
Se ei ollut rinnastus.
Sinä tarkoitit heitä.
Rasisti.
ahaa. eli sinä saat rinnastaa, muut eivät.
kusipotta.
Kaikki saavat rinnastaa.
MUTTA SINÄ ET RINNASTANUT - VAAN NIMITTELIT.
NIIN KUIN TAAS - hyvä rasisti.
mutta ah niin pielessä
on ihan kokonaan hanurista tuo oma tulkintasi, jos satuit tuon linkin lukaisemaan
mufti taas vääristelemässä ja lainaamassa väärin toisten kirjoituksia.
tyypillinen mokukiimainen.