Rauno on kade

"Tässä vasemmalla kuvassa näette kaksi voimakkailla armolahjoilla vahvistettua miestä (siis Rauno ja taikuri Criss Angel) , joista toinen antoi itsensä pahojen ja saastaisten henkien käyttöön ja toinen Herramme Jeesuksen Kristuksen. Toinen heistä käyttää pikemminkin armottomuuden lahjoja, joilla saa mainetta, julkisuutta, kunniaa ja ennen kaikkea paljon rahaa ja omaisuutta. Hänen taiteilijanimensä kuuluu Chris Angel, joka osaa levitoida ja taikoa melkein mitä vaan. Hän kantaa ristiriipusta kaulassaan, eikä edes tiedä, kuka ja mitä Jeesus edusti. Hän on saatanan voimien edustaja ja myynyt sielunsa saatanalle.

Oikealla puolella on toinen voimakkaiden armonlahjojen käyttäjä, Jeesuksen Kristuksen sanajulistaja ja Herran armosta kuuliaisena ja nöyränä kulkee kertomassa vapahtajastamme Herrasta Jeesuksesta ympäri maailmaa. Hän
hämmästytti aikoinaan rukousvoimallaan kanadalaiset farmarit, kun hän ajoi henkiolennot kiusaamasta karjaa koko osavaltion piirikunnasta, jossa ne olivat tappaneet karjaa tautiin. Rauno rukoili ja henkiolennot lähtivät karjasta. Maksuksi Rauno sai yösijan, illallisen sekä tilaisuuden kertoa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta paikallisille maatilallisille."

http://www.pelastussanoma.fi/Jumalan lasten kalenteri/Luukku17.htm

Kyllä minä tykkään Criss Angelin jutuista enempi, ja on se paremman näköinenkin. Sexy!!
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

>>...henkiolennot kiusaamasta karjaa koko osavaltion piirikunnasta, jossa ne olivat tappaneet karjaa tautiin.

Henkiolennot ei tainneet olla niitä karjaa silpovia avaruusölliäisiä?

Äänestä
  • Tuli tosta mieleen, että kukaan ei ole ilmeisesti profeetta omalla maallaan. Näiden juttujen ja henkiolentojen riivaaman karjan todenperäisyyksiä on mahdoton jälkikäteen tarkistaa. Taitaa Criss Angel tehdä nämä jutut paljon uskottavammin! Osaahan Criss hypnotisoida kanankin. :)

    Moni saarnaaja käy täältä Suomesta jossain Afrikassa parantamassa jonkun "halvaantuneen" tuntemattoman hillybillyn tai venäläiset prostituoidun (viim.mainittujen syntielämästä varsinkin eräs saarnaaja kälviältä on erityisesti kiinnostunut), jonka henkilöllisyyttä ja sairauskertomusta on mahdoton tarkistaa.

    Mutta kukaan ei tee sitä täällä Suomessa, sairaalassa lääkäreiden ja skeptikoiden silmien alla.

    Äänestä

  • Pyhä Sylyvi kirjoitti:

    Tuli tosta mieleen, että kukaan ei ole ilmeisesti profeetta omalla maallaan. Näiden juttujen ja henkiolentojen riivaaman karjan todenperäisyyksiä on mahdoton jälkikäteen tarkistaa. Taitaa Criss Angel tehdä nämä jutut paljon uskottavammin! Osaahan Criss hypnotisoida kanankin. :)

    Moni saarnaaja käy täältä Suomesta jossain Afrikassa parantamassa jonkun "halvaantuneen" tuntemattoman hillybillyn tai venäläiset prostituoidun (viim.mainittujen syntielämästä varsinkin eräs saarnaaja kälviältä on erityisesti kiinnostunut), jonka henkilöllisyyttä ja sairauskertomusta on mahdoton tarkistaa.

    Mutta kukaan ei tee sitä täällä Suomessa, sairaalassa lääkäreiden ja skeptikoiden silmien alla.

    Kanojen hypnotisointi taitaa olla Amerikassa kovinkin suosittu harrastus. TV-sarjoissa joskus sellainen toiminta on vilahtanut, ja Iggy Popin Lust for Life -laulussakin se mainitaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pyhä Sylyvi kirjoitti:

"Tässä vasemmalla kuvassa näette kaksi voimakkailla armolahjoilla vahvistettua miestä (siis Rauno ja taikuri Criss Angel) , joista toinen antoi itsensä pahojen ja saastaisten henkien käyttöön ja toinen Herramme Jeesuksen Kristuksen. Toinen heistä käyttää pikemminkin armottomuuden lahjoja, joilla saa mainetta, julkisuutta, kunniaa ja ennen kaikkea paljon rahaa ja omaisuutta. Hänen taiteilijanimensä kuuluu Chris Angel, joka osaa levitoida ja taikoa melkein mitä vaan. Hän kantaa ristiriipusta kaulassaan, eikä edes tiedä, kuka ja mitä Jeesus edusti. Hän on saatanan voimien edustaja ja myynyt sielunsa saatanalle.

Oikealla puolella on toinen voimakkaiden armonlahjojen käyttäjä, Jeesuksen Kristuksen sanajulistaja ja Herran armosta kuuliaisena ja nöyränä kulkee kertomassa vapahtajastamme Herrasta Jeesuksesta ympäri maailmaa. Hän
hämmästytti aikoinaan rukousvoimallaan kanadalaiset farmarit, kun hän ajoi henkiolennot kiusaamasta karjaa koko osavaltion piirikunnasta, jossa ne olivat tappaneet karjaa tautiin. Rauno rukoili ja henkiolennot lähtivät karjasta. Maksuksi Rauno sai yösijan, illallisen sekä tilaisuuden kertoa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta paikallisille maatilallisille."

http://www.pelastussanoma.fi/Jumalan lasten kalenteri/Luukku17.htm

Kyllä minä tykkään Criss Angelin jutuista enempi, ja on se paremman näköinenkin. Sexy!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu