Olen 29 –vuotias, nykyisin pääkaupunkiseudulla asuva ja työskentelvä nuori aikuinen mies.
Uskontojen suhteen olen ekumeeninen, eli en katso yhtä uskontoa toista paremmaksi.
Minulle niin buddhalainen, hindulainen, muslimi, krititty jne ovat veljiä ja siskoja keskenään
kulttuuritaustasta, sosiaalisesta asemasta, iästä tai sukupuolesta riippumatta.
Tärkeintä on ihmisyys, rakkaus ja välittäminen, se miten elämme, toimimme ja kohtelemmme lähimäisiämme ja luontoa. Uskon yhteen Jumalaan, joka aikakausien saatossa on saanut erilaisia nimiä ja muotoja. Uskon hyvyyteen ja rakkauteen, Ikuisesti armolliseen Jumalaan. Kaikilla on aina mahdollisuus pelastua (mikäli tällaista ilmaisua halutaan käyttää), ja ketään ei ole koskaan tuomittu lopullisesti mihinkään helvettiin tai kadotukseen.
Rakastuin loppukesänä 2003 vapaaseurakuntaan silloin kuuluneeseen tyttöön. Hän oli tuolloin 23 –vuotias. Tunne oli kiistatta molemminpuolinen. Jokin syvemmällä tasolla, ylittäen mielen sovinnaiset kaavat ja ajattelun, kosketti meitä molempia. Tuossa tunteessa oli rakastuminen itsessään sellaisena kuin se on.
Mutta pian tuon kokemuksen jälkeen, kun aloimme tutustumaan toisiimme, ajatuksiimme, maailmankatsomuksiimme, alkoi surullinen ja raskas ajanjakso.
Olin kyllä aiemmin tietoinen ja kuullut ”Raamatulla päähän lyömisestä” tai ”helvetillä peloittelusta” jne… mutta en koskaan olisi ajatellut itse joutuvani sellaisen uhriksi.
Henkilökohtaisesti minulla on myönteinen ja positiivinen kuva kristityistä ja seurakuntatyöstä, eikä tapahtunut ole kuitenkaan vaikuttanut himmentävästi näihin kokemuksiin, koska ne ovat olleet omakohtaisesti koettuja.
Ymmärrän, että toisten tuomitseminen on väärin. En voi kuitenkaan samanlaisen kohtelun enää jatkuvan. Yritän tuoda asiat esille, niinkuin ne itse henkilökohtaisesti olen kokenut.. Tahdon tuoda tämän asian esille myös siksi, että ymmärtäisimme paremmin toisiamme ja että voisimme oppia kohtelemaan myös eritavalla uskovia läheisinämme, emmekä kokisi toista uskontoa tai eri tavalla uskovaa ”viholliseksi”, vaan ystäväksemme, joka kulkee ehkä hieman erilaista polkua, enemmän hänelle sopivaa Tietä Jumalan luokse. Mutta pitää myös nähdä ja ajatella terveesti, ettei todellakaan kaikilla, mitä uskonnon nimissä tehdään tai väitetään totuudeksi, ole mitään tekemistä todellisen uskonnollisuuden ja sen harjoittamisen kanssa.
Suhteen edetessä alkoi yhä selvemmin käydä ilmi, että olin ”vääräoppinen” ja että minulla oli ”eri henki”, ”eri jumala”. Olisin tuomittu kadotukseen, ellen ottaisi vastaan Jeesusta juuri sillä ja sillä tavalla. Oma uskoni siis tuomittiin vääräksi, koska uskon, että myös buddhalainen ja muslimi pääsevät taivaaseen, enkä usko helvettiin ikuisena ja lopullisena tuomiona. Oli erittäin sydäntäsärkevää kuulla näitä sanoja ihmiseltä, johon olin syvästi rakastunut.
Tämä sattui todella syvään, sillä en voinut uskoa kuulemaani ihmisen suusta, joka väitti vielä puhuvan ”jumalan suulla”. Minua verrattin esimerkkinä ”pedofiiliin”, joka ei ymmärrä oman sairautensa tilaa.
Huomasin pian, että myös hänen lähipiirinsä alkoi kohtelemaan minua ikäänkuin eksyneenä, jonakin, joka ei ole löytänyt taivasten valtakuntaa. Minun puolestani alettiin rukoilla ja puhumaan kaikenlaista.
Yksi seurakunta ihminen lähetti Johanneksen evankeliumin, ihan kuin en olisi ikinä siihen tutustunut jne.. Minulta tosin kukaan ei missään vaiheessa tullut kysymään, mitä ajattelen Jeesuksesta, uskosta , Jumalasta jne. Miksei tämä ihminen tullut minulle itse juttelemaan?
Myös entinen, hyvänä ystävänä pitämäni henkilö, alkoi kohdella minua samoin.
Hän kertoi olevansa tämän tytön puolella ja alkoi provosoimaan meitä eroamaan. Hän vielä itse
sanoin minulle provosoineensa ja tämä oli myös kovin kipeää, sillä olin pitänyt häntä yhtenä todellisista ystävistäni, jonka kanssa olimme myös yhdessä tehneet musiikkia. Hän ei voinut hyväksyä sitä, että olin rakastunut hänen kanssa samaan gospelbändiin kuuluneeseen tyttöön, koska olin ”vääräoppinen” ja täten ”vaarallinen”.
Omaa uskoaan ainoana oikeana totuutena pitävien pitäisi rehellisti kysyä itseltään, onko tervettä pitää kyllä itseään ”pelastettuna” , mutta samalla ajatella muiden olevan tuomittuja ikuiseen kadotukseen, vain koska eivät hyväksy tällaista ajattelua tai opinkappaletta. Usein on niin, että toisten ajatuksiin uskosta ja uskonelämästä ei haluta edes tutusta tai kuunnella, vaan toimitaan ja ajatellaan ennakkoluulojen ja omien pelkojen varassa. Tuntematon tai vieras pelottaa.
Jos sinulla on äitinä kolme lasta, buddhalainen, muslimi ja kristitty, niin etkö rakastakin heitä kaikkia yhtä suurella rakkaudella? Tai jos nämä eri uskonnon edustajat jokainen auttaa esim sairasta, niin eikö tehty teko ole yhtäläinen Jumalan silmissä? Jos tapaat kadulla nälkäisen, kysytkö häneltä, oletko sen tai sen uskonnon harjoittaja? Et. Silloin myötätunto herää itsestään ja koemme, että tuota ihmistän tulee auttaa, hän on veljeni ja siskoni. Mitä merkitystä lopulta on sillä, minkä nimen annamme auringolle? Eikö aurinko paistakin yhtälailla kaikille luoduille riippumatta, minkä nime olet sille antanut?
Minulle Jeesus merkitsee Rakkauden opettajaa ja Evankeliumi Rakkauden, täydellisen armon ilosanomaa. Olen omakohtaisesti saanut kokea, kuinka Jumala on eheyttänyt sielunelämääni, lähettänyt tärkeitä ja upeita ihmisiä elämääni, opettamaan tärkeitä asioita elämässä. Mutta yhtä lailla Rakkauden myötätuntoisiksi lähettiläiksi koen muiden uskontojen Pyhimyksiä ja Opettajia. Olen keskeneräinen, haavoittuvainen ja ymmärrän erehtyväisyyteni, mutta Jumalan sylissä on turvallista ja hyvä kasvaa.
On erittäin surullista, että monissa seurakunnissa toteutuu edelleen lahkolaisuutta.
Saa lukea vain tietynlaista kirjallisuutta, seurustella samoin uskovien kanssa, kuunnella,
soittaa ja nauttia vain tietynlaisesta musiikista (muut ovat saatanasta) jne. Kritiikkiä ei siedetä, tai sellaista esittävää pidetään automaattisesti jonkun hengen riivaanama tai saastuneena.
Raamatusta haetaan vastausta kaikkeen, mutta ei tunneta kuitenkaa Raamatun syntyhistoriaa, sen vaiheita, eikä edes opetuksia. Tuntuu, että vastaus haetaan sieltä kaikkeen ja löytäähän sieltä sitä mitä haluaa löytää, kun vain hakee. Mikä tahansa lahko voisi ottaa kirjan käyttöönsä, poimia sieltä tietyt kohdat ja alkaa saaranaamaan sitä ainoana oikeana ”totuutena”.
Vaarallisia ovat ”profetiat”, joita seurakunnissa saatetaan pitää itse Jumalan ilmoittamina, mikäli ihmiset alkavat suoraan tekemään päätöksiä ja valintoja niiden mukaan. Kuka saa näyn mistäkin ”suuresta herätyksestä” tai annetaan jopa suoria kehoituksia jättämään joku työpaikka tai muuta vastaavaa. Jos menee neutraalina jonkin seurakunnan kokoukseen, ihmiset kohtelevat sinua kyllä ystävällisesti ja rakkaudellisesti, mutta kun kerrot mitä uskon asioista ajattelet, kumma kyllä, ”rakkaus ja ystävällisyys” kylmästi loppuvat ja sinua aletaan katsomaan kohtelemaan toisin, mikäli uskonnäkemyksesi poikkeavat ”yleisesti hyväksystyistä näkemyksistä.” Eniten ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta olen kokenut juuri vapaissa suunnissa, mikä tekeekin nimestä hieman ironisen.
Perinteisessä ev.lut seurakunnassa olen tavannut eniten avarakatseisuutta ja kokemukseni yleisesti ottaen seurakuntien toiminnasta on positiivista. Vapaissa suunnissakin tehdään varamasti paljon hyvää ja myönteistä työtä, eikä tämän artikkelin tarkoituksena ole leimata vapaita suuntia, mutta on syytä muistaa, että terve uskonnollisuus ja uskonyhteisö kykenee vastaanottamaan kritiikkiä.
Hiljattain mediassa ollut Adventtiseurakunnan Toivonlinnan tapahtumat ovat hyvä esimerkki, miksi asioista tulisi keskustella avoimesti julkisuudessa.
Otin yhteyttä uskontojen uhrien tukiryhmään ja kävin pari kertaa keskustelemassa ryhmässä.
Oli eheyttävää tavata samoin, vaikkakin eri muodossa, kohdeltuja ihmisiä ja jakaa kokemuksensa.Tarinat olivat järkyttäviä. Julminta mielestäni on se, että tätä tapahtuu Jumalan, Totuuden ja Rakkauden nimissä.
Vaikka tapahtuneet ovat olleet raskaita ja koin syvää masennusta ja surua, olen kuitenkin kiitollinen, että elämä on opettanut näiden tapahtumien kautta tärkeitä asioita. Toivon, että näistä asioista vaikenevat ja vaiennetut uskaltaisivat rohkeasti astua ulos kuorestaan ja nähdä, että eheytyminen ja terve uskonnollisuus on mahdollista. Sairastuneessa uskonnollisuudessa usein käytetään myös pelotteluja, että alkaa tapahtumaan ikäviä asioita, mikäli eroaa tai kyseenalaistaa uskon oppeja. Milloin joku on kuollut, alkanut käyttämään huumeita tmv. Terveen uskonnollisuuden tulisi tukea terveitä elämänarvoja, tuoda elämäämme iloa, valoa ja rakkautta, sekä opettaa meitä kohtelemaan kaikkia ihmisiä veljinä ja siskoinamme. Mielestäni terveeseen uskontoon kuuluu myös, että kannattajilla on oikeus kyseenalaistaa oppeja ja kokea, että oma henkilökohtainen usko on yhtä lailla oikea ja tosi kuin toisenkin, vaikka se eroaisikin maailmankuvaltaan tai opeiltaan toisesta.
Jokaisella tulisi olla oikeus harjoittaa omaa uskontoaan vahingoittamatta kuitenkaan toisia.
Jokaisella on oikeus ja pääsy Jumalan luokse.
Helsingissä 22.6.2004, Tomi.
Uskontojen suhteen olen ekumeeninen, eli en katso yhtä uskontoa toista paremmaksi.
Minulle niin buddhalainen, hindulainen, muslimi, krititty jne ovat veljiä ja siskoja keskenään
kulttuuritaustasta, sosiaalisesta asemasta, iästä tai sukupuolesta riippumatta.
Tärkeintä on ihmisyys, rakkaus ja välittäminen, se miten elämme, toimimme ja kohtelemmme lähimäisiämme ja luontoa. Uskon yhteen Jumalaan, joka aikakausien saatossa on saanut erilaisia nimiä ja muotoja. Uskon hyvyyteen ja rakkauteen, Ikuisesti armolliseen Jumalaan. Kaikilla on aina mahdollisuus pelastua (mikäli tällaista ilmaisua halutaan käyttää), ja ketään ei ole koskaan tuomittu lopullisesti mihinkään helvettiin tai kadotukseen.
Rakastuin loppukesänä 2003 vapaaseurakuntaan silloin kuuluneeseen tyttöön. Hän oli tuolloin 23 –vuotias. Tunne oli kiistatta molemminpuolinen. Jokin syvemmällä tasolla, ylittäen mielen sovinnaiset kaavat ja ajattelun, kosketti meitä molempia. Tuossa tunteessa oli rakastuminen itsessään sellaisena kuin se on.
Mutta pian tuon kokemuksen jälkeen, kun aloimme tutustumaan toisiimme, ajatuksiimme, maailmankatsomuksiimme, alkoi surullinen ja raskas ajanjakso.
Olin kyllä aiemmin tietoinen ja kuullut ”Raamatulla päähän lyömisestä” tai ”helvetillä peloittelusta” jne… mutta en koskaan olisi ajatellut itse joutuvani sellaisen uhriksi.
Henkilökohtaisesti minulla on myönteinen ja positiivinen kuva kristityistä ja seurakuntatyöstä, eikä tapahtunut ole kuitenkaan vaikuttanut himmentävästi näihin kokemuksiin, koska ne ovat olleet omakohtaisesti koettuja.
Ymmärrän, että toisten tuomitseminen on väärin. En voi kuitenkaan samanlaisen kohtelun enää jatkuvan. Yritän tuoda asiat esille, niinkuin ne itse henkilökohtaisesti olen kokenut.. Tahdon tuoda tämän asian esille myös siksi, että ymmärtäisimme paremmin toisiamme ja että voisimme oppia kohtelemaan myös eritavalla uskovia läheisinämme, emmekä kokisi toista uskontoa tai eri tavalla uskovaa ”viholliseksi”, vaan ystäväksemme, joka kulkee ehkä hieman erilaista polkua, enemmän hänelle sopivaa Tietä Jumalan luokse. Mutta pitää myös nähdä ja ajatella terveesti, ettei todellakaan kaikilla, mitä uskonnon nimissä tehdään tai väitetään totuudeksi, ole mitään tekemistä todellisen uskonnollisuuden ja sen harjoittamisen kanssa.
Suhteen edetessä alkoi yhä selvemmin käydä ilmi, että olin ”vääräoppinen” ja että minulla oli ”eri henki”, ”eri jumala”. Olisin tuomittu kadotukseen, ellen ottaisi vastaan Jeesusta juuri sillä ja sillä tavalla. Oma uskoni siis tuomittiin vääräksi, koska uskon, että myös buddhalainen ja muslimi pääsevät taivaaseen, enkä usko helvettiin ikuisena ja lopullisena tuomiona. Oli erittäin sydäntäsärkevää kuulla näitä sanoja ihmiseltä, johon olin syvästi rakastunut.
Tämä sattui todella syvään, sillä en voinut uskoa kuulemaani ihmisen suusta, joka väitti vielä puhuvan ”jumalan suulla”. Minua verrattin esimerkkinä ”pedofiiliin”, joka ei ymmärrä oman sairautensa tilaa.
Huomasin pian, että myös hänen lähipiirinsä alkoi kohtelemaan minua ikäänkuin eksyneenä, jonakin, joka ei ole löytänyt taivasten valtakuntaa. Minun puolestani alettiin rukoilla ja puhumaan kaikenlaista.
Yksi seurakunta ihminen lähetti Johanneksen evankeliumin, ihan kuin en olisi ikinä siihen tutustunut jne.. Minulta tosin kukaan ei missään vaiheessa tullut kysymään, mitä ajattelen Jeesuksesta, uskosta , Jumalasta jne. Miksei tämä ihminen tullut minulle itse juttelemaan?
Myös entinen, hyvänä ystävänä pitämäni henkilö, alkoi kohdella minua samoin.
Hän kertoi olevansa tämän tytön puolella ja alkoi provosoimaan meitä eroamaan. Hän vielä itse
sanoin minulle provosoineensa ja tämä oli myös kovin kipeää, sillä olin pitänyt häntä yhtenä todellisista ystävistäni, jonka kanssa olimme myös yhdessä tehneet musiikkia. Hän ei voinut hyväksyä sitä, että olin rakastunut hänen kanssa samaan gospelbändiin kuuluneeseen tyttöön, koska olin ”vääräoppinen” ja täten ”vaarallinen”.
Omaa uskoaan ainoana oikeana totuutena pitävien pitäisi rehellisti kysyä itseltään, onko tervettä pitää kyllä itseään ”pelastettuna” , mutta samalla ajatella muiden olevan tuomittuja ikuiseen kadotukseen, vain koska eivät hyväksy tällaista ajattelua tai opinkappaletta. Usein on niin, että toisten ajatuksiin uskosta ja uskonelämästä ei haluta edes tutusta tai kuunnella, vaan toimitaan ja ajatellaan ennakkoluulojen ja omien pelkojen varassa. Tuntematon tai vieras pelottaa.
Jos sinulla on äitinä kolme lasta, buddhalainen, muslimi ja kristitty, niin etkö rakastakin heitä kaikkia yhtä suurella rakkaudella? Tai jos nämä eri uskonnon edustajat jokainen auttaa esim sairasta, niin eikö tehty teko ole yhtäläinen Jumalan silmissä? Jos tapaat kadulla nälkäisen, kysytkö häneltä, oletko sen tai sen uskonnon harjoittaja? Et. Silloin myötätunto herää itsestään ja koemme, että tuota ihmistän tulee auttaa, hän on veljeni ja siskoni. Mitä merkitystä lopulta on sillä, minkä nimen annamme auringolle? Eikö aurinko paistakin yhtälailla kaikille luoduille riippumatta, minkä nime olet sille antanut?
Minulle Jeesus merkitsee Rakkauden opettajaa ja Evankeliumi Rakkauden, täydellisen armon ilosanomaa. Olen omakohtaisesti saanut kokea, kuinka Jumala on eheyttänyt sielunelämääni, lähettänyt tärkeitä ja upeita ihmisiä elämääni, opettamaan tärkeitä asioita elämässä. Mutta yhtä lailla Rakkauden myötätuntoisiksi lähettiläiksi koen muiden uskontojen Pyhimyksiä ja Opettajia. Olen keskeneräinen, haavoittuvainen ja ymmärrän erehtyväisyyteni, mutta Jumalan sylissä on turvallista ja hyvä kasvaa.
On erittäin surullista, että monissa seurakunnissa toteutuu edelleen lahkolaisuutta.
Saa lukea vain tietynlaista kirjallisuutta, seurustella samoin uskovien kanssa, kuunnella,
soittaa ja nauttia vain tietynlaisesta musiikista (muut ovat saatanasta) jne. Kritiikkiä ei siedetä, tai sellaista esittävää pidetään automaattisesti jonkun hengen riivaanama tai saastuneena.
Raamatusta haetaan vastausta kaikkeen, mutta ei tunneta kuitenkaa Raamatun syntyhistoriaa, sen vaiheita, eikä edes opetuksia. Tuntuu, että vastaus haetaan sieltä kaikkeen ja löytäähän sieltä sitä mitä haluaa löytää, kun vain hakee. Mikä tahansa lahko voisi ottaa kirjan käyttöönsä, poimia sieltä tietyt kohdat ja alkaa saaranaamaan sitä ainoana oikeana ”totuutena”.
Vaarallisia ovat ”profetiat”, joita seurakunnissa saatetaan pitää itse Jumalan ilmoittamina, mikäli ihmiset alkavat suoraan tekemään päätöksiä ja valintoja niiden mukaan. Kuka saa näyn mistäkin ”suuresta herätyksestä” tai annetaan jopa suoria kehoituksia jättämään joku työpaikka tai muuta vastaavaa. Jos menee neutraalina jonkin seurakunnan kokoukseen, ihmiset kohtelevat sinua kyllä ystävällisesti ja rakkaudellisesti, mutta kun kerrot mitä uskon asioista ajattelet, kumma kyllä, ”rakkaus ja ystävällisyys” kylmästi loppuvat ja sinua aletaan katsomaan kohtelemaan toisin, mikäli uskonnäkemyksesi poikkeavat ”yleisesti hyväksystyistä näkemyksistä.” Eniten ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta olen kokenut juuri vapaissa suunnissa, mikä tekeekin nimestä hieman ironisen.
Perinteisessä ev.lut seurakunnassa olen tavannut eniten avarakatseisuutta ja kokemukseni yleisesti ottaen seurakuntien toiminnasta on positiivista. Vapaissa suunnissakin tehdään varamasti paljon hyvää ja myönteistä työtä, eikä tämän artikkelin tarkoituksena ole leimata vapaita suuntia, mutta on syytä muistaa, että terve uskonnollisuus ja uskonyhteisö kykenee vastaanottamaan kritiikkiä.
Hiljattain mediassa ollut Adventtiseurakunnan Toivonlinnan tapahtumat ovat hyvä esimerkki, miksi asioista tulisi keskustella avoimesti julkisuudessa.
Otin yhteyttä uskontojen uhrien tukiryhmään ja kävin pari kertaa keskustelemassa ryhmässä.
Oli eheyttävää tavata samoin, vaikkakin eri muodossa, kohdeltuja ihmisiä ja jakaa kokemuksensa.Tarinat olivat järkyttäviä. Julminta mielestäni on se, että tätä tapahtuu Jumalan, Totuuden ja Rakkauden nimissä.
Vaikka tapahtuneet ovat olleet raskaita ja koin syvää masennusta ja surua, olen kuitenkin kiitollinen, että elämä on opettanut näiden tapahtumien kautta tärkeitä asioita. Toivon, että näistä asioista vaikenevat ja vaiennetut uskaltaisivat rohkeasti astua ulos kuorestaan ja nähdä, että eheytyminen ja terve uskonnollisuus on mahdollista. Sairastuneessa uskonnollisuudessa usein käytetään myös pelotteluja, että alkaa tapahtumaan ikäviä asioita, mikäli eroaa tai kyseenalaistaa uskon oppeja. Milloin joku on kuollut, alkanut käyttämään huumeita tmv. Terveen uskonnollisuuden tulisi tukea terveitä elämänarvoja, tuoda elämäämme iloa, valoa ja rakkautta, sekä opettaa meitä kohtelemaan kaikkia ihmisiä veljinä ja siskoinamme. Mielestäni terveeseen uskontoon kuuluu myös, että kannattajilla on oikeus kyseenalaistaa oppeja ja kokea, että oma henkilökohtainen usko on yhtä lailla oikea ja tosi kuin toisenkin, vaikka se eroaisikin maailmankuvaltaan tai opeiltaan toisesta.
Jokaisella tulisi olla oikeus harjoittaa omaa uskontoaan vahingoittamatta kuitenkaan toisia.
Jokaisella on oikeus ja pääsy Jumalan luokse.
Helsingissä 22.6.2004, Tomi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiitos puhenvuorostasi. Uskon sen ilahduttavan ja lohduttavan monia kanssakulkijoita.
...selviö moista lukiessa,kö ?!?
Toisilla se vaatinee parit promillet ja taas toisilla ei...kumpikohan ryhmä lienee lähempänä totuutta...?!?
Sillä viini lienee jessen lemppari-drinkkikin,kö ?!?
lol
;^D
Taitaapa nuo elämänymmärys- ja uskonasiat asiat tosissaan tätä kansaa puhuttaa. Mutta siinä kai se asian itu juuri onkin.
Sinä kirjoitit sydämestä lähteviä ajatuksia. Ja olenkin samaa mieltä siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, inhimillisen kohtelun ansaitsevia ja on perin inhimillistä ajatella että tärkeintä on rakkaus ja välittäminen. Sanoihan Jeesuskin kaksi suurinta käskyä olevan: sinun tulee rakastaa Jumalaa koko voimastasi ja sydämestäsi ja lähimmäistä niinkuin itseäsi.
Raamattu kertoo kuitenkin että tämän maailman Jumala on Saatana, joka on myös aikaansaanut valheisiin perustuvia uskontoja. Saatana demoneineen on paljon ihmistä viisaampi ja voimakkaampi ja koska ne ovat erittäin pahantahtoisia, ne röyhkeästi pukeutuvat valon enkeliksi. Minäkin uskon yhteen Jumalaan, jonka ominaisuudet ja periaatteet ovat aina olleet samat. Kaikki muut "jumalat" ovat ihmisten aikaansaannosta Saatanan ohjauksessa.
Koska suurin käsky oli rakastaa Jumalaa koko sydämestään ja voimastaan, niin eikö meidän ihmisten tulisi ensin opetella tuntemaan tosi Jumala, joka on kaiken tehnyt, vaikea rakastaa sellaista, jota ei tunne. Raamatussa Jumala ilmoittaa itsestään ja nyt lopun aikana hän paljastaa tahtonsa ja tarkoituksensa kaikille, jotka todella haluavat tietää totuuden Hänestä ja kokoaa heidät yhteen kuten Jesajan 2. luvun ja Miikan 4. luvun alussa ennustettiin.
Etsi vain edelleen niitä, jotka noudattavat Raamatun periaatteita, koska ne ovat todellisuudessa Jumalan antamia elämänohjeita. Älä kompastu epätäydellisiin ihmisiin, täydellisiä ei ole käytettävissä. Tutki uskontojen opetuksia ja vertaa niitä Raamattuun, älä pidä silti itseäsi Jumalaa viisaampana, liian usein kun asioita ei ymmärretä oikein, tehdään vääriä johtopäätöksiä. Mieti myös sitä, mikä on oikeaa rakkautta, sekö että puhutaan kauniita sanoja ja tehdään näennäisiä hyviä tekoja vai se että kerrotaan ihmisille totuus asioista ja autetaan heitä saamaan aito usko ja luottamus taivaalliseen Isäämme. Aito usko saa myös aikaan tekoja, jotka miellyttävät Jumalaa.
Rakkauden täyttämää elämää ja totuuden valoa sulle toivotan.
Rakastava lähimmäinen
Tervehdys.
Itseasiassa Raamatussa vihjataan monijumaluuteen, itse arabian kielisessä raamatussa jumala kuvataan nimellä Adonai Jehova. Adonai tarkoittaa jumalaa, monissa muissa kulttuureissa on myös löydetty adonai nimisiä hahmoja.
Eli raamattu opettaa yhden korkeimman jumaluuden lisäksi, että muitakin jumalia oli olemassa.
Read between the lines.
PS: Lue raamatun apokryfikirjat.
St Morningstar.
"100 % totuus.!"
Kiitos kokemuksesi jakamisestia. Olet aidosti viisas ja asioita syvästi pohtiva ihminen ja tulet varmasti löytämään rakastavan naisen rinnallesi. Hienoa, ettet luopunut omasta ajattelu- ja tuntemiskyvystäsi edes painostuksen ja väkivallan( pelolla ja pakolla hallitseminen) edessä. Olet jo kuivilla toisin kuin exäsi, jolla on todennäköisesti edessään pitkä psykoosi- ja terapiakierre. Sokean fundamentalismin tilassa ihminen on niin heikko, ettei mikään todellinen vuorovaikutus ole mahdollista. Oli rohkeata kuitenkin yrittää. Siunausta elämääsi.