Olen 16-vuotias ja juuri aloittanut lukion. Ennen lukiota ala-asteella minulla oli ihana ystävä kertakaikkiaan paras. Olin ollut hänelle joskus ilkeä mutta aina lopulta pyysin anteeksi koska en tosin pienenä osannut olla ihmisten kanssa oikein vanhenpieni pahoinpitelyn takia. Luulin ettei haittaa jos puhun hänelle ilkeästi vaikka ystäväni kärsi. Tällöin oli 2-luokkalainen. 3-luokkalaisena aloin erotella pahaa hyvästä. Eli ei saa lyödä tai haukkua. Mutta en ole koskaan lyönytkään häntä. En pystynyt. Ystäväni oli koulukiusattu ala-aateella ja jouduin jopa tappeluihin puolustaessaan häntä. Kiinnyimme toisiimme erittäin paljon. Suojelin häntä vaikka perhettäni vastaan ja vietimme kaikki vapaa-aikamme yhdessä. Me oltiin vähä kui pari, erottomattomat.
Sen jälkeen alkoi ylä-aste. Damn. Ylä-astemeininki oli ihan perseestä. Kaikki kattoi päästä varpaisiin ja koska ystäväni oli erikoinen hän joutui luokassakin kiusatuksi ja tietysti jouduin puolustamaan häntä. Tietysti aloin kyllästyy koko ajan olemaan valmiina tappeluun hänen takiaan muttei sille voinut mitään.
Halusin tavata myös muistakin mutta ystäväni oli takertunut minuun. En tiennyt mitä tehdä mutta nielin kaiken muun ja olin aina hänen kanssaan. En koskaan rohjennut jättää häntä yksin. Kunnes meille tuli uusi luokkalainen. Sekin oli erikoinen ja ajattelinkin että ystäväni ja se uusi luokkalaiseni tulevat toimeen ja ne tulikin. Silloin tuntui oikealta mennä tapailee vähän uusia kavereita ja sainkin rutkasti sellaisia! Jos jompikumpi tytöistä eivät olleet paikalla en ikinä jättänyt kumpaakaan yksin. Mutta jos molemmat olivat paikalla en ollut enimmäkseen paikalla itsekkään. Tietysti moikkasin käytävällä ja kävin tervehtimään sillä en todellakaan halunnut että ystäväni saisi sellaisen käsityksen että olen jättänyt hänet. Sillä en ollut.
Kuitenkin ystävälleni tuli sellainen olo että olin mielummin jonkun toisen kanssa kuin hänen. Ja ymmärsin häntä. Hän lähetti viestin missä hän sanoi että olen jättänyt hänet jne. Joten mitä minä tein? Tietysti jätin kaveriporukkani ja aloin olee ystäväni kanssa. Ja hän antoi anteeksi. Oliko se virhe? Teinkö pahastl? Ysiluokkaan asti olen ollut hänen kanssa.
Ysiluokan lopussa ystäväni alkoi tuntua hieman erillaiselta. Alkoi tehä kaikkee yksin ja meni aina eri kautta kuin minä. Kysyin häneltä oliko hänellä jokin hätänä? Mutta hän sanoi ettei mikään ollut. Lähettelin hänelle viestejä muttei hän vastannut.
Lukio alkoi. Äähh.. En tuntenut ketään sieltä paitsi yhen tyypin joten olin välkällä vaan sen kanssa. Kyllä saan kavereita jos haluan mutten enää halua. En halua tulla riippuvaiseksi kenestäkään. Puhun välkällä aina vaa yhen pojan kanssa ja näin hänen tekstailevan paljon. Kysyin kenen kanssa hän tekstailee ja hän vastasi ystäväni kanssa. Huhhuh. Hän tekstailee mielummin jonkun kanssa jonka kanssa puhui vasta ysiluokalla kuin lapsuuden ystävän kanssa. Ystäväni ei haluakaan kuullakkaan minusta.
Teinkö jotain pahaa jota en huomaa? En tiedä.
Joten jos nään hänet jossain kadulla sillä liikumme samoilla alueilla mitä teen? Esittäisinkö tuntematonta. Välttelisinkö? Huutaisinko? Mitä?
En tiedä mitä tehdä sillä hän on minulle tärkeä ikuisesti.
Ehkä ystävät ovat kuin tähtiä. Ei heitä aina näy mutta ne ovat aina siellä kanssasi. Aika lapsellinen lainaus mut ta onko mitään ehdotuksia?
Sen jälkeen alkoi ylä-aste. Damn. Ylä-astemeininki oli ihan perseestä. Kaikki kattoi päästä varpaisiin ja koska ystäväni oli erikoinen hän joutui luokassakin kiusatuksi ja tietysti jouduin puolustamaan häntä. Tietysti aloin kyllästyy koko ajan olemaan valmiina tappeluun hänen takiaan muttei sille voinut mitään.
Halusin tavata myös muistakin mutta ystäväni oli takertunut minuun. En tiennyt mitä tehdä mutta nielin kaiken muun ja olin aina hänen kanssaan. En koskaan rohjennut jättää häntä yksin. Kunnes meille tuli uusi luokkalainen. Sekin oli erikoinen ja ajattelinkin että ystäväni ja se uusi luokkalaiseni tulevat toimeen ja ne tulikin. Silloin tuntui oikealta mennä tapailee vähän uusia kavereita ja sainkin rutkasti sellaisia! Jos jompikumpi tytöistä eivät olleet paikalla en ikinä jättänyt kumpaakaan yksin. Mutta jos molemmat olivat paikalla en ollut enimmäkseen paikalla itsekkään. Tietysti moikkasin käytävällä ja kävin tervehtimään sillä en todellakaan halunnut että ystäväni saisi sellaisen käsityksen että olen jättänyt hänet. Sillä en ollut.
Kuitenkin ystävälleni tuli sellainen olo että olin mielummin jonkun toisen kanssa kuin hänen. Ja ymmärsin häntä. Hän lähetti viestin missä hän sanoi että olen jättänyt hänet jne. Joten mitä minä tein? Tietysti jätin kaveriporukkani ja aloin olee ystäväni kanssa. Ja hän antoi anteeksi. Oliko se virhe? Teinkö pahastl? Ysiluokkaan asti olen ollut hänen kanssa.
Ysiluokan lopussa ystäväni alkoi tuntua hieman erillaiselta. Alkoi tehä kaikkee yksin ja meni aina eri kautta kuin minä. Kysyin häneltä oliko hänellä jokin hätänä? Mutta hän sanoi ettei mikään ollut. Lähettelin hänelle viestejä muttei hän vastannut.
Lukio alkoi. Äähh.. En tuntenut ketään sieltä paitsi yhen tyypin joten olin välkällä vaan sen kanssa. Kyllä saan kavereita jos haluan mutten enää halua. En halua tulla riippuvaiseksi kenestäkään. Puhun välkällä aina vaa yhen pojan kanssa ja näin hänen tekstailevan paljon. Kysyin kenen kanssa hän tekstailee ja hän vastasi ystäväni kanssa. Huhhuh. Hän tekstailee mielummin jonkun kanssa jonka kanssa puhui vasta ysiluokalla kuin lapsuuden ystävän kanssa. Ystäväni ei haluakaan kuullakkaan minusta.
Teinkö jotain pahaa jota en huomaa? En tiedä.
Joten jos nään hänet jossain kadulla sillä liikumme samoilla alueilla mitä teen? Esittäisinkö tuntematonta. Välttelisinkö? Huutaisinko? Mitä?
En tiedä mitä tehdä sillä hän on minulle tärkeä ikuisesti.
Ehkä ystävät ovat kuin tähtiä. Ei heitä aina näy mutta ne ovat aina siellä kanssasi. Aika lapsellinen lainaus mut ta onko mitään ehdotuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinuna minä välttelisin tuollaista ihmistä vaikka kuinka vaikeeta olisi. Jopa tappelit hänen vuoksee ja niin hän sinua kiittää. Anna vain olla. On parempaa tekemistä kui toolaseen aikaan tuhlaaminen
jotain