Syöpä karttaa adventisteja ja baptisteja

Tällainen uutinen tällä kertaa:

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/9008-syopa-karttaa-adventisteja-ja-baptisteja

""Tanskalaisen tutkimuksen mukaan adventisteilla ja baptisteilla on vähemmän syöpätapauksia verrattuna maan muuhun väestöön.

Riski sairastua syöpään on miehillä peräti 30 prosenttia vähäisempi ja naisilla 14 prosenttia kuin muilla tanskalaisilla. Syynä ovat terveelliset elämäntavat, muun muassa tupakan ja alkoholin välttäminen.

Vastaavanlaisia tuloksia on saatu aiemmin tutkittaessa amerikkalaisia adventisteja.

Tanskalaisilla tutkijoilla oli käytössään vuosien 1943-2008 syöpätilastot, joiden adventistien ja baptistien syöpätapauksia vertailtiin muuhun väestöön. Tutkimuksen toteuttivat Syddansk Universitet ja syöpäjärjestö Kraeftens Bekaempelse. Tutkimuksen on julkaissut Cancer Epidemiology.""

Eli kun elää terveellisesti, on pienempi riski saada vaikkapa syöpä.

Tosin saman edun saa elämällä terveellisesti ilman uskonlahkoa, jolloin se tulee vieläpä halvemmaksi.

32

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä neuvo...

      Kyllä ateistikin voi välttyä syövältä jos elää terveellistä elämää, ja eihän tuossa sanotakkaan että vain adventistit ja babtistit voisivat välttyä syövältä, joten alappa busmannikin syödä enempi kasviksia ja juo vain vettä ruokapöydässä.

    • Kiitos bushman,

      kaikki kunnioitus bushmannin hyvälle oivallukselle:

      Nyt sinä olit oikeamielinen ja puolueeton, kun lausuit jopa kiitoksen sanan adventistien elämäntavasta

      • taksamittari

        Keski-ikä tilastot vääristävät totuutta.
        Onhan päivänselvää että lahko johon liitytään useinmiten aikuisena näyttää keski-ikä tilastossa korkeampaa lukua kuin kansalaiset keskimäärin koska heiltä puuttuvat tilastoa laskemasta kokonaan kuolleiden nuoret ikäluokat.

        Mihin lahkoon liitytään vanhimpina on tilastoissa ykkönen!

        (Ps.100-vuotiaiden kerho pitää muuten tilastoykkösen sijaa ajaen adventistien ohi ylinopeutta)

    • syöpäläiset

      Useimmat adventistit evät noudata tiukkoja terveysperiaatteita.
      Monet adventistit syövät mm. lihaa ja käyttävät maitotaloustuotteita, vaikka todistetusti ne aiheuttavat monia sairauksia.

      Tunnen useita yli 90-vuotiaita naisia ja miehiä joilla ei ole mitään uskonnollista vakaumusta ja he ovat mielestäni paljon pirteämpiä ja elinvoimaisempia kuin ne harvat yli 90-vuotiaat adventistit, joita olen tavannut.
      Mistähän tämäkin kielii?

      Mitä syöpään tulee, niin se on vain yksi sairaus monien muiden joukossa ja syöpääkin on niin eri laatuisia ja asteisia.
      Mielestäni syöpääkin pahempi sairaus on esim. dementia.
      Syövästä voi nykyaikana hyvinkin parantua, mutta dementiasta ei koskaan.

      • Adventisti

        "Syöpäläiset:"lle!

        Minä tiedän adventisteja, jotka ovat eläneet yli satavuotiaaksi. Mutta tiedän myöskin yhden helluntalaisen naisenjoka ylti tuohon ikään ja luterilainen Arvo Ylppökin eli tuon etapin ylitse.

        Tällähetkellä asuu naapurinani mies, joka täyttää pian 89v ja on niin hyvässä kunnossa, että tekee itse vielä omakotitalon kaikki ulkotyötkin, ruohonleikkausta, kukkien istutusta ja hoitoa ja pensaiten typistämistä myöten. Käy myöskin päivittäin pitkällä kävely lenkillä ilman mitään apuvälinetä

        Talvella tekee itse myöskin lumityöt. Lisäksi hän toimii lähes umpisokean vaimonsa omaishoitajana, ajaa autoa, hoitaa kauppa-asit, siivoaa kodin, laittaa ruuat. Käyvät autolla vielä pitkilläkin reissuilla ym. Mitään kotiapua ei heillä ole.

        Dementtiakin karttaa adventisteja ja yleensä muitakin aktiivisia uskovia. Aivoja tulee käyttää, niillä pitää olla mielenkiintoista funtsaamista.

        Mutta terveellinen ja kohtuulinen syöminen ei voi olla kanellekkään pahaksi. Kasvikset, hedelmät ja marjat kunniaan, oikeiten ravahappojen saatelemina.

      • ristin puu

        syöpäläiselle. Narsismista ei parane koskaan vaan se pahenee aina loppua kohti.

      • Ben Casey
        Adventisti kirjoitti:

        "Syöpäläiset:"lle!

        Minä tiedän adventisteja, jotka ovat eläneet yli satavuotiaaksi. Mutta tiedän myöskin yhden helluntalaisen naisenjoka ylti tuohon ikään ja luterilainen Arvo Ylppökin eli tuon etapin ylitse.

        Tällähetkellä asuu naapurinani mies, joka täyttää pian 89v ja on niin hyvässä kunnossa, että tekee itse vielä omakotitalon kaikki ulkotyötkin, ruohonleikkausta, kukkien istutusta ja hoitoa ja pensaiten typistämistä myöten. Käy myöskin päivittäin pitkällä kävely lenkillä ilman mitään apuvälinetä

        Talvella tekee itse myöskin lumityöt. Lisäksi hän toimii lähes umpisokean vaimonsa omaishoitajana, ajaa autoa, hoitaa kauppa-asit, siivoaa kodin, laittaa ruuat. Käyvät autolla vielä pitkilläkin reissuilla ym. Mitään kotiapua ei heillä ole.

        Dementtiakin karttaa adventisteja ja yleensä muitakin aktiivisia uskovia. Aivoja tulee käyttää, niillä pitää olla mielenkiintoista funtsaamista.

        Mutta terveellinen ja kohtuulinen syöminen ei voi olla kanellekkään pahaksi. Kasvikset, hedelmät ja marjat kunniaan, oikeiten ravahappojen saatelemina.

        Kunnon advari elää pitkään, kun edessä on Tutkiva Tuomio.
        Pelkkää pitkää säikähdystä koko elämä.

    • kas, avain bushmann.

      Mutta bushmanni.

      Tutkimustulos sai sinut nyökyttämään samanhenkisesti. Eli ulkopuolinen taho kääntää tuuliviiriä, eikös vain?
      *** *** *** ** **
      Koskahan tutkimukset todistaisi, että uskonnottomien elämäntavassa on myös se halla, että sydämen tahtoelämälle annetaan sellaiset valtuudet, joka sortaa lähimäistä.

      Mutta jos oikein raamatullisen rakkauden perään tarkastellaan, niin se ottaa lähimmäisen huomioon.

      Jopa tuomiolla tästä asiasta tehdään jakoa, vuohet ja lampaat... .

      ** ** ** ** puhutaanko toteuttamis voimasta ja Voimasta.

      Mutta uskonnottomien kohdalla puuttuu Henki toteuttaa asiaa, koska heissä on vain henki. pienellä h-lla.

      ts. se ongelma mikä uskovallakin on, että jos lihassa elää, niin eletään pienen hengen eli vanhan- aatamin johdatuksessa.

      Se rikkoo ja särkee, -mutta uskokautta ja elämä Jumalallisen perustuksen ja mielenmukaisuuden, -- sen täyttää Henki, joka on Jumalasta ja [se] Hän, saa aikaiseksi
      Valtakunnan tänne jo aikaan.
      *** *** ***
      Eli .. pikkasen pääsit jo eteenpäin, kun toisten piti ajatella puolestasi ja myönnyttää sinut kohti oikeaa suuntaa, sitkasta se on, mutta odotellaan.
      **** nyt sinun on helpompi huomata... että ...
      Se vanha-aatusi vielä sitkuttelee lihallista päämäärää ja hauista, jonka varaan ei voi rakentaa turvallista valtakuntaa, eikä Jumala siksi annakaan jääräpäille Henkeään. Eikä näinollen päästä perille tuon luonteen riskitekijän takia jumalattomuutta perille. Ethän sinäkään tekisi, jos olisi Luojan asemassa.
      Näkisit silloin tuon heikon lenkkisi, suhteessa hyvään ja täydellisyyteen.

      Mutta tämä on hoksattava.. Vai pitääkö se ulkopuolinen tieteen tutkimus osoittaa asia, kun raamattu ei saa lupaa avata ymmärrystä?"!

      sopii miettiä..

      • >>> Mutta bushmanni.

        Tutkimustulos sai sinut nyökyttämään samanhenkisesti. Eli ulkopuolinen taho kääntää tuuliviiriä, eikös vain? >>>

        En minä ole mielipidettäni muuttanut. Terveellinen ruokavalio auttaa ihmistä pysymään terveenä on fakta, enkä ole koskaan ollut mitään muuta mieltä.

        Toin vain uutisen esille joka kertoi, että jos ihminen elää terveellisesti, se näkyy hänen terveydessään.

        Lisäksi kommentoin, että saman hyödyn saa myös adventtikirkon tai baptistien ulkopuolella, eli jos harrastaa liikuntaa, syö kasvispainotteista ruokaa, syö muutenkin kohtuudella, pidättäytyy tupakoinnista, sekä käyttää alkoholia kohtuudella, niin saa terveyshyötyjä.

      • Jään odottamaan
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Mutta bushmanni.

        Niin juu - näihän Raamatun Jumala sen jo kertoi kauan sitten, siis mitä ihmisen tulisi syödä ja kuinka elää. Sinä vaan et ole uskonut etkä usko vieläkään.. esimerkiksi "älä anna väärää todistusta" Saa nähdä koska joku "tutkija" huomaa, että valehteleminen on haitallista terveydelle, että sinakin sen uskoisit.

      • Jään odottamaan kirjoitti:

        >>> Niin juu - näihän Raamatun Jumala sen jo kertoi kauan sitten, siis mitä ihmisen tulisi syödä ja kuinka elää. >>

        Heh. Taitaa riippua aika paljon siitä, mikä lahko tulkitsee ja mitä jakeita he hyväksyvät mukaan tulkintaansa.

        Sitten se riippuu vähän siitäkin, että miten paljon alamme saivarrella vaikkapa siitä, muuttiko Jeesus Kaanaan häissä veden alkoholittomaksi mehuksi vai joksikin muuksi ja niin edelleen ja niin edelleen.

        >>> Sinä vaan et ole uskonut etkä usko vieläkään. >>>

        Kyllä minä tiedän sen, mitä terveellinen ruokavalio pitää sisällään, eikä se ole mikään raamatun pyhä salaisuus.

        >> Saa nähdä koska joku "tutkija" huomaa, että valehteleminen on haitallista terveydelle, että sinakin sen uskoisit. >>>

        Valehteleminen on haitallista terveydelle, etenkin mielenterveydelle ja sen haitat tulevat näkyviin vuosien päästä sairastumisesta, kun ihminen koettaa pitää esimerkiksi epätieteellisen maailmankuvan mukaista korttitaloaan kasassa ja koettaa selittää itselleen valhein tieteellisen tiedon tuottamaa faktaa pois.

        Ei valehtelemisen terveyshaittoja nähdäkseen tarvitse mennä kuin jonkin epätieteellisen humpuukilahkon kokouksiin ja seurata siellä elämää ja keskustelua, kuinka hädissään ihmiset ovat maailmankuvansa romuttumisesta ja kuinka räikein valhein he ovat niitä rippeitä valmiit kasassa pitämään.

    • Luin tästä tutkimuksesta tanskalaisen uutisen joskus keväällä. Kyseessä on varsin laaja työ, jonka tuloksena tullee useampia väitöskirjoja. Tanskalaisen uutisen mukaan niin syöpä- kuin sydän- ja verisuonitautienkin osalta uskovat pärjäsivät selvästi paremmin kuin väestö keskimäärin ja näiden vähemmistökirkkoihin kuuluvien osalta adventistien kuolleisuus oli pienempi kuin babtistien.

      Mielenkiintoista oli se, että sellaiset sairaudet, joissa ensisijainen syy ei liity ruokavalioon tai raittiuteen niin sairauksia esiintyi aivan samassa määrin adventisteilla, baptisteilla kuin väestöllä keskimäärin.

      Vaikka tämä tietenkin tulkitaan väärin, niin lisättäköön sekin, että tutkimuksessa esiintullut data paljasti yhden asian, jossa uskovaisuus lisäsi sairastuvuutta. Niin adventisteilla kuin baptisteillakin esiintyi masennusta keskimäärin enemmän kuin väestöllä yleensä, varsinkin naisilla. Miesten osalta ero ei ollut kovin suuri.

      Tutkijoiden ensireaktio oli rinnastaa tätä Yhdysvalloissa tehtyyn tutkimukseen, jossa masentumisalttius liitettiin pieneen sosiaaliseen yhteisöön kuulumiseen. Pienen yhteisön jäsenten kanssakäynti ja sosiaaliset suhteen ovat rajoitetumpia kuin väestöllä yleensä. Amerikkalainen tutkimus koskin sikäläistä juutalaisyhteisöä ja ero ei selittynyt sillä, olivatko ortodokseja tai liberaaleja tai köyhiä tai varakkaita. Asia kuitenkin ansaitsee tulla huomatuksi ja antaa jokaisen pienen uskonnollisen tai aatteellisen yhteisön johtajille ja jäsenille aiheen katsoa peiliin ja miettiä kuinka yhteisö voisi toimia niin, että tämä riski minimoitaisiin.

      Kai

    • adventisti

      Mitä adventisteihin Suomessa tulee, niin yhtä raihnaisia vanhuksia ovat kuin muutkin kansalaiset. En ole havainnut mitään poikkeavaa.
      Adventisteilla on dementiaa, syöpää, luuston haurastumista, mielenterveysongelmia jne.
      Tunnen monia adventistivanhuksia mm. pääkaupunkiseudulla ja heistä hyvin suuri osa on huonokuntoisia, väsyneitä ja harrastavat liikuntaa hyvin vähän, koska eivät yksinkertaisesti jaksa edes tulla aina sapattikouluun.
      Monet ei uskovaiset tuttavani elävät jopa terveellisemmin kuin adventistit yleensä Suomessa.
      Siksi hivenen jopa hävettää adventistina.

      • No voi että ???

        Ai- että et ole havainnut - no sitten vaan heitetään tuo tutkimus roskiin - niinkö? Kyllä sinun nyt täytyy ottaa yhteyttä näihin tutkijoihin ja kertoa, että he ovat väärässäkun .. koska sinä "et ole havainnut" ..

    • Terve mieli

      Valhe "adventisti:"lle!

      Huomaa heti että valehtelet.

      terveessä kehossa:

      Adventistit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja terveydestään ja pitkästä iästään. Adventistien keskuudessa ei ole alkoholismia, eikä tupakan aiheuttamia sairauksia olenkaan.

      Dementtiaa ja muita mielenterveysongelmiakin on huomattavasti vähemmän kuin valtaväeston keskuudessa. Ylipaino-ongelmat puuttuvat myöskin adventisteilta lähes täysin.

      Sitävastoin luuston haurastuminen on hyvin yleinen adventistien sairaus, varsinkin ikääntyvillä adventisti naisilla. Johtuen suurelta osin liian hennosta ruumiinrakenteesta. Näin olen ymmärtänyt!

    • mielen tutkija

      Itse "terve mieli" kirjoittelet potaskaa ja syytä vain muita.

      Luuston haurastuminen ei ole millään lailla ruuminrakenteesta kiinni, vaan siihen vaikuttaa mm. perimä.
      Luuston haurastumista voidaan hidastaa runsaalla liikunalla ja kalkkia ja kalsiumia sisältävillä lisäravinteilla.

      Dementia ei valikoi ihmisiä uskonnon tai muunkaan aatteen perusteella, vaan dementia ja altzheimerin tauti, joka on dementian lähisukulainen, ovat myös perinnöllisiä sairauksia.
      Mm. laulaja Carola Christina Standertskjöld-Liemola kuoli hyvin nopeasti edenneeseen altzheimerin tautiin 56 vuotiaana.

      Älkää siis kirjoitelko täällä sontaanne, vaan pysykää totuudessa.

      • ne geenit...

        Alzheimerhan on yksi dementian oireyhtymän laji. Dementian alla oleviksi lukeutuu aika monenlaista muistinheikentymissairautta. Osa niistä ohimenevää laatua. Kaikki dementia ei ole pelkästään perinnöllistä, vaikkakin monet siihen oireyhtymään kuuluvista ovat.

        Niin se on, että ei se dementia ole pelkästään vanhuuteen liittyvää. Tiedän myös nelikymppisen kuolleen siihen. Heidän suvussaan se oli selvästi periytyvää laatua.

    • Perheen isä

      Eikö vain, ja tämä toteamuksesi poistaa myös kaiken mystiikan sen asian ympäriltä, että Jumala antoi ihmisille ruoka-ohjeet.

    • kysynpä vaan

      Miten niin halvemmaksi, ottaa se paholainenkin kymmenykset, vaikka ei niitä sillä nimellä tunneta!
      Ennemmin annan rahani Jumalalle kuin hänelle! tätä kuitenkin mahdoit tarkoittaa!

    • Mukava olla kerrankin samaa mieltä Bushmannin kanssa.

      "Olet mitä syöt"..ja se että Raamatussa annetaan n.s. paikkansa pitäviä neuvoja koskien mitä ihmisen tulee syödä on vain yksi osoitus siitä kuinka Jumala kaiken pahuuden keskellä pitää huolta niistä jotka kuulevat Hänen neuvojaan.

      Tyttäreni (on neurologi) lähetti minulle kiinnostavan linkin joka koski Azheimeria ja dementiaa - tutkimus (tehty 21 vuoden aikana) missä on tutkittu elintapojen vaikutusta dementian (Alzheimerin mm.) uhriksi joutumista.

      Siinä kävi ilmi että, että riski että sairastuu Alzheimeriin pienenee seuraavasti :

      Reading - 35% reduced risk of dementia
      (lukeminen)

      Bicycling and swimming - 0%
      (pyöräily ja uinti)

      Doing crossword puzzles at least four days a week - 47% 8
      (ristisanojen ratkominen)

      Playing golf - 0%

      Dancing frequently - 76%
      (tanssi)

      Tarkemman lukemisen jälkeen selvää että ei kaikki tanssi ole avuksi vaan vain ne joissa täytyy käyttää aivojaan - Esimerkiksi Jitterbug (eli Lindy hopp) on sellainen tanssi koska siinä on niin monia erilaisia askeleita, .

      http://socialdance.stanford.edu/syllabi/smarter.htm

      http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa022252

      Siis hyvät ruokatavat ja tanssi on jotain mitä voi hyvällä omallatunnolla ihmisille suositella .. :)

      alex

      Piti panna uusiksi kun käänsin tuon "ukeminen"- sanan ratsastukseksi kaiken hulinan keskellä : Englannin "Readning" ei ole ratsastus vaikka se ruotsin Ridning sanaa muistuttaakin :)

    • rehellisyyttä

      syöpä karttaa muka baptisteja ja adventisteja höpön pöpöt sano syyrakki.

      • karttaa karttoja..

        Eiköhän ne syöpään sairastuvat palikat ole ihmisen sisällä valmiina, ainakin jos lääketieteen tietoihin on luottamista.
        Jos altistaa itsensä, paukku laukeaa, jos ei, niin mahdollisuus siihen. ettei laukea.

        Olisiko siinä sitä karttamisoppia. Karttaa siksi, kun altistus puuttuu.

      • pyh!

        Kyse on rehellisestä lääketieteellisestä tutkimuksesta. Samaan tulokseen on tultu monissa muissakin tutkimuksissa. Adventistien kokonaisvaltainen terveellinen elämä antaa paljon paremmat edellytykset välttää syöpä kuin teidän jumalattomien "juodaan viinaa" räpelt'äminen.

      • juuri näin pyh!
        pyh! kirjoitti:

        Kyse on rehellisestä lääketieteellisestä tutkimuksesta. Samaan tulokseen on tultu monissa muissakin tutkimuksissa. Adventistien kokonaisvaltainen terveellinen elämä antaa paljon paremmat edellytykset välttää syöpä kuin teidän jumalattomien "juodaan viinaa" räpelt'äminen.

        Ehdottomasti .. tosin tässä ei ole kysymys uskonnosta vaan terveellisistä elämäntavoista joita Raamattukin opettaa ja adventisteillahan on epätavallisen terveellinen ruokavalio. Mitä sanovat nyt kaikki ne jotka ovat olleet täälläkin soittamassa suutaan siitä mitä adventistit syövät?

    • totuudellinen

      tällainen uutinen tällä kertaa. Höpön pöpöä teidän väitteet tautien kiertävän muka teidän seurakuntien ihmisiä.

    • bushmannille 3.8.13

      Uskonlahko`? Kuulun Kristuksen lahkoon ja mitä minulla on, on Jumalalta.

      Mitä sinulla on omaasi? Kun kuolet, lähdet tyhjin käsin ja ehkä ilman toivoa, jos jatkat tuohon malliin. Eli olet menettänyt kaiken ja kaiken surkuteltavin tässä ajassa.

      Sielunvihollisen harhaiseen uskonlahkoon kuuluvana, se on valheella tuhonnut sinut, sinun iankaikksen elämän lahjasi, eli hernerokan arvoinen on sinulle mittaamaton arvo, jonka menettämisen tulet kerran tajuamaan.

      Mutta, mitä se sitten hyödyttää, kun se meni jo.

      Myös he, jotka harhautit, maksavat sen hinnan, minkä maksatat elämäntavallasi.

    • saabikohan syöbää

      AL: Koeputkessa valmistettua keinolihaa löytyy lihatiskeiltä jo viiden vuoden kuluttua

      Lauantai 3.8.2013 klo 09.04

      Lontoossa maistetaan maanantaina 300 000 euron hintaista hampurilaista, kertoo Aamulehti.

      Hampurilaisen hintaa nosti noin 150 gramman jauhelihapihvi, joka on valmistettu koeputkessa. Pihvi koostuu noin 3 000 lihasuikaleesta, jotka on kasvatettu kantasoluista laboratoriossa.

      Keinolihaa maistetaan yleisön edessä nyt ensimmäistä kertaa. Keinolihan kehitystyön rahoittaja on toistaiseksi tuntemattomana pysynyt henkilö, jonka odotetaan astuvan julkisuuteen maanantaina.
      Google-mainokset
      Lääkärikeskus
      Lahdessa ja Heinolassa Ammattitaidolla
      www.arte-laakarit.fi
      Paljonko haluat eläkettä?
      Osuuspankista saat sopivan eläkesäästösuunnitelman. Tutustu!
      op.fi/elake

      Yhdestä eläimestä saatavilla kantasoluilla voidaan tuottaa miljoona kertaa enemmän lihaa kuin mitä yhdestä eläimen ruhosta saadaan. Koska kantasolut otetaan teurastetun naudan lihasta, ei keinoliha poista kokonaan tarvetta kasvattaa tuotantoeläimiä.

      Tutkijat uskovat, että keinolihaa myydään kaupoissa jo 5-10 vuoden päästä.

      Lähde: Aamulehti
      IL

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013080317326290_uu.shtml

      hmmm... nyt on maistiaiset Lontoossa ja viidenvuoden päästä saamme syödä tuota lihaa. Aika hyvä säilyvyys, mutta näinhän se nytkin on, kaikkea tarjotaan syötäväksi.

      • mainokset bois.

        Kabbas, tuli mainoksia väliin.
        AL: Koeputkessa valmistettua keinolihaa löytyy lihatiskeiltä jo viiden vuoden kuluttua

        Lauantai 3.8.2013 klo 09.04

        Lontoossa maistetaan maanantaina 300 000 euron hintaista hampurilaista, kertoo Aamulehti.

        Hampurilaisen hintaa nosti noin 150 gramman jauhelihapihvi, joka on valmistettu koeputkessa. Pihvi koostuu noin 3 000 lihasuikaleesta, jotka on kasvatettu kantasoluista laboratoriossa.

        Keinolihaa maistetaan yleisön edessä nyt ensimmäistä kertaa. Keinolihan kehitystyön rahoittaja on toistaiseksi tuntemattomana pysynyt henkilö, jonka odotetaan astuvan julkisuuteen maanantaina.

        Yhdestä eläimestä saatavilla kantasoluilla voidaan tuottaa miljoona kertaa enemmän lihaa kuin mitä yhdestä eläimen ruhosta saadaan. Koska kantasolut otetaan teurastetun naudan lihasta, ei keinoliha poista kokonaan tarvetta kasvattaa tuotantoeläimiä.

        Tutkijat uskovat, että keinolihaa myydään kaupoissa jo 5-10 vuoden päästä.

        Lähde: Aamulehti
        IL

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013080317326290_uu.shtml

        hmmm... nyt on maistiaiset Lontoossa ja viidenvuoden päästä saamme syödä tuota lihaa. Aika hyvä säilyvyys, mutta näinhän se nytkin on, kaikkea tarjotaan syötäväksi.

    • yx tohtori

      Intiassa jossa palvellaan hindujumalia ei myöskään ole syöpiä,kuin nimeksi.Kiitos kurkumamausteen.

      Isoisoisäni oli pesunkestävä ateisti ja eli 97 vuotiaaksi.Vielä 90 vuotiaana veti pyörällä kaupungin vilinässä.
      Joi kahvia,otti iltaisin pienen konjakkinapsun ja söi sitä mitä muutkin;lihaa,kasviksia ja joi maitoa.Raaan kanamunan otti palanpainikkeeksi.

      Adventisteille,mormomoneille ja jehovantodistajille antoi kyytiä.

      • merkit kertoo

        eli voidaan todistaa bushmannin avauksen paikkaansa pitämättömäksi. Yhdellä lailla kaikintavoin epäterveelliselläkin elämäntavoilla voidaan saavuttaa pitkän eliniän. Eikä uskonnollisuudella ole mitään tekemistä pitkän elämän aikaansaamiseksi. Lähinnä kyse on geeneistä ja hyvästä sattumasta :)

      • merkit kertoo kirjoitti:

        merkit kertoo kirjoitti: «eli voidaan todistaa bushmannin avauksen paikkaansa pitämättömäksi. Yhdellä lailla kaikintavoin epäterveelliselläkin elämäntavoilla voidaan saavuttaa pitkän eliniän. Eikä uskonnollisuudella ole mitään tekemistä pitkän elämän aikaansaamiseksi. Lähinnä kyse on geeneistä ja hyvästä sattumasta :)»

        Avauksessa kerrottiin tutkimuksesta, jossa todettiin adventistien ja baptistien sairastuvan syöpään tilastollisesti merkittävästi vähemmän kuin muu väestö.

        Tilastot eivät tavallisesti tarjoa kovin luotettavaa ennustetta yksilölle. Esimerkkejä syöpään varhain kuolleista adventisteista ja satavuotiaaksi terveenä eläneistä ateisteista löytyy kyllä. Mutta se ei muuta tuota tilastollista tutkimustulosta.

        Tilastojen ymmärtäminen on nähtävästi melko harvinaista.

      • yx tohtori
        v.aari kirjoitti:

        Tuosta kurkuma mausteesta vielä hitusen.Sitä on tutkittu ja todettu ihan tieteellisesti ollen vastaainetta syöpäsoluille ja sen esiasteille.

        Kurkuma mauste edesauttaa myös muistin pysymistä hyvänä.
        Siksi myös demetia on Intiassa vähäistä.

        Mutta mitenkäs tämä sopii adventisteille kun Ellenin mielestä mausteitten käyttö on syntiä?
        Aiheuttaa kuulemma yliseksuaalisuutta.
        Heh..he...niitä Ellenin juttuja.

        Minulla on mielikuva adventisti äijjistä että juttu on juuri päinvastoin."Se" ainoastaan mielessä vaikka ikää olisi 100 vuotta ja mikään ei tunnu riittävän.
        Taitais kurkumalla olla käyttöä.Heh..heh...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      139
      4386
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      342
      2209
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2094
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1881
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1810
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1777
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      483
      1621
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1469
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      486
      1355
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1326
    Aihe