Onko Sipilä hyvä puheenjohataja?

Vastaukseni otiskon kysymykseen on se, että luultvasti Sipilä on ihan hyvä ja asiallinen puolueen puheenjohtaja. Sitä emme voi tietysti vielä kovin hyvin tietää, koska Sipilä ei ole ehtinyt olla puheenjohtajana kuin tovin.

Vaikka vastaisimme edelliseen kysymykseen myöntävästi, toinen kysymys on se, onko Sipilä hyvä puheenjohtaja Kepulle? Tässä kohdin voikin olla jo hyvin epäröivä.

Kepun perintein kannattajoukko koostuu keskivertoväestöä vähemmän kouluteuista kansanmiehistä ja -naisista, jotka ovat äänestäneet aikaa ennen persuja vanhasta tottumuksesta Kepua, koska Kepu on osattu markkinoida herrojen ja sosialistien vaihtoehtona. Kepu on onnistunut juurruttamaan tähän väestönosaan vanhakantaisen herra- ja sosialistivihan, vaikka tällaiset herrat ja sosialistit eivät ole enää pitkiin aikoihin olleet tätä päivää.

Kepun johtoon on alkanut tuppaantua yhä enemmän niitä herroja (Vanhanen ja Sipilä), joita on ennen vastustettu. Kepun politiikka ei enää ole ollut niin yksioikoisen ymmärrettävää kuin joskus ennen vanhaan. Tmä kansanosa ei pysty käsittämään vieläkään sitä, miksi Kepukin on ollut mukana toetuttamassa ja tukemassa EUta. Nykyinen kriisi tulkitaan niin, että virhe voidaan nyt todentaa. Ja samaan aikaan tähän isoon railoon iskee hakkunsa Timo Soini, joka levittää EU-vastaista ilosanomaansa yksinkertaisin, humorisitisin ja helposti tulkittavien kielikuvien avulla. Soinin protektionistinen patrioottisuus (letkut irti -politikkaa) saa vastakaikua syrjäseutujen hämärissä mökeissä ja lähiöiden kaljanhajuisissa baareissa.

Näiden ihmisten silmissä Soini edustaa loogista yksinkertaisuutta ja maalaisjärkeä, kun taas Sipilästä ei ota itse pirukaan selvää, kun hänen puhetapansa on tyypillistä herrain houretta. Sipilä tulee olemaan sen vuoksi suunnattomia vaikeuksia voittaa puolueella takaisin sitä EU-kriittistä massaa, joka jo kerran pääti lähteä Soinin kelkkaan. Näyttää siltä, että kaupunkien lähiöpubien porukkakin osaa ajatella enemmän asioita uusiksi, mistä kertoo osaltaan SDP:n kannatuksen kasvu. Tämä osa väestöä näkee asian ilmeisetsi niin, että EUssa voi hoitaa Suomen etua lyömällä nyrkkiä pöytään. Jutta Urpilainen on yllättäen saanut osakseen tällaisen nyrkinheiluttajan maineen ja kansan tyhmin osa ymmärtää arvostaa sellaista.

Juha Sipilällä on siis uskottavuuskriisi niiden äänestäjien silmissä, jotka EU-kriittisinä siirtyivät Soinin leiriin. Toisaalta Sipilällä ei näytä olevan mitään mahdollisuuksia voittaa kaupunkilaisäänestäjiä puolelleen, kun Sipilä tietoisesti on korostanut maaseudun kehittämistä, muttei ole sanout halaistua sanaa kaupunkien kehittämisestä. Sipilä strategia siis näyttäisi oleva kisa Soinin kanssa ja siinä hän on kyllä kovasti altavastaajana jo lähtökuopissa.

Jos ja kun eurokriisi sopivasti vielä kiristyy ennen Suomen kuntavaaleja, tulos voi olla Kepulle karmea. Soinin joukot saavat vain uutta tuulta purjeisiinsa, jos tilanne Euroopassa vaikeutuu. Soini tietyllä ansaitseekin kannatuksensa, koska hän on ollut johdonmukainen politiikassaan, toisin kuin Kepu. Soinilla ei siten ole mitään uskottavuusongelmaa siinä ryhmässä, joka myötäilee EU-kriittistä politiikkaa.

8

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin oN

      Ainakin Sipilä parempi meille kansalaisille kuin täystuho Urpilainen, joka ei ole vielä kertakaan erehtynyt puhumaan totta tai pitämään lupaustaan.

    • Uudistunut-ukki.

      Parempi kuin sinä punikki-luuserina olet koskaan toimessasi ollut. Näin on näreet????

    • Juha Sipilä on siinä mielessä hyvä puheenjohtaja KEPUlle, että hän on saanut puolueen kannatuksen jyrkempään syöksyyn. Sipilän harvalukuiset puheenvuorot tähän mennessä ovat olleet täyttä soopaa. Herran kommentit valtion tulo- ja menoarviosta vaikuttivat siltä, että herra Sipilä ei ollut edes lukenut ko. paperia.

      Miljonääritausta ei myöskään ole Sipilälle eduksi. Etenkin kun miljoonat on hankittu keinottelulla. Tätä KEPUn peruskannattajakunta ei voi hyväksyä.

      • Tämä poika se

        tietää kepun kannattajien toiveet... ;)))

        Puoluetoimiston hönökin yrittelee edes jotain?


      • Kana-axel-aili

    • >>>Näiden ihmisten silmissä Soini edustaa loogista yksinkertaisuutta ja maalaisjärkeä, kun taas Sipilästä ei ota itse pirukaan selvää, kun hänen puhetapansa on tyypillistä herrain houretta.

    • Tollolle kommentti

      Puhut keskivertoväestöä vähemmän kouluteuista kansanmiehistä ja -naisista. Tarkoittaen ilmeisesti, että he olisivat myös keskivertoväestöä tyhmempiä. Kirjoituksillasi olet kuitenkin todistanut, ettei koulutus ja viisaus käy yhdessä. Sinua yksinkertaisempaa tolloa saa hakea kouluttamattomienkin joukosta. No, sentään yksi esimerkki kouluttamattomasta vähälahjaisesta löytyy näiltäkin palstoilta.

      Se kansanviisaus, maalaisjärki, joka monelta tarkoittamaltasi kepun äänestäjältä löytyy, antaa paljon paremman pohjan ymmärtää myös politiikkaa kuin korkeakaan koulutus silloin kun kykyä hahmottaa asioita ei ole.

      Keskustalla on hyvin pragmaattinen ote asioihin, puolue ei ripustaudu älyttömiin idelogisiin vaateisiin kuten vaikkapa SDP, jolle esimerkiksi julkisten palveluiden tuottaminen yksityisin voimin on ideologinen kysymys. EU kysymyksissäkään Keskusta ei harrasta yksipuolista EU:n ylistystä, eikä yksipuolista EU:n moittimista. Kuten hyvin tiedämme, EU:lla on nin hyviä kuin huonoja puolia ja Kepu on tuonut molempia esille.

      Soini yrittää ratsastaa vaaleihin eurokriisillä, mutta tuskin muut puolueet lähtevät mukaan tuohon keskusteluun. Kuntavaaleissa on muut teemat, ja kuntarakenne keskustelu varmasti herättää äänestäjissä enemmän vastakaikua kuin eurokritiikki. Kuntarakennekeskustelussa Soini vetää demareilta ääniä, demarithan ovat taas kerran lähteneet populismin tielle ja tuuliviirin lailla liehuvat milloin mihinkin suuntaan kuntakeskustelussa. Uskottavuudelle tuollainen poukkoilu ei tee kovinkaan hyvää, Soini on ollut johdonmukainen, samoin Kepu ja Kokoomus.

    • Keskustaporvari

      "Tämä osa väestöä näkee asian ilmeisetsi niin, että EUssa voi hoitaa Suomen etua lyömällä nyrkkiä pöytään. Jutta Urpilainen on yllättäen saanut osakseen tällaisen nyrkinheiluttajan maineen ja kansan tyhmin osa ymmärtää arvostaa sellaista."

      Ottamatta ollenkaan kantaa siihen, onko Urpilainen tällainen nyrkinheiluttaja vai ei, olisi kiva tietää, pitäisikö hänen sinun mielestäsi olla sellainen? Suuria ratkaisuja on tulossa. EKP:n on pakko pian ryhtyä ostamaan PIIGS-maiden velkakirjoja. Euribondit tulee muodossa tai toisessa. Pankkiunioni sisältäen yhteisen talletussuojarahaston on tulossa myös pikapuoliin päätettäväksi. Pitäisikö Urpilaisen hyväksyä nämä vai vastustaa nyrkit tanassa? Jälkimmäinen tarkoittaisi, että Suomen maine häirikkönä ja veneenkeikuttajana vain vahvistuisi. Hyväksyminen taas voisi alkaa näkymään gallubeissa aika ikävästi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1679
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      16
      1063
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1006
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      942
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      90
      776
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      749
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      744
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      671
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      661
    Aihe