voisin luottaa sinuun.
kun et todellakaan tee
sitä helpoksi.
koko ajan saan kuulla uutta
siitä tapahtuneesta
mikä onkaan totuus?
voisitko kertoa sen.
muutenkin tekee niin helvetin kipeetä.
sattuu liikaa.
en voi muuta kuin ikävöidä sinua
mutta olisiko parasta unohtaa?
kun et todellakaan tee
sitä helpoksi.
koko ajan saan kuulla uutta
siitä tapahtuneesta
mikä onkaan totuus?
voisitko kertoa sen.
muutenkin tekee niin helvetin kipeetä.
sattuu liikaa.
en voi muuta kuin ikävöidä sinua
mutta olisiko parasta unohtaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi
Miksi halusinkaan enää luottaa sinuun,
kun olet tehnyt mitä teit.
Ja tekemätöntähän ei saa
tekemättömäksi!
Miksi totuus tekeekin niin kipeää?
Parempi silti totuus kuin valhe...
vaikka kuinka sattuu syvälle sydämeen!
Täytyy jaksaa ja olla miettimästä turhia..
Ikävöidä voi, mutta muista että kyseessä on sinun elämäsi...
Mihin sen haluat tuhlata?
Kaiken unohtaa joskus!!
jos voi unohtaa,
niin ei se ole sitten rakkautta.
Kokemuksesta sen sanon.
Tosi rakkaus elää ikuisesti.
Ikävä kyllä.
Voi yrittää unohtaa mut
muistot palaa mieleen vielä vuosienkin jälkeen.
Ei kai sitä voi itse päättää kehen rakastuu...
Se vaan tapahtuu. Ikävä kyllä.
Kuka sitä itseänsä viitsisi kiduttaa näin ihan vapaaehtoisesti. En ainakaan minä.
jos voi unohtaa,
niin ei se ole sitten rakkautta.
Kokemuksesta sen sanon.
Niinpä
Tosi rakkaus elää ikuisesti!
Mutta...
jos rakastat toista, mutta et saa vastarakkautta..
Ainakaan vielä.
Mutta aihän kukaan tiedä tulevaisuudesta!
Kokemuksesta tiedän, että muistot todella palutuvat vielä vuosienkin jälkeen!
Olen niiden vanki, en pääse niistä irti, mut en ehkä haluisikaan!
Tämä tunne on oikeesti vahva..
Mutta yksin on kylmä ja vaikea rakentaa mitään!
Ei todellakaan voi itse päättää keheen rakastuu, mutta toisen puolesta ei voi päättää mitään!
Se on vaan niin surullista kun on yrittänyt parhaansa, ja ilman varotusta sä tajuatkin että sua ei rakasteta... ei välitetä...
Välillä tuntuu kuin pää hajoais tähän tunteseen, ja tietoisuuteen kun haluatkin olla jonkun toisen kanssa...
Kolme vuotta valunu hukkaan, ja raastava tieto siitä ettet halua minua,et koskaan kai halunnutkaan.
Tiesinhän mä sen jo kauan,ettet enää tunne niinkuin ennen... sä potkit ja löit ja huusit mulle... liian kauan sitä kai kesti eron pitäisi olla jo helpottava... Mutta kuka vie multa tän toivottoman olon pois... sillä tuntuu että ilman sun rakkautta en enää edes jaksaisi elää..????
Surun musta verho on kai kietonut mut lopullisesti otteeseensa, mä vaan niin haluaisin ettei olisi niin vaikeaa en mä halua enää rakastaa sua, mä haluun vihata sua mä haluun hakata sua mä haluun kostaa kaiken paskan mitä olet mulle tehnyt...
Minkä sitä ittelleen voi, mä roikun sussa kiinni kuin takiainen vaikka sydämes annoit jo aikoja sitte jollekkin muulle...
ehkä tää sitten se mun elämän loppu.
Ensin alkuun en syytä ketään muuta
kuin itsäni, se on niin helppo etsiä
syy tässä asiassa toisesta jotta
saisi rakastua toiseen.
Olin elänyt tätä elämääni jo muutamia
vuosia ja oli lapsia joita rakastin oli työ joka vei ajan molemmilta.
Huomattiin vain että tämä nyt on
kai sitten sitä elämää rakastelukin
sovittiin perjantaiksi.
Ja juttelimme asiasta miksi tämä on
tämmöistä ja luvattiin korjata asia.
Minä elin siinä uskossa etten voi
enää rakastuakkaan muihin.
Mutta sitten tuli hän joka pyysi
minut mukaan juteltiin ja sovittiin
asoita oli uusia aamuja jotka innosti,
oli sanoja joita ei minulle oltu ennen
sanottu "Haluan sinua".
Olikin uusi rakkaus mutta oliko se liian vaike, emmekö uskaltaneet ottaa vastuuta .
Mutta en unohtaa voi tätä minkäs teet.