Moni pk-yritys pohtii Suomen jättämistä !!!!!!!

http://www.kauppalehti.fi/omayritys/moni pk-yritys pohtii suomen jattamista/201209253743?&ext=ltr

OLISKO JO AIKA ETTÄ PÄÄTTÄJÄT SAA AUKI SILMÄT MIHIN NE OVAT VIENEET SUOMEN KUN EI ENÄÄ YRITYXET PYSYY SUOMESSA ?? IRTI EUSTA ENNENKUIN SUOMEN TOTAALINEN KONKURSSI JA 10 VUODEN LAMA ON TOSIASIA !!!!!!!!!!!!
10116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yritysmaailmahan on aina hyötynyt Suomen euro-liitoksesta. Alhaiset korot ovat olleet monelle yritykselle juuri se syy miksi vielä on kannattanut investoida, jopa Suomeen.

Persut haluavat muuttaa Suomen maatalousvaltaiseksi, ja ajaa teollisuus- ja palveluyritykset pois Suomesta. Tähän tähtää myös ehdoton omavaraisuustavoite (muut maat eivät saisi ostaa tuotteita tai palveluita toisista maista) ja se että suomalaisten yritysten olisi tuotettava vain "suomalaisia" tuotteita, ei siis sellaisia jotka kelpaisivat jonkun muun kulttuurin ihmisille. "Suomalaisuus on vahvuus" sanoo jopa persujen puolueohjelma.

Sitten kun tämän lisäksi ollaan saamassa päälle ehdoton kielto esim. ulkomaisten asiantuntijoiden ja tutkijoiden palkkaamiselle, on tulevaisuuttaan ajattelevan yrityksen pakko siirtyä pois Suomesta, johonkin sellaiseen maahan joka kannattaa globaalia taloutta ja ihmisten vapaata siirtymistä maasta toiseen.

Kun rajat on pystytty täysin sulkemaan (mitä persut ovat aina halunneet) on vientiyritysten enää mahdoton myydä mitään, kun edes kauppa- tai markkinointimatkoille ei saa mennä ulkomaille. Eikä Suomeen saa tulla yhtään ostajaa muualta sillä rajalla heitä odottaa Allah-Ahon joukot pesäpallomailoineen.

Että nyt sitten tuonkin Kauppalehden uutisen jälkeen iloitaan kovasti persujen puoluetoimistossa. Persulaisuus näivettää Suomen hitaasti, mutta varmasti.

Äänestä
  • Nyt on vedettävä takaisin. Minunkaltaiset ******** syövät Suomen hyvinvointia. Taikaseinällä kävijät, joihin itsekin lukeudun, ovat varsinaisia verenimijöitä. Suomi on kupattu kohta kuiviin ja kupataan niin kauan kuin "verta" riittää. Sen jälkeen on vaihdettava uuteen maahan, jota kupata(vaihtoehdot ovat tosin käyneet vähiin).

    Äänestä

Siinä se persu&maajussifoobikko verenimijä Jussufin tunnustus tuli. Kohta tulee hoono olo, Suomineidon veri on nääs hamtaroviruksen saastuttamaa,hah

Äänestä

amerikkaa täs pelastetaan tuhoamalla eurooppa,,,,....

Äänestä

Suomessa on ahne ay-liike. Totta kai yritykset menee sinne, missä on paljon asiakkaita, halvat raaka-aineet ja halpatyövoimaa. Kaikki muut talousteoriat ovat vääriä.

Äänestä
  • Vielä 1980-luvulla oli valuutanvietirajoituksia. Ne pitäisi saada takaisin ja SUomi irti EU:sta jotta yritysten ulosliputukset eivät onnistuisi. LIsäksi valtion pitäisi sosialisoida osakeosuuksia suuryrityksistä jotta nämä pysyisivät Suomessa.

    Äänestä

  • tulisi maksaa kaikki valtiolta saamansa tuet ja verohelpotukset takaisin korkojen kanssa.

    Äänestä

  • ay liike karkottaa yritykset

    Äänestä

Tiedän reilut 5 rakennusyritystä jotka on siirtyneet kokonaan norjaan. Työntekijöineen päivineen. Suomessa sitten virolaiset ja puolalaiset rakentaa c-laatua verovapaasti. Järkeä?

Äänestä

Yritysmaailma ei ole koskaan hyötynyt eurosta, eikä Suomesta mitään.
Demarit ja vasemmisto ovat niin loisia etteivät käsitä, että yritykset maksavat heidänkin loisimisrahansa, jota he kutsuvat palkaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


savonarola kirjoitti:

http://www.kauppalehti.fi/omayritys/moni pk-yritys pohtii suomen jattamista/201209253743?&ext=ltr

OLISKO JO AIKA ETTÄ PÄÄTTÄJÄT SAA AUKI SILMÄT MIHIN NE OVAT VIENEET SUOMEN KUN EI ENÄÄ YRITYXET PYSYY SUOMESSA ?? IRTI EUSTA ENNENKUIN SUOMEN TOTAALINEN KONKURSSI JA 10 VUODEN LAMA ON TOSIASIA !!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu